Vesistöjen ennallistaminen uiton jälkeen

Authors

Sinikka Pärnänen

Keywords:

uitto, vesioikeus, vesiväylät, vesistöt, vesiensuojelu, ympäristövahinko, vahingonkorvaus, rikosoikeudellinen vastuu

Synopsis

Uitto oli Suomessa puutavaran tärkein kaukokuljetusmuoto vuoteen 1977 saak­ka. Oli siksi ymmärrettävää, että uittoväyliä pyrittiin kaikin mahdollisin keinoin parantamaan tarkoitukseensa paremmin sopiviksi. Uiton vähitellen lakatessa uittoväylien ennallistaminen tuli ajankohtaiseksi. Varsinkin 1950-luvulta alkaen konevoimin perattujen virtavesien monimuotoisen luonnon palauttaminen on vaikeaa. Kunnostuksin on kuitenkin pyritty luomaan edellytyksiä kalaston menestymiselle ja virkistyskäytölle.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää uittoon liittyvän oikeudellisen ennal­listamisvastuun kohdentumista ja sisältöä. Tutkimuskysymys asetetaan oikeu­delliseen ja yhteiskunnalliseen viitekehykseen. Vastauksia vastuukysymyksiin etsitään lainopin keinoin tarkastelemalla vesilain säännöksiä ja niiden sovelta­miskäytäntöä, sekä KHO:n että alempien asteiden ratkaisuja.

Uittosääntöjä kumottaessa asetetut velvoitteet on jo toteutettu lähes kokonaan. Ajankohtaiset uiton jälkeiset ennallistamiskysymykset liittyvät nykyisin ennen kaikkea niin sanottuihin toisen vaiheen kunnostuksiin, joilla korjataan puutteel­lisiksi osoittautuneita toimenpiteitä. Lisäksi uiton jäljiltä vesistössä edelleen ole­vien uppopuiden ja muun uittojätteen poistamisen mahdollisuus nousee toisi­naan esiin kalastajien toivomuksesta.

Vastuusäännösten ja soveltamiskäytännön tarkastelun lisäksi tutkimuksessa pohditaan, voisivatko vuoden 2012 alussa voimaan tulleen uuden vesilain lain­voimaisten päätösten pysyvyyssuojan heikennykset vaikuttaa uiton jälkeisen ennallistamisen arviointiin. Myös vesipuitedirektiivin vaatimusten ja vuonna 2009 vahvistettujen vesienhoitosuunnitelmien mahdollista vaikutusta selvitetään.

Ennallistamista - tai kunnostusta, kuten sitä usein käytännössä nimitetään - on kehitetty ja tutkittu luonnontieteellis-teknisestä näkökulmasta. Tämä tutkimus keskittyy toiminnan oikeudellisen ohjaamisen keinoihin. Vesioikeudellisen ennallistamisen parissa työskenteleville, niin lakimiehille kuin muidenkin alojen asiantuntijoille, se tarjoaa kiinnostavan näkökulman uiton jälkeiseen ennallista­miseen lainopillisena kysymyksenä, vesioikeudellisiin menettelyihin ja yleensä ennallistamiseen oikeudellisena ilmiönä.

Väitöskirja: Itä-Suomen yliopisto, 2012.

Published

2012-01-01

Online ISSN

2814-8053

Print ISSN

0356-7206