Elämäntaitojen äärellä: Taidetyöpaja nuorten elämäntaitojen vahvistajana

Kansi: Elämäntaitojen äärellä. Taidetyöpaja nuorten elämäntaitojen vahvistajana.

Authors

Fanny Vilmilä

Keywords:

työpajat, taidekasvatus, taidepajat, taide, nuoret, elämäntaito, elämänhallinta, toimijuus, taidot, tukeminen, sosiaalinen vahvistaminen, siirtymävaihe, peruskoulu, toisen asteen koulutus, syrjäytyminen, ennaltaehkäisy, projektit

Synopsis

”Perjantaina koin valaistumisen, että voin omalla asenteellani vaikuttaa asioihin.”

Elämäntaitojen äärellä -raportissa avataan taidetoiminnan ja elämäntaitojen rajapintoja Lasten ja nuorten säätiön vuosina 2013–2016 toteuttamaan Taidot elämään -hankkeeseen kohdistuneen kehittävän tutkimuksen pohjalta. Taidot elämään -hankkeen kohderyhmänä ovat kymppiluokilla, ammattistarteissa ja VALMA-ryhmissä opiskelevat nuoret. Tavoitteena on vahvistaa nuorten identiteettiä ja avata nuorille näkymiä heidän oman elämänsä mahdollisuuksiin. Hankkeen keskeinen toimintaosuus on taiteilijaohjaajien toteuttama työpajamuotoinen taideprojektiviikko. Tässä tutkimusraportissa tarkastellaan taideviikon suhdetta elämäntaitoihin sekä nuorten kokemuksia taidetoiminnan merkityksistä. Lisäksi pohditaan nivelvaiheen koulutusta taideviikon toteuttamisympäristönä.

Taiteen ja taidetoiminnan hyvinvointivaikutuksista on viime vuosina keskusteltu paljon. Hyvinvointivaikutusten ohella taide voi synnyttää myös yksilön kasvuun niin myönteisesti kuin kielteisestikin vaikuttavia prosesseja. Taidot elämään -hankkeessa kasvun ympäristönä toimii nivelvaiheen koulutus. Nivelvaihetta käsitellään yleisessä keskustelussa usein syrjäytymisuhan ja nuorten ohjaus- ja palvelurakenteiden kautta. Tämä määrittää puhetta omaa polkuaan etsivistä nuorista, ja keskustelussa luodaan helposti valta-asetelma, jossa koulutus nähdään aikuisuuden kynnyksellä olevaan nuoreen kohdistuvana toimenpiteenä. Tässä tutkimuksessa nivelvaiheen koulutuksen yhteydessä toteutettavaa taideperustaista toimintaa pyritään sen sijaan lähestymään ”orgaanisena tilana”, jossa tärkeää osaa näyttelevät nuorten omat tiedot ja taidot sekä mahdolliset tulevaisuudet.

Tutkimus pohjautuu kahdentoista ammattistarttiluokilla toteutetun taideviikon havainnointiin sekä toiminnan jälkeen nuorten kanssa käytyihin pohdintoihin. Osana nivelvaiheen koulutusta ja toisaalta nuorten omaa elämänpolkua taidetyöpaja muodosti viikon pituisen jakson, jonka aikana olennaista ei niinkään ollut se, mitkä taidot tänä aikana mahdollisesti vahvistuivat, vaan se, millaiset elämäntaidot aktivoituivat taideviikon eri vaiheissa ja miten niitä voitiin tunnistaa, kokeilla ja harjoitella. Taideviikon elämäntaitoja avaavat, sivuavat ja vahvistavat merkitykset näkyivät nuorten omissa havainnoissa ja pohdinnoissa sekä taideviikon ajalta että sen jälkeen.

Kansi: Elämäntaitojen äärellä. Taidetyöpaja nuorten elämäntaitojen vahvistajana.

Published

2016-11-23

Online ISSN

1799-9227

Categories