Oikeustieteen tieteenteoria

Oikeustieteen tieteenteoria on ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisen oikeustieteen ja etenkin lainopin tieteenteoreettisista sitoumuksista. Sen teoreettisena lähtökohtana on yh­täältä Alf Rossin analyyttinen oikeusrealismi, joka tarkastelee oikeutta yhteiskunnallisena tosiasiana eli toteutuneiden ja myös tulevaisuudessa toteutettavissa olevien, yksittäisille oikeussubjekteille kohdennettujen oikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuutena, ja toisaal­ta Neil MacCormickin ja Ota Weinbergerin institutionaalinen oikeuspositivismi, jonka mu­kaan voimassa olevan oikeuden säännöt ovat luotavissa, muutettavissa, pantavissa täytän­töön ja kumottavissa vain lainsäätäjän ja tuomioistuinten määrämuotoisten kielellisten il­mausten eli institutionaalisten puhetekojen avulla. Oikeusperiaatteiden osalta on ratkaisevaa niiden rakenteistuminen Suomen oikeuden institutionaaliseen ja yhteisölliseen arvoperus­taan.

Oikeustiedettä tarkastellaan teoksessa monialaisena tieteenä, johon kuuluvat lainopin ohella oikeushistorian, oikeussosiologian, oikeustaloustieteen, oikeuslingvistiikan ja oikeus­filosofian kaltaiset tutkimusalat. Oikeustieteen tutkijan itseymmärrys määritellään oikeustie­teen tieteenalan, tutkimuskohteen, tiedonintressin, tutkimusmetodin, tutkijanideologian, tie­teenkuvan ja tutkimustulosten avulla. Suomalaisen tuomarin ja tutkijan oikeuslähdeoppi on ajantasaistettu vastaamaan 2000-luvun oikeustilaa, jolloin myös eurooppaoikeudellinen nor­misto ja etenkin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistui­men ratkaisuista ilmenevät yleiset oikeusohjeet on liitetty sen osaksi. Lainopin metodi mää­ritellään oikeussääntöjen tulkintaa ja systematisointia sekä oikeusperiaatteiden punnintaa ohjaavien argumentaatiosääntöjen avulla. Sovellettava tulkintakehys määrittää oikeuden tul­kinnan avulla tavoiteltavat oikeudelliset ja yhteiskunnalliset päämäärät.

Lainopin tieteenkuva määritellään tutkimuksen oikeuslähdeopillisten, käsitteellisten, konstitutiivisten ja metodiopillisten sitoumusten avulla. Tutkimus esittelee 1900-luvun ja 2000-luvun suomalaisen lainopin keskeiset opilliset suuntaukset eli tulkintamatriisit. Näitä ovat käsitelainoppi, analyyttinen oikeustiede, vaihtoehtoinen lainoppi, sosiaalinen siviilioi­keus, pragmaattinen instrumentalismi eli reella överväganden -juridiikka ja oikeustaloustie­teellinen laintulkintaoppi, oikeusperiaatteiden punnintamalli, kriittinen oikeuspositivismi, naisoikeus- ja oikeudellinen tasa-arvotutkimus sekä perusoikeuskeskeinen laintulkintaoppi. Luvussa oikeudellisista metodifragmenteista arvioidaan kriittisen lähiluvun avulla suoma­laisen oikeustieteen keskeiskirjoituksia sekä filosofi Ludwig Wittgensteinin ja oikeus filosofi H.L.A. Hartin tuotantoa. Kirjan liitteenä on sanasto, joka käsittää joukon teoksessa käytetty­jä tieteenteorian avaintermejä selityksineen