Vahingonkorvauksen määrä : tutkimus vahingoista ja rahoista

Väitöstutkimus on kattava selvitys vahingonkorvauksen määrän laskemisesta. Tutki­muksessa selvitetään, miten vahingonkorvauksen määrä lasketaan ja minkälaisia tekniikkoja vahingonkorvauksen määrän laskemisessa käytetään.

Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan vahingonkorvausoikeuden pe­rinteisiä lähtökohtia ja niille ominaisia rahan käyttämisen tapoja. Keskiöön nousevat "vain taloudellinen vahinko on korvattava" ja "kaikki tai ei mitään" -periaatteet ja perinteinen vaatimus siitä, että vahingonkorvauksen tulee olla moraalisesti neutraa­lia. Tarkastelun lopputuloksena on käsitys vahinkojen korvaamisen perinteisistä läh­tökohdista. Vahingon korvauksessa etsitään vahingon objektista arvoa. Merkityksen­anto perustuu markkinoiden metaforaan. Vahinko voidaan tunnistaa ja sen määrä laskea vain silloin, kun vahinko asettuu taloudellisen alueelle ja kun sille on lasket­tavissa neutraali ja luonnollinen määrä.

Tutkimuksen toinen osa on käytännönläheinen. Siinä käsitellään neljää päätilan­netta: esineiden ja kehojen, liiketoiminnan häiriintymisen, tilapäisen haitan ja kärsi­myksen korvaamista. Lähtökohtaoletuksena on, että täyden korvauksen, differenssi­opin ja taloudellisen arvon varaan rakentuva perinteinen tapa hahmottaa vahingon­korvauksen määrän laskemista ei ole toimiva. Sen avulla ei voida vastata vahingon­korvauksen laskemisen käytännön ongelmiin. Tutkimuksessa teoreettinen lähtökoh­takehys avataan. Normistoa tarkastellaan ilman tiukkoja, etukäteisiä sitoumuksia, joiden avulla normiston yksityiskohtia selitettäisiin.

Tulokset ovat osin yllättäviä. Esineiden ja kehojen kohtaamissa vahingoissa kor­vaamisen tavoite on vahinkoa edeltäneen fyysinen olotilan palauttaminen. Vahingon­korvausta tuomitaan määrä, jolla esine tai keho voidaan korjata. Liikevahingossa korvauksen laskeminen rakentuu liiketoiminnan laskentainformaatiotulosten simu­loimisen varaan. Vahingonkorvauksena tuomitaan määrä, jolla yritys voidaan saattaa laskentainformaation valossa arvioituna siihen asemaan, jossa se olisi ollut, jos va­hinkotapahtumaa ei olisi koskaan sattunut. Tilapäistä haittaa ja kärsimystä korvates­sa korvauksen tavoitteena on tunnistaa ja tunnustaa vahinkotapahtuma ja sen merki­tys. Tilapäisessä haitassa viitekehys on ensi sijassa vakuutuksellinen ja lääketieteel­linen. Kärsimyksessä viitekehys on yhteisön eettinen järjestys.

Tutkimus laajenee koskemaan myös rahaa. Kaikki neljä vahinkojen korvaamisen tekniikkamuodostelmaa edellyttävät taustalleen erilaisia rahakäsityksiä.

Väitöskirja: Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2008.