Ylisukupolvinen työttömyys nuorten työpajoilla

Opetusministeriö päätti toukokuussa 2006 tehdä selvityksen nuorten työpajoilla tavatusta ylisukupolvisesta työttömyydestä, sen laajuudesta ja merkityksestä pajatoiminnan kannalta. Selvitys perustuu pajanuorille ja valmentajille tehtyihin kyselyihin (N= 507 ja 77) ja teemahaastatteluihin (N= 22 ja 17). Työpajoja Suomessa on 230 ja nuoria niillä noin 7 000, joten otos kattaa noin 7–8 % pajatoiminnasta.

Pajoille tulevat nuoret ovat itse olleet ainakin lyhyesti työttöminä. Yli vuoden työttömänä on juuri ennen pajajaksoa ollut 21 % alle 30-vuotiaista. Pajanuorista 70 % on kokenut vanhempien työttömyyden (vähintään 3 kk), ja jo tämä kriteeri erottelee pajanuoria keskenään. 1990-luvun laman seuraukset läpäisivät myös perhe-elämän arjen, ja työttömyydestä tuli merkittävä syrjäytymisriski. Työttömyyteen oli sopeutuminen, ja sen jonkinasteinen kulttuurinen välitys on ilmeinen. Vanhempien työttömyys näyttää pitkittävän nuoren omaa työttömyyttä. Yleisesti koulun ja työelämän ulkopuolisten nuorten taustalta löytyy yli kaksi kertaa useammin samaan aikaan työttömänä oleva vanhempi kuin keskimäärin nuorten kotoa. Pajanuorten ryhmässä kerroin on arviolta korkeampi (laskentaperuste eri, tässä: ollut nuoren mukaan työttömänä).

Vanhempien häiritsevää alkoholinkäyttöä, eroa ja ajan riittämättömyyttä kuvaavat muuttujat eivät erotu yhtä selvästi kuin vanhempien työttömyys yli vuoden työttömänä olleiden nuorten ryhmässä. Muuttujien suhde on sama nuoren työnhaun ja pajalle tulon osalta. Usean riskitekijän yhteisvaikutus korostaa työttömyyden merkitystä. Sen sijaan toisissa perheissä, joissa vanhemmat avoimesti puhuvat työnhausta ja ylläpitävät vanhat sosiaaliset suhteensa, ei työttömyys yhtä selvästi näy nuoren elämässä passivoivana tekijänä. Työläisammattitausta näyttäisi vakauttavan nuoren ammattikoulun käyntiä, vaikka sosiaalisia riskitekijöitä olisi, lukiossa erot näkyvät.

Paja tavoittaa nuoria ja heidän vanhempiaan koskevien tietojen perusteella kohderyhmänsä. Pajatoiminta katkaisee kaikkien nuorten osalta ainakin kuukausiksi ylisukupolvisen työttömyyden tilanteen ja mahdollistaa toisenlaisen uran haun. Yksinkertainen laskelma kertoo, että panostus kannattaa, jos tulokset saadaan pysymään hyvinä. Seurantaan panostaminen kannattaa.

Yksilövalmentajien saanti pajoille on mahdollistanut entistä ongelmaisempien nuorten ottamisen asiakkaiksi. Usein on kyse pitkäaikaistyöttömistä. Täten yksilövalmennus on keino katkaista ylisukupolvista työttömyyttä. Myös työvalmennuksen vakinaistaminen on tärkeää, koska yksilö- ja työvalmentajat muodostavat tiimin, ja työvalmentajan roolin kehittämiseen olisi tilaisuus vastuiden selkiytyessä. Tarkasteltavana ovat myös verkottumisen keinot pajan ammatillisen osaamispohjan laajentamisen ja tilaamisen yhteistyön tiivistämisen osalta.

Ylisukupolvista suhdetta kuvataan sosiaalisena perintönä, joka edellyttää nuoren toimintaa. Sosiaalinen piirre ei siirry sellaisenaan, mutta sosiaaliset valmiudet näkyvät kouluvalmiuksissa. Ero pajanuorten ja muiden nuorten välillä tuo esille sen, että osa nuorista osaa käyttää koulua identiteettityönsä välineenä ja osa ei. Esteenä voivat olla oppimishäiriöt, mutta myös tekemällä oppimisen yleinen taipumus. Miten koulua tulisi kehittää, jottei tekemällä oppimisesta muodostuisi kansalaiseksi kasvun este?