Askelmerkkejä lasten ja nuorten nykyaikaiseen kilpaurheiluun: Katsaus kansainvälisiin ja kotimaisiin urheilujärjestelmiin ja malleihin
Tiedostolataukset
Avainsanat:
kilpaurheilu, urheiluseurat, liikunta, länsimaat, lapset (ikäryhmät), nuoret, liikuntaharrastusTiivistelmä
Tänä päivänä eri maiden urheilujärjestelmistä löytyy lukuisia yhtenäisiä piirteitä. Erilaiset valtiot ovat omaksuneet samankaltaisia menettelytapoja, ja järjestelmät ainakin näyttäytyvät osittain samankaltaisina. Yhtäläisyyksistä huolimatta valtiot kuitenkin pyrkivät löytämään maansa kulttuuriseen ja poliittiseen ilmastoon sopivia yksilöllisiäkin tapoja saavuttaakseen urheilumenestystä.
Tämä tutkimus selvittää, millaisin toimin lasten ja nuorten kilpaurheilua on organisoitu muissa länsimaissa. Tutkimuksen kysymyksenasettelu oli lavea ja jakaantui kahteen osaan. Ensimmäinen tutkimuskysymys oli se, millaista kotimaista ja kansainvälistä kasvatus- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimustietoa löytyy lasten ja nuorten kilpaurheilun organisoinnista. Toinen tutkimuskysymys liittyi nykynuoruuden kilpaurheilulle asettamiin ehtoihin. Tutkimuksen painopiste on siis lasten ja nuorten liikunnan ja kilpaurheilupolkujen organisoinnissa etenkin kansainvälisten tutkimusten valossa, niistä tehdyissä tutkimuksissa ja selvityksissä sekä erilaisten toteutusmallien arvioinneissa.