Katsaus Suomen varhaiseen atomihistoriaan
##submission.downloads##
Synopsis
Nykyisellä ydinteknologialla on lähinnä kaksi haaraa joita ovat ydinenergia ja lääketieteellinen isotooppitekniikka. Ensin mainitun lähtölaukauksena Suomessa pidetään nk. energiakomitean perustamista vuonna 1955. Tämän historian tutkimuksen painopiste on ollut 1960-ja 1970-luvun tapahtumissa, jotka liittyvät nykyisten ydinvoimalaitosten hankintakuvioihin. Professori Lennart Simons aloitti vakavasti otettavan ydinfysiikan tutkimuksen Suomessa ja oli alan ykkösnimi 1940- ja 1950-luvuilla kun koko länsimaailman yli pyyhkäisi atomiteknologian huuma, jota ehkä voi sanoa ensimmäiseksi teknologiahypeksi modernissa mielessä. Kirjan tarkoituksena on antaa lisävalaistusta suomalaisen ydinteknologian varhaiseen historiaan. Asiaa katsotaan luonnontieteen näkökulmasta, mutta esiin tuodaan myös se, miten aikakauden suuret poliittiset jännitteet vaikuttivat nousevan atomiteknologian kehitykseen Suomessa.