Liikkuvia utopioita, hidastamisen politiikkaa: Tutkimus nuorista liikkeessä ilmastokriisin ajassa

Väitöskirjassa tutkitaan nuorten liikkuvuutta ja liikkuvia käytänteitä niiden asettuessa ristiriitaan ilmastokriisin ja sen aiheuttaman huolen kanssa. Kiinnostuksen kohteena ovat paitsi ne valinnat, joita ristiriitatilanteesta seuraa, myös sellaiset utooppiset toiminnan ja ajattelun tavat, jotka voivat tarjota ratkaisuja tilanteeseen. Näin selvitetään myös mahdollisia näkökulmia siihen, miten liikkuvuus ja matkailu voisivat muuttua ekologisesti kestävämmiksi, ja pohditaan, voidaanko utopiametodia hyödyntävän analyysin kautta saada lisäymmärrystä siihen, miten nuoret uudistavat yhteiskuntaa. Tutkimusasetelman lähtökohtana on liikkuvuustutkimuksen (ns. mobilities-paradigman) mukaisesti, että maailma on ”liikkuva”, ja siten liikkuvuutta uudistavilla käytänteillä ja ihanteilla on potentiaalia uudistaa yhteiskuntaa laajemminkin. 

Tutkimuksen yhteiskunnallisena taustana ja lähtökohtana on tilanne, jossa ihmiskunta elää ennennäkemättömän liikkuvuuden aikaa, mutta jossa matkailu ja liikkuvuus tuottavat ilmastoa lämmittäviä päästöjä samalla, kun ilmastokriisi etenee ja sen hillintä edellyttää laajoja ja monialaisia toimia. Tämän päivän nuoret ovat myös kasvaneet ajassa, jossa heiltä jopa odotetaan liikkuvuutta muun muassa sen oletettavasti tuottamien hyötyjen vuoksi, mutta he ovat myös laajasti tietoisia ja huolissaan ilmastokriisistä. Koronapandemian myötä matkailu ja liikkuminen vähentyivät dramaattisesti, mutta sen päästöjä vähentävä vaikutus voi hyvinkin jäädä lyhytaikaiseksi. Koronan aiheuttama shokki muodostaa kuitenkin yhdenlaisen tilaisuuden arvioida liikkuvuuden ja matkailun kulttuureja, käytänteitä, politiikkaa ja teknologiaa uudelleen. Koronakriisi huomioidaan tutkimuksessa väistämättömänä vaikuttavana tekijänä, mutta samalla tiedostaen, että ilmastokriisi sekä sen ja liikkuvuuden ristiriita muodostavat ajallisesti koronaa edeltävän ja sitä pitkäaikaisemman dilemman. 

Tutkimusaineistoina toimivat vuosina 2016 ja 2017 tehdyt surf-matkaajien elämäntarinahaastattelut (n = 20) ja alkuvuoden 2020 aikana kerätty nuorten ilmastoaktivismia havainnoiva monipaikkainen etnografinen aineisto, josta hyödynnetään etenkin ilmastoaktivistien haastatteluja (n = 18). Rinnakkain tarkasteltuina aineistot täydentävät toisiaan ja tarjoavat mahdollisuuksia vertailuihin. Surf-matkaajilla ja ilmastoaktivisteilla on yhtäläisyyksiä – muun muassa kansainvälinen ja kosmopoliittinenkin orientaatio – mutta oletusarvoisesti he lähestyvät liikkuvuuden ja ilmastokriisin ristiriitaa eri tavoin. Pelkistäen tämä voidaan ilmaista siten, että aineistot avaavat sitä, kuinka liikkuvat nuoret (surf-matkaajat) suhtautuvat ilmastokriisiin ja toisaalta kuinka ilmastonuoret suhtautuvat liikkuvuuteen. 

Väitöskirja pohjautuu neljään alkuperäisartikkeliin, joista kahdessa analysoidaan surf-matkaajien haastatteluja, kahdessa ilmastoaktivisteja koskevaa aineistoa. Yhteenvetoartikkelissa hyödynnetään niin sanottua utopiametodia. Väitöskirja on sosiologista nuorisotutkimusta, mutta se kytkeytyy myös moniin muihin tutkimuskeskusteluihin. Menetelmällis-teoreettisesti tärkeitä ovat liikkuvuustutkimus ja utopiametodiin liittyvä tutkimusperinne. Muita olennaisia tutkimustraditioita ovat matkailututkimus, yhteiskuntatieteellinen ilmastotutkimus, ilmastoaktivismin tutkimus sekä nuorten vapaa-ajan ja elämäntapojen tutkimus. 

Tutkimustulokset osoittavat, että niin surf-matkaajille kuin nuorille ilmastoaktivisteille liikkuvuus ja matkailu ovat tärkeitä sekä niiden tuottaman nautinnon että muun muassa henkilökohtaiseen kasvuun liittyvien hyötyjen vuoksi. Ristiriita ilmaston ja matkailukäytänteiden välillä kuitenkin tiedostetaan, ja yksilötasolla sitä ratkotaan muun muassa erilaisin ekologisen sovittelun keinoin. Utopiametodia hyödyntävä analyysi paljastaa kuitenkin myös jaettuja ja laajempaa yhteiskuntakriittistä potentiaalia kantavia, niin sanottuja arkipäivän utooppisia toimintatapoja. Tällaisia ovat muun muassa ilmastoaktivistien suosima ja jakama maata pitkin matkustamisen käytänne sekä surffaajien elämäntapa, jossa elämyshakuisuus ja matkustaminen ovat usein prioriteetteja suhteessa työntekoon ja muihin ”normaalielämänkulkuun” ja suorittamiseen liittyviin odotuksiin. Utooppisen unelmoinnin tasolla surf-matkaajia ja ilmastoaktivisteja yhdistävät kohtuullisuuden ja hidastamisen ihanteet. Niiden viitoittamana sekä surf-matkaajat että ilmastoaktivistit peräänkuuluttavat kulttuurista muutosta, jota he jo osin pyrkivät itse elämään todeksi, mutta myös yhteiskunnan järjestelmätasolle yltäviä poliittisia toimia, joiden myötä ilmastokriisin ja liikkuvuuden ristiriitaa voitaisiin ratkoa.