Tuomiovalta kansalle: vallankumousoikeudet sisällissodassa vuonna 1918

Tutkimuksen aiheena ovat vallankumousoikeudet, punaisten sisällissodassa vuonna 1918 perustamat yleiset tuomioistuimet, joilla vallankumoukselliset korvasivat olemassa olleen oikeuslaitoksen. Vallankumousoikeudet käsittelivät pidätettyjen valkoisten asiat, mutta ratkaisivat myös runsaasti tavallisia rikos-, riita- ja hakemus­asioita.

Tutkimuksessa luodaan alkuperäislähteiden pohjalta kokonaiskuva aiemmassa tutkimuksessa lähes täysin sivuutettujen vallankumousoikeuksien toiminnasta. Tutkimuksessa selvitetään, mitä vallankumousoikeudet olivat ja millä tavalla ne toimivat. Huomion kohteena ovat ennen muuta vallankumousoikeuksien perusta­minen ja kokoonpano, niissä noudatettu menettelyllinen sääntely sekä niiden ratkai­sukäytäntö eri asioissa: Tutkimus tarjoaa vastauksen näihin ja moneen muuhun kysy­mykseen punaisista tuomioistuimista.

Tutkimuksessa osoitetaan, että vallankumousoikeuksissa tuomitsivat työväen­järjestöissä kokemusta hankkineet, muita kapinallisia vanhemmat ja koulutetummat mutta silti työväenluokkaiset miehet. Prosessioikeudellinen sääntely rakentui oleelli­sin osin vanhalle pohjalle eikä vanhan lainsäädännön toimintamalleja hylätty tyystin. Toteutetut prosessia yksinkertaistaneet muutokset olivat välttämättömiä, jotta uudet tuomarit saattoivat alkaa käyttää tuomiovaltaa. Vallankumousoikeuksien ratkai­sukäytäntö poliittisissa asioissa oli maltillista eikä kuolemanrangaistusta käytetty, mutta "turhantarkat muodot ja kaavamaisuudet" unohdettiin jutuissa, joissa työnteki­jät vaativat työnantajiltaan työtaistelujen aikaisia palkkasaatavia. Kriminaalisissa rikosasioissa vallankumousoikeudet seurailivat vallinnutta käytäntöä. Syytettyjen yhteiskunnallisella asemalla ei ollut mainittavaa vaikutusta tuomioihin, ja suojaa annettiin myös omaisuudelle.

Tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin oikeushistoriasta kuin sisällissodasta kiinnostu­neille.

Väitöskirja: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.