Suhteisia elämänpolkuja – yksilöllistä elämänhallintaa? Koulutuksen ja työn marginaalissa olevien nuorten toimijuus ja ohjaus

Väitöskirjan keskiössä on nuorten toimijuuden rakentuminen, jota lähestytään koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevan seitsemäntoista 18–24-vuotiaan nuoren aikuisen kerronnan kautta. Tutkimuksen erityisenä kontekstina on toiminut Pohjois-Karjalan Ohjaamo ja Avoin ammattiopisto.

Toimijuus määritellään tässä tutkimuksessa relationaaliseksi ja kerronnalliseksi toimijuudeksi, jota lähestytään sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä. Relationaalisuuden käsite korostaa toimijuuden intersubjektiivisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia ja sitä, miten nämä osallistuvat toimijuuden rakentumiseen. Nuoria lähestytään aktiivisina, sosiaalisesti konstruoituina toimijoina, jotka elävät ja suuntaavat elämäänsä tarinallisina olentoina. Lisäksi tutkimus käsittelee toimijuuden rakentumisen suhdetta nuorten kanssa tehtävään ammatilliseen ohjaustyöhön. Kerronnallista ja relationaalista toimijuutta on lähestytty tarkastelemalla nuorten elämänkerrontaa ja kerronnallisia positioitumisia, sekä institutionaalisten ympäristöjen, kuten Ohjaamon ja Avoimen ammattiopiston, kerronnallista ympäristöä kuin myös laajempia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia tarinamalleja, joita nuoret käyttävät kerronnassaan.

Väitöskirjan yhteenvedossa pyritään vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen: miten nuoren toimijuuden relationaalisuus tulee esiin nuorten elämänkerronnassa sekä toisaalta, miten nuorten elämää kehystävät instituutiot ja ohjaustyön kontekstit asemoivat toimijuutta. Ohjaustyön konteksteilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa paitsi PohjoisKarjalan Ohjaamoa ja Avointa ammattiopistoa myös nuorten elämässä läsnä olevia tai siinä vierailleita eri ammattilaisia, jotka ovat osa nuorten julkista tuki- ja palveluverkostoa.

Tutkimusaineisto koostuu 17 nuoren puolistrukturoiduista elämäkerrallisista haastatteluista sekä 12 nuoren seurantahaastatteluista, jotka on kerätty kahdessa aallossa vuosina 2014–2016 Pohjois-Karjalan Nuorten tuki -hankkeen (ESR-kausi 2010–2014) kehittämän Ohjaamon sekä valmentavaa koulutusta tarjoavan Avoimen ammattiopiston kontekstissa. Haastatteluaineistoa täydentävät Ohjaamossa ja Avoimessa ammattiopistossa vietetty kolmen kuukauden pituinen havainnointijakso maalis–toukokuussa 2014 ja Nuorten tuki-hankkeen yhteistyöverkostoon kuuluvien ammattilaisten ryhmähaastattelut. Aineistonkeruussa ja analyysissa on sovellettu etnografisen ja narratiivisen tutkimuksen lähestymistapoja.

Tutkimuksen tulosten valossa nuorten toimijuuden relationaalisuus ilmenee heidän mahdollisuuksissaan paitsi tavoittaa myös tunnistaa ja saada tunnustusta erilaisista resursseistaan. Nuoren itsensä tunnistamien resurssien arvo (tai arvottomuus) näytti määrittyvän tiiviisti ja vastavuoroisesti niissä sosiaalisissa yhteisöissä, joiden osa nuori oli. Nuoret tunnistivat resursseilleen käyttöarvoa usein muilta elämänalueilta kuin koulukontekstista, kuten perheen, ystävien tai palkkatyön piiristä. Koulutushistoriassa korostuivat negatiiviset kokemukset koulusta yhteisönä ja oppimisympäristönä. Ohjaamoa koskevassa kerronnassa nousi puolestaan esiin Ohjaamon yhteisöllisyys ja sosiaalinen tuki.

Vaikka nuoret nojautuivat kerronnassaan kulttuurisesti hallitseviin diskursseihin norminuoruudesta sekä aktiivisesta, itsenäisestä ja vastuuta ottavasta yksilötoimijasta, tarjosi Ohjaamo yhteisönä mahdollisuuksia myös toisenlaisten tarinoiden kuulemiseen ja kertomiseen. Erityisesti vertaisten kohtaaminen Ohjaamossa ja heidän elämäntarinoidensa ja kokemustensa kuuleminen antoivat nuorille arvokkaita tilaisuuksia purkaa norminuoruuden diskursseja, rakentaa vastakertomuksia kulttuurisesti hallitseville tarinamalleille ja tuottaa siten myös omille elämänkokemuksilleen vaihtoehtoisia merkityksiä. Tämän tutkimuksen havainnot tuovat siten esiin toimijuuden narratiivisen rakentamisen (ja purkamisen) mahdollisuuksia suhteissa ja yhteisöissä.

Tuloksista kävi myös ilmi, kuinka Ohjaamon jälkeen nuorten toimijuus ja pärjäämistä tukevat resurssit olivat tiiviisti kietoutuneet paitsi erilaisiin suhteisiin nuoren arjessa, myös institutionaalisissa ympäristöissä avautuviin vaikutusmahdollisuuksiin ja vastavuoroisten luottamussuhteiden syntymiseen koulun aikuisiin. Eräs tutkimuksen päähavainnoista on, että mitä marginaalisempaan asemaan nuori yhteiskunnallisesti joutuu, sitä keskeisemmäksi nousee tietynlainen sosiaalinen sitkeys ja toiveikkaana pysyminen vastoinkäymistenkin edessä. Tämä sinnikkyys on puolestaan yhteydessä nuoren sosiaaliseen tukiverkostoon, joka voi olla vahva tai hyvinkin hauras. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan nykytilasta havainto puhuu tylyä kieltä: koulujen ja oppilaitosten tukirakenteiden ja palveluverkostojen toimintatavat eivät tavoita riittävän hyvin heikommissa ja haavoittuvimmissa asemissa olevia nuoria, vaan nämä nuoret jäävät usein omien tukiverkostojensa varaan.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat myös havaintoa, että instituutioiden puitteissa tapahtuva ohjaus sisältää virallisia ja epävirallisia kulttuurisia vaatimuksia nuoren toimijuudesta ja odotuksia tietynlaisesta käytöksestä. Haastateltujen nuorten ohjauskokemukset erosivat keskeisesti siinä, etenikö ohjausprosessi ”nuorentahtisesti” – nuoren omilla ehdoilla ja vapaaehtoisuuteen pohjautuen – vai kokivatko nuoret ohjaustyön tavoitteet ammattilaisten tai instituutioiden sanelemiksi ilman, että heillä oli vaikutusmahdollisuuksia niiden muotoilemiseen. Ammattilaisten apuun tottuneiden ja tuetuksi tulleiden nuorten oli myös helpompi hallita institutionaalisia käytänteitä ja diskursseja.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että nuorten kokemus onnistuneesta ohjaussuhteesta rakentui kokonaisvaltaiselle ja tilaa antavalle kohtaamiselle. Tämä saattaa edellyttää nuorta auttavalta ammattilaiselta verrattain tiivistäkin rinnalla kulkemista ja nuoreen tutustumista elämänkontekstissaan. Ohjaustyön organisoinnin kannalta tämä edellyttää jalkautuvaa, pitkäaikaista ja myös havainnoivaa ja osallistuvaa työotetta. Tämä on haastava toteuttaa, jos ohjaus on vahvasti instituutioihin ja niiden järjestelmiin, ympäristöihin, toimintatapoihin ja tavoitteisiin sidottua. Ohjaamoiden kaltaisissa ympäristöissä ammattilaisten kiinnittymättömyys tietyn instituution toimintaraameihin sekä mahdollisuus osallistuvampaan ja yhteisössä tapahtuvaan ohjaustyöhön tarjoaa sinänsä hyviä lähtökohtia ohjausprosessille. Nuoren itsessään kantamat ja ohjausprosessinkin kannalta keskeiset voimavarat voivat tulla näkyväksi nuorilähtöisessä, tilaa antavassa, rinnalla kulkevassa ja yhteisöllisessä kohtaamisessa.

Tutkimuksen relationaalinen ja kerronnallinen näkökulma ja sen avaamat tulokset tekevät mahdolliseksi lähestyä nuorten toimijuuden rakentumisen haasteita uudella tavalla koulutus-, sosiaali- ja nuorisopoliitiikassa. Tutkimuksen tulokset ohjaavat keskustelua enemmän nuoren toimintakykyä heikentäviin rakenteellisiin ongelmiin, ohjaussuhteen rakentumista vaikeuttaviin palvelukäytäntöihin, koulujärjestelmän ongelmiin tunnistaa ja tukea nuorten osaamista ja oppimista, koulun sosiaalisen yhteisön merkitykseen nuoren toimijuudelle ja marginaaliin ajautumiselle sekä suhteiden ja yhteisön merkitykseen nuorten toimijuuden rakentumisessa.