Kuntodoping: Näkökulmia dopingaineiden käyttöön huippu-urheilun ulkopuolella

Keskustelu dopingaineiden käytöstä sai Suomessa vauhtia, kun syyskuussa 2007 silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin esitti huolensa dopingin käytön yleistymisestä huippu-urheilun ulkopuolella. Hän kysyi, onko dopingista tulossa kansantauti. Vastauksia Wallinin kysymykseen ei ole saatu, ja puhe ilmiöstä on ollut lähinnä stereotypioiden ja virheellisen tiedon varassa.

Tässä tutkimuksessa otetaan käyttöön käsite kuntodoping. Keskeisintä kuntodopingissa on se, että käyttö tapahtuu huippu-urheilun ulkopuolella. Tärkeä kuntodopingia määrittävä tekijä on käytön motiivi. Kuntodoping viittaa sellaiseen dopingaineiden käyttöön, jonka ensisijaisena motiivina ei ole urheilumenestyksen saavuttaminen. Aineista saatava hyöty toki hankitaan pääosin kuntosaleilla ja sikäli kyse on urheilullisesta suorittamisesta, mutta doping on vain väline kehollisten ja voimaan liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa.

Huippu-urheilun ulkopuolella tapahtuvassa dopingaineiden käytössä ei voi katsoa olevan kyse vilpistä tai urheilun moraalisten arvojen rikkomisesta. Kansainväliset ja lajikohtaiset dopingsäädökset on luotu säätelemään erilaisia kilpailuja, ei yksittäisten ihmisten lääkeaineiden käyttöä. Tätä erontekoa alleviivaa myös se, ettei dopingaineiden käyttöä ja hallussapitoa ole Suomessa kriminalisoitu.

Kun dopingia ei enää käsitelläkään huippu-urheilun kehyksessä, tutkimuskohde laajenee aineiden vaikutuksista käytön sosiokulttuurisiin kehyksiin. Erilaisia valintoja tekevillä, keskenään kommunikoivilla ja toimivilla yksilöillä on monenlaisia motiiveja, positioita ja rooleja. Tutkimuksessa on huomioitava erilaiset tietoiset suunnitelmat ja päämäärien tavoittelu, joita ohjaavat esimerkiksi järki, tunteet, tottumus, perinteet, muiden esimerkki sekä kuvitelma tai tieto siitä, mitä ihmisiltä odotetaan. Täten on tarkasteltava, millaisia seurauksia toiminnalla on ja minkälaisiin mielikuviin käyttäytyminen nojaa. Miten muut ihmiset suhtautuvat käyttöön? Olennaista on myös, mitkä ovat tutkittavien omat motiivit ja miten ihmisillä on yleensä tapana toimia.

Tässä tutkimuksessa suunnataan katse pois suomalaisen dopingtutkimuksen lääketieteellisestä perinteestä. Jotta keskustelua dopingista huippu-urheilun ulkopuolella voitaisiin tulevaisuudessa käydä laajemmalta tietopohjalta, tässä tutkimuksessa pyrittiin etsimään vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mistä on kyse, kun puhutaan dopingin käytöstä muuhun tarkoitukseen kuin huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseen? Millaisiin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin kehyksiin doping kytkeytyy, mikä on käytön ja käyttäjien suhde muuhun yhteiskuntaan, kuinka yleistä käyttö on, millaiset ovat käyttäjien motiivit ja miten erilaiset terveyskysymykset kytkeytyvät ilmiöön? Kaiken kaikkiaan tutkitaan sitä, mikä on kuntodopingin yhteiskunnallinen paikka.

Tutkimuksessa dopingilmiötä ristivalotetaan mahdollisimman monien eri toimijoiden perspektiiveistä. Tutkimuksen primaariaineistona käytettiin kahdeksaa eri perspektiiveistä aukeavaa ikkunaa:

1. avaininformantit
2. asiantuntijahaastattelut
3. käyttäjähaastattelut
4. poliisin sähköiset aineistot
5. Dopinglinkki-internetpalveluun tulleet kysymykset
6. internetin kuntodopingia käsittelevät keskustelupalstat ja keskustelut
7. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Nuorisotutkimusverkoston
vuonna 2010 toteuttaman väestökyselyn sekä vuoden 2009 Nuorisobarometrin aineisto
8. erilaiset mikroaineistot, kuten tullihallitukselta, poliisilta ja muilta dopingilmiön liepeillä eri tavoin toimivilta henkilöiltä saadut aineistot ja
tiedoksiannot.

KESKEISIÄ TULOKSIA

Dopingin käytön elinikäisprevalenssi Suomessa tarkentui tutkimuksen myötä huomattavasti. Tätä tutkimusta varten tehtyjen kyselyiden sekä aiemman tutkimuksen pohjalta voidaan melko tarkasti arvioida, että noin yksi prosentti suomalaisista aikuisista on joskus kokeillut dopingaineita. Näiltä osin voidaan kasvavaan dopinghuoleen vastata, että Suomessa kyse on toistaiseksi pienestä ilmiöstä, eikä missään nimessä kansantaudista tai epidemiasta.

Nykyaika luo otollisen maaperän erilaisten kemiallisten teknologioiden leviämiselle. Niin kutsuttu erinomaisuuden eetos saa ihmiset kehittämään itseään ja tavoittelemaan maksimia. Tämä koskee niin työelämää kuin omaa kehoa. Menestymiseen pyritään keinoja ja riskejä kaihtamatta. Samanaikaisesti myös terveyskäyttäytyminen on yksilöllistynyt. Tämän seurauksena on siirrytty aikaan, jossa erilaisia terveyteen liittyviä valintoja tehdään individualistisin tavoittein.

Tietoa kuntodopingin terveysriskeistä ja -haitoista on internetin aikakaudella saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Käyttöön ja sen mahdollisiin haittoihin liittyvä riskianalyysi tehdäänkin käyttäjän terveystajun puitteissa. Aikalaiseetos saa monet sivuttamaan mahdollisia terveysriskejä ja tarttumaan menestystä nopeuttaviin ja helpottaviin menetelmiin.

Doping on ennen muuta väline. Erilaisissa käyttäjäryhmissä sitä hyödynnetään erilaisten pääomien saavuttamiseen. Joillakin käyttöä motivoi voiman ja lihasten hankinta työelämää varten, kun taas toiset tavoittelevat menestystä vastakkaisen sukupuolen silmissä. Motiivit vaihtelevat, mutta niiden takaa löytyy kehollisen pääoman tavoittelu, joka tuottaa sosiaalista, kulttuurista ja ammatillista pääomaa – hieman eri painoarvoin. Tämä on eräs tutkimuksen keskeisiä tuloksia. Dopingia ei käytetä aineiden itsensä vuoksi.

Kuntourheilussa dopingin paikka on ollut vahvasti rähmällään lääketieteen suuntaan – kuntodoping on nähty ensisijaisesti terveysongelmana. Taustalla on aihetta käsittelevien tutkimusten lääketieteellinen perusta. Muut näkökulmat ovat jääneet terveysparadigman varjoon. Terveysnäkökulmaa ei ole syytä väheksyä, mutta tämä tutkimus tarjoaa aineksia myös muihin tulokulmiin. Olisikin perusteltua kysyä, ovatko esimerkiksi erinomaisuuden eetokseen liittyvät epäkohdat ja vinoumat unohtuneet ja peittyneet terveysparadigman alle? Käyttäjänäkökulmasta kyse on usein terveysongelmien sijaan elämänhallinnasta ja itsekurista.