Kun kunta lakkasi olemasta: Kylä- ja kotiseutuyhdistykset kuntarakenteen muutoksiin reagoivina toimijoina

Tämän tutkimuksen aiheena on 2000-luvun kunta- ja palvelurakenne muutoksen (PARAS-hanke) vaikutukset paikallistasolla toimiviin yhteisöihin. Tutkimuksessa selvitetään, miten valtionhallinnon ylimmältä taholta alkuun pantu uudistus vaikutti paikallistasolla toimivien kylä- ja kotiseutuyhdistysten toimintaan, toimintaympäristöön sekä minkälaisiin kulttuurisiin prosesseihin kuntaliitos johti yhteisöissä. Suomalaisen yhdistystoiminnan kentällä kylä- ja kotiseutuyhdistykset ovat toimijoita, jotka selkeimmin ovat ottaneet toimintansa kohteiksi kylät ja kotiseudut. Ne ovat myös teemat, joiden puolesta kuntarakenneuudistuksen yhteydessä heräsi paikallistasolla huolta unohdetun sivukylän asemaan jäämisestä sekä paikallisidentiteetin ja kotiseututunteen katoamisesta.

Tutkimuksen kohteena on yhdeksän kylä- ja kotiseutuyhdistystä, jotka toimivat kunnissa, joissa kuntaliitokset toteutettiin vuosina 2007 ja 2009; Mynämäki (Mynämäki ja Mietoinen 2007), Pälkäne (Pälkäne ja Luopioinen 2007), Salo (Salo, Halikko, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Perniö, Pertteli, Suomusjärvi ja Särkisalo 2009) ja Hämeenlinna (Hauho, Hämeenlinna, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos 2009). Tutkimuksen pääasiallinen aineisto muodostuu yhdistystoimijoiden kanssa tehdyistä teemahaastatteluista. Yhdistystoimijoiden lisäksi haastatteluihin sisältyy LEADER-ryhmien sekä kulttuuriyhdistysten ja -toimijoiden kanssa toteutetut haastattelut. Aineiston analyysin menetelmänä on lähiluku. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä ja lähilukua suuntaavana teoriana on käytetty Lefebvren sosiaalisen tilan triadia, eli näkökulmaa kunnan muodostumisesta käsitteellistettynä, havaittuna ja elettynä tilana.

Tutkimus osoittaa, että kuntarakenteen uudistus ei jäänyt paikallistasolla vain hallinnolliseksi uudelleen järjestelyksi, vaan sillä oli konkreettisia vaikutuksia yhteisöjen toimintaan ja toimintaympäristöön. Kunnat ovat kylä- ja kotiseutuyhdistysten tärkeimpiä kumppaneita ja muutos kuntarakenteessa toi muutoksia näiden suhteiden muotoihin ja edellytyksiin. Uuden kunnan toimintatavat vaativat yhdistyksiltä sopeutumista, toimintatapojen uudelleen suuntaamista ja vaikuttamistyötä kunnan suuntaan. Kuntaliitokset laukaisivat yhteisöissä myös prosesseja, joissa ne joutuivat uudenlaisten odotusten kohteiksi, miettimään oman toimintansa sisältöjä, (maantieteellistä) laajuutta ja yhdistysten välistä yhteistyötä. Vanhojen kuntarajojen poistumiset liikuttivat myös vanhojen kuntien sisällä vaikuttaneita yhteisöjen välisiä ”rajoja”.

Paikalliseen yhdistystoimijoita kiinnittävinä tekijöinä toimivat paikkojen ominaispiirteet, suku- ja ystävyyssuhteet sekä toimiminen yhdistyksissä. Haastateltavien henkilökohtaiset paikallisidentiteetin kuvaukset näyttäytyvät tutkimuksessa liikkuvampina kuin yhteisöjen, joiden toimintamuodot ja -alueet määrittyvät rajatummiksi. Ihmiset ovat yhdistystoiminnan tärkein voimavara, mutta myös uhka toiminnan loppumiselle, mikäli yhdistykset eivät onnistu saamaan riveihinsä uusia toimijoita. Asukkaiden arkeen paikallistasolla vaikuttavat muutokset aktivoivat ihmisiä mukaan yhdistysten toimintaan.