Tiedekirjat sähköiseen aikaan II
Downloads
PDFSummary
Hankkeen ensimmäisessä osassa 2017 selvitettiin, kuinka Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) voisi edesauttaa tiedekirjojen siirtymistä sähköiseen aikaan. Selvitys kokosi ja tuotti uutta tietoa sähkökirjan mahdollisuuksista ja ongelmista, kartoitti nykytilannetta ja selvitti sähkökirjojen myyntiä Tiedekirja-kirjakaupassa, sekä käsitteli tekijänoikeus- ja verotuskysymyksiä. Tässä jatko-osassa päivitettiin edellisen hankkeen selvitystä TSV:n Tiedejulkaisemisen päivänä 7.9.2018. Sen yhteydessä pidettiin myös ”julkaisutohtorin vastaanotto”, jossa pohdittiin tilaisuuteen vastaanotolle ilmoittautuneiden organisatioden julkaisuhankkeita ja räätälöitiin jokaiselle oma tukihanke. Mukana olivat Kela, TSV, Tutkijaliitto ja SLS.
Tässä raportissa selvitetään aluksi sähköisen julkaisemisen kehitystä Ajankohtaista julkaisemisessa -päivän jälkeen ja lopuksi selostetaan julkaisutohtorin apua hakeneiden organisaatioiden hankkeet.
Published by The Federation of Finnish Learned Societies.
Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) on merkittävä ja riippumaton asiantuntijaelin tieteenharjoittamista ja tiedepolitiikkaa koskevissa asioissa. Valtuuskunnan yhteydessä toimivat Tutkimuseettinen neuvottelukunta, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta ja Julkaisufoorumi. Lisäksi TSV vastaa avoimen tieteen kansallisesta koordinoinnista.
Details
| DOI | |
|---|---|
| Published |
March 21, 2019
|
| ISBN | 978-952-5995-17-6 |
| Series |