Medioitunut valta ja politiikan paluu: Kyselytutkimus suomalaispäättäjien suhteesta mediaan 2009 ja 2019

Kansikuva Medioitunut valta ja politiikan paluu.

Tiedostolataukset

Kirjoittajat

Esa Reunanen
Tampereen yliopisto
Risto Kunelius
Helsingin yliopisto
https://orcid.org/0000-0003-3511-3710

Avainsanat:

päätöksenteko, poliittinen päätöksenteko, vaikutusvalta, media, joukkoviestimet, sosiaalinen media, politiikka, medioituminen, mediasuhteet, julkisuus, poliitikot, uutiset

Tiivistelmä

Medioitunut valta ja politiikan paluu kuvaa suomalaisten päättäjien suhdetta mediaan heille vuosina 2009 ja 2019 suunnattujen kyselyjen perusteella. Kyselyihin vastasi vaikuttaja-asemassa olevia henkilöitä kahdeksalta eri yhteiskuntasektorilta. Vuonna 2009 vastaajia oli 419 ja vuonna 2019 heitä oli 484. Tulokset kuvaavat pientä mutta selvää muutosta konsensushakuisesta ja verkostomaisesta päätöksentekotavasta kohti ideologisempaa ja enemmän valtakamppailuihin nojaavaa päätöksentekotapaa. Tämä ei kuitenkaan näytä juuri vaikuttaneen neuvotteluprosessien avoimuuteen tai haluun rikkoa niiden luottamuksellisuutta. Päättäjien suhde julkisuuteen on kuitenkin muuttunut aiempaa ammattimaisemmaksi ja harkitummaksi. Myös sosiaalisen median merkityksen kasvu julkisuudenhallinnassa näkyy tuloksissa selvästi samoin kuin journalistisen uutismedian painoarvon lasku. Julkisuus mielletään aiempaakin riskialttiimmaksi ja tarkoitushakuisemmaksi poliittisen kamppailun areenaksi, mutta arviot journalismin rationaalisuudesta ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Mediajulkisuuden koettu merkitys henkilökohtaisen vaikutusvallan lähteenä on heikentynyt hieman, mutta päättäjien käsitykset heidän alttiudestaan mediavaikutuksille eivät juuri ole muuttuneet.

Painettu teos on tilattavissa verkkokaupoista (mm. Booky.fi, Suomalainen.com ja Adlibris.com).

Kansikuva Medioitunut valta ja politiikan paluu.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2021-03-30