Suomen Muinaismuistoyhdistys

Kun kunta lakkasi olemasta: Kylä- ja kotiseutuyhdistykset kuntarakenteen muutoksiin reagoivina toimijoina

Niina Koskihaara — pe, 10 marras 2023 00:00:00 +0200

Tämän tutkimuksen aiheena on 2000-luvun kunta- ja palvelurakenne muutoksen (PARAS-hanke) vaikutukset paikallistasolla toimiviin yhteisöihin. Tutkimuksessa selvitetään, miten valtionhallinnon ylimmältä taholta alkuun pantu uudistus vaikutti paikallistasolla toimivien kylä- ja kotiseutuyhdistysten toimintaan, toimintaympäristöön sekä minkälaisiin kulttuurisiin prosesseihin kuntaliitos johti yhteisöissä. Suomalaisen yhdistystoiminnan kentällä kylä- ja kotiseutuyhdistykset ovat toimijoita, jotka selkeimmin ovat ottaneet toimintansa kohteiksi kylät ja kotiseudut. Ne ovat myös teemat, joiden puolesta kuntarakenneuudistuksen yhteydessä heräsi paikallistasolla huolta unohdetun sivukylän asemaan jäämisestä sekä paikallisidentiteetin ja kotiseututunteen katoamisesta.

Tutkimuksen kohteena on yhdeksän kylä- ja kotiseutuyhdistystä, jotka toimivat kunnissa, joissa kuntaliitokset toteutettiin vuosina 2007 ja 2009; Mynämäki (Mynämäki ja Mietoinen 2007), Pälkäne (Pälkäne ja Luopioinen 2007), Salo (Salo, Halikko, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Perniö, Pertteli, Suomusjärvi ja Särkisalo 2009) ja Hämeenlinna (Hauho, Hämeenlinna, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos 2009). Tutkimuksen pääasiallinen aineisto muodostuu yhdistystoimijoiden kanssa tehdyistä teemahaastatteluista. Yhdistystoimijoiden lisäksi haastatteluihin sisältyy LEADER-ryhmien sekä kulttuuriyhdistysten ja -toimijoiden kanssa toteutetut haastattelut. Aineiston analyysin menetelmänä on lähiluku. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä ja lähilukua suuntaavana teoriana on käytetty Lefebvren sosiaalisen tilan triadia, eli näkökulmaa kunnan muodostumisesta käsitteellistettynä, havaittuna ja elettynä tilana.

Tutkimus osoittaa, että kuntarakenteen uudistus ei jäänyt paikallistasolla vain hallinnolliseksi uudelleen järjestelyksi, vaan sillä oli konkreettisia vaikutuksia yhteisöjen toimintaan ja toimintaympäristöön. Kunnat ovat kylä- ja kotiseutuyhdistysten tärkeimpiä kumppaneita ja muutos kuntarakenteessa toi muutoksia näiden suhteiden muotoihin ja edellytyksiin. Uuden kunnan toimintatavat vaativat yhdistyksiltä sopeutumista, toimintatapojen uudelleen suuntaamista ja vaikuttamistyötä kunnan suuntaan. Kuntaliitokset laukaisivat yhteisöissä myös prosesseja, joissa ne joutuivat uudenlaisten odotusten kohteiksi, miettimään oman toimintansa sisältöjä, (maantieteellistä) laajuutta ja yhdistysten välistä yhteistyötä. Vanhojen kuntarajojen poistumiset liikuttivat myös vanhojen kuntien sisällä vaikuttaneita yhteisöjen välisiä ”rajoja”.

Paikalliseen yhdistystoimijoita kiinnittävinä tekijöinä toimivat paikkojen ominaispiirteet, suku- ja ystävyyssuhteet sekä toimiminen yhdistyksissä. Haastateltavien henkilökohtaiset paikallisidentiteetin kuvaukset näyttäytyvät tutkimuksessa liikkuvampina kuin yhteisöjen, joiden toimintamuodot ja -alueet määrittyvät rajatummiksi. Ihmiset ovat yhdistystoiminnan tärkein voimavara, mutta myös uhka toiminnan loppumiselle, mikäli yhdistykset eivät onnistu saamaan riveihinsä uusia toimijoita. Asukkaiden arkeen paikallistasolla vaikuttavat muutokset aktivoivat ihmisiä mukaan yhdistysten toimintaan.

Kutsu osallistua tieteelliseen toimintaan

Anna Kirveennummi — su, 01 tammi 2023 00:00:00 +0200

Laadulliset teemakyselyt muodostavat erityisen tutkimusaineistojen tuottamisen menetelmän kenttätöiden, haastattelujen ja puolistrukturoitujen kyselyiden rinnalla. Menetelmä on perustunut kyselylehtisen ja kysymysluettelon lähettämiseen postitse tutkijoita avustaville ihmisille, jotka kirjoittivat paperiarkeille havaintojaan ja kokemuksiaan lähialueensa tai lähipiirinsä tapahtumista, tiedoista ja muistitiedoista esimerkiksi kansanelämäntutkimuksen alalta. Tämän tutkimuksen pohjalla on monitieteinen ja yhteistoiminnallinen prosessi, jossa kansalaiset kutsuttiin tuottamaan aineistoa Turun yliopiston sosiologian ja uuden kansatieteen oppiaineen opetukseen ja tutkimukseen. Työn näkyvänä muotona on Tiedusteluja kansallisten tieteiden alalta -kyselylehtisten sarja.

Tässä tutkimuksessa kuvailen kyselysarjan lähtökohdasta Turun yliopiston HKTL-arkiston TYKL-kokoelmiin paikantuvaa tutkimusaineistojen tuottamisprosessia. Hahmotan kyselylehtisten sarjaa ja sitä ympäröiviä arkistoaineistoja sekä eriaikaisista tutkimuskäytännöistä käytyjä keskusteluja. Pohdin, miten kansalaisille suunnattua [kysely]toimintaa suunniteltiin ja toteutettiin, ja millaisiin tiedollisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen prosesseihin, tilanteisiin ja käytäntöihin sen yhteistoiminnalliset muodot perustuivat. Näkökulmani on etnografinen ja analyyttiset käsitteeni ammentavat erilaisista tilateoreettisista lähestymistavoista ja käytännöistä. Niiden avulla pyrin syventämään ymmärrystä kyselytoiminnassa sovellettujen metodien monialaisista kytköksistä kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin sekä tieteellisiin muutoksiin.

Kyselysarjan käynnisti vuonna 1958 sosiologian professori Esko Aaltonen (1893–1966) toimiessaan Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa sosiologian ja uuden kansatieteen laitoksen esimiehenä. Olen ajoittanut monitieteisen yhteistyön vuosiin 1958–1962, jolloin kyselylehtisiä ilmestyi 14. Niissä julkaistiin kaikkiaan 28 kyselyä, joista 12 toteutti sosiologia ja 13 kansatiede rinnakkain ja vuorotellen. Kolme maaseututyöväelle suunnattua ammattiryhmäkyselyä sosiologian ja kansatieteen laitokset toteuttivat sen sijaan tiiviimmässä yhteistyössä. Keskityn työssäni sosiologisiin kyselyihin ja siihen tieteelliseen yhteistyöhön, jonka pohja rakentui säännöllisestä toiminnasta kyselylehtisen metodin parissa. Yhteistyössä oli olennaista muotoilla lehtiset tutkimukseen kutsutuille kansalaisille innostaviksi ja saavutettaviksi ja samalla edistää laitosten tutkimusprofiileihin sopivia ohjelmallisia tehtävänantoja.

Esko Aaltosta ja monia muita kansallisten tieteiden tutkijoita yhdisti myös aktiivinen toiminta Kotiseutuliitossa ja muissa perinteenkeruuta harjoittaneissa kansallisissa järjestöissä. Näiden järjestöjen kautta tapahtui myös kansalaisten ohjaamista ja perehdyttämistä keruutyöhön ja kyselyvastaamiseen, tiedonkäsittelyyn ja muihin kyselyiden edellyttämiin tutkimuskäytäntöihin. Kyselyihin vastanneille tieteen harrastajille muotoiltiin käytännöllisiä tehtävänantoja Esko Aaltosen julkaisemissa Kotiseututyön oppaissa (1948, 1953, 1963). 1950- ja 1960-luvulla huomio kiinnitettiin vähitellen aineistojen keruusta moderniin maaseutusosiologiaan ja aineistojen uusiin käyttöyhteyksiin modernisoituvan yhteiskunnan vaatiman yhdyskuntasuunnittelun parissa. Tavoitteiden ja metodien muuttuminen sekä kyselytoiminnan moninaisuus ja moniäänisyys käy ilmi erityisesti kyselyiden kysymyksenasetteluiden pohjalta tunnistamissani erilaisissa tutkimusohjelmissa. Toisiaan seuraavista tutkimusohjelmista voi lukea 1950- ja 1960-luvun vaiheessa metodeissa tapahtuneita muutoksia. Esimerkiksi kenttätöiden merkitys alkoi vähitellen korostua ja kyselytoiminta hahmottua tutkijoiden kansalaisille ulkoistaman aineistonkeruun kaltaisena passiivisena kenttätyönä. Aineiston keruuseen liittyi kuitenkin lukuisia metodisia tavoitteita ja haasteita, joita tarkastelen kyselytoiminnasta poimimieni esimerkkien kautta ja pohtimalla millaisia vastaamisen edellytyksiä kyselytoimintaan ja henkilötietolomakkeisiin kytkeytyi. Lopuksi pohdin kyselytoimintaan ja kyselemiseen liittyviä ongelmakohtia ja mahdollisuuksia kehittää kyselytoiminnan pitkäaikaisia käytäntöjä yhteydessä esimerkiksi kestävyys- ja kansalaistieteiden näkökulmien kanssa.

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen julkaisut kautta aikain

Teemu Väisänen — su, 01 tammi 2023 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen julkaisusarjojen yhteinen hakemisto.

Narratiivinen tutkijuus ja tietäminen etnografiassa

Eino Heikkilä — su, 01 tammi 2023 00:00:00 +0200

Väitöskirjani aiheena on tutkijan subjektin merkitys 2010-luvun suomalaisessa etnografisessa tutkimuskirjallisuudessa. Tutkimustapani yhdistää etnografiaa narratiiviseen tutkimustapaan: olen kiinnostunut siitä, miten tutkijuus rakentuu osana etnografista kerrontaa ja tiedon muodostusta. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Mikä on tutkijan merkitys etnografisen tiedon tuottamisessa, 2) Miten etnografisen tiedon muodostumista käsitellään tutkimustekstissä, 3) Mitkä kirjoittamisen reunaehdot ohjaavat tutkijaa työssään, ja 4) Miten tutkijan subjekti rakentuu aineistossa narratiivisesti ja kontekstuaalisesti? Tutkimukseni aineistona on 17 suomenkielistä etnografista väitöskirjaa, jotka on julkaistu suomalaisissa yliopistoissa 2010-luvulla. Lisäksi haastattelin videopuhelun kautta yhdeksää väitöskirjantekijää ja sain kirjalliset vastaukset kolmelta.

Tutkimuksessani tarkastelen lähiluvun ja refleksiivisen kirjoittamisen avulla etnografista metodologiaa, kirjoittamista ja tiedon tuottamista, ja tutkijan subjektia näiden osana. Narratiivisen tutkimustavan kautta analysoin etnografista tutkimustekstiä tieteellisenä narratiivina, jossa tutkija representoi ja konstruoi tutkimaansa kulttuuria ja myös itseään tekstuaalisesti. Teoreettinen viitekehykseni pohjautuu narratiiviseen kulttuurintutkimukseen, kognitiiviseen narratologiaan, konstruktivistiseen tietoteoriaan ja hermeneutiikkaan. Tutkimukseni liittyy keskusteluihin tutkijan roolista ja etnografisen tiedon merkityksestä humanistisissa ja yhteiskunnallisissa tieteissä, sekä laajempiin keskusteluihin siitä, miten tutkimustietoa kerronnallistetaan nykyajassa.

Tutkimukseni aineistossa tutkijan subjekti rakentuu erilaisten kokemusten, pyrkimysten ja reunaehtojen ristipaineessa. Kiinteyden ja pysyvyyden sijaan etnografisissa narratiiveissa näkyy jännitteinen liike erilaisten mahdollisuuksien ja positioiden välillä. Nämä jännitteet kiteytyivät tulkinnassani kuuteen dikotomiseen vastinpariin: akateemisuus ja henkilökohtaisuus, vapaus ja vastuullisuus, kertojuus ja välittäjyys, omaperäisyys ja dialogisuus, emotionaalisuus ja analyyttisyys, sekä refleksiivisyys ja näkymättömyys. Johtopäätöksissä esitän lisäksi, että etnografinen tieto kytkeytyy monin tavoin tutkijan kehollisuuteen ja toisaalta niihin narratiivisiin keinoihin, joita tekstissä hyödynnetään. Koska tutkija on kertojana osa etnografisen tekstin epistemologiaa, tutkimuksen refleksiivisyys tulisi ulottaa myös itse kirjoittamisprosessiin.

"Tyylin luojat, tunnelman tuojat": Taiteilijatapetit Suomessa 1950-luvulla

Minna Tuulas-Inkinen — la, 01 tammi 2022 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa tarkastellaan taiteilijatapetteja Suomessa 1950-luvulla. Monet toisen maailmansodan jälkeisen ajan muotoilijat, taiteilijat ja arkkitehdit – kuten Elissa Aalto, Rut Bryk, Li Englund, Kaj Franck, Birger Kaipiainen, Kimmo Kaivanto, Lisa Johansson-Pape, Ilmari Tapiovaara ja Tapio Wirkkala – suunnittelivat tapettimalleja, joita kutsuttiin jo aikanaan "taiteilijatapeteiksi".

Tutkin minkälainen ilmiö taiteilijatapetit olivat. Pyrin löytämään vastauksen erilaisten näkökulmien kautta: tarkastelen suunnittelijan roolin muodostumista tapettiteollisuudessa ja tapettia suunnittelutehtävänä. Pohdin, ketkä taiteilijatapetteja ostivat ja minkälaisia taiteilijatapetit olivat. Tarkastelen tapettien merkitystä kotien ja julkisten tilojen sisustustuotteena jälleenrakennuskaudella, kansalaisille suunnattua tapettivalistusta, tapettisuunnittelukilpailuja sekä tapettia kulutustuotteena ja mainonnan kohteena. Suomalaisen muotoilun "kultakausi" 1950-luvulla muodostaa ilmiölle kehyksen.

Lähestymistapani on vahvasti aineistolähtöinen. Koska aikaisempaa tutkimusta suomalaisista taiteilijatapeteista on olemassa vain vähän, olen koonnut aineistoni itse. Olen hankkinut tietoa arkistoista, museoiden kuva- ja tapettikokoelmista, tapettitehtailta, kirjallisuudesta, aikakaus- ja sanomalehdistä sekä henkilöhaastatteluin. Suurelta osin aiemmin tutkimattomat aineistot koostuvat kuvista, luonnoksista, asiakirjoista, mallikirjoista ja tapettinäytteistä. Tutkimukseni paikantuu muotoiluhistoriaan, mutta viitekehykseni on monialainen ulottuen taidehistoriasta kulttuurihistoriaan, taiteen sosiologiaan, kuluttajatutkimukseen ja teknologian historiaan. Tutkimukseni perusteella tapetteja suunnitteli Suomessa 1870-luvulta 1960-luvun loppuun asti yli 200 henkilöä, joista olen koonnut luettelon liitteeksi. Ilmiön moninaisuutta valottavat seuraavat viisi tapettisuunnittelun parissa työskennellyttä avainhenkilöä, jotka valitsin lähemmän tarkastelun kohteeksi: Li Englund, Ulla Lampenius, Yki Nummi, Hilkka Vuorinen ja Paul Tscherbakoff.

Tutkimuksen johtoteema on tapettien visuaalisuus, jonka ohella huomio tarkentuu tapetteja suunnitelleisiin taiteilijoihin. Tutkimukseni tuo esille taiteilijatapetit keskeisenä osana suomalaista sotienjälkeistä muotoilua. Se tuo lisätietoa tapetteja suunnitelleiden henkilöiden tuotannosta ja tapettitehtaiden historiasta. Taiteilijatapetit olivat kansainvälinen ilmiö, johon Suomi osallistui osana pohjoismaista designkenttää.

Laatuhuonekaluja koteihin: Boman, moderni ja suomalaisen huonekalutaiteen murros 1920-luvulta 1950-luvulle

Maija Mäkikalli — pe, 01 tammi 2021 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen modernin huonekalutaiteen murrosta 1920-luvulta 1950-luvulle turkulaisen Bomanin puusepäntehtaan (1871–1967) tuotannon näkökulmasta. N. Bomanin Höyrypuusepäntehdas Oy (vuodesta 1924 alkaen Oy N. Boman Ab ja 1937 Oy Boman Ab) oli 1920-luvun alussa Suomen vanhin ja suurin huonekaluja valmistava yritys. Se tunnettiin arvokkaitten, ”loisteliaiden” huonekalujen ja sisustusten valmistajana. 1950-luvulle tultaessa Bomanilla suunniteltuja ja valmistettuja tyypillisiä tuotteita olivat pieninä sarjoina valmistetut yksittäiset huonekalut ja myös pieniin koteihin ajatellut tilaasäästävät kalusteet. Bomanin valmistamien huonekalujen muutos kytkeytyi laajempaan taideteollisuuden modernin murroksen (modernismi) olosuhteisiin. Tutkimuksessa kysytään, minkälaisia Bomanin tulkinnat modernista huonekalusta olivat ja miten ne muuttuivat kyseessä olevien vuosikymmenten aikana? Tutkittavana ajanjaksona perheyrityksen toimitusjohtajana oli Carl-Johan Boman (1883–1969), joka oli toiminut tehtaan taiteellisena johtajana vuodesta 1906 alkaen ja suunnitteli huonekaluja vielä 1960-luvulla. Yritys teki yhteistyötä myös muiden arkkitehtien ja taideteollisuusalan suunnittelijoiden kanssa.

Tutkimuksessani nostan esiin Bomanin tuotannosta huonekaluesimerkkejä, jotka liittyivät modernisoituvan kulttuurin ilmiöihin, kuten muutoksiin sukupuolijärjestelmässä (mukavat lepotuolit myös naisten huonekaluina 1920-luvun lopulla), suunnittelijan haluun suojata uusien ideoidensa kaupalliset oikeudet kansainvälisin patentein (Carl-Johan Bomanin vuonna 1933 patentoima Z-tuoli ja myöhemmät patentit), uusiin tapakulttuurin muotoihin (cocktailkaappi 1947), asiakaskunnan laajentumiseen (pienten kotien tilaa säästävät kalustekeksinnöt 1940- ja 1950-luvulla) tai esiintymisiin Suomen taideteollisuuden kansainvälisissä edustusnäyttelyissä (Dublett-, Pisa- ja BZ-tuolit Milanon triennaaleissa 1951 ja 1954).

1920–1950-lukujen suomalaisen huonekalutaiteen ja laajemmin taideteollisuuden modernisoitumiseen kohdistuvaan aikaisempaan historiantutkimukseen nähden Boman tarjoaa omanlaisensa, monipuolisen esimerkin, jonka avulla on mahdollista pohtia uudelleen myös aikaisempia suomalaisen modernin taideteollisuuden ja muotoilun historian tulkintoja mm. huonekalutaiteen suhteesta taidekäsityöhön ja huonekalujen marginaalisesta roolista kansainvälissä edustusnäyttelyissä 1950-luvun alkupuolella.

Tutkimus paikantuu kulttuurihistorian, muotoilun historian ja materiaalisen kulttuurin historian kentälle. Kerätty tutkimusaineisto on monipuolinen sisältäen mm. huonekaluja, valokuvia, piirustuksia, mainoksia, näyttelyarvosteluja, yrityksen toimintaan liittyviä asiakirjoja sekä huonekalutaidetta koskevaa aikalaiskeskustelua Suomessa. Keskeinen aineistokokonaisuus on tutkimuksen alkuvaiheessa paikantunut Carl-Johan Bomanin työhön liittyvä aineisto, joka nyt sijaitsee Kansallisarkiston Turun toimipisteessä.

Happy Ship? Etnografinen tutkimus suomalaisista ja filippiiniläisistä merimiehistä suomalaisilla rahtilaivoilla

Anne Ala-Pöllänen — su, 01 tammi 2017 00:00:00 +0200

Tarkastelen tutkimuksessani Suomen lipun alla purjehtivilla rahtilaivoilla työskentelevien miehistöjen laivaelämää keskittyen miehistön yhteistyöhön ja arjen rakentumiseen työyhteisössä. Kohteena olevat laivat olivat sekamiehitettyjä, mikä tarkoitti kolmea kansallisuutta, suomalaisia, virolaisia ja filippiiniläisiä samassa miehistössä. Aineistoni pohjalta selvitän, minkälaisen inhimillisten kohtaamisten verkoston laivan tilalliset ja toiminnalliset arjen käytänteet muodostavat ja miten kulttuurinen diversiteetti ja merenkulun rakenteellinen hierarkia siihen vaikuttavat. Tarkastelun kohteena on myös se, minkälaisen turvallisuuteenkin vaikuttavan arkisen laivaelämän tällä tavalla saavutettu yhteisyys muodostaa. Tutkimus edustaa etnografian avulla tuotettua kulttuurianalyysia.

Tutkimuksen aineistot koostuvat vuosina 2013 2015 kolmella Suomen lipun alla purjehtivalla rahtilaivalla suorittamistani kenttätöistä. Kukin kenttätyöjakso kesti kuukauden verran; yhteensä kolmen kuukauden oleskelu laivoilla tuotti 238 sivua kenttätyöpäiväkirjoja sekä 46 henkilön haastattelut. Aineisto on analysoitu käyttäen etukäteen laaditusta haastattelun teemarungosta poimittuja asiasanoja, jotka liittyvät merimiesten kotitaustaan, syihin lähteä merille, työskentelyyn ja vapaa-aikaan laivalla sekä suhtautumiseen yhteistyöhön ja työskentelyyn sekamiehistössä. Olemistani näillä laivoilla olen reflektoinut muun muassa akateemisuuden, merimieheyden, iän ja naisena olemisen näkökulmista.

Tutkimuksen keskeisin kiinnostuksen kohde on miehistön kulttuurisen diversiteetin ja laivan hierarkian muodostama yhteiselämä, eräänlainen meshwork. Suomalaisten ja filippiiniläisten käsitykset hierarkiasta poikkesivat toisistaan suomalaisten kannattaessa tasa-arvoisempaa paradigmaa, kun taas filippiiniläiset olivat tottuneempia selkeään työnjakoon ja hierarkian mukaiseen asemaan. Erityisissä vapaammissa tilanteissa nämä asetelmat kuitenkin kääntyivät päinvastaisiksi: esimerkiksi messissä suomalaiset istuivat määrätyillä paikoillaan filippiiniläisten ruokaillessa vapaammin. Miehistön sisäistä yhtenäisyyttä hiersi suomalaisten kokema uhka työpaikkojen häviämisestä johtuen edullisemmin ehdoin palkatusta kilpailevasta työvoimasta. Filippiiniläisiä puolestaan vaivasi suomalaisia työtovereitaan heikommat edut: samasta työstä maksettiin huonompi palkka, eikä työsuhde ollut pysyvä.

Tutkimukseni mukaan suomalaisessa sekamiehityksessä miehistö oli jakautunut kulttuurisesti kahtia eri kansallisuuksien viettäessä aikaansa pääosin omissa porukoissaan. Kansainvälisillä laivoilla, joissa miehistö koostuu useammasta kuin kolmesta kansallisuudesta, eri kansallisten ryhmien jaottelua ei tapahdu samassa määrin. Tutkimuksissa onkin todettu, että jos kansallisuudet ovat pieniä, on ystävyyssuhteita helpompi muodostaa yli kansallisuus-, hierarkia- ja osastorajojen. Suomalaisissa sekamiehitetyissä laivoissa yhteiselo toimi lähinnä eräänlaisen kohteliaan isäntä-vieras-asetelman hengessä; toisiin tutustuttiin, mutta ystävyyssuhteiden näkökulmasta suhteet vaikuttivat vielä varovaisilta ja etäisiltä. Laivat olivat myös leimallisesti suomalaisia työnteon ja esimerkiksi ruokailun noudattaessa suomalaisille laivoille tyypillisiä tapoja. Myös varustamot pitivät yhteyttä pääosin suomalaisiin päällystön jäseniin marginalisoiden näin filippiiniläiset perämiehet ja konemestarit.

Selkeitä haasteita yhteistyön toimivuudelle asetti erityisesti filippiiniläisen kansipäällystön työskentely. Filippiiniläiset perämiehet koettiin suomalaisten ja virolaisten taholta epäitsenäisiksi työntekijöiksi, joille ei voi antaa oma-aloitteisuutta edellyttäviä tehtäviä, vaikka työskentely vahtiperämiehenä sitä edellyttää. Tätä seikkaa olen tarkastellut superdiversiteetin näkökulmasta huomioiden merimiesten yksilölliset polut päätyä merille töihin. Filippiiniläisillä on taustallaan valtion organisoima järjestelmä lähettää kansalaisiaan ulkomaille töihin. Useat merimiesten itsensä korostamat piirteet, kuten sopeutuvaisuus ja uhrautuvaisuus periytyvät tästä järjestelmästä. Lisäksi heidän asemallaan perheen ja suvun pääasiallisena elättäjänä on merkitystä työhön orientoitumisessa. Pelko työpaikan menettämisestä aiheuttaa muun muassa riskien välttelyä, mikä osaltaan vaikutti heidän maineeseensa epävarmoina ja epäitsenäisinä työntekijöinä.

Aineiston pohjalta voidaan kuitenkin nähdä mahdollisuuksia kehittää suomalaisesta sekamiehityksestä järjestelmä, joka tukee miehistön kehittymistä yhtenäiseksi ja toisia osapuolia hyväksyväksi yhteisöksi. Tässä auttaa muun muassa suomalaisilla aluksilla jo omaksuttu yhteismessi, joka ei lähtökohtaisesti erottele päällystöä ja miehistöä eri tiloihin. Kannustaminen yhteisen vapaa-ajan viettoon sekä selkeät säännöt työnteossa auttavat yksilöitä sopeutumaan uuteen kulttuurisesti monimuotoiseen yhteiseloon.

Ammattilaisuuden ankkuripaikat

Miia-Leena Tiili — pe, 01 tammi 2016 00:00:00 +0200

Kansatieteellinen Arkisto 55

Valta, tyyli ja tila

Jukka Relas — ti, 01 tammi 2013 00:00:00 +0200

Kauppaneuvos Johan Henrik Heidenstrauchin 1820 valmistunut empiretalo muuttui 1830‒1840-lukujen taitteesssa Helsingin keisarilliseksi palatsiksi. Tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa rekonstruoitu kattavasti palatsin Venäjän vallan aikaiset interiöörit, joista on olemassa varsin vähän autenttista kuvamateriaalia, sekä pohditaan miten ne sijoittuvat laajempiin yhteyksiinsä. Tutkimuksessa valotetaan myös sitä, miten rakennus muuttui itsenäisen Suomen Presidentinlinnaksi 1910‒1920-lukujen taitteessa. Lisäksi pohditaan rakennuksen merkitystä ja käyttöä eri aikoina. Tutkimuksen painopiste on sisustuksessa, mutta myös rakennuksen arkkitehtuurin, sisustuksen kehyksien, pääpiirteet tuodaan esiin.

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 121

Ruumiillinen esine, materiaalinen suku

Elina Räsänen — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa puuveistoksia tarkastellaan ikonologian ja jälki-formalistisen taidehistorian avulla, painottaen teosten materiaalisuutta ja kontekstisidonnaisuutta. Teosta lähestytään kolmesta eri näkökulmasta, joista ensimmäinen tarkastelukulma lähestyy esineitä antikvaarista vaalimista ansaitsevina teoksina. Toinen näkökulma sitoo veistokset ajallis-paikalliseen kontekstiinsa, 1400-luvun Suomeen, valottaen pyhän Annan moninaisia kulttipiirteitä mukaan lukien muut kuvaukset. Kolmanneksi tutkimusmateriaali asetetaan osaksi myöhäiskeskiajan ruumiillisuuteen keskittyviä aatteita painottaen veistosten tehtävää Jeesuksen äidinpuoleisen, ruumiillisen ja materiaalisen, mutta samalla pyhitetyn perimän todistajina.

Saaristoidentiteetit merkkien virtoina

Katriina Siivonen — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

Kansatieteellinen Arkisto 51

Muuttuvat palkiset

Helena Ruotsala — ti, 01 tammi 2002 00:00:00 +0200

Teos on yhteisön sisäiseen näkökulmaan perustuva tutkimus poronhoidon merkityksestä ja sen kokemista muutoksista kahdessa kohteessa, Kittilän Kyrön paliskunnassa ja Kuolan niemimaalla Luujärven poronhoitokollektiiveissa. Kirjassa seurataan kronologisesti poronhoidossa tapahtunutta kehitystä, ja sitä miten elinkeino on sopeutunut moniin ulkoisiin ja sisäisiin muutostekijöihin. Poronhoito on tärkeä osa myös muiden kuin siitä toimeentulonsa saavien pohjoisen ihmisten identiteettiä.

Kansatieteellinen Arkisto 49

Textile ceramics in Finland and on the Karelian Isthmus

Mika Lavento — ma, 01 tammi 2001 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 109

Seuratkaamme järkevää ja terveellistä muotia

Päivi Aikasalo — la, 01 tammi 2000 00:00:00 +0200

Kansatieteellinen Arkisto 47

Luistari IV: A History of Weapons and Ornaments

Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander — la, 01 tammi 2000 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 107

Eteen vapahan valkean Suomen

Pia Olsson — pe, 01 tammi 1999 00:00:00 +0200

Valtakunnallisen Lotta Svärd -järjestön perustaminen vuonna 1921 oli osa vuosisadan alulle tyypillistä järjestöllistä kehitystä. Lottina naiset toimivat itsenäisesti omassa järjestössään mutta miesten rinnalla yhteisiin tavoitteisiin pyrkien. Paikalliset lottayhdistykset heijastivat ajanjakson kulttuurille ominaisia piirteitä samalla kun ne loivat omaa kultuuriympäristöään. Tutkimuksessa tarkastellaan lottatoiminnan tarjoamaa kokemus- ja arvomaailmaa rauhanajan oloissa kuuden paikallisosaston ja niiden jäsenten välityksellä. Näiden esimerkkiosastojen avulla tarjoutuu mahdollisuus valottaa lottatoiminnan roolia suomalaisessa 1920- ja 1930-luvun yhteiskunnassa.

The Finnish Nubia expedition to Sudanese Nubia 1964–65

Gustaf Donner — to, 01 tammi 1998 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 105:2

The Finnish Nubia expedition to Sudanese Nubia 1964–65

Gustaf Donner — to, 01 tammi 1998 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 105:1

Pohjois-Vienan poronhoito

J. Juhani Kortesalmi — ma, 01 tammi 1996 00:00:00 +0200

Teoksessa käsitellään ensin koko Pohjois-Euraasian porotalouden lähtökohdat ja lappalais-suomalaisen poronhoidon historiaa kunnes perehdytään perusteellisesti Pohjois-Vienan porotalouteen. Suomen talonpoikien poronhoidon syntyä ja aluetta seurataan 1400-luvun lähteistä alkaen. Ydinkysymys on, miten talonpojat toimivat poronhoidon omaksujina, soveltajina ja kehittäjinä jouduttuaan kosketuksiin pienimuotoista porotaloutta harjoittaneiden Kemin Lapin metsälappalaisten kanssa. Suomesta poronhoito omaksuttiin 1700-luvulta alkaen Pohjois-Vienan pohjoisosiin, jossa alueen luonnonolosuhteet muodostivat porotalouden omaksumiselle ja laajentumiselle otollisen ja vahvan pohjan. Pohjois-Vienassa porotalous noudatti samoja kehityslinjoja kuin Suomessa.

Kansatieteellinen Arkisto 41

Kunstproduktion und Kunstverbreitung im Ostseeraum des Spätmittelalters

Jan von Bonsdorff — pe, 01 tammi 1993 00:00:00 +0200

Teos käsittelee taiteen tuotantoa ja leviämistä Itämeren alueella myöhäisellä keskiajalla.

Mercy and justice

Helena Edgren — pe, 01 tammi 1993 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 100

Ting, rum och barn

Bo Lönnqvist — ke, 01 tammi 1992 00:00:00 +0200

Kansatieteellinen Arkisto 38

The Fringe of a Profession

Renja Suominen-Kokkonen — ke, 01 tammi 1992 00:00:00 +0200

Taidehistorian alaan kuuluvassa väitöskirjassa on tarkasteltu naiseuden ja arkkitehdin ammatin välistä suhdetta. Samalla on paneuduttu kyseisen ammattikunnan professionalisoitumiseen ja tarkasteltu sitä, miten naiset löysivät paikkansa tällä perinteisesti miehisellä alalla. Tapauskohtaisesti tutkimus paneutuu kolmen naisarkkitehdin – Wivi Lönnin, Salme Setälän ja Aino Marsio-Aallon – työhön ja ammattiuraan. Tässä perinteiseen taidehistorialliseen analyysiin on sovellettu myös professiotutkimuksen, sosiologian sekä nais- ja sukupuolitutkimuksen metodeja.

Innovation versus Tradition

Pekka Korvenmaa — ti, 01 tammi 1991 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 96

Rakennettu suomalaisuus

Ritva Wäre — ti, 01 tammi 1991 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 95

Ancient Hillforts of Finland

Jussi-Pekka Taavitsainen — ma, 01 tammi 1990 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94

Länsipohjalainen kaappikello

Sinikka Mäntylä — su, 01 tammi 1989 00:00:00 +0200

Kansatieteellinen Arkisto 35

Lasinvalmistajat ja lasinvalmistus Suomessa 1900-luvun alkupuolella

Virpi Nurmi — su, 01 tammi 1989 00:00:00 +0200

Kansatieteellinen Arkisto 36

Classicism and History

Ville Lukkarinen — su, 01 tammi 1989 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 93

Stone, Style and Truth

Sixten Ringbom — to, 01 tammi 1987 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 91

Theodor Höijer

Eeva Maija Viljo — ti, 01 tammi 1985 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 88

Pennalismi ja initiaatio suomalaisessa sotilaselämässä

Pekka Leimu — ti, 01 tammi 1985 00:00:00 +0200

Kansatieteellinen Arkisto 33

Kaksi pukuhistoriallista tutkielmaa

Riitta Pylkkänen — su, 01 tammi 1984 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 85

Excavations in Laikipia

Ari Siiriäinen — su, 01 tammi 1984 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 86

Luistari III

Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander — pe, 01 tammi 1982 00:00:00 +0200

Euran Luistarin tutkimuksia käsittelevän julkaisusarjan kolmas osa.

Luistari I

Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander — pe, 01 tammi 1982 00:00:00 +0200

Euran Luistarin tutkimuksia käsittelevän julkaisusarjan ensimmäinen osa.

Säätyläisnaisten pukeutuminen Suomessa 1700-luvulla

Riitta Pylkkänen — pe, 01 tammi 1982 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 84

Luistari II

Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander — pe, 01 tammi 1982 00:00:00 +0200

Euran Luistarin tutkimuksia käsittelevän julkaisusarjan toinen osa.

Långängsbacken

Ella Kivikoski — ti, 01 tammi 1980 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 80

Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo II

Nils Cleve — su, 01 tammi 1978 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XLIV, 2

Kaksikymmentäneljäkulmaisen ristikirkon syntyongelmia

Lars Pettersson — su, 01 tammi 1978 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 79

Vom Halm zum Fass

Matti Räsänen — ke, 01 tammi 1975 00:00:00 +0200

Kansatieteellinen Arkisto 25

Kyrkans tecken och årets gång

Anna-Lisa Stigell — ti, 01 tammi 1974 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 77

Målaren Thomas Kiempe

Annabrita Ehrnrooth — ma, 01 tammi 1973 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 76

Hailuodon palanut puukirkko ja sen maalaukset

Lars Pettersson — pe, 01 tammi 1971 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 73

Studier över den snörkeramiska kulturens keramik i Finland

Torsten Edgren — to, 01 tammi 1970 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 72

Die frührömische Zeit in Finnland

Unto Salo — ma, 01 tammi 1968 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 67

Turun arkkihiippakunta, V osa

Tove Riska, Antero Sinisalo — ma, 01 tammi 1968 00:00:00 +0200

Suomen kirkot-Finlands kyrkor 5

Turun arkkihiippakunta, IV osa

Tove Riska — la, 01 tammi 1966 00:00:00 +0200

Suomen kirkot-Finlands kyrkor 4

Jäkärlä-gruppen

Torsten Edgren — la, 01 tammi 1966 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 64

Germanic animal art of Salin's Style I in Finland

Aarni Erä-Esko — pe, 01 tammi 1965 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 63

Späteisenzeitliche Waffen aus Finnland

Jorma Leppäaho — ke, 01 tammi 1964 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 61

Medeltida skulptur i Finland

C. A. Nordman — ke, 01 tammi 1964 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 62

Turun arkkihiippakunta, III osa

Tove Riska — ke, 01 tammi 1964 00:00:00 +0200

Suomen kirkot-Finlands kyrkor 3

Kvarnbacken

Ella Kivikoski — ti, 01 tammi 1963 00:00:00 +0200

Erillisjulkaisu

Turun arkkihiippakunta, II osa

Tove Riska — su, 01 tammi 1961 00:00:00 +0200

Suomen kirkot-Finlands kyrkor 2

Tehty työ elää

Ella Kivikoski — pe, 01 tammi 1960 00:00:00 +0200

Arkeologian professori A. M. Tallgrenin elämäkerta.

Das Spinnen in Finnland

Veera Vallinheimo — su, 01 tammi 1956 00:00:00 +0200

Kansatieteellinen Arkisto 11

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XLIX

Armin Tuulse, Riitta Pylkkänen, E. Kartano — ma, 01 tammi 1951 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XLIX

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XLVIII

I. Kronqvist, E. Kartano, E. Kiviskoski — to, 01 tammi 1948 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XLVIII

Deutsche Münzen in vorgeschichtlichen Funden Finnlands

Helmer Salmo — to, 01 tammi 1948 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XLVII

Strena archaeologica Professori A. M. Tallgren 8.2.1945 sexagenario dedicata

ma, 01 tammi 1945 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XLV

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XXXIV

Gero von Merhart, E.G. Bliebernicht, C. A. Nordman — ti, 01 tammi 1924 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XXXIV

Suomen ylioppilasosakuntain kansatieteellinen museo vv. 1876–1893

Th. Schvindt, U. T. Sirelius — su, 01 tammi 1922 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XXXIII

L'époque dite d'Ananino dans la Russie orientale

A. M. Tallgren — ke, 01 tammi 1919 00:00:00 +0200

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XXXI