Haavoittuvassa asemassa? Aineksia lasten ja nuorten turvallisuusvajeiden arviointiin ja tiedontuotannon vahvistamiseen

Tutkimuksessa selvitettiin haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten subjektiivista ja objektiivista turvallisuutta sekä niitä koskevia tietopuutteita kirjallisuuskatsauksen, valtakunnallisia kyselytutkimuksia koskevan selvityksen sekä kunta- ja järjestökartoituksen avulla. Selvitys loi kokonaiskuvan olemassa olevasta tutkimuksesta, tietopuutteista ja seurantatiedon tuotantoon soveltuvista tiedonkeruuinstrumenteista sekä tiedontuotannon mahdollisuuksista kunnissa ja järjestöissä. 

Kirjallisuuskatsauksen tulokset osoittivat, että selvityksen kohderyhmän turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta suoraan koskevia tutkimuksia on niukasti. Sekä turvallisuusuhkien, turvallisuuden tunteen ja osittain myös tietojen ja taitojen tematiikat kytkeytyivät muihin kysymyksenasetteluihin, ja olemassa olevat tutkimukset tuottavat tietoa lähinnä nuoria koskevista turvallisuusuhkista. Keskeisimpänä turvallisuusuhkana erottui väkivallan uhka, joka vaikuttaa lapsiin ja nuoriin niin perheessä, koulussa, vapaa-ajalla kuin palvelujärjestelmässäkin. Havaittiin, että Suomessa valtaosa lapsista ja nuorista elää turvallisissa oloissa, mutta vähemmistönuoriin kohdistuu enemmän esimerkiksi väkivallan uhkaa kuin muihin nuoriin. Säännöllisesti tehtävät kyselytutkimukset, kuten Kouluterveyskysely, Nuorisobarometri, Valtakunnallinen lapsiuhritutkimus ja Nuorisorikollisuuskysely, antavat melko hyvät mahdollisuudet tuottaa ryhmittäistä seurantatietoa lasten ja nuorten kokemista uhkista ja osittain myös turvallisuuden tunteesta. Näitä on kuitenkin kehitettävä kattavamman tiedon tuottamiseksi. Turvallisuuteen liittyviä tietoja ja taitoja koskevaa kyselytietoa kerätään vähemmän, mutta avun hakeminen ja saaminen sekä vaikeuksista kertominen valottavat näitä osaltaan. Järjestöt ja kunnat keräävät tietoa toiminnastaan ja toiminnassa mukana olevista osallistujista, mutta näitä aineistoja on vaikea hyödyntää kuntien ja järjestöjen toiminnan ulkopuolella. Sen sijaan tutkijoiden, järjestöjen ja kuntien välinen yhteistyö tutkimushankkeissa on osoittautunut hedelmälliseksi tavaksi tavoittaa vaikeasti tavoitettavia ryhmiä. 

Järjestöjen ja kunnallisen nuorisotyön toiminnassa painottuivat erilaiset tavoitteet. Lastensuojelu- ja lastenoikeusjärjestöjen, lasten ja nuorten järjestöjen sekä turvallisuus- ja suojelualan edustajien toiminta koskee turvallisuuden eri kenttiä tai tiettyä ryhmää (perhe, verkkoympäristöt, erityisryhmät), kun taas kuntien nuorisotyö pyrkii tavoittamaan kaikki nuoret ja tukemaan turvallisuutta ja hyvinvointia useilla kunnan toiminnan sektoreilla. Lapsen oma asema on usein turvallisuusuhka jo sinänsä. Haavoittuvassa asemassa oleviksi ryhmiksi tunnistettiin marginalisoidussa asemassa olevat lapset, vähemmistöihin kuuluvat lapset (esim. kansalliset vähemmistöt), lapset, joilla on toimintarajoitteita sekä lapset, joiden perheessä on väkivaltaa, päihdeongelmia tai mielenterveyshäiriöitä. Lisäksi järjestöissä haavoittuvina ryhminä pidettiin ilman huoltajaa maahan muuttaneita lapsia ja nuoria, lastensuojelun sijaishuollossa olevia lapsia ja nuoria sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria. Samalla korostettiin ylipäätään aikuisen vastuuta lasten ja nuorten turvallisuuden takaamisessa ja lasten ja nuorten kanssa työskentelevien kohtaamisosaamista, joilla on merkitystä henkisen ja psyykkisen turvallisuuden kokemukselle. Kunnallisessa nuorisotyössä turvallisuus on moniulotteinen ilmiö. Se on sekä peruste tietyille toiminnan muodoille että tavoite nuorille järjestettyjen nuorisotyön toimintojen toteuttamisessa. Nuorisotyön kenttä on hyvin perillä lasten ja nuorten turvallisuutta uhkaavista ilmiöistä ja kykenee reagoimaan niihin monialaisesti, joustavasti ja nopeasti. 

Tutkimuksessa suositellaan, että nykyiseen, tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämään lasten hyvinvoinnin indikaattorikokonaisuuteen sisällytettäisiin joukko aiemmin mainittuihin kansallisiin kyselyihin perustuvia indikaattoreita neljästä eri teemasta: turvallisuuden tunne, luottamus sosiaalisiin suhteisiin ja luottamus instituutioihin, uhriksi joutuminen sekä turvallisuuteen liittyvät taidot ja tiedot. Lisäksi olisi hyvä kehittää nuorten hyvinvoinnin indkaattorikokonaisuutta. 

Erityisryhmiä on seurattava säännöllisin erillistutkimuksin. Tutkijoiden, järjestöjen ja kuntien yhteistyötä on syytä kehittää ja varmistaa, että tutkimuseettinen säätely tukee tällaista yhteistyötä. Näin taataan haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten oikeuksien toteutuminen.