Sopimus ja kuolinpesän hallinto

Downloads

Authors

Antti Kolehmainen

Keywords:

kuolinpesät, jäämistöt, hallinto, osakkaat, sopimukset, jäämistöoikeus

Synopsis

Antti Kolehmainen käsittelee väitöskirjassaan kuolinpesien osakashallinnon synnyttämiä ongelmia. Osakashallinnossa pesän osakkaat voivat täydentää jää­mistöoikeudellista sääntelyä keskinäisillä sopimuksilla. Tällöin osakkaille voi kuitenkin jäädä epäselväksi, millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia heillä on ja kuka saa tehdä päätöksiä pesän puolesta. Teos antaa vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin.

Jäämistöhallintoa koskevista sopimuksista aiheutuvat ongelmat eivät aina jää vain pesän sisäisiksi. Osakkaat voivat sopia, että vain joku heistä edustaa kuolin­pesää tehtäessä sopimuksia ulkopuolisten kanssa. Näissä tilanteissa voi jäädä tulkinnanvaraiseksi, onko pesän puolesta toimineella osakkaalla lopulta ollut oikeus edustaa kuolinpesää ja saako hänen kanssaan asioinut ulkopuolinen suo­jaa muiden osakkaiden vaatimuksilta. Osakkaiden tekemät sopimukset saattavat aiheuttaa ongelmia esimerkiksi pesänselvittäjän ja pesänjakajan toimivallan kan­nalta.

Varsinaisten sopimusten lisäksi Kolehmainen tarkastelee työssään myös sopi­muksen kaltaisia tilanteita, joissa osapuolten toiminta synnyttää oikeuksia ja velvollisuuksia.

Jäämistöhallintoa koskevia sopimuksia ei ole Suomessa aiemmin käsitelty systemaattisesti. Teos on tarpeellinen kaikille, jotka joutuvat tekemisiin kuolin­pesän päätöksentekoa koskevien kysymysten kanssa. Kirjasta on hyötyä muun muassa asianajajille, tuomareille, holhousviranomaisille ja kuolinpesien osak­kaille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2006.

Downloads

Published

2006-01-01

Online ISSN

2814-8053

Print ISSN

0356-7206