Suomalainen Lakimiesyhdistys

80 kertomusta oikeudesta

Ditlev Tamm, Pia Letto-Vanamo — ma, 13 marras 2023 00:00:00 +0200

Kirja on velkaa Shakespearen Hamletille. Tragedian viidennen näytöksen alussa Hamlet on hautausmaalla, ja haudankaivaja kaivaa hautaa Ofelialle. Hamlet tarttuu lapioitaessa ylös heitettyyn pääkalloon ja pohtii, että se olisi voinut kuulua juristille ja saattaisi siis olla a lawyer’s skull. Kallo kädessään hän selostaa lähes pikkutarkan korrektilla oikeuskielellä, mitä juristin päässä ehkä liikkuisi: tämä tuskin suunnittelisi tuottoisten siviilikanteiden ajamista vaan hahmottelisi pikemminkin syytettä pahoinpitelystä, kun vainajien luita näin viskellään. Ilmaus a lawyer’s skull on osuva
pelkistys siitä, mistä juridiikassa - samoin kuin tässä kirjassa – on viime kädessä kysymys. Olennaista oikeudellisissa ammateissa on kyky juridiseen ajatteluun, eikä sellaista ole kaikilla, ei edes kaikilla juristeilla. Onkin kiehtovaa tarkastella sitä, millä kysymyksillä juristit ovat eri aikoina vaivanneet päätään. Se tehdään kirjassa osana yleistä kulttuurihistoriaa.

Kantavana ajatuksena on, että juridiikan kehitys voidaan esittää kertomuksina. Elämme kertomusten aikaa, ja kirjan esseet kertovat sekä suurista että pienistä oikeudellisista hankkeista. Niitä on lukemattomia, ja kirjaan on valittu 80. Kirja perustuu Ditlev Tammin teokseen Juraens 100 bedste historier – rettens kulturhistorie fra middelalderen til i dag (Gyldendal 2016) ja siitä tehtyyn professori Heikki E. S. Mattilan suomennokseen. Suomalaisia lukijoita ajatellen osa ’100 historiasta’ karsittiin jo ennen kääntämistä, jonka jälkeen valtaosa kertomuksista muokattiin joko lisäämällä niihin informaatiota Ruotsin/Suomen oikeushistoriasta tai kirjoittamalla ne osittain tai kokonaan uudelleen.

Rationaalisuuden vallankumous

Aura Kostiainen — ma, 25 syys 2023 00:00:00 +0300

Tämän väitöskirjan tutkimuskohteena on vuosina 1972–1977 työskennellyt rikosoikeuskomitea, jonka asettamisen myötä käynnistettiin neljä vuosikymmentä kestänyt rikoslain kokonaisuudistus. Rikosoikeuskomiteaa voidaan luonnehtia uuden paradigman muotoilijaksi tai vähintäänkin kiteyttäjäksi ja välittäjäksi suomalaiselle kriminaalipolitiikalle ja rikosoikeudelle.

Väitöskirjassa on kahtalainen tutkimusintressi: rikosoikeuskomitean työtä analysoimalla ja kontekstualisoimalla tuotetaan ensinnäkin uutta tietoa rikosoikeusuudistuksen tavoitteista ja sisällöistä sekä toiseksi valotetaan yhteiskuntapoliittisen suunnittelun kehitystä erityisesti kriminaalipolitiikan yhteydessä. Ensimmäisessä näkökulmassa olennaiseksi ulottuvuudeksi tulee oikeuden ja politiikan välinen suhde, jälkimmäisessä näkökulmassa puolestaan asiantuntijuuden ja politiikan, tai asiantuntijuuden ja demokratian välinen suhde.

Komiteatyön tarkastelu jäsentyy kolmella tasolla. Ensinnäkin tutkitaan niitä yhteiskunnallisia prosesseja, ja oikeudellis-yhteiskunnallisia keskusteluja, jotka
johtivat rikosoikeusuudistuksen käynnistämiseen ja komitean perustamiseen. Toiseksi tarkastellaan rikosoikeuskomitean prosesseja, toimijoita ja keskeisiä keskusteluja. Kolmanneksi väitöskirjassa tutkitaan rikosoikeuskomiteassa ilmenneitä keskeisiä käsitteitä sekä näiden muodostamia diskursseja. Siten tutkittavana on se käsitteellinen perusta, jota rikosoikeuskomitea oli asettamassa suomalaiselle rikosoikeudelle ja kriminaalipolitiikalle – järjestelmälle, joka yhä edelleenkin on monilta osin voimassa.

Tutkimus valaisee nykyisen kriminaalipolitiikkamme perustaa ja avaa mahdollisuuksia yhteiskunnalliselle keskustelulle suomalaisen yhteiskunnan arvoista ja aatteellisista kytköksistä. Teoksesta on siten hyötyä niin kriminaalipolitiikasta kiinnostuneelle rikosoikeustutkijalle kuin käsitteistä ja niiden taustoista kiinnostuneelle oikeusfilosofille ja historiantutkijalle, mutta myös aivan kenelle tahansa, joka haluaa ymmärtää paremmin kriminaalipolitiikkamme rakentuneisuutta.

Juhlajulkaisu Pekka Hallberg 1944 – 12/6 – 2004

ma, 28 elo 2023 00:00:00 +0300

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin, oikeustieteen tohtori Pekka Hallbergin 60-vuotispäivän 12.6.2004 kunniaksi julkaistun juhlakirjan artikkelit esittelevät kattavasti presidentti Hallbergin monia kiinnostuksen kohteita ja toimintaa. Artikkeleissa käsitellään etenkin erilaisia julkisoikeudellisia aiheita, mutta aihepiiri ulottuu myös muille oikeudenaloille ja juridiikan ulkopuolellekin. Tarkasteltavina ovat esimerkiksi lainkäytön eri kysymykset, perus- ja ihmisoikeudet, kunnallisoikeus, kilpailuoikeus, verotus sekä kaavoitus- ja rakentamisoikeus.

Tunnustuksen oikeellisuuden ja vapaaehtoisuuden varmistaminen tunnustamisoikeudenkäynnissä

Saila Tuomala — ke, 16 elo 2023 00:00:00 +0300

Suomessa otettiin syyteneuvottelu käyttöön vuonna 2015. Syyteneuvottelu tarkoittaa menettelyä, jossa rikoksesta epäilty ja syyttäjä neuvottelevat siitä, haluaako rikoksesta epäilty tunnustaa rikoksensa, jos syyttäjä sitoutuu tunnustuksen vastapainoksi vaatimaan rangaistusta lievennetyn rangaistusasteikon mukaisesti tai tekemään joltakin osin toimenpiteistäluopumispäätöksen. Jos neuvotteluissa päästään yhteisymmärrykseen, asiassa laaditaan tuomioesitys. Oikeudenkäyntiä, jossa tuomioesitys käsitellään, kutsutaan tunnustamisoikeudenkäynniksi.

Tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomioistuimen keskeisin tehtävä on arvioida, onko vastaajan antama tunnustus oikea ja vapaaehtoinen. Tuomioesityksen mukainen tuomio voidaan antaa, jos tunnustuksen oikeellisuudesta ja vapaaehtoisuudesta ei jää varteenotettavaa epäilyä ottaen huomioon myös asiaa koskeva esitutkinta-aineisto. Tuomioistuimelle on tällä tavoin asetettu suuri vastuu tunnustuksen oikeellisuudesta ja vapaaehtoisuudesta ja sitä kautta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisesta. Tunnustamisoikeudenkäynnit ovat kuitenkin menettelyinä suppeita, ja näytön esittäminen niissä on vähäistä – tuomioistuimilla on käytännössä melko rajalliset keinot tunnustuksen oikeellisuuden ja vapaaehtoisuuden varmistamiseen.

Tutkimuksessa tarkastellaan, mihin asioihin tuomioistuimen on tunnustamisoikeudenkäynnissä kiinnitettävä huomiota arvioidessaan, jääkö tunnustuksen oikeellisuudesta ja vapaaehtoisuudesta varteenotettavaa epäilyä. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan syyttäjän ja avustajan roolia tunnustuksen oikeellisuuden ja vapaaehtoisuuden varmistamisessa. Mitä monimutkaisempaa kokonaisuutta vastaaja on tunnustamassa – ja mitä parempaa ”palkintoa” vastaan –, sitä enemmän korostuvat viranomaisten velvollisuudet huolehtia tunnustuksen oikeellisuudesta ja vapaaehtoisuudesta.

Kysymystä käsitellään paitsi oikeudellisesta näkökulmasta myös vääriä tunnustuksia koskevan oikeuspsykologisen aineiston avulla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on palvella tunnustamisoikeudenkäynneissä työskentelevien ammattilaisten tarpeita. Tutkimus tarjoaa kokonaiskuvan suomalaisesta syyteneuvottelumenettelystä, keskittyen erityisesti tunnustuksen oikeellisuuden ja vapaaehtoisuuden varmistamiseen liittyviin käytännön ongelmiin.

Oikeus, kirjastot ja kulttuuri

pe, 07 heinä 2023 00:00:00 +0300

Yhdysvaltain entisen presidentin Thomas Jeffersonin (1743–1826) mukaan lakimies ilman kirjoja on kuin työmies ilman työkaluja. Silti tiedämme vain vähän suomalaisten lakimiesten kirjastoista.

Oikeuskirjallisuus on murroksessa digitalisaation, lakimiesten erikoistumisen ja akateemisten käytänteiden muuttumisen takia. Nämä muutokset heijastuvat niin julkisiin kuin yksityisiinkin oikeustieteellisiin kirjakokoelmiin. Tässä teoksessa esitellään oikeustieteellisiä kirjastoja, niiden historiaa ja muutostrendejä. Kuvaukset koskevat maamme tärkeimpiä julkisia oikeustieteellisiä kirjastoja, mutta myös lakimiesten yksityisiä kirjastoja.

Kirjastojen ja kirjanomistamisen historian osalta teoksessa on useita uutta tietoa sisältäviä artikkeleita. Kirjassa on lisäksi ensimmäistä kertaa Suomessa esitelty myös lakimiesten yksityiskirjastoja. Useat maamme eturivin oikeustieteilijät ja käytännön oikeuselämässä toimivat lakimiehet kirjoittavat julkaisussa omista kirjakokoelmistaan henkilökohtaisella tavalla. Teoksessa on myös tasavallan presidentin Sauli Niinistön haastattelun perusteella tehty kirjoitus hänen kirjallisista harrastuksistaan ja oikeuskirjallisuutta koskevista kokemuksistaan.

Teos on suomalaisen oikeuskulttuurin vaalimisen ja taltioimisen kannalta keskeinen, mutta se kuvaa myös yleisemminkin kirjanomistamisen ja tieteellisten kirjastojen muutosta. Tästä syystä se sopii lakimieskunnan lisäksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet bibliofiliasta tai ammattikirjallisuuden muutoksista

Juhlajulkaisu Esko Hoppu 1935 – 15/1 – 2005

ma, 26 kesä 2023 00:00:00 +0300

Professori Esko Hopun 70-vuotispäivän kunniaksi julkaistu juhlakirja sisältää artikkeleita mm. välimiesmenettelyn ja vahingonkorvausoikeuden alalta.

Juhlajulkaisu Juhani Wirilander 1935 – 30/11 – 2005

ke, 21 kesä 2023 00:00:00 +0300

Juhlajulkaisu Juhani Wirilander 1935 – 30/11 – 2005

In memoriam Kari S. Tikka 1944–2006

pe, 16 kesä 2023 00:00:00 +0300

Professori Kari S. Tikan elämäntyön kunniaksi julkaistu teos koostuu vero-oikeudellisia kysymyksiä useista eri näkökulmista lähestyvistä artikkeleista. Vero-oikeuden asiantuntijoiden kirjoittamissa 41 artikkelissa paneudutaan ajankohtaisiin verotuksellisiin näkökohtiin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Kaikista artikkeleista on mukana myös englanninkielinen tiivistelmä. Kirjoittajat ovat Kari S. Tikan oppilaita, ystäviä ja kollegoja Suomesta ja ulkomailta, Saksasta, Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja Alankomaista.

Juhlajulkaisu Leena Kartio 1938 – 30/8 – 2008

pe, 09 kesä 2023 00:00:00 +0300

Tämä juhlakirja on omistettu kansleri, siviilioikeuden professori Leena Kartiolle hänen täyttäessään 70 vuotta elokuun 30. päivänä 2008. Leena tunnetaan erityisesti monikymmenvuotisesta ansiokkaasta toiminnastaan siviilioikeuden tutkijana ja opettajana. Lisäksi hänen uraansa ovat kuuluneet merkittävät yliopisto- ja tiedehallinnon tehtävät sekä erilaiset asiantuntijatehtävät ja luottamustoimet myös yliopistomaailman ulkopuolella. Monissa näistä tehtävistä hän on ikäpolven muiden aktiivisten naisten tapaan ollut sukupuolensa ensimmäinen edustaja.

Juhlajulkaisu Mikael Hidén 1939 – 7/12 – 2009

to, 08 kesä 2023 00:00:00 +0300

Professori Mikael Hidénin 70-vuotissyntymäpäivän kunniaksi julkaistu juhlakirja sisältää 29 asiantuntija-artikkelia professori Hidénin omia kiinnostuksen kohteita lähellä olevista aihepiireistä: perus- ja ihmisoikeuksista, valtioelinten toiminnasta, perustuslaista ja sen soveltamisesta sekä ajankohtaisista aiheista.

Juhlajulkaisu Pekka Vihervuori 1950 – 25/8 – 2020

ke, 07 kesä 2023 00:00:00 +0300

OTT Pekka Vihervuoren 70-vuotisjuhlajulkaisu

Päämiehen etu edunvalvojan päätöksenteossa

Tanja Mikkilä — ma, 22 touko 2023 00:00:00 +0300

Suomessa edunvalvojina toimivat yksityiset henkilöt ja yleiset edunvalvojat. Kun henkilö toimii toisen edunvalvojana, hän on osa suomalaista edunvalvontajärjestelmää. Tehtävässään edunvalvojat joutuvat tekemään niin kauaskantoisia päätöksiä kuin sangen arkisiakin ratkaisuja. Edunvalvojan tulee holhoustoimilain mukaan hoitaa tehtäväänsä päämiehen etua ajaen.

Päämiehen edun merkityssisältö on muuttunut aikojen kuluessa. Sääntelyhistorian perusteella kaksi tärkeää edunvalvontaoikeuden kehityskulkua ovat siirtyminen sukukeskeisyydestä päämieskeskeisyyteen ja muutos päämiehen varallisuuden suojaamisesta hyvinvoinnin yleisempään suojaamiseen.
Omassa ajassamme edunvalvojan ja hänen päämiehensä välisen suhteen ihmis- ja perusoikeuslähtöiset haasteet ovat korostuneet. Ihmis- ja perusoikeuksien merkityksen kasvu Suomessa ja erityisesti Suomen ratifioima YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista (27/2016) asettavat vaatimuksia tarkastella suomalaista edunvalvontalainsäädäntöä kriittisesti.

Nykyisessä sääntely-ympäristössä läheisedunvalvojien ja yleisten edunvalvojien asemaa ei helpota se, että edunvalvojan päätöksenteko tapahtuu holhoustoimilain niukkojen päätöksentekosäännösten varassa. Teoksessa syvennytään edunvalvojan päätöksentekoon ja sen perusteisiin. Teoksessa kysytään: Millainen on holhoustoimilain nojalla tehtäväänsä hoitavan edunvalvojan päätöksenteon oikeudellinen viitekehys? Millainen on edunvalvojan luottamusaseman ja päämiehen ihmis- ja perusoikeuksilla turvatun aseman välinen suhde? Missä määrin edunvalvoja voi ottaa päätöksenteossaan huomioon muun kuin päämiehen taloudellisen edun?

Kysymyksiin vastataan voimassa olevan holhoustoimilain perusteella. Vastauksia taustoitetaan edunvalvontajärjestelmän muutoskehityksellä ja oikeudenalalla tapahtuvaa kehitystä arvioimalla. Teoksen pääsisällön muodostavat edunvalvontajärjestelmän ja edunvalvojan päätöksenteon tarkastelu päämiehen omaisuuden hoitamista koskevissa tilanteissa. Teoksesta on hyötyä edunvalvojina toimiville henkilöille sekä muille edunvalvontaoikeudellisten kysymysten parissa työskenteleville asiantuntijoille, juristeille, asianajajille, tuomareille ja tutkijoille.

Kotimaisen rikosoikeustieteen tila ja tulevaisuus

ke, 26 huhti 2023 00:00:00 +0300

Rikosoikeuden yhtä hyvin kuin sitä tutkivan tieteen on reagoitava aikansa haasteisiin. Kotimaisessa rikosoikeustieteessä on tarpeen pohtia sitä, mitä 1990-luvulla alkaneessa ja erityisesti tuolle vuosikymmenelle ajoittuneessa ripeätahtisessa muutosprosessissa oikeastaan tapahtui ja miten tieteemme siihen reagoi. Kuljimmeko aina vain perässä, reagoimmeko jälkijättöisesti, vai oliko tiede mukana myös siinä, miten reagoimme, miten ajattelimme? Millaisia vaikutteita otimme, mihin on tultu?

Tämän kirjan artikkeleissa nostetaan esille kiihkeätahtisen oikeudellisen muutoksen piirteitä. Samalla tuodaan aineksia koetun oikeudellisen ja tieteellisen muutoksen arviointiin.

Ulosottovalitusprosessin edellytykset (A 348)

Annina Wahlbeck — ma, 28 marras 2022 00:00:00 +0200

Ulosottovalitus on suomalaisessa oikeusjärjestyksessä erityinen oikeussuojakeino, jolle ei ole vastinetta yleisessä siviili- tai muutoksenhakuprosessissa. Ulosottoviranomaisen suorittamiin toimiin ja toimituksiin voidaan yleensä hakea muutosta valittamalla käräjäoikeuteen. Tavallisessa siviiliprosessissa muutosta voidaan yleensä hakea tuomioistuimen ratkaisuun. Ensimmäisenä muutoksenhakuasteena on hovioikeus. Tässä väitöstutkimuksessa selvitetään ulosottovalitusprosessin yleistä teoreettista perustaa – ulosottomenettelyä muutoksenhaun kohteena ja ulosottovalitusta muutoksenhakukeinona – sekä erityisesti kahta ulosottovalituksen tutkimisen estettä: aikaisemman ratkaisun oikeusvoimavaikutusta ja lopullisen tilityksen vaikutusta.

Tuomion oikeusvoimavaikutus (res judicata) tarkoittaa sitä, ettei lainvoimaisesti ratkaistua asiaa voida ottaa enää uudelleen tuomioistuimen tutkittavaksi. Ulosoton tilitysvaikutus puolestaan merkitsee sitä, että ulosottomenettelyssä kertyneiden varojen lopullisen tilityksen jälkeen ulosottovalitusta ei voida enää tuomioistuimessa tutkia. Oikeusvoima on yleinen siviiliprosessuaalinen konstruktio. Tutkimuksessa selvitetään, sopiiko siviiliprosessuaalinen oikeusvoimavaikutus ulosottovalitusjärjestelmään. Tilitysvaikutus on puolestaan ulosotto-oikeudellinen konstruktio. Sen osalta tutkittavana on, sopiiko ulosottoprosessuaalinen tilitysvaikutus siviiliprosessuaaliseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin järjestelmään, erityisesti tuomioistuimeen pääsyn kriteeriä silmällä pitäen. Tutkimuksessa siten yleinen siviiliprosessuaalinen ja erityinen ulosottoprosessuaalinen järjestelmä kohtaavat.

Tutkimuksessa käsitellyt kaksi valituksen tutkittavaksi ottamisen kriteeriä osoittavat esimerkkeinä, kuinka suuri merkitys järjestelmällä on niin kriteerien tulkinnassa kuin systemaattisessa arvioinnissa. Tutkimus vahvistaa ulosottovalitusasioiden erityisluonteen sekä yleisemminkin järjestelmän ymmärtämisen merkitystä.

Teos on hyödyllinen kaikille ulosottoasioiden parissa työskenteleville: ulosottomiehille, avustajille ja tuomareille. Teoksessa käsitellyt prosessioikeudelliset ja oikeusteoreettiset kysymykset ovat kiinnostavia myös sellaisenaan, ilman liityntää ulosottoasioihin, niin tutkimuksen kuin käytännön ratkaisutoiminnan näkökulmasta.

Oikeuksiin pääsy massavahinkotilanteissa

Jaakko Markus — to, 19 touko 2022 00:00:00 +0300

Massavahinkotilanteessa suurelle määrälle henkilöitä voi syntyä vahingonkorvausvaade, joka perustuu esimerkiksi kuluttajaoikeuden loukkaukseen, kilpailuvahinkoon tai ympäristövahinkoon. Vaade on tyypillisesti henkilöä kohden pieni ja usein vaikea näyttää toteen. Tällöin vaateenhaltija ei yleensä lähde vaatimaan korvauksia, ellei siihen ole kyllin vaivatonta ja riskitöntä menettelyä, kuten lautakuntamenettelyä tai syyttäjän ajamaa rikosprosessia. Perinteinen yksilöllinen siviiliprosessi on muodostunut liian kalliiksi mekanismiksi oikeuksiin pääsyn näkökulmasta.

Toisinaan vaateenhaltijat pyrkivät siihen, että asiat käsitellään yhdessä ja samassa siviiliprosessissa kollektiivisen lainkäytön keinoin. Nämä keinot voivat olla edustuksellisia, kuten ryhmäkanne tai siirronsaajan kanne, taikka kumulatiivisia. Suomessa jälkimmäiset ovat olleet merkittävämpiä. Vaateenhaltijat ovat näet nostaneet joukkokanteita eli itsenäisiä toisiinsa liittyviä kanteita; tällöin he ovat hyödyntäneet yhteistä asianajoa ja pyrkineet kanteiden yhteiskäsittelyyn. Ilmiö herättää lainopillisia
kysymyksiä, koska prosessioikeudellisessa sääntelyssä on ajateltu ennen kaikkea kahden asianosaisen välisiä oikeudenkäyntejä.

Teos on pitkälti oikeusdogmaattinen tutkimus, jossa tarkastellaan hyvän asianajajatavan sisältöä yhteisessä asianajossa, joukkokanteiden käsittelyä tuomioistuimessa sekä oikeudenkäyntikulusäännösten soveltamista tässä yhteydessä. Lisäksi tutkimuksessa on arvioivia ja oikeuspoliittisia osuuksia; mahdollisten menettelyuudistusten yhteydessä on otettu huomioon myös EU:n edustajakannedirektiivi. Teos on ensimmäinen kotimainen väitöskirja, jossa syvennytään kollektiivisen lainkäytön kysymyksiin.

Tutkimus tarjoaa tietoa ja tuoreita näkökulmia tuomareille, asianajajille ja muille oikeussuojajärjestelmästä kiinnostuneille.

Siviiliprosessuaalinen asiavaltuus tekijänoikeuden loukkaustapauksissa

Jussi Päivärinne — ti, 17 touko 2022 00:00:00 +0300

Tekijänoikeuden loukkaus voi koskettaa monen tahon oikeuksia – toisinaan jopa samanaikaisesti samassa loukkausasiassa. Esimerkiksi alkuperäisellä tekijällä, jälkiperäisteoksen luojalla, yhteisteoksen tekijällä, yhteisomistajalla, kokonaisluovutuksen saajalla, lisenssinhaltijalla, hyvitys- ja/tai vahingonkorvausvaatimuksen siirronsaajalla, julkaisijalla, kustantajalla, kuolinpesän osakkaalla, legaatinsaajalla, pesänselvittäjällä/-jakajalla ja mahdollisesti jopa tekijänoikeusjärjestöllä tai tekijän edustajalla saattaa olla intressi loukkausasiassa.

Pääosa tekijänoikeudellisista loukkaustapauksista käsitellään nykyään siviilioikeudellisina asioina. Oikeudenkäymiskaari, tekijänoikeuslaki tai muut lait eivät kuitenkaan sisällä yleissäännöksiä siitä, kuka on oikeutettu saattamaan tekijänoikeuden loukkausta koskevan siviili- tai hakemusprosessin vireille, tai siitä, kuka on oikeutettu saamaan ratkaisun tällaisessa asiassa. Asiavaltuuskysymysten käsittely, jäsentäminen ja ratkaiseminen on huomattavasti laajempi ja
monitahoisempi kokonaisuus kuin ensi näkemältä saattaa vaikuttaa.

Teoksen tarkoituksena on avata tätä kompleksista kokonaisuutta sekä antaa kattava kokonaiskuva niistä prosessuaalisista ja aineellisoikeudellisista erityiskysymyksistä, jotka liittyvät siviilioikeudellisissa tekijänoikeuden loukkaustapauksissa aktualisoituviin asiavaltuuskysymyksiin ja muihin asiavaltuuteen läheisesti kytköksissä oleviin kysymyksiin.

Teoksessa käsitellään asiavaltuuden lisäksi eräitä sen siviiliprosessuaalisia lähi-ilmiöitä, kuten prosessinyhteyden eri muotoja sekä oppia oikeussuojan tarpeesta. Lisäksi teoksessa selvitetään, voidaanko esimerkiksi usean asialegitimoidun tilanteessa keskinäisellä sopimuksella vaikuttaa asiavaltuusjärjestelyihin tuomioistuinta sitovasti. Teoksessa paneudutaan myös tuomioistuimen ja asianosaisten työn- ja vastuunjakoon tekijänoikeudellisten asiavaltuuskysymysten selvittämisessä.

Teos on ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys tekijänoikeudellisten asiavaltuuskysymysten käsittelystä, jäsentämisestä ja ratkaisemisesta. Asetelman tuntemus on välttämätöntä, jotta asiavaltuuskysymyksen teoreettinen jäsentäminen ja asian ratkaiseminen tapahtuvat oikein. Kirjaa voivat hyödyntää niin tekijän- ja prosessioikeuden parissa työskentelevät kuin muutkin juristit ja asiantuntijat.

Rangaistuksen määräämisen perusteleminen

Heikki Kemppinen — ti, 15 maalis 2022 00:00:00 +0200

Rangaistuksen määrääminen on yksi suurinta mielenkiintoa herättävistä aiheista rikosoikeutta ja oikeudenkäyntejä koskevassa julkisessa keskustelussa. Oikeudellisesti tarkasteltuna rangaistuksen määräämisessä yhdistyvät väljä ja yleisluontoinen sääntely, tuomarin laaja harkintavalta ja vaatimus rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä. Rangaistuksen määräämistä koskeva ratkaisu on rikosasian vastaajan kannalta keskeinen. Ratkaisussa tavanomainen laintulkinta voi kuitenkin jäädä taka-alalle, jolloin tuomarin kokemusperäinen tieto ja tähän liittyvät intuitiivisen harkinnan riskit nousevat esiin.

Tutkimuksessa kysytään, miksi ja miten tuomarin tulisi perustella rangaistuksen määräämistä koskevaa päätöstään. Ennen perustelemista koskevien kysymysten käsittelyä tutkimuksessa tarkastellaan rangaistuksen mittaamista ja siihen liittyviä oikeuslähteitä. Tutkimuksessa hyödynnetään tuomion perustelemisesta aiemmassa prosessioikeudellisessa oikeuskirjallisuudessa esitettyjä havaintoja ja teorioita. Tarkasteluun yhdistetään myös rangaistuksen määräämisharkintaan liittyviä tekijöitä, kuten vaatimus rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioimisesta.

Rangaistuksen määräämisen perustelemista lähestytään sekä yleisesti että erikseen rangaistuksen määräämisen osaratkaisujen ja niihin liittyvän aineellisen lainsäädännön kautta. Tarkastelun tuloksena nostetaan esille tekijöitä, joiden vallitessa rangaistuksen määräämisen perustelemiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Teoreettista tarkastelua täydentää tutkimuksen empiirinen osuus, jossa käydään läpi rangaistuksen määräämisen perusteluita tuomioistuinten ratkaisuista koostuvan aineiston perusteella. Erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, vastaavatko tutkimuksen teoreettisessa osassa tehdyt johtopäätökset vallitsevaa oikeuskäytäntöä, ja miten rangaistuksen määräämistä perustellaan tuomioistuinkäytännössä. Tutkimus on kirjoitettu tuomarin näkökulmasta ja se tarjoaa apuvälineen rangaistuksen määräämistä koskevan harkinnan jäsentämiselle tuomioistuintyössä. Tutkimuksesta on hyötyä myös kaikille rikosasioiden käsittelyyn osallistuville.

Yhteistyö tekijänoikeudessa

Tuomas Mattila — ti, 15 maalis 2022 00:00:00 +0200

Onko saamenpuvulla tai perinteisillä kulttuuri-ilmaisuilla tekijänoikeudellista tekijää? Entä kenelle tekijänoikeuden yhteisöllisesti maalattuun muraaliin tai internetissä kollektiivisesti kirjoitettuun tekstiin tulisi kuulua? Miten yhteistyössä tehtävän tieteellisen tutkimuksen ja tekijänoikeuden tekijäkäsitykset eroavat toisistaan? Mitä tekijyyden ja luovuuden käsitteillä tekijänoikeudessa tarkoitetaan ja miten nämä käsitteet soveltuvat yhteisöllisesti tehtävään luovaan työhön?

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kysymystä siitä, kenelle tekijänoikeuden tulisi kuulua silloin, jos luovaan työhön on osallistunut useampia henkilöitä erilaisin panoksin ja eri aikoina. Voidaanko tekijänoikeutta ylipäätään hallita silloin, jos kaikkia yksittäisiä tekijöitä ei edes tiedetä?

Tarkastelu alkaa tekijän ja luovuuden käsitteiden analyyttisestä tarkastelusta: mitä sisältöjä näihin käsitteisiin tekijänoikeudessa kuuluu, ja minkälaisia käyttötarkoituksia näillä käsitteillä on. Mikä on tekijänoikeudellinen tekijä ja mitä on tekijänoikeudellinen luovuus? Analyyttisen tarkastelun jälkeen tutkimus etenee yllä mainittujen käytännöllisten tapausesimerkkien kautta arvioimaan kriittisesti sitä, miten näiden käsitteiden avulla voidaan ottaa huomioon yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvien luovien prosessien erityispiirteitä. Tutkimus syvenee useisiin tekijyyttä ja luovaa työtä käsitteleviin erityiskysymyksiin aina tekijän tuntemattomuudesta tekijäryhmän vastuuseen luovan työnsä tuloksesta.

Tutkimuksen johtopäätösosiossa tuodaan esiin sitä tulkinnallista liikkumavaraa, jota tekijänoikeuslainsäädännössä jo nyt on yhteisöllisten luovien prosessien edistämiseksi. Samalla tehdään muutamia lainsäädännön kehittämiseen pyrkiviä ehdotuksia siitä, millä tavoin tekijänoikeuslaki kykenisi toteuttamaan tarkoitustaan luovan työn edistäjänä vielä paremmin yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvissa luovissa prosesseissa. Uusien teknologioiden ja kulttuuristen muutosten myötä tekijänoikeuslain kriittinen tarkastelu on käynyt yhä tärkeämmäksi, ja tutkimus vahvistaa sitä yleisopillista pohjaa, jolle uusia ilmiöitä koskeva tekijänoikeudellinen argumentaatio voi rakentua. Teosta voi suositella luovan alan työntekijöille, tekijänoikeuden asiantuntijoille sekä kenelle tahansa luovuudesta ja tekijänoikeudesta kiinnostuneelle lukijalle.

Towards an Efficient, Just and Humane Criminal Justice.

Raimo Lahti — pe, 19 marras 2021 00:00:00 +0200

This collection of essays on criminal law, criminology and criminal policy includes a selection of my articles from the year of 1972 to the year of 2020, i.e., from a period of 49 years. The writings – in all 32 – chosen for the compilation are written in English and 30 of them have been published earlier. The main aim with this anthology is to crucially widen the access of my writings for comparative purposes. The articles are divided into seven chapters. Chapters I–VI cover a large spectrum of criminal sciences, and they are – in particular, in Chapters IV–VI – written rather from a Nordic (Scandinavian) than from a narrower Finnish perspective. The title of the anthology expresses its main message: towards an efficient, just and humane criminal justice. Chapter VII includes five articles related to bio-ethics and (criminal) law. The reason for that chapter’s attachment is to present some of my contributions to the new discipline entitled ‘Medical law and biolaw’.
The intensified internationalization and Europeanization of criminal law and justice have changed the role of comparative law and criminal sciences in general. There is much more need for comparison of legal orders due to the emergence of European criminal law and international criminal law and due to the increased interaction between European and global legal regulations and the national legal orders. We also need more evidence-based criminological research to be utilized in criminal-policy planning and as a foundation for rational policy decisions.

Asiantuntija tuomarina : tekniikan ja luonnontieteiden alan hallinto-oikeustuomarit ympäristönsuojeluasioissa

Hanna Nieminen-Finne — ke, 01 tammi 2020 00:00:00 +0200

Asiantuntija tuomarina – Tekniikan ja luonnontieteiden alan hallinto-oikeustuomarit ympäristönsuojeluasioissa selvittää, miksi asiantuntijatuomari on osa ratkaisukokoonpanoa ympäristönsuojeluasioissa. Tarkastelun kohteena ovat asiantuntijatuomarin rooli, tehtävät ja toimintaympäristö sekä asiantuntijatuomarin kansallinen, EU-oikeudellinen ja kansainvälinen normipohja. Mihin asiantuntijatuomaria tarvitaan? Mitä haasteita asiantuntijatuomarin käyttäminen asettaa? Miten asiantuntijatuomarin sisältävän kokoonpanon tulisi toimia?

Väitöstutkimus kuuluu hallintoprosessin alaan. Tutkimuksen teema kuitenkin läpäisee useita eri oikeudenaloja ja siksi asiantuntijatuomarijärjestelmää arvioidaan hallintoprosessin, aineellisen ympäristöoikeuden, perus- ja ihmisoikeuksien
sekä EU-oikeuden näkökulmista. Asiantuntijatuomarijärjestelmää havainnollistetaan kotimaisella ja eurooppalaisella oikeuskäytännöllä. Erityisesti access to justice, keskustelu ympäristötuomioistuinten ja asiantuntemuksen tarpeesta
sekä tuomioistuimelta edellytettävä laaja-alainen ja monipuolinen tarkastelu ja tutkimisvalta ovat mielenkiintoisia kysymyksiä. Tutkimuksessa esitellään myös syitä sille, miksi asiantuntemuksen tarpeeseen vastataan eri prosessilajeissa ja
hallintoprosessin eri asiaryhmissä erilaisin keinoin.

OTL, VT Hanna Nieminen-Finne toimii hallinto-oikeustuomarina muun muassa ympäristöasioissa. Väitöstutkimus soveltuu tutkijoiden ohella kaikille hallintoprosessin ja ympäristöasioiden muutoksenhakumenettelyn parissa työskenteleville
ja niistä kiinnostuneille.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2020.

Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa

Jurkka Jämsä — ke, 01 tammi 2020 00:00:00 +0200

Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa on oikeustieteellinen väitöstutkimus, jossa tarkennetaan todistusoikeuden käsitteistöä ja yleisiä oppeja jäsentämällä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä kehittyneitä
periaatteita todistelunrajoitteista ja todisteen hyödyntämiskielloista suhteessa uudistettuihin, kansallisiin todistelua rajoittaviin säännöksiin.

Todistelun vapautta rajoittavien oikeusnormien vaikutusta pyritään kuvaamaan aikaisempaa monipuolisemmin ja kehittämään käsitteellinen viitekehys, jolla voidaan kuvata kaikkia oikeudellisia todistelunrajoitteita sekä niiden toimintatapaa. Perustana on tällaisten normien kolmen keskeisen ominaisuuden eli kohteen, joustavuuden
ja ulottuvuuden erottaminen.

Tutkimus on hyödyksi paitsi todistusoikeuden tutkijoille myös käytännön juristeille, jotka yhä useammin joutuvat arvioimaan oikeudellisten todistelunrajoitteiden soveltuvuutta ja vaikutuksia.

OTM, KTK, VT Jurkka Jämsä on opiskellut Tampereen ja Helsingin yliopistoissa sekä työskennellyt valmistumisensa jälkeen pääosin tuomioistuinlaitoksessa.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2021.

Eurooppalainen pidätysmääräys ja rikoksentekijän luovuttamisen aineelliset edellytykset

Karri Tolttila — ke, 01 tammi 2020 00:00:00 +0200

Teos käsittelee eurooppalaiseen pidätysmääräykseen perustuvaa rikoksentekijän luovuttamista. Tutkimuksessa selvitetään, missä tilanteissa ja millä edellytyksillä rikoksentekijä voidaan luovuttaa toisesta EU:n jäsenvaltiosta Suomeen ja vastaavasti Suomesta toiseen EU:n jäsenvaltioon. Tutkimuksen keskiössä on Euroopan unionin neuvoston vuoden 2002 kesäkuussa antama puitepäätös eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä (neu-voston puitepäätös 2002/584/YOS, EAW-puitepäätös).

Jäsenvaltioiden rikosoikeudellisen yhteistyön kulmakivenä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomisessa on vastavuoroisen tunnustamisen periaate. Periaatteen ensimmäisenä konkreettisena sovelluksena EAW-puitepäätöksen keskeisenä tavoitteena on tehostaa ja yksinkertaistaa jäsenvaltioiden välistä rikoksentekijöiden luovuttamista koskevaa menettelyä. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen lähtökohtana on, että tietyssä jäsenvaltiossa tämän valtion sääntöjen mukaisesti annettu ja niiden valossa laillinen oikeudellinen päätös on hyväksyttävä ja pantava täytäntöön sellaisenaan toisessa jäsenvaltiossa.

Tutkimuksessa pohditaan, mitä eri luovuttamisoikeuteen sisältyvillä edellytyksillä ja ehdoilla tarkoitetaan ja mitä seurauksia niiden osittaisesta luopumisesta eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä on etenkin yksilön oikeussuojan ja tehokkaan unionin rikosoikeudellisen yhteistyön kannalta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten perus- ja ihmisoikeuksien suoja on toteutettu pidätysmääräyksen soveltamisalalla ja missä määrin perus- ja ihmisoikeudet voivat muodostaa kieltäytymisperusteen rikoksentekijän luovuttamiselle.

Tutkimus on ensimmäinen Suomessa laadittu kokonaisvaltainen rikoksentekijän luovuttamista koskeva esitys. Teos tarjoaa hyödyllistä tietoa tuomareille, syyttäjille, asianajajille ja muille käytännön työtä tekeville juristeille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2020.

Avunannon rangaistavuuden edellytykset

Lauri Luoto — ma, 01 tammi 2018 00:00:00 +0200

Rikossäännökset kirjoitetaan lähtökohtaisesti niin, että tekijöitä on vain yksi. Oletuksena on, että yksi tekijä, säännöksessä nimetön ”joka”, täyttää kaikki rikossäännöksen edellyttämät tunnusmerkit. Lähtökohta antaa rikollisuudesta ja rikoksien tekemisestä kuitenkin yksinkertaistetun kuvan, sillä hyvin usein rikoksen tekemiseen on osallistunut useita eri henkilöitä. Hyvin usein he ovat myös myötävaikuttaneet rikoksen toteutumiseen varsin erilaisin toimin.

Usean eri henkilön osallistuminen rikoksen tekemiseen, mahdollisesti merkittävästi toisistaan poikkeavin toimin, herättää kysymyksen kunkin rikoksen tekemiseen osallistuneen rikosoikeudellisesta vastuusta. Rikosoikeudessa kysymykseen vastaaminen on osallisuuden ja osallisuusopin tehtävä: ne määrittävät eri tavoin rikokseen osallistuneiden henkilöiden rangaistusvastuun sekä sen rajat. Selkeän ja yksinkertaisen vastauksen antaminen kysymykseen on kuitenkin osoittautunut erittäin haastavaksi tehtäväksi.

Teoksessa tutkitaan yhden rikoslain 5 luvussa säännellyn osallisuusmuodon, avunannon, rangaistavuuden edellytyksiä. Tutkimustehtävä on määrittää avunannon rikosoikeusteoreettinen perusta, joka on tällä hetkellä määritelty vain epämääräisesti suomalaisessa doktriinissa. Lisäksi tutkimuksessa tuotetaan lainkäyttäjälle argumentatiivisia välineitä, joiden avulla rajanvetotilanteet avunannon ja sen lähi-instituutioiden välillä voidaan ratkaista. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti avunannon alarajaan eli siihen, miten avunanto erotetaan kokonaan osallisuusvastuun ulkopuolelle jäävästä myötävaikuttamisesta, sekä avunannon ja rikoskumppanuuden väliseen rajanvetoon.

Väitöskirja : Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2018.

EU:n etusijaperiaatteesta Suomen valtiosäännössä

Mikko Puumalainen — ma, 01 tammi 2018 00:00:00 +0200

Teos käsittelee EU:n ja jäsenvaltioiden keskinäistä – ja siten myös Suomen – suhdetta olennaisesti määräävän etusijaperiaatteen sisältöä ja asemaa Suomen valtiosäännössä ja erityisesti sen perustuslaillisessa järjestelmässä.

Etusijaperiaatteen vakiintuneen sisällön mukaan EU:n oikeuden tulee ristiriitatilanteessa saada etusija mihin tahansa kansalliseen normiin eli myös perustuslakiin nähden. Suomessa on yhdentymiskehityksen eri vaiheissa sitouduttu soveltamaan EU-normia tämän mukaisesti eli Suomen lain sijasta sen ”säädöshierarkkisesta tasosta riippumatta”. Myös perustuslakivaliokunnan käytännöstä tehdyt havainnot tukevat tätä johtopäätöstä. Tutkimuksen mukaan Suomen sitoutuminen ei kuitenkaan ole vakuuttavaa. Myöskään Saksassa, Puolassa ja Espanjassa EU-oikeudelle ei ole tunnustettu etusijaa erityisesti valtiosäännön ydinarvoihin nähden, jotka Suomessa on artikuloitu suppeasti eikä niiden suhdetta EU:n oikeusjärjestykseen ole määritelty. Suomen EU-oikeuden etusijan laajasti hyväksyvä kanta ei saa tukea myöskään valtiosääntöpluralistisesta näkemyksestä, jonka mukaan jäsenvaltiossa sovellettavien EU:n ja jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten väliset suhteet ovat dynaamisia ja vuorovaikutteisia eivätkä hierarkkisia. Oikeusjärjestysten väliset perustavaa laatua olevat konfliktit, joihin etusijaperiaatteen jäsenvaltion perustuslakiin ulottuva vaatimus johtaa, ovat silloin myös sovittamattomia.

Perustuslaillisten konfliktien mahdollisuus EU:n ja jäsenvaltioiden välillä, mukaan lukien Suomi, luo tarpeen käydä näiden oikeusjärjestysten välillä jatkuvaa dialogia. Valmiudet siihen Suomen perustuslakivaliokuntaan nojaavassa nykyisessä järjestelmässä ovat kuitenkin puutteelliset. Tutkimuksessa pohditaankin keinoja vahvistaa Suomen valtiosäännössä valmiuksia osallistua valtiosääntöiseen dialogiin kansallisesti, EU:n ja muiden jäsenvaltioiden kanssa sekä kehittää EU:n oikeutta Suomen valtiosäännön näkökulmasta.

Väitöskirja : Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2018.

Oikeus rakentaa : tutkimus suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamispäätöksenteosta maankäyttö- ja rakennuslain järjestelmässä

Aleksi Heinilä — su, 01 tammi 2017 00:00:00 +0200

Ainakin keskiajalta asti tunnetun pohjoismaisen sanonnan mukaan maa on lailla rakennettava. Tämä sanonta on vanhempi kuin oikeustieteen kehittämä oikeusvaltion käsite, mutta se tiivistää yhteen lauseeseen oikeusvaltion oleelliset elementit. Demokraattisen oikeusvaltion rakenneosat muodostavat perustan myös tälle tutkimukselle. Tutkimuksessa pyritään yhdistämään hallinto-oikeudellinen, yksilön oikeuksia painottava näkökulma ja ympäristöoikeudellinen näkökulma, jossa oikeudenalan sääntelykohteesta johtuen yhteiskunnalliset tavoitteet ja yleiset edut ovat merkittävässä asemassa.

Tutkimuksen aineellisoikeudellinen teema on, missä menettelyissä ja millä edellytyksin rakentaminen on erityyppisillä, maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) säännösten määrittelemillä alueilla voimassa olevan oikeuden mukaan mahdollista. Tätä kysymystä tarkastellaan lain sisältämistä maankäytön suunnittelun tarvetta ja suunnitteluvelvollisuuksia koskevista säännöksistä lähtien. Tarkastelu keskittyy näihin liittyviin yksittäistapauksellisiin lupamenettelyihin, MRL 137 §:n mukaiseen suunnittelutarveratkaisuun ja MRL 171 §:n mukaiseen poikkeamismenettelyyn, jotka ovat osoittautuneet ongelmallisiksi niin oikeudellisesti kuin käytännössäkin. Tutkimuksen näkökulma kiinnittyy maankäyttö- ja rakennuslain systematiikkaan ja tavoitteisiin, ja kyse on paljolti siitä, minkälaiselle perustalle laki itse rakentuu, mitä puheena olevat lupamenettelyt ovat ja mitä ne merkitsevät lain systematiikalle ja sen tavoitteille. Maankäyttö- ja rakennuslakiin kohdistuu sen yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi jatkuvia muutospaineita. Tämä korostaa systemaattisen tarkastelun tärkeyttä.

Kyseessä on myös tutkimus hallinnollisesta harkintavallasta ja sen sidottuisuuden asteista demokraattisessa oikeusvaltiossa. Tutkimus ei siis rajoitu yksinomaan ympäristöoikeuteen vaan se kohdistuu myös hallinto-oikeuteen ja sen yleisiin oppeihin. Teoreettislainopillisen näkökulman ohella tutkimuksessa tarkastellaan maankäyttö- ja rakennuslain aineellisia säännöksiä myös tulkintalainopin keinoin pyrkien täsmentämään lain avoimia aineellisia säännöksiä esimerkiksi lain soveltajien tarpeisiin.

Väitöskirja : Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, 2017.

Oikeudenkäyntikulut ja kohtuullisuus : tutkimus kulujen jakautumisesta taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken

Satu Saarensola — su, 01 tammi 2017 00:00:00 +0200

Riita-asioiden oikeudenkäyntimenettely uudistettiin Suomessa vuonna 1993. Oikeudenkäyntikulut ovat kasvaneet sen jälkeen dramaattisesti. Monessa tapauksessa osapuolten yhteenlasketut kulut ovat useita kymmeniä tuhansia euroa. Usein ne ylittävät riideltävän pääoman arvon ja lähes poikkeuksetta ne ovat kohtuuttomat osapuolten käytettävissä oleviin varoihin nähden. Oikeudenkäyntikulujen jyrkän kasvun myötä kulujen ei ole aina koettu jakautuvan oikeudenmukaisesti. Korkea prosessikynnys ja lisääntynyt kuluriski ovat muodostuneet esteeksi tuomioistuimeen ja oikeuksiin pääsylle.

Kirjassa oikeudenkäyntikulujen jakautumista sekä tuomioistuimeen ja oikeuksiin pääsyä tarkastellaan taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken. Näillä tarkoitetaan toisaalta yksityishenkilöitä ja niihin rinnastettavissa olevia yksityistä elinkeinotoimintaa harjoittavia henkilöitä sekä toisaalta yhtiöitä ja julkisyhteisöjä. Koska korkea prosessikynnys ja lisääntynyt kuluriski vaarantavat etenkin ensin mainittujen pääsyn tuomioistuimeen ja oikeuksiin, näkökulmaksi kirjassa on valittu tällaisten henkilöiden näkökulma.

Tästä näkökulmasta kirjassa selvitetään, minkälaisista kuluista ja missä määrin asianosainen voi täyden korvauksen periaatteen mukaan joutua vastuuseen vastapuolen kuluista sekä milloin kohtuullisuusperiaatteen mukaan on ilmeisen kohtuutonta velvoittaa asianosainen täyden korvauksen periaatteen mukaiseen suoritukseen. Kirjassa osoitetaan, että silloinkin, kun kohtuullisuusperiaatteen mukaan saattaisi olla ilmeisen kohtuutonta velvoittaa asianosainen täyden korvauksen periaatteen mukaiseen suoritukseen, kuluriskiä ei aina tasata asianosaisten kesken. Sen vuoksi kohtuullisuusperiaatteen tosiasiallinen merkitys yhtiöihin ja julkisyhteisöihin nähden heikommassa asemassa oleville yksityishenkilöille tai niihin rinnastettavissa oleville yksityistä elinkeinotoimintaa harjoittaville henkilöille on vähäinen. Jotta sanottujen tahojen kannalta tärkeät access to justice -näkökohdat tulisivat entistä paremmin huomioon otetuksi, kirjassa ehdotetaan de lege ferenda kehitettäväksi oikeudenkäyntimenettelyä ja OK 21 luvun 8 b §:n kohtuullisuussääntöä.

Väitöskirja : Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2017.

Tuomarin esteellisyys

Antti Tapanila — su, 01 tammi 2017 00:00:00 +0200

Tuomarin esteellisyyssäännöksiä koskeva oikeudenkäymiskaaren 13 luku uudistettiin vuonna 2001. Esteellisyyssääntelyn taustalla ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vaatimukset tuomioistuimen subjektiivisesta ja objektiivisesta puolueettomuudesta. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miten 6 artiklassa edellytetty puolueettomuus toteutuu Suomessa. Tuomarin esteellisyyttä on tutkimuksessa tarkasteltu riita-, rikos- ja hallintoprosessin osalta, sillä niitä kaikkia koskevat samat esteellisyyssäännökset.

Tuomarin esteellisyysperusteita ovat tuomarin osallisuus asiaan sekä sidokset asianosaisiin. Tuomari voi tulla esteelliseksi, mikäli hän on käsitellyt samaa asiaa aikaisemmin tai hänellä muusta syystä on ennakkoasenne asiasta tai siihen osallisista. Ennakkoasenteen voi aiheuttaa mm. ylemmästä tuomioistuimesta palautetun asian, pakkokeinovaatimusten tai erotettujen rikossyytteiden käsitteleminen sekä tuomarin sovintoa edistävä toiminta riita-asiassa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös menettelyä esteellisyyden toteamiseksi sekä esteellisyysväitteeseen kohdistuvaa prekluusiota.

Tutkimusta varten on tehty empiirinen selvitys tuomareiden sidoksista, jonka pohjalta voidaan arvioida asianosaisen tiedonsaantimahdollisuuksia esteellisyyden kannalta olennaisista seikoista. Lähdeaineistona on hyödynnetty koti- ja ulkomaisia oikeustapauksia sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja, jotka tarjoavat hyödyllisiä malleja lain soveltajille.

Teos on ajankohtaisen ja keskeisen teemansa vuoksi hyödyllinen kaikille tuomioistuinasioiden parissa työskenteleville kuten asianajajille, syyttäjille, tuomareille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta, 2007.

Kansainvälisen yksityisoikeuden eurooppalaistumisesta : EU:n oikeus- ja sisäasioiden monivuotisten ohjelmien vaikutuksista kansainvälisen yksityisoikeuden sääntelyyn

Tia Möller — su, 01 tammi 2017 00:00:00 +0200

EU:n oikeus- ja sisäasioiden monivuotisia ohjelmia ja muita oikeus- ja sisäasioiden työtä ohjaavia suuntaviivoja on hyväksytty Maastrichtin sopimuksesta (1992) lähtien. Huomattavimpina voidaan mainita Wienin toimintasuunnitelma (1998), Tampereen päätelmät (1999), Haagin ohjelma (2004), Tukholman ohjelma (2009) ja vuoden 2014 strategiset suuntaviivat. Näillä kaikilla on rakennettu Euroopan oikeuden aluetta ja linjattu myös EU:n kansainvälisyksityisoikeudellista sääntelyä, mutta ohjelmien vaikutuksia alan eurooppalaistumiseen ei ole tähän mennessä tutkittu.

Teoksessa selvitetään, minkälaiselle visiolle EU:n kansainvälisyksityisoikeudellinen sääntely on monivuotisten ohjelmien mukaan perustunut, miten visio on vaikuttanut EU:n lainvalmisteluun ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että poliittisluontoisilla monivuotisilla ohjelmilla on ollut säädöstyötä ohjaava asema. Esiin nousee muun muassa perheoikeuteen, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen ja lainvalintasääntelyyyn liittyviä kysymyksiä. Samalla pohditaan niin vision vaikutuksien rajallisuuksia kuin sen vaikutuksia oikeuden eri ulottuvuuksissa. Lisäksi sivutaan myös vision suhdetta kansainvälisen yksityisoikeuden materialisoitumiseen ja yleisten oppien yhtenäistämiseen.

Tarkastelun kohteena ovat myös monivuotisten ohjelmien ja EU:n perussopimusmääräysten väliset suhteet. Miten monivuotiset ohjelmat suhteutuvat esimerkiksi perussopimusten määräyksiin, jotka koskevat kansainvälisyksityisoikeudellista yhteistyötä, EU:n tulevan työn suuntaviivojen määrittämistä oikeus- ja sisäasioissa tai EU:n politiikassa ja unionin toimielinten tehtäviä, kuten komissio aloiteoikeutta?

Teos on hyödyllinen kansainvälisestä yksityisoikeudesta, EU:n oikeus- ja sisäasioiden suunnanmäärittämisestä sekä Eurooppa-neuvoston poliittisesta ohjauksesta kiinnostuneille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2017.

Vaarallinen rikoksentekijä?

Annakaisa Pohjola — su, 01 tammi 2017 00:00:00 +0200

Suomen rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä edellyttää tietyissä rikoslainsäädännön tilanteissa rikoksentekijän vaarallisuuden arviointia. Rikoksentekijän vaarallisuuden arvioinnilla tarkoitetaan sekä psykiatrista että normatiivista riskiarviota siitä, millä todennäköisyydellä jo aiemmin törkeään väkivaltarikokseen syyllistynyt rikoksentekijä syyllistyy uudelleen tulevaisuudessa törkeään väkivaltarikokseen. Rikoksentekijän arvioimisella vaaralliseksi on yksilön perustavanlaatuisen vapausoikeuden näkökulmasta merkittävä seuraus. Vaarallisen rikoksentekijän uusien rikosten tekeminen pyritään estämään määräämällä hänet suorittamaan koko rangaistuksensa vankilassa tai estämällä hänen pääsynsä kyseisestä rangaistuksesta tai elinkautisvankeudesta ehdonalaiseen vapauteen. Rikoksentekijän vankilassa suoritettava rangaistusaika on tällöin pitempi kuin normaali, tekosyyllisyyteen pohjautuva suhteellisuusperiaatteen mukainen rangaistus.

Teoksessa tarkastellaan rikoksentekijän vaarallisuutta sekä sen arviointia ja siihen sisältyvää tieteiden rajat ylittävää problematiikkaa. Siinä kohtaavat toisensa psykiatrinen, psykologinen ja oikeudellinen arviointi. Rikoksentekijän vaarallisuuden oikeuspsykiatrisessa arviointiprosessissa painottuvat lääketieteellinen – erityisesti psykiatrinen – ja psykologinen näkökulma, normatiivisessa tuomioistuinprosessissa vuorostaan oikeudellinen näkökulma, jolloin menetelmien ja tarkastelutapojen erilaisuus tuo omat haasteensa vaarallisuuden arviointiin.

Tutkimuksen empiirisessä osassa vaarallisuuskysymystä tarkastellaan rikoksentekijöiden saamien vaarallisuusarviolausuntojen ja tuomioistuinpäätösten pohjalta. Rikoksentekijän arvioiminen vaaralliseksi tuomioistuimissa perustuu yleensä oikeuspsykiatrisiin vaarallisuusarviolausuntoihin. Aikaisempi väkivaltaisuus, päihteiden väärinkäyttö, psykopatia, epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ja mielenterveyden häiriöt ovat keskeisiä törkeän väkivaltakäyttäytymisen uusimista ennustavia riskitekijöitä ja samalla niitä seikkoja, joilla psykiatrit ja psykologit yleensä perustelevat vaarallisuuskannanottojaan. Tuomioistuimen tulee kuitenkin koetella oikeuspsykiatrisessa vaarallisuusarviolausunnossa esitettyä näyttöä rikoksentekijän vaarallisuutta osoittavista tosiseikoista ja arvioida normatiivisesti rikoksentekijän vaarallisuutta itsenäisesti. Vaarallisuuden arviointiin liittyvät oikeusturvatekijät puoltavat rikoksentekijän vaarallisuuden arvioinnille rakentuvan lainsäädännön poikkeuksellisuutta rikosoikeudenhoidossa ja kriminaalipolitiikassa.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2017.

Rakennusoikeuden sääntely

Martti Häkkänen — pe, 01 tammi 2016 00:00:00 +0200

Teoksen keskeiset kysymykset koskevat sitä, millä edellytyksin maata voidaan käyttää rakentamiseen sekä millä tavoin oikeus rakentamiseen vaikuttaa erityisesti kunnan ja maanomistajan välisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Voimassa olevan oikeuden tarkastelussa korostuu rakennus- ja kiinteistölainsäädännön historian, lainvalmistelun sekä taloudellisen argumentaation merkitys.

Esillä ovat kaavoituksen ja rakentamisen keskeiset käsitteet kuten kunnan kaavoitusmonopoli ja rakennusoikeus, joiden sisältöä tarkastellaan aineellisoikeudellisen sääntelyn valossa. Teoksessa tarkastellaan sitä, miksi rakentamista ylipäänsä rajoitetaan sekä miten tätä toteutetaan maankäytön ja rakentamisen sääntelyjärjestelmällä. Keskeisessä asemassa ovat tällöin kunnan kaavoitustehtävä, rakentamisen edellytykset ja maanomistajan oikeusasema.

Toisaalta tarkastellaan sitä, missä määrin rakennusoikeudesta voidaan sopia kunnan ja yksityisten kesken, millaisia maksuja rakentamiseen kytkeytyy sekä milloin rakentamisen estymisestä tulee suorittaa maanomistajalle korvausta. Lisäksi arvioidaan kunnan harjoittaman maapolitiikan merkitystä rakennusoikeuden kannalta sekä kysymystä maanomistajan kaavoitusoikeudesta de lege ferenda.

Teoksessa annetaan systemaattinen kokonaiskuva rakennusoikeuden sääntelystä silmällä pitäen maanomistajan oikeusasemaa ja muodostetaan aihetta koskevat yleiset opit.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2017.

Osakeyhtiön hallituksen fidusiaariset velvollisuudet

Patrik Nyström — pe, 01 tammi 2016 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa tarkastellaan osakeyhtiön hallituksen fidusiaarisia velvollisuuksia ja niiden rikkomisesta seuraavaa vahingonkorvausvastuuta. Keskeisiä arvioitavia kysymyksiä ovat hallituksen huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuuksien merkityssisällöt, velvollisuuksien suojaama henkilöpiiri sekä vastuun toteuttaminen. Tutkimuksessa selvitetään lainopin keinoin voimassa olevan kotimaisen oikeuden sisältö. Siinä tukeudutaan myös oikeusvertailevaan lähdeaineistoon Yhdysvalloista ja Kanadasta, jonka sääntely ja prejudikatuuri ovat tuntemattomia kotimaisessa yhtiöoikeudellisessa keskustelussa. Lainopillisia ja oikeusvertailevia osuuksia taustoitetaan analysoimalla osakeyhtiön olemusta, tarkoitusta ja yhteiskuntavastuuta koskevia teorioita.

Patrik Nyström haastaa väitöskirjassaan useita kotimaisen osakeyhtiöoikeudellisen teorianmuodostuksen peruslähtökohtia. Teoksen keskeinen väite ja johtopäätös on, että Suomessa yleistynyt tapa rinnastaa osakeyhtiön etu sen osakkeenomistajien yhteisten etujen kanssa on lainopillinen virhepäätelmä. Hallituksen fidusiaariset velvollisuudet kohdistuvat yhtiöön entiteettinä ja ne antavat eräissä olosuhteissa yhtiön velkojille oikeudellisesti täytäntöönpantavan suojan entiteetin intressin avulla. Tutkimuksessa painotetaan yhtiön edun ja voitontuottamistarkoituksen tärkeää yhteyttä, mutta todetaan, että modernissa markkinataloudessa ei voida enää tyytyä näiden keskeisten osakeyhtiöoikeudellisten periaatteiden kategoriseen rinnastamiseen.

Osakeyhtiölain yleisperiaatteiden ja vahingonkorvaussäännösten keskinäiset suhteet ovat olleet epäselvät lain säätämisestä alkaen. Teoksessa annetaan punnittuja suosituksia tulkintaongelmien ratkaisemiseksi. Tutkimus on suunnattu sekä tiedeyhteisölle että käytännön toimijoille. Se on olennaista luettavaa tuomareille, välimiehille, asianajajille, tilintarkastajille ja muille asiantuntijoille, jotka ratkaisevat osakeyhtiölain yleisperiaatteisiin ja vahingonkorvaussäännöksiin liittyviä riitoja. Samalla teos tarjoaa hallituksen jäseninä toimiville henkilöille työvälineen henkilökohtaisen riskienhallinnan järjestämisessä.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2016.

Vesioikeudellinen perusteluvelvollisuus

Niko Soininen — pe, 01 tammi 2016 00:00:00 +0200

Oikeus perusteltuun päätökseen on subjektiivinen oikeus, jonka peruskivet on muurattu Euroopan ihmisoikeussopimukseen, perustuslakiin, hallintolainkäyttölakiin ja hallintolakiin. Perustelujen avoimuudella ja oikeellisuudella on perustavanlaatuinen merkitys oikeusturvan toteutumisen kannalta. Vesioikeudellisen lupaharkinnan kohdalla perustelujen oikeudellisten avoimuus- ja oikeellisuusvaatimusten erittely on haasteellista, koska vesienkäyttöhankkeiden sallittavuus perustuu usein oikeudellisesti merkittävää harkintavaltaa jättävään hyötyjen ja haittojen vertailuun (intressivertailu).

Teoksessa tarkastellaan, miksi vesilain intressivertailuratkaisut tulee perustella ja miten tuomioistuimet ja lupaviranomainen voivat täyttää oikeudellisen perusteluvelvollisuutensa tulkinta- ja harkintaperustelujen osalta. Lisäksi tarkastellaan, miten erityisesti korkein hallinto-oikeus on vesilain mukaisten lupa-asioiden viimeisenä valitusasteena suoriutunut perusteluvelvollisuuden asettamien edellytysten täyttämisestä. Tutkimuksessa täsmennetään jäsentymätöntä kansainvälistä ja kansallista keskustelua perustelujen avoimuudesta ja intressivertailun oikeuttamisesta. Menettelyllinen vaatimus perustelujen avoimuudesta ja aineellisoikeudellinen vaatimus perustelujen oikeellisuudesta kietoutuvat yhteen läpi tutkimuksen. Tutkimuskysymyksiin vastataan lainopin, oikeusteorian ja empiirissävytteisen oikeustapausanalyysin keinoin.

Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on voimassa olevaan oikeuteen tukeutuva analyyttinen rakennelma avoimuuden muunnelmista ja vesilain intressivertailun oikeuttamisesta, minkä avulla perustelujen avoimuutta ja oikeellisuutta on mahdollista arvioida voimassa olevan oikeuden sisältä käsin kriittisesti. Empiirisestä näkökulmasta keskeisenä tuloksena on, että noin viidennes tutkimuksessa analysoiduista korkeimman hallinto-oikeuden intressivertailutapauksista näyttäytyy vesioikeudellisen perusteluvelvollisuuden näkökulmasta arvostelulle alttiina.

Tutkimuksesta on hyötyä erityisesti perusteluista kiinnostuneille oikeustieteen tutkijoille niin ympäristöoikeuden, hallinto-oikeuden, valtiosääntöoikeuden kuin oikeusteorian piirissä sekä tuomioistuimille ja lupaviranomaisille, joiden vastuulla vesioikeudellisen perusteluvelvollisuuden toteuttaminen on.

Väitöskirja : Itä-Suomen yliopisto, Joensuu, 2016.

Ikääntyminen, liikkuvuus ja kansainvälinen yksityisoikeus Euroopassa : vertaileva tutkimus rajat ylittävistä ongelmista sekä edunvalvonnasta Suomessa ja Espanjassa

Katja Karjalainen — pe, 01 tammi 2016 00:00:00 +0200

Euroopassa väestö ikääntyy voimakkaasti ja on liikkuvampaa kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi Pohjois-Euroopan eläkeläiset suuntaavat kohti Etelä-Eurooppaa leppoisten eläkepäivien toivossa. Ikääntyvän väestön liikkuvuus tarkoittaa väistämättä sitä, että myös rajat ylittävät edunvalvontaongelmat lisääntyvät.

Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssi laati vuosituhannen vaihteessa aikuisten suojelua koskevan yleissopimuksen, joka tuli kansainvälisesti voimaan 1.1.2009. Teoksen keskiössä on tämä yleissopimus, jonka Suomi on voimaansaattanut vuonna 2011. Teoksessa tarkastellaan yleissopimusta sekä vertaillaan aineellisoikeudellisia ja kansainvälisyksityisoikeudellisia aikuistensuojelusääntöjä Suomessa ja Espanjassa, joka ei ole voimaansaattanut yleissopimusta. Teoksessa nousevat esiin monet rajat ylittävän perheoikeuden keskeiset ongelmat, jotka liittyvät esimerkiksi asuinpaikkaliittymään, sopeuttamisen vaikeuteen ja kansainvälisesti pakottavien normien asemaan. Lisäksi teoksessa sivutaan Haagin konferenssin lapsisopimuksia sekä Euroopan unionin kansainvälisyksityisoikeudellista toimivaltaa ja sen laatimia kansainvälisyksityisoikeudellisia asetuksia.

Teoksessa tarkastellaan lainopillisen, kansainvälisyksityisoikeudellisen ja oikeusvertailevan metodin avulla aikuistensuojelusääntelyn heikkouksia ja aikuistensuojelun alan ongelmia sekä kansainvälisen yksityisoikeuden materialisoitumista ja tosiasiallista merkitystä. Lisäksi teoksessa arvioidaan eri kansainvälisyksityisoikeudellisten toimijoiden - kansallisen lainsäätäjän, Haagin konferenssin ja Euroopan unionin - mahdollisuuksia laatia tehokasta ja kattavaa sääntelyä.

Teoksesta on hyötyä sekä kansainvälisyksityisoikeudellisten että edunvalvontaoikeudellisten kysymysten kanssa työskenteleville asianajajille, tuomareille, juristeille ja tutkijoille.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2016.

Tekijänoikeus omaisuutena

Martti Kivistö — pe, 01 tammi 2016 00:00:00 +0200

Teoksessa tutkitaan suomalaisen tekijänoikeuden teoreettisten perusteiden muotoutumista 1800-luvun lopulta alkaen. Tarkastelun kohteena on tekijänoikeus omaisuutena, jonka aineellista ulottuvuutta ovat muovanneet pyrkimykset yhtäältä turvata teoksen tekijälle esineoikeudelliseen omistajanvaltaan rinnastuva oikeusasema, toisaalta rajoittaa tekijän oikeutuksia erilaisten yhteiskunnallisten ja muiden intressien hyväksi.

Tekijänoikeutta lähestytään sekä aatehistoriallisen että normianalyyttisen näkökulman kautta tukeutuen eri aikakausien tieteelliseen doktriiniin ja lainvalmisteluaineistoihin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Tutkimuksessa syvennetään tekijän oikeutusten perusteita ja kehitellään tekijänoikeuden rajoitusten systematiikkaa. Erityistä huomiota kiinnitetään oikeuksien vaihdannan edellytyksiin ja sääntelyyn sekä tekijän asemaan markkinatoimijana.

Tarkastelun tuloksena esitetään tekijänoikeuden yleisten oppien rekonstruktio, jossa oikeusperiaatteilla on aiempaa keskeisempi rooli. Teoksessa seurataan yleisten oppien myöhempää kehitystä nykypäivään saakka ja tutkitaan erityisesti digitalisaation ja uuden perusoikeusdoktriinin vaikutuksia oikeudenalaan.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2016.

Tavaramerkkioikeuden ja tekijänoikeuden kaksoissuoja

Anu Pitkänen — pe, 01 tammi 2016 00:00:00 +0200

Teoksessa tarkastellaan tavaramerkkioikeuden ja tekijänoikeuden päällekkäisyystilanteita. Tavaramerkkiä voidaan suojata sen saaman tavaramerkkisuojan lisäksi tekijänoikeudellisena kirjallisena tai taiteellisena teoksena. Tällöin suojan kohde täyttää tavaramerkki- ja tekijänoikeuslaissa säädetyt oikeussuojan kriteerit. Tavaramerkki syntyykin usein luovan työn tuloksena.

Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota tavaramerkki- ja tekijänoikeusjärjestelmien samankaltaisuuksiin ja eroihin sekä siihen, mitä kaksoissuojan myöntämisestä käytännössä seuraa. Erityisesti tarkasteltavaksi tulee, millä edellytyksin ja millä tavoin merkinhaltijalla on oikeus käyttää teosta tavaramerkissä. Tämän lisäksi tutkitaan, miten kaksoissuoja vaikuttaa merkinhaltijan oikeuksiin suhteessa kolmanteen.

Kirjassa käsitellään myös käytännön oikeuselämässä ongelmallisia ja tärkeitä kysymyksiä, kuten toisen teoksen sisältävän tavaramerkin rekisteröintiä sekä oikeudenluovutuksiin liittyviä kysymyksiä, kuten luovutuksensaajan oikeutta muuttaa ja luovuttaa edelleen tekijänoikeudella suojattua tavaramerkkiä.

Immateriaalioikeuksien päällekkäisyyksien käytännön sovellutusten yleisyys ja merkitys ovat lisääntyneet viimeaikaisen oikeuskehityksen tuloksena huomattavasti. Erityisesti yleinen suuntaus immateriaalioikeuksien suoja-alojen laajentumiseen on vaikuttanut siihen, että yhdelle kohteelle voi yhä useammin olla tarjolla useita vaihtoehtoisia suojamuotoja. Teoksessa käsiteltyä tekijänoikeussuojattua tavaramerkkiä voidaankin pitää hyvänä esimerkkinä siitä, miten madaltuneet suojaedellytykset ja pidentyneet suoja-ajat ovat johtaneet siihen, että eri suojamuodot yhä useammin peittävät osin samoja ilmiöitä. Tämän vuoksi tutkimuksessa pohditaan, onko viimeaikaisen oikeuskehityksen myötä löydettävissä perusteita tavaramerkki- ja tekijänoikeuden kaksoissuojan rajoittamiselle.

Väitöskirja : Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2016.

Terveys ihmisoikeuskysymyksenä

Liisa Nieminen — to, 01 tammi 2015 00:00:00 +0200

Terveys ja ihmisoikeudet liittyvät monin tavoin yhteen, samoin kuin lääketiede ja ihmisoikeudet. Yhteys tuli näkyviin ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen hyväksytyssä YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa. Eettisenä normistona vuonna 1964 Maailman lääkäriliitossa laaditulla Helsingin julistuksella on myös ollut suuri vaikutus ihmisoikeuksien suojaan lääketiedettä koskevissa asioissa.

Useissa YK:n ihmisoikeussopimuksissa on nykyään monia terveyteen liittyviä säännöksiä. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen useilla artikloilla on merkitystä terveyttä koskevissa asioissa, ja sen lisäksi on hyväksytty lääketiedettä ja terveyttä koskeva biolääketiedesopimus. EU-oikeudessa on käsitelty entistä enemmän terveyteen liittyviä asioita etenkin sen jälkeen, kun potilaiden liikkuvuutta koskeva potilasdirektiivi tuli voimaan. EU:n perusoikeuskirjan tulkinnasta lääketieteen kehitystä koskevissa asioissa on annettu merkittäviä unionin tuomioistuimen päätöksiä.

Lääketieteen kehitys vaatii oikeudelta joustavuutta, jottei siitä muodostu tieteen kehityksen jarrua. Oikeudella asetetaan kuitenkin joitakin ehdottomia rajoja esimerkiksi kieltämällä ihmisen kloonaus. Etenkin ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntö on elänyt ajan mittaan, mutta aina se ei ole reagoinut tieteen kehitykseen tarpeeksi nopeasti.

Suomessa ei näitä kysymyksiä ole käsitelty tutkimuksessa aiemmin, joten tämä kirja on ensimmäinen alan yleisesitys Suomessa. Kirjassa käsitellään laajasti eri ihmisoikeussopimusten tulkintakäytäntöä terveyttä ja lääketiedettä koskevissa asioissa. Lisäksi kaikissa käsiteltävissä asioissa on otettu erikseen huomioon Suomen lainsäädäntö ja käytäntö.

Kirja on tarkoitettu lääkintä- ja bio-oikeuden oppikirjaksi, mutta sillä on myös käyttöä lakimiesten ja terveydenhuollon henkilöstön keskuudessa. Kirjoittaja on lääkintä- ja bio-oikeuden yliopistonlehtori ja valtiosääntöoikeuden dosentti Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Ryhmänormit yrityksessä

Jari Murto — to, 01 tammi 2015 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa tarkastellaan erilaisia yrityskohtaisia ja -tasoisia työoikeudellisia ryhmänormeja. Ryhmänormit määritellään työnantajan ja koko henkilöstön tai työnantajan ja jonkin työntekijäryhmän välisiin relaatioihin kohdistuviksi normeiksi. Ryhmänormien määrä ja merkittävyys on lisääntynyt paikallisen sopimisen kehittymisen, yhteistoimintamenettelyiden laajenemisen sekä työnantajan johtamis- ja hallinnoimisjärjestelmien kehityksen myötä.

Ryhmänormeja ovat esimerkiksi lainsäädännön perusteella laadittavat suunnitelmat, työvoiman käyttöön liittyvät periaatteet ja järjestelyt, työehtosopimusten perusteella sovitut paikalliset sopimukset sekä palkkaus- tai työaikajärjestelmät, yritysten työsäännöt, yhteistoimintamenettelyiden neuvottelutulokset, sopimusvapauden perusteella sovitut ryhmänormit, työntekijäryhmä- tai työyksikkökohtaiset käytännöt sekä henkilöstön johtamis- ja hallinnoimisjärjestelmät, työnantajan tarjoamat henkilöstöetuudet ja tulospalkkiojärjestelmät.

Tutkimuksessa selvitetään yritys- ja työpaikkatason normistojen asemaa ja oikeusvaikutuksia kehittämällä työoikeuden yleisiä oppeja siten, että ryhmänormien asema ja vaikutukset jäsentyvät osaksi työehtojen määrittymistä. Teoksessa otetaan käyttöön sekä henkilöstösuhteen että henkilöstösuhteen ehdon käsitteet, joilla kuvataan ryhmänormien asemaa työnantajan ja henkilöstön välisessä relaatiossa. Työsuhteen ehtojenmääräytymisjärjestelmän arvioinnissa ja sen kehittämisessä punaisena lankana on työsuhdeopin hyödyntäminen. Tutkimuksessa tarkennetaan työsopimuksen ja työsuhteen ehdon käsitteitä.

Teos on ensimmäinen yrityskohtaisia ja -tasoisia ryhmänormeja tarkasteleva tutkimus. Se sisältää uutta tietoa erityyppisistä ryhmänormeista ja ennen kaikkea työoikeuden keskeisimpiin oppirakennelmiin kuuluvasta työsuhteen ehtojen määräytymisjärjestelmästä. Tutkimuksessa hyödynnetään laajasti oikeuskäytäntöä. Kirja on hyödyllinen kaikille, jotka tarvitsevat tietoa työehtojen määrittymiseen liittyvistä kysymyksistä.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2015.

Liiketoimintarikoksen tuottaman hyödyn mittaaminen

Heli Korkka — to, 01 tammi 2015 00:00:00 +0200

Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Rikos ei saa kannattaa, joten hyöty on otettava pois sen saaneelta rikoksentekijältä tai muulta rikoksesta hyötyneeltä taholta. Hyödyn menettäminen on keskeinen rikoksen seuraamus liiketoimintarikoksissa, sillä rikostyyppi tyypillisesti tuottaa merkittävää taloudellista hyötyä.

Teoksessa esitetään teoreettisesti perusteltu suositus siitä, miten rikoksen tuottama hyöty on mitattava. Rikoshyödyn mittaamisen teoreettinen malli koostuu neljästä kriteeristä: rikoksen ja hyödyn välinen syy-yhteys, rikoshyödystä tehtävät kuluvähennykset, rikoshyödyn arviointi sekä rikoshyödyn kohtuullistaminen. Kriteereistä keskeisin on rikoksen ja hyödyn välinen syy-yhteys. Teoksessa omaksutun syy-yhteysmallin avulla pystytään arvioimaan, onko hyöty johtunut siten olennaisella tavalla tunnusmerkistön täyttävästä teosta, että hyötyä voidaan pitää rikoslain 10:2:n edellyttämällä tavalla rikoshyötynä. Liiketoimintarikoksen tekokokonaisuus tuottaa usein laittoman hyödyn lisäksi myös laillista hyötyä. Tutkimuksessa omaksuttu syy-yhteysmalli mahdollistaa laillisen hyödyn jättämisen menettämisseuraamuksen ulkopuolelle. Teoreettisen tulkintasuosituksen konkreettista käytettävyyttä havainnollistetaan soveltamalla sitä sisäpiirintiedon väärinkäyttöön ja ympäristörikoksiin.

Teos on ensimmäinen rikoshyödyn mittaamista koskeva tutkimus pohjoismaissa. Siinä osoitetaan, että rikoshyödyn mittaamisen teoreettinen malli on käyttökelpoinen myös konkreettisessa tulkintatilanteessa. Teos tarjoaa siten uutta hyödyllistä tietoa niin tutkijoille kuin tuomareille, syyttäjille, asianajajille ja muille käytännön työtä tekeville juristeille.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2015.

Silminnäkijätunnistamisen näyttöarvo

Teija Stanikić — to, 01 tammi 2015 00:00:00 +0200

Silminnäkijätunnistamisten virhelähteet ovat olleet kansainvälisesti laajan todistajanpsykologian kokeellisen tutkimuksen kohteena. Samalla tunnistamistilaisuuksien järjestämisen ja tunnistamisten luotettavuuden arvioinnin on todettu edellyttävän monitieteistä asiantuntemusta. Esimerkiksi lakimiesten tulee pystyä soveltamaan todistajanpsykologista tutkimustietoa.

Teoksessa jäsennetään todistajanpsykologian tutkimustuloksia hyödyntäen sitä prosessia, jossa tuomioistuin määrittää silminnäkijätunnistamiselle näyttöarvon. Koska tuomioistuimella on oltava riittävästi materiaalia luotettavuusarvioinnin eväiksi, aihetta on tarkasteltava rikosprosessin eri vaiheiden kontekstissa. Ensiksi selvitetään sitä, mistä tekijöistä tulisi kerätä näyttöä, jotta tunnistamisen luotettavuus voitaisiin myöhemmin analysoida. Tämä tarkastelu kohdistuu tunnistamisen virhelähteitä koskevaan todistajanpsykologiseen tutkimukseen sekä voimassa olevaan esitutkinnan tunnistamismenettelyitä koskevaan sääntelyyn, josta myös löydetään kehittämiskohtia. Toiseksi tutkitaan, millaisia erityispiirteitä liittyy tunnistamisen luotettavuutta koskevan todistelun esittämiseen tuomioistuimessa. Vaikka oikeudenkäynnin menettelyperiaatteet ja sääntely yhdessä vapaan todistusteorian kanssa mahdollistavat näytön esittämisen esitutkinnassa tehdystä tunnistamisesta, esimerkiksi välittömyysperiaatteesta ei voida pitää liian tiukasti kiinni, jotta tunnistamisen luotettavuuteen vaikuttavia seikkoja saadaan nostettua todistelussa esiin optimaalisesti. Tutkimuksen lopuksi kehitellään todistusteoreettista argumentointia hyödyntäen tunnistamisen luotettavuuden analyysimalli, jonka tarkoituksena on toimia apuna tunnistamisen näyttöarvoa määritettäessä.

Ajantasainen tunnistamisten arvioinnissa ja niiden järjestämisessä tarvittava todistajanpsykologinen tutkimustieto saatetaan tutkimuksessa rikosprosessin käytännön toimijoiden - kuten tuomareiden, syyttäjien, asianajajien ja poliisien - saataville unohtamatta nostaa esiin sen soveltamiseen vaikuttavia kansallisen rikosprosessioikeuden erityispiirteitä.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2015.

Oikeuden maailma

Ditlev Tamm, Pia Letto-Vanamo — to, 01 tammi 2015 00:00:00 +0200

Tänä päivänä harvat lakimiehet työskentelevät vain kotimaisen oikeuden parissa. Oikeustieteen opiskelijat ovat innokkaimpia opiskelijavaihtoon lähteviä. Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden ratkaisut, Kiinan kansankongressin oikeusvaltiota koskevat kannanotot tai islamin oikeuden periaatteet kiinnostavat muitakin kuin juristeja. Silti tietomme vieraista oikeusjärjestelmistä ja niiden perusteista ovat hyvin heikot. Yleensä katsomme vierasta oikeutta kansallisten silmälasien läpi.

Kirja on johdatus maailman oikeuskulttuureihin. Tavoitteena on auttaa lukijaa ymmärtämään oikeutta koskevia erilaisia käsityksiä, erojen syitä ja niiden käytännön seurauksia. Tarkastelu aloitetaan Manner-Euroopasta, minkä jälkeen käsitellään common law -järjestelmää (ml. Yhdysvallat) ja sen lähtökohtia. Samalla kiinnitetään huomiota siirtomaavalloitusten seurauksiin ja eurooppalaisen oikeuden "istuttamiseen" maanosan ulkopuolelle. Islamin oikeutta käsitellään laajasti, samoin kuin Kiinan ja Intian oikeuskehityksen ymmärtämiseksi välttämättömiä seikkoja. Oman lukunsa saavat myös oikeuskulttuurien pluralismia tänään aktiivisesti edistävä Etelä-Afrikka sekä omia teitään usein kulkenut Venäjä. Lisäksi tutkitaan Afrikan oikeuskulttuurista karttaa.

Syytön tai syyllinen : tutkimus syyllisyyskysymyksen ratkaisemisesta

Tatu Hyttinen — to, 01 tammi 2015 00:00:00 +0200

Rikosasioissa tuomarilla on ratkaisupakko ja velvollisuus perustaa ratkaisu voimassa olevaan oikeuteen. Jos teko täyttää rikosvastuun edellytykset, lainmukaista on ratkaista syyllisyyskysymys vastaajan vahingoksi. Sen sijaan jos teko ei ole lain mukaan rikos, lainmukaista on ratkaista syyllisyyskysymys vastaajan eduksi. Vaikka ratkaisuvaihtoehtoja on kaksi, oikeusvaltiossa vain toinen niistä voi olla oikea. Henkilö ei voi saman teon perusteella olla lain mukaan syytön ja syyllinen, vaan hän on syytön tai syyllinen.

Pääpiirteissään rikosoikeudelliset käytäntömme ovat toimivia, eikä niitä jatkuvasti kyseenalaisteta. Tuomarien harkintavalta on kuitenkin kasvanut, samalla kun perus- ja ihmisoikeuksien merkitys on lisääntynyt rikosoikeudellisessa päätöksenteossa. Tällä on vaikeita eikä aivan helposti ratkeavia seurauksia oikeusvarmuudelle ja rikoslain soveltamisen ennakoitavuudelle.

Teoksessa tarkastellaan syyllisyyskysymyksen ratkaisemiseen sisältyvää problematiikkaa, ja siinä vastataan seuraavaan kysymykseen: miten syyllisyyskysymyksen ratkaiseminen on teoreettisesti hahmotettava - ja kuinka oikeusturva ja rikoslain soveltamisen ennakoitavuus voidaan syyllisyysratkaisuissa optimoida? Punaisena lankana ovat ratkaisutilanteet, joissa tuomari operoi rikoslain ja perus- ja ihmisoikeuksien leikkauspisteissä.

Tutkimuskysymykseen vastaaminen edellyttää pureutumista syyllisyyskysymysten taustalla piilevään oikeuslähdeopilliseen, lainsoveltamismetodiseen ja epistemologiseen problematiikkaan. Teoksessa konstruoidaan syyllisyyskysymyksen ratkaisumalli sekä tuomarin harkintamalli, joihin tukeutuen syyllisyyskysymys voidaan pyrkiä ratkaisemaan optimaalisella tavalla. Lisäksi tutkimuksen päättävässä ekskursiossa vastataan rikoslainkäytön legitimiteettiä koskevaan erityiskysymykseen eli siihen, miksi kiperissä syyllisyyskysymyksissä oikeusturvasta voidaan tinkiä vastaajan vahingoksi.

Teos on mielenkiintoista luettavaa erityisesti rikosoikeudesta, perus- ja ihmisoikeuksista, rikosoikeudellisesta ratkaisutoiminnasta ja oikeusteoriasta kiinnostuneille.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2015.

Lapsi, perhe ja tuomioistuin

Hannele Tolonen — to, 01 tammi 2015 00:00:00 +0200

Lapsen osallisuutta itseään koskevien asioiden käsittelyssä on korostettu kansallisessa lainsäädännössä ja lapsen ihmisoikeutena. Osallistumiseen ja suojeluun liittyvät kysymykset voivat kärjistyä oikeudenkäynneissä, joissa päätetään lapsen läheissuhteista. Kaksi merkittävää tällaista asiaryhmää sijoittuu meidän järjestelmässämme eri tuomioistuinlinjoihin. Huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevat asiat käsitellään yleisissä tuomioistuimissa, kun taas huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta päättävät hallintotuomioistuimet. Menettelyillä voi olla liitännäisyyttä, jos samaan lapseen kohdistuu sekä yksityisen huollon järjestämistä että lastensuojelun toimenpiteitä. Lapsen asema näissä oikeudenkäynneissä on järjestetty eri tavoin.

Tässä prosessioikeuden alaan kuuluvassa tutkimuksessa vertaillaan lapsen prosessuaalisen aseman lähtökohtia huolto- ja huostaanotto-oikeudenkäynneissä sekä tarkastellaan hänen osallistumiselleen asetettavia laatuvaatimuksia. Erityisesti pohditaan, mitä oikeusturvaongelmia voi liittyä oikeudenkäynteihin, joissa nousee esiin kysymyksiä sekä huollon järjestämisestä että lastensuojelun tarpeesta. Tutkimuksessa otetaan esille myös kysymykset lapsen erillisestä edustamisesta ja avustamisesta oikeudenkäynnissä sekä tällaiseen tehtävään määrättävän henkilön roolista. Oikeudellista lähdeaineistoa täydentää kotimaisista oikeudenkäynneistä kerätty tapausaineisto, josta selvitetään menettelyjen liitoskohtien piirteitä ja lapsen osallistumisen toteutumista. Menettelyille asetettavia vaatimuksia tarkastellaan myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2015.

Korvaus keksinnöstä

Martti Castrén — to, 01 tammi 2015 00:00:00 +0200

Pienyrittäjä-keksijä on usein alakynnessä pyrkiessään säilyttämään määräysvallan keksintöön silloin, kun hän neuvottelee keksintönsä kehittämistyön rahoittajien ja muiden keksinnöstä kiinnostuneiden tahojen kanssa. Kirjassa tarkastellaan keksijän, patentin ja hyödyllisyysmallioikeuden haltijan sekä vastapuolen asemaa näissä neuvotteluissa. Esillä ovat epäedulliseksi osoittautuneen keksinnön luovutussopimuksen tehneen mahdollisuudet vedota oikeustoimilain mukaisiin sopimuksen pätemättömyysperusteisiin, joihin liittyy tyypillisesti todisteluvaikeuksia.

Keksijän odotukset hänelle keksintönsä luovutussopimuksen jälkeen kertyvistä tuloista voivat usein olla ylimitoitetut. Luovutussopimuksen purkaminen ja keksintöoikeuksien takaisin saaminen voi olla hankalaa, ja mahdollisimman kattavat ja täsmälliset turvalausekkeet luovutussopimuksessa ovat tarpeen suojaamaan keksijää ikäviltä yllätyksiltä.

Patentin ja hyödyllisyysmallioikeuden loukkauksesta koituvan vahingon syntymistä, syyperäistä aiheuttamista ja arvioimista, loukkausjutun vastaajan liikesalaisuuksien merkitystä ja niiden suojaa oikeudenkäynnissä sekä markkinahäiriövahinkoa on kirjassa käsitelty monipuolisesti ja perusteellisesti tuoreen oikeuskäytännön ja kirjallisuuden valossa.

Kirjan loppuosassa keskitytään patentin ja hyödyllisyysmallioikeuden loukkaukseen liittyviin korvauskysymyksiin. Kirjan loppuosa on osittain vuonna 1979 julkaistun teoksen "Vahingonkorvaus immateriaalioikeudessa" päivitystä, jossa havainnollistuu, kuinka oikeuskäytäntö on muuttunut, tuomioiden perusteleminen kehittynyt ja kuinka yksinoikeuden loukkauksesta tuomitut korvausmäärät ovat kasvaneet.

Kirja on tarkoitettu keksintöjen sekä niitä koskevien patenttien ja hyödyllisyysmallioikeuksien taloudellisesta hyödyntämisestä kiinnostuneille sekä keksintöihin liittyviä patentti- ja hyödyllisyysmallikysymyksiä käsitteleville lakimiehille ja yritysten ammattihenkilöille.

Kuntajako ja kunnallinen pakkoliitos

Kyösti Tornberg — ke, 01 tammi 2014 00:00:00 +0200

Kuntajako on keskeinen hallinnollinen jako maassamme. Kunta on valtakunnan yleisen hallinnollisen jaotuksen perusyksikkö.

Suomen kunnallishallinto alkoi 1860-luvulla, kun asetus kunnallishallituksesta maalla (1865) ja kaupunkien kunnallisasetus (1873) säädettiin. Laki kunnallisen jaoituksen muuttamisesta säädettiin vasta vuonna 1925. Tämä laki oli voimassa puoli vuosisataa, kunnes vuonna 1977 säädettiin laki kuntajaosta. Sitä seurasivat vuoden 1997 kuntajakolaki, vuoden 2009 kuntajakolaki sekä viimeksi mainitun muuttamiseksi säädetty voimassa oleva kuntarakennelaki (2013). Vuoden 1925 lain pääperiaatteet ovat säilyneet yllättävän samanlaisina koko lainsäädäntöhistorian ajan.

Tämä teos on hallinto-oikeuden alaan kuuluva kunnallisoikeudellinen tutkimus, joka hyödyntää myös hallintotieteen, valtio-opin ja aluetieteen näkökulmia. Tutkimuskohteena ovat kuntajako ja kunnallinen pakkoliitos sekä niiden keskinäinen suhde. Pohjoismaista Ruotsi aikaisemmin ja Tanska viime vuosina ovat olleet esikuvina maamme kuntauudistuksille.

Vuoden 1925 laki kunnallisen jaoituksen muuttamisesta mahdollisti pakkoliitokset tärkeän yleisen edun perusteella. Vuosien 1944-1975 aikana tehtiin yhteensä 15 pakkoliitospäätöstä, joissa kuntien määrä väheni yhteensä 21 kunnalla. Vuoden 1992 lain muutos kielsi pakkoliitokset, mutta kuntarakennelaki mahdollistaa nyt ns. köyhän kunnan liittämisen vastoin sen tahtoa naapurikuntaan lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi kunnan asukkaille. Nykyisen lain pohjalta tehtiin kesäkuussa 2014 kaksi pakkoliitospäätöstä: Lavian kunta Porin kaupunkiin ja Tarvasjoen kunta Liedon kuntaan, molemmat vuoden 2015 alusta.

Tutkimuksen loppupäätelmissä ja lainsäädäntösuosituksissa keskitytään pakkoliitoksen lainsäädäntösuosituksiin. Sen ohella esitetään tarkistuksia muuhun kuntajakolainsäädäntöön.

Tutkimus on ajankohtainen ja hyödyllinen analyysi kuntajaosta ja kunnallisesta pakkoliitoksesta kunnallistoimijoille sekä kunnallisoikeudellisten kysymysten parissa työskenteleville.

Väitöskirja : Lapin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.

Straffrättslig jurisdiktion

Dan Helenius — ke, 01 tammi 2014 00:00:00 +0200

Kapitel 1 i Finlands strafflag handlar om straffrättens tillämpningsområde. Detta tillämpningsområde betecknas även som Finlands straffrättsliga jurisdiktion. Straffrätten gäller inte enbart för brott som begås på det finska statsterritoriet. I likhet med andra länder bestraffar Finland under vissa omständigheter också brott som begåtts utomlands.

Denna avhandling handlar om staters straffrättsliga jurisdiktion. Begreppet är emellertid inte entydigt utan kan tillskrivas olika betydelser och funktioner. Vad avses egentligen då man säger att ett brott omfattas av statens straffrättsliga jurisdiktion? Och under vilka omständigheter har staten rätt att bestraffa brott som också berör främmande staters intressen? Analysen riktar sig tili straffrättslig jurisdiktion som ett övergripande rättsligt fenomen. Syftet är att skapa en koherent och brukbar struktur för förståelsen av den straffrättsliga jurisdiktionsrättens omfång och rättsliga implikationer.

Förutom staternas unilaterala jurisdiktionsreglering skapar även internationella konventioner och EU-rättsliga instrument överlappande jurisdiktionskompetens mellan stater. Jurisdiktionskonflikter kan ha negativa konsekvenser för både stater och berörda individer. Således uppstår frågan om i vilken grad det är möjligt att förebygga och lösa dessa konflikter. För dessa syften existerar olika modeller och rättsliga mekanismer, vilka analyseras närmare. I granskningen reflekteras den straffrättsliga jurisdiktionsrätten även mot andra rättsområden med en internationell karaktär, såsom internationell rättslig hjälp i brottmål, europeisk straffrätt och folkrätt. Syftet är att klargöra det rättsliga sammanhanget och samspelet mellan dessa rättsområden.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.

Väittämistaakka, tuomarin kyselyvelvollisuus ja pakottavaan yksityisoikeudelliseen sääntelyyn perustuvien vaatimusten tutkiminen siviiliprosessissa

Jari Vaitoja — ke, 01 tammi 2014 00:00:00 +0200

Teoksessa tarkastellaan asianosaisen vetoamisvelvoitteita, tuomarin kyselyvelvollisuutta sekä sitä, kuinka vastuu tosiasiaväitteiden esille tuomisesta jakautuu asianosaisten ja tuomioistuimen kesken silloin, kun oikeusriitaan soveltuisi pakottavaa yksityisoikeudellista sääntelyä. Oikeudenkäynnin sääntöjen näkökulmasta asiaan vaikuttaa asianosaisen väittämistaakka eli velvollisuus erityisellä tavalla vedota niihin tosiasioihin, joiden asianosainen katsoo vaikuttavan hänen edukseen. Väitteiden prekluusiouhka puolestaan asettaa vetoamislausumille ajallisia edellytyksiä. Jos asianosainen ei huomaa vedota riittävän aikaisessa vaiheessa, hän saattaa menettää vetoamisoikeutensa. Nämä asianosaisen kannalta melko raskaat velvoitteet aiheuttavat vaaran oikeudenmenetyksistä, jota on pyritty lieventämään tuomarille asetetun kyselyvelvollisuuden avulla.

Vastuuta oikeudenkäyntiaineiston yksilöinneistä saatetaan arvioida pakottavaan sääntelyyn perustuvien vaatimusten kohdalla hieman eri tavalla kuin silloin, kun vaatimukset perustuisivat siviilioikeudellisesti puhtaasti tahdonvaltaisiin normeihin. Pakottavia normeja sisältyy esimerkiksi sopimusten yleisiä sitovuusehtoja asettaviin säännöksiin sekä työoikeudelliseen ja kuluttajaoikeudelliseen sääntelyyn. Pakottavuusvaikutuksia on myös yleisillä kohtuullistamissäännöksillä, kuten oikeustoimilain 36 §:llä tai vahingonkorvauslain 2 luvun 1.2 §:llä.

Tutkimuksessa kysytään lisäksi, missä määrin tuomarin tai muiden asianosaistahojen velvoitteiden saatetaan nähdä luovan asianosaiselle menettelyllisiä oikeuksia. Sääntely tutkimuksen kohdealueella on luonteeltaan tavoitteellista ja joustavaa. Se näyttää antavan tuomarille laajalti valtuuksia prosessin kulun ohjaamisessa ja verrattain vaikeasti kontrolloitavissa olevaa harkintavaltaa. Vaikka tuomarilla sanotaan olevan kyselyvelvollisuus, ei ole varmaa, että asianosaisella on käytettävissään tehokkaita oikeussuojakeinoja, jos kyselytoimet laiminlyödään. Toisaalta edes vetoamisvelvoitteen täsmällisestä sisällöstä tai vetoamisoikeuden menettämisen edellytyksistä ei helposti voida saavuttaa yksiselitteistä käsitystä. Nämäkin voivat jäädä tuomarin yllättävän vapaan harkinnan varaan. Tutkimuksessa pyritään hahmottelemaan, mitä konkreettisia oikeuksia ja velvollisuuksia asiaan osallisille eri tilanteissa aiheutuu.

Väitöskirja : Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.

Sisäpiirintiedon syntyminen : kontekstuaalinen tulkinta

Kai Kotiranta — ke, 01 tammi 2014 00:00:00 +0200

Sisäpiirintiedon syntyminen liittyy keskeisesti arvopaperimarkkinoilla toimivien markkinaosapuolten velvollisuuksiin. Suomessa omaksutun kaksiosaisen sisäpiirintiedon täyttymismallin perusteella sisäpiirintiedon syntyminen johtaa vaiheittain sisäpiirintiedon käyttö- ja luovutuskieltoon sekä liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuuteen tiedon kohteena olevasta olosuhteesta tai tapahtumasta. Sisäpiirintiedon väärinkäyttö on kriminalisoitu rikoslain 51 luvussa. Arvopaperimarkkinaoikeudellisella ilmiöllä, sisäpiirintiedon syntymisellä, on siksi välitön liityntä rikoslain rangaistussäännöksiin. Tämä normi-integraatio muodostuu tarkkarajaisesta rikoslakinormista sekä joustavasta ja avoimesta arvopaperimarkkinaoikeudellisesta normista. Arvopaperimarkkinalain joustavuus ja avoimuus vaikeuttaa tulkintaratkaisujen ennakoitavuutta arvopaperimarkkinoiden dynaamisessa toimintaympäristössä.

Tässä tutkimuksessa murretaan sisäpiirintiedon syntymiseen yhdistettyjä perinteisiä paradigmoja. Tutkimuksessa arvioidaan sisäpiirintiedon syntymistä useamman oikeudenalan leikkauspisteessä kontekstuaalisesti. Kontekstuaalinen tulkinta perustuu tutkimuksessa erityisesti oikeusperiaatteiden aikaisempaa kattavampaan huomioimiseen ja perusoikeuksien tunnustamiseen arvopaperimarkkinoiden toimintaympäristön täysivaltaiseksi osaksi. Lisäksi tutkimuksessa kehitetään arvopaperimarkkinarikosoikeudellista tulkintaoppia ja arvioidaan itsesääntelyn käyttömahdollisuuksia arvopaperimarkkinoiden sääntelyn välineenä. Tutkimuksessa testataan uuden varallisuusoikeudellisen teorian nelikentän toimivuutta arvopaperimarkkinoiden toimintaympäristössä.

Tutkimuksessa arvopaperimarkkinoiden standarditoimijaksi muodostuu aikaisemmasta tulkintamallista poiketen arvopaperimarkkinaoikeudellinen järkevä ja huolellinen sijoittaja, jonka toiminta ja ratkaisut eivät perustu ainoastaan taloustieteen oppien mukaisille perusteille. Samalla sisäpiirintiedon syntymiseen keskeisesti liittyvien täsmällisyys- ja olennaisuusedellytysten ylittymiskynnys nousee aikaisempaan tulkintaan verrattuna. Oikeusperiaatteiden ja perusoikeuksien kattava huomioiminen arvopaperimarkkinoiden toimintaympäristössä johtaa puolestaan siihen, että markkinaosapuolten yksilöllisemmät oikeudet ja oikeusturva nousevat suojeluobjektin asemaan markkinoiden kollektiivisen luottamuksen rinnalle. Arvopaperimarkkinaoikeuden oikeuslähdeoppi perustuu tutkimuksessa tilannekohtaiseen harkintaan ja tavoitteeseen ratkaista tulkintaongelmat oikein ja oikeudenmukaisesti.

Tutkimus on hyödyllinen analyysi sisäpiirintiedon syntymisestä ja yleisemmin arvopaperimarkkinaoikeudellisten ilmiöiden tulkinnasta arvopaperimarkkinaoikeudellisten asioiden parissa työskenteleville.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta, 2014.

Oikeuden historiasta tulevaisuuden Eurooppaan

ke, 01 tammi 2014 00:00:00 +0200

Bysantin oikeushistoria

Jaakko Husa — pe, 01 helmi 2013 00:00:00 +0200

Teoksessa esitetään viimeisimpään tutkimukseen sekä oikeushistorialliseen materiaaliin perustuva kuvaus Bysantin oikeushistoriasta, jossa korostuvat keisarivallan, ortodoksisuuden ja Bysantin muuttuvien olosuhteiden symbioosi roomalaisoikeudellisen perinnön muuntumishistoriassa. Kuvauksessa korostuvat roomalais-bysanttilaisen oikeuden muutautumiskyky ja oikeuskulttuurinen elinvoimaisuus. Kirja on painava puheenvuoro oikeuden ja yhteiskunnan välisestä suhteesta sekä oikeuden kulttuuristen ja symbolisten ulottuvuuksien merkityksestä oikeusajattelulle. Jaakko Husa on oikeuskulttuurin ja oikeuslingvistiikan professori Lapin yliopistossa.

Poliisin voimankäyttö : rikosoikeudellinen tutkimus sallitun voimankäytön rajoista

Markus Terenius — ti, 01 tammi 2013 00:00:00 +0200

Oikeudellisena ilmiönä poliisin voimankäyttö sijoittuu useiden eri oikeudenalojen solmukohtaan. Poliisioikeudellinen toimivalta voimakeinojen käyttöön kietoutuu useissa tilanteissa rikosoikeudelliseen hätävarjeluun. Kajotessaan keskeisimpiin yksilön oikeushyviin - ruumiilliseen koskemattomuuteen ja jopa henkeen - poliisin voimankäyttö on myös ilmeisen perusoikeusherkkää viranomaistoimintaa. Tässä teoksessa luodaan kokonaiskuva poliisin oikeudesta voimankäyttöön ja esitetään aihetta koskevia sääntely- ja tulkintasuosituksia.

Teoksessa pyritään selvittämään erityisesti sitä, missä kulkevat sallitun voimankäytön uloimmat rajat, joiden puitteissa voidaan tehdä valintoja eri toimintamallien välillä. Lisäksi arvioidaan sitä, missä tilanteissa oikeudenvastaisesta voimankäytöstä tulee langettaa rikosoikeudellinen seuraamus ja miten erityyppisiä erehdyksiä tulee rikosvastuun rajoja määritettäessä arvioida. Teoksessa on otettu huomioon vuoden 2014 alussa voimaan tulevien poliisin toimivaltasääntelyyn kohdistuvien lakimuutosten vaikutukset. Kotimaisen oikeustieteellisen kirjallisuuden sekä korkeimman oikeuden ja hovioikeuksien ratkaisujen lisäksi tutkimuksessa on tukeuduttu laajalti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön sekä ulkomaiseen aihetta koskevaan kirjallisuuteen.

Tutkimuksen mukaan kotimaisessa sääntelyssä ja käytänteissä ei ole perus- ja ihmisoikeuksia uhkaavia heikkouksia. Yksittäisen kansalaisen perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta poliisin voimankäyttö on Suomessa hyvin säänneltyä, hyvin johdettua ja hyvin toteutettua. Erityisen selkeästi tämä tulee esille poliisin aseen käytön osalta, joka on korkeatasoista jopa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Tutkimuksen perusteella keskeisimmät lainsäädännön kehittämistarpeet liittyvät sivullisten oikeusaseman tarkempaan sääntelyyn sekä hätävarjelun ja voimakeinojen käytön välisen suhteen selkiyttämiseen.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.

Dubbelboende vid beskattningen av fysiska personer

Joakim Frände — ti, 01 tammi 2013 00:00:00 +0200

Varje stat får självständigt reglera utsträckningen av och kriterierna för sin beskattningsbehörighet. I fråga om fysiska personer baserar sig statens beskattningsbehörighet vanligen på antingen anknytningar mellan staten och den skattskyldige eller anknytningar mellan staten och skatteobjektet. Denna forskning tar sin utgångspunkt i förhållandet mellan den skattskyldige och en stat.

I Finland gör man en uppdelning i allmänt och begränsat skattskyldiga personer. En person som enligt inkomstskattelagen är bosatt i Finland anses vara allmänt skattskyldig, och beskattas således för sina globala inkomster. Alla andra är begränsat skattskyldiga, och beskattas bara för inkomst med sin källa i Finland. Andra länder har vanligen motsvarande regler. Således kan det vid gränsöverskridande rörlighet hända att avfärdslandet anser att den skattskyldige fortsättningsvis är skatterättsligt bosatt där, medan allmän skattskyldighet aktualiseras i det nya vistelselandet. Om två länder samtidigt anser att en och samma person är bosatt och allmänt skattskyldig i landet i fråga uppstår dubbelboende.

I denna forskning granskas tre skeden av dubbelboende. Först behandlas hur boende enligt nationell rätt och dubbelboende uppstår. För det andra analyseras hur dubbelboendekonflikter löses genom bestämmandet av hemvist i de fall då skatteavtal ingåtts. För det tredje redogörs för de skattekonsekvenser dubbelboendesituationer får. Boken avslutas med förslag för hur nationell och internationell rätt kunde utvecklas.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.

Maakaasuputkiston projektirahoitus

Laura Huomo — ti, 01 tammi 2013 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisin oikeudellisin instrumentein Suomeen olisi luotavissa maakaasumarkkinat rakentamalla toinen maakaasuputki Norjasta Suomeen. Tämän pääkysymyksen lisäksi pohditaan, miten rahoitus- ja vakuusoikeuden yleisiä oppeja ja niiden mahdollistamia oikeudellisia instrumentteja voitaisiin hyödyntää siten, että projektin rahoittava pankkikonsortio saisi lainalleen kattavat vakuudet.

Kysymyksiä on tarkasteltu perinteisen analyyttisen koulukunnan mahdollistamin kysymyksenasetteluin niin pitkälle kuin se on mahdollista. Niiltä kohdin, joissa vastauksia ei ole löydetty perinteisellä analyyttisellä tarkastelutavalla, on avuksi otettu varallisuusoikeuden tilanneherkän tarkastelun mahdollistama jäsennys- ja lähestymistapa.

Suomi saa kaiken maakaasunsa yhtä putkea pitkin Venäjältä, ja on näin täysin riippuvainen venäläisen maakaasun maahantuonnista. Mikäli toinen maakaasuputki rakennettaisiin esimerkiksi Norjasta, lisäisi tämä huomattavasti maakaasun toimitusvarmuutta Suomessa.

Kilpailun puute maakaasumarkkinoilla yleisesti ottaen ja toimiminen ainoastaan yhden maakaasuntoimittajan varassa muodostavat pullonkaulan maakaasumarkkinoiden kehittämiselle ja antavat aiheen pohtia uusien maakaasukanavien mahdollisuutta. Myös Suomen energiapolitiikka vaatii maakaasuverkoston laajentamista.

Vaikka kyseessä ei ole yksinomaan lainsäädännön muutostarpeita kartoittava de lege ferenda -tutkimus, voidaan tarkastelusta löytää tietty tulevaisuuteen suuntautuva ulottuvuus. Tutkimuksessa tehdään perusteltuja ehdotuksia lainsäätäjälle sellaisten vakuusoikeudellisten instrumenttien räätälöimiseksi, joilla voitaisiin lisätä kansainvälisten rahoittajien kiinnostusta Suomessa sijaitseviin rahoitushankkeisiin ja helpottaa rahoituksen saatavuutta paljon pääomaa vaativille hankkeille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.

Oikeus kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvaukseen EU:n ja Suomen oikeudessa

Katri Havu — ti, 01 tammi 2013 00:00:00 +0200

EU:n kilpailuoikeuteen perustuvat vahingonkorvausvaatimukset tulevat käsiteltäviksi kansallisissa tuomioistuimissa. EU:n kilpailuoikeus, EU-oikeuden tavoitteet ja periaatteet sekä kansalliset oikeuskeinot, vahingonkorvausoikeus ja prosessioikeus muodostavat monitahoisen ja epäkoherentin oikeusnormimassan. Kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen yksityiskohtiin soveltuvien normien löytäminen EU:n ja kansallisen normiston akselilta ei ole yksinkertaista. EU:n ja kansallisen oikeuden välillä on epäselvä siirtymäalue, jolla kyse ei ole vain jommankumman normiston soveltumisesta, vaan paremminkin normistojen "sekoitussuhteesta".

Teoksessa esitetään, miten EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden kokonaisuutta olisi jäsennettävä, jotta lopullisia vahingonkorvausasiaan soveltuvia normeja voitaisiin kuvata pätevästi. EU-oikeuden vaikutustapojen ja vaatimusten tunnistaminen on EU-oikeuden materiaalisten sääntöjen huomioon ottamisen lisäksi välttämätön edellytys sille, että kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen yhteydessä relevantin oikeuden sisällöstä voidaan perustellusti keskustella. Teoksessa kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen kannalta relevanttia EU-oikeutta ja EU-oikeuden tarkoituksen asianmukaista toteuttamista tutkitaan ottamalla huomioon muun muassa vahingonkorvauksen yleisempi asema EU-oikeudessa ja kansallisten tuomioistuinten velvollisuus edistää EU-oikeuden tavoitteisiin pääsyä.

Teoksessa kuvattua EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden järjestelmällistä jäsentämistapaa havainnollistetaan analyyseilla kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvaukseen oikeutetuista tahoista sekä syy-yhteyden ja tuottamuksen edellytyksiä koskevasta oikeudesta. Teoksessa on otettu huomioon kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta koskeva kesällä 2013 julkaistu sekundaarilainsäädäntöesitys.

Teos on hyödyllinen syventävä analyysi lakimiehille, jotka kohtaavat työssään kilpailuoikeuden sekä vahingonkorvaus- ja sopimusoikeuden rajapintaan liittyviä haasteita. Teos tarjoaa lisäksi laajemminkin tietoa EU-oikeuden merkityksestä kansallisissa tuomioistuimissa.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.

Työsuhteista työtä vai työtoimintaa?

Jaana Paanetoja — ti, 01 tammi 2013 00:00:00 +0200

Sosiaalihuollon asiakkaalle voidaan järjestää ns. työtoimintaa joko sosiaalihuoltolakiin tai kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin perustuvana palveluna. Työtoimintaa tarjotaan myös yksityisesti ilman järjestämistä koskevaa säädöspohjaa. Työtoimintaan osallistutaan yleensä työ- ja toimintakeskuksissa mutta myös niiden ulkopuolella avointen työmarkkinoiden työpaikoilla. Työtoiminnan oikeudellinen luonne ei kaikissa tapauksissa ole selvä.

Tutkimuksessa selvitetään, miten työsuhteen ja sen ulkopuolelle jäävän muun kuin itsenäisen yrittäjätyön rajanveto ratkaistaan, ja voiko työtoiminnassa olla kysymys työsuhteesta. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti kehitysvammalain mukaan järjestettävä työtoiminta ja mielenterveysyhdistysten jäsenilleen järjestämä työtoiminta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sosiaalihuoltolaissa säädettyä työsuhteista työtä ja ei-työsuhteiseksi säädettyä työtoimintaa sekä niiden eroa työsopimuslaissa tarkoitettuun työsuhteiseen työhön. Lisäksi tutkimuksen kohteena ovat tuetun työllistymisen malliin ja siirtymätyöhön liittyvät työoikeudelliset erityispiirteet.

Työtoiminta tarjoaa tilaisuuden tarkastella työoikeuden yleisten oppien peruskysymystä eli työntekijäaseman määrittymistä uudenlaisesta näkökulmasta. Teoksessa arvioidaan työsuhteen yksittäisten tunnusmerkkien sisältöä ja riittävyyttä sekä niiden mahdollista täydentämisen tarvetta. Kokonaisarvioinnin sisältö ja merkitys ovat myös tarkastelun kohteina. Lisäksi selvitetään, mitä työoikeudellisen suojan kohteena olevalla työllä tarkoitetaan ja miten työsuhteen ja tavanomaisen harrastustoiminnan välinen raja määritellään. Tutkimuksessa arvioidaan myös mahdollisuuksia säätää työsuhteen tunnusmerkit täyttävä työ työsopimuslain soveltamisalan ulkopuolelle.

Kirja sopii työoikeudellisten kysymysten parissa työskenteleville juristeille ja sosiaalitoimen henkilöstölle, vammaisjärjestöjen edustajille sekä kaikille erityisesti vajaakuntoisten ja vammaisten työllistymisen parissa työtä tekeville. Teorian ohella kirjassa on paljon käytännön työssä hyödynnettävää tietoa.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.

Kohti tosiasiallista tasa-arvoa?

Outi Anttila — ti, 01 tammi 2013 00:00:00 +0200

Suomea on totuttu pitämään sukupuolten tasa-arvon mallimaana. Ovathan suomalaiset naiset jo pitkään osallistuneet aktiivisesti työelämään ja poliittiseen päätöksentekoon, ja naisten ja miesten yhdenvertaisuus taataan myös lainsäädännössä. Feministinen oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei kyse ole mistään loppuunsaatetusta projektista. Meilläkin on tasa-arvo-ongelmia, joihin on vastattava poliittisin tai oikeudellisin keinoin. Tässä tutkimuksessa pyritään paikantamaan oikeudellisia reittejä kohti tosiasiallista tasa-arvoa.

Tutkimuksessa tarkastellaan sukupuolisyrjinnän kieltoja sekä kansallisessa ja EU-oikeudessa että perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tosiasiallinen tasa-arvo nähdään tutkimuksessa moniulotteisena käsitteenä. Sen toteutuminen riippuu pitkälti siitä, mihin suuntaan syrjinnänvastaisen oikeuden yleisiä oppeja kehitetään.

Tutkimuksessa tuodaan esiin, kuinka syrjinnän kiellot rakentuvat eri tavoin EU-oikeuteen perustuvassa tasa-arvolaissa ja perus- ja ihmisoikeusdoktriinissa. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa sukupuolten tasa-arvoa koskevan oikeuden monitasoisuus ja eri doktriinien välisen vuoropuhelun merkitys silloin, kun tavoitellaan tosiasiallista tasa-arvoa. Olennaista on hahmottaa sukupuolten tasa-arvoa ja syrjinnän kieltoja koskevan oikeuden kokonaisuus ja EU-oikeuden sekä perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden merkitys ja asema Suomen oikeudessa.

Teos on ajankohtainen puheenvuoro syrjinnänvastaisen oikeuden yleisten oppien kehittämistarpeen puolesta. Se on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tasaarvoon ja syrjintään liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä.

Väitöskirja : Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.

Muuttuva sosiaalioikeus

ti, 01 tammi 2013 00:00:00 +0200

Ajankohtainen artikkelikokoelma lähestyy sosiaalisten oikeuksien toteuttamista ihmisoikeuksien, EU-oikeuden, perusoikeuksien ja tavallisena lakina annetun sääntelyn asettamien edellytysten kautta. Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Niistä ensimmäinen tarkastelee asiakkaan aseman muutosta 1800-luvun lopun irtolaisuudesta tämän päivän kuluttajaksi, erityisenä kysymyksenä maahanmuutto. Toinen osa pohtii yhtäältä lainsäätäjän ja toisaalta muutoksenhakuelinten roolia sosiaalisten oikeuksien takaajina. Kolmas osa käsittelee ihmisoikeussopimusten ja EU-oikeuden kautta kansalliselle sääntelylle nousevia haasteita. Kirja on tärkeää luettavaa kaikille sosiaalioikeudesta kiinnostuneille, erityisesti sosiaalioikeuden tutkijoille, opiskelijoille ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa toteuttaville asiantuntijoille sekä hallinnossa että oikeuslaitoksessa.

Dopingrikos urheilun ja rikosoikeuden leikkauspisteessä

Essi Kinnunen — su, 01 tammi 2012 00:00:00 +0200

Rikos- ja urheiluoikeuden leikkauspisteeseen sijoittuvassa oikeustieteellisessä tutkimuksessa tarkastellaan dopingin oikeudellistumista sekä rikoslain 44 luvun dopingrikoksia koskevan sääntelyn syntyprosesseja ja sisältöä. Doping esitetään julkisuudessa suoraviivaisena asiana. Tutkimuksessa otetaan askeleita julkisivun taakse ja etsitään vastausta seuraavanlaisiin kysymyksiin: Miten ja miksi dopingista tuli rikosoikeudellisen sääntelyn kohde? Millaisia reunaehtoja oikeusjärjestyksestä seuraa dopingin rikosoikeudelliselle sääntelylle? Miten dopingrikokset ovat sovitettavissa rikosoikeuden systematiikkaan? Tutkimuksessa dopingrikoksia koskevan rikosoikeudellisen sääntelyn tausta ja merkitys nivotaan osaksi urheilun oikeudellistumisesta ja urheiluoikeudesta käytävää keskustelua.

Tutkimuksen lähtökohtaoletuksena on ajatus dopingista kilpaurheilun sisäisenä ilmiönä, jonka yhteensovittaminen rikosoikeudellisen sääntelyn kanssa aiheuttaa kitkaa. Urheiluliikkeen näkökulmasta antidopingtoiminnan perusteet, kuten tarve taata kilpailun tasapuolisuus, reiluus sekä suojella urheilijoiden terveyttä, vaikuttavat itsestään selviltä. Dopingin rikosoikeudellinen sääntely tuo tarkasteluun mukaan rikosoikeudellisen sääntelyn periaatteet ja rajoitteet.

Teoksessa edetään laajasta oikeudellistumisen problematiikasta dopingkriminalisointien yksityiskohtaiseen lainopilliseen analyysiin. Dopingia tarkastellaan useista erilaisista näkökulmista. Tutkimuksessa perehdytään muun muassa urheilun yhteiskunnalliseen asemaan sekä urheilun sisäisen antidopingsääntelyn kehittymiseen, tavoitteisiin ja toimijoihin.

Tutkimuksessa omaksuttu ongelmakeskeinen ja muiden tieteenalojen kanssa vuoropuheluun pyrkivä lähestymistapa laajentaa teoksen lukijakunnan rikos- ja urheiluoikeudesta kiinnostuneiden juristien ohella urheilua ja liikuntaa tutkiviin yhteiskuntatieteilijöihin.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2012.

Oikeuskulttuurin eurooppalaistuminen

su, 01 tammi 2012 00:00:00 +0200

Vuonna 2010 tuli kuluneeksi 20 vuotta Euroopan ihmisoikeussopimuksen voimaantulosta, 15 vuotta EU-jäsenyyden alkamisesta ja perusoikeusuudistuksesta sekä 10 vuotta perustuslain kokonaisuudistuksesta. Ajanjakso on vaikuttanut suomalaisen oikeusajattelun perusteisiin poikkeuksellisen syvällisesti. Jo muutoksen merkittävyys pakottaa arvioimaan tarkemmin kansallisen oikeuden nykytilaa, reflektoimaan aikaisempien muutosten toteutumista ja katsomaan tulevaisuuteen: Mikä on ollut kansainvälistymiskehityksen merkitys suomalaiselle oikeudelliselle identiteetille ja kansalliselle perustuslakikäsitykselle? Onko kansallisella perusoikeusjärjestelmällä tulevaisuutta? Teoksen kokoava teema on vuorovaikutus. Kansallista oikeutta tarkastellaan erityisesti oikeusjärjestysten päällekkäisyyden, dialogisuuden ja eri institutionaalisten toimijoiden välisten suhteiden näkökulmasta. Teoksen kirjoittajat ovat suomalaisen oikeuskulttuurin muutosta läheltä seuranneita tutkijoita, instituutioiden edustajia ja muutoksen tekijöitä.

I svarandens frånvaro

Iiro Liukkonen — su, 01 tammi 2012 00:00:00 +0200

En processrättslig doktorsavhandling om de förenklade handläggningsformerna utevarohandläggning och skriftlig process i brottmål. Företeelserna analyseras i förhållande tili rättvisa och effektivitet inom rättsvården. Särskilt beaktas de krav som kommer tili uttryck i praxisen från övervakningsinstanserna för de internationella människorättsinstrumenten.

Då de förenklade förfarandena utgör ett undantag från fullskalerättegången grundad på muntlighet, koncentration och omedelbarhet som utspelas i parternas närvaro, granskas inledningsvis rättsläget angående svarandens närvaro i brottmålsrättegången. För att hämta kunskapsteoretisk förståelse för de underlättade handläggningsformerna redogörs även för den hermeneutiska filosofins landvinningar i fråga om beviskraften hos skriften jämfört med närvaro.

Undersökningens kärna består av en detaljerad och systematisk analys av de förenklade förfarandena i gällande finsk rätt med fokus på användningsområdet för vart av dessa och genomförandet av handläggningen.

Genom en internationell jämförelse och en enkätundersökning angående anlitandet av de förenklade förfarandena hämtas ytterligare praxisorienterad kunskap om de syften och uppgifter som handläggningsformerna betjänar. Avslutningsvis diskuteras hur tillvägagångssätten i lagföringen av mindre brottslighet eventuellt kunde utvecklas vidare.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2012.

Lentorahdinkuljettajan syrjäytymätön vastuunrajoitus

Lalli Castrén — su, 01 tammi 2012 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa käsitellään kuljetusoikeuden alaan kuuluvaa lentorahdinkuljettajan syrjäytymätöntä vastuunrajoitusta. Syrjäytymätön vastuunrajoitus on ilmakuljetussopimusoikeudelle tyypillinen poikkeus yleisistä sopimusoikeudellisista periaatteista. Syrjäytymättömällä vastuunrajoituksella tarkoitetaan sellaista poikkeuksellista vastuunrajoitusta, joka ei syrjäydy vahingonaiheuttajan törkeän huolimattomuuden ja tahallisuuden edessä. Vastuunrajoitusten syrjäytyminen on yleiseurooppalainen pääsääntö, josta on hyväksytty vain varsin suppeita poikkeuksia.

Syrjäytymätöntä vastuunrajoitusta pohditaan yleisen sopimusoikeuden erityispiirteenä ottaen huomioon ne seikat, joilla vastuunrajoitusten syrjäytyvyyttä on perusteltu tai kritisoitu yleisessä suomalaisessa ja pohjoismaisessa sopimusoikeudessa. Toisaalta ilmakuljetussopimusoikeuden kansainvälisen järjestelmän kehitystä pyritään analysoimaan sen selvittämiseksi, miksi syrjäytymätön vastuunrajoitus hyväksyttiin juuri ilmakuljetusten osalta.

Erityistä huomiota saa se ulottuvuus, jossa syrjäytymätön vastuunrajoitus vaikuttaa. Muodollisesti se on vain osa ilmakuljetusten järjestelmää, mutta tutkimuksessa selvitetään joitakin tekijöitä, jotka saattavat johtaa sen laajempaan hyväksikäyttöön. Montrealin yleissopimus antaa nykymuodossaan rahdinkuljettajalle mahdollisuuden vaikuttaa sopimusteknisesti siihen, että myös muunlaisia kuljetuksia voidaan pitää ilmakuljetuksina, mikä voi johtaa rahdinkuljettajan kannalta parempaan lopputulokseen.

Huomiota kiinnitetään myös Euroopan unionin rooliin ilmakuljetusoikeudessa. Unionin ilmakuljetusoikeuden alalla antama sääntely on toistaiseksi ollut vähäistä, mutta sillä tullee olemaan tulevaisuudessa laajempi merkitys.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2012.

Toimintaoikeudet ja työtaisteluvapaus : valtiosääntöoikeudellinen tutkimus poliittisista perusoikeuksista ja työtaisteluvapaudesta perusoikeutena

Kalevi Hölttä — su, 01 tammi 2012 00:00:00 +0200

Työtaisteluvapautta on yleensä tarkasteltu yhteydessä työmarkkinoiden edunvalvontaan, etujärjestöjen painostustoimintana tulonjakokamppailussa. Tässä mielessä myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset määrittelevät niin sanotun lakko-oikeuden -ja toisinaan myös työsulkuoikeuden - järjestöille kuuluvaksi perustavaa laatua olevaksi oikeudeksi. Tällöin tarkoitetaan nimenomaan lakko-oikeutta, joka on työnantajaan kohdistuva työntekijöiden kollektiivinen toimintaoikeus.

Tässä tutkimuksessa työtaisteluun avataan valtiosääntöoikeudellinen näkökulma. Se tarkoittaa enemmänkin työtaisteluvapauden kuin -oikeuden systematisointia. Työtaisteluvapaus on tässä yhteydessä osa yleistä toimintavapautta muiden perusoikeuksien rinnalla ja lomassa. Tutkimuksessa päädytään yleisen työtaisteluvapauden käsitteeseen, joka on demokraattisessa oikeusvaltiossa ilmaus pääsäännöstä. Työtaisteluvapaus yleisenä toimintavapautena ulottuu myös poliittiseen vaikuttamiseen ja osallistumiseen. Työtaisteluvapaudella on myös sananvapauteen ja perustuslaissa taattuun yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvä ulottuvuutensa.

Tutkimus jakautuu yleiseen toimintaoikeuksia koskevaan osaan ja erityisesti työtaisteluvapautta koskevaan osaan. Edellisessä käsitellään poliittisia perusoikeuksia, kuten sananvapautta, yhdistymisvapautta ja ennen kaikkea kokoontumis- ja mielenosoitusvapautta. Näiden rajoituksia käsiteltäessä esitetään tulkintasuosituksia sekä arvioidaan viranomaisten, etenkin poliisin toimintaa perusoikeuksien rajoittamisessa. Jälkimmäinen osa keskittyy työtaisteluvapauteen ja sen rajoitusedellytyksiin demokratian oloissa.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2012.

Vesistöjen ennallistaminen uiton jälkeen

Sinikka Pärnänen — su, 01 tammi 2012 00:00:00 +0200

Uitto oli Suomessa puutavaran tärkein kaukokuljetusmuoto vuoteen 1977 saakka. Oli siksi ymmärrettävää, että uittoväyliä pyrittiin kaikin mahdollisin keinoin parantamaan tarkoitukseensa paremmin sopiviksi. Uiton vähitellen lakatessa uittoväylien ennallistaminen tuli ajankohtaiseksi. Varsinkin 1950-luvulta alkaen konevoimin perattujen virtavesien monimuotoisen luonnon palauttaminen on vaikeaa. Kunnostuksin on kuitenkin pyritty luomaan edellytyksiä kalaston menestymiselle ja virkistyskäytölle.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää uittoon liittyvän oikeudellisen ennallistamisvastuun kohdentumista ja sisältöä. Tutkimuskysymys asetetaan oikeudelliseen ja yhteiskunnalliseen viitekehykseen. Vastauksia vastuukysymyksiin etsitään lainopin keinoin tarkastelemalla vesilain säännöksiä ja niiden soveltamiskäytäntöä, sekä KHO:n että alempien asteiden ratkaisuja.

Uittosääntöjä kumottaessa asetetut velvoitteet on jo toteutettu lähes kokonaan. Ajankohtaiset uiton jälkeiset ennallistamiskysymykset liittyvät nykyisin ennen kaikkea niin sanottuihin toisen vaiheen kunnostuksiin, joilla korjataan puutteellisiksi osoittautuneita toimenpiteitä. Lisäksi uiton jäljiltä vesistössä edelleen olevien uppopuiden ja muun uittojätteen poistamisen mahdollisuus nousee toisinaan esiin kalastajien toivomuksesta.

Vastuusäännösten ja soveltamiskäytännön tarkastelun lisäksi tutkimuksessa pohditaan, voisivatko vuoden 2012 alussa voimaan tulleen uuden vesilain lainvoimaisten päätösten pysyvyyssuojan heikennykset vaikuttaa uiton jälkeisen ennallistamisen arviointiin. Myös vesipuitedirektiivin vaatimusten ja vuonna 2009 vahvistettujen vesienhoitosuunnitelmien mahdollista vaikutusta selvitetään.

Ennallistamista - tai kunnostusta, kuten sitä usein käytännössä nimitetään - on kehitetty ja tutkittu luonnontieteellis-teknisestä näkökulmasta. Tämä tutkimus keskittyy toiminnan oikeudellisen ohjaamisen keinoihin. Vesioikeudellisen ennallistamisen parissa työskenteleville, niin lakimiehille kuin muidenkin alojen asiantuntijoille, se tarjoaa kiinnostavan näkökulman uiton jälkeiseen ennallistamiseen lainopillisena kysymyksenä, vesioikeudellisiin menettelyihin ja yleensä ennallistamiseen oikeudellisena ilmiönä.

Väitöskirja: Itä-Suomen yliopisto, 2012.

Terrorismirikoksen valmistelu ja edistäminen

Mikael Lohse — su, 01 tammi 2012 00:00:00 +0200

Tutkimuksen kohteena on rikoslain 34 a luvun 2 §:ssä tarkoitettu terrorismirikoksen valmistelu ja saman luvun 4, 4 a ja 4 b §:ssä säädetty edistäminen. Terrorismin torjunnan näkökulmasta valmistelu- ja edistämistunnusmerkistöt ovat eräänlaisia etumaastoon työnnettyjä kriminalisointeja tai rikosvastuun laajennusosia, joilla pyritään pysäyttämään terroristien eteneminen tavoitteessaan. Terroristien näkökulmasta valmistelu ja edistäminen on sitä vastoin nähtävä toimintaedellytysten luomisena päärikosta varten.

Tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: 1) mikä on valmistelun ja edistämisen asema rikosoikeuden yleisten oppien systeemissä ja erityisesti sen käsitejärjestelmässä, 2) mikä tekee terroristisesta valmistelusta ja edistämisestä kielletyn teon ja 3) mistä riskissä on terrorismirikosten kontekstissa kysymys.

Tutkimuksessa väitetään muun muassa, että vastuusubjektit on ymmärrettävä vastuun perustavaksi seikaksi, ja että terroristisen edistämisen vastuurakenteessa voidaan operoida teon huolimattomuus -opilla. Tutkimuksessa päädytään myös siihen, että terroristinen valmistelu ja edistäminen kuuluvat rikosten jaottelussa abstraktisten vaarantamisrikosten luokkaan.

Tutkimuksen merkittävimmät tulokset syntyvät kuitenkin yrityksestä antaa riskikäsitteelle uutta sisältöä ja tuottaa kriteereitä riskin mittaamiseksi. Tutkimuksessa hahmoteltavat riskiulottuvuudet avaavat mahdollisuuden operoida riskin käsitteellä monipuolisemmin kuin haitan mahdollisuuteen rajautuvassa riskiajattelussa. Riskiargumentaatio viedään lisäksi täysin uusiin soveltamistilanteisiin, kuten salaisen tiedonhankintakeinon käyttöä koskevan lupa-asian käsittelyyn. Mallinrakennustyön lopputuloksena esitetään oikeudellista ratkaisutoimintaa palveleva riskianalyysisovellus.

Tutkimus tuottaa uutta tietoa vähän tutkitusta aiheesta. Teos on hyödyllinen kaikille terrorismirikoksista kiinnostuneille. Terrorismirikoksen riskiä koskeva esitys on tarkoitettu erityisesti tuomareille, syyttäjille, esitutkintaviranomaisille ja Supolle turvallisuuspalvelun tehtäviä hoitavana viranomaisena.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.

Luottamuksensuoja eurooppalaisena oikeusperiaatteena

Mikael Koillinen — su, 01 tammi 2012 00:00:00 +0200

Tutkimus kohdistuu luottamuksensuojaperiaatteen valtiosääntöisesti perusteltavissa oleviin yleisiin oppeihin eli luottamuksensuojadoktriiniin; sen tarkoitukseen, oikeuttamisperusteisiin, soveltamisalaan ja suojan rajoihin. Tutkimusongelma voidaan tiivistää yhteen aina ajankohtaiseen kysymykseen: minkälaisten oikeudellisten perusteiden nojalla voidaan ratkaista kysymys siitä, onko yksityisellä oikeus luottaa julkisen vallan toimen pysyvyyteen ja laillisuuteen? Kysymyksen taustalla on ajatus siitä, että luottamuksensuojadoktriinin olemassaolo kertoo jonkin muuttuneen siinä tavassa, jolla oikeusyhteisö ymmärtää usein perustavanlaatuiseksi katsomansa oikeusvaltiolliset sitoumukset kuten oikeusvarmuus, lainalaisuus, laillisuus ja ennakoitavuus. Tutkimuksessa luottamuksensuojaperiaate pyritäänkin sijoittamaan osaksi doktrinaalista keskustelua julkisoikeuden konstitutionalisoitumisesta.

Tutkimus keskittyy luottamuksensuojaan nimenomaan eurooppalaisena oikeusperiaatteena. Tutkimus kohdistuu sekä suomalaisen doktriiniin että laajasti saksalaiseen Vertrauensschutz-doktriiniin ja Englannin common law'n protection of legitimate expectations -periaatteeseen. Tutkimus antaa myös näkökulman EU-oikeuden muodolliseksi periaatteeksi käsitettyyn luottamuksensuojaan tarkastelemalla sen yhteentörmäystä saksalaisen doktriinin kanssa. Tutkimuksen keskeinen tehtävä on osoittaa, millaisessa suhteessa suomalaisen luottamuksensuojadoktriinin keskeiset perusratkaisut ovat sen eurooppalaisiin esikuviin nähden.

Luottamuksensuojaperiaate on usein nähty vaikeaksi soveltaa käytännössä. Tutkimuksessa osoitetaan kuitenkin, miten luottamuksensuojaperiaate on sen yksityiseen kiinnittyvästä näkökulmasta huolimatta strukturoitavissa jäsentyneeksi oikeudelliseksi testiksi. Tästä johtuen tutkimus tarjoaa hyödyllisen näkökulman myös käytännön soveltamistoiminnalle sekä tuomioistuimissa että hallintoviranomaisissa.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.

Osakeyhtiön verovapaat osakeluovutukset

Wisa M. Sääski Keskitalo — su, 01 tammi 2012 00:00:00 +0200

Teos käsittelee osakeyhtiön verovapaita osakeluovutuksia. Tutkimuksessa keskitytään pääasiallisesti elinkeinoverolain 6 §:n I momentin 1 kohdan sekä saman lain 6 b §:n tarkasteluun. Näkökulmana on erityisesti suorasijoitusosakkeiden myynnin tuloverokohtelu eli luovutushinnan tuloverotus tilanteessa, jossa emoyhtiö myy sellaisen yhtiön osakekannan, josta se omistaa ennen myyntiä vähintään 10 prosenttia. Tähän liittyen otetaan esille muun muassa myös vieraan pääoman erien vähennyskelvottomuus elinkeinoverolain 16 §:n 7 kohdan nojalla.

Päähuomio keskittyy säännösten sisällön selvittämiseen sekä niiden tulkintatilanteiden arviointiin, joita näistä vuonna 2004 annetuista säännöksistä on noussut esille. Teoksessa tuodaan esille myös aiheeseen liittyviä veropoliittisia ja oikeusvertailevia näkökantoja. Lisäksi on otettu huomioon viimeisin oikeuskäytäntö hallinto-oikeuksista ja KHO:sta.

Teoksessa on runsaasti käytännön esimerkkejä ja uusinta oikeuskäytäntöä. Teoksessa esitellään erityisesti veroriskejä, joita yritysrakennejärjestelyjä suunnittelevien yritysten tulee ottaa huomioon. Teos tarjoaa yksityiskohtaista tietoa käytännön soveltamiskysymyksistä, joita liittyy elinkeinoverolain osakeluovutussäännöksiin.

Teos on hyödyllinen esimerkiksi verotuksen parissa työskenteleville asianajajille ja tilitoimistojen veroasioista vastaaville. Se soveltuu hyvin myös yritysrakennettaan suunnitteleville yrityksille ja Verohallinnon yritysverotuksen asiantuntijatyöhön.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta, 2012.

Edunvalvontaan esitetyn kuuleminen alioikeudessa

Matti Kuuliala — la, 01 tammi 2011 00:00:00 +0200

Erilaiset vanhenemisesta aiheutuvat väestön toimintakyvyn puutteet ovat yhä yleisempiä. Tämän vuoksi holhousoikeuteen liittyviin ongelmiin on perusteltua suunnata entistä enemmän oikeustieteellistä tutkimusta. Myös käräjäoikeuksien käytännön toiminnassa edunvalvojan määräämistä ja toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevat asiat ovat tärkeä asiaryhmä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka edunvalvontaan esitetyn kuulemisen käräjäoikeudessa tulisi tapahtua. Toiseksi tutkimuksessa selvitellään sitä, miten edunvalvontaan esitetyn kuuleminen käräjäoikeuksissa käytännössä tapahtuu. Kolmantena tutkimustehtävänä on analysoida lähtökohtaisesti yksiasianosaiseksi mielletyn edunvalvonta-asian prosessuaalisen luonteen ja ehdottomana oikeusperiaatteena pidetyn kuulemisperiaatteen välistä jännitettä.

Teoksessa käsitellään kuulemisperiaatetta ja sen soveltamisessa huomioon otettavia muita prosessiperiaatteita. Näiden periaatteiden avulla analysoidaan edunvalvontaan esitetyn kuulemista ja siinä noudatettuja käytäntöjä. Toisena yleisempänä kysymyksenä tutkimuksessa tarkastellaan hakemuslainkäytön alaa ja hahmotellaan hakemuslainkäytölle tyypillisiä piirteitä. Edunvalvontaan esitetyn kuulemista alioikeudessa pyritään selvittämään analysoimalla erikseen erilaisia kuulemistapoja - kirjallista, suullista ja henkilökohtaista kuulemista. Lisäksi käsitellään myös edunvalvontaan esitetyn suostumusta, oikeudenkäyntiavustajan tai prosessiedunvalvojan määräämistä sekä edunvalvontaan esitetyn kuulemisesta luopumista koskevia kysymyksiä.

Tutkimusta varten on tehty haastattelututkimus käräjäoikeuksien ja maistraattien noudattamista menettelytavoista. Lähdeaineistona on hyödynnetty kotimaisten oikeustapausten lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja. Teos on hyödyllinen erityisesti kaikille edunvalvonta-asioiden kanssa työskenteleville, kuten tuomareille, holhousviranomaisten henkilöstölle ja asianajajille.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2011.

Hyvän hallinnon muunnelmat

Ida Koivisto — la, 01 tammi 2011 00:00:00 +0200

Hyvä hallinto on käsite, jonka yhteiskunnallinen merkitys on kasvanut 1990-luvulta alkaen niin Suomessa, Euroopassa kuin globaalistikin. Se on noussut yllättävän nopeasti vakiintuneempien oikeusvaltion symbolien kuten oikeusvaltioperiaatteen ja perus- ja ihmisoikeuksien rinnalle. Hyvä hallinto on alettu hahmottaa yhä enemmän yksilöllisenä oikeutena. Toisaalta käsitettä voidaan käyttää viittaamaan myös esimerkiksi viranomaisten käyttäytymisvaatimuksiin, eettisiin periaatteisiin, hallinnon sisäiseen organisaatioon, taloudelliseen tehokkuuteen, kokonaisvaltaiseen hallintoideologiaan tai yleisesti yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Käsite onkin varsin epämääräinen, eikä aina ole selvää, mihin sillä viitataan. Tutkimuksessa tarkastellaan tätä epämääräisyyttä monesta eri näkökulmasta. Keskeisiä ovat sekä hyvän hallinnon käsitteen historialliset viitekehykset että etenkin sen nykymuodot. Tutkimuksen perusargumentti on, että hyvän hallinnon käsite saa sisältönsä sillä perusteella, millaisella käsitteistöllä tai missä diskurssissa siitä puhutaan. Kyse on merkityksen muodostumisen tavoista sekä tiedon ja vallan suhteesta. Tutkimuksessa käsitellään erillisinä kertomuksinaan oikeudellista diskurssia, eettistä diskurssia, tehokkuusdiskurssia ja kehitysdiskurssia. Ajatuksena on, että eri diskursseissa muodostuvat merkitykset voivat joutua jännitteiseen suhteeseen keskenään. Tämä erilaisten mutta yhtä oikeutettavien mieltämistapojen moneus on käsitteen hahmottomuuden taustalla. Yhtä, muita oikeampaa merkitystä ei voida määrittää.

Tutkimuksessa merkittäviä ovat hallinto-oikeudelliset, oikeusteoreettiset ja diskurssianalyyttiset kysymyksenasettelut. Oikeuden, kielen ja vallan suhteet muodostavat teoksen metodisen perustan. Se soveltuu luettavaksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisen vallankäytön erilaisista oikeutuksista ja oikeuden rajojen tapauskohtaisesta määrittymisestä.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2011.

Kilpailu ja sopimus

Antti Aine — la, 01 tammi 2011 00:00:00 +0200

Sopimusoikeus ja kilpailuoikeus muodostavat markkinoiden oikeudellisen sääntelyn perustan. Sopimusoikeudessa luodaan puitteet yksittäisten toimijoiden väliselle yhteistoiminnalle ja samalla vaihdannalle. Kilpailuoikeudessa rajataan yksittäisten toimijoiden mahdollisuuksia keskinäisten suhteidensa järjestämiseen, jotta edellytykset markkinoiden toimivuudelle voidaan taata. Sopimusoikeuden ja kilpailuoikeuden suhteet voivat muodostua jännitteisiksi. Kartellikielto ja määräävän markkina-aseman väärinkäytön kielto asettavat oikeudellisia rajoja sopimustoiminnalle. Kilpailuoikeus näyttäytyy interventionistisena suhteessa sopimusoikeuteen. Sääntelytilanteen arvioinnissa voidaan hyödyntää perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä, jotka asettavat puitteet yksilöllisten oikeuksien ja erilaisten kollektiivisten hyvien yhteensovittamiselle. Asetelman hallitsemiseksi on tarkastelukulmaa laajennettava siten, että luodaan kokonaiskuva sopimusoikeuden ja kilpailuoikeuden suhteista.

Teoksessa tarkastellaan sopimusoikeuden ja kilpailuoikeuden perustavia lähtökohtia sekä niiden keskinäisiä leikkauspisteitä. Arviointi perustuu kummankin oikeudenalan kantaviin periaatteisiin. Nämä periaatteet auttavat määrittämään sopimusoikeuden ja kilpailuoikeuden keskeiset yhteiset sisällölliset lähtökohdat, jotka liittyvät markkinoiden toimintaedellytysten turvaamiseen. Sopimusoikeudella ja kilpailuoikeudella on katsottava olevan yhteinen tehtävä.

Kokonaiskuvan avulla voidaan tarkastella kestävästi sopimusoikeuden ja kilpailuoikeuden konkreettisia leikkauspisteitä. On arvioitava, kuinka rinnakkaiselta oikeudenalalta tulevat impulssit voidaan sisällyttää sopimus- ja kilpailuoikeudelliseen harkintaan. Teoksessa käsitellään kartellikiellon ja määräävän markkina-aseman väärinkäytön kiellon sekä hyvän tavan vastaisuuden kiellon, oikeuden väärinkäytön kiellon, kohtuuttomien oikeustoimien voimaan saattamisen kiellon ja sopimuksen tekovelvollisuuden soveltamisen rajapintoja.

Teos tarjoaa ensimmäisen kokonaisvaltaisen esityksen sopimusoikeuden ja kilpailuoikeuden suhteista. Asetelman tuntemus on välttämätöntä monien sopimusoikeuden ja kilpailuoikeuden soveltamiskysymysten ratkaisemiksi. Kirjaa voivat hyödyntää sopimusoikeuden ja kilpailuoikeuden parissa työskentelevät lakimiehet sekä muut asiantuntijat.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2011.

Oikeusasiamiesinstituutio

Kirsi Kuusikko — la, 01 tammi 2011 00:00:00 +0200

Oikeusasiamiesinstituution alkuperämaa on Ruotsi, jossa vuonna 1809 kansanedustuslaitos valitsi oikeusasiamiehen (ombudsman) valvomaan julkisen hallinnon toiminnan laillisuutta. Oikeusasiamiesinstituutio otettiin käyttöön Suomessa vuonna 1919. Toisen maailmansodan jälkeen instituutio on omaksuttu lähes kaikissa Euroopan maissa ja muuallakin maailmalla. Euroopan unionin oikeusasiamies aloitti toimintansa vuonna 1995. Tämä kirja on kattava yleisesitys oikeusasiamiesinstituutiosta. Pääpaino on Suomen eduskunnan oikeusasiamiehen toiminnassa ja tehtävissä: ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Perustuslain 109 §:n mukaan oikeusasiamies valvoo, että julkista tehtävää hoidettaessa noudatetaan lakia ja perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat. Kirjassa tarkastellaan myös oikeusasiamiesinstituution kansainvälistymistä sekä liittymistä hyvän hallinnon edistämiseen julkisessa hallinnossa. Kirjan kirjoittaja OTT, FT, VT Kirsi Kuusikko on Lapin yliopiston hallinto-oikeuden professori.

Uusi perustuslakikontrolli

Juha Lavapuro — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Perinteinen suomalainen oikeusajattelu on pyrkinyt ratkaisemaan lakien perustuslainmukaisuuden valvontaan liittyvät ongelmat korostamalla lainsäätäjän asemaa. Lähtökohta on ollut, että niin perusoikeuksien ensisijainen toteuttamisvastuu kuin niitä koskeva tulkintavalta kuuluvat demokraattisesti valitulle eduskunnalle. Erityisesti perustuslakivaliokunnalle muodostui jo varhain keskeinen asema. Kuvaan kuuluu, että tuomioistuinten valtiosääntöisiin tehtäviin on samalla suhtauduttu epäillen. Järjestelmämme perusteet ovat kuitenkin muuttuneet viimeisten kahdenkymmenen vuoden kuluessa perusoikeudellistumisen ja valtiosääntöistymisen myötä.

"Uusi perustuslakikontrolli" on kotimaisen valtiosääntökulttuurin muutokseen pohjautuva ehdotus lakien perustuslainmukaisuuden valvonnan yleisiksi opeiksi. Sen lähtökohtana on havainto siitä, että perusoikeuksien aineellisen suojan ja tuomioistuinvalvonnan korostuminen ei ole Suomessa merkinnyt suoraviivaista vallan siirtoa demokraattiselta lainsäätäjältä riippumattomille tuomareille. Sen sijaan muutos heijastaa ennen kaikkea käännettä auktoriteettikeskeisistä oikeuttamismalleista kohti pluralistisia, instituutioiden vuorovaikutukselle, jaetulle perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamisvastuulle sekä aineelliselle argumentaatiolle rakentuvia oikeuttamisen tapoja. Tämä periaatteelliselta kannalta varsin syvällinen muutos asettaa uusia vaatimuksia sekä valtiosääntöä koskeville yleisille opeille että konkreettiselle oikeudelliselle argumentaatiolle.

Tutkimus nojautuu viimeaikaiseen kansainväliseen valtiosääntövertailuun ja valtiosääntöteoriaan. Siinä hyödynnetään vertailevia havaintoja perustuslakikontrollin välittävistä malleista sekä uudentyyppisiä dialogisia lähestymistapoja valtiosääntöoikeudelliseen konfliktinratkaisuun. Tutkimuksessa otetaan myös kantaa lakien perustuslainmukaisuuden tuomioistuinkontrollin demokratiakritiikkiin. Lisäksi siinä arvioidaan kriittisesti sekä perustuslakivaliokunnan että ylimpien tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä ja oletuksia niiden keskinäisestä vallanjaosta.

Tutkimus perustuu osaksi aiemmin julkaistuille artikkeleille, joita on kuitenkin ajantasaistettu ja muokattu kokonaisuutta silmälläpitäen. Tutkimuksesta on hyötyä kaikille, jotka joutuvat käytännössä tunnistamaan ja käsittelemään perus- ja ihmisoikeuksien sekä voimassa olevan lainsäädännön välisiä konflikteja.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.

Näyttöenemmyysperiaate riita-asiassa

Timo Saranpää — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Näytön arvioinnin ongelmat ovat, eräitä poikkeustilanteita lukuun ottamatta, läsnä jokaisessa tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa riita-asiassa. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä näytön arvioinnissa on se, millä edellytyksillä tuomioistuin voi katsoa asianosaisen suoriutuneen todistustaakastaan, eli millaista näyttökynnystä jutussa sovelletaan.

Näyttöenemmyysperiaatteena tunnetun teorian mukaan tuomioistuimen tulee perustaa tuomio sellaiseen seikkaan, jota voidaan jutussa esitetyn näytön perusteella pitää vastakohtaansa todennäköisempänä. Näyttöenemmyysperiaatteen asema Suomen oikeuskirjallisuudessa vaikuttaa epäselvältä, mutta oikeuskäytännössä tuomioistuinten on katsottu olevan siviilijutuissa lähellä näyttöenemmyysperiaatteen soveltamista.

Tutkimuksessa osoitetaan, että sopimuksenvaraisten riita-asioiden nonnaalinäyttökynnyksenä tulee soveltaa näyttöenemmyyden vaatimusta, ja että näyttöenemmyysperiaatteen edut ovat painavammat kuin siihen kohdistettu kritiikki. Lisäksi tutkimuksessa osoitetaan, että näyttöenemmyysperiaate ei ole ristiriidassa todistelua koskevan OK 17 luvun säännösten kanssa.

Tutkimuksessa tarkastellaan ensin normeja, jotka sääntelevät sitä, miten näytön arvioinnin kohteeksi tulevat hypoteesit sopimuksenvaraisessa riita-asiassa muodostuvat. Tämän jälkeen tarkastellaan Suomen ja muiden Pohjoismaiden, ennen muuta Ruotsin ja Norjan, oikeuskirjallisuudessa kehitettyjä näytön arvioinnin teorioita ja näkemyksiä näytön riittävyysarvioinnista. Tutkimus päättyy lukuun, jossa osoitetaan, mitä näyttöenemmyysperiaatteen soveltaminen tarkoittaa, ja perustellaan, miksi sitä tulisi soveltaa. Luvussa pyritään myös kumoamaan näyttöenemmyysperiaatetta vastaan esitetyt argumentit. Lisäksi luvussa käsitellään tilanteita, joissa näyttöenemmyysperiaatetta ei voida soveltaa, ja esitetään näitä tilanteita koskevia tulkintasuosituksia.

Teos on käytännönläheisen aiheensa vuoksi hyödyllinen riita-asioiden kanssa työskenteleville tuomareille ja asianajajille sekä muille todistusoikeudesta kiinnostuneille.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta, 2010.

Sopimus ja erehdys : sopimusoikeudellinen tutkimus oikeuserehdyksestä valinnanvapauden teorian näkökulmasta

Juha Mäkelä — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Perinteisen käsityksen mukaan oikeuden sisällön tuntemattomuuteen ei ole voinut edukseen vedota. Tätä traditioon pohjautuvaa käsitystä on pidetty koko oikeusjärjestelmän tärkeänä perustana. Oikeuserehdyksen vaikutuksettomuuden periaatetta koskevaa tutkimusta ei varallisuusoikeuden piirissä ole Pohjoismaissa tehty.

Oikeudessamme on tapahtunut kuitenkin merkittäviä muutoksia, joiden vaikutukset erehdysoppiin yleisemminkin ja aivan erityisesti oikeuserehdykseen ovat jääneet selvittämättä. Keskeisiä muutoksia ovat olleet säädösmäärän kasvu ja oikeusjärjestelmän monimutkaistuminen. Oikeuskirjallisuudessa onkin alkanut esiintyä epäilyjä oikeuserehdyksen ehdotonta vaikutuksettomuutta kohtaan. Rikoslain uudistuksen yhteydessä oikeuserehdyksen rikosoikeudelliselle vastineelle, kieltoerehdykselle, vahvistettiin anteeksiantoperusteen asema.

Tutkimuksessa oikeuserehdys pyritään sijoittamaan osaksi sopimusoikeuden yleisiä oppeja. Sopimuksen syntyyn liittyviä yleisiä oppeja käsitellään perusteellisesti ja kehitellään valinnanvapauden teoriaksi nimettyä, hyväksyttävää tapaa jäsentää sopimusoikeutta. Teorian avulla pyritään jäsentämään sopimusoikeudellista normistoa tavalla, joka auttaisi erityisesti sopimuksen syntyvaiheeseen liittyvien ongelmien ratkaisemisessa. Erehdysopin historiallista kehitystä tarkastellaan suhteessa sopimusoikeuden taustateorioihin sekä eritellään niitä perusteita, jotka vaikuttavat oikeuserehdyksen vaikutuksettomuuden periaatteen taustalla.

Tutkimuksessa esitellään (oikeus)erehdyksen sopimusoikeudellisessa arvioinnissa hyödynnettävät harkintakriteerit. Johtopäätöksenä todetaan, että tosiasia- ja oikeuserehdyksen välinen rajanveto ei ole ratkaiseva erehdyksen oikeusvaikutusten määräytymisen kannalta. Erehdystyyppien välistä jaottelua keskeisempää on erehdyksen havaittavuus. Tämä kanta on yhdenmukainen kansainvälisten sääntelyhankkeiden (UNIDROIT, PECL, DCFR) erehdyksiä koskevan sääntelyn kanssa.

Tutkimus sisältää runsaasti ajankohtaista sopimusoikeudellista oikeuskäytäntöä. Kirja on hyödyllinen kaikille sopimusoikeuden parissa työskenteleville lakimiehille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustietellinen tiedekunta, 2010.

Kursmanipulation på värdepappersmarknaden

Mårten Knuts — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Denna doktorsavhandling handlar om förbudet mot kursmanipulation. Kursmanipulation som brott är fortfarande rätt okänt bland marknadsaktörer, marknadsövervakare och jurister. Denna doktorsavhandling är den första publicerade monografin om kursmanipulation i Norden och bidrar därför tili att förtydliga rättsläget på värdepappersmarknaden.

Kursmanipulation indelas i boken i informationsbaserad manipulation och marknadskraftsbaserad manipulation. lnformationsbaserad manipulation är att sprida vilseledande information som otillbörligt påverkar prisbildningsmekanismen på värdepappersmarknaden. Marknadskraftsbaserad manipulation är att låsa fast värdepapperskursen vid en konstlad nivå. Båda former av manipulation skadar värdepappersmarknaden.

Denna vetenskapliga framställning om kursmanipulation tolkar och systematiserar förbudet mot kursmanipulation i värdepappersmarknadslagen 5: 12 §. Detta mynnar ut i konkreta rekommendationer för var gränsen mellan tillåten aktivitet och kursmanipulation bör gå. Här analyseras scalping, short selling, wash sales, matched orders, circular trades, marking the close, painting the tape, parking, warehousing, pumping and dumping, trashing and cashing, cornering samt squeezing.

Boken lämpar sig väl för läsare med ett teoretiskt och/eller ett praktiskt intresse för marknadsaktivitet och kursmanipulation. Domare, advokater, åklagare, börsmäklare, daytraders och complice-funktionärer kan utnyttja boken i sin verksamhet. Förbudet mot kursmanipulation på värdepappersmarknaden baserar sig på ett EG-rättsligt direktiv. Boken innehåller därför komparativa avsnitt och är av intresse för jurister och marknadsaktörer i hela Norden. Avhandlingen behandlar även praxis från disciplinnämnderna vid börserna i Helsingfors, Stockholm och Köpenhamn.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.

Oikeus veteen

Antti Belinskij — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Oikeus ihmisen perustarpeita tyydyttävän talousveden saatavuuteen on ajankohtainen aihe. Maailmassa noin miljardin ihmisen talousveden saanti on puutteellista. YK:n yleiskokous julisti heinäkuussa 2010 veden ihmisoikeudeksi. Etelä-Afrikka yrittää parantaa miljoonien asukkaidensa vesihuoltoa hyvin edistyksellisen lainsäädännön avulla. Suomessa vesilain ja vesihuoltolain uudistamishankkeissa pyritään varmistamaan, että vettä riittää paikallisiin tarpeisiin, vesihuollon maksut ovat kohtuullisia ja vesihuoltoverkostot pidetään kunnossa.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa yleistä ja usein oikeudellisesti jäsentymätöntä kansainvälistä keskustelua oikeudesta veteen konkretisoidaan kahden hyvin erilaisissa olosuhteissa toimivan oikeusjärjestelmän tarkastelun ja vertailun avulla. Tutkimuskysymyksinä ovat: minkälaisia oikeuksia yksilöllä on ottaa vettä talousvedeksi tai saada talousvettä Suomessa ja Etelä-Afrikassa, ja miten eri oikeuslähteet vaikuttavat näiden oikeuksien muotoutumiseen.

Tutkimuksen perusteella välttämätön talousvesikäyttö on ensisijaista muihin vedenkäyttötarpeisiin verrattuna, yksilöillä on tiettyjä toteutettavissa olevia oikeuksia vesihuoltopalveluihin Suomessa ja Etelä-Afrikassa ja valtion tulee suojata vesihuoltolaitoksen asiakkaita luonnollisen monopoliaseman väärinkäytöksiltä. Tutkimus osoittaa, että oikeuslähteiden vaikutukset veden saatavuuteen ovat rajallisia ja kiinteästi sidoksissa oikeuksien toteuttamismahdollisuuksiin sekä Etelä-Afrikassa että Suomessa.

Kirja soveltuu oikeustieteen tutkijoiden ohella muille vesi- ja vesihuoltoasioita tutkiville, niiden parissa työskenteleville tai niistä muuten kiinnostuneille. Suomen järjestelmästä tutkimuksen kohteina ovat erityisesti vesilain säännökset veden ottamisesta ja vesihuoltolain sääntely vesihuollon järjestämisestä, siitä huolehtimisesta ja vesimaksuista. Etelä-Afrikka tarjoaa konkreettisen esimerkin haasteista, joita puutteellisen veden saatavuuden oikeudellinen edistäminen sisältää.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.

Tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta : raiskauksen ja muiden seksuaalirikosten oikeudellisen tiedon konstruktiot

Helena Jokila — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Rikoksen uhrin näkökulmaa korostava seksuaalirikosoikeudellinen keskustelu on ollut anglosaksisissa maissa erittäin vilkasta jo useiden vuosikymmenten ajan. Suomessa aihepiiriä koskevaa ja naisnäkökulmaa hyödyntävää tutkimusta on tehty vain vähän. Väitöstutkimuksessa tarkastellaan aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten tiedon rakentumista rikos- ja todistusoikeudellisten sekä naisoikeudellisten kysymyksenasetteluiden avulla.

Seksuaalirikoksen käsittely tuomioistuimessa ei ole välttämättä helppoa asianomistajalle. Aikaisemmissa ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu, että rikosprosessissa rakentuvia keskusteluja ja oikeudenkäyntien todistelua leimaavat uhria syyllistävät uskomukset, kaksinaismoralismi ja stereotypiat. Tutkimuksessa selvitetään laajan oikeustapausaineiston avulla, onko näin myös Suomessa. Millaisten puhetapojen välityksellä tieto seksuaalirikoksista rakentuu tuomioistuimissa? Entä käykö näyttö, joka feministisen tutkimuksen mukaan syyllistää asianomistajaa epäasiallisesti, relevantista todistelusta tuomioistuimissa?

Oikeustapaustutkimuksen kysymyksenasetteluja taustoitetaan esittelemällä seksuaalirikosoikeudellisten säännösten kulttuurisia ja ideologisia ymmärrystapoja sekä näiden ymmärrystapojen muuttumista ajassa. Lisäksi oikeustapaustutkimusta pohjustetaan teoreettisesti esittelemällä tutkimuksen kannalta keskeisiä todistusoikeudellisia teemoja. Teemat koskevat todistusoikeuden empirismiä, tietävää subjektia sekä seksuaalirikosten todistelun sääntelyä.

Asianomistajan suostumuksen puuttumisella on keskeinen merkitys seksuaalirikosoikeudellisessa teoriassa ja todistelussa. Tutkimuksessa selvitetään niin teoreettisesti kuin oikeustapaustutkimuksenkin avulla, millaisia ongelmia seksuaaliseen suostumukseen ja sille annettuihin tulkintoihin sisältyy. Tutkimus osoittaa, että seksuaalirikosoikeudelliseen säännöstelyyn sisältyy teoreettisia ongelmia, ja ettei laki aina toimi soveltamisympäristössään. Kirjassa pohditaankin myös autonomian ja luottamuksen välistä suhdetta seksuaalirikosoikeudellisen ajattelun uudistamiseksi.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.

Patentti strategisena kilpailun välineenä : oikeudellis-liiketaloudellinen tutkimus patentista ja sen toimivuudesta yrityksen strategiassa

Timo-Jaakko Uotila — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Kirjassa tarkastellaan patentin tarkoitusta ja toimivuutta immateriaalioikeuden järjestelmässä erityisesti Suomen ja yleensä eurooppalaisen oikeustilan valossa. Kysymystä arvioidaan etenkin yrityksen strategian kannalta. Keskeisenä tutkimuskohteena on patenttilain 3 §:ään perustuvan kielto-oikeuden käyttäminen yrityksen liiketoiminnan eri vaiheissa. Tutkimuksessa näkökulmaa siirretään patentin myöntämisen edellytysten (uutuuden ja keksinnöllisyyden) tarkastelusta ja suoja-alan laajuuden määrittelystä kohti patentin taloudellisen hyödyntämisen arviointia.

Patentin suoja-alan teknisen ulottuvuuden ohella tutkimuksessa määritellään suoja-alan taloudellinen ulottuvuus. Suoja-alan tekninen ulottuvuus määräytyy patenttivaatimusten perusteella. Suoja-alan taloudellinen ulottuvuus muodostuu puolestaan siitä keksinnöstä saatavissa olevasta taloudellisesta voittopotentiaalista, joka sijaitsee teknisen suoja-alan takana ja liittyy kielto-oikeuden käyttämiseen.

Liiketoiminnalliset ratkaisut vaikuttavat osaltaan siihen, kuinka keskeisen aseman patentti saa tuotannonalalla. Patentissa on kyse instrumentista, jonka avulla yritys voi suojata omaa tuotantotoimintaansa sekä ohjata kilpailijoiden tuotannollisia ja taloudellisia ratkaisuja ja tuotannonalan teknologista kehitystä. Olennaista on se, miten yritys voi ja miten sen kannattaa käyttää kielto-oikeuttaan sen kilpaillessa toisten yritysten kanssa ja maksimoidessa taloudellista hyötyään. Ratkaisuilla,jotka koskevat kielto-oikeuden käyttöä, voidaan pyrkiä kasvattamaan kokonaisvoittopotentiaalia tuotannonalan teknologisen rakenteen tietyissä osissa ja oikeudenhaltijayrityksen osuutta tästä potentiaalista. Kielto-oikeuden käyttämiseen saattaa vaikuttaa myös tuotannonalan ja hyödykkeen elinkaaren vaihe. Sen käyttämistä rajaavat patenttilain tietyt säännökset ja kilpailuoikeudelliset normit.

Patenttia voidaan hyödyntää myös hyvin konkreettisella tavalla. Se on nähtävissä yrityksen varallisuutena tuotannontekijäviitekehyksessä ja kodifioidun henkisen pääoman erityismuotona.

Kirja on tarkoitettu henkilöille, jotka toimivat juridiikan, talouden ja tekniikan välisillä raja-alueilla, sekä henkilöille, jotka ovat muutoin kiinnostuneita patenttien taloudellisesta hyödyntämisestä.

Väitöskirja: Helsingin kauppakorkeakoulu, 2009.

Maatalouden ympäristövastuu

Eero Henrik Nordberg — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Tässä ympäristöoikeudellisessa tutkimuksessa käsitellään maatalouden harjoittamiseen liittyvää vastuuta ympäristöstä erityisesti peltoviljelyn osalta. Vastuuta käsitellään laaja-alaisesti. Tarkastelun kohteena ovat maatalouden ympäristöoikeudellisen ohjauksen tavoitteet ja keinot sekä niiden toteuttamiseksi annetut säädökset, näissä ilmenevät ja niitä sovellettaessa käytettävät ympäristöoikeudelliset, lähinnä EY:n perustamissopimuksen 174 artiklan, periaatteet ja yleiset oikeusperiaatteet.

Maatalousoikeuden ja maatalouspoliittisen lainsäädännön yhtymäkohdat ympäristöoikeuteen ovat tarkastelun keskiössä. Ympäristötavoitteita ja -periaatteita tarkastellaan sekä ympäristöoikeuden yleisten oppien näkökulmasta että maataloudellista ympäristönsuojelua koskevien eri säännösten soveltamisen yhteydessä. Jälkimmäisiin kuuluvat varsinkin ympäristönsuojelulain vesien ja maaperän suojelua, ympäristölupia sekä pilaantuneen ympäristön puhdistamista koskevat säännökset sekä sanotun lain nojalla annetut asetustasoiset säännökset, kuten mm. vesien suojelemista nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta koskeva ns. nitraattiasetus. Tutkimuksessa tarkastellaan viljelijöiden vapaaehtoisiin sitoumuksiin ja sopimuksiin perustuvien ympäristötukien käyttöä. Lisäksi selvitetään ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, kunnan ympäristönsuojelumääräyksiin, ympäristövahinkojen korvaamiseen ja ympäristörikoksiin liittyviä säännöksiä sekä tulevien alueittaisten vesienhoitosuunnitelmien ja tavoiteohjelmien merkitystä. Tarkastelussa on myös mukana GMO- ja tavanomaisten viljelykasvien keskinäiseen rinnakkaiseloon liittyvät ongelmat vielä valmisteilla olevassa lainsäädännössä.

Tutkimuksen loppuosassa esitetään de lege ferenda -kehittämisehdotuksia. Nämä lähinnä oikeuspoliittiset ehdotukset painottuvat nitraattiasetuksen tiukentamiseen, täydentämiseen fosforilannoitusta koskevilla säännöksillä ja parempaan alueelliseen kohdentamiseen sekä ympäristölupajärjestelmän kehittämiseen, ympäristötukien tehokkaampaan suuntaamiseen ja käyttämiseen pitkällä tähtäimellä lähinnä siirryttäessä tiukempaan pakolliseen sääntelyyn samoin kuin eräiden uusien ohjauskeinojen luomiseen.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2009.

Sananvapaus Euroopan unionin oikeudessa

Mikko Hoikka — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Viestintää säännellään yhä useammin Euroopan unionin oikeudessa. Viestintäoikeutta koskevassa perusoikeusvalvonnassa ja sananvapausrajoitusten punninnassa unionin oikeuden itsenäisellä perusoikeusdoktriinilla on vastaavasti yhä suurempi painoarvo. Yhteisöjen tuomioistuimen tähänastista tapaa käsitellä perusoikeuksia ja niiden rajoitusperusteita on viime aikoina kuitenkin aiheellisesti kritisoitu.

Eurooppalaisiin sananvapaustulkintoihin liittyy pysyvä ristiriitapotentiaali unionin oikeuden, ihmisoikeussopimuksen ja unionin jäsenvaltioiden kansallisten valtiosääntöjen välillä. Unionin nykyiset vaikeudet saattaa perusoikeuskirja oikeudellisesti sitovaksi sekä liittyä jäseneksi ihmisoikeussopimukseen tekevät ongelmakentästä erityisen ajankohtaisen.

Kirja on jaettu kolmeen pääosaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan sananvapauden määrittelemiseen liittyviä ongelmia Euroopan unionin oikeuslähteissä, jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja unionin perusoikeuskirjan 11 artiklan tulkinnassa. Kirjan toisessa osassa keskitytään unionin sananvapaussuojan suhteeseen integraation ytimessä oleviin sisämarkkinoiden perusvapauksiin. Kolmannen osan teemana on unionille ja sen jäsenvaltioille kuuluva sananvapautta ja sitä rajoittavia perusoikeuksia koskeva aktiivinen turvaamisvelvollisuus.

Tutkimus avaa tärkeää keskustelua sananvapaustulkintojen ristiriitaisuudesta, eurooppalaisen sananvapausperinteen yhdistävistä ja erottavista tekijöistä sekä unionin oikeuden perusoikeusulottuvuuden kehittämisestä. Se soveltuu unionin oikeuden sisäisestä näkökulmastaan huolimatta myös yleiseksi johdatukseksi sananvapautta ja sen rajoittamista koskevaan valtiosääntöoikeudelliseen argumentaatioon.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2009.

Kansallinen oikeus ja liittovaltioistuva Eurooppa

to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Suomalaisen Tiedeakatemian toukokuussa 2008 pidetyn 100-vuotisjuhlaseminaarin puheenvuoroista koottu artikkelikokoelma. Mukana on parinkymmenen suomalaisen ja ulkomaalaisen asiantuntijan puheenvuorot, joiden teemoina ovat mm. oikeuskulttuuri ja -kieli, eurooppalaistuva siviilioikeus, ihmisoikeudet ja oikeusturva ja kansallisen päätoksenteon menettelyautonomia.

Oikeuden hakijat

Iisa Vepsä — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Vaasaan perustettiin Suomen toinen hovioikeus vuonna 1776. Vaasan hovioikeus perustettiin osaksi olemassa olevaa oikeusastejärjestystä ja hovioikeusorganisaatiota. Se ei ollut tässä mielessä originelli uudistus voimassa olevaan tuomioistuinlaitokseen eikä sen vuoksi ole myöskään ollut samanlaisen tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteena kuin hovioikeuksien perustaminen 1600-luvulla.

Oikeushistorian alaan kuuluva väitöskirjatutkimus käsittelee Vaasan hovioikeuden perustamista ja hovioikeuden varhaista toimintaa erityisesti muutoksenhakutuomioistuimena. Vaasan hovioikeuden kautta hahmotetaan tarkemmin hovioikeuksien tehtäviä ja ylemmän oikeudenkäytön luonnetta 1700-luvun lopulla, modernin oikeuden kynnyksellä.

Hovioikeuden perustaja Kustaa III painotti huolenpitoa oikeuden hakijoista ja näiden mahdollisuuksista saada oikeutta. Oikeudenkäytön kehittäminen oli osa reformia, jonka avulla pyrittiin kehittämään Suomen olosuhteita. Hovioikeuden perustaminen vahvisti kuninkaan mainetta valistuneena hallitsijana, mutta se myös toi parannuksen ruuhkaantuneen Turun hovioikeuden toimintaan.

Hovioikeuden perustamisasiakirjojen kautta teoksessa tarkastellaan lähemmin hovioikeuden perustamissyitä. Empiirinen aineisto puolestaan kertoo, oliko uudelle hovioikeudelle käytännössä tarvetta. Lähdeaineiston kautta saadaan tietoa oikeuden hakijoista, tyypillisistä muutoksenhakujutuista sekä 1700-luvun ylioikeudelle ominaisesta tavasta soveltaa oikeutta ja perustella tuomioitaan.

Tutkimuksessa hahmottuu kuva varhaismodemista muutoksenhakua painottavasta instanssista, joka oli professionaalisempi ja byrokraattisempi kuin edellisen vuosisadan hovioikeudet.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2009.

Muoto ja sisältö vero-oikeudessa : erityistarkastelussa rahoitus- ja sijoitusinstrumentit

Reijo Knuutinen — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Muoto ja sisältö käsiteparina yhdistetään vero-oikeudellisessa kontekstissa usein veron kiertämistä koskeviin ja muihin vaikeisiin tulkintatilanteisiin. Tässä väitöskirjassa muodon ja sisällön suhdetta tarkastellaan tavanomaista laajemmin. Kirjoittajan näkemyksen mukaan muodon ja sisällön jännitteet luonnehtivat tuloverojärjestelmää kokonaisuudessaan. Perussyynä tähän on tuloverotuksen keskeisimpään käsitteeseen - tuloon - liittyvät ongelmat. Valtiokohtaisesti säädetyt verotukselliset tulokäsitteet poikkeavat taloudellisen tulon käsitteestä useista eri syistä johtuen.

Väitöskirjassa tarkastellaan muodon ja sisällön suhdetta lainsäädäntötason, lain soveltamistason sekä veron kiertämisen näkökulmasta. Tutkimuksessa hyödynnetään kauttaaltaan oikeusvertailevaa lähestymistapaa: kirja käsittelee tarkasteltavia ilmiöitä Suomen ohella Yhdysvaltojen, Ison-Britannian, Saksan ja Ruotsin vero-oikeudessa.

Tutkimusaihetta tarkastellaan sekä teoreettisesta että käytännöllisestä näkökulmasta. Kirjan ensimmäinen osa käsittelee aihetta yleisellä ja teoreettisella tasolla. Toinen osa keskittyy vertailuvaltioiden verojärjestelmiin. Kolmannessa osassa tarkastellaan eräitä konkreettisia rahoitus- ja sijoitusinstrumenttien verotukseen liittyviä kysymyksiä.

Vero-oikeudella on luonteestaan johtuen aina liittymiä taloustieteiden puolelle. Rahoitus- ja sijoitusinstrumentteja koskevan tutkimusaiheen kohdalla nämä kytkennät vielä korostuvat. Tutkimuksellisia työvälineitä verojärjestelmien kriittiseen arviointiin onkin haettu osittain taloustieteiden puolelta. Tästä poikkitieteellisestä näkökulmasta huolimatta kyseessä on kuitenkin nimenomaan oikeustieteellinen tutkimus.

OTK, KTM Reijo Knuutinen on työskennellyt pitkään rahoitus- ja sijoitustoimintaan liittyvissä tehtävissä.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2009.

Vertikaalinen toimivallanjako EU-oikeudessa

Alice Guimaraes-Purokoski — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa selvitetään, miten vertikaalinen toimivallanjako Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välillä on oikeudellisesti järjestetty. Tämä toimivallanjako voi lainsäädäntövallan ohella koskea myös lainkäyttövaltaa ja hallinnollista toimeenpanovaltaa. Tutkimuksessa pääpaino on lainsäädäntövaltaa koskevassa toimivallanjaossa.

Tutkimuksen yleisessä osassa tarkastellaan vertikaalisen toimivallanjaon kannalta olennaisia EU-oikeuden perusoppeja. Yhteisön toimivallan syntymisen suhteen erotetaan annetun toimivallan periaatetta korostava näkemys, jota kutsutaan legaaliseksi, ja toimivallan dynaamisuutta korostava näkemys. EU-oikeuden vertikaalista toimivallanjakoa koskevat perusopit nojautuvat sekä perustamissopimuksen määräyksiin että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Näiksi perusopeiksi luetaan annetun toimivallan periaate, preemption-doktriini, lojaliteettiperiaate, toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate.

Tutkimuksen yleisessä osassa tutkitaan myös yksityiskohtaisemmin yhteisön toimivallan olemassaoloa ja luonnetta yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden valossa.

Tutkimuksen erityisessä osassa selvitetään sen yleisen osan tutkimustuloksia hyödyntäen, miten yhteisön lainsäädäntötoimivalta energia-alalla on kehittynyt, ja miten jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvaksi miellettyjä julkisen palvelun velvoitteita säännellään sähkömarkkinoilla. Tässä yhteydessä yhteisön energia-alan lainsäädäntöä ja yhteisöjen tuomioistuimen tätä alaa koskevaa oikeuskäytäntöä tutkitaan valikoiden ja suhteutettuna yhteisön energiapolitiikan vakiintuneisiin tavoitteisiin eli energiansaannin varmuuteen, ympäristönsuojeluun sekä kilpailukyvyn edistämiseen.

Energia-alan sääntelyn on perinteisesti katsottu kuuluvan jäsenvaltioiden suvereenisuuden piiriin. Perustamissopimuksessa ei ole nimenomaista energiapolitiikkaa koskevaa oikeusperustaa, ja yhteisön toimivalta energia-alalla on siksi määriteltävissä implisiittiseksi. Yhteisön energiapolitiikkaa koskevia säädöksiä on annettu mm. perustamissopimuksen sisämarkkinoiden luomista (EY 95 artikla) ja ympäristöpolitiikkaa (EY 175 artikla) koskevia määräyksiä sekä nk. joustolauseketta (EY 308 artikla) oikeusperustana käyttäen.

Tutkimuksen erityisen osan lopuksi tulkitaan ja systematisoidaan sähkön sisämarkkinadirektiivin säännöksiä julkisen palvelun velvoitteista ja yleispalvelusta sekä näiden seikkojen sääntelyä Suomen, Ison-Britannian ja Ranskan kansallisessa lainsäädännössä. Vertailun avulla pyritään selvittämään, miten nämä yhteisön lainsäätäjän tulkinnanvaraiseksi jättämät säännökset ilmenevät kyseisten jäsenvaltioiden kansallisista traditioista johtuen näissä maissa eri tavalla.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2009.

Tuomiovalta kansalle

Jukka Siro — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Tutkimuksen aiheena ovat vallankumousoikeudet, punaisten sisällissodassa vuonna 1918 perustamat yleiset tuomioistuimet, joilla vallankumoukselliset korvasivat olemassa olleen oikeuslaitoksen. Vallankumousoikeudet käsittelivät pidätettyjen valkoisten asiat, mutta ratkaisivat myös runsaasti tavallisia rikos-, riita- ja hakemusasioita.

Tutkimuksessa luodaan alkuperäislähteiden pohjalta kokonaiskuva aiemmassa tutkimuksessa lähes täysin sivuutettujen vallankumousoikeuksien toiminnasta. Tutkimuksessa selvitetään, mitä vallankumousoikeudet olivat ja millä tavalla ne toimivat. Huomion kohteena ovat ennen muuta vallankumousoikeuksien perustaminen ja kokoonpano, niissä noudatettu menettelyllinen sääntely sekä niiden ratkaisukäytäntö eri asioissa: Tutkimus tarjoaa vastauksen näihin ja moneen muuhun kysymykseen punaisista tuomioistuimista.

Tutkimuksessa osoitetaan, että vallankumousoikeuksissa tuomitsivat työväenjärjestöissä kokemusta hankkineet, muita kapinallisia vanhemmat ja koulutetummat mutta silti työväenluokkaiset miehet. Prosessioikeudellinen sääntely rakentui oleellisin osin vanhalle pohjalle eikä vanhan lainsäädännön toimintamalleja hylätty tyystin. Toteutetut prosessia yksinkertaistaneet muutokset olivat välttämättömiä, jotta uudet tuomarit saattoivat alkaa käyttää tuomiovaltaa. Vallankumousoikeuksien ratkaisukäytäntö poliittisissa asioissa oli maltillista eikä kuolemanrangaistusta käytetty, mutta "turhantarkat muodot ja kaavamaisuudet" unohdettiin jutuissa, joissa työntekijät vaativat työnantajiltaan työtaistelujen aikaisia palkkasaatavia. Kriminaalisissa rikosasioissa vallankumousoikeudet seurailivat vallinnutta käytäntöä. Syytettyjen yhteiskunnallisella asemalla ei ollut mainittavaa vaikutusta tuomioihin, ja suojaa annettiin myös omaisuudelle.

Tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin oikeushistoriasta kuin sisällissodasta kiinnostuneille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.

Esivalta olemme me : valtiosääntöoikeuden perusteiden oikeusteologinen tulkinta

Hannu Juntunen — pe, 01 helmi 2008 00:00:00 +0200

Oikeusteologialla on perinteisesti tarkoitettu kirkko-oikeuden teologisten perusteiden tutkimusta. Hannu Juntunen on kehitellyt teologiseksi oikeuspositivismiksi nimittämäänsä oikeus-teologista doktriinia ja ulottanut oikeusteologisen työskentelyn koskemaan myös yhteiskunnallista oikeutta. Teoksessa sovelletaan tätä ajattelua eräisiin valtiosääntöoikeuden periaatekysymyksiin. Valtion tehtävänä on luterilaisen regimenttiopin mukaisesti yhteisen hyvän edistäminen ja inhimillisen pahuuden rajoittaminen. Valtiosäännön keskeinen periaate on jokaisen ihmisyksilön ehdoton arvo, johon perustuvat sekä yksilöiden yhdenvertaisuus että demokraattinen valtiojärjestys. Valtion legitiimi valta voi nojautua vain kansalaisten antamaan valtuutukseen. Esivalta olemme me itse suvereenina valtiokansana. Kansa ei kuitenkaan ole "kaikkivaltias", vaan kaikkea vallankäyttöä rajoittavat oikeuden legitiimisyyden kriteerit: ihmisarvo, lähimmäisyys sekä elämän ja luomakunnan suojeleminen. Perustuslaissa säädetyt perusoikeudet ilmentävät valtion tehtävää ihmisen parhaaksi. Valtiolla ei voi olla omaa uskontunnustusta, mutta sille tulee edellyttää yhteinen eettinen arvoperusta. On välttämätöntä säilyttää ajatuksen, sanan, omantunnon ja uskonnon vapaudet, mutta samalla ottaa arvostavasti huomioon uskonnon ja maailmankatsomuksen merkitys osana yhteiskunnan ja kulttuurin syvärakennetta. Uskontojen kielteisten lieveilmiöiden saadessa laajenevaa jalansijaa maailmassa on yhteiskunnassamme tiukasti pidettävä kiinni demokraattisista perusoikeuksista. TT, FM Hannu Juntunen on väitellyt teologisen dogmatiikan alalta ja opiskellut myös mm. teoreettista filosofiaa ja valtiosääntöoikeutta. Hän on oikeusteologian dosentti Helsingin yliopistossa. Juntunen on työskennellyt 30 vuotta kirkon keskushallinnon tehtävissä ja jäänyt vuonna 2005 eläkkeelle piispainkokouksen teologisen sihteerin virasta.

Vahingonkorvauksen määrä : tutkimus vahingoista ja rahoista

Mika Viljanen — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

Väitöstutkimus on kattava selvitys vahingonkorvauksen määrän laskemisesta. Tutkimuksessa selvitetään, miten vahingonkorvauksen määrä lasketaan ja minkälaisia tekniikkoja vahingonkorvauksen määrän laskemisessa käytetään.

Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan vahingonkorvausoikeuden perinteisiä lähtökohtia ja niille ominaisia rahan käyttämisen tapoja. Keskiöön nousevat "vain taloudellinen vahinko on korvattava" ja "kaikki tai ei mitään" -periaatteet ja perinteinen vaatimus siitä, että vahingonkorvauksen tulee olla moraalisesti neutraalia. Tarkastelun lopputuloksena on käsitys vahinkojen korvaamisen perinteisistä lähtökohdista. Vahingon korvauksessa etsitään vahingon objektista arvoa. Merkityksenanto perustuu markkinoiden metaforaan. Vahinko voidaan tunnistaa ja sen määrä laskea vain silloin, kun vahinko asettuu taloudellisen alueelle ja kun sille on laskettavissa neutraali ja luonnollinen määrä.

Tutkimuksen toinen osa on käytännönläheinen. Siinä käsitellään neljää päätilannetta: esineiden ja kehojen, liiketoiminnan häiriintymisen, tilapäisen haitan ja kärsimyksen korvaamista. Lähtökohtaoletuksena on, että täyden korvauksen, differenssiopin ja taloudellisen arvon varaan rakentuva perinteinen tapa hahmottaa vahingonkorvauksen määrän laskemista ei ole toimiva. Sen avulla ei voida vastata vahingonkorvauksen laskemisen käytännön ongelmiin. Tutkimuksessa teoreettinen lähtökohtakehys avataan. Normistoa tarkastellaan ilman tiukkoja, etukäteisiä sitoumuksia, joiden avulla normiston yksityiskohtia selitettäisiin.

Tulokset ovat osin yllättäviä. Esineiden ja kehojen kohtaamissa vahingoissa korvaamisen tavoite on vahinkoa edeltäneen fyysinen olotilan palauttaminen. Vahingonkorvausta tuomitaan määrä, jolla esine tai keho voidaan korjata. Liikevahingossa korvauksen laskeminen rakentuu liiketoiminnan laskentainformaatiotulosten simuloimisen varaan. Vahingonkorvauksena tuomitaan määrä, jolla yritys voidaan saattaa laskentainformaation valossa arvioituna siihen asemaan, jossa se olisi ollut, jos vahinkotapahtumaa ei olisi koskaan sattunut. Tilapäistä haittaa ja kärsimystä korvatessa korvauksen tavoitteena on tunnistaa ja tunnustaa vahinkotapahtuma ja sen merkitys. Tilapäisessä haitassa viitekehys on ensi sijassa vakuutuksellinen ja lääketieteellinen. Kärsimyksessä viitekehys on yhteisön eettinen järjestys.

Tutkimus laajenee koskemaan myös rahaa. Kaikki neljä vahinkojen korvaamisen tekniikkamuodostelmaa edellyttävät taustalleen erilaisia rahakäsityksiä.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2008.

Rahanpesu rangaistavana tekona

Ritva Sahavirta — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

Rahanpesemisen torjunta perustuu kansainväliseen tarpeeseen estää järjestäytyneen ja muun vakavan rikollisuuden rajat ylittävä toiminta. Tähän päämäärään pyritään vaikeuttamalla rikoshyödyn pääsyä lailliseen talouteen preventiivisin keinoin ja säätämällä rahanpesu rangaistavaksi, jolloin myös sen kohteena olleen omaisuuden konfiskaatio mahdollistuu. Rahanpesun kriminalisointia on kansainvälisesti pidetty tärkeänä keinona järjestäytyneen ja erityisesti huumausainerikollisuuden torjunnassa. Rahanpesemisen torjunnassa luotua kansainvälistä järjestelmää käytetään myös terrorismirikosten estämisessä ja selvittämisessä. Rahanpesu on näin ollen erittäin ajankohtainen aihe.

Tämän väitöskirjatutkimuksen ensisijaisena huomion kohteena on rahanpesun kansallinen rikosoikeudellinen sääntely. Kotimaisen lainsäädännön tarkastelu edellyttää myös rahanpesun torjunnan kansainvälisten instrumenttien käsittelyä, koska kansalliset rangaistussäännökset pohjautuvat Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin. Tutkimuksessa käsitellään tämän vuoksi rahanpesemisen torjunnan kansainvälisiä perusteita ja niitä kansainvälisissä rahanpesun torjuntaan liittyvissä sopimuksissa ja EU-oikeudellisissa instrumenteissa asetettuja vaatimuksia, jotka kansallisten säännösten tulee täyttää. Tätä taustaa vasten pyritään arvioimaan sitä, täyttävätkö kansalliset rahanpesua koskevat rangaistussäännökset nämä velvoitteet sekä esittämään rangaistussäännöksiä koskevia tulkintasuosituksia. Koska rahanpesun torjunnassa on keskeisesti kysymys pyrkimyksestä estää rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn käyttö, myös rahanpesun kohteen konfiskaatio kuuluu tutkimusteemoihin.

Tutkimuksessa päädytään siihen, ettei kotimaisessa lainsäädännössä ole kaikilta osin tyydyttävästi toteutettu Suomea sitovia kansainvälisiä velvoitteita. Tämän vuoksi tutkimuksessa esitetään myös lainsäädännön uudistusehdotuksia ja pohditaan niiden mahdollisia vaikutuksia tavanomaisten rikosten tuottaman hyödyn pesemisessä.

Tutkimus on tähän asti kattavin yleisesitys rikoksena rangaistavasta rahanpesusta. Teos on tärkeä lähde lainkäyttäjille, asianajajille ja kaikille tästä ilmiöstä rikosoikeudellisesti ja kriminaalipoliittisesti kiinnostuneille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2008.

Tieto ja sivullissuoja

Mia Hoffrén — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

Siviilioikeudessa edellytetään toimijoilta yleensä huolellista toimintaa. Vahingonkorvausvastuuseen riittää useimmiten tahallisuus tai huolimattomuus. Vilpittömän mielen suojaa ei voi saada se, joka tiesi tai jonka piti tietää toisen oikeudesta. Sen sijaan erottelulla tahallisuuden ja tuottamuksen tai tosiasiallisen tiedon ja edellytetyn tiedon välillä ei yleensä ole merkitystä. Tutkimuksessa keskitytään tosiasiallisen tiedon vaikutusten arviointiin ja selvitetään, miten sivullisen tieto sopimuskumppaninsa muista sopimussuhteista vaikuttaa sivullisen velvollisuuteen kunnioittaa näillä sopimuksilla perustettuja, yksilöityyn esineeseen kohdistuvia oikeuksia.

Tosiasiallinen tieto voi olla merkittävää silloin, kun pelkkä huolellisuuden laiminlyöminen ei riitä vastuun perusteeksi. Tutkimuskohteeksi rajautuvatkin sellaiset sopimukseen perustuvat oikeudet, jotka eivät lähtökohtaisesti sido sivullista. Esimerkkeinä tällaisista oikeuksista voidaan mainita kiinteistönkaupan esisopimukseen perustuva oikeus ostaa kiinteistö, irtaimeen esineeseen kohdistuva vuokraoikeus, lunastusoikeus ja etuosto-oikeus. Tutkimuksessa selvitetään, tuleeko tällainen oikeus esineen myöhempää luovutuksensaajaa sitovaksi sillä perusteella, että luovutuksensaaja on tiennyt oikeudesta. Oikeuksien esinekohtaisen sitovuuden ohella selvitetään myös sivullisen vahingonkorvausvastuuta: voiko sivullisen tietoisuus oikeudesta olla yksin tai yhdessä muiden tekijöiden kanssa seikka, jonka perusteella puhtaan varallisuusvahingon korvaamiseen on vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n edellyttämiä erittäin painavia syitä?

Esinekohtaista kollisionratkaisua ja vahingonkorvausvastuuta tarkastellaan tiiviisti yhdessä, jotta säännöistä saadaan tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Ensin tutkimuksessa perustellaan, miksi aikaisemmin perustettua oikeutta tulee suojata suhteessa sivulliseen tämän tietoisuuden perusteella. Tämän jälkeen selvitetään, millä tavoin esinekohtainen sitovuus ja vahingonkorvaus eroavat toisistaan suojan keinoina ja miten tämä ero vaikuttaa siihen, kummalla keinolla oikeutta kulloinkin suojataan. Lopuksi esitetään, millä edellytyksillä sopimukseen perustuvan oikeuden tulisi sitoa sivullista ja millä edellytyksillä sivullisen tulisi olla vahingonkorvausvastuussa oikeuden raukeamisesta aiheutuvista vahingoista silloin, kun oikeus ei sido häntä.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2008.

Oikeuden kaleidoskooppi

Hannu Tolonen — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

"Abstraktin ja konkreetin suhde on Hannun oppihistoriallisia ja oikeusteoreettisia töitä yhdistäviä teemoja. Aristoteleen käytännöllisessä filosofiassa Hannua kiinnosti yhtäältä faktisen ja normatiivisen sekä toisaalta abstraktin ja konkreetin yhdistäminen. Aristoteelisen käytännöllisen filosofian avainkäsite on fronesis: aristoteelinen praktinen tieto, fronesis, liittää yleiset periaatteet ja päämäärät konkreettisiin tekoihin konkreeteissa tilanteissa. Hannulle ihmisten sosiaalinen ja kulttuurinen elämä ylipäätään on olennaisesti abstraktin ja konkreetin yhteen punoutumista. Tämän yksi ilmenemismuoto on yleisten normien ja konkreettisten sovellutusten hermeneuttinen kehä." Näin luonnehtii Kaarlo Tuori johdantoartikkelissaan professori Hannu Tolosen (1945-2005) oikeutta ja yhteiskuntaa koskevien käsitysten lähtökohtia. Postuumiin teokseen on koottu Hannu Tolosen keskeisin oppihistoriallinen ja oikeusteoreettinen artikkelituotanto.

Kriminalisointiteoria

Sakari Melander — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

Rangaistavaksi säätäminen, kriminalisointi, on olennainen osa rikosoikeutta. Ilman kriminalisointeja esimerkiksi rikosoikeuden yleiset opit jäisivät vaille käytännön merkitystä. Perinteisesti kriminalisointeja ei rikosoikeudessa kuitenkaan ole kovin laajasti käsitelty.

Viime kädessä päätös tietyn teon rangaistavaksi säätämisestä on poliittinen, eduskunnassa tehtävä päätös. Tästä huolimatta lain säätämiseen liittyy oikeudellisia rajoitteita. Ennen muuta perustuslaki mutta myös muu lainsäädäntö asettaa rajoja hyväksyttävälle lainsäädännölle. Lisäksi lainsäätäjän on huomioitava kansainväliset ihmisoikeussopimukset, niiden soveltamiskäytäntö sekä EU-oikeus.

Kriminalisointiteorian keskeisenä kohteena ovat nämä lainsäädäntöön yleisesti ja rikoslainsäädäntöön erityisesti kohdistuvat oikeudelliset rajoitteet. Yleisemmin tutkimuksessa käsitellään lain säätämiseen kohdistuvia oikeudellisia rajoitteita, "lainsäätäjän oikeuslähdeoppia". Näistä rajoitteista pyritään tutkimuksessa muodostamaan vallitsevalle kriminaalipoliittiselle pohjalle rakentuva malli, jota vasten rikoslainsäädäntöä voidaan arvioida. Tutkimuksessa käsitellään laajasti kriminalisointiperiaatteita, jotka lainsäätäjän on otettava rikosoikeudellista lainsäädäntöä säätäessään huomioon. Kriminalisointiperiaatteita käsitellään kattavasti myös perusoikeuksien sekä EU-oikeuden näkökulmasta. Yleisen kriminalisointeja koskevan teoreettisen tarkastelun ohella näkökulma on käytännöllinen. Tarkoituksena on tuottaa rikoslainsäädännön hyväksyttävyyden arviointiin soveltuvia välineitä.

Tutkimus on ensimmäinen Suomessa laadittu kokonaisvaltainen kriminalisointeja koskeva esitys. Tutkimus on hyödyllinen kaikille rikosoikeudesta ja lain säätämiseen kohdistuvista rajoituksista kiinnostuneille. Erityisesti tutkimuksen on tarkoitus palvella rikosoikeudellista lainsäädäntöä valmistelevia tahoja.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2008.

Oikeudellisen ratkaisun perusteista

Jussi Syrjänen — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

Oikeudellinen ratkaisutoiminta edellyttää ennakoitavuutta, ja samalla ratkaisuilta vaaditaan sisällöllistä onnistuneisuutta. Oikeudellisista käsitteistä ja ajattelumalleista riippuu se, miten näihin vaatimuksiin pystytään vastaamaan. Tässä tutkimuksessa väitetään, että moderni positiivinen oikeus käsitteineen korostaa ennakoitavuuden merkitystä ratkaisujen sisällöllisen onnistuneisuuden ja tapausten erityispiirteiden kustannuksella.

Huolena on ongelmanratkaisukyvyn säilyttäminen ja kehittäminen. Tämän tutkimuksen tehtävänä on kehitellä sellaista oikeudellista ajattelua, joka entistä paremmin mahdollistaa jännitteisten ja ristiriitaistenkin vaatimusten huomioon ottamisen ratkaisuissa. Tutkimuksen tarkoituksena on innostaa tiedeyhteisöä keskustelemaan nykyisten oikeudellisten ajattelumallien ja käsitteiden ajanmukaisuudesta sekä oikeusajattelun yhteiskuntafilosofisista premisseistä.

Oikeudellisen ratkaisun sidonnaisuuksia määritettäessä oikeuslähdeopit ovat keskeisessä asemassa. Oikeuslähdeoppien kehittelyn tarve on ilmeinen. Nykyiset oikeuslähdeopit perusteluineen asetetaan tutkimuksessa kriittisen tarkastelun kohteeksi ja lähemmin käsitellään Aulis Aarnion, Aleksander Peczenikin ja Raimo Siltalan oikeuslähdeoppeja.

Oikeudellisen ratkaisun teoria on asetettava staattisuuden ja dynaamisuuden välisen jännitteen varaan. Tässä tarkoituksessa konstruoidaan Niklas Luhmannin systeemiteoriaan tukeutuen käsitteellistä ja ajatuksellista välineistöä, jota voidaan käyttää vastattaessa ongelmaan oikeudellisen ratkaisun ehdoista ja mahdollisuuksista. Ronald Dworkinin metafora oikeudellisesta ratkaisusta jatkoromaanin kirjoittamisena aukaistaan systeemiteoreettisin välinein ja esitetään malli oikeudellisen ratkaisun itserajoituksen tavasta.

Tässä tutkimuksessa esitetään ajatus oikeusvaltiomallin epäajanmukaisuudesta ja ehdotetaan siirryttävän ajattelemaan oikeutta yhteiskunnan oikeutena. Tutkimuksessa tarkastellaan myös kriittisesti sellaisia oikeusvaltioajattelun taustapremissejä kuten demokratiaperiaatetta ja valtiovallan kolmijakoa.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta, 2008.

Yksityisyyden suoja sosiaalihuollossa

Sirpa Posio — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

Väitöstutkimuksessa selvitetään sosiaalihuollon asiakkaan yksityisyyden suojaa sekä suojan sisältöä, tarkoitusta, rajoja ja rajoituksia. Oikeustieteellinen tutkimuksellinen näkökulma liittyy eri intressitahojen oikeusasemaan: kyse on yhtäältä asiakkaan mahdollisuudesta säilyttää yksityisyytensä, toisaalta taas viranomaisten hallussa olevien tietojen julkisuudesta ja julkisten tietojen tiedonsaantioikeuden kautta myös sananvapaudesta.

Tutkimuksen taustalla on se tosiasia, että yhteiskunnassa ja oikeusjärjestelmässä tapahtuneet muutokset ovat muuttaneet yksityisyyden suojasta, julkisuusperiaatteesta ja luottamuksellisuudesta sosiaalihuoltoon seuraavia vaatimuksia. Tutkimuksessa on otettu huomioon myös muuttunut informaation julkisuuden ja yksityisyyden välinen suhde. Tutkimuksessa selvitetäänkin sitä, miten sosiaalihuollon asiakkaan ja viranomaisten informaation käsittelyyn liittyvät yhteiskunnalliset käsitykset ja oikeussäännöt ovat vaikuttaneet sosiaalihuollon toimintaympäristöön ja erityisesti sosiaalihuollon asiakkaan asemaan ja oikeuksiin.

Tarkoituksena on ollut rakentaa normatiivisia argumentteja käyttäen sosiaalihuollossa noudatettava punnintamalli akselilla yksityisyys-julkisuus. Mallilla pyritään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Millä tavalla sosiaalihuollon päätöksenteko ja tosiasiallinen toiminta tapahtuvat? Millaista argumentaatiota sosiaalihuollossa käytetään? Miten eri argumentteja punnitaan ja tasapainotetaan sosiaalihuollon julkisuudesta päätettäessä? Millaisia painoarvoja eri intresseille, arvoille ja tavoitteille annetaan sosiaalihuollon asiakkaan yksityisyyttä suojattaessa ja loukattaessa? Lähtökohtana on ollut se, että sosiaalihuollon päätöksenteon tulee olla oikeudenmukaista, yhdenvertaista, johdonmukaista ja ristiriidatonta. Punnintamalli on tarkoitettu auttamaan sosiaalihuollon päätöksentekoa yksityisyyden suojaa ja julkisuusperiaatetta koskevissa epävarmuustilanteissa.

Tutkimus on hyödyksi kaikille, jotka toimivat sosiaalihuollon asiakkaiden parissa ja tekevät päätöksiä heidän asemastaan ja oikeuksistaan.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2008.

Oikeus ja politiikka

ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Aivan viime vuosina oikeuden ja politiikan suhteet ovat tulleet entistä polttavammiksi. Myös yhteistä tutkimuksellista maaperää yhteiskuntateoreetikoille, filosofeille ja oikeustieteilijöille on löytynyt. Oikeusteoriassa on ryhdytty pohtimaan oikeuden velvoittavuuden ja hyväksyttävyyden kysymyksiä aikaisempaa laajemmasta näkökulmasta. Vastaavasti yhteiskuntateoreetikot ja filosofit ovat uudelleen havahtuneet oikeutta koskeviin kysymyksiin. Nykyajan suurista muutoksista, jotka vaikuttavat oikeuden ja politiikan suhteeseen monin tavoin, voi mainita monikulttuurisuuden ja globalisaation. Länsimainen liberaali individualismi on joutunut erilaisten hyökkäysten kohteeksi, jolloin kysymyksiä oikeusvaltiosta ja oikeuden perimmäisestä sisällöstä on tarkasteltava uudelleen. Yhteiskuntatieteellinen teoretisointi ja moraalifilosofinen keskustelu ovat laajentuneet koskemaan erilaisten moraaliyhteisöjen oikeutta määritellä itse arvonsa. Artikkelikokoelma Oikeus ja politiikka: filosofisia esseitä sisältää oikeuden ja politiikan suhdetta monipuolisesti valaisevia kirjoituksia. Kirjoittajat ovat aihealueensa tunnettuja osaajia filosofian, politiikan teorian ja oikeustieteen piiristä. Teos on suunnattu oikeus- ja yhteiskuntafilosofiasta kiinnostuneille ja se soveltuu myös oppikirjana käytettäväksi. Kimmo Nuotio on Helsingin yliopiston oikeustieteen professori ja Suomen oikeusfilosofinen yhdistys ry:n puheenjohtaja. Heta Aleksandra Gylling on Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian dosentti.

Syyttäjän tehtävät

Mikko Vuorenpää — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Yleisistä syyttäjistä annetun lain mukaan syyttäjän pitää huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Siteeratun oikeusohjeen mukaan syyttäjän keskeisimpänä tehtävänä on rikosvastuun toteuttamisesta huolehtiminen. Tämä määritelmä ei kuitenkaan ole vielä riittävä, vaan esitettäväksi tulee jatkokysymys, missä tarkoituksessa syyttäjän pitäisi tehtäväänsä hoitaa. Tutkimuksessa omaksutun näkemyksen mukaan kysymykseen annettava vastaus perustuu kriminaalipolitiikan tavoitteiden toteuttamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa etenkin sitä, että syyttäjän pitää tehtäviensä hoidossa pyrkiä edistämään rikoslain yleisestävää vaikutusta.

Tutkimuksessa syyttäjän mahdollisuudet vastata yleisestävyydestä tiivistyvät sanktiovarmuuden tasosta sekä rikosoikeudellisen järjestelmän hyväksyttävyydestä huolehtimiseen. Tutkimuksen painopiste onkin sen selvittämisessä, minkälaisin keinoin syyttäjä pystyy edistämään näiden kahden tekijän toteutumista. Sanktiovarmuusnäkökohtien kannalta tärkeintä on syyttäjän ja poliisin välinen esitutkintayhteistyö. Tältä osin tarkastelun ytimessä onkin se, millä tavalla syyttäjän pitäisi käyttää toimivaltuuksiaan jutun esitutkintavaiheessa.

Rikosoikeudellisen järjestelmän hyväksyttävyydestä huolehtiminen vaatii syyttäjältä etenkin asianosaisten prosessuaalisten perus- ja ihmisoikeuksien turvaamista. Käytännössä tämä edellyttää esitutkintaan osallistumista, asianosaisten informoimista heille kuuluvista oikeuksista sekä objektiivisuusperiaatteen noudattamista. Tutkimuksessa näihin kaikkiin syyttäjän työn avainkohtiin perehdytään yksityiskohtaisesti.

Teos on selkeä esitys syyttäjän tehtävistä ja tarpeellinen kaikille rikosprosessin eri vaiheissa toimiville henkilöille.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2007.

Talousrikokset

Raimo Lahti, Pekka Koponen; Jaakko Rautio, Ritva Sahavirta, Klaus Nyblin — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Professori Raimo Lahden ja valtionsyyttäjä, OTT Pekka Koposen toimittamassa artikkelikokoelmassa "Talousrikokset" käsitellään talousrikosoikeuden yleisiä kysymyksiä ja keskeisiä talousrikossäännöksiä. Kirjan artikkeleissa tarkastellaan seuraavia talousrikosten lajeja: kirjanpito-, rahanpesu- ja verorikoksia, velallisen rikoksia sekä yrityssalaisuusrikoksia. Kirjan pääpaino on siten talousrikosoikeuden erityisessä osassa - keskeisten talousrikossäännösten systematisoinnissa ja tulkinnassa.

Kreikan oikeus ja oikeuskieli

Jaakko Husa — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Modernin Kreikan voimassa oleva oikeus, oikeushistoria ja oikeuskieli kantavat menneisyyttä, mutta niitä ei voi tulkita menneisyyden ehdoilla. 2000-luvun Kreikka on nykyaikainen EU-valtio, joka kuuluu oikeuskulttuurisesti germaaniseen oikeuspiiriin. Pinnan alla on kiehtovia kerrostumia: Bysantista osmanien valtakuntaan ja nykyisen Kreikan syntymästä 1820-luvulta 2000-luvun Kreikan tasavaltaan. Vuoden 1974 jälkeinen demokratisoitumiskehitys ja Euroopan integraatio ovat muuttaneet Kreikkaa. 1990-luvun poliittisen kulttuurin muutokset ja aktivoitunut EU-politiikka sekä demokraattisen oikeusvaltion periaatteiden juurruttaminen ovat merkinneet murrosta kahtena viime vuosikymmenenä. Teoksessa käsitellään Kreikan oikeuskieltä, oikeushistoriaa ja voimassa olevaa oikeutta. Kirjoittaja esittelee Kreikan oikeushistorian päälinjat, oikeuslähdeopin perusteet, ortodoksisuuden ja oikeuden suhteen, valtiosääntöoikeuden pääpiirteitä sekä siviilioikeuden historiaa ja ydinkohtia. Lisäksi käsitellään tuomioistuimia, juristikuntaa ja oikeustiedettä. Teokseen sisältyy myös laajahko kreikkasuomi-sanasto. Lisäksi kirjaan sisältyvät myös oikeuskielen taustaa ja kieliopin ydinosia sisältävät luvut sekä laajat henkilö- ja asiahakemistot. Kreikan oikeusjärjestelmän ominaispiirteiden ymmärtämisen helpottamiseksi kirjassa on runsaasti vertailevia huomioita, joilla Kreikan oikeus paikannetaan suhteessa sekä Suomeen että suuriin eurooppalaisiin oikeusjärjestyksiin. Kirjoittaja Jaakko Husa (s. 1966) on valtiosääntöoikeuden ja yleisen oikeustieteen professori Joensuun yliopistossa. Hän on julkaissut oikeusvertailua koskevia kirjoja ja lukuisia artikkeleita sekä kotimaassa että ulkomailla.

Ympäristövaikutusten arviointimenettely :

Ismo Pölönen — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely) on Yhdysvalloista lähtöisin oleva suunnittelukeino, joka on saavuttanut vakiintuneen aseman ennaltaehkäisevän ympäristöpolitiikan toteuttamisvälineenä useissa maissa. YVA-menettelyssä hankitaan tietoa suurten ympäristönkäyttöhankkeiden todennäköisistä vaikutuksista, toteuttamisvaihtoehdoista ja haittojen lieventämismahdollisuuksista. Menettelyssä korostuu myös kansalaisosallistuminen, jonka avulla lavennetaan päätöksenteon tietopohjaa ja lisätään kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia elinympäristönsä suunnitteluun.

Tutkimuksessa analysoidaan ympäristövaikutusten arviointimenettelylle asetettuja oikeudellisia vähimmäisvaatimuksia Suomessa ja Euroopan yhteisössä sekä asemoidaan YVA-lainsäädännön suhdetta muuhun ympäristösääntelyyn. Tarkastelukohteena ovat erityisesti menettelyn soveltamisala, eri lakien mukaisten arviointien integrointi, arviointiselostuksen laadunvarmistusmekanismit, arvioinnin ja päätöksenteon suhde sekä vaihtoehtojen tarkastelu ja seuranta. Näihin YYA-lainsäädännön elementteihin on usein liittynyt tulkintaongelmia, ja kyseisillä sääntelyalueilla on tärkeä merkitys myös suunnitteluinstrumentin vaikuttavuuden kannalta.

Lisäksi teoksessa arvioidaan laaja-alaisesti lainsäädännön kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia erityisesti YVA-menettelyn ympäristöllisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Suomen järjestelmän kehittämispohdinnoissa hyödynnetään Yhdysvalloissa ja Alankomaissa menettelystä saatuja kokemuksia. Oikeusvertailun ohella tutkimuksen de lege ferenda -osuutta palvelee funktiotarkasteluksi nimetty lähestymistapa, jonka avulla pyritään tunnistamaan suunnittelukeinon vaikutusmekanismit.

Teos soveltuu erityisesti ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn liittyvistä oikeudellisista tulkintakysymyksistä ja ympäristöpolitiikan ohjauskeinojen kehittämisestä kiinnostuneiden käyttöön. Kyse on osaltaan myös oikeustieteelliselle tiedeyhteisölle suunnatusta puheenvuorosta, jolla jäsennetään YVA-lainsäädännön suhdetta ympäristöoikeuden yleisiin oppeihin.

Väitöskirja: Joensuun yliopisto, kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunta, 2007.

Menettelyn joutuisuus oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin osatekijänä

Mia Mari Spolander — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Oikeudenkäynnin joutuisuus on herättänyt paljon keskustelua viime aikoina. Suomi on vuonna 2000 saanut ensimmäiset oikeudenkäynnin kestoa koskevat ratkaisut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, ja ratkaisujen määrä on jatkuvasti kasvanut. Viime vuosina on annettu erityisesti rikosprosessin kestoa koskevia ratkaisuja.

Tämä teos on yleisesitys prosessin joutuisuusvaatimuksesta osana oikeudenmukaista rikosasioiden oikeudenkäyntiä. Teoksessa selvitetään, mitä seikkoja on otettava huomioon arvioitaessa prosessiin kuluneen ajan kohtuullisuutta ja miten syytetyn oikeudet vaikuttavat prosessin kestoon. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kautta hahmotellaan prosessin keston arviointiperusteita ja prosessin kohtuuttoman keston johdosta suoritettavaa hyvitystä. Tarkastelussa on otettu huomioon myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen sekä korkeimman oikeuden tulkintoja. Teoksessa käydään läpi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vuoden 2006 loppuun mennessä Suomea vastaan antamat rikosprosessin kestoa koskevat ratkaisut ja otetaan kantaa kotimaisen rikosprosessin mahdollisiin ongelmakohtiin.

Teos sisältää katsauksen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja prosessin joutuisuusvaatimuksen historialliseen kehitykseen. Siinä tarkastellaan yleisellä tasolla myös ihmisoikeussäännösten asemaa oikeuslähteiden joukossa ja näiden säännösten tulkintametodeja eri yhteyksissä.

Teos on hyödyllinen kaikille niille, joiden toimet voivat vaikuttaa rikosoikeudenkäynnin kestoon käytännössä, kuten tuomioistuimessa työskenteleville lakimiehille, syyttäjille ja asianajajille. Käytännön esimerkkien lisäksi se tarjoaa myös teoreettisemman viitekehyksen aiheen tarkastelulle.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta, 2007.

Sosiaali- ja terveysjärjestön oikeudellinen asema hyvinvointipalvelujen järjestämisessä

Esko Romppainen — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen oikeudellista asemaa hyvinvointipalvelujen toteuttamisessa. Vaikka erityisenä tarkastelunäkökulmana on ollut äskettäin uudistettu julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö, järjestöjen asemaa on jouduttu arvioimaan myös muun yleisen lainsäädännön perusteella. Tutkimusmetodi on johdettu perusoikeusmyönteisestä laintulkintatavasta, millä on pyritty ratkaisemaan myös Euroopan yhteisön oikeuden ja kansallisen oikeuden välisiä hankalia jännitteitä.

Tutkimuksessa on selvitetty, millä tavoin yhteisön oikeus ja yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisukäytäntö rajoittavat kansallista sosiaaliturvajärjestelmää koskevaa päätöksentekoa ja millaisin ehdoin ne antavat sille tilaa. Samalla on tarkasteltu sitä, millä tavoin hyvinvointipalvelujen järjestämistä koskevat yhteisön oikeuden periaatteet sisältyvät jo kansalliseen lainsäädäntöön.

Tutkimuksen kohteena olevien yleishyödyllisten ja aatteellisten järjestöjen historiallinen erityisasema on perustunut niiden sosiaalipoliittiseen tarkoitukseen. Vastausta on haettu myös siihen, millainen merkitys toiminnan tarkoituksella on järjestöjen tulevaisuuden tehtäväroolin kannalta. Järjestöjen erityisasemaa on arvioitu erityisesti hankintasääntöjen kannalta. Sisämarkkina- ja kilpailusääntöjen kannalta vähiten ongelmia aiheuttaa ns. vastikkeeton kansalaisjärjestötoiminta. Tutkimuksen käytännön johtopäätöksenä on, että sosiaali- ja terveyspalvelumarkkinoiden kehittyessä on entistä pienemmät mahdollisuudet sille, että julkisin avustuksin rahoitetuille järjestöille voitaisiin varata yrityksiin nähden erityisasema palvelujen tuottajana.

Tutkimuksessa arvioidaan kriittisesti myös sitä, miten hankintalaki toteuttaa sosiaali- ja terveyspalveluhankintoihin liittyviä yleisiä tavoitteita ja miten sääntöjen laadinnassa on otettu huomioon sosiaalilainsäädännön perusteisiin sisältyvä terveydenhuollon potilaan tai asiakkaan integriteetin turvaamisen vaatimus. Lisäksi pohditaan, olisiko oikeudellisia perusteita sille, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttaminen varattaisiin vain voittoa tavoittelemattomille yhteisöille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2007.

Tukikirje vakuutena

Matti Vedenkannas — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Tukikirje (letter of comfort) on velkojalle vakuustarkoituksessa annettu asiakirja, jossa kirjeen antaja vakuuttaa tukevansa velallista. Usein dokumentti luovutetaan velkojalle takaussitoumuksen asemesta. Comfort letter -asiakirja on tyypillisesti konsemirahoitukseen liittyvä instrumentti: asiakirjan luovuttaja on tavallisesti velallisyhtiön emoyhtiö.

Tukikirje on yleensä kirjeen antajan ja velkojan vastakkaisten intressien lopputulos. Kirjeen antaja ei tyypillisesti - eri syistä - halua antaa velkojalle selvästi sitovaa vakuussitoumusta. Velkoja puolestaan voi olla haluton rahoittamaan velallisyhtiötä ilman vakuuksia. Kompromissiratkaisuna osapuolet saattavat laatia tukikirjeen, jonka keskeisen lausekkeen, tukivakuutuksen, sitovuutta ei voida päätellä sen kieliasun perusteella. Tutkimuksessa pyritään hahmottelemaan sellaisia argumentaatiotapoja, joiden nojalla tukikirjeen keskeisimmän lausekkeen tulkinnallinen epäselvyys voidaan ratkaista.

Tukivakuutuksen ohella comfort letter -asiakirja sisältää tavallisesti myös muunlaisia ilmaisuja. Teoksessa pyritään vastaamaan siihen kysymykseen, mikä on näiden ilmaisujen oikeudellinen merkitys.

Teoksessa tukikirjejärjestelyä tarkastellaan henkilötahojen muodostaman kokonaisuuden pohjalta. Valitulla näkökulmalla on liittymäkohtia siihen keskusteluun, jota oikeuskirjallisuudessa on käyty sopimuksen vaikutuksesta kolmannen asemaan. Tukikirjejärjestelyä tarkasteltaessa voidaan myös monia varallisuusoikeuden yleisiin oppeihin liittyviä kysymyksenasetteluja hahmotella uudella tavalla.

Tukikirjeen käyttöön liittyy varallisuusoikeudellisen problematiikan ohella monenlaisia yhtiöoikeudellisia, verotuksellisia ja tilintarkastuksellisia ongelmia. Tutkimuksessa huomioidaan tukikirjejärjestelyn kosketuspinnat eri oikeudenaloille.

Teoksesta on hyötyä myös käytännön oikeuselämässä. Erityisesti kansainvälisessä yritysrahoituksessa joudutaan usein tekemisiin comfort letter -asiakirjojen kanssa. Teoksessa pyritään löytämään ratkaisu keskeisiin ongelmiin, joita tukikirjeen käyttämiseen yritysrahoituksessa liittyy.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2007.

Kansainvälisen kaupan liikesopimus ja remburssi

Tuomas Lehtinen — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Kansainvälinen kauppa on lisääntynyt voimakkaasti. Kansainvälisen kaupan sopimusneuvotteluissa ja sopimusten laadinnassa osapuolet joutuvat punnitsemaan monia kauppa- ja oikeuskulttuureihin liittyviä seikkoja. Kansainväliseen kauppaan liittyvät juridiset perusongelmat eivät ole muuttuneet, vaikka tekniikan kehitys on viime vuosina ollut merkittävää.

Pohjoismaisissa velvoiteoikeudellisissa tutkimuksissa ei ole juurikaan käsitelty liikesopimuksia, vaan tutkimusten kohteena ovat olleet lähinnä kuluttajasopimukset. Varsinkin sopimuksen sosiaaliset aspektit ja erilaiset kuluttaja-asemaan liittyvät roolimallit ovat olleet korostetusti esillä. Liikesopimusten arviointi ja tulkinta tulee tehdä toisista lähtökohdista kuin kuluttajasopimusten tulkinta. Tässä tutkimuksessa tehdään selkeä ero kuluttajasopimusten ja liikesopimusten välillä. Kansainvälisen kaupan sopimukset ovat liikesopimuksia, joiden perustana ovat sopimuksen sitovuus, sopimuskumppanien sopimusvapaus ja tasa-arvoinen asema.

Väitöskirjassa tarkasteltavia asioita ovat mm. kansainvälisen kaupan liikesopimus, yritysmarkkinat, sopimusverkot, sopimuksen sitovuuden periaate ja liikesopimuksiin liittyvät tapaoikeudelliset kysymykset. Teoksessa vastataan liikesopimuksiin liittyviin erityiskysymyksiin perinteisin lainopillisin instrumentein.

Teoksessa esitetään kriittinen näkökulma sosiaalisen siviilioikeuden kohtuullisuus- ja heikomman suoja -periaatteisiin ja osoitetaan näiden periaatteiden soveltumattomuus liikesopimussuhteisiin ja sopimusverkkoihin. Tämän lisäksi arvioitavina ovat liikesopimuksiin liittyvät merkittävät kysymykset vilpittömästä mielestä ja lojaalisuudesta. Esimerkiksi kansainvälisen kaupan liikesopimusjärjestelyistä on otettu remburssi, jossa tutkimuksen teemat yhdistyvät.

Velvoiteoikeuden ja yleisen oikeustieteen välimaastossa liikkuva tutkimus tarjoaa kattavan esityksen liikesopimuksesta sekä työkaluja usein monimutkaisten ja laajojen kansainvälisen kaupan sopimusten juridiseen ymmärtämiseen. Teos tarjoaa hyödyllistä tietoa erityisesti liikesopimusten sekä kansainvälisen kaupan parissa työskenteleville lakimiehille ja asianajajille.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2006.

Tillgången till den andra instansen i tvistemål

Anna Nylund — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Lagstiftaren har ställt upp som mål att begränsa tillgången tili den andra instansen för att domstolama ska kunna koncentrera sina resurser på svåra eller viktiga mål. Tillgången kan dock inte begränsas på vilket sätt som helst eftersom grundlagen och folkrätten ställer vissa krav på tillgången tili och rättegången i den andra instansen. Tillgången tili den andra instansen regleras också av krav som kommer inifrån civilprocessen. Dessa krav utgörs av funktioner, principer och ledstjämor. I verket granskas dessa krav ur en kritisk synvinkel särskilt med tanke på förfarandet i hovrätten.

De finska bestämmelserna om förfarandet i hovrätten i tvistemål i allmänhet och sållningen i synnerhet har varit föremål för skarp kritik. Frågan är hur de gällande normerna om i synnerhet sållning bör tolkas och vilka problemen med de gällande bestämmelsema är. Det är också viktigt att fråga hur de gällande bestämmelserna ser ut i ljuset av civilprocessrättens immanenta krav.

I avhandlingen granskas tillgången tili den andra instansen i Sverige. Norge och Tyskland. Genom att granska dessa tre länder är det möjligt att se det finska hovrättsförfarandet i nytt ljus. Såväl tillgången tili muntliga förhandlingar som sållningen ser helt annorlunda ut i ett rättsjämförande perspektiv. Samtidigt synliggör rättsjämförelsen nya altemativa sätt att begränsa tillgången tili den andra instansen.

Genom att pejla de krav som ställs på förfarandet och de rättsjämförande lärdomarna mot problemen med de gällande reglerna i Finland uppdagas nya möjligheter att begränsa tillgången tili den andra instansen utan att begränsningarna skulle vara otillbörliga.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2006.

Huoltoriidat tuomioistuimissa

Maija Auvinen — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Vanhempien sopu on lapsen paras koti ja vanhemmat lapsensa parhaita asiantuntijoita. Mutta kykenevätkö vanhemmat huoltoriidan keskellä näkemään lapsen tilanteen? Saako lapsi äänensä kuuluviin ja mikä merkitys sille annetaan?

Jos sopu ei ota oikeudenkäynnissä syntyäkseen, tuomioistuimet hankkivat sosiaalitoimen selvityksen perheen olosuhteista. Sen tueksi pyydetään usein perheneuvolan tai lastenpsykiatrisen yksikön lausunto. Kukin viranomaistaho tulkitsee lapsen etua omista ammatillisista lähtökohdistaan ja työkäytännöistään käsin.

Kun perheen pyykkiä pestään, vanhemmat eivät aina karta heittämästä lokaa toistensa päälle. Vaikka selvitystyö onkin vaativaa, se kestää usein liian kauan. Riidan osapuolet arvostelevat sitä muistakin syistä. Millaisia ongelmia selvitystyössä oikein on jo mikä merkitys sosiaalitoimen ehdotuksille ratkaisuissa annetaan? Se selviää, kun tuomioistuimet ottavat itsenäisesti kantaa selvitysten painoarvoon. Vuoden 2006 alusta lukien riita-asioita voidaan käsitellä myös tuomioistuinsovittelussa, mutta millaiset huoltoriidat uuteen menettelyyn sopivat?

Tässä lapsioikeuden piiriin kuuluvassa väitöskirjassa kuvataan huoltoriitojen tuomioistuinkäsittelyä sekä analysoidaan sosiaalitoimen roolia huoltoriitojen selvittäjänä, sovittelijana ja asiantuntijana. Tutkimus perustuu mittavaan empiiriseen aineistoon vuosituhannen vaihteen molemmilta puolilta.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2006.

Förfarandegarantier vid domstolsanknuten medling

Gisela Knuts — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Domstolsanknuten medling är en hybrid av rättsskipning och altemativ tvistlösning. Den domstolsanknutna medlingen genomförs i anknytning tili rättsskipningen och ätnjuter därför rättsskipningens auktoritet. Samtidigt är domstolsanknuten medling ocksä frivillig och flexibel som altemativ tvistlösning. Som tvistlösningsmetoder uppvisar rättsskipning och altemativ tvistlösning grundläggande skillnader. Rättsskipningen försiggär vid domstol och är starkt reglerad medan den altemativa tvistlösningen som regel är bäde frivillig och flexibel. Rättsskipning och altemativ tvistlösning kan därför pä mänga sätt ses som varandras motpoler.

Den domstolsanknutna medlingens hybrida natur är av särskilt intresse i förhällande tili förfarandegarantier. Vid rättsskipningen betonas betydelsen av förfarandegarantier: rättsskipningen skall vara opartisk, kontradiktorisk och offentlig. Vid altemativ tvistlösning, däremot, ligger fokus inte pä förfarandegarantier utan pä partemas intressen. Denna skillnad aktualiserar givetvis frägan om förfarandegarantier skall tillmätas nägon betydelse vid domstolsanknuten medling.

För att besvara denna fräga granskar avhandlingen tre specifika förfarandegarantier: rätten tili opartisk handläggning, rätten tili lika behandling och kontradiktoriskt förfarande samt rätten tili offentlig förhandling. Avhandlingen granskar tre olika exempel pä domstolsanknuten medling: medling i tvistemäl i Finland, rettsmekling i Norge och särskild medling i Sverige och diskuterar den domstolsanknutna medlingens huvuddrag. Vidare granskas ocksä tre besläktade rättsinstitut, nämligen medling, domarens förlikningsverksamhet och skiljeförfarande. Utgäende frän de olika tvistlösningsmetodema presenterar avhandlingen en analys av vilken betydelse rätten tili opartisk handläggning, rätten tili lika behandling och kontradiktoriskt förfarande samt rätten tili offentlig förhandling bör ges vid domstolsanknuten medling.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2006.

Rikosoikeudellisia kirjoituksia. 8, Raimo Lahdelle 12.1.2006 omistettu

Petri Jääskeläinen, Pekka Koskinen, Martti Majanen — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Raimo Lahti täyttää 60 vuotta 12.1.2006. Suomalainen Lakimiesyhdistys kunnioittaa entisen puheenjohtajansa, professori Lahden elämäntyötä julkaisemalla artikkelikokoelman Rikosoikeudellisia kirjoituksia VIII. Näiden rikosoikeudellisten artikkelikokoelmien perinne on jatkunut jo vuodesta 1949. Nyt julkaistavan teoksen ovat toimittaneet apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen sekä professorit Pekka Koskinen ja Martti Majanen.

Raimo Lahti on usean vuosikymmenen ajan ollut Suomen rikosoikeuden ja kriminaalipolitiikan keskeisiä hahmoja. Hänellä on merkittävä asema myös alan kansainvälisessä tiedeyhteisössä. Lahden akateeminen ura alkoi jo 1960-luvulla Helsingin yliopistossa, jatkui rikosoikeuden professorina Turun yliopistossa 1970-luvulla, ja vuodesta 1979 lähtien Lahti on ollut Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori.

Raimo Lahti on aina ymmärtänyt rikosoikeuden laajassa merkityksessä: kriminaalitieteisiin kuuluu rikoslainopin lisäksi kriminologia ja kriminaalipolitiikka. Lahden tieteellinen harrastuspiiri on ulottunut myös kriminaalitieteiden ulkopuolelle. Hän on ollut ratkaisevalla tavalla vaikuttamassa siihen, että lääkintä- ja bio-oikeudesta on meillä muodostunut oma oikeudenalansa.

Juhlakirjaan sisältyy 34 artikkelia, joissa käsitellään Raimo Lahden tutkijaprofiilin mukaisesti eri aihepiirejä. Kirjoituksissa ovat esillä rikosoikeuden yleiset opit, eri rikosten lajit, seuraamusjärjestelmä ja rikosprosessi. Kirjoituksissa tarkastellaan myös oikeusfilosofisia ja kriminaalipoliittisia kysymyksiä. Lääkintä- ja bio-oikeus on niin ikään edustettuna. Raimo Lahti onansioitunut myös nuorten tutkijoiden kouluttajana. Teokseen kirjoittaneiden johtavien asiantuntijoiden joukossa onkin lukuisia Lahden oppilaita.

Syntymästä kuolemaan, oikeudesta informaatioon

su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Lapin yliopiston yksityisoikeuden professori ja oikeusinformatiikan instituutin johtaja Ahti Saarenpään kunniaksi julkaistava juhlakirja Syntymästä kuolemaan, oikeudesta informaatioon jakautuu luontevasti kahteen osaan: siviilioikeuteen ja oikeusinformatiikkaan. Kirjassa on yhteensä 22 artikkelia, joiden kirjoittajina on asiantuntijoita sekä Suomesta että ulkomailta. Siviilioikeuden alalta käsitellään perhe- ja perintöoikeudellisia kysymyksiä, tekijänoikeutta sekä täytäntöönpanokieltoa korkeimmassa oikeudessa. Oikeusinformatiikan alalta nostetaan esille mm. kysymykset tietoturvasta ja henkilökohtaisesta koskemattomuudesta. Artikkeleiden kirjoittajien joukossa on alan johtavia pohjoismaisia asiantuntijoita.

Vastuu pilaantuneen ympäristön puhdistamisesta

Jouko Tuomainen — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Pilaantuneen ympäristön puhdistamisesta vastaa periaatteessa pilaantumisen aiheuttaja. Käytännössä lain soveltamisongelmia riittää, sillä puhdistamisvastuu perustuu useihin tulkinnanvaraisiin lakeihin. Usein on epäselvää, kuka on pilaantumisen aiheuttaja. Kuka vastaa pilaantuneisuuden selvittämisestä? Miten jaetaan vastuu usean vastuullisen kesken? Mikä on puhdistamisen tavoitetaso? Mikä on kohtuullinen vastuu? Miten määräytyy vastuu vanhasta, vielä vanhemmasta tai ikivanhasta pilaantumisesta? Teoksessa pureudutaan pilaantuneen maaperän ja pohjaveden, roskaantuneiden alueiden ja rakenteiden julkisoikeudelliseen puhdistamisvastuuseen ja siihen liittyviin juridisiin ongelmiin ympäristönsuojelulain, jätelain, jätehuoltolain, vesilain, kemikaalilain ja Euroopan unionin säädösten perusteella. Tavoitteena on kuvata ja analysoida puhdistamisvastuun sisältö ja soveltamiskäytäntö sekä nimetä sääntelyn puutteet ja tehdä ehdotuksia sen kehittämiseksi. Lähteinä on käytetty suomalaista lainvalmisteluaineistoa, uusia oikeustapauksia sekä lupaviranomaisten hallintopäätöksiä 1980-luvulta alkaen. Teos soveltuu kiinteistö- ja ympäristövastuuasioita käsitteleville asianajajille, rakentamis- ja ympäristöasioita käsitteleville kunnissa, hallinnossa ja oikeuslaitoksessa sekä kiinteistöjen vakuusarvoja arvioiville rahoituslaitoksissa.

"Pantti tai muu vakuus"

Janne Kaisto — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Vakuustarkoituksin tapahtunutta luovutusta kohdellaan monessa suhteessa toisin kuin tavanomaista vaihdantaluovutusta. Jos ajatellaan esimerkiksi takaisinsaantia. vakuusluovutus voidaan peräyttää takaisinsaantilain 14 §:n nojalla vastaavalla tavalla kuin panttaus. Monesti on helppo todeta, että käsillä on pantti tai muu vakuus säännöksessä tarkoitetussa mielessä. Tulkintaongelmat ovat kuitenkin tavallisia muun muassa silloin, kun kyse on saamisoikeutta koskevasta määräämistoimesta. Onko luovutuksen vakuustarkoituksen kannalta jotain merkitystä esimerkiksi sillä, onko luovuttaja ottanut vastatakseen velallisen maksukyvystä?

Teoksessa hahmotellaan yksityiskohtaisesti vakuusjärjestelylle ominaisia piirteitä. Huomiota kiinnitetään etenkin perinteisen vakuustarkoituksen merkitykseen. Perinteiselle vakuustarkoitukselle ominaiseksi käsitetään teoksessa se, että jollei vakuudensaajalle tehdä määrättyä suoritusta, tämän oikeusasemassa tapahtuu edullista kehitystä. Jos kysymys on panttauksesta, pantinsaajalle syntyy oikeus saada määrätty suoritus panttikohteen arvosta. Perinteiseen vakuustarkoitukseen kuuluu myös, että tosiasiallisena tarkoituksena on tehdä vakuudensaajalle suoritus, jonka vakuudeksi esimerkiksi panttaus on tapahtunut.

Vaikka päähuomio on vakuusluovutuksissa, teos on toisaalta systemaattinen perusesitys vakuusoikeuden yleisistä opeista. Käsitteellis-systemaattisten pohdintojen ohella keskeisellä sijalla ovat oikeustoimilain 37 §:n tulkinta, yleinen velkojasuoja ja vakuuden peräyttämiseen liittyvät kysymykset. Jossain määrin huomiota kiinnitetään myös muihin kuin vakuusoikeudellisiin ongelmiin. Teoksessa käsitellään muun muassa hallinnointiluovutuksia, keinotekoisia varallisuusjärjestelyjä ulosotossa ja tavallisen velkakirjan ansaitsemisen merkitystä. Omana kokonaisuutenaan käsitellään factoringin toteuttamista kaupan muodossa.

Oikeuden tekstit diskursseina

su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Diskurssianalyysi on jo pitkään ollut yhteiskuntatieteilijöiden suosima tapa tutkia erilaisia tekstiaineistoja. Juristeille metodi on vielä vieras, mutta monin tavoin hyödyllinen menetelmä selvittää oikeudellisia tekstien sisältämiä merkityksiä. Teoksessa useat oikeus- ja yhteiskuntatieteiden asiantuntijat kertovat, miten diskurssianalyysiä voidaan hyödyntää juristien tutuilla tutkimuskentillä. Kirjassa annetaan käytännönläheistä opastusta diskurssianalyysin työtapoihin. Lisäksi kirjoittajat kertovat mielenkiintoisten esimerkkien avulla siitä, millaisia merkityssisältöjä tuomioistuinratkaisujen tapahtumatulkintoihin ja oikeudellisiin kansalaiskeskusteluihin sisältyy. Kirja osoittaa, miten usein objektiivisiksi määriteltyjen tuomioistuinratkaisujen taakse kätkeytyy lukuisia julkilausumattomia oletuksia tapahtumien syiden ja seurausten suhteista. Diskurssianalyysi on oiva keino näiden taustaoletusten paljastamiseen. Teos kuuluu paitsi tutkijoiden käsikirjastoihin myös kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita oikeudellisen kielen käyttötavoista. Käytännön lakimiestyössä on hyödyllistä tiedostaa juridiseen kieleen sisältyvät taustaoletukset.

Sopimus ja kuolinpesän hallinto

Antti Kolehmainen — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Antti Kolehmainen käsittelee väitöskirjassaan kuolinpesien osakashallinnon synnyttämiä ongelmia. Osakashallinnossa pesän osakkaat voivat täydentää jäämistöoikeudellista sääntelyä keskinäisillä sopimuksilla. Tällöin osakkaille voi kuitenkin jäädä epäselväksi, millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia heillä on ja kuka saa tehdä päätöksiä pesän puolesta. Teos antaa vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin.

Jäämistöhallintoa koskevista sopimuksista aiheutuvat ongelmat eivät aina jää vain pesän sisäisiksi. Osakkaat voivat sopia, että vain joku heistä edustaa kuolinpesää tehtäessä sopimuksia ulkopuolisten kanssa. Näissä tilanteissa voi jäädä tulkinnanvaraiseksi, onko pesän puolesta toimineella osakkaalla lopulta ollut oikeus edustaa kuolinpesää ja saako hänen kanssaan asioinut ulkopuolinen suojaa muiden osakkaiden vaatimuksilta. Osakkaiden tekemät sopimukset saattavat aiheuttaa ongelmia esimerkiksi pesänselvittäjän ja pesänjakajan toimivallan kannalta.

Varsinaisten sopimusten lisäksi Kolehmainen tarkastelee työssään myös sopimuksen kaltaisia tilanteita, joissa osapuolten toiminta synnyttää oikeuksia ja velvollisuuksia.

Jäämistöhallintoa koskevia sopimuksia ei ole Suomessa aiemmin käsitelty systemaattisesti. Teos on tarpeellinen kaikille, jotka joutuvat tekemisiin kuolinpesän päätöksentekoa koskevien kysymysten kanssa. Kirjasta on hyötyä muun muassa asianajajille, tuomareille, holhousviranomaisille ja kuolinpesien osakkaille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2006.

Arvopaperimarkkinoiden väärinkäyttö

Janne Häyrynen — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Arvopaperimarkkinoilla tapahtuneet väärinkäytökset ovat olleet viime vuosina kansainvälisen mielenkiinnon kohteena. Markkinoiden sääntelyn ja valvonnan tehostumisen seurauksena väärinkäytökset ovat saaneet osakseen kasvavaa julkisuutta myös Suomessa. Samalla väärinkäytökset ovat kiristäneet yleistä sääntelyilmapiiriä. Tästä yhtenä osoituksena on vuonna 2003 säädetty uusi markkinoiden väärinkäyttödirektiivi (MAD).

Janne Häyrynen tarkastelee väitöskirjassaan arvopaperimarkkinoilla ilmeneviä väärinkäytöksiä ja niiden sääntelyä. Tutkimuksen painopiste on arvopaperimarkkinoita koskevien väärinkäytössäännösten lainopillisessa tulkinnassa. Analyysin kohteena ovat erityisesti sisäpiirintiedon väärinkäyttöä, kurssin vääristämistä sekä pörssiyhtiöiden tiedonantovelvollisuuksia koskevat säännökset. Tutkimuksessa käsitellään myös oikeushenkilön rangaistusvastuuta arvopaperimarkkinoilla. Tavoitteena on lisäksi selvittää markkinoiden väärinkäyttödirektiivin aiheuttamia muutoksia kansalliseen sääntelyyn.

Tutkimuksessa pohditaan myös rikosoikeudellisten ja hallinnollisten seuraamusten toimivuutta ja merkitystä arvopaperimarkkinoilla ilmenevien väärinkäytösten kontrollissa. Rikosoikeuden merkitys arvopaperimarkkinoiden suojaamisessa on keskeinen. Rikosoikeudellisen järjestelmän ei kuitenkaan tule olla ainoa keino väärinkäytösten ehkäisemisessä ja niihin puuttumisessa.

Hallinnolliset sanktiot tarjoavat vaihtoehdon, jolla markkinoiden sääntelylle asetetut tavoitteet voidaan turvata. Rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää täydentävän hallinnollisen seuraamusjärjestelmän edut liittyvät sen joustavuuteen, nopeuteen ja kustannustehokkuuteen. Häyrynen päätyykin tutkimuksessaan siihen, että arvopaperimarkkinoilla tapahtuviin väärinkäytöksiin tulee puuttua sekä rikosoikeudellisin että hallinnollisin seuraamuksin.

Janne Häyrynen on työskennellyt Rahoitustarkastuksessa markkinavalvojana vuodesta 2002 lähtien. Hän on ollut mukana valmistelemassa markkinoiden väärinkäyttöä koskevaa eurooppalaista ja kansallista sääntelyä. Tutkimuksessa näkyvät kirjoittajan käytännön valvontatyössä saamat kokemukset.

Väitöskirja: Helsingin Kauppakorkeakoulu, 2006.

Pesänjako, vastike ja lahjansaajan palautusvastuu

Tapani Lohi — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Puolisonsa perinyt leski saa oikeutemme mukaan perimäänsä omaisuuteen täyden määräämisvallan. Hän voi ryhtyä vapaasti sitä koskeviin oikeustoimiin, ja myös lahjoitukset ovat sallittuja. Lainsäädännössämme on kuitenkin haluttu suojata myös ensin kuolleelta puolisolta jääneiden toissijaisten perillisten oikeutta lesken kuoltua toteutettavaan perintöön. Tarkoituksena on ollut, ettei leski voisi lahjoituksillaan tehdä tyhjäksi tätä oikeutta. Toissijaisten perillisten käyttöön on siksi annettu kaksi suojakeinoa. He voivat vaatia lesken kuoltua toimitettavassa jaossa vastiketta, ja jos tämä ei riitä, lahjojen tai niiden arvon palauttamista.

Teoksen pääaiheena ovat nämä perillisille annetut suojakeinot. Kirjan alkuosassa käsitellään ongelmia, joita lesken tekemät lahjoitukset voivat aiheuttaa lesken kuoltua toimitettavan pesänjaon kannalta. Millä edellytyksin toissijaisille perillisille syntyy oikeus vaatia jaossa vastiketta, ja millä tavoin lahjan johdosta ehkä määrättävä vastike vaikuttaa pesänjaon lopputulokseen? Kirjan loppuosassa keskitytään lahjansaajalle syntyvään palautusvastuuseen. Keskeisiä kysymyksiä ovat palautusvastuun syntyedellytykset ja vastuun laajuus. Näistä erityisesti viimeksi mainittuun liittyy monia ongelmia, jotka ovat jääneet oikeuskirjallisuudessamme yksityiskohtaista tarkastelua vaille.

Vastike- ja palautusvastuuongelmien ohella teoksessa tarkastellaan useita muitakin jäämistöoikeuden kannalta merkittäviä kysymyksiä. Koska teoksen pääteemana olevan eturistiriidan ymmärtäminen edellyttää perintökaaren 3 luvun järjestelmän tuntemista, kirjan alkuosassa annetaan laajahko yleiskuva tästä normistosta, erityisesti lesken pesän jakamista koskevista säännöksistä. Myös lesken toteuttamien lahjoitusten synnyttämät ennakkoperintö- ja lakiosaprobleemat ovat toistuvasti esillä. Teos on siten tarpeellinen kaikille jäämistöoikeudellisista asioista kiinnostuneille lakimiehille.

Universaaliperiaate kansainvälisessä rikosoikeudessa

Minna Kimpimäki — la, 01 tammi 2005 00:00:00 +0200

Kansainvälistyvän rikollisuuden vastustaminen puhtaasti kansalliselta pohjalta on viimeisten vuosikymmenten aikana käynyt mahdottomaksi. Rikosteoilla on entistä useammin yhteyksiä moniin eri valtioihin, ja rikosten torjuminen ja rankaiseminen edellyttävät valtioiden rikosoikeudellista yhteistyötä ja mahdollisuutta laajaan toimivallan käyttöön. Kansainvälinen yhteistyö on tarpeen esimerkiksi diplomaattisuhteiden ylläpitämiseksi, ilma- ja meriliikenteen toimivuuden ja turvallisuuden takaamiseksi, kansainvälisen rahaliikenteen luotettavuuden varmistamiseksi sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Universaaliperiaafteen perusteella valtio voi ulottaa toimivaltansa eräisiin rikoksiin riippumatta tekopaikasta, tekijästä ja tekopaikan lainsäädännöstä. Toimivallan käyttö ei tällöin edellytä, että teko olisi kohdistunut kyseisen valtion omiin intresseihin, vaan toimivallan perusteena on teon kansainvälinen tai ylikansallinen luonne. Universaaliperiaate onkin liitetty vakavimpiin rikoksiin. joiden torjumiseen valtiot ovat kansainvälisellä tasolla sitoutuneet. Universaalitoimivallan käyttö liittyy esimerkiksi humanitaarisen oikeuden loukkauksiin, vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, terroristisiin tekoihin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan universaaliperiaatteen kehittymistä omaksi toimivaltaperiaatteekseen ja tämän toimivaltaperiaatteen sisältöä ja merkitystä kansainvälisessä rikosoikeudessa. Tutkimuksen kohteena on siis valtioiden rikostoimivallan käyttö. Kansainvälisten rikostuomioistuinten toiminta kuuluu tutkimuksen alaan vain siltä osin kuin sillä on ollut vaikutusta universaaliperiaatteen muotoutumisessa. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat oikeuskirjallisuuden lisäksi kansainväliset sopimukset sekä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla annetut tuomioistuinratkaisut.

Tutkimus sijoittuu rikosoikeuden ja kansainvälisen oikeuden välimaastoon. Teos on suunnattu kansainvälisen rikosoikeuden parissa työskenteleville ja muille tästä oikeudenalasta kiinnostuneille.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta, 2005.

Hets mot folkgrupp

Mika Illman — la, 01 tammi 2005 00:00:00 +0200

Föremålet för den här avhandlingen är straftbestämmelsen hets mol folkgrupp (strafflagen 11 :8). Bestämmelsen kriminaliserar rashets och spridning av andra yttringar i vilka ett eller flera kollektiv av människor med särskild grupptillhörighet hotas, förtalas eller smädas. Målsättningen med bestämmelsen är att genom straffhot skydda det pluralistiska samhällets existens.

Brottet hets mot folkgrupp är ett rasistiskt motiverat brott. De vanligaste rasistiskt motiverade brotten är misshandel och skadegörelse, medan hets mot folkgrupp utgör bara en liten del av den här brottskategorin. I andra länder visar brottsstatistiken avsevärt högre siffror. Kommissionen för den Europeiska unionen har konstaterat att det inte finns ett enda land i unionen som inte drabbats av delta problem. Enligt kommissionens utredning är de vanligaste rasistiska incidentema inte våldshandlingar, utan trakasserier och olika former av hotbrott. Steget från rasistisk trakassering och propagandaspridning tili rasistiskt våld är vanligtvis kort.

Straftbestämmelsen hets mot folkgrupp är intressant ur ett rättsvetenskapligt perspektiv. Det här beror framför allt på att det rör sig om en straffrättslig begränsning av yttrandefriheten. Eftersom åsikts- och yttrandefrihet råder måste utgångspunkten vara att var och en inte bara får vara kritisk utan t.o.m. fientligt inställd mot olika folkgrupper i samhället. Men i vilken utsträckning får man ge uttryck för sådana åsikter med beaktande av att yttringar kan skada och kränka andra? I problematiken kring straffbestämmelsen hets mot folkgrupp rör det sig i själva verket om en svår och samtidigt principiellt viktig gränsdragning mellan rasistiska uttalanden och yttringar för rasdiskriminering som inte kan undvikas i samhällen baserade på åsikts- och yttrandefrihet och manifestationer som samma typ av samhälle inte kan tolerera.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2005.

Kirkon oikeudelliset normit

Pekka Leino — la, 01 tammi 2005 00:00:00 +0200

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on Suomen julkishallintoon kuuluva yhteisö, jota koskeva lainsäädäntö muodostuu erilaisista oikeudellisista ainesosista: ylikansallisten normien, perustuslain, kirkkolainsäädännön, muun yleisen lainsäädännön sekä muiden oikeudellisten normien kokonaisuudesta. Kirkko on sosiologisen, ihmisten muodostaman yhteisöluonteensa lisäksi ennen muuta uskonyhteisö, jonka toiminnan perusteena on sen tunnustus. Kirjassa esitellään kattavasti tärkeimmät säädökset ja oikeudelliset normit, jotka sääntelevät kirkon toimintaa. Varsinaisen kirkon oikeuden tarkastelujakson lisäksi kirjassa on perusteellinen käsitehakemisto, joka tarjoaa lisätietoa kirkon oikeudesta ja siihen liittyvistä käsitteistä.

Hallintolainkäytön tehostaminen

Eija Siitari-Vanne — la, 01 tammi 2005 00:00:00 +0200

Hallintotuomioistuinten menettelystä säädetään 1996 joulukuussa voimaan tulleessa hallintolainkäyttölaissa. Tämän lain lisäksi muutoksenhakuasioiden käsittelystä on runsaasti muuta lainsäädäntöä. Lain keskeisiä menettelysäännöksiä tuomioistuimen selvittämisvelvollisuudesta, suullisen käsittelyn järjestämisestä sekä osapuolten asemasta prosessissa sovelletaan yleisesti kaikissa hallintolainkäyttöasioissa. Koska menettelysäännökset ovat suppeita ja puitelainsäädännön omaisia, ratkaisutoiminnassa merkityksellisiä ovat oikeuskäytännössä syntyneet oikeusperiaatteet. Tällainen menettely ei ole prosessin osapuolten kannalta selkeää.

Väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan keskeisten menettelysäännösten kehittämistarpeita lähtien erityisesti perustuslain 21 §:ssä säädetystä velvoitteesta turvata lailla oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen. Hallintolainkäytössä käsiteltäviä asiaryhmiä ominaispiirteineen tarkastellaan tarkemmin ryhmiteltyinä kunnallisvalitukseen, sosiaalivalitukseen ja verovalitukseen. Tarkastelulla havainnollistetaan tuomioistuimen toimivallassa ja siten myös virallisperiaatteen toteutumisessa olevia huomattavia käytännön eroja.

Keskeinen näkökulma hallintolainkäytön kehittämiseen on ratkaisutehokkuuden ajallinen ja sisällöllinen parantaminen. Nykyisin useimmat asiat käsitellään samassa laajuudessa kahdessa peräkkäisessä, samalla tavoin organisoidussa tuomioistuinasteessa.

Tehostamistarpeita tarkastellaan myös suhteessa ihmisoikeussopimuksen soveltamiskäytännössä kehittyneisiin kantoihin koskien erityisesti 6. 1 artiklassa säädettyä käsittelyn joutuisuutta sekä suhteessa yhteisön oikeuden tehokkuusperiaatteeseen.

Juttujen viipymistä tarkastellaan lisäksi pienimuotoisen empiirisen tutkimuksen avulla, jossa aineistona on käytetty Hämeenlinnan hallinto-oikeuden vuosina 2000-2002 hallintovalituksena ratkaisemia asioita sekä näiden jatkovalituksia. Tutkimuksen perusteella erityisesti sellaisissa asiaryhmissä, joissa valittaja on muutoinkin heikossa prosessuaalisessa asemassa mm. sairauden tai heikon toimeentulon vuoksi. juttujen kokonaiskäsittelyajat ovat muodostumassa kohtuuttoman pitkiksi.

Hallintolainkäytön lainsäädännöllistä kehittämistä pidetään tarpeellisena mm. sen vuoksi, että Suomessa ei ole voimassa tehokasta kansallista oikeussuojakeinoa oikeudenkäyntien viipymisen estämiseksi eikä jo tapahtuneen viipymisen korvaamiseksi. Tutkimuksessa esitetään muutoin hallintolainkäytön menettelysäännösten ja oikeussuojakeinojen täsmentämistä ja täydentämistä.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2005.

Tahallisuudesta rikosoikeudessa

Jussi Matikkala — la, 01 tammi 2005 00:00:00 +0200

Tahallisuus on yksi keskeinen rikosoikeudellista vastuuta koskeva peruskäsite. Vuoden 2004 alussa tuli voimaan rikosoikeuden yleisiä oppeja koskeva uudistus. Laissa säännellään nyt monia sellaisia kysymyksiä, jotka oli aikaisemmin jätetty oikeustieteen ja -käytännön varaan. Uudistuksessa lakiin otettiin säännökset muun muassa seuraustahallisuudesta (RL 3:6) sekä erilaisista erehdystyypeistä (RL 4: 1-3).

Teoksessa keskitytään tahallisuuden sisältöön, erityisesti sen alarajan selvittämiseen. Tutkimuskohteena tahallisuus avaa näkökulmia moniin teoreettis-filosofisiin ja lainopillisiin kysymyksiin. Työ kuuluu lähinnä rikoslainopillisen perustutkimuksen alaan.

Johdantoluvun jälkeen käsitellään tiettyjä taustakysymyksiä kuten laillisuusperiaatetta ja sen soveltuvuutta rikoslain yleisen osan säännöksiin, rikoksen rakennetta, mieltä tutkivien tieteiden antia ja tahallisuusnäyttöä. Kolmannessa luvussa tarkastellaan tahallisuuden sisältöä Suomen oikeudessa. Oikeuskäytäntö on laajasti esillä niin tässä kuin seuraavassakin Iuvussa,jossa käsitellään tahallisuutta Ruotsin, Tanskan, Norjan, Saksan ja Englannin oikeudessa. Oikeusvertailevan luvun lopussa arvioidaan tahallisuutta eräissä eurooppalaisissa hankkeissa sekä Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perussäännössä. Viides luku on omistettu tahallisuuden ja tuottamuksen rajanvedon arvioinnille. Viimeisessä luvussa tarkastellaan tahallisuuden kohdetta koskevia kysymyksiä.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2005.

Hätävarjelu ja parisuhdeväkivalta

Minna Ruuskanen — la, 01 tammi 2005 00:00:00 +0200

Hätävarjelutilanteessa henkilö puolustaa itseään voimatoimin oikeudetonta hyökkäystä vastaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan oikeutetulle itsepuolustukselle oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa asetettu ja kriteerejä. Erityisesti tarkastellaan näiden kriteerien täyttymistä ja kriteereihin liittyviä ongelmia tilanteissa, joissa oikeudeton hyökkäys on parisuhdeväkivaltaa. Tarkastelun kohteina ovat tapaukset, joissa väitetyn hätävarjeluteon on tehnyt parisuhdeväkivallan uhrina ollut nainen ja teon kohteena on ollut väkivaltainen mies. Keskeisenä materiaalina ovat tällaisissa tapauksissa annetut hovioikeuksien ratkaisut.

Tutkimuksessa tarkastellaan parisuhdeväkivaltaa laajemminkin sekä sitä, millaisia syitä ja seurauksia siihen on oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa liitetty. Tutkimus hyödyntää lainopillisen analyysin rinnalla yhteiskuntatieteellistä metodia. Se on tältä osin diskurssianalyyttinen tutkimus väitettyjen hätävarjelutapausten oikeudenkäynneissä käytetystä kielestä ja siihen sisältyvistä oletuksista ja asenteista. Tutkimukseen sisältyy myös oikeusvertaileva jakso, jossa tarkastelun kohteina ovat ruotsalainen ja angloamerikkalainen oikeusjärjestelmä ja niiden suhtautuminen oikeutettuun itsepuolustukseen ja sille asetettuihin kriteereihin.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2005.

Metsäalueen oikeudellisesta asemasta

Jari Salila — la, 01 tammi 2005 00:00:00 +0200

Metsät ovat useille valtioille kansantaloudellisesti tärkeä luonnonvara ja samalla keskeinen luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjä. Lisäksi metsäalueisiin kohdistuu varsinkin teollistuneissa maissa ja taajaan asutuilla alueilla huomattavia virkistyskäyttöpaineita. Näiden metsäalueisiin kohdistuvien, keskenään osin erisuuntaisten intressien yhteensovittaminen asettaa valtioille haasteellisen sääntelytehtävän.

Metsien käyttöä ohjaavaa lainsäädäntöä on uudistettu useissa valtioissa 1990-luvulla yhteiskunnallisen kehityksen ja ympäristöllisten näkökohtien merkityksen lisääntymisen seurauksena. Sääntelyjärjestelmä rakentuu kuitenkin pitkän kehityksen tuloksena muodostuneille kestävän metsätalouden harjoittamista tukeville periaatteille ja ratkaisumalleille. Ohjausjärjestelmän tarkistaminen muuttunutta tavoitteenasettelua vastaavaksi on osoittautunut vaativaksi.

Metsäalueen oikeudellinen asema muodostuu edellä mainittuja intressejä toteuttavien sääntelyjärjestelmien kombinaationa. Metsälainsäädännön tehtävänä on ohjata metsäluonnonvaran ekologisesti ja taloudellisesti kestävää käyttöä. Luonnonsuojelullisten ohjausmekanismien asettamat rajoitukset vaihtelevat luonnontilaisuutta turvaavasta kokonaisvaltaisesta suojelusta lieviin muiden käyttömuotojen rajoituksiin. Maankäytöllisten ohjausjärjestelmien vaikutus metsäalueiden oikeudelliseen asemaan korostuu tyypillisesti taajaan asutuilla alueilla.

Tässä ympäristöoikeuden ja vertailevan oikeustieteen alaan sijoittuvassa tutkimuksessa selvitetään metsien käyttöön liittyvien intressien yhteensovittamista Kanadan, Ruotsin, Saksan ja Suomen oikeusjärjestelmissä. Tarkastelu kohdentuu valtioiden maankäytön suunnittelun, luonnonsuojelun toteuttamisen ja metsälainsäädännön keskeisiin ohjausmekanismeihin.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2005.

Pörssiyhtiön tiedonantovelvollisuus, sijoittajan odotukset ja media

Sakari Huovinen — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Milloin pörssiyhtiö on täyttänyt arvopaperimarkkinalain mukaisen velvollisuutensa tiedottaa? Milloin sijoittaja voi perustellusti odottaa tietoja yhtiöltä? Miten tulisi oikeudellisesti arvioida johdon lausumaa valhetta ja markkinoilla kiertäviä huhuja? Kenelle johdon tulisi olla lojaali?

Poikkitieteellisessä väitöskirjassa avataan näkökulmia yhtiöiden tiedotuskriteereihin ja tehdään markkinasosiologiaa ja oikeustaloustiedettä soveltaen oikeudellisia johtopäätöksiä. Lain käsitteet tiedottamisen olennaisuudesta, ajankohtaisuudesta, harhaanjohtavuudesta ja totuudenvastaisuudesta saavat uusia merkityksiä.

Nykyistä lain tulkintaa kutsutaan teoksessa tiedotuksen pistekäsitykseksi, jota ei pidetä riittävänä, vaan päinvastoin uhkana sijoittajansuojalle. Tiedotuksen pistekäsityksen rinnalle tuodaan ratkaisuna tiedotuksen prosessikäsitys. Tällöin osakemarkkinoiden pirstaleista tietoa olisi tarkasteltava neljän ulottuvuuden kautta. Pörssiyhtiön tulisi täyttää tiedonantovelvollisuuden edellytys-, olennaisuus-, huolto- ja ajallinen ulottuvuus, jotta lain tarkoitus toteutuisi.

Kun pörssiyhtiötä koskevaa tietoa tarkastellaan näin, on kaikilla markkinaosapuolilla, myös medialla, osavastuunsa markkinoita kohtaan tunnetun luottamuksen säilyttämisestä. Kyse on viime kädessä kunkin yksittäisen osapuolen, yhtiön, sijoittajan, median ja koko yhteiskunnan hyvinvointia edistävästä informaatiovarallisuudesta, jota tulisi suojata.

Esimerkit pörssiyhtiöiden käyttäytymisen oikeudellisista ongelmista antavat hyödyllistä tietoa paitsi lakimiehille, pörssiyhtiön hallituksen jäsenille ja yhtiön ylimmälle johdolle, tiedottajille, toimittajille ja konsulteille myös sijoittajille ja muille pörssi-informaatiosta kiinnostuneille.

Valtiotieteen maisteri, oikeustieteestä väittelevä Sakari Huovinen on työskennellyt toimittajana, pörssiyhtiön viestintäjohtajana ja konsulttina. Huovisen laaja käytännön kokemus pörssiyhtiöiden tiedottamisen ongelmista perustuu toimintaan Suomen ensimmäisen sijoittajaviestinnän suunnittelutoimiston perustajana ja toimitusjohtajana.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta, 2004.

Kanne ja panttivastuu

Mikko Kärkkäinen — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Panttioikeuden tarkoituksena on turvata sopimuksenmukainen rahasuoritus; velallisen maksuhäiriötilanteessa velkoja voi saada kyseisen rahamäärän panttikohteen arvosta. Kiinnityspanttikohteen pakkorealisointi voi Suomen oikeuden mukaan tapahtua vain viranomaistoimintoisesti ja edellyttää tuomioistuimesta hankittua tuomiota.

Tutkimus tarkastelee kiinnityspanttivastuun pakkototeutuksen ensimmäiseen vaiheeseen eli panttiobjektin esinevastuuseen perustuvaan kanteeseen ja tuomioistuinprosessiin liittyviä kysymyksiä oikeusdogmaattisesta näkökulmasta. Panttikohteen esinevastuuseen pohjautuvasta kanteesta käytetään yleisesti nimitystä hypoteekkikanne. Teos keskittyy määrällisesti ylivoimaisesti yleisimpään kannevarianttiin eli kiinnitettyyn kiinteistöön kohdistuvaan hypoteekkikanteeseen mutta sivuaa rajoitetusti myös kiinnitettyihin kulkuneuvoihin ja yrityskiinnityksen alaiseen omaisuuteen kohdistuvia kanteita.

Tutkimus liikkuu esineoikeuden, prosessioikeuden ja insolvenssioikeuden alueilla. Teos käsittelee panttivastuun esinekohtaisuuden prosessuaalisia vaikutuksia oikeudenkäyntivaiheessa. Lähtökohtana on yhtäältä panttivastuun sisällön analyysi ja toisaalta yleiset prosessiperiaatteet. Samalla tarkastellaan myös panttivastuun täytäntöönpanomenettelyn vaikutusta panttioikeuden taloudelliseen tehokkuuteen. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa kokonaiskuva niistä aineellisista ja prosessuaalista erityiskysymyksistä, jotka liittyvät maksun vaatimiseen panttivakuuden arvosta tuomioistuinmenettelyssä. Keskeisiä konkreettisia ongelmakysymyksiä ovat hypoteekkikanteella vaadittavan käskyelementin sisältö, vastaajalegitimaatio hypoteekkiprosessissa sekä hypoteekkikanteen kohdentaminen panttiobjekteihin ja vastuuporrastus yhteiskiinnitystilanteissa. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi teoksessa käsitellään myös kiinnityspanttivastuun ennakkoerääntymiseen, hypoteekkikanteen oikeuspaikkaan, oikeudenkäyntikuluihin, hypoteekkituomion tiedoksiantoon ja ulosmittausvaikutukseen liittyviä kysymyksiä.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Tietojenkäsittelyrauhan rikosoikeudellinen suoja : datarikoksia koskeva sääntely Suomen rikoslaissa

Antti Pihlajamäki — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Tietotekniikan huima kehittyminen parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana on ulottanut vaikutuksensa myös rikosoikeuteen. Elektronisessa muodossa olevaa todistusaineistoa voi liittyä lähes mihin tahansa rikokseen, mutta myös varsinaisten tietotekniikkarikosten määrä on jatkuvasti lisääntynyt.

Tässä teoksessa käsitellään Suomen rikoslain datarikoksia koskevaa sääntelyä. Datarikoksella ymmärretään rangaistavaa tekoa, jonka kohteena tai tekovälineenä on tietojärjestelmässä oleva data. Kaikilla datarikoksilla on yksi yhteinen suojeluobjekti, tietojen luottamuksellisuudesta, eheydestä ja käytettävyydestä koostuva tietojenkäsittelyrauha. Teoksessa tutkitaan, miten rikoslakimme säännökset onnistuvat antamaan suojaa tietojenkäsittelyrauhalle ja miten lainsäätäjä on onnistunut pannessaan täytäntöön tietotekniikkarikollisuutta koskevia kansainvälisiä suosituksia ja muita instrumentteja. Tietotekniikkarikoksia koskeva kansallinen sääntely perustuu niin Suomessa kuin ulkomaillakin paljolti kansainvälisissä järjestöissä tehtyyn harrnonisointityöhön, jota teoksessa selvitetään laajasti.

Yksityiskohtaisesti arvioidaan tietomurtoa, yritysvakoilua, luvatonta käyttöä, väärennystä, petosta, maksuvälinepetosta, vahingontekoa ja vaaran aiheuttamista tietojenkäsittelylle koskevaa sääntelyä. Oikeuskäytäntöä tietotekniikkarikoksista on toistaiseksi varsin vähän, mutta harvoja olemassa olevia hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden ratkaisuja analysoidaan teoksessa perusteellisesti. Voimassa olevan lainsäädännön ja oikeuskäytännön arvioinnin perusteella teoksessa annetaan muutamia lainsäädäntösuosituksia.

Teos on Suomen ensimmäinen tietotekniikkarikoksia koskeva laaja oikeustieteellinen tutkimus. Kirjoittaja on yli kymmenen vuoden ajan perehtynyt tietotekniikkarikoksiin paitsi tutkijana myös kouluttajana, lainvalmistelijana ja syyttäjänä. Rikosvastuun käytännön toteuttamiseen liittyvät näkökohdat ovatkin teoksessa useissa kohdin keskeisesti esillä, minkä vuoksi teos on hyödyllinen apuväline kaikille tietotekniikkarikoksiin liittyvissä lainkäyttötehtävissä toimiville.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Omistuksen juuret

Päivi Paasto — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Omistusoikeus on perustavanlaatuinen yhteiskunnallinen instituutio, joka luo puitteet taloudellisten voimavarojen jakautumiselle. Näihin puitteisiin liittyy runsas ja monimuotoinen käsitteistö, jonka avulla kuvataan oikeuksien siirtymistä ja oikeusasemien muutoksia. Käsitteistö ei löydy laista, vaan sen muotoutumista täytyy etsiä oikeustieteellisestä kirjallisuudesta.

Tässä teoksessa etsitään omistuksen juuria. Miten omistusoikeus syntyy tai on syntynyt ja millä perusteella ihminen ylipäätään voi saada yksinoikeuden jostakin esineestä määräämiseen? Ensiksi selvitetään sitä, millä tavoin omistusoikeuden tarpeellisuutta tai välttämättömyyttä on perusteltu yhteiskuntafilosofisessa kirjallisuudessa. Sen jälkeen tutkitaan, millaisen omistusperustelun, "alkukertomuksen", oikeustiede valitsi käsitteenmuodostuksensa lähtökohdaksi. Lisäksi tarkastellaan sitä, mitä tukea tuo alkukertomus saa maanomistuksen syntyä koskevista historiallisista tutkimuksista.

Kirjoittajan perusväite on, että filosofisessa keskustelussa menestystä saavuttanut ajatus omistuksen perustamisesta esineeseen suunnattuun työhön ei lainopillisissa kirjoituksissa saanut juurikaan kannatusta, vaan vallitsevana pysyi omistuksen perustaminen valtaukseen. Filosofit ovat kritisoineet oikeustiedettä tästä valinnasta. Kirjassa pyritään osoittamaan tämä kritiikki osin yksipuoliseksi, ja väitetään, että valtausperustelussa pitäytyminen on ymmärrettävissä oikeustieteen tehtävästä käsin ja että se on myös yhteensopiva tietyn oikeusfilosofisen perinteen kanssa. Valtausperustelun valinta on vaikuttanut puolestaan siihen, millaisiksi varallisuusoikeuden käsitteistö ja kollisioiden ratkaisuperusteet ovat muotoutuneet.

Tutkimuksen keskeisenä aineistona on 1800-luvun saksalaiseen siviilioikeudelliseen traditioon lukeutuva kirjallisuus. Se on tunnetusti ollut esikuvana myös suomalaiselle lainopille. Tutkimus sijoittuu oikeushistorian alaan, mutta sillä on merkitystä yleisemminkin oikeudellisen ajattelun rakenteiden ymmärtämisen kannalta. Siviilioikeuden käsitteistö, joka luotiin 1800-luvulla, muodostaa edelleen siviilioikeudellisen ajattelun perustan.

Täytäntöönpanointressi yrityssaneerauksessa

Tuomas Hupli — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Yrityssaneerauksen ensisijaisena tavoitteena on turvata ja toteuttaa velallisyrityksen elvytysmahdollisuudet. Lakiin perustuvan rauhoitusajan kestäessä velkojat eivät voi toteuttaa oikeuksiaan. Samalla näiden oikeuksien sisältökin on epävarma. Näin saneerauslainsäädännön oikeuspoliittinen kärki suuntautuu velkojien välitöntä täytäntöönpanointressiä vastaan.

Saneerauslainsäädännön hyväksyttävyys edellyttää kuitenkin riittävää suojaa myös täytäntöönpanointressille. Hyväksyttävyyden perusedellytyksiin kuuluu, että velallisen toimintavapautta rajoitetaan velkojien suojan edellyttämässä laajuudessa. Myös saneerauksen lopputulokselle on asetettava velkojia suojaavat vähimmäisvaatimukset. Tutkimuksessa tarkastellaan rauhoitusajan alkamista ja päättymistä sekä määräysvallan jakautumista rauhoitusaikana. Erityistä huomiota kiinnitetään maksukiellon vastaiseen suoritukseen. Lisäksi teoksessa käsitellään konkurssivertailua sekä konkurssiin siirtymistä saneerausvelkojien oikeussuojan takeina. Konkurssia koskeva tarkastelu perustuu uuteen konkurssilakiimme, jonka valmisteluun kirjoittaja osallistui. Teos on ensimmäinen rauhoitusaikaa ja konkurssivertailua koskeva perustutkimus Suomessa.

Saneerausmenettely on runsaassa vuosikymmenessä osoittanut tarpeellisuutensa ja vakiinnuttanut paikkansa konkurssin rinnalla. Kehityksen taustalla on vahva taloudelliskäytännöllinen näkemys, jonka mukaan konkurssille on oltava vaihtoehto. Sen sijaan meillä ei ole käyty keskustelua niistä oikeudellisen ajattelun arvosidonnaisista lähtökohdista, jotka väistämättä vaikuttavat insolvenssioikeudellisiin perusnäkemyksiin ja jotka siten myös selittävät saneerauslainsäädännön nopeaa vakiintumista osaksi oikeusjärjestelmäämme. Modernin insolvenssioikeuden kotimaassa, Yhdysvalloissa, keskustelu insolvenssioikeuden syvemmistä perusteista on sitä vastoin ollut vilkasta. Tutkimus pyrkii avaamaan peruskysymyksiä koskevan keskustelun myös Suomessa.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Rikosoikeudellinen järjestelmä kriisissä

Ilari Hannula — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Kasalaissota on yksi Suomen historian järisyttävimmistä tapahtumista, mutta sen vaikutuksia rikosoikeudellisen järjestelmän toimintaan ei ole vielä koko laajuudessaan selvitetty. Väitöskirjassa Rikosoikeudellinen järjestelmä kriisissä selvitetään kansalaissodan vaikutuksia vankiluvun nousuun, rikoslainsäädäntöön ja ennen kaikkea rikosoikeudenkäyttöön. Pääasiallisena aineistona on käytetty Helsingin raastuvanoikeuden arkiston rangaistusluetteloita, lainvalmisteluaineistoa ja virallisia tilastoja.

Teoksessa osoitetaan, että varkausrikosten rangaistukset ankaroituivat vuoden 1918 tapahtumien jälkeen. Rangaistukset kovenivat keskimääräistä enemmän, kun tuomiolla olivat vuoden 1918 Sodassa punaisten puolella taistelleet. Vankiluvun nousuun vaikuttivat kuitenkin myös vuoden 1889 rikoslain ankarat säännökset sekä kansalaissodan jälkeisinä vuosina harjoitettu kriminaalipolitiikka. Kansalaissota ja muut kriisit ylläpitivät usean vuosikymmenen ajan korkeaa rangaistustasoa ja vankilukua.

Teos tuo hyödyllisen lisän rikoslainsäädännön ja oikeuskäytännön kehitystä sekä kansalaissodan vaikutuksia koskevaan historiantutkimukseen. Tutkimus paikkaa selvää tiedollista aukkoa 1910-1930-lukuja koskevan oikeudenkäytön tutkimuksessa rikoslainsäädännön, rikosoikeudenkäytön ja kansalaissodan merkityksestä vankiluvun tuolloisen kasvun selittäjänä. Teos tarjoaa kiinnostavaa luettavaa yhtä hyvin rikosoikeustieteen kuin oikeushistorian tutkijoille sekä Suomen historiasta ja oikeushistoriasta kiinnostuneille.

Lainsäädäntöneuvos Ilari Hannula on työskennellyt muun muassa kouluttajana ja tutkijana poliisiopistossa, vankeinhoidon koulutuskeskuksessa ja Helsingin yliopiston rikosoikeuden laitoksella sekä rikoslainsäädännön valmistelijana oikeusministeriön lainvalmisteluosastolla.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Talousrikokset rikos- ja rikosprosessioikeuden yhtymäkohdassa

Pekka Koponen — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Talousrikokset ovat olleet jo pitempään voimakkaan yhteiskunnallisen mielenkiinnon kohteena. Rikosoikeudellisen järjestelmän toimivuus asetetaan monessa suhteessa erityisesti koetukselle juuri vaativien talousrikosasioiden käsittelyssä. Suurten talousrikosasioiden saaman julkisen mielenkiinnon vuoksi ne myös vaikuttavat merkittävästi koko rikosoikeusjärjestelmän tehokkuudesta ja legitiimisyydestä muodostuvaan kuvaan.

Tässä yliopistollisen väitöskirjan muodostavassa artikkelikokoelmassa paneudutaan talousrikosten arviointiin ja käsittelyyn liittyviin tulkintaongelmiin monitahoisesti sekä rikos- että rikosprosessioikeuden kannalta ensisijassa tahallisuuden ja syytesidonnaisuuden avulla. Näiden teemojen oikeudellista arviointia taustoitetaan laajemminkin, minkä ohella huomiota kiinnitetään erityiskysymyksenä myös velallisen rikosten tunnusmerkistövalintoihin.

Tahallisuudessa pohdittavana ovat monet talousrikoksissa korostuvat piirteet kuten olosuhdetahallisuuden erot seuraustahallisuuteen, tekijälle asetettavan selonottovelvollisuuden laajuus ja eri tahallisuusmallien soveltuvuus talousrikosasioihin. Syytesidonnaisuudessa arvioidaan meillä noudatetun tiukan sidonnaisuuden perusteita. Oikeutta syytteen muuttamiseen mallinnetaan punnitsemalla keskenään vastaajan oikeussuojatarvetta ja rikosvastuun toteutumisedellytyksiä. Yhteenvetoartikkelissa käsittelyä laajennetaan mm. perusoikeusnäkökulman ja oikeusvertailun osalta.

Aiheiden käsittelyssä on laajasti otettu huomioon käytännön lainkäyttötoiminnassa saatuja kokemuksia. Kirjoitusten keskeisenä tarkoituksena on antaa tulkintasuosituksia lainsoveltajalle, joten teos soveltuu hyvin kaikille lainkäyttäjille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Elämä ja oikeus

Jyri Inha — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Elämä ja oikeus - K. J Ståhlberg oikeusajattelijana -teos on ensimmäinen kattava lakimieselämäkerta tasavallan presidentti K. J. Ståhlbergista ja hänen oikeudellisesta ajattelustaan sekä sen monitahoisista vaikutuksista suomalaiseen valtio- ja yhteiskuntaelämään. Teos yhdistää henkilöhistoriallisen tutkimusotteen oikeuden ilmiöiden tarkasteluun tavalla, joka valottaa lakimies Ståhlbergin oikeusajattelun sisältöä ja ilmenemismuotoja välittömässä yhteydessä hänen poliittiseen suuntautumiseensa, yhteiskunnalliseen toimintaansa ja valtiolliseen elämäntyöhönsä.

Teoksessa tarkastellaan Ståhlbergin oikeusajattelun sisältöä ja kehityslinjoja autonomisen Suomen viimeisiltä vuosikymmeniltä valtiolliseen itsenäistymisprosessiin, sisällissotaan ja sitä seuranneeseen taisteluun uuden valtion perustuslaeista ja tasavaltalaisesta hallitusmuodosta. Edelleen selvitetään Ståhlbergin vaikutusta nuoren tasavallan yhteiskunnan ja oikeusjärjestyksen muotoutumiseen. Ståhlbergin toiminta Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorina, vastaperustetun korkeimman hallinto-oikeuden ensimmäisenä presidenttinä, tasavallan ensimmäisenä presidenttinä sekä lainvalmistelukunnan vanhempana jäsenenä muodostaa henkilöhistorialliset puitteet teokseen sisältyvien laajojen kehityskaarien tarkastelulle.

Ståhlbergin suomalaisen oikeuskulttuurin myöhemmälle kehitykselle vaikutukselliseen ajatteluun syvennytään sekä oikeudenaloittain että oikeusjärjestyksen kokonaisuuden näkökulmista.

Teos luotaa suomalaisen oikeustieteen ja oikeuskulttuurin kehitystä niiden noin sadan vuoden ajalta, jolloin autonomian ajan kotimainen oikeusajattelu alkoi yhä laajenevassa määrin saada vaikutteita ulkomaisista, varsinkin keskieurooppalaisista lähteistä. Ståhlbergin keskeinen merkitys ulkomaisten virtausten omaksumisessa ja muuntamisessa osaksi nousevaa kotimaista oikeusjärjestystä ilmenee teoksen johtopäätöksistä. Ståhlbergin näkemykset oikeusjärjestyksen ja sitä ilmentävän lainsäädännön ratkaisevan tärkeästä asemasta kansalaisyhteiskunnan ja oikeusvaltion toisiaan tukevassa, jatkuvassa kehityksessä ovat hänen oikeusajattelunsa edelleen elävä ydin.

Oikeudellinen tulkintateoria

Raimo Siltala — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Oikeudellinen tulkintateoria on tutkimus tuomarin oikeudellista ratkaisuharkintaa ohjaavista tekijöistä eli oikeudellisesta tulkintakehyksestä. jota teoksessa jäsennetään kymmenen tulkintamallin ja kolmen tulkintaideologian avulla. Lähtökohtana on Kaarle Makkosen ja Jerzy Wróblewskin analyyttinen oikeusteoria, jota syvennetään ja laajennetaan muun muassa Rudolf Carnapin semantiikan avulla. Kukin tulkintamalleista perustelee omaehtoisella tavalla tulkintakriteerin, jonka avulla oikeudellisen tulkintalauseen hyväksyttävyyttä ja perusteltavuutta voi arvioida. Esimerkiksi oikeudellinen korrespondenssiteoria tarkastelee tulkintaa oikeussäännössä määritellyn ja maailmassa toteutuneen asiantilan vastaavuutena, oikeudellinen koherenssiteoria arvioi institutionaalisten ja yhteisöllisten oikeuslähteiden keskinäistä koherenssia ja analyyttinen oikeusrealismi kiinnittää tulkinnan oikeuskäytännössä toteutuneisiin ja toteutettavissa oleviin oikeusvaikutuksiin.

Oikeudelliset tulkintamallit rajaavat oikeuden mahdollisten maailmojen semantiikan alan eli ylipäätään mahdolliset tulkinnalliset merkitykset ilman, että tulkinnan oikeudellisuus olisi vielä arvion kohteena. Tulkintalauseen oikeudellisuus tarkoittaa sen sidonnaisuutta oikeuden institutionaaliseen ja yhteisölliseen arvoperustaan, jota institutionaalisiin päätöksiin perustuvat oikeussäännöt ja yhteisöllisiin käytäntöihin perustuvat oikeusperiaatteet yhteisesti toteuttavat. Tulkintaideologia määrittelee oikeudellisen validiteetti- ja tulkintakriteerin, joka institutionaalisen tulkintaideologian alaisuudessa tarkoittaa tietynlaisten institutionaalisten tai yhteisöllisten kriteerien täyttymistä.

Oikeudellisia päättelymalleja arvioidaan teoksessa laaja-alaisesti paitsi varsinaisen oikeudellisen tulkinnan myös oikeudellisen systematisoinnin ja oikeusperiaatteiden arvosidonnaisen punninnan osalta. Oikeudellinen tulkinta määritellään oikeudellisen tulkintalauseen semanttisen ekstension ja intension eli oikeudellisen validiteetin ja institutionaalisen totuusarvon sekä tulkinnallisen merkityssisällön avulla. Oikeudellista systematisointia jäsennetäänsuhteessa oikeudelliseen sääntely- ja ratkaisulogiikkaan, joka määrittää oikeussääntöjen ja osin myös oikeusperiaatteiden keskinäiset etusijasuhteet. Oikeusperiaatteiden punninnassa hyödynnetään Jaakko Jonkan oikeudellista punnintamallia, jota täydennetään oikeussääntöjen, oikeusperiaatteiden ja yhteiskunnallisten arvojen keskinäisten suhteiden muutoksilla. Lisäksi teoksessa arvioidaan tuomarin ja tutkijan oikeudellista tiedonintressiä sekä suomalaisen lainopin erilaisia oikeudellisia tulkintamatriiseja yhtäältä institutionaaliseen tulkintaideologiaan sitoutuneen ja toisaalta siitä kriittisesti irtautuneen oikeusopin merkityksessä. Teoksen päättää arvio Ronald Dworkinin oikeudellisesta eheydestä kokoavana oikeudellisena tulkintakehyksenä. Teoksen liitteenä on laaja sanasto, jota voi hyödyntää myös yhteenvetona kirjan keskeisistä kysymyksistä.

Eurooppalaistuva valtiosääntöoikeus - valtiosääntöistyvä Eurooppa

Liisa Nieminen — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Kesäkuussa 2004 hallitustenvälinen konferenssi saattoi loppuun Euroopan unionissa muutaman vuoden vireillä olleen perustuslakiprojektin ja hyväksyi sopimuksen Euroopan perustuslaista, jolla korvataan voimassa olevat EU:n perussopimukset. Muodollisesti kyse on yhä kansainvälisestä sopimuksesta, vaikka se sisällöllisesti ja funktionaalisesti muistuttaa jäsenvaltioiden perustuslakeja. EU:n perustuslailla vahvistetaan monelta osin jo vakiintunut käytäntö, joten sisällöllisesti muutokset eivät välttämättä ole kovin suuria.

Miten tällaista kehitystä on arvioitava valtiosääntöoikeuden näkökulmasta? Monet valtiosääntöoikeudelliset käsitteet ja teoriat ovat kiistatta uudelleenarvioinnin edessä, etenkin suvereenisuuden käsite, kansansuvereenisuusperiaate ja normihierarkiaa koskeva teoria. Ne eivät voi enää olla entiseen tapaan käytettävissä vain kansallisvaltion yhteydessä. Perustuslain historia on monin tavoin sidoksissa kansallisvaltion kehitykseen, mutta nyt asiaan tulee uudenlaisia vivahteita.

Ennen EU:n perustuslain hyväksymistä on jäsenvaltioiden valtiosääntöjärjestelmien välillä jo tapahtunut sisällöllistä yhdenmukaistumista, ja valtiosääntöoikeus on "eurooppalaistunut". Tämä on ainakin osin selitettävissä Euroopan integraatiolla, vaikkei EU jäsenvaltioiden perustuslakien harmonisointia edellytäkään. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti Saksan, Ranskan ja Ison-Britannian valtiosääntöjärjestelmät Suomen ohella. Miten maiden valtiosääntöjärjestelmissä ja oikeuskulttuureissa olevat erot tulivat näkyviin EU:lle perustuslakia valmisteltaessa?

Sen ohella että tutkimuksessa käsitellään valtiosääntöoikeuden yleisissä opeissa tapahtuneita muutoksia, siinä käsitellään myös konkreettisesti EU:n perustuslain syntyä ja merkitystä. Miten kansalaismielipiteen huomioon ottaminen toteutettiin? Tässä tulee näkyviin, että tosiasiassa kyse ei ole vain jäsenvaltioiden keskenään solmimasta sopimuksesta. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään EU:n perustuslain sisältöä: sekä institutionaalisia ratkaisuja että perusoikeussuojaa. Tutkimuksessa käsitellään myös tarkemmin, mitä EU:n perustuslaillisen sopimuksen voimaansaattaminen Suomessa edellyttää.

Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori ja valtiotieteen maisteri, joka toimii akatemiatutkijana Suomen Akatemiassa.

Oikeudellinen argumentointi politiikassa

Aki Rasilainen — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Poliittista kulttuuriamme on tavattu luonnehtia legalistiseksi. Oikeudellisella argumentoinnilla on tehty politiikkaa erityisesti autonomian ajan lopulla, jolloin valtiosääntö oli arkaluonteisten Venäjän-suhteiden vuoksi konstitutionalismin ideoihin verrattuna vajavainen.

Käsillä on ensimmäinen tutkimus oikeudellisen argumentoinnin merkityksestä Suomen poliittisessa historiassa. Tutkimuksessa osoitetaan, miten moderni politiikka ja sille ominaiset argumentointitavat politiikan oikeudellisista toimivaltaperusteista syntyivät 1870- ja 80-luvuilla kielipuolueiden taistellessa vaikutusvallasta porvarissäädyn valtiopäivämiesvaaleissa. Tutkimuksessa kysytään, olivatko oikeudelliset vai poliittiset tekijät määrääviä eräissä Suomen historian käännekohdissa tehdyissä ratkaisuissa. Silloisten valtiosääntöauktoriteettien kuten K. J. Ståhlbergin, R. A. Wreden, R. Hermansonin Ja R. Erichin mielipiteitä on arvioitu kontribuutioina oikeudellisiin kysymyksiin niissä.

Perustuslait ja oikeusjärjestys alkoivat menettää yhteiskuntaa koossa pitävää voimaansa sen jälkeen, kun Venäjän väliaikainen hallitus hajotti kiistanalaisen toimivallan perusteella sosialistienemmistöisen eduskunnan kesällä 1917. Historiallisella henkilötodistelulla tutkimuksessa päädytään tulkintaan, jonka mukaan sotilaallisten toimien uhka suomalaisten taivuttamiseksi hajotuksen kannalle ei ollut väliaikaisen hallituksen taholta todellinen, vaikka hajotusmanifestin julkaisemista senaatissa on sillä historiankirjoituksessa tavallisesti selitetty. Väliaikaisen hallituksen toimivallasta käytyä argumentointia vertailemalla toimivaltaa puoltanut käsitys on osoitettavissa Suomen valtio-oikeuteen nähden ristiriitaiseksi ja poliittisesti motivoituneeksi. Tällä oli oma merkityksensä kansalaissotaan johtaneissa syissä.

O. W. Kuusisella oli kaksoisrooli Suomen itsenäistymisvaiheissa 1917. Yhtäältä Kuusinen oli keväällä keskeinen alullepanija sen valtio-oikeuskäsityksen muodostamisessa, jonka omaksumalla hajotusvaaleissa valittu porvarienemmistöinen eduskunta saattoi marraskuussa tehdä päätöksiä Suomen korkeimman vallan käyttämisestä. Toisaalta Kuusinen suunnitteli samaan aikaan Venäjän bolshevikkikaappausta jäljittelevää työväen vallanottoa, joka oli kuitenkin tarkoitus toteuttaa valtiosääntöoikeudellisesti argumentoidussa järjestyksessä hajotetun eduskunnan toimin. Legalismi ilmeni havainnollisesti tavassa, jolla sosialidemokraatit valmistelivat aiottua ja porvarilliset peittelivät jo tehtyä vallankumousta yhtä lailla oikeudellisin argumentein.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Norden, rätten, historia

to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Rätten till tjänster i informationsoch kreditsamhället

Frey Nybergh — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

En betydelsefull trend sedan slutet av 1990-talet inom den industrialiserade världen är att användningen av datorer i nätverk tilltagit. Inom den nännaste framtiden kommer också skillnadema mellan datorer, mobiltelefoner och televisioner att minska. En betydande del av handeln och annat mänskligt samröre börjar äga rum genom Internet.

Banktjänstema hör till de viktigaste tjänsterna i samband med handeln. I 50 a § kreditinstitutslagen (lag 69/2003) stadgas om rätt främst tili depositionskonto, betalningsförmedling och betalningsmedel om det inte finns vägande skäl tili vägran. I sig kunde man även anse att krediter hör tili de grundläggande banktjänstema. Det finns emellertid inte en allmän regel om rätt att erhålla kredit. Man kunde ändå tänka sig att tillämpa tankegången om rätt tili avtal med godtagbara grunder för vägran på kreditgivning.

Tillhandahållande av konto är den mest centrala banktjänsten. De två viktigaste vägande skälen tili vägran att öppna konto är att den person som avser att ingå ett avtal om depositionskonto tidigare har gjort sig skyldig till ett väsentligt brott mot avtal som gäller konton och dylikt samt att det föreligger en misstanke om att personen kommer att begå ett straffrättsligt sanktionerat brott gentemot banken.

Betalningsstöming är ofta ett väsentligt brott mot avtal och kan utgöra ett vägande skäl för vägran. Det skall vara fråga om ett tidigare avtalsbrott i förhållande tili just den bank som står i beråd att sluta ett nytt avtal med den presumtiva kunden. Betalningsstömingen får inte vara obetydlig eller ligga långt tillbaka i tiden för att banken skall kunna åberopa den. Om det väsentliga brottet mot avtalet skett tili följd av ett socialt prestationshinder förhindrar den allmänna regeln om socialt prestationshinder att banken kan åberopa avtalsbrottet.

Det andra vägande skälet för vägran att öppna ett konto är att det föreligger en misstanke om att den person som avser att ingå avtalet kommer att begå ett brott gentemot banken. Det brott som främst kan komma ifråga är betalningsmedelsbedrägeri. Om den tidigare brottslingen ändrar sitt beteende förfaller det vägande skälet.

De grundläggande banktjänstema skiljer sig inte numera på ett avgörande sätt från de övriga infrastrukturtjänstema för handeln. Vid tolkningen av kreditinstitutslagen skall denna omständighet därför beaktas.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Non liquet?

Jaakko Husa — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Klassisen roomalaisen siviiliprosessin tosiasiakysymyksissä kanta ilmaistiin käyttäen tabulaa, johon merkittiin joko vapauttava absolvo tai langettava condemno. Voitiin myös päätyä kantaan non liquet, joka tarkoittaa sananmukaisesti 'se ei ole selvää'. Perusoikeuksien, vallanjako-opin ja 2000-luvun teoreettisen lainopin systematisointitehtävän välistä ristivetoa puntaroitaessa voidaan tulla samankaltaiseen päätelmään - non liquet.

Perusoikeusvetoisen systematisoivan lainopin ja vallanjakolähtöisen, mutta kansansuvereniteettitraditioon perustuvan ajattelun pohjana olevat juridiset maailmankuvat ja demokratiakäsitykset poikkeavat toisistaan. Tästä huolimatta Verfassungsstaatin konstitutionalismikriteerien mukaan sekä perusoikeudet että vallanjako kuuluvat oikeuden kantaviin periaatteisiin. Ne vetävät kuitenkin eri suuntiin.

Teoksessa lähestytään vallanjako-oppia, perusoikeuksia ja oikeuden systematisointia oikeuden perustan ja normihierarkian, perustuslainmukaisuuskontrollin sekä perusoikeusdoktriinin murroksen kautta. Lisäksi käsitellään yleishallinto-oikeuden eräitä vallanjaon pulmallisuuteen kietoutuvia syväulottuvuuksia hallintolainkäyttöä ja laillisuusvalvontaa analysoimalla. Teoksen näkökulma on valtiosääntöoikeudellinen, paikoin myös vertaileva. Painopiste on yleisissä opeissa siten, että vallanjaon perusfunktio - politiikan ja oikeuden rajanvetoyritys - on juonenkulun punainen lanka. Lopussa esitetään tuoreita näkökohtia perusoikeuksien ja vallanjaon mahdollisuuksista muodostaa perusta oikeusjärjestyksen systematisoinnille. Loppuluvussa luovitaan systematisointioptimismin ja systematisointi pessimismin välimaastossa ja päädytään polysentristen oikeuslähdeoppien ajatukseen.

Teos on tarkoitettu kaikille teoreettisesta lainopista, julkisoikeuden yleisistä opeista, perusoikeuksista ja valtiosääntöoikeuden ydinkysymyksistä kiinnostuneille. Kirjan kirjoittaja Jaakko Husa on valtiosääntöoikeuden ja yleisen oikeustieteen professori Joensuun yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Hän on aiemmin ollut julkisoikeuden professori Vaasan yliopistossa.

Ympäristö oikeutena

Anne Kumpula — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Kansainvälisen ympäristöoikeuden muotoutumisesta lähtien ajatus ihmis- ja perusoikeuksien ja ympäristönsuojelun keskinäisyhteydestä on ollut kiistaton. Tutkimuksessa arvioitavina ovat aineelliset ja menettelylliset ympäristölliset oikeudet, joihin teoksen nimi Ympäristö oikeutena viittaa.

Teoksessa tarkasteltavina ovat aineelliset ympäristölliset oikeudet ja niiden määrittely. Oikeuksien määrittelyssä ratkaisevaksi on noussut niiden eettisen perustan uudelleenarviointi sekä oikeuksien määrittelyn ja toteuttamisen ekologisten rajoitusten tunnistaminen. Arvioitavana on, miten aineelliset ympäristölliset oikeudet ovat yhdistettävissä luonnon itseisarvoa kunnioittavaan lähtökohtaan.

Oikeuksien määrittelyn ohella tarkasteltavina ovat Euroopan unionin ympäristösääntely ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan ympäristösäännös ympäristöllisten oikeuksien toteuttamisen näkökulmasta. Luonnon itseisarvon kunnioitukseen perustuvan eettisen sitoumuksen myötä nousevat esiin myös ympäristön oikeudet ja ihmisten vastuu ja velvollisuudet ympäristöllisiä oikeuksia täydentävinä, mutta myös niiden toteuttamista rajoittavina lähestymistapoina.

Menettelyllisten ympäristöllisten oikeuksien toteuttamisessa eräänlaista käännettä merkitsi Århusissa vuonna 1998 allekirjoitettu tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehty yleissopimus. Sopimus ilmentää kansainvälisesti yleistyvää suuntausta säännellä pikemminkin menettelyjä kuin aineellisia tavoitteita. Tutkimuksessa menettelyllisiä oikeuksia tarkastellaan sopimuksen lähtökohdista.

Sopimuksen tavoitteiden ja sopimusmääräysten käsittelyn ohella selvitetään sopimuksen täytäntöönpanon vaikutuksia Euroopan unionin ympäristöoikeudelliseen sääntelyyn. Unionissa sopimuksen merkitystä lisää se, että unionin jäsenvaltioiden ohella Euroopan yhteisö on allekirjoittanut sopimuksen. Sopimus tulee sovellettavaksi yhteisön toimielimiin ja edellyttää sopimuksen mukaisten menettelyllisten oikeuksien turvaamista myös yhteisön tasolla tehtävässä ympäristöllisessä päätöksenteossa.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Petos liikesuhteessa

Jussi Tapani — to, 01 tammi 2004 00:00:00 +0200

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004.

Hyvä pankki- ja vakuutustapa

Sakari Wuolijoki — ti, 01 huhti 2003 00:00:00 +0300

Onko luottokelvottomalla henkilöllä oikeus saada kotivakuutus? Voiko pankki irtisanoa yrityksen luoton, vaikka yritys olisikin hoitanut luottoa tunnollisesti? Mihin perustuu velvollisuus noudattaa hyvää pankki- ja vakuutustapaa? Mikä merkitys on annettava pankkien ja vakuutusyhtiöiden itsensä laatimille hyvän tavan ohjekokoelmille?
Muun muassa näihin kysymyksiin pureudutaan tässä lisensiaatintutkimukseen perustuvassa kirjassa. Kirjassa selvitetään ensinnäkin hyvän pankki- ja vakuutustavan oikeudellista luonnetta yleisellä tasolla. Lisäksi käsitellään näiden liiketapojen velvoittavuutta ja niiden sisällön määräytymistä sekä niiden rikkomisen seurauksia. Teoksessa kartoitetaan myös hyvän pankki- ja vakuutustavan sisältöä eräissä käytännön kannalta tärkeissä konkreettisissa ongelmatilanteissa.
Kirja sopii pankki- ja vakuutusalalla työskenteleville lakimiehille sekä muille lakimiehille, jotka hoitavat näihin toimialoihin liittyviä asioita.
Kirjan kirjoittaja OTL Sakari Wuolijoki toimii lakimiehenä finanssikonsernissa.

Normi yhteisen mittapuun käytäntönä

François Ewalds — la, 01 maalis 2003 00:00:00 +0200

Mitä normit ovat? Kuinka kurinpito, vakuutukset ja teollisuusstandardit ovat vaikuttaneet ihmistieteisiin yleisesti ja oikeudelliseen ajatteluun erityisesti? Mikä on "normaali" keskivertoihminen? Ovatko normit ja oikeus yhteismitattomia? Tässä kirjassa François Ewald etsii vastauksia mm. näihin kysymyksiin. Ewaldin kirjoitusta täydentää Kaarlo Tuorin arvio Ewaldin "kriittisestä oikeuspositivismista".
François Ewald on ranskalainen filosofi ja lakimies, joka tunnetaan laajalti myös filosofi Michel Foucault'n pitkäaikaisena yhteistyökumppanina. Hän toimii nykyään vakuutusalan ammattikorkeakoulun johtajana Pariisissa. Kaarlo Tuori on yleisen oikeustieteen professori Helsingin yliopistossa.

Oikeusteoreettisia katkelmia

Kimmo Nuotio; Tapio Määttä, Aulis Aarnio, Eerik Lagerspetz, Kaarlo Tuori — la, 01 helmi 2003 00:00:00 +0200

Oikeusteoria ei ala tyhjästä, vaan tälläkin alalla on aika ajoin tarpeellista palata koti- ja ulkomaisiin klassikoihin sekä arvioida erilaisten suuntausten ja traditioiden merkitystä. Tämä kirja sisältää, kattavuuteen ja edustavuuteen pyrkimättä, eräitä fragmentteja sanotusta teemasta. E-sarjassa aikaisemmin ilmestyneissä teoksissa Filosofien oikeus 1-2 keskityttiin filosofien näkemykseen oikeudesta, mutta nyt on esillä selvemmin oikeusteorian näkökulma. Teoksen artikkeleissa esitellään ja arvioidaan Kyösti Haatajan kritiikkiä aikansa oikeustieteestä, Alf Rossin oikeusajattelua, Georg Henrik von Wrightin käsitystä normeista ja käytännöllisestä järjestä, Kaarle Makkosen vaikutusta kotimaiseen julkisoikeuden tutkimukseen sekä Aulis Aarnion nimeen liitettyä analyyttistä hermeneutiikkaa. Kirjoittajina on joukko alan kotimaisia kärkinimiä.

"Suosiosta ja armosta"

Toomas Kotkas — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Armahduksen teema on noussut 1990-luvun kansainvälispoliittisten tapahtumien seurauksena niin julkisen keskustelun kuin tieteellisen tutkimuksenkin kohteeksi. Aika ajoin myös presidenttien myöntämiä armahduksia on käsitelty kotimaisissa tiedotusvälineissä. Kasvaneesta mielenkiinnosta huolimatta armahduksen historiallinen ulottuvuus on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Kirjassa keskitytäänkin armahduksen - tarkemmin armahdusoikeuden - historialliseen tarkasteluun. Tutkimuksessa esitetään kaksi kysymystä. Ensinnäkin, minkälaista oli hallitsijoiden armahduskäytäntö autonomisessa Suomessa? Käyttivätkö keisarit armahdusoikeutta ajaakseen henkilökohtaisia etujaan, vai oliko armahdusoikeuden käyttö jollakin tapaa säännelty? Toiseksi, miten 1800-luvulle ajoittunut rikosoikeuden modernisaatio vaikutti armahdusoikeuteen?

Empiirisen aineiston tarkastelu osoittaa, että armahdusoikeuden käyttö oli koko tutkimusajanjakson (1821-1901) erittäin säännönmukaista. Armahduskäytännön säännönmukaisuutta selitetään muun muassa sillä, että armahdusvaltaa oli huomattavassa määrin delegoitu senaatin oikeusosastolle, mistä syystä armahdusten edellytyksistä puolestaan säänneltiin keisareiden antamissa säädöksissä. Tutkimuksessa armahdusoikeuden käyttöä autonomisessa Suomessa luonnehditaankin legalistiseksi. Rikosoikeuden modernisaatio sen sijaan kavensi armahdusoikeuden käyttöalaa, sillä sitä ei enää tarvittu lieventämään epäoikeudenmukaisiksi katsottuja rangaistuksia. Toisaalta rikosoikeuden modernisaatio toteutettiin osittain juuri armahdusoikeuden käytön kautta ennen lainsäädäntötason muutoksia.

Kirjan neljännessä luvussa empiirisestä aineistosta tehtyjä keskeisiä havaintoja tarkastellaan teoreettisesta näkökulmasta käsin. Teoreettisen viitekehyksen tarjoaa Michel Foucault'n länsimaisten kontrollijärjestelmien muutosta ja modernin kontrollin luonnetta käsittelevät kirjoitukset. Armahdusvallan justifikaatio noudatteli autonomian ajalla edelleen Foucault'n luonnehtiman juridis-diskursiivisen vallankäytön piirteitä. Sen sijaan armahduskäytännöstä on tunnistettavissa piirteitä, jotka heijastelevat biovallalle ominaisia tekniikoita ja diskursseja.

Viimeisessä luvussa pohditaan armahdusoikeutta nykypäivän kontekstissa. Keskeisenä väitteenä on, että legalistisesta perinteestä huolimatta armahdusoikeuden käyttöalaa tulisi supistaa entisestään, jotta armahdusoikeus vastaisi paremmin sen filosofista luonnetta.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2003.

Henkilötodistelu rikosprosessissa

Pasi Pölönen — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Tuomioistuimen ja asianosaisten roolit muuttuivat merkittävästi rikosprosessin ja henkilötodistelujärjestelmän uudistuksessa. Väitöskirjassa tutkitaan näihin rooleihin sisältyviä tehtäviä pää-, vasta- ja uudelleenkuulusteluvaiheisiin jakautuvan ns. vuorokuulustelun (OK 17:33) aiheuttamien teoreettisten ja käytännöllisten kysymysten kautta. Lähemmin tutkimuskohteena on todistajan, syytetyn, asianomistajan ja asiantuntijan tuomioistuinkuulustelun suorittaminen sekä tässä menettelyssä huomioitavat keskeisimmät taustatekijät.

Yleisessä osassa käsitellään rikosprosessuaalisia ja todistusoikeudellisia kysymyksiä, jotka valaisevat kuulustelun taustoja ja muovaavat ja rajaavat kuulusteluiden suorittamista. Oikeusperiaatteiden, perusoikeuksien ja perusoikeusmyönteisen laintulkinnan merkitystä prosessuaaliselle normitulkinnalle pohditaan yleisenä taustakysymyksenä. Näyttökysymyksiä hahmotetaan ns. hypoteesimetodin pohjalta. Metodin avulla tapahtuva todistelukysymysten rationaalinen jäsentäminen tukee paitsi näytön arviointia, myös oikeudenkäyntiin valmistautumista ja henkilötodistelun esittämistä.

Erityisessä osassa käsitellään henkilötodistelua rajaavia, selittäviä ja selventäviä tekijöitä. Todistamis- ja hyödyntämiskieltokysymykset henkilötodistelua rajoittavina tekijöinä nousevat keskeisiksi oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuusvaatimusten takia. Hyödyntämiskielto-ongelmat esiintyvät henkilötodistelussa tyypillisimmin kyselykieltoina tai esitutkintapöytäkirjan lukemisen estymisen muodossa. Kuulusteluja selittävinä tekijöinä tarkastellaan paitsi tuomioistuimen roolia ja sen mukaisia prosessinjohto-oikeuksia ja -velvollisuuksia, erityisesti myös prosessin asianosaisten eli syyttäjän ja puolustuksen asemaa ja tehtäviä pääkäsittelyssä.

Todistajankuulustelun käytännöllistä suorittamista pyritään selventämään prosessistrategian hahmottamisesta ja kuulusteluun valmistautumisesta lähtien. Todistajankuulustelun suorittamista tarkastellaan erikseen pää-, vasta- ja uudelleenkuulusteluvaiheissa. Luonnollisesti myös asiaesittely (alkupuheenvuorot) ja loppulausunnot tulevat käsittelyn piiriin. Syyttäjän ja puolustuksen rooliasemista lähtevä tutkimusote nostaa asianosaisten usein vastakkaiset kuulustelustrategiset ja -taktiset näkökohdat (ja niiden mukaiset menettelytarpeet) eri kuulustelun vaiheissa keskeiseen osaan.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2003.

Biodiversiteettiä turvaavat oikeudelliset periaatteet ja mekanismit

Kai T. Kokko — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Biologinen monimuotoisuus eli biodiversiteetti on vähentynyt jatkuvasti ihmisten luontoon vaikuttavan toiminnan intensiteetin ja määrän kasvaessa. Esimerkiksi eläinlajien sukupuutot ovat merkittävästi lisääntyneet viimeisen sadan vuoden aikana. Kyse ei ole vain yksittäisten ihmisten toiminnasta, vaan myös kulttuurista toiminnan taustalla. Luonnon kirjon hävittäminen johtuu muun muassa seuraavista kulttuurisista ongelmista: 1) kehittymättömistä sosiaalisista rakenteista ja instituutioista; 2) kestämättömistä strategioista, joihin tukeutuen ihmiset laajentavat ekologista elintilaansa ja käyttävät luonnonvaroja; 3) taloudellisten mekanismien kyvyttömyydestä arvottaa luontoa sekä 4) oikeudellisten järjestelmien riittämättömistä keinoista turvata biodiversiteettiä. Käsillä olevassa väitöskirjatutkimuksessa paneudutaan neljänteen ongelmaan.

Oikeudelliset järjestelmät keskittyvät ennen kaikkea oikeussubjektien välisiin suhteisiin, mikä selittää niiden kyvyttömyyttä ratkaista ihmisten ja luonnon välisiin suhteisiin liittyviä kysymyksiä. Henkilörelaatioihin keskittyvien oikeudellisen käytäntöjen ohella tarvitaan keinoja turvata luontoa ja sen monimuotoisuutta suhteessa ihmisten toimintaan.

Perustuslakiin otettu ympäristöä koskeva perusoikeussäännös muodostaa keskeisen avaimen ihmisen luontosuhteen oikeudellistumisessa. Ympäristöperusoikeus julistaa kaikille vastuun luonnosta ja sen monimuotoisuudesta. Vastuuta taustoittavat toisaalta nykyiset ja tulevat sukupolvet huomioon ottavat arvot ja toisaalta arvot, jotka eivät ole palautettavissa ihmisten oikeuksiin. Biodiversiteetin turvaamista voidaankin puoltaa erilaisista arvonäkökohdista, mutta ehkä keskeisimmässä osassa ovat ekologisesti kestävä kehitys ja luonnon itseisarvo.

Tutkimuksessa muodostetaan ihmisten ja luonnon välille oikeudellisesti relevantti turvaamissuhde tasapainottamaan biodiversiteetin heikentämistä edistäviä intressejä. Tässä ympäristöoikeuden alaan kuuluvassa tutkimuksessa on kehitetty ja vahvistettu biologista monimuotoisuutta turvaavia oikeudellisia periaatteita ja mekanismeja, jotta ihmisten käyttäytymistä voitaisiin ohjata ekologisesti nykyistä kestävämpään suuntaan. Samalla on pyritty systematisoimaan asiaan kuuluvia säännöksiä omaksi biodiversiteettiä koskevaksi oikeuden alaksi. Tutkimus ei jää pelkästään teoreettisfilosofiseksi työksi, vaan kehitettyjä yleisiä oppeja testataan esimerkiksi Natura 2000 -alueita koskevan turvaamismekanismin avulla käytännön lain soveltamistilanteissa. Näin pyritään luomaan perustaa yksityiskohtaisemmalle, käytännölliseen tulkintalainoppiin pohjautuvalle jatkotutkimukselle sekä avaamaan lakimiehille ja muille lukijoille uusia näkökulmia ympäristöoikeuteen.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2003.

Dementoituvan henkilön oikeudellinen asema

Anna Mäki-Petäjä-Leinonen — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Toteutuuko dementoituvan ihmisen oikeusturva nyky-yhteiskunnassa? Saako hän riittävästi suojaa toisten taholta tulevia oikeudenloukkauksia vastaan? Noudatetaanko dementoituvan tahtoa hänen oikeudellista asemaansa koskevassa päätöksenteossa?

Tutkimuksessa tarkastellaan niitä keskeisiä oikeussääntöjä, jotka vaikuttavat dementoituvan ihmisen oikeudelliseen asemaan ja oikeusturvaan. Tarkastelun kohteena ovat sekä dementoituvan taloudelliseen asemaan että hänen henkilöönsä liittyvät asiat. Tutkimuksessa liikutaan muun ohella perusoikeuksien, sopimusoikeuden, testamenttioikeuden, holhousoikeuden, lääkintäoikeuden ja sosiaalioikeuden alueilla.

Ongelmakeskeistä metodia soveltavassa väitöskirjatutkimuksessa selvitetään erityisesti kysymystä, mikä merkitys itsemääräämisoikeudella ja suojan tarpeella on oikeudellisina ratkaisu periaatteina.

Tämä vanhusoikeuden perusteos on hyödyksi kaikille, jotka työskentelevät ja toimivat dementoituvien parissa ja tekevät päätöksiä heidän oikeuksistaan.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2003.

Markkinavoiman sääntely EY:n ja Suomen kilpailuoikeudessa

Petri Kuoppamäki — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Tutkimuksen kohteena on markkinavoiman sääntely EY:n ja Suomen kilpailuoikeudessa. Markkinavoimalla tarkoitetaan yrityksen kykyä hinnoitella yli kilpailullisen hintatason tai muutoin vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin esim. sulkemalla muita yrityksiä markkinoiden ulkopuolelle. Kilpailijoiden välinen kartelli tai määräävän markkina-aseman väärinkäyttö voi nostaa järjestelyyn osallisten yritysten markkinavoimaa tavalla, joka haittaa kilpailun toimivuutta. Merkittävä yrityskauppa voi keskittää markkinarakennetta ja estää tehokkaan kilpailun. Seurauksena voi olla innovaatiokilpailun hiipuminen tai tehokkaan tuotantovaihtoehdon syrjäytyminen markkinoiden ulkopuolelle. Merkittävän tuotannontekijän kalleus, huono saatavuus tai laatuun liittyvät ongelmat heikentävät koko kansantalouden kilpailukykyä. Toisaalta järjestely voi olla tarpeen kansainvälisen kilpailun edellyttämän yrityskoon tai riittävien tutkimus- ja tuotekehitysresurssien saavuttamiseksi.

Kilpailuoikeudessa haetaan tasapainotilaa sääntelyn tehokkuuden ja oikeusturvan välillä. Normien tulisi olla yhtäältä joustavia, mutta tärkeätä on myös niiden ennakoitavuus. Tutkimuksessa selvitetään, milloin markkinavoiman hankkiminen on hyödyllistä ja tehokkuutta lisäävää ja toisaalta, milloin se on haitallista. Tutkimuksessa pyritään löytämään ratkaisuperusteita ja antamaan tulkintasuosituksia kilpailuoikeudelliselle päätöksenteolle.

Tutkimuksen teoreettisessa osassa luodaan perusta kilpailuoikeuden metodille ja yleisille opeille. Määräävän aseman käsitettä lähestytään eklektisesti neljästä eri näkökulmasta. Lisäksi luodaan pohja kollektiivisen markkinavoiman myöhemmälle tarkastelulle. Punaisena lankana tutkimuksen metodisessa osassa haetaan välineitä talous- ja oikeustieteellisen lähestymistavan yhteensovittamiseksi. Tutkimuksen laajassa oikeusdogmaattisessa osassa käsitellään perusteellisesti kolmea ongelmakokonaisuutta: kartelleja, määräävän aseman väärinkäyttöä ja yrityskauppavalvontaa. EY:n ja Suomen kilpailuoikeudessa valittuja ratkaisuja verrataan toisiinsa. Pyrkimyksenä on samalla kaiken aikaa käytännön tulkintasuositusten antaminen. Johtopäätösosassa vedetään langat yhteen ja pohditaan sitä, mitä muutoksia EY:n kilpailuoikeuden modemisaatio tuo kilpailuasioiden käsittelyyn.

Väitöskirjan merkitys liittyy toisaalta oikeudenalan taloudellis-yhteiskunnallisiin perusteisiin ja tieteelliseen metodiikkaan, toisaalta oikeuden substanssiin. Tutkimus tulee epäilemättä muodostamaan Suomen kilpailuoikeudellisen kirjallisuuden perusteoksen.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tidekunta, 2003.

Rikosoikeudellisia kirjoituksia VII, Pekka Koskiselle 1.1.2003 omistettu

Raimo Lahti, Tapio Lappi-Seppälä — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Rikosoikeudellisia kirjoituksia VII -teos on omistettu Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorille Pekka Koskiselle hänen 60-vuotispäivänsä 1.1.2003 johdosta. Teoksen ovat toimittaneet professorit Raimo Lahti ja Tapio Lappi-Seppälä. Teos jatkaa vuonna 1949 alkanutta Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen perinnettä julkaista juhlakirjoina rikosoikeudellisen tutkimustyön tuloksia.

Teoksen aloittaa tasavallan presidentti Tarja Halosen tervehdys. Tieteellisiä kirjoituksia on yhteensä 23. Kirjoitukset kattavat monipuolisesti rikosoikeuden ja rikollisuuden tutkimuksen eri osa-alueita. Kun Pekka Koskisella on ollut keskeinen asema rikoslain kokonaisuudistuksen valmistelussa, on ymmärrettävää, että monessa kirjoituksessa käsitellään tuon päätösvaiheessa olevan mittavan lainsäädäntöhankkeen kysymyksiä. Yleisten oppien uudistusta (hallituksen esitys 44/2002 vp) eritellään kaikkiaan kolmessa eri kirjoituksessa.

Kriminaalipolitiikan ja rikosoikeuden perustavat kysymyksenasettelut ja kehityssuunnat ovat niin ikään esillä lukuisissa kirjoituksissa. Kriminaalipolitiikan rooli on yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa kasvanut. Siten on tärkeää analysoida, miten kriminaalipolitiikkamme on 1960-luvun murroksen jälkeen muuttunut sekä mihin suuntaan ja mistä mallia ottaen sitä tulisi jatkossa kuljettaa. Uusimmat kriminologian teoriat ovat usean kirjoittajan tarkasteltavina, ja niistä saadaan aineksia Suomen sekä laajemmin eurooppalaisen kriminaalipolitiikan ja rikosoikeuskehityksen kriittiselle arvioimiselle. Oikeusvertailun näkökulman teokseen tuovat ulkomaiset kollegat selvittäessään varallisuusrangaistuksen tulevaisuutta, syyteoikeuden vanhentumista Pohjoismaissa ja ruotsalaista tahallisuusoppia.

Rikoslainopilliset kirjoitukset käsittelevät kiristyksen ja väärän ilmiannon tunnusmerkistöjä, jälkikonkurrenssia sekä menettämisseuraamuksista annettujen uusien säännösten tulkintaa. Muita kirjoitusten aiheita ovat laillisuusvalvojan asema syyttäjänä sekä valtion virkojen täytön periaatteet.

Tarpeidenmukainen oikeusperiaateajattelu

Petter Kavonius — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Oikeusperiaateajattelussa on kysymys sellaisesta oikeudellisen tiedon käsittelystä, jossa painotetaan oikeusperiaatteiden merkitystä. Sillä on vankka, vakiintunut ja edelleen syvenevä asema ammattitaitonsa ajanmukaisena päivittäneiden suomalaisten juristien keskuudessa. Sen asema on vahvistunut erityisesti perusoikeusuudistuksen ja Suomen oikeuden eurooppalaistumisen myötä.

Tutkimuksessa oikeusperiaateajattelua lähestytään oikeudellisiin ratkaisuihin ja niiden perusteisiin kohdistuvista vaatimuksista käsin. Näitä vaatimuksia ovat ratkaisujen ja niiden perusteiden kontrolloitavuus, optimaalinen hyväksyttävyys oikeusyhteisön erilaisten arvojen ja tavoitteiden näkökulmasta, hyväksyttävyys tapausten erityispiirteiden kannalta, ennakoitavuus ja kokonaisvaltainen ajanmukaisuus. Tällaiset vaatimukset kuitenkin nähdään tutkimuksessa viimesijaisesti erilaisten tarpeiden tuotteina.

Tutkimuksessa käytetään uusien kognitiivisten tieteiden (kognitiotiede ja kognitiivinen neurotiede) tuloksia ja tieteellistä maailmankuvaa, joilla syvennetään ja ajanmukaistetaan oikeudellista ajattelua koskevaa yleistäkin tietämystä. Nämä tieteet edustavat perinteisen filosofian ja psykologian liittoa mielen, ajattelun ja päätöksenteon fysiologisen perustan (mm. neurobiologian, geenitutkimuksen ja evoluutiopsykologian) tutkimuksen kanssa.

Avainlauseiden kursivoinnin myötä (eräänlaisilla valmiilla alleviivauksilla) tutkimuksen keskeinen sisältö on hahmotettavissa myös nopealla selailulla.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2003.

Ositus, tasinko ja sivullissuoja

Tapani Lohi — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Aviopuolisoiden kesken toimitettavan omaisuuden osituksen tyypillinen lopputulos on, että enemmän omistava puoliso antaa vähemmän omistavalle tasinkoa. Omaisuutta näin saanut puoliso saattaa joutua puolustamaan saantoaan sivullisen esittämiä vaatimuksia vastaan. Riidan toiseksi osapuoleksi voi tulla esimerkiksi tasingoksi annetun esineen oikea omistaja, kilpaileva luovutuksensaaja tai tasinkoa antaneen puolison ulosmittaus- tai konkurssivelkoja.

Käsillä olevassa teoksessa tarkastellaan tasinkosuorituksen aiheuttamia sivullissuojaongelmia. Pääkysymyksenä on, miltä osin niissä tulee soveltaa samoja sääntöjä kuin kahden yksityishenkilön välillä toteutetuissa "normaaleissa" luovutuksissa. Voidaanko tasingonsaajalle esimerkiksi antaa vastaavanlaista vilpittömän mielen suojaa oikeaa omistajaa kohtaan kuin ostajalle oikeutemme mukaan annetaan? Entä millainen on saajapuolison asema toisen puolison velkojiin nähden? Vaikka pääpaino on sivullissuhteen ongelmissa, useilla kirjassa esitetyillä kannanotoilla on olennainen merkitys myös puolisoiden keskinäisissä suhteissa syntyvien ositusriitojen kannalta.

Teos on tarpeellinen erityisesti asianajajille, tuomareille sekä kaikille muillekin avioliittooikeudellisten kysymysten parissa työskenteleville. Sen käyttämistä helpottavat asiahakemisto ja oikeustapaushakemisto.

Sisäpiirintiedon väärinkäyttö

Tero Kurenmaa — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Sisäpiirintiedon väärinkäyttöä pidetään yleisesti yhtenä kaikkein eniten arvopaperimarkkinoiden puolueettomuutta ja luotettavuutta vaarantavista toimista. Sisäpiirintiedon väärinkäytöksi kutsutaan sellaista rikoslain 51 luvun 1 §:ssä määriteltyä toimintaa, jossa pyritään hankkimaan taloudellista hyötyä käyttämällä julkisen kaupankäynnin kohteena olevaan arvopaperiin liittyvää sisäpiirintietoa hyväksi arvopaperikaupassa.

Talousrikoksia koskevan sääntelyn erityisenä piirteenä on, että säännökset ovat tyypillisesti sisällöllisesti avoimia, jonka johdosta tulkinnalle on jäänyt suhteellisen laaja merkitys lainsoveltamistilanteissa. Sisäpiirintiedon määritelmä on hyvä esimerkki tulkinnanvaraisesta käsitteestä, jonka kaltaisia sisällöltään epävarmoja ja abstrakteja käsitteitä on toimintaympäristöä painottavan ajattelun mukaisesti pyrittävä usein selventämään asianomaisella oikeudenalalla vallitsevista normeista saatavilla tulkintaohjeilla.

Suomen nykyisessä systeemissä sisäpiiririkosten tutkinta on jakautunut arvopaperimarkkinoita valvovan viranomaisen ja poliisin välille. Arvopaperimarkkinoita valvovana viranomaisena Rahoitustarkastus useimmiten suorittaa alustavan tutkinnan ja vasta sitten siirtää epäilyttävät tapaukset poliisille varsinaiseen esitutkintaan. Tutkinnan todellinen haaste on yleensä löytää tapauksia, joissa olisi konkreettisia rikosepäilyjä.

Markkinoiden väärinkäyttöä koskevan uuden direktiivin osalta tutkimuksen kiinnostuksen kohteena on selvittää, miten se saattaa vaikuttaa kotimaiseen ja kansainväliseen sisäpiirisääntelyyn ja -valvontaan sekä viranomaisten keskinäiseen yhteistyöhön tulevaisuudessa.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2003.

Periaatteet ja perustelut

Mika Huovila — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Tuomion perustelemiselle asetetaan nykyään monenlaisia vaatimuksia ja tavoitteita. Joistakin niistä vallitsee yleisellä tasolla melko suuri yksimielisyys - katsotaan, että perustelujen tulee olla ymmärrettäviä, avoimia ja seikkaperäisiä. Kuitenkin yhteensopiviltakin vaikuttavat tavoitteet joutuvat usein konkreettisissa soveltamistilanteissa keskenään ristiriitaan. Keskeinen ymmärrettävien perustelujen vaatimus voi saada hyvin erilaisen sisällön jopa samassa soveltamistilanteessa riippuen siitä, keiden näkökulmasta asiaa arvioidaan: asianosaisten, ylemmän oikeusasteen, lakimiesten yleisesti vai joidenkin muiden tahojen.

Tutkimuksen tavoitteena on oikeudellisen analyysin pohjalta määritellä, minkälaiset ovat laadultaan hyvät tuomion faktaperustelut (näyttökysymystä koskevat perustelut). Samalla pyritään antamaan vastaus kysymyksiin, mitkä tuomion perusteluille asetetuista eri vaatimuksista ovat oikeudellisesti legitiimejä ja miten edellä mainittu vaatimusten ristiriita on erilaisissa tilanteissa ratkaistava.

Voimassa olevaan oikeuteen perustuva hyvien perustelujen tutkimus ei voi rajoittua lain säännösten tulkintaan. Nimittäin käytännössä yksimielisen kannan mukaisesti perustelemista ei ole mahdollista tarkasti säännellä lailla ja säännöillä. Tämän looginen seuraus on, ettei lailla säädettyjen sääntöjen tulkinnalla myöskään voida päästä pitkälle tuomion perustelujen arvioinnissa. Sen vuoksi tutkimuksessa on suuntauduttu oikeusperiaatteisiin, joita punnitsemalla tutkimustulokset perustellaan. Koska mitään periaatesysteemiä tai punnintamallia faktaperustelujen arvioimiseksi ei ole aikaisemmin kehitetty, keskeisenä tutkimuskohteena ovat myös prosessuaaliset periaatteet ja niiden punninta.

Periaatteille on ominaista, että niitä sovelletaan vain siinä määrin kuin se on mahdollista oikeudellisten ja tosiasiallisten rajojen puitteissa. Oikeudellisia rajoja asettavat muut kuin nimenomaan perusteluja koskevat (prosessuaaliset) normit. Tosiasialliset rajat tulevat taas vastaan konkreettisissa käytännön tilanteissa. Tämän vuoksi tutkimuksessa käsitellään prosessuaalisia normeja ja käytäntöjä laajemmin kuin vain tiukasti perustelemiseen liittyen, myös empiiriset, oikeudenkäytön reaalimaailmaan kuuluvat kysymykset ovat osa tutkimusta.

Prosessuaalisten oikeusperiaatteiden punninnan tuloksena kirjassa esitetään 15 ohjetta - perustelemisen peukalosääntöä - hyvien perustelujen laatimisen apuvälineeksi. Jotkut niistä ovat hyvin sopusoinnussa kirjallisuuden usein toistettujen ohjeiden ja kannanottojen kanssa. Kuitenkin tutkimustulokset ovat osaksi myös yllättäviä. Esimerkiksi näyttökysymyksen perustelujen seikkaperäisyys ei ole nykyisessä prosessissamme oikeudellisesti hyväksyttävä tavoite kaikissa eikä ehkä edes useimmissa kiperissäkään näytön harkintatilanteissa. Myös näyttökysymyksen perustelujen avoimuus tarkoittaa jotain muuta kuin usein kirjallisuudessa esitetään.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2003.

Lautakuntamenettely kuluttajariitojen ratkaisukeinona

Klaus Viitanen — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Teos lukeutuu access to justice -tutkimussuuntauksen piiriin, jonka kohteena on kansalaisten oikeuksien tosiasiallinen toteutuminen. Sen kritiikin kohteena on usein ollut perinteinen riitaprosessi, joka prosessikynnyksen korkeuden vuoksi on yleensä soveltumaton kansalaisten oikeusriitojen ratkaisukeinoksi. Tämän vuoksi access to justice -tutkimussuuntauksen mielenkiinnon kohteina ovat olleet erilaiset vaihtoehtoiset riidanratkaisumenetelmät (alternative dispute resolution) keinoina edistää oikeuksien toteutumista erityisesti yksityishenkilöille tyypillisissä riitatilanteissa. Varsin suosittu keino eri maissa on ollut erilaisten lautakuntatyyppisten riidanratkaisuelinten perustaminen. Myös Suomessa tämä ilmiö on selvästi havaittavissa.

Väitöskirjassa tarkastelun kohteina ovat oikeuden laadun ja saatavuuden toteutuminen vuonna 1978 toimintansa aloittaneessa kuluttajavalituslautakunnassa. Lautakunnan tehtävänä on antaa ratkaisusuosituksia kuluttajien siinä vireille panemissa yksittäisissä riita-asioissa. Tutkimustehtävänä on selvittää, kuinka hyvin lautakunta on onnistunut sille asetetussa tavoitteessa edistää kuluttajien yksilöllisten oikeuksien toteutumista sekä millä eri keinoin lautakunnan toimintaa voitaisiin kehittää. Lautakunnan ratkaisujen oikeudellisen laatutason selvittämiseksi tutkimuksessa tarkastellaan lautakunnan toimintaa koskevaa sääntelyä sekä sitä velvoittavia yleisiä menettelyperiaatteita. Lisäksi tarkastellaan sitä, minkälaiset mahdollisuudet lautakunnalla on hankkia ja vastaanottaa riidanalaisia tosiseikkoja koskevia todisteita sekä kuinka hyvät edellytykset sillä on tehdä aineellisesti laadukas ratkaisu kerätyn aineiston perusteella. Lautakunnalla on myös velvollisuus edistää sovintoratkaisujen syntymistä käsittelemissään asioissa.

Tutkimuksessa tarkastellaan aktiivisen lautakuntasovittelun etenemisvaiheita käyttäen vertailukohteena tuomioistuinsovittelua, jonka aktiivisuutta pyrittiin selvästi lisäämään vuoden 1993 menettelyuudistuksella. Tutkimuksessa tarkastellaan oikeuden saatavuuden toteutumista lautakuntamenettelyssä käyttäen arviointikriteereinä käsittelyn kustannuksia ja kestoa sekä lautakunnan tekemien hyvityssuositusten noudattamisastetta. Tähän liittyen tutkimuksessa tarkastellaan myös erilaisia keinoja, joiden avulla lautakunnan ratkaisujen noudattamisastetta voitaisiin parantaa. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti sitä, miten lautakunnan ratkaisujen muuttaminen täytäntöönpanokelpoisiksi voitaisiin toteuttaa ilman, että se edellyttäisi lautakuntamenettelyn muuttumista nykyistä olennaisesti muodollisempaan suuntaan.

Vaikka tutkimus onkin sinänsä rajattu koskemaan vain kuluttajariitojen ratkaisemista, on monilla siinä käsiteltävillä kysymyksillä merkitystä pohdittaessa lautakuntamenettelyn ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun soveltuvuutta ja kehittämismahdollisuuksia myös muiden riita-asioiden ratkaisemisessa. Sen vuoksi teos on kuluttajariitojen parissa työskentelevien lisäksi hyödyllinen myös kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita access to justice -tutkimussuuntauksesta ja erityisesti vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2003.

Kirkko ja perusoikeudet

Pekka Leino — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

OTT Pekka Leinon tutkimus Kirkko ja perusoikeudet tarkastelee erilaisten perusoikeuksien ja perustavaa laatua olevien oikeuksien vaikutusta kirkkoon ja sen hallintoon. Tutkimuksen tekijä jatkaa hallinto-oikeudellisessa väitöskirjassaan Kirkkolaki vai laki kirkosta esittämäänsä oikeuden käsitteen ja nimenomaan kirkon oikeuden käsittämisen tarkastelua. Tekijä hahmottelee kansankirkon tunnistamissäännöksi: "Elävä kansankirkko kirkkona on sekä uskonyhteisö että sosiologinen yhteisö. Se on näitä samalla kertaa, mutta se ei ole kuitenkaan pelkästään kumpikaan näistä." Kirkon juridisen olemuksen käsittäminen merkitsee kirkkoa koskevien yhteiskunnallisten ja ylikansallisten oikeudellisten normien tuntemisen lisäksi sen tiedostamista, että kirkon olemukseen.kuuluu sen ylipositiivinen arvopohja, joka asettaa vaatimuksia myös kirkon positiiviselle oikeudelle. Oikeuden käsittämisen muuttuminen yhteiskunnassa vaikuttaa myös kirkon oikeuteen. Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevat erilaiset käsitykset valtiosta, ihmisestä ja tiedosta vaikuttavat oikeuden käsittämiseen ja sen muuttumiseen.
Kirkko sosiologisena yhteisönä pyrkii julkisyhteisöä koskevassa oikeudellisessa sääntelyssään harmoniaan yhteiskunnallisen oikeuden käsittämisen kanssa. Kirkko on kuitenkin myös uskonyhteisö, jonka on samaistuttava oman yli positiivisen arvopohjansa mukaisesti yhteiskunnallista oikeutta, ihmiskäsitystä tai tiedon käsitteen ymmärtämistä pysyvämpiin käsityksiin omasta oikeudestaan ja ylipositiivisen oikeutensa mukaisiin kristilliseen ihmiskäsitykseen ja kirkon ilmoitukseen perustuvaan tiedonkäsitykseen. Kirkkoa velvoittavia perusoikeuksia ovat julkista valtaa edustavana instituutiona kansallisen perusoikeusjärjestelmän ja ihmisoikeussopimusmääräysten lisäksi yhteisoikeuden kehittymässä olevat perusoikeusnormit. Kuitenkin kirkon elämässä vaikuttaa myös kirkon sisäinen perusoikeusjärjestelmä: kirkon, sen työntekijöiden ja jäsenten perustavaa laatua olevat oikeudet. Onko kirkon mukauduttava sitä ympäröivän yhteiskunnan muuttuviin käsityksiin oikeudesta, ihmisestä ja tiedosta vai voiko se saada sitä koskeviin oikeudellisiin normeihin myös kirkon ylipositiivisen arvopohjan mahdollisesti edellyttämät poikkeamat?

Oikeustieteen tieteenteoria

Raimo Siltala — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Oikeustieteen tieteenteoria on ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisen oikeustieteen ja etenkin lainopin tieteenteoreettisista sitoumuksista. Sen teoreettisena lähtökohtana on yhtäältä Alf Rossin analyyttinen oikeusrealismi, joka tarkastelee oikeutta yhteiskunnallisena tosiasiana eli toteutuneiden ja myös tulevaisuudessa toteutettavissa olevien, yksittäisille oikeussubjekteille kohdennettujen oikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuutena, ja toisaalta Neil MacCormickin ja Ota Weinbergerin institutionaalinen oikeuspositivismi, jonka mukaan voimassa olevan oikeuden säännöt ovat luotavissa, muutettavissa, pantavissa täytäntöön ja kumottavissa vain lainsäätäjän ja tuomioistuinten määrämuotoisten kielellisten ilmausten eli institutionaalisten puhetekojen avulla. Oikeusperiaatteiden osalta on ratkaisevaa niiden rakenteistuminen Suomen oikeuden institutionaaliseen ja yhteisölliseen arvoperustaan.

Oikeustiedettä tarkastellaan teoksessa monialaisena tieteenä, johon kuuluvat lainopin ohella oikeushistorian, oikeussosiologian, oikeustaloustieteen, oikeuslingvistiikan ja oikeusfilosofian kaltaiset tutkimusalat. Oikeustieteen tutkijan itseymmärrys määritellään oikeustieteen tieteenalan, tutkimuskohteen, tiedonintressin, tutkimusmetodin, tutkijanideologian, tieteenkuvan ja tutkimustulosten avulla. Suomalaisen tuomarin ja tutkijan oikeuslähdeoppi on ajantasaistettu vastaamaan 2000-luvun oikeustilaa, jolloin myös eurooppaoikeudellinen normisto ja etenkin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista ilmenevät yleiset oikeusohjeet on liitetty sen osaksi. Lainopin metodi määritellään oikeussääntöjen tulkintaa ja systematisointia sekä oikeusperiaatteiden punnintaa ohjaavien argumentaatiosääntöjen avulla. Sovellettava tulkintakehys määrittää oikeuden tulkinnan avulla tavoiteltavat oikeudelliset ja yhteiskunnalliset päämäärät.

Lainopin tieteenkuva määritellään tutkimuksen oikeuslähdeopillisten, käsitteellisten, konstitutiivisten ja metodiopillisten sitoumusten avulla. Tutkimus esittelee 1900-luvun ja 2000-luvun suomalaisen lainopin keskeiset opilliset suuntaukset eli tulkintamatriisit. Näitä ovat käsitelainoppi, analyyttinen oikeustiede, vaihtoehtoinen lainoppi, sosiaalinen siviilioikeus, pragmaattinen instrumentalismi eli reella överväganden -juridiikka ja oikeustaloustieteellinen laintulkintaoppi, oikeusperiaatteiden punnintamalli, kriittinen oikeuspositivismi, naisoikeus- ja oikeudellinen tasa-arvotutkimus sekä perusoikeuskeskeinen laintulkintaoppi. Luvussa oikeudellisista metodifragmenteista arvioidaan kriittisen lähiluvun avulla suomalaisen oikeustieteen keskeiskirjoituksia sekä filosofi Ludwig Wittgensteinin ja oikeus filosofi H.L.A. Hartin tuotantoa. Kirjan liitteenä on sanasto, joka käsittää joukon teoksessa käytettyjä tieteenteorian avaintermejä selityksineen

Perusoikeudet ja varallisuussuhteet

Pekka Länsineva — ti, 01 tammi 2002 00:00:00 +0200

Valtiosääntöoikeuden alaan kuuluvassa väitöskirjassa tarkastellaan, minkälaisia vaatimuksia perusoikeusjärjestelmä asettaa sellaiselle oikeudelliselle sääntelylle ja päätöksenteolle, joka koskee yksilöiden talouteen ja varallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Perusoikeuksien osalta tutkimuksen pääteemat liittyvät yleisten oppien kehittämiseen ja käytännön perusoikeusharkinnan keskeisten piirteiden jäsentämiseen. Työssä perehdytään muun muassa siihen, miten perusoikeudet vaikuttavat julkisen vallan ja yksityishenkilöiden välisissä suhteissa, sekä mikä merkitys niillä on yksityisten toimijoiden keskinäisissä suhteissa.

Teos on oikeuskäytännön kannalta ajankohtainen. Siinä hahmotellaan, miten yhä yleisemmiksi käyviä perusoikeusongelmia tulee jäsentää yksilöiden varallisuusaseman kannalta merkityksellisissä ratkaisutilanteissa ja minkälaisiin näkökohtiin näitä asioita koskevassa harkinnassa tulee kiinnittää huomiota. Perusoikeusharkintaan liittyvien yleisten kysymysten ohella tutkimuksessa selvitetään seikkaperäisesti, miten Suomen perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen kirjattuja omaisuudensuojasäännöksiä tulee erilaisissa ratkaisutilanteissa soveltaa.

Varallisuussuhteita tarkastellaan työssä koko oikeusjärjestyksen läpäisevästä näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena ovat sekä yksityis- että julkisoikeudelliseen perusteeseen kytkeytyvät varallisuusoikeudet ja -edut sekä niiden perusoikeusliitynnät. Teoksen lukijakuntaan kuuluvat siten perusoikeus juristien ohella niin siviili- kuin julkisoikeudellisiinkin teemoihin perehtyneet lakimiehet oikeuselämän eri aloilla.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2002.

Kirkkolaki vai Laki kirkosta

Pekka Leino — ti, 01 tammi 2002 00:00:00 +0200

OTL Pekka Leinon hallinto-oikeudellinen tutkimus Kirkkolaki vai Laki kirkosta selvittää kirkkolain luonnetta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallintoa ja järjestysmuotoa koskevana oikeudellisena normina. Jo vuoden 1869 kirkkolaissa luotiin senaikaista yhteiskuntaa ja kirkkoa varten kirkkolakijärjestelmä, jonka mukaan kirkko ehdottaa kirkkolakiin otettavien säännösten sisällön valtion lainsäädäntöelimille joko hyväksyttäväksi tai hylättäväksi, muutoksia sisältöön ei voida tehdä. Järjestelmän on katsottu turvaavan kirkon asemaa yhteiskunnassa, koska kirkko on voinut ratkaisevasti vaikuttaa omista asioistaan säädettävän lain sisältöön. Onko kirkkolakijärjestelmä edelleen toimiva järjestelmä lainsäädännön kehittyessä yhä monimuotoisemmaksi ja kattavammaksi pyrkien sääntelyllään vaikuttamaan yhteisöjen ja yksilöiden elämään?

Kun kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta perustuslain mukaan säädetään kirkkolaissa, onko niin todella? Pyrkivätkö uudentyyppiset säädökset ja muut oikeudelliset normit määräämään, mitä säännöksiä kirkon hallinnossa on noudatettava? Mikä on perusoikeusjärjestelmän vaikutus kirkon oikeudelliselle normille? Tutkimuksessa on tarkasteltu yhteiskunnan säätämän yleisen lainsäädännön vaikutuksia kirkkolakijärjestelmän kannalta. Voiko kirkkolakijärjestelmä säilyä, jos säännökset kirkon omista asioista siirtyvät kirkkolaista enenevässä määrin sen ulkopuolelle muihin säädöksiin? Miten kirkkolain kannalta on arvioitava yhteiskunnan säätämiä normeja yhteiskunnallisesta tasa-arvosta, julkisista hankinnoista tai parisuhteiden rekisteröintiin taikka joidenkin muiden oikeudellisten normien vaatimuksiin? Miten on arvioitava kirkon ylipositiivisen arvopohjan, kirkkolain ja yhteiskunnassa säädetyn muun oikeudellisen normin suhdetta?

Ylikansallinen lainsäädäntö ja ihmisoikeussopimukset ovat alkaneet määritellä kirkkoakin koskevaa lainsääntöä ja hallinnollisia rakenteita. Myös kirkon hallintoa ollaan mukauttamassa yhteiskunnan rakenteisiin kirkon omastakin aloitteesta siirtämällä osa kirkon oikeussuojajärjestelmästä yhteiskunnan viranomaisten hoidettavaksi. Kirkko voi olla aloitteellinen kirkkolain sisällön määrittelemisessä, mutta jääkö kirkkolakijärjestelmään riittävästi sellaisia kirkon omia asioita, joiden perusteella tarvitaan erityistä lakijärjestelmää? Onko kirkko muuttamassa kirkkolakijärjestelmää vai pitäisikö sen muuttaa järjestelmä vain laiksi kirkosta?

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2002.

Perustuslain auktoritatiivinen tulkinta

Veli-Pekka Hautamäki — ti, 01 tammi 2002 00:00:00 +0200

Perustuslait sisältävät usein väljiä ja yleisluonteisia säännöksiä, joiden normisisältö ei avaudu pelkästään säännöksen tekstiä lukemalla. Perustuslain soveltamisen kannalta tällaiset säännökset ovat ongelmallisia ja näissä tilanteissa muodostuu tarve tulkintaan. Perustuslain hierarkkinen ylemmänasteisuus muuhun lainsäädäntöön nähden aiheuttaa useimmissa valtiosääntöjärjestelmissä kuitenkin rajoitteita perustuslain tulkinnalle: kenen tahansa tekemille perustuslain tulkinnoille ei voida antaa painoarvoa. Tämän seikan vuoksi perustuslain tulkintaa suorittavilla tahoilla tulee olla auktoriteettia tulkintojensa takana. Usein tällainen auktoriteettistatus on annettu erityiselle valtiosääntötuomioistuimelle, joskin käytännöt vaihtelevat.

Tutkimuksessa tarkastellaan perustuslain auktoritatiivista tulkintaa oikeusvertailun menetelmin vertailumaina Suomi ja Norja. Tutkimus on maavertailu, joka hyödyntää valtiosääntö- ja tulkintateoriaa. Sekä Suomen että Norjan osalta on osoitettavissa erilaisia auktoriteetteja perustuslain tulkinnan suhteen, mutta kummassakin maassa auktoritatiivisimman perustuslain tulkitsijan aseman voi sanoa keskittyneen yhdelle instituutiolle: Suomessa eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ja Norjassa korkeimmalle oikeudelle.

Mainittuja auktoritatiivisimpia perustuslain tulkitsijoita tarkastellaan historiallisessa kontekstissa, niiden toimivaltaan, tehtäviin ja kokoonpanoon liittyvissä seikoissa, sekä niiden tulkintakäytännön osalta. Kummankin tutkittavan orgaanin käytännöstä on otettu esimerkeiksi kymmenen perustuslain tulkintatapausta, joita analysoidaan tulkintateoreettisista lähtökohdista, jolloin mielenkiinnon kohteena on erityisesti tulkintojen argumentointi.

Suomalaisessa ja norjalaisessa valtiosääntökulttuurissa on samoja, mutta myös monia hyvin erilaisia piirteitä, joita tutkimus tuo esiin. Tutkimuksen tuloksena syntyy kuva kahdesta perustehtäviltään erilaisesta orgaanista, joilla kuitenkin on sama funktionaalinen tehtävä perustuslain auktoritatiivisena tulkitsijana ja normihierarkian ylläpitäjänä. Näiden asema perustuslain auktoritatiivisimpina tulkitsijoina vaikuttaa vahvalta, mikä ei toisaalta ole yllättävä havainto ottamalla huomioon ne historialliset tosiseikat, jotka ovat vaikuttaneet mainittujen orgaanien aseman muotoutumiseen. Auktoriteettiaseman säilymistä ei kuitenkaan voi nähdä automaattisena ominaisuutena, vaan se vaatii aktiivisuutta perustuslain tulkinnassa ja tulkintojen hyväksyttävyyttä.

Väitöskirja : Vaasan yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, 2002.

Tavaramerkki, kilpailu ja alkuperä

Jukka Palm — ti, 01 tammi 2002 00:00:00 +0200

OTL, VT Jukka Palmin väitöskirja tarkastelee niin sanotun brandi-ajattelun vaikutusta tavaramerkkien rekisteröimisen edellytyksiin ja suoja-alan laajuuteen. Ajankohtaisia kysymyksiä ovat vahvasti kuvailevien sanamerkkien ja ”epätavallisten” merkkien rekisteröinti, modernin sekaannusvaaraopin laajuus sekä merkkien suojaaminen niiden vesittymiseltä. Tutkimuksessa muodostetaan käsitys siitä, mikä on rationaalinen yhteisö-oikeudellinen standardi näissä kysymyksissä.

Suomen liityttyä EU:n jäseneksi on oikeuslähdeoppimme perusta olennaisesti muuttunut. Kansallisen sääntelyn tulkinnassa on otettava huomioon yhteisöoikeudelliset oikeuslähteet. Tavaramerkkiasioissa onkin jo muodostunut laaja yhteisöoikeudellinen käytäntö siitä, miten vuoden 1989 tavaramerkkidirektiivi ja yhteisötavaramerkkiasetus on tulkittava.

Työssä kiinnitetään keskeinen huomio siihen, että modernia tavaramerkkioikeutta ei tule tarkastella sääntökeskeisenä oikeudenalana, vaan argumentaatiopohjaisena punnintajuridiikkana. Erilaisten suuntaa antavien mittapuiden perusteella määritetään se, miten kukin oikeudellinen ongelma on ratkaistava. Näin ollen kysymys on eräänlaisesta ”standardilainopista”, jossa erilaisten käytännöllisten tyyppitapausten merkitys korostuu.

Tutkimuksessa ei tarkastella sitä, millainen tavaramerkkisuoja suojaa tehokkaimmin merkin haltijan asemaa vaan sitä, millainen tavaramerkkisuoja on rationaalinen kaikkien markkinoilla toimivien intressien kannalta. Millainen on markkina-orientoitunut tavaramerkkioikeus? Voimassa olevan oikeuden tulkinnassa on sääntelyn sallimissa rajoissa otettava huomioon myös se, millä tavalla omaksuttavat oikeudelliset standardit vaikuttavat markkinoiden toimintaan. Tulkinnan ja oikeuskäytännön kuvailun lisäksi työssä esitetäänkin oikeuskäytännön kehittämistarpeita sekä sääntelykritiikkiä. Työssä todetaan, että yhteisöjen tuomioistuimen tulkinnat tavaramerkkidirektiivin sisällöstä ovat pitkälti sopusoinnussa tämän ajattelutavan kanssa. Toisaalta vertailu tuoreeseen Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden käytäntöön paljastaa, että USA:ssa markkinoiden ohjaamisessa on menty huomattavasti pidemmälle. Voimassa olevan sääntelyn tulkinta sisältää myös sellaista, mikä meillä mielletään kuuluvaksi lainsäätäjän päätäntävaltaan.

Tavaramerkkien lisääntynyt merkitys yritysten välisessä kilpailussa lisää markkinoille tulon kustannuksia. Erityisesti liian laaja tavaramerkkisuoja saattaa tarpeettomasti ra-oittaa toimivaa kilpailua. Tavaramerkkisuojan laajentamiseen vastaamaan tavaramerkkimarkkinointiin panostavien yritysten toiveita onkin suhtauduttava riittävän kriittisesti. Kutakin oikeudellista kysymystä on kuitenkin arvioitava erikseen ja esimerkiksi vahvas-i kuvailevien sanamerkkien suojaamiseen sekä laajaan sekaannusvaaraoppiin voidaan suhtautua myönteisesti.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2002.

Nykyajan muuttuva oikeus : Justus ry. 10 vuotta = Nutida rätt i förändring : Justus r.f. 10 år

ti, 01 touko 2001 00:00:00 +0300

Oikeudellisen muutoksen kysymykset ovat tärkeitä modernissa oikeustieteessä, joka koettaa tavoittaa oikeuden ydintä kohteensa näennäisestä tai todellisesta 'liikkuvaisuudesta' huolimatta. Oikeuden pinnan liikkeiden ollessa hyvin vilkkaita tarve edetä kohti pinnanalaisia oikeuden kerrostumia voimistuu. Kotimaisessa oikeudessa oikeudellisen muutoksen teema on erityisen ajankohtainen. Oikeuden muutokset vaativat myös näitä muutoksia tulkitsevalta oikeustieteeltä uudistumista, välineidensä sovittamista oikeuden ja yhteiskunnankin muutokseen.
Den föreliggande festskriften för Justus r.f./ry. berör detta tema. Artiklarna i bokens första del behandlar den rättsliga förändringen inom bland annat förvaltningsrätten, civilrätten och kvinnorätten och för fram ett flertal olika aspekter gällande problematiken. Den andra delen gäller den juridiska utbildningen och hur den kunde reformeras. En stor del av artiklarna i verket är skrivna av franistående finländska forskare.

Talouselämän rikokset, rikosoikeus ja kriminaalipolitiikka

Kaisa Mäkelä — su, 01 huhti 2001 00:00:00 +0300

Teos on talousrikosongelmia laaja-alaisesti eri kriminaalitieteellisistä näkökulmista tarkasteleva tutkimus. Siinä selvitetään, kuinka voimassa olevat kirjanpito- ja velallisen rikossäännökset soveltuvat käytännössä tavallisimpiin näiden rikosten tekotapoihin. Kirjassa on tyypillisiä tekotapoja analysoitu hyödyntämällä konkurssiasiamiehen toimistossa koottua sadan rauenneen konkurssin tapausaineistoa.
Rikostunnusmerkistöjen keskeisten tulkinta- ja soveltamiskysymysten erittelyn lisäksi teoksessa pohditaan laajasti teoreettiselta kannalta sitä, kuinka käyttökelpoinen rikosoikeudellinen järjestelmä ylipäänsä on talouselämän rikollisuuden torjunnassa. Teoksessa arvioidaan myös, miten rikosoikeusjärjestelmää voitaisiin kehittää, jotta se olisi entistä soveliaampi ja tehokkaampi käsittelemään talousrikosasioita.

Filosofien oikeus 2

to, 01 maalis 2001 00:00:00 +0200

Kaksiosaisen Filosofien oikeus -teoksen toisessa osassa käsitellään nykyajan oikeusfilosofiaa. Teoksen artikkelit luotaavat sekä juridisen taustan omaavien oikeusteoreetikkojen että 1900-luvun keskeisten filosofien lakia, oikeutta ja oikeudenmukaisuutta koskevaa ajattelua.

Filosofien oikeus 1

to, 01 helmi 2001 00:00:00 +0200

Kaksiosaisen Filosofien oikeus -teoksen ensimmäisessä osassa esitellään sekä länsimaisen filosofian historian keskeisten ajattelijoiden oikeutta koskevia käsityksiä että modernin oikeuden perustaa pohtineiden juristien ajatuksia. Aatehistoriallisessa katsannossa modernille oikeudelle ominainen tapa käsittää lain, oikeuden ja oikeudenmukaisuuden väliset suhteet näyttäytyy vain yhtenä historiallisena mahdollisuutena, jonka kehittymistä ja ongelmakohtia kirjan artikkelit selventävät.

Virallisperiaate tuloverotuksessa ja tuloveroprosessissa : tutkimus viranomaisaloitteisuutta osoittavien normien synnystä ja kehityksestä

Matti Haapaniemi — ma, 01 tammi 2001 00:00:00 +0200

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten ja mistä syistä viranomaisaktiivisuus vaihtelee erilaisissa olosuhteissa ja eri aikoina. Edelleen siinä selvitetään, mistä aineksista ja oikeudellisista perusteista tuloverotusmenettelyyn ja tuloveroprosessiin liittyvä virallisperiaate koostuu ja miksi on sallittua tai pakollista soveltaa virallisperiaatetta. Lisäksi tutkimuksessa pyritään löytämään virallisperiaatteen soveltamista ja kehitystä ohjaavia pysyviä lainalaisuuksia, arvioidaan kriittisesti virallisperiaatteen oikeutusta ja tehdään ehdotuksia sen merkityksen vähentämiseksi.

Tutkimus on lähestymistavaltaan lähinnä historiallista lainoppia. Sen vuoksi teokseen sisältyy oikeuden nykyaikaa kuvaavien jaksojen ohella laaja pitkittäisleikkaus tuloverotusmenettelyn ja tuloveroprosessin historiaan.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2001.

Potilaan yksityisyyden suoja

Lasse Lehtonen — ma, 01 tammi 2001 00:00:00 +0200

Suomessa tehdään vuosittain noin 20 miljoonaa lääkärissäkäyntiä ja vielä runsaammin yhteydenottoja tehdään muihin n. 250 000:een terveydenhuollon ammattihenkilöön. Terveydenhuollon ammattihenkilön ja potilaan välisen hoitosuhteen syntymiseen liittyy erityislainsäädännön (mm. potilaslaki, laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä, potilasvahinkolaki) perusteella runsaasti oikeusvaikutuksia (esim. erityinen huolehtimisvelvollisuus, salassapitovelvollisuus sekä oikeus vahingonkorvaukseen potilasvahingosta), joita ei Suomessa ole aikaisemmin systemaattisesti tarkasteltu.

Tässä lääkintäoikeudellisessa väitöskirjatutkimuksessa on tarkasteltu mm. potilasvahinkolautakunnan ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ratkaisujen valossa hoitosuhteen syntymisen edellytyksiä ja siihen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia sekä terveydenhuollon ammattihenkilön ja potilaan välillä että suhteessa kolmanteen osapuoleen (esimerkiksi terveydenhuoltopalveluja järjestävään yhteisöön). Tutkimuksessa on erityisesti tarkasteltu perustuslain 10 §:n mukaisen yksityiselämän suojan merkitystä hoitosuhteen luottamuksellisuudelle, yksityiselämän suojan sisältöä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen valossa sekä Euroopan Unionin tietosuojadirektiivin vaikutusta suomalaiseen lainsäädäntöön ja arkaluonteisten tietojen käyttöön hallinnon sisällä.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2001.

Sopimus, kompetenssi ja kolmas

Eva Tammi-Salminen — ma, 01 tammi 2001 00:00:00 +0200

Yritysrahoituksessa on jo pitkään käytetty ns. negative pledge -sitoumuksia, joilla luotonsaaja pidättäytyy luotonantajan asemaa heikentävistä panttaus- tai luovutustoimista. Tutkimuksessa selvitetään tällaisten sitoumusten oikeusvaikutuksia sivullisiin, ennen kaikkea panttaustoimia rajoittavan ehdon sitovuutta myöhempiä pantinsaajia kohtaan. Vastaus tähän kysymykseen viime kädessä ratkaisee sitoumusten käyttökelpoisuuden luotonantajan turvana. Vaikka kysymys on tärkeä, sitä ei oikeuskirjallisuudessa ole aiemmin käsitelty. Tutkimuksessa kysymystä lähestytään varallisuusoikeuden yleisten oppien ja erilaisten oikeuspoliittisten näkökohtien pohjalta. Tutkimus osallistuu siten samalla keskusteluun esineoikeudellisen sivullissuojan perusteista.

Luotonantajan esineoikeudellisen suojan lisäksi tutkimuksessa käsitellään sitä täydentäviä oikeussuojakeinoja, kuten luotonantajan mahdollisuutta vedota suojakseen hyvän tavan vastaisen menettelyn ja oikeuden väärinkäytön kieltoon liittyviin periaatteisiin, saada vahingonkorvausta kolmannelta tai kohdistaa tähän takaisinsaantivaatimus. Tutkimuksessa esitetään myös näkökohtia säädettävän lain kannalta.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2001.

Oikeusperiaatekin velvoittaa!

Petter Kavonius — ma, 01 tammi 2001 00:00:00 +0200

Oikeusperiaatteen velvoittavuus ja voimassaolo kytketään tutkimuksessa psyyken mielekkyysperiaatteeseen ja elämänhallintaan oikeudellisissa yhteyksissä yleisestikin, joita puolestaan toteutetaan tulkinnan työkaluilla. Oikeusperiaate voi olla tällainen työkalu ja samalla velvoite tällaisten työkalujen käyttöön. Oikeusperiaatetta ja sen velvoittavuutta optimointikäskynä kuvaakin hyvin Nietzschen Zarathustrasta mukailtu toteamus: On monta tietä ja tapaa oikeusperiaatteen vaikutuksen vähentämiseen, mutta vain ilvehtijä ajattelee: oikeusperiaatteen ylitse voidaan myös kokonaan hypätä. Tällainen "ilvehtijän hyppy" yli asiassa relevantin oikeusperiaatteen voi rinnastua psykoanalyysista tuttuun torjunnan prosessiin. Asiassa relevantin oikeusperiaatteen jättäminen kokonaan käsittelemättä (ilvehtijän hyppy) voi johtaa traumaattiseen oikeustapaukseen, joka on eräänlainen ennakoimaton, omituinen ja kritiikille erityisen altis ilvehtijähahmo - kuin pilailukaupan laatikosta yllättäen pomppaava irvokas vieteriukko.

Määräävän markkina-aseman kontrollointi

Pertti Virtanen — ma, 01 tammi 2001 00:00:00 +0200

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on yhdessä kartellien kanssa tavanomaisin markkinoiden toimintahäiriö. Tämän ilmiön kontrolloiminen vaatii sekä taloustieteellistä että oikeustieteellistä osaamista, koska sekä yritysten että viranomaisten/ tuomioistuinten on tiedettävä miten tällaisessa markkina-asemassa saa/ei saa toimia. Väärinkäytön kontrollointi vaatii myös käytettävissä olevien keinojen ja niiden kautta saatavien lopputulosten punnintaa. Kilpailuoikeus ei ole itsetarkoitus, vaan sillä tavoitellaan yhteiskunnan kannalta parasta mahdollista lopputulosta. Tehokkuuden kannalta tämä edellyttää varsin pitkälti markkinoiden automatiikan korostamista jo lähtökohtana olevan markkinatalouden takia.

Tässä tutkimuksessa aihepiiriä on lähestytty taloustieteen ja Saksan, Suomen sekä EU:n kilpailuoikeusnormistojen kautta. Näkökulma painottuu markkinoille pääsyn esteisiin, koska näiden poistaminen/pienentäminen avaisi markkinoita kilpailulle ja vähitellen johtaisi määräävän markkina-aseman murentumiseen. Tätä näkökulmaa on oikeudellisissakin ratkaisuissa painotettu, vaikka taipumusta on ollut varsinkin Suomessa myös äärimmäisen hankalaan monopolihinnoittelun kontrolliin. Ongelmaksi tosin osoittautuu se, mitä vaikutuksia viranomaisten toimilla voi olla markkinoille pääsyyn.

Tutkimuksessa ei tarkastella yrityskauppakontrollia, vaikka tätä kautta voidaan ainakin osittain ennaltaehkäistä määräävästä markkina-asemasta syntyviä ongelmia.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, Oikeustieteiden tiedekunta, 2001.