Kuntajako ja kunnallinen pakkoliitos

Kuntajako on keskeinen hallinnollinen jako maassamme. Kunta on valtakunnan yleisen hallinnollisen jaotuksen perusyksikkö.

Suomen kunnallishallinto alkoi 1860-luvulla, kun asetus kunnallishallituk­sesta maalla (1865) ja kaupunkien kunnallisasetus (1873) säädettiin. Laki kun­nallisen jaoituksen muuttamisesta säädettiin vasta vuonna 1925. Tämä laki oli voimassa puoli vuosisataa, kunnes vuonna 1977 säädettiin laki kuntajaosta. Sitä seurasivat vuoden 1997 kuntajakolaki, vuoden 2009 kuntajakolaki sekä viimeksi mainitun muuttamiseksi säädetty voimassa oleva kuntarakennelaki (2013). Vuo­den 1925 lain pääperiaatteet ovat säilyneet yllättävän samanlaisina koko lainsää­däntöhistorian ajan.

Tämä teos on hallinto-oikeuden alaan kuuluva kunnallisoikeudellinen tutki­mus, joka hyödyntää myös hallintotieteen, valtio-opin ja aluetieteen näkökulmia. Tutkimuskohteena ovat kuntajako ja kunnallinen pakkoliitos sekä niiden keskinäinen suhde. Pohjoismaista Ruotsi aikaisemmin ja Tanska viime vuosina ovat olleet esikuvina maamme kuntauudistuksille.

Vuoden 1925 laki kunnallisen jaoituksen muuttamisesta mahdollisti pakko­liitokset tärkeän yleisen edun perusteella. Vuosien 1944-1975 aikana tehtiin yhteensä 15 pakkoliitospäätöstä, joissa kuntien määrä väheni yhteensä 21 kun­nalla. Vuoden 1992 lain muutos kielsi pakkoliitokset, mutta kuntarakennelaki mahdollistaa nyt ns. köyhän kunnan liittämisen vastoin sen tahtoa naapurikun­taan lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi kunnan asukkaille. Nykyisen lain pohjalta tehtiin kesäkuussa 2014 kaksi pakkoliitospäätöstä: Lavian kunta Porin kaupunkiin ja Tarvasjoen kunta Liedon kuntaan, molemmat vuoden 2015 alusta.

Tutkimuksen loppupäätelmissä ja lainsäädäntösuosituksissa keskitytään pak­koliitoksen lainsäädäntösuosituksiin. Sen ohella esitetään tarkistuksia muuhun kuntajakolainsäädäntöön.

Tutkimus on ajankohtainen ja hyödyllinen analyysi kuntajaosta ja kunnallises­ta pakkoliitoksesta kunnallistoimijoille sekä kunnallisoikeudellisten kysymysten parissa työskenteleville.

Väitöskirja : Lapin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.