Suomalaiset kansainvälisesti adoptoidut: Perheeseen ja kansaan kuuluminen

Kansi: Suomalaiset kansainvälisesti adoptoidut : perheeseen ja kansaan kuuluminen.

Tiedostolataukset

Kirjoittajat

Heidi Ruohio

Avainsanat:

kansainvälinen adoptio, adoptio, adoptiolapset, nuoret aikuiset, identiteetti, minäkuva, osallisuus, erilaisuus, perhesuhteet, vertaissuhteet, sosiaaliset suhteet, etninen identiteetti, rasismi, kokemukset, minuus, kuuluminen, siirtolaisuus

Tiivistelmä

Tutkimus käsittelee kansainvälisesti adoptoitujen perheeseen ja kansaan kuulumista heidän kahden syntyperänsä – biologisen ja adoption kautta luodun – kehyksessä. Kansainvälinen adoptio, ja tämän tutkimuksen mukaan myös kansainvälisesti adoptoidut itse, haastavat niitä itsestäänselvyyksiä, joita perheeseen, sukuun ja kansaan kuulumiseen liitetään, sekä tekevät näkyviksi kuulumisen kytköksiä, moninaisuutta ja ristiriitaisuuksia. Kansainvälinen adoptio on sekä perheen perustamisen tapa, yksilön siirtolaisuuskokemus että transnationaaliin lastensuojeluun kytkeytyvä prosessi.

Tutkimus osallistuu keskusteluun aikuisiksi kasvaneiden kansainvälisesti adoptoitujen arjesta. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten kansainvälisesti adoptoitujen minuus ja kuuluminen muotoutuvat eri sosiaalisissa ympäristöissä? 2) Miten kansainvälisesti adoptoidut elävät biologiseen syntyperään liittyvän (vähäisen) tiedon kanssa yhteiskunnassa, jossa sen merkitystä pidetään minuuden sekä perheeseen ja kansaan kuulumisen kannalta olennaisena? 3) Miten biologisen syntyperän näkyvyys heijastuu sen saamiin merkityksiin ja kuulumisen kokemuksiin?

Tutkimusaineisto koostuu vuosien 2009 ja 2011 välillä tehdyistä 24 aikuisikäisen kansainvälisesti adoptoidun teemahaastattelusta. Haastateltavista 16 on naisia ja kahdeksan miehiä. Haastateltavat ovat syntyneet yhteensä yhdeksässä eri maassa. Koska aikuisten kansainvälisesti adoptoitujen ryhmä on Suomessa pieni, tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota anonymiteetin suojaamiseen. Tutkimuksen tekijä on ei-adoptoituna haastattelijana ja tutkijana ottanut huomioon myös oman roolinsa keskeisenä tiedon tuotantoon vaikuttavana tekijänä. Aineiston analyysi muodostuu kahdesta osasta, teemoittelusta ja niin kutsutusta aineiston kanssa teoretisoinnista. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat symbolinen interaktionismi sekä minuuden ja kuulumisen käsitteet. Aineiston analyysissä tutkimus tukeutuu erityisesti kahteen lähteeseen. Kuulumisen ja kuulumisen politiikan problematiikassa seurataan Nira Yuval Davisin käsitteellistyksiä. Toinen tärkeä lähde on Erving Goffman ja hänen käsityksensä minuuden esittämisestä arjen näyttämöillä sekä ihmisen tarpeesta kontrolloida itseen liittyvää tietoa eri ihmisten seurassa eri tavoin.

Tutkimuksessa havaittiin, että kansainvälisesti adoptoitujen tieto biologisesta syntyperästään on vähäistä ja pirstaleista. Adoptoitu ja adoptiovanhemmat tekevät toisensa omiksi keskinäisessä suhteessaan. ”Olla adoptoitu” ja samanaikaisesti ”oma” eivät ole adoptioperheessä toisensa poissulkevia, vaikka perheen ulkopuolella ”oikean” lapsi–vanhempi-suhteen oletetaan perustuvan biologiseen sukulaisuussuhteeseen. Kansainvälisesti adoptoidun ja perheenjäsenen tai muun läheisen kanssa ”erot” usein arkipäiväistyvät, jopa niin, että ne voivat unohtua. Eksklusiivinen perhekäsitys ja kansaan kuulumisen kyseenalaistukset ulottuvat kuitenkin myös läheisiin suhteisiin.

Kansainvälisesti adoptoitujen kuuluminen sekä perheeseen että kansaan tulee usein kyseenalaistetuksi läheisten suhteiden ulkopuolella. Tutkimus vahvistaa suomalaisten siirtolaisuustutkimusten tuloksia, joiden mukaan suomalaisen ajatellaan olevan Suomessa syntynyt suomalaisten vanhempiensa biologinen jälkeläinen ja sen seurauksena ulkonäöltään tietynlainen. Kansainvälisesti adoptoidut argumentoivat kuulumistaan arjen kohtaamisissa suhteessa useisiin sosiaalisiin sijainteihin: suhteessa suomalaisuuteen ja ei-suomalaisuuteen, ”maahanmuuttajiin” sekä kansallisuuksiin liittyviin etnisiin ja rodullistettuihin hierarkioihin. Siirtolaisuuden näkyvyys ulkonäössä, puheen aksentissa ja nimeen sidotussa identiteetissä vaikuttaa keskeisesti siihen, millainen mahdollisuus henkilöllä on kontrolloida biologiseen syntyperäänsä liittyvää tietoa arjen kohtaamisissa. Kertomalla adoptiosta eli kuulumisesta suomalaiseen perheeseen erottaudutaan muista maahanmuuttajista. Kansainvälinen adoptio näyttäytyy ihmisten mielissä ennen kaikkea vapaaehtoisena perheen perustamisen tapana eikä yksilön pakotettuna siirtolaisuutena.

Tutkimuksessa tarkastellaan kansainvälisesti adoptoitujen omia biologiselle syntyperälleen antamia merkityksiä heidän yhteyksien luomisensa kautta. Kolme yhteyksien luomisen tapaa valikoitui haastattelujen ja aiemman kirjallisuuden perusteella lähemmän tarkastelun kohteeksi: biologisen suvun etsiminen, ”juurimatkailu” ja yhteyksien luominen adoptioyhteisöön. Biologisen suvun tai siihen liittyvän tiedon etsimisen ensisijainen motivaatio oli halu täydentää tietoa omasta itsestään. Suhteessa omaan lapsuuden perheeseen eli adoptioperheeseen haasteltavat korostivat hoivan ja yhdessä kasvamisen merkitystä yhteen kuulumisen kannalta, kun taas omien lasten kohdalla biogeneettinen sukulaisuus ja siitä johtuva yhdennäköisyys koettiin tärkeiksi. ”Juurimatka” on matka siihen vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, joka jäi omalta kohdalta toteutumatta. Juurimatkalla koetaan usein ulkonäöllistä sulautumista, mutta kulttuuriset eroavaisuudet ja kielitaidon puute tulevat ilmi kohtaamisissa synnyinmaalaisten kanssa. Yhteyksien luominen adoptioyhteisöön tarjoaa joillekin adoptoiduille vertaistuen ja yhteenkuuluvuuden foorumin: kysymykset, jotka yhteisön ulkopuolisen esittäminä tuntuvat henkilökohtaisilta, ovat yhteisön sisäpuolisille sallittuja. Tutkimuksen keskeinen huomio onkin se, että yhteisöön kuuluvilla on jaettu tieto siitä, mihin asioihin adoptoidut ja adoptioperheet joutuvat arjessaan ottamaan kantaa.

Kansi: Suomalaiset kansainvälisesti adoptoidut : perheeseen ja kansaan kuuluminen.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2016-06-08

Verkkokirjan ISSN

1799-9227

Kategoriat