Itsenäistyvä nuori, vahvistuva toimija

Punaisen Ristin Nuorten turvatalolla Espoossa tuetaan itsenäistyviä nuoria perhe-, verkosto- ja yksilötuen sekä vapaaehtoisen tukikummitoiminnan keinoin. Tukitoimintaan osallistuu täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevia nuoria, joiden itsenäistymisen sysäyksenä voivat toimia lukuisat erilaiset tekijät. Yhteistä siirtymille on, että ulkoisen tekijän vuoksi itsenäistyminen on edessä nopeammin kuin nuori tai hänen läheisensä ovat mahdollisesti osanneet ennakoida.

Tutkimusaineiston muodostavat kahdeksan haastattelua (ITU-toiminnan ammattilaistahoja n=5 ja siihen osallistuneen/osallistuvan nuoren sosiaaliseen verkostoon kuuluvia henkilöitä n=3). Ammattilaistahoja edustavat ITU-hanketta koordinoiva Punainen Risti, Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden lastensuojelu ja Espoon asuntojen asumisneuvonta.

Tutkimusaineisto ohjasi sitä, mitkä käsitteet nousivat tärkeiksi; tutkimuksen edetessä kävi ilmeiseksi, että haastateltavat palasivat usein tiettyihin teemoihin, kuten läheisten merkitykseen ja perhetyöhön. Toistuvasti esiintyneet aihepiirit eriteltiin teemoittain, ja niitä luettiin suhteessa tutkimuskirjallisuuteen. Keskeiseksi tutkimuksessa muodostuivatkin toimijuuden, sosiaalinen verkoston, siirtymän ja itsenäistymisen käsitteet. Sosiaaliset suhteet, itsenäisyys ja autonomisuus ja niiden keskinäinen suhde tarjosivat hedelmällisen lähtökohdan tulkita ITU-toiminnan sisältöä ja tavoitteita.

Toimijuudella tarkoitetaan yksinkertaisimmillaan ihmisen kykyä tehdä päätöksiä ja valintoja omassa elämässään. Toimijuuden voi ymmärtää paikantuneena ja tilannekohtaisena. Näin tulee näkyviin toimijuuden relationaalinen ulottuvuus: toimijuus – autonomisenakin – kiinnittyy suhteisiin ja vuorovaikutukseen (Juvonen 2015, 164; Emirbayer & Mische, 973–974). Relationaalinen toimijuus määrittyy pikemminkin ihmisten keskinäisen riippuvuuden kuin riippumattomuuden kautta (Juvonen 2015, 42).

Tutkimuksessa esiin nousivat nuoren toimijuus ja sosiaalisen verkoston merkitys tukitoiminnassa, sekä itsenäistymiselle asetetut tavoitteet. Millaiseksi itsenäistyminen muotoutuu? Millainen on elämänvaihe, jota leimaa odottaminen – nuori on syystä tai toisesta muutoksen edessä, mutta uuden elämänvaiheen arki, suunta ja tavoitteet ovat vasta muotoutumassa. Voiko itsenäistymistä tavoitellessa koskaan tulla valmista?

ITU-toiminnan lähestymistapa kaihtaa itsenäistymisen määrittelemistä yksiselitteiseksi lineaariseksi siirtymäksi, jossa nuori irtaantuu lapsuudenkodista ja tuen tarpeista suuntautuen kohti itsenäistä elämää. Siirtymä ei johda vääjäämättä tuen tarpeista irtautumiseen. Kyse ei siis ole siirtymästä kohti ennalta tiedossa olevaa päätepistettä. Siirtymän jälkeisenä vaiheena voi häämöttää edessä itsenäinen asuminen, kotiinpaluu tai jokin muu vaihtoehto, eikä mikään näistä välttämättä näyttäydy epäonnistuneena itsenäistymisenä. Lineaarisesti etenevä elämänkulku ei välttämättä kuvasta kovin hyvin nuorten elämäntilanteita – tai edes toiveita.

Itsenäistyminen ei ole siirtymä kohti riippumattomuutta, vaan merkitsee ihmisten keskinäisten riippuvuussuhteiden muovautumista uudenlaisiksi (Cameron ym. 2018). Inhimillisen tarvitsevuuden ja sosiaalisten suhteiden merkityksen painottaminen on ITU-toiminnassa huomattavan keskeisellä sijalla. Tämä on havaittavissa siinä, millaiseksi itsenäistymisen käsite määrittyy; itsenäistymisen tukeminen tarkoittaa hankkeessa ensisijaisesti toimijuuden vahvistumista. Toimijuus ei rakennu irrallaan sosiaalisesta todellisuudesta, vaan se kiinnittyy ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin ja ilmenee niissä (Juvonen 2015, 41–42, 164; Emirbayer & Mische 1998, 973–974). Tärkeässä roolissa on siis nuoren sosiaalinen verkosto. Toimivat ihmissuhteet ovat erityisen olennaisia yhteiskuntaan kiinnittymisessä tilanteessa, jossa työn tai koulutuksen kautta rakentuvat sidokset puuttuvat (Suutari 2002, 106–107). Nuori määrittelee ITU-toiminnassa perheensä lähtökohtaisesti itse, ja vanhempien lisäksi siihen voi kuulua esimerkiksi sisaruksia, kummitäti tai kummisetä, muita sukulaisia tai nuorelle läheisiä aikuisia.

Tutkimuksen mukaan toimijuuden vahvistumisen yksi osa-alue on 1) nuoren sosiaalisten suhteiden vahvistuminen ja parantunut kommunikaatio. Näin toiminnassa huomioidaan ihmisyyteen väistämättä kuuluvat keskinäiset riippuvuudet ja sosiaaliset suhteet.

Toinen osa-alue on 2) arjenhallinta. Arjenhallintaa voidaan tarkastella konkreettisten toimien, kuten vuorokausirytmin, rahankäytön ja byrokratian hallitsemisen avulla. Ammattilaiset olivat kuitenkin yhtä mieltä, että vaikka arkirutiinien hallitseminen on tärkeää ja jossakin määrin suojaa välivaiheeseen sisältyviltä vaaroilta, se ei yksinään ole riittävä tavoite.

Kolmas osa-alue on 3) nuoren oma kokemus toimijuutensa vahvistumisesta. Vaikka mikä tahansa toimijuus ei missä tahansa tilanteessa ole välttämättä toivottavaa, kokemuksen korostamiseen kiteytyy monia ITU-toiminnalle olennaisia ominaispiirteitä: joustavuus, ulkokohtaisten kriteerien karttaminen ja tietoisuus odotusten normatiivisesta luonteesta.

Nuoren sosiaalisten suhteiden vahvistuminen ja kommunikaation parantuminen, arjenhallinta ja nuoren oma kokemus toimijuutensa vahvistumisesta muodostavat yhdessä tilanteen, johon itsenäistymisen tuki tähtää. Yhden osatavoitteen täyttyminen ei riitä yksin ratkaisemaan sitä, onko tuen päättäminen ajankohtaista, vaan kyse on niiden muodostamasta kokonaisuudesta. Kun tuki päätetään lopettaa, se tehdään kaikkien osallisten kesken yksissä tuumin. Selvää on, että nuoren näkemys omasta elämäntilanteestaan on vapaaehtoisuuteen perustuvassa toiminnassa keskeinen. Itsenäistyväksi nuoreksi määrittyykin ITU-toiminnassa ennen kaikkea vahvistuva toimija.