Hyvän tietopohjan kriteereitä

Vastuullisen tieteen julkaisusarjan kansikuva.

##submission.downloads##

Författare

Avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaatio ; Anna Suorsa, Oulun yliopisto; Anu Lyytinen, Turun yliopisto; Henri Pitkänen, Suomen ympäristökeskus; Katja Hilska-Keinänen, Suomen ympäristökeskus; Matilda Mela, Helsingin yliopisto; Niina Nurmi, Helsingin yliopisto; Tomi Rosti, Itä-Suomen yliopisto

Nyckelord:

Avoin toimintakulttuuri, avoin hallinto, HTK, lainvalmistelu, hallituksen esitys, tiedevälittäminen

Synopsis

Yhteiskunnan luottamus tutkittuun tietoon nojaa vahvasti hyvien tutkimuskäytäntöjen noudattamiseen. Tutkimustietoa hyödynnetään yhteiskunnallisen päätöksentekoprosessin eri vaiheissa. Tutkitulla tiedolla voidaan taustoittaa hallituksen esitysten tavoitteita ja perustella toimenpiteiden merkitystä tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteiskunnallisen päätöksenteon luotettavuus perustuu päätöksenteon asianmukaisuuteen ja riippumattomuuteen. Lainvalmistelussa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa käytetyn tietopohjan monipuolisuus ja dokumentointi lisäävät prosessin avoimuutta ja mahdollistavat päätösten arvioitavuutta. Tieteellistä tutkimusta tekevissä organisaatioissa tutkijoita ohjaavat hyvät tieteelliset käytännöt, jotka osaltaan tukevat toimintakulttuurin avoimuutta. Tämä dokumentti on Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen koordinaation suositus, joka toimii täydentävänä ohjeistuksena toimintakulttuurin avoimuuden linjaukselle. Suositus on suunnattu eritoten lainvalmistelijoille ja siihen on koottu parhaita käytäntöjä hyvän tietopohjan koostamisesta pohjautuen vastuullisen tieteen periaatteisiin. Suosituksen keskeisenä tarkoituksena on toimia täydentävänä ohjeena  Hallituksen esitysten laatimisohjeelle.

Vastuullisen tieteen julkaisusarjan kansikuva.

##submission.downloads##

Publicerad

2024-08-20

Licens

Creative Commons-license

Det här verket är licensierat under en Creative Commons Erkännande 4.0 Internationell-licens.