Kaukaloissa kasvaneet

Jääkiekko on pitkään ollut yksi maamme suosituimmista urheilulajeista. Jääkiekon suosio mahdollistaa sen, että jääkiekossa on ainoana lajina Suomessa täysammattilaisliiga. Suuri ammattilaisten määrä ja hyvä kansainvälinen menestys vaikuttavat eittämättä siihen, millaisia unelmia nuoret pelaajat ja heidän perheensä uskaltavat unelmoida harrastukseen liittyen. Tämä unelmointi on vahvasti sukupuolittunutta, sillä jääkiekkoa harrastavat ja siitä leipänsä saavat pääsääntöisesti miehet.

Teoksessa tarkastellaan etnografisesti 18–20-vuotiaiden poikien nuorisojääkiekkoa investointina ja sosiaalisena ympäristönä. Tarkastelun pääasiallisena kohteena on Nuorten SM-liiga eli ikäkauden kovin sarjataso ennen miesten sarjoja. Näin ollen tutkimus kohdistuu siihen taitekohtaan nuorten pelaajien urheilu- ja elämänuria, jossa osa pelaajista siirtyy ammattilaisurille ja osa löytää vapaaehtoisesti tai pakotettuina elämänpolkuja urheilijanurien ulkopuolelta. Nuorten jääkiekkoilijoiden harrastamista tarkastellaan teoksessa laajemmin kuin vain nuorten urheiluna. Harrastaminen on pelaajalta, hänen perheeltään ja urheiluorganisaatiolta investointien prosessi, joka tapahtuu nuorten miesten sosiaalisessa ympäristössä päivittäisten tekojen kautta. Pelaajien kehittyminen ja kehittäminen tuottavat erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia kaikille osapuolille. Samalla pojat sosiaalistuvat erilaisiin tapoihin toimia ihmisinä ja urheilijoina, mikä mahdollistaa ja ehkä myös sulkee pojille erilaisia elämänpolkuja. Nämä unelmat ja teot kytkeytyvät laajaan jääkiekon ekosysteemiin, jossa moni hyötyy taloudellisestikin jääkiekkoilijanuorten harrastamisesta. Samalla ne kiinnittävät työvoimaa ja asukkaita maantieteellisesti tiettyihin paikkakuntiin jääkiekon sarjatoiminnan vuoksi.

Nuorisourheilua leimaa ajatusmallien ja tavoitteiden kahtalaisuus: toisaalta urheilutoiminnalla pyritään tuottamaan huippu-urheilijoita ja toisaalta tarjoamaan nuorille mahdollisuus positiiviseen kehitykseen ja merkitykselliseen elämään urheilemisen kautta. Nuorten SM-liiga on selkeästi kilpaurheilua, jonka tehtävänä on tuottaa ammattiurheilijoita Suomeen ja ulkomaille. Näin ollen pelaajien kehittäminen sekä kykyjentunnistaminen ja -etsintä ovat joukkueiden arjen keskiössä. Kunkin vuoden joukkueesta ammattilaisiksi päätyy kuitenkin vain muutama urheilija, joten ammattilaissopimuksen saaminen ei voi olla kaikkien poikien urheilijanuran onnistumisen mitta, vaan urheilemisen täytyy tuottaa myös muunlaisia positiivisia vaikutuksia.

Nuorten SM-liigassa pelaavat urheilijanuorukaiset olivat sisäistäneet jatkuvan kilvoittelun ja kehittymisen vaatimukset vahvasti. Erilaiset arkea jäsentävät kategorisoinnit, joilla tilastoitiin, mitattiin ja raportoitiin kehittymistä ja verrattiin myös yksilöä muihin, olivat pelaajille normaaleja ja hyväksyttyjä harrastamisen peruselementtejä. Joukkueissa ylläpidettiin myös selkeästi järjestelmää, jossa kaikki pelaajat voivat uskoa omiin mahdollisuuksiinsa tulevina ammattipelaajina. Muutaman huipun tuottamiseen tarvitaan joukkueellinen pelaajia, jotka jaksavat yrittää, kehittyä ja kehittää samalla joukkuetovereitaan. Samalla koko joukkue luo sen ympäristön, joka tarjoaa valmentajille näytön paikkoja ja mahdollisuuksia kehittyä urapoluillaan. Jokainen kehitettävä pelaaja on myös Nuorten SM-liigajoukkueen organisaatiolle riski, sillä jokainen pelaaja vie joukkueessa jonkun toisen pelaajan paikan, eivätkä harjoittelua maksa enää urheilijat tai heidän vanhempansa, vaan suuri osa budjetista tulee miesten SM-liigajoukkueilta. Tutkimuksessa todetaankin nuorten kilpajääkiekkoa pyörittävän motivaation olevan monella lailla silmien sulkemista todennäköisyyksiltä ja epätodennäköisyyksiltä, sillä arjessa on tehtävä työtä ja jaksettava uskoa, vaikka monen toimijan ammattilaisuus näyttäisi epätodennäköiseltä. Samalla joka vuosi joku sellainen pelaaja tai jopa valmentaja nousee esiin, jonka mahdollisuuksiin kukaan ei ehkä vielä uskonut edellisellä kaudella.

Pojat tunnistivat ammattilaisuuden epätodennäköisyyden mutta osasivat silti pääsääntöisesti nauttia siitä arjesta, jossa he saivat olla osallisina. He tunnistivat harrastuksensa tuoneen elämäänsä monia sellaisia elementtejä, joista he olisivat voineet jäädä paitsi ilman harrastamistaan. He pääsivät myös mukaan sellaisiin sosiaalisiin verkostoihin, jotka estivät varmasti yksinäisyyden kokemuksia ja mahdollistivat sosiaalisen pääoman hyödyntämisen myös harrastamisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan nuoret urheilijat osasivat ratkaista hyvin monia sellaisia ristiriitoja, joita nuoren urheilijan urapolkuun kuului. Jääkiekkoilijanuoret eivät tutkimuksen mukaan esimerkiksi eläneet kovinkaan epätavallista nuoruutta. Myös valmentajat sallivat pelaajille suhteellisen normaaliin nuoruuteen kuuluvia ilotteluja, jotka katkoivat kurinalaisempia harjoittelu- ja ottelujaksoja.

Keskittyminen urheilemiseen ja jääkiekkokulttuurissa vallitseva kulttuuri ei ollut useinkaan otollinen yhdistelmä siihen, että jääkiekkoilijapojat olisivat hoitaneet koulunkäyntiään kovinkaan intohimoisesti. Lisäksi rahapelaamisen ja nuuskankäytön yleisyys aiheuttivat riskin, mikä on huomioitava pohdittaessa jääkiekkoharrastusta investointina. Jääkiekkokulttuuri tuki myös suhteellisen perinteisen mieskuvan säilymistä, mikä tekee jääkiekosta myös tietynlaisiin sukupuolirooleihin liittyvän investoinnin. Lisäksi on huomionarvoista, että kunkin joukkueen panostus kohdistuu ennen muuta joukkueessa kulloinkin pelaaviin urheilijoihin. Joukkueista syystä tai toisesta sivuun siirtyneet eivät saaneet minkäänlaista organisoitua tukea uusien elämänpolkujensa suunnitteluun tai aloittamiseen. Tämän tuen monet pelaajat ostivat yksityisiltä urheiluagenteilta.

Koska ammattiurheilijan urapolku on jääkiekossakin epätodennäköinen ja tulevaisuus monella tavoin epävarma, vaadittiin nuorilta ja heidän perheiltään joustavuutta ja epävarmuuden sietokykyä, ja silti epävarmuus aiheutti monenlaista kipuilua. Toiveet ammattilaisuudesta ja kehittymisestä kuljettivat nuoria myös suhteellisen nuorella iällä pois lapsuudenkodeistaan, jolloin vaadittiin myös kykyä itsenäistymiseen ja vanhemmilta suostumusta itsenäistymisen rahoittamiseen ja tukemiseen. Jääkiekkoileminen ei ole tämän tutkimuksen perusteella vain jääkiekkoilijanuoren harrastus, vaan harrastamisen mahdollistavat kustantavat, kuljettavat, kannustavat ja talkoilevat perheet, jotka elävät lapsen jääkiekkoharrastusta yhdessä. Kaikkiaan jääkiekkoilijanuoret kokivat saavansa harrastamisestaan sellaisia sisältöjä ja rakenteita elämäänsä, että harrastamisen anti nousi selvästi sen hintaa suuremmaksi.