Top

Change Language

Kuvituskuva

Avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaatio 2018–2021
Itsearviointi

AVOTT Secretariat for the Open Science and Research Coordination

Downloads

PDF

Summary

Avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaatio (AVOTT-koordinaatio) on toiminut osana tutkimusyhteisöä kolme vuotta. Tänä aikana on laadittu keskeiset tavoitteet avoimen tieteen ja tutkimuksen kehitykselle sekä yhteisölliselle tiedepoliittiselle linjaustyölle. Itsearvioinnissa AVOTT-sihteeristö arvioi koordinaation toimintatapoja avoimuuden ja yhteisöllisyyden näkökulmasta.

Kolmen vuoden aikana on yhteisöllisesti laadittu Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus, johon tutkimusyhteisön keskeiset toimijat ovat allekirjoituksellaan sitoutuneet. Julistusta tukevasta neljästä linjauksesta kolme on jo osaksi valmistunut ja neljäs valmistuu vuonna 2022. Linjausten tavoite on tukea organisaatioita tieteen ja tutkimuksen avoimuutta edistävien palveluiden ja toimintatapojen kehittämisessä.

Viimeisen kolmen vuoden aikana avoimen tieteen ja tutkimuksen ymmärrys ja näkyvyys ovat yhteisöllisen koordinaatiotyön mukana kasvaneet. Julistuksessa asetettu visio kansainvälisestä edelläkävijyydestä on toteutunut ja Suomi on eurooppalaisessa eturintamassa avoimen tieteen ja tutkimuksen edistämisessä.

Details

DOI
Published
December 24, 2021
ISBN 978-952-5995-52-7
Series
Keywords open science
License

Copyright (c) 2021 Tieteellisten seurain valtuuskunta

Creative Commons License

This work is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International License.