Tahallisuudesta rikosoikeudessa

Tahallisuus on yksi keskeinen rikosoikeudellista vastuuta koskeva peruskäsite. Vuo­den 2004 alussa tuli voimaan rikosoikeuden yleisiä oppeja koskeva uudistus. Laissa säännellään nyt monia sellaisia kysymyksiä, jotka oli aikaisemmin jätetty oikeustie­teen ja -käytännön varaan. Uudistuksessa lakiin otettiin säännökset muun muassa seuraustahallisuudesta (RL 3:6) sekä erilaisista erehdystyypeistä (RL 4: 1-3).

Teoksessa keskitytään tahallisuuden sisältöön, erityisesti sen alarajan selvittämi­seen. Tutkimuskohteena tahallisuus avaa näkökulmia moniin teoreettis-filosofisiin ja lainopillisiin kysymyksiin. Työ kuuluu lähinnä rikoslainopillisen perustutkimuksen alaan.

Johdantoluvun jälkeen käsitellään tiettyjä taustakysymyksiä kuten laillisuusperi­aatetta ja sen soveltuvuutta rikoslain yleisen osan säännöksiin, rikoksen rakennetta, mieltä tutkivien tieteiden antia ja tahallisuusnäyttöä. Kolmannessa luvussa tarkastel­laan tahallisuuden sisältöä Suomen oikeudessa. Oikeuskäytäntö on laajasti esillä niin tässä kuin seuraavassakin Iuvussa,jossa käsitellään tahallisuutta Ruotsin, Tans­kan, Norjan, Saksan ja Englannin oikeudessa. Oikeusvertailevan luvun lopussa ar­vioidaan tahallisuutta eräissä eurooppalaisissa hankkeissa sekä Kansainvälisen ri­kostuomioistuimen (ICC) perussäännössä. Viides luku on omistettu tahallisuuden ja tuottamuksen rajanvedon arvioinnille. Viimeisessä luvussa tarkastellaan tahallisuu­den kohdetta koskevia kysymyksiä.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2005.