Onnistunut monialainen nuorten kohtaamisen malli: Arviointi Kaikki käy koulua -toiminnan vaikutuksista

Kaikki käy koulua -hanke on Helsingissä vuonna 2009 käynnistynyt monihallintokuntainen koulupudokkuuden ja syrjäytymisen ehkäisymalli. Toiminnan näkyvin toiminta-areena ovat tyttö- ja poikaryhmät, jotka nuorisotyön ja koulun yhteistyömuodoille epätyypillisesti ovat osa virallista koulua: kahdeksannella ja yhdeksännellä tarjottava valinnaisaine. Ohjaajana ovat opettaja ja nuoriso-ohjaaja, joissakin kolmantena myös sosiaaliohjaaja, koulun kuraattori tai psykologi. Kasvatuskumppanuus (ks. Kiilakoski 2014) on viety tasolle, jossa työn suunnittelu, toteutus ja vastuu onnistumisesta ovat kaikilla osapuolilla. Toiminta on levinnyt jo useisiin kaupunkeihin.

Toiminnassa on vuosien varrella ollut ongelmana, että kaikki tykkäävät siitä, mutta vaikutuksia on ollut vaikea saada todennettua. Nyt toteutetussa arviointitutkimuksessa haastateltiin parisenkymmentä toiminnassa mukana ollutta nuorta. Ohjaajat ja mallin kehittäjät peilasivat nuorten kokemuksia omiinsa ja pohtivat toiminnan merkitystä laajemmin myös kouluyhteisölle ja yhteiskunnalle. Johdon keskustelussa keskityttiin tulevaisuuteen: kuinka saada moniammatillisen ryhmämuotoisen tuen rakenteet resursoitua myös jatkossa. Arviointitutkimus suoritettiin kehittävällä otteella. Näin sen aikana huomioitiin toiminnan laatua ja tekijöitä, jotka sitä mahdollistavat.

Toiminnan perusteet ovat ajattelumallissa, jota nykyisin kutsutaan myönteiseksi tunnistamiseksi (ks. esim. Kallio ym. 2015). Arvioinnin mukaan ryhmät tarjoavat nuorille tasa-arvoisesti keskustelevan ympäristön, jossa apua saadaan ja annetaan. Nuoret eivät ole vain autettavana, he auttavat itse muita. Nuoret ovat saaneet pärjäämiskykyä (ks. Rimpelä 2015), erilaisia valmiuksia, verkostoja, luottamusta itseen ja toisiin sekä konkreettista apua monien ongelmien ratkaisemisessa ja erilaisten mahdollisuuksien näkemisessä. Muutosta tai kasvua ei kuitenkaan tavoitella vain nuorissa: aikuisten taito kohdata nuoria on toiminnan myötä kehittynyt.

Monialainen, pitkäkestoinen ja kouluun kytketty ryhmämuotoinen toiminta on sinänsä jo harvinaisuus. Toiminta on tuonut aikuisia uuteen rooliin nuoren rinnalle ja kasvattanut nuorten lisäksi myös ohjaajia. Ryhmän vetäminen on lisännyt ymmärrystä nuoria ja toisten ammattikuntien työtä kohtaan. Ohjaajien moniammatilliset verkostot ovat ryhmän myötä laajentuneet ja yhteistyö lähitoimijoiden kanssa lisääntynyt. Vakiintunut toimintamalli on merkittävä lisäarvo: aikaa ei kulu kokeiluihin. Toiminta tekee nuorten elämäntilanteet näkyväksi ja samalla pakottaa pohtimaan, mikseivät arjen peruskäytänteet tarjoa jokaisen huomioimista jo itsessään.

Arvioinnin myötä esille tulleet keskeisimmät kehittämistarpeet liittyvät ryhmien kokoamiseen, kuten toiminnan esittelyyn laajasti nuorille ja nuorten tuentarpeiden tunnistamiseen sekä ryhmiä kootessa että toiminnan aikana. Toisaalta ryhmien saamisessa vastavuoroisesti keskusteleviksi on monia haasteita, joista tulisi puhua enemmän ääneen niin ohjaajien kuin nuortenkin kesken. Yhtenä tuloksena tutkimuksessa syntyi arviointimalli, jota voidaan tulevaisuudessa käyttää ryhmän toiminnan laadun seurantaan ja toiminnan synnyttämien vaikutusten dokumentoimiseen. Arviointimallin luomisen pohjana oli aiemmin käytettyjen kyselyjen kriittinen läpiluenta nyt saatujen tulosten valossa sekä arvioinnin moniäänisyyden korostaminen.