Nuorisotutkimusseura

Poikkeusoloista uuden kynnykselle

Antti Kivijärvi, Eila Kauppinen, Tomi Kiilakoski — ke, 24 huhti 2024 00:00:00 +0300

Poikkeusoloista uuden kynnykselle esittää tilastollisen yleiskuvan nuorisotyöstä vuosina 2021 ja 2023. Näin voidaan arvioida, miten pandemia vaikutti nuorisotyön tekemiseen ja miten pysyviä muutokset olivat. Teos kommentoi ajankohtaisia teemoja soteuudistuksesta arvioinnin kehittämiseen sekä oletetusta digiloikasta toimintaan nuorten ryhmien kanssa.

Yleiskuvan lisäksi erillisissä artikkeleissa katsetta tarkennetaan osallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja työhyvinvointiin. Kirjassa esitellään myös kansainvälisesti uusi tapa arvioida koulunuorisotyön vaikutuksia. Koulunuorisotyön osoitetaan vähentävän koulukiusaamista silloin, kun sitä tehdään osana moniammatillista yhteisöä.

Kirjan eri osiot avaavat lukijalle tutkimuksellisesti koetellun näkymän kunnallisen nuorisotyön nykytilaan, lähihistorian kehityskulkuihin ja erityisteemoihin. Kirjoittajat ovat kokeneita nuorisotyön tutkijoita ja kehittäjiä.

Youth and changing rural regions in the Nordic countries

Lauri Julkunen — to, 22 helmi 2024 00:00:00 +0200

This review summarises previous research and historical knowledge on rural youth in four Nordic countries: Finland, Sweden, Norway, and Denmark. The temporal span of the review extends from the early 20th century to the 2020s.

During this period, rural areas in all examined countries have undergone significant transformations: the decline in the importance of primary production has led to various challenges such as depopulation and the scarcity of services. This review explores how the transformation of rural areas has affected the lives of young people and examines the perspectives and themes through which the youth in rural areas have been previously approached in Nordic research. It is not a systematic literature review; instead, the research approach is more reflective and hermeneutic. The review is part of The Future of Nordic Youth in Rural Regions: A Cross-national Qualitative Longitudinal Study in four Nordic Countries (2022–2025) research project, which aims to generate knowledge on the lives, experiences, and perceptions of young people living in various sparsely populated and rural areas.

Nuoret ja muuttuva maaseutu

Lauri Julkunen — to, 22 helmi 2024 00:00:00 +0200

Katsaus kokoaa yhteen aiempaa tutkimusta ja historiatietoa maaseudun nuorista neljässä Pohjoismaassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Katsauksen ajallinen jänne ulottuu 1900-luvun alusta 2020-luvulle. Tuona aikana maaseutu on kokenut kaikissa tarkasteltavissa maissa ison mullistuksen: alkutuotannon merkitys elinkeinona on romahtanut, mikä on johtanut monenlaisiin haasteisiin väestökadosta palveluiden harvenemiseen. Tässä katsauksessa tarkastellaan, miten maaseudun muutos on vaikuttanut etenkin nuorten ihmisten elämään ja millaisista näkökulmista ja teemoista käsin maaseutualueiden nuoruutta on aiemmin lähestytty pohjoismaisessa tutkimuksessa. Kyseessä ei ole systemaattinen kirjallisuuskatsaus, vaan tutkimusote on hermeneuttinen. Katsaus on osa The Future of Nordic Youth in Rural Regions: A Cross-national Qualitative Longitudinal Study in four Nordic Countries (2022–2025) -tutkimushanketta, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa erilaisilla harvaan asutuilla ja maaseutumaisilla alueilla asuvien nuorten elämästä, kokemuksista ja näkemyksistä.

Restricted Childhood, Interrupted Youth

Alix Helfer, Jakob Trane Ibsen, Viola Särkiluoto, Sinikka Aapola-Kari — su, 16 huhti 2023 00:00:00 +0300

In this study, we conduct a research overview and report on the rights of Nordic children and youth in the spheres of education and leisure during the COVID-19 pandemic. We follow up on our first report, ‘Children and Young People’s Participation During the Corona Pandemic’ report (Helfer et al., 2023). In the first report, we explained how the COVID-19 pandemic was handled in the Nordic countries and related initiatives to safeguard the rights of children and young people. In all countries, there has been a great concern about the impact of the pandemic and how the restrictions have affected children and youth, particularly vulnerable groups.

For this report, we have charted research on the consequences of the pandemic on children and young people’s situation within the spheres of education and leisure, particularly from the viewpoint of participation. The focus has been on research conducted during the years of the pandemic 2020–2022 in Sweden, Denmark, Finland, and Norway, including related studies in Iceland, Greenland, and the Faroe Islands. We have extensively searched publications and filtered the most relevant studies for closer inspection. We bring forward research perspectives on children and young people’s varied experiences during the pandemic, their learning results, and their possibilities for meaningful leisure activities. Furthermore, we look at to what extent children and young people have been informed about and included in decisions that affect their lives.

We compile and synthesise findings from the research literature to illuminate these questions. We also highlight potential gaps in the research regarding those elements that need to be investigated more extensively and parts where the long-term effects of the pandemic on children and youth need to be examined in the coming years.

Haavoittuvassa asemassa?

Lotta Haikkola, Oona Myllyntaus — ti, 28 maalis 2023 00:00:00 +0300

Tutkimuksessa selvitettiin haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten subjektiivista ja objektiivista turvallisuutta sekä niitä koskevia tietopuutteita kirjallisuuskatsauksen, valtakunnallisia kyselytutkimuksia koskevan selvityksen sekä kunta- ja järjestökartoituksen avulla. Selvitys loi kokonaiskuvan olemassa olevasta tutkimuksesta, tietopuutteista ja seurantatiedon tuotantoon soveltuvista tiedonkeruuinstrumenteista sekä tiedontuotannon mahdollisuuksista kunnissa ja järjestöissä.

Kirjallisuuskatsauksen tulokset osoittivat, että selvityksen kohderyhmän turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta suoraan koskevia tutkimuksia on niukasti. Sekä turvallisuusuhkien, turvallisuuden tunteen ja osittain myös tietojen ja taitojen tematiikat kytkeytyivät muihin kysymyksenasetteluihin, ja olemassa olevat tutkimukset tuottavat tietoa lähinnä nuoria koskevista turvallisuusuhkista. Keskeisimpänä turvallisuusuhkana erottui väkivallan uhka, joka vaikuttaa lapsiin ja nuoriin niin perheessä, koulussa, vapaa-ajalla kuin palvelujärjestelmässäkin. Havaittiin, että Suomessa valtaosa lapsista ja nuorista elää turvallisissa oloissa, mutta vähemmistönuoriin kohdistuu enemmän esimerkiksi väkivallan uhkaa kuin muihin nuoriin. Säännöllisesti tehtävät kyselytutkimukset, kuten Kouluterveyskysely, Nuorisobarometri, Valtakunnallinen lapsiuhritutkimus ja Nuorisorikollisuuskysely, antavat melko hyvät mahdollisuudet tuottaa ryhmittäistä seurantatietoa lasten ja nuorten kokemista uhkista ja osittain myös turvallisuuden tunteesta. Näitä on kuitenkin kehitettävä kattavamman tiedon tuottamiseksi. Turvallisuuteen liittyviä tietoja ja taitoja koskevaa kyselytietoa kerätään vähemmän, mutta avun hakeminen ja saaminen sekä vaikeuksista kertominen valottavat näitä osaltaan. Järjestöt ja kunnat keräävät tietoa toiminnastaan ja toiminnassa mukana olevista osallistujista, mutta näitä aineistoja on vaikea hyödyntää kuntien ja järjestöjen toiminnan ulkopuolella. Sen sijaan tutkijoiden, järjestöjen ja kuntien välinen yhteistyö tutkimushankkeissa on osoittautunut hedelmälliseksi tavaksi tavoittaa vaikeasti tavoitettavia ryhmiä.

Järjestöjen ja kunnallisen nuorisotyön toiminnassa painottuivat erilaiset tavoitteet. Lastensuojelu- ja lastenoikeusjärjestöjen, lasten ja nuorten järjestöjen sekä turvallisuus- ja suojelualan edustajien toiminta koskee turvallisuuden eri kenttiä tai tiettyä ryhmää (perhe, verkkoympäristöt, erityisryhmät), kun taas kuntien nuorisotyö pyrkii tavoittamaan kaikki nuoret ja tukemaan turvallisuutta ja hyvinvointia useilla kunnan toiminnan sektoreilla. Lapsen oma asema on usein turvallisuusuhka jo sinänsä. Haavoittuvassa asemassa oleviksi ryhmiksi tunnistettiin marginalisoidussa asemassa olevat lapset, vähemmistöihin kuuluvat lapset (esim. kansalliset vähemmistöt), lapset, joilla on toimintarajoitteita sekä lapset, joiden perheessä on väkivaltaa, päihdeongelmia tai mielenterveyshäiriöitä. Lisäksi järjestöissä haavoittuvina ryhminä pidettiin ilman huoltajaa maahan muuttaneita lapsia ja nuoria, lastensuojelun sijaishuollossa olevia lapsia ja nuoria sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria. Samalla korostettiin ylipäätään aikuisen vastuuta lasten ja nuorten turvallisuuden takaamisessa ja lasten ja nuorten kanssa työskentelevien kohtaamisosaamista, joilla on merkitystä henkisen ja psyykkisen turvallisuuden kokemukselle. Kunnallisessa nuorisotyössä turvallisuus on moniulotteinen ilmiö. Se on sekä peruste tietyille toiminnan muodoille että tavoite nuorille järjestettyjen nuorisotyön toimintojen toteuttamisessa. Nuorisotyön kenttä on hyvin perillä lasten ja nuorten turvallisuutta uhkaavista ilmiöistä ja kykenee reagoimaan niihin monialaisesti, joustavasti ja nopeasti.

Tutkimuksessa suositellaan, että nykyiseen, tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämään lasten hyvinvoinnin indikaattorikokonaisuuteen sisällytettäisiin joukko aiemmin mainittuihin kansallisiin kyselyihin perustuvia indikaattoreita neljästä eri teemasta: turvallisuuden tunne, luottamus sosiaalisiin suhteisiin ja luottamus instituutioihin, uhriksi joutuminen sekä turvallisuuteen liittyvät taidot ja tiedot. Lisäksi olisi hyvä kehittää nuorten hyvinvoinnin indkaattorikokonaisuutta.

Erityisryhmiä on seurattava säännöllisin erillistutkimuksin. Tutkijoiden, järjestöjen ja kuntien yhteistyötä on syytä kehittää ja varmistaa, että tutkimuseettinen säätely tukee tällaista yhteistyötä. Näin taataan haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten oikeuksien toteutuminen.

Children and Young People’s Participation During the Corona Pandemic – Nordic Initiatives

Alix Helfer, Sinikka Aapola-Kari, Jakob Trane Ibsen — ke, 22 maalis 2023 00:00:00 +0200

Several necessary restrictions and measures were implemented across the Nordic region to protect the population during the COVID-19 pandemic. Many children and young people have suffered because of these restrictions. In most Nordic countries, schools and cultural and recreational activities have been entirely or partially closed for long periods, and many services related to healthcare and welfare have become less accessible. These activities and services are important for children and young people’s quality of life. In some areas, however, the restrictions may have also made everyday life simpler for some. The experiences of the first few lockdowns seem to differ from those that came later. There are differences between children and youth based on their age, gender, ethnicity, and their socioeconomic status.

This report explores the situation of children and young people during the pandemic and their place within different Nordic countries’ governmental strategies, both at the central and regional levels. The purpose is to gain new comprehensive knowledge on what strategies and measures the Nordic countries implemented during the pandemic to ensure children and young people’s participation and influence in school and leisure time, consistent with the UN Convention on the Rights of the Child (Article 12). Another report will follow by the same research team on the current research being conducted concerning the participation in education and leisure of children and young people during the COVID-19 pandemic (Helfer et al., forthcoming 2023). Both reports focus on school-aged children and young people up to 25 years of age.

The primary research question was: What measures and strategies for ensuring the participation and influence of children and young people have been used in the different Nordic countries during the recent pandemic? Several interviews were conducted to answer the research question, supported by collecting material, including official statements, online. The aim was to investigate the decision-making process during the pandemic to see whether children and young people were consulted and involved when the authorities implemented strategies and measures in connection with the pandemic. Particular attention was paid to whether any assessment of children’s rights had been carried out by the authorities and at what stage. Close consideration was also given to whether institutions representing children and young people’s interests and rights in school and leisure were consulted and whether children and young people were directly involved in these discussions. The research timeframe was from the start of the pandemic in March 2020 until late spring 2022.

This report explores the relevant national authorities’ measures and strategies concerning education and leisure during the COVID-19 pandemic in Nordic countries, including Greenland, the Faroe Islands, and Iceland. In almost all countries, children’s voices were ignored to some degree or another in decision-making processes. In many cases, children and youth were consulted, but only after decisions were made. To some extent, the institutions working for and with children and youth were unprepared for the crisis. The lessons learned for ensuring that the best interests of the child are highlighted at the end of the report, together with other issues arising from the research questions. Clearly documenting the challenges encountered and other hindrances can help to identify and address these problems more effectively in the future.

The Finnish Youth Research Society and VIVE, the Danish centre for Social Science Research compiled these reports. This report was commissioned by The Nordic Welfare Centre and financed by The Nordic Committee on Children and Young People (NORDBUK), and The Nordic Council of Ministers. The report is part of a four-year project that aims to increase knowledge and cooperation in the Nordic region concerning Children and Young People’s Opportunities for Participation and Development During the COVID-19 Pandemic. The project falls under the Nordic Council of Ministers’ Action Plan for 2021–2024. The goal is for the Nordic region to become the world’s most sustainable and integrated region. A central objective of this goal is to ensure equal opportunities for the development and participation of all children and youth in the region.

Nuoruus korona-ajan kaupungissa

Sofia Laine, Eila Kauppinen, Karla Malm, Tommi Hoikkala — ke, 15 maalis 2023 00:00:00 +0200

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa laaja ja moniulotteinen tietopohja nuorten vapaa-ajasta kaupunkiympäristöissä korona-aikana eli koronaviruksen ja siitä aiheutuneiden rajoitustoimenpiteiden synnyttämänä erikoisena ajanjaksona. Tutkimuksen lähtökohtana on paikkatajun käsite. Sillä tarkoitamme nuorten ymmärrystä, osaamista ja mielikuvia erilaisista vapaa-ajan toimintaympäristöistä sekä kaupungin maantieteellisistä sijainneista. Tässä tutkimuksessa käsite liittyy kiinteästi kaupunkitilaan ja sen moninaisiin sosiaalisiin ja tilallisiin käytäntöihin.

Tutkimuksessa kysymme: 1) missä ja miten nuoret liikkuvat pandemian aikakaudella kaupunkiympäristössä, 2) millaisia kokemuksia nuorilla on näistä ympäristöistä koronaaikana ja 3) millaisia mielikuvia nuoret liittävät eri paikkoihin. Näiden tutkimuskysymysten kautta rakennamme ymmärrystä siitä, 4) miten nuorisotyön universaalit palvelut voisivat jatkossa vastata vielä paremmin koronan aiheuttamaan nuorten pahoinvointiin. Katseemme on ensisijaisesti nuorissa, toiseksi jalkautuvassa nuorisotyössä, osittain nuorisotyössä myös laajemmin. Tutkimuksemme keskiössä ovat alle 18-vuotiaat nuoret, mutta olemme pidättäytyneet ehdottomista ikärajoista tutkimuksen fokuksessa. Tutkimus toteutettiin pääkaupunkiseudulla (ts. Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa) sekä Tampereella, mutta hankkeen tulokset ovat hyödynnettävissä valtakunnallisesti.

Tutkimushankkeen perusta rakennettiin yhtäältä käymällä aktiivisesti keskusteluja mukana olevien kaupunkien nuorisopalveluiden työntekijöiden kanssa ja toisaalta tutkijoiden jalkautuessa kaupunkien julkisiin ja puolijulkisiin tiloihin sekä kaupunkien jalkautuvan nuorisotyön rinnalla että itsenäisesti. Jalkautuessaan tutkijat havainnoivat nuoria ja heidän vapaa-aikaansa sekä kävivät vuoropuhelua nuorisotyöntekijöiden kanssa. Havainnot kirjattiin kenttäpäiväkirjoihin. Tästä muodostui hankkeen ensimmäinen aineisto. Toinen aineistokokonaisuus kerättiin nuorten ja nuorisotyöntekijöiden ryhmäja yksilöhaastatteluilla. Kolmas aineisto koostuu nuorten itse tuottamasta, korona-ajan kokemuksia käsittelevästä aineistosta. Aineiston keräämiseksi järjestettiin muun muassa 15–20-vuotiaille nuorille suunnattu kilpailu, jossa nuoria pyydettiin kertomaan, mitä he haluaisivat aikuisten ymmärtävän nuorten elämästä korona-aikana. Neljäntenä aineistona tutkimuksessa hyödynnetään nuorisotyöntekijöiden tuottamia korona-ajan kokemusaineistoja ja viidentenä media-aineistoja. Kirja sisältää 35:ltä eri kirjoittajalta yhteensä kahdeksan vertaisarvioitua lukua, viisi muuta lukua, kuusi näkökulmakirjoitusta sekä kaunokirjallisia tekstejä tai muita taiteellisia teoksia 14 nuorelta. Työskentely on ollut tiimietnografian sovellus.

Nuorten hengailu korona-aikaan on mahdollista nähdä nuorten pyrkimykseksi elää rajoitustenkin keskellä mahdollisimman normaalia elämää. Hengailu ylläpitää nuoruusvaiheen hyvinvointia, ja vertaisten kesken vietetty aika useimmiten tukee aktiivisesti nuoren kehitystä. Toisin kuin moni ohjattu harrastus, kauppakeskukset, puistot ja muut kaupungin ulkotilat taipuivat hengailuun sulkutoimien tiukentuessakin. Kaupunkitilan sosiaalisuus muuttui rajusti. Nuorisotyö lähti aktiivisesti jalkautumaan nuorten tueksi. Aikuiset ja media näkivät nuorten ryhmien hengailun aikaisempaa ongelmallisemmaksi aikana, jolloin Suomen hallitus ja terveysviranomaiset aktiivisesti viestivät välttämään turhia sosiaalisia lähikontakteja.

Jalkautuessaan kaupunkitilaan tutkijat havaitsivat, että suurin osa nuorista oleskeli kaupunkitilassa rajoitusten puitteissa ilman, että aiheutti häiriötä. Nuoret hyödynsivät sinnikkäästi hengailuun muun muassa kauppakeskuksia, mikä aiheutti neuvottelua tilassa valtaa käyttävien järjestyksenvalvojien ja myös muiden tilaa käyttävien aikuisten kanssa. Kaupunkitilassa tapahtuva syrjintä ja häirintä tai nuorten huolta aiheuttava päihteiden käyttö eivät ole uusia ilmiöitä, jotka olisivat syntyneet koronapandemian tuomien muutosten myötä. Nuoret ja nuorisotyöntekijät ovat kuitenkin kuvanneet häiritsevän käytöksen lisääntyneen koronan aikaisessa kaupungissa. Päihteiden käytössä on tapahtunut polarisaatiota, ja huolta aiheuttava päihteiden käyttö lisää väkivallan ja muun laittoman toiminnan riskejä. Tutkimuksen tuloksien pohjalta esitetään 17 suositusta ja toimenpide-ehdotusta nuorten vapaa-ajan kestävän hyvinvoinnin entistä paremmaksi tukemiseksi jatkossa.

Vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnallinen osallisuus

Susan Eriksson, Eero Saukkonen — ke, 30 marras 2022 00:00:00 +0200

Vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnallinen osallisuus -tutkimus käsittelee liikunnallisten aktiviteettien mahdollisuuksia niiden nuorten elämässä, joilla on laajoja ja jatkuvia erityisen avun ja tuen tarpeita. Tutkimus on empiirinen, ja sen aineisto on kerätty eri puolilla maata monipaikkaisen etnografian ja puolistrukturoitujen teemahaastattelujen menetelmällä vuosina 2020–2021.

Nuorten mahdollisuudet liikuntaan vaihtelevat asumisyksiköiden, toimintakeskusten, kotien, erityisoppilaitosten ja harrastusyhteisöjen käytäntöjen mukaan. Lääkinnällinen kuntouttaminen on monen nuoren arkea, ja toimintarajoitteen luonne rajaa nuoren liikunnallisia mahdollisuuksia. Kuitenkin vaatimus tukea nuoren osallisuutta läpäisee ammatillista ajattelua arjen institutionaalisissa käytännöissä, ja nuoria tuetaan esimerkiksi järjestämällä heille mieluisaa liikunnallista harrastustoimintaa.

Nuorten liikunnallisen kyvykkyyden tunnustaminen ja sen vahvistaminen etenkin erityisoppilaitosten, toimintakeskusten ja erilaisten harrastuskulttuurien käytännöissä on tutkimuksen keskeisimpiä löydöksiä, ja se tukee näkemystä siitä, että liikunnalliset harrastukset ovat mahdollisia myös niille nuorille, joilla on vaikeita toimintarajoitteita. Vaikka liikuntaan innostavat tavat toimia ovatkin tutkimuksemme valossa moninaisia ja esimerkiksi luovuus, leikki ja taiteellisen ilmaisun tavoitteet ovat tärkeitä ulottuvuuksia, nuorten palveluista puuttuu usein resursseja näiden potentiaalien hyödyntämiseksi.

Tutkimus osoittaa lisäksi, että nuorten liikunta-aktiviteetit ovat sidottuja erillisiin, kehitysvammaisille suunnattuihin käytäntöihin, mikä ei edesauta yhdenvertaisuutta nuorten keskuudessa. Vaikka hauskuus ja mielekäs toiminta on nuorille tärkeää ja se ilmenee tutkimuksessamme monin tavoin, tarvitaan vielä erittäin suuria ponnistuksia heidän asemansa parantamiseksi nuorten harrastuskulttuureissa ja yhteisöissä.

Liikkuen läsnä, hetkessä teille

Aino Tormulainen, Eila Kauppinen — ke, 21 syys 2022 00:00:00 +0300

Nuorisotyön toimintakentät ovat moninaistuneet vuosien saatossa, ja erityisesti koronapandemia on lisännyt nuorisotilojen ulkopuolella tehtävän työn tarvetta. Palvelujen ja nuorisotyön näkökulmasta aluekehitys, jossa lasten ja nuorten määrä monilla alueilla vähenee ja toisaalta joissain kasvukeskuksissa kasvaa, vaatii palvelutarjonnan tarkastelua, kehittämistä ja uudenlaisia ideoita. Ratkaisuina voidaan nähdä verkossa toteutettava sekä jalkautuva ja liikkuva nuorisotyö.

Tutkimushankkeessa määriteltiin, mitä liikkuva nuorisotyö on, sekä analysoitiin, mikä on sen tuoma lisäarvo alueelliselle nuorisotyölle, millaista osaamista liikkuva nuorisotyö vaatii ja kuinka se toimii moniammatillisessa yhteistyössä. Lisäksi selvitettiin, millainen suhde nuorilla on liikkuvaan nuorisotyöhön.

Tutkimusaineisto koostuu tätä tutkimusta varten kerätystä haastatteluaineistosta sekä monipuolisesta, osallistuvaan havainnointiin perustuvasta etnografisesta aineistosta, johon kuuluvat kenttähavainnointi liikkuvaan nuorisotyöhön autoilla osallistuen ja nuoria kohdaten sekä erilaiset etänä toteutetut liikkuvaan nuorisotyöhön liittyvät verkostotapaamiset ja tilaisuudet. Liikkuvan nuorisotyön kokemuksia on kuultu haastattelujen ja Wauto-toiminnan myötä 16:sta eri kunnasta, minkä lisäksi tutkimukseen on osallistunut liikkuvan nuorisotyön verkoston toiminnassa mukana olevia nuorisotyöntekijöitä useilta paikkakunnilta. Aineistona on käytetty myös Aseman Lapset ry:n Wauto-toiminnan raportointiaineistoja.

Aseman lapset ry on mahdollistanut liikkuvan nuorisotyön kokeiluja eri paikkakunnille vuodesta 2015 alkaen Walkers-auto eli Wauto-toiminnalla, jossa kuntiin tarjotaan liikkuvan nuorisotyön kulkuväline, paikallisesti sovellettava toimintamalli ja koulutusta paikallisille toimijoille. Etnografista havainnointia on tutkimuksessa tehty nimenomaan Wautoilla eri paikkakunnilla, ja tutkimuksessa tarkastellaan Wautojen toimintaa esimerkkinä liikkuvasta nuorisotyöstä. Wauto-toimintakonseptin toteuttajatahosta riippumattomassa ulkoisessa tutkimuksessa analysoitiin Wautojen asettumista ja roolia kunnallisen nuorisotyön kehyksessä, eri toimijoiden kokemuksia Wauto-jaksoista sekä Wauto-toiminnan vahvuuksia ja heikkouksia.

Tutkimuksessa selvitettiin liikkuvan nuorisotyön tarvetta, tulevaisuutta ja mahdollisuuksia eri toimijoiden kokemuksia kuullen. Tutkimus osoittaa nuorisotyön eetoksen mukaisesti liikkuvan nuorisotyön luovan tiloja ja rakentavan siltoja – tässä työmuodossa autolla, liikkumisella ja nuorten luokse menemisellä on oma merkittävä roolinsa. Liikkuvassa nuorisotyössä vahvistetaan nuorten suhteita toisiin nuoriin, luotettaviin aikuisiin, palvelujärjestelmään sekä alueeseen ja omaan lähiympäristöön.

Liikkuvassa nuorisotyössä tavoitteet on suhteutettava paikkakunnan toimintaedellytyksiin ja -ympäristöihin ja työn tarkemmat tavoitteet asetetaan alueellisesti tai paikallisesti. Liikkuvan työn paikallisesta tarpeesta ja siihen vastaamisesta johtuen toimintaa on yhtä monenlaista kuin toimijoitakin. Liikkuvan nuorisotyön käsitetyöstössä tunnistettiin kuitenkin työmuotoa määrittäviä ominaisia piirteitä yhdessä kentän toimijoiden kanssa. Määrittelyssä olennaisiksi, myös muista nuorisotyön tavoista osittain erottaviksi seikoiksi nimettiin: 1) laajempi toimintasäde kuin jalan, polkupyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla, 2) auton tarjoama kohtaamispaikka nuorten valitsemassa vapaa-ajan ympäristössä, julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa, 3) nuorten jonkinlainen mahdollisuus vaikuttaa toimintaan ja kokea osallisuutta esimerkiksi kutsutoiminnolla sekä 4) mahdollisuus reagoida toiminnassa nopeasti ja joustavasti nuorten toiveisiin ja tarpeisiin tapaus-, tilanne- ja toimintaympäristökohtaisesti.

Liikkuvalla nuorisotyöllä voidaan tarjota nuorille yhdenvertainen mahdollisuus palveluihin eri alueilla sekä kohdata niin sanottujen reunaalueiden nuoria ja muita sellaisia nuoria, jotka eivät muutoin ehkä ole nuorisotyön piirissä. Liikkuvaa nuorisotyötä ohjaa ennaltaehkäisevä työote, ja se mahdollistaa läsnäolon nuorten vapaa-ajan ympäristöissä, mikä rauhoittaa tilanteita joillain alueilla. Se mahdollistaa myös palveluohjauksen sitä tarvitseville nuorille. Lisäksi ammattilaisten liikkuessa nuorten omissa ympäristöissä heille piirtyy tilannekuva alueen nuorisokulttuurisesta maisemasta, ja kulkuvälineen myötä nuorisotyön näkyvyys ja tunnettuus lisääntyvät niin nuorten kuin aikuisten keskuudessa. Autolla liikuttaessa karttuva ilmiötieto voi olla myös mahdollisuus verkosto- ja yhteistyön tiivistymiseen samoin kuin konkreettinen osallistuminen liikkuvaan nuorisotyöhön yli ammatti- ja toimialarajojen. Yhteistyöverkostojen entistä vahvempi rooli ja potentiaali ovat liikkuvassa nuorisotyössä edelleen kehitettäviä asioita ja mahdollisuuksia.

Liikkuva nuorisotyö on joustava ja muuntautuva, paikallisiin tarpeisiin ja ilmiöihin vastaava tapa tehdä nuorisotyötä. Sen käyttöönotto ja kehittäminen eri kunnissa edellyttävät arviota liikkuvan nuorisotyön tarpeesta osana kunnan nuorisotyön kokonaisuutta – ja usein myös priorisointia. Kaikkiin kuntiin liikkuvaa nuorisotyötä ei tarvita. Liikkuva nuorisotyö vaatii henkilö- ja muita resursseja, kulkuvälineen, työyhteisön tuen ja tunnistetun tarpeen sekä paikan osana nuorisopalvelujen kokonaisuutta. Wauto-toiminnassa kuntiin lainattava auto mahdollistaa liikkuvan nuorisotyön kokeilun. Walkers-brändin toimintamallin ja taustaorganisaation tuen koetaan osittain helpottavan uuden kokeilua, mutta toisaalta Wauto-malli myös velvoittaa toimijoita esimerkiksi Walkers-vapaaehtoisuuteen, mikä koetaan työlääksi.

Tutkimuksen aineistojen valossa voidaan todeta, että liikkuvan nuorisotyön tavoittamat nuoret ovat ainakin osittain sellaisia nuoria, jotka eivät muutoin osallistu nuorisotyöhön tai joilla ei juuri ole säännöllisiä harrastuksia. Liikkuvan nuorisotyön kehyksessä kohdatuilla nuorilla voi olla toimintaan erityinen suhteensa juuri tämän toimintamallin mahdollistamien erityispiirteiden, kuten kutsutoiminnon, välimatkojen ylittämisen, autoviitekehyksen ja turvallisen tilan, vuoksi. Nuorten kokemukset vaihtelevat pikaisista, lyhyistä tapaamisista ja lämmittelystä sisätilassa useamman vuoden mittaisiin, nuorisotyöllisesti prosessimaisiin luottamussuhteisiin, joissa voidaan vahvistaa nuoren suhdetta niin aikuisiin, toisiin nuoriin, palveluihin kuin ympäristöönkin. Nuorille liikkuva nuorisotyö on mieleinen sen joustavuuden ja sitoutumattomuuden vuoksi.

Hidasta kasvua ja lisääntyviä vastuita

Antti Kivijärvi, Eila Kauppinen, Tomi Kiilakoski, Juha Leskinen — ti, 07 kesä 2022 00:00:00 +0300

Miten kunnallinen nuorisotyö on muuttunut 2000-luvulla? Miten koronapandemia vaikutti kunnalliseen nuorisotyöhön? Mitä koulu- ja oppilaitosnuorisotyö on käytännössä? Miten nuorisotyössä luodaan tiloja ja rakennetaan siltoja nuorille?

Teoksessa avataan näkymä 2020-luvun alun kunnalliseen nuorisotyöhön. Se tarjoaa ensimmäisen valtakunnallisen tilastollisen katsauksen koulu- ja oppilaitosnuorisotyön määrään, tavoitteisiin ja menetelmiin sekä esittelee nuorisotyön yhteistyöverkostoja ja arvioinnin tapoja.

Tutkimus perustuu kaikille Manner-Suomen nuorisotoimille lähetettyyn laajaan kyselyyn ja nuorisotyöntekijöiden työtään koskeviin kirjauksiin. Teos soveltuu erityisesti nuorisotyöstä mutta myös laajemmin nuoruudesta ja nuorten palveluista kiinnostuneille lukijoille.

Liikkuvia utopioita, hidastamisen politiikkaa

Mikko Piispa — la, 04 kesä 2022 00:00:00 +0300

Väitöskirjassa tutkitaan nuorten liikkuvuutta ja liikkuvia käytänteitä niiden asettuessa ristiriitaan ilmastokriisin ja sen aiheuttaman huolen kanssa. Kiinnostuksen kohteena ovat paitsi ne valinnat, joita ristiriitatilanteesta seuraa, myös sellaiset utooppiset toiminnan ja ajattelun tavat, jotka voivat tarjota ratkaisuja tilanteeseen. Näin selvitetään myös mahdollisia näkökulmia siihen, miten liikkuvuus ja matkailu voisivat muuttua ekologisesti kestävämmiksi, ja pohditaan, voidaanko utopiametodia hyödyntävän analyysin kautta saada lisäymmärrystä siihen, miten nuoret uudistavat yhteiskuntaa. Tutkimusasetelman lähtökohtana on liikkuvuustutkimuksen (ns. mobilities-paradigman) mukaisesti, että maailma on ”liikkuva”, ja siten liikkuvuutta uudistavilla käytänteillä ja ihanteilla on potentiaalia uudistaa yhteiskuntaa laajemminkin.

Tutkimuksen yhteiskunnallisena taustana ja lähtökohtana on tilanne, jossa ihmiskunta elää ennennäkemättömän liikkuvuuden aikaa, mutta jossa matkailu ja liikkuvuus tuottavat ilmastoa lämmittäviä päästöjä samalla, kun ilmastokriisi etenee ja sen hillintä edellyttää laajoja ja monialaisia toimia. Tämän päivän nuoret ovat myös kasvaneet ajassa, jossa heiltä jopa odotetaan liikkuvuutta muun muassa sen oletettavasti tuottamien hyötyjen vuoksi, mutta he ovat myös laajasti tietoisia ja huolissaan ilmastokriisistä. Koronapandemian myötä matkailu ja liikkuminen vähentyivät dramaattisesti, mutta sen päästöjä vähentävä vaikutus voi hyvinkin jäädä lyhytaikaiseksi. Koronan aiheuttama shokki muodostaa kuitenkin yhdenlaisen tilaisuuden arvioida liikkuvuuden ja matkailun kulttuureja, käytänteitä, politiikkaa ja teknologiaa uudelleen. Koronakriisi huomioidaan tutkimuksessa väistämättömänä vaikuttavana tekijänä, mutta samalla tiedostaen, että ilmastokriisi sekä sen ja liikkuvuuden ristiriita muodostavat ajallisesti koronaa edeltävän ja sitä pitkäaikaisemman dilemman.

Tutkimusaineistoina toimivat vuosina 2016 ja 2017 tehdyt surf-matkaajien elämäntarinahaastattelut (n = 20) ja alkuvuoden 2020 aikana kerätty nuorten ilmastoaktivismia havainnoiva monipaikkainen etnografinen aineisto, josta hyödynnetään etenkin ilmastoaktivistien haastatteluja (n = 18). Rinnakkain tarkasteltuina aineistot täydentävät toisiaan ja tarjoavat mahdollisuuksia vertailuihin. Surf-matkaajilla ja ilmastoaktivisteilla on yhtäläisyyksiä – muun muassa kansainvälinen ja kosmopoliittinenkin orientaatio – mutta oletusarvoisesti he lähestyvät liikkuvuuden ja ilmastokriisin ristiriitaa eri tavoin. Pelkistäen tämä voidaan ilmaista siten, että aineistot avaavat sitä, kuinka liikkuvat nuoret (surf-matkaajat) suhtautuvat ilmastokriisiin ja toisaalta kuinka ilmastonuoret suhtautuvat liikkuvuuteen.

Väitöskirja pohjautuu neljään alkuperäisartikkeliin, joista kahdessa analysoidaan surf-matkaajien haastatteluja, kahdessa ilmastoaktivisteja koskevaa aineistoa. Yhteenvetoartikkelissa hyödynnetään niin sanottua utopiametodia. Väitöskirja on sosiologista nuorisotutkimusta, mutta se kytkeytyy myös moniin muihin tutkimuskeskusteluihin. Menetelmällis-teoreettisesti tärkeitä ovat liikkuvuustutkimus ja utopiametodiin liittyvä tutkimusperinne. Muita olennaisia tutkimustraditioita ovat matkailututkimus, yhteiskuntatieteellinen ilmastotutkimus, ilmastoaktivismin tutkimus sekä nuorten vapaa-ajan ja elämäntapojen tutkimus.

Tutkimustulokset osoittavat, että niin surf-matkaajille kuin nuorille ilmastoaktivisteille liikkuvuus ja matkailu ovat tärkeitä sekä niiden tuottaman nautinnon että muun muassa henkilökohtaiseen kasvuun liittyvien hyötyjen vuoksi. Ristiriita ilmaston ja matkailukäytänteiden välillä kuitenkin tiedostetaan, ja yksilötasolla sitä ratkotaan muun muassa erilaisin ekologisen sovittelun keinoin. Utopiametodia hyödyntävä analyysi paljastaa kuitenkin myös jaettuja ja laajempaa yhteiskuntakriittistä potentiaalia kantavia, niin sanottuja arkipäivän utooppisia toimintatapoja. Tällaisia ovat muun muassa ilmastoaktivistien suosima ja jakama maata pitkin matkustamisen käytänne sekä surffaajien elämäntapa, jossa elämyshakuisuus ja matkustaminen ovat usein prioriteetteja suhteessa työntekoon ja muihin ”normaalielämänkulkuun” ja suorittamiseen liittyviin odotuksiin. Utooppisen unelmoinnin tasolla surf-matkaajia ja ilmastoaktivisteja yhdistävät kohtuullisuuden ja hidastamisen ihanteet. Niiden viitoittamana sekä surf-matkaajat että ilmastoaktivistit peräänkuuluttavat kulttuurista muutosta, jota he jo osin pyrkivät itse elämään todeksi, mutta myös yhteiskunnan järjestelmätasolle yltäviä poliittisia toimia, joiden myötä ilmastokriisin ja liikkuvuuden ristiriitaa voitaisiin ratkoa.

Nuorten kulttuuria tukemassa

Anton Schalin, Miikka Pyykkönen — ke, 04 touko 2022 00:00:00 +0300

Tässä tutkimuksessa kartoitetaan 15–20-vuotiaiden nuorten kulttuuripalvelujen käyttöä ja kulttuuriharrastuksia Keski-Suomen maakunnassa sekä esitellään kulttuurisen nuorisotyön käyttöön kehitetty itsearviointimittaristo. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän kaupungin koordinoiman Nuoret ja osallisuus kulttuuritoiminnassa: Keski-Suomen kuntien nuorten taide- ja kulttuuritoiminnan kehittäminen -hankkeen sekä Jyväskylän yliopiston Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelman (KUMU) opiskelijoiden kanssa.

Tämä tutkimus syntyi tarpeesta kartoittaa ja kehittää nuorten kulttuuritoimintaa ja kulttuurista nuorisotyötä Keski-Suomessa. Valtaosalla nuorista on ainakin yksi luova harrastus kuten soittaminen, kuvataide tai valokuvaus. Myös kulttuuripalvelujen käyttäminen on lapsuuden ja varhaisnuoruuden aikana yleistä. Pitkät etäisyydet kulttuuripalveluihin ja -harrastuksiin sekä korkeat hinnat voivat kuitenkin vaikeuttaa nuorten osallistumista. Nuorten kulttuurinen aktiivisuus on myös jossain määrin sukupuolittunutta, koska tytöillä on enemmän kulttuuriharrastuksia ja he ovat aktiivisempia kulttuuripalvelujen käyttäjiä kuin pojat.

Tutkimusaineisto koostuu keskisuomalaisten nuorten sekä kulttuurisen nuorisotyön asiantuntijoiden haastatteluista. Nuorten haastatteluaineisto sisältää näkemyksiä kulttuurin moniottelijoilta, joilta oli lukuisia kulttuuriharrastuksia, mutta myös nuorilta, jotka harrastivat pääasiassa liikuntaa ja autoja. Mahdollisuudet kulttuuriharrastuksille olivat melko vähäisiä pienillä paikkakunnilla, mistä syystä niiden perässä matkustettiin usein isompiin kaupunkeihin. Nuoret toivoivat enemmän harrastusmahdollisuuksia asuinalueilleen ja antoivat useita käytännön ehdotuksia tämän toteuttamiseen. Asiantuntijat puolestaan esittivät innovatiivisia keinoja nuorten tavoittamiseen, painottivat tarvetta tiivistää yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja korostivat toiminnan jatkuvuuden merkitystä.

Nuorisotyön laadun ja nuorten osallisuuden säännöllinen arvioiminen on tärkeää, mutta työkalua kulttuurisen nuorisotyön itsearviointiin ei ole tätä ennen ollut saatavilla. Tässä tutkimuksessa esiteltävä itsearviointimittaristo on suunniteltu erityisesti kulttuurisen nuorisotyön tarpeisiin, mutta siitä on hyötyä kaikille nuorten kanssa työskenteleville.

Från konsttestare till konstkonsumenter

Anton Schalin, Miikka Pyykkönen — to, 16 joulu 2021 00:00:00 +0200

Den här studiens uppgift var att utreda om deltagandet i Konsttestarna ökar ungdomarnas kulturella kapital. Utgående från intervjuerna var Konsttestarresornas inverkan på ungdomarnas kulturella kapital mångskiftande, och det måste granskas ur flera perspektiv. Närmare en tredjedel av de intervjuade ungdomarna hade aldrig tidigare besökt en konstföreställning eller ett konstmuseum, och även om kvantitativt material inte granskades i studien, är det uppenbart att en betydande del av de omkring 180 000 ungdomar som deltog i Konsttestarresorna under den treåriga verksamhetsperioden var på en högkulturell konstföreställning och konstutställning för första gången i sitt liv. För dessa ungdomar har Konsttestarna varit en unik möjlighet att ta del av högkultur, vilket kan vara en viktig erfarenhet för många av dem. Ungdomar som jämlik publik för högklassigt konstinnehåll stärker konstinstitutionernas ställning som demokratiska institutioner som även finns till för ungdomar. Besöken riktade till två- och svenskspråkiga ungdomar lyckades även där profileringen inte direkt var riktad till den svenskspråkiga minoriteten – ungdomarna fick service på sitt modersmål, vilket sänker tröskeln för besök framöver. Många av de intervjuade sade att resorna väckt intresse för kreativa hobbyer och även för kulturtjänster. På basis av dessa iakttagelser har Konsttestarresorna utökat ungdomarnas kulturella kapital genom att ge hela åldersgrupper tillgång till högkultur, stärka ungdomarnas ställning som kulturkonsumenter och öka deras intresse för kulturella hobbyer och kulturtjänster.

Emellertid lyckas Konsttestarna inte ens i dag utnyttja hela sin potential att öka ungdomarnas kulturella kapital. Den främsta orsaken är skolornas bristfälliga för- och efterarbete kring besöken på konstinstitutionerna, vilket försämrar ungdomarnas jämlika utgångspunkt för att uppleva kultur, och i värsta fall kan stärka skillnaderna mellan ungdomarna när det gäller det kulturella kapital som baserar sig på familjebakgrund. Utan förberedelser inför besöket kan konsten upplevas som svårbegriplig, och ungdomarnas roll som kulturkonsumenter har inga möjligheter att stärkas. Bristen på efterarbete kan förhindra den väsentliga uppföljningen av konstupplevelsen, i synnerhet för ungdomar som inte har någon möjlighet till reflektion av upplevelsen utanför skolan. Ungdomarna får då inte behandla och reflektera över upplevelsen på samma sätt, vilket gör dem till ojämlika kulturkonsumenter och försvagar resornas möjlighet att utöka det kulturella kapitalet. Allmänt taget tyckte de intervjuade att själva resorna var trevliga, men en del kritiserade de långa resorna för att vara tröttsamma, och några påpekade att det förekom mobbning och störande beteende som skolans representanter borde ingripa i effektivare. Därtill må nämnas att många ungdomar sade sig bli inspirerade av konst och kulturtjänster genom resorna, men konstinstitutionernas representanter grämde sig över att förlora kontakten med dessa ungdomar efter besöket.

Allmänt taget verkade det som att Konsttestarna lyckades utöka det kulturella kapitalet genom att göra kulturinstitutionerna och det högkulturella innehållet tillgängligt för alla åttondeklassare oavsett familjebakgrund, modersmål eller boendeort. Projektet är en kulturhistoriskt betydelsefull första kontakt med ungdomarna, och redan nu har det hjälpt konstinstitutionerna att utveckla sitt kunnande och sin praxis för sin unga publik samt främjat ungdomarnas självständiga förhållande till kultur. Det är önskvärt att Konsttestarna får fortsätta i någon form efter att projektet avslutats, eftersom dess förtjänster att främja kulturell demokrati och möjliggöra nya generationers förhållande till kultur är uppenbara.

Sata nuorta, sata polkua aikuisuuteen

Kaisa Vehkalahti, Sinikka Aapola-Kari, Päivi Armila — to, 04 marras 2021 00:00:00 +0200

Nuoret ajassa on Suomessa harvinaislaatuinen laadullinen seurantatutkimus, jossa on seurattu noin sadan vuonna 2000 syntyneen nuoren elämänpolkuja peruskoulusta kohti aikuisuutta. Tutkimushankkeen tavoitteena on tuottaa pitkäjänteistä ja kokonaisvaltaista tietoa nuorten elämänkulusta eri puolilla Suomea. Seurantatutkimus käynnistyi lukuvuonna 2015–2016 viidellä tutkimuspaikkakunnalla, tuolloin peruskoulun yhdeksännellä luokalla olleiden nuorten kanssa. Tavoitteena on seurata nuorten elämää kymmenen vuoden ajan.

Sata nuorta, sata polkua aikuisuuteen -teos kokoaa yhteen tämän laajan tutkimuksen kolmen ensimmäisen seurantavuoden aikana esiin nousseet keskeiset teemat ja tulokset. Kerromme eri puolilla Suomea asuvien nuorten elämän monenlaisista ulottuvuuksista: heidän arjestaan, tärkeistä ihmissuhteistaan, vapaa-ajastaan ja opiskelustaan, isoista ja pienistä muutoksista heidän elämänpoluillaan. Kuvaamme nuorten siirtymiä peruskoulusta toiselle asteelle; seuraamme heidän vaiheitaan noin viidentoista vuoden iästä täysi-ikäisyyden kynnykselle ja hiukan sen ylikin.

Tutkimukseen osallistuneet nuoret ovat kotoisin eri puolilta Suomea, eri kokoisilta paikkakunnilta ja erilaisista sosiaalisista taustoista. He edustavat monia äidinkieliä, uskonnollisia ja etnisiä taustoja; tyttöjä ja poikia on ollut mukana suurin piirtein saman verran. Valtaosa nuorista on äidinkieleltään suomenkielisiä, mutta joukossa on myös merkittävä vähemmistö ruotsinkielisiä nuoria sekä nuoria, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi tai ruotsi. Osa heistä on itse muuttanut Suomeen, osa on syntynyt aiemmin Suomeen muuttaneille vanhemmille.

Laadullisin osallistavin menetelmin toteutettu tutkimus tuo esiin nuorten omaa ääntä: he kertovat, mikä heitä innostaa, mikä mietityttää, kehen he tukeutuvat ja miten he näkevät tulevaisuutensa. He ovat kertoneet tutkijoille paljon arjestaan, harrastuksistaan, opiskeluistaan ja ensi askeleistaan työelämässä. Tutkijoiden analyysi nostaa esiin, miten erilaista eri puolilla Suomea asuvien ja erilaisista taustoista tulevien nuorten elämä voi olla. Osalla nuorista on ulottuvillaan merkittäviä resursseja, jotka tukevat heidän arkeaan ja elämänvalintojaan, kun taas toisten nuorten lähtökohdat ovat haastavammat, ja he joutuvat ponnistelemaan enemmän valintojensa eteen.

Pitkittäistutkimuksen tavoitteena on aina näyttää ajassa tapahtuvia prosesseja tai ainakin luodata eri ajankohtien välissä tapahtunutta kehitystä ja etsiä yhteyksiä elämän varrella tapahtuneiden asioiden välille. Varsinkin nuorten elämässä tapahtuu usein lyhyessäkin ajassa merkittäviä muutoksia, joita ei tavoiteta yksittäisen ajankohdan tutkimuksissa. Tästä syystä Sata nuorta, sata polkua aikuisuuteen -teoksen pitkittäiset kuvaukset nuorten elämästä ovat erityisen kiehtovia.

Tutkimustyötä on toteuttanut kahdentoista tutkijan joukko Nuorisotutkimusverkostosta sekä Helsingin, Itä-Suomen ja Oulun yliopistoista. Tutkimuksen aikana on toteutettu yli 300 erilaista haastattelua nuorten ja heidän parissaan työskentelevien aikuisten kanssa sekä tehty etnografista havainnointia tutkimuspaikkakunnilla.

Kaukaloissa kasvaneet

Anna-Liisa Ojala — to, 18 helmi 2021 00:00:00 +0200

Jääkiekko on pitkään ollut yksi maamme suosituimmista urheilulajeista. Jääkiekon suosio mahdollistaa sen, että jääkiekossa on ainoana lajina Suomessa täysammattilaisliiga. Suuri ammattilaisten määrä ja hyvä kansainvälinen menestys vaikuttavat eittämättä siihen, millaisia unelmia nuoret pelaajat ja heidän perheensä uskaltavat unelmoida harrastukseen liittyen. Tämä unelmointi on vahvasti sukupuolittunutta, sillä jääkiekkoa harrastavat ja siitä leipänsä saavat pääsääntöisesti miehet.

Teoksessa tarkastellaan etnografisesti 18–20-vuotiaiden poikien nuorisojääkiekkoa investointina ja sosiaalisena ympäristönä. Tarkastelun pääasiallisena kohteena on Nuorten SM-liiga eli ikäkauden kovin sarjataso ennen miesten sarjoja. Näin ollen tutkimus kohdistuu siihen taitekohtaan nuorten pelaajien urheilu- ja elämänuria, jossa osa pelaajista siirtyy ammattilaisurille ja osa löytää vapaaehtoisesti tai pakotettuina elämänpolkuja urheilijanurien ulkopuolelta. Nuorten jääkiekkoilijoiden harrastamista tarkastellaan teoksessa laajemmin kuin vain nuorten urheiluna. Harrastaminen on pelaajalta, hänen perheeltään ja urheiluorganisaatiolta investointien prosessi, joka tapahtuu nuorten miesten sosiaalisessa ympäristössä päivittäisten tekojen kautta. Pelaajien kehittyminen ja kehittäminen tuottavat erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia kaikille osapuolille. Samalla pojat sosiaalistuvat erilaisiin tapoihin toimia ihmisinä ja urheilijoina, mikä mahdollistaa ja ehkä myös sulkee pojille erilaisia elämänpolkuja. Nämä unelmat ja teot kytkeytyvät laajaan jääkiekon ekosysteemiin, jossa moni hyötyy taloudellisestikin jääkiekkoilijanuorten harrastamisesta. Samalla ne kiinnittävät työvoimaa ja asukkaita maantieteellisesti tiettyihin paikkakuntiin jääkiekon sarjatoiminnan vuoksi.

Nuorisourheilua leimaa ajatusmallien ja tavoitteiden kahtalaisuus: toisaalta urheilutoiminnalla pyritään tuottamaan huippu-urheilijoita ja toisaalta tarjoamaan nuorille mahdollisuus positiiviseen kehitykseen ja merkitykselliseen elämään urheilemisen kautta. Nuorten SM-liiga on selkeästi kilpaurheilua, jonka tehtävänä on tuottaa ammattiurheilijoita Suomeen ja ulkomaille. Näin ollen pelaajien kehittäminen sekä kykyjentunnistaminen ja -etsintä ovat joukkueiden arjen keskiössä. Kunkin vuoden joukkueesta ammattilaisiksi päätyy kuitenkin vain muutama urheilija, joten ammattilaissopimuksen saaminen ei voi olla kaikkien poikien urheilijanuran onnistumisen mitta, vaan urheilemisen täytyy tuottaa myös muunlaisia positiivisia vaikutuksia.

Nuorten SM-liigassa pelaavat urheilijanuorukaiset olivat sisäistäneet jatkuvan kilvoittelun ja kehittymisen vaatimukset vahvasti. Erilaiset arkea jäsentävät kategorisoinnit, joilla tilastoitiin, mitattiin ja raportoitiin kehittymistä ja verrattiin myös yksilöä muihin, olivat pelaajille normaaleja ja hyväksyttyjä harrastamisen peruselementtejä. Joukkueissa ylläpidettiin myös selkeästi järjestelmää, jossa kaikki pelaajat voivat uskoa omiin mahdollisuuksiinsa tulevina ammattipelaajina. Muutaman huipun tuottamiseen tarvitaan joukkueellinen pelaajia, jotka jaksavat yrittää, kehittyä ja kehittää samalla joukkuetovereitaan. Samalla koko joukkue luo sen ympäristön, joka tarjoaa valmentajille näytön paikkoja ja mahdollisuuksia kehittyä urapoluillaan. Jokainen kehitettävä pelaaja on myös Nuorten SM-liigajoukkueen organisaatiolle riski, sillä jokainen pelaaja vie joukkueessa jonkun toisen pelaajan paikan, eivätkä harjoittelua maksa enää urheilijat tai heidän vanhempansa, vaan suuri osa budjetista tulee miesten SM-liigajoukkueilta. Tutkimuksessa todetaankin nuorten kilpajääkiekkoa pyörittävän motivaation olevan monella lailla silmien sulkemista todennäköisyyksiltä ja epätodennäköisyyksiltä, sillä arjessa on tehtävä työtä ja jaksettava uskoa, vaikka monen toimijan ammattilaisuus näyttäisi epätodennäköiseltä. Samalla joka vuosi joku sellainen pelaaja tai jopa valmentaja nousee esiin, jonka mahdollisuuksiin kukaan ei ehkä vielä uskonut edellisellä kaudella.

Pojat tunnistivat ammattilaisuuden epätodennäköisyyden mutta osasivat silti pääsääntöisesti nauttia siitä arjesta, jossa he saivat olla osallisina. He tunnistivat harrastuksensa tuoneen elämäänsä monia sellaisia elementtejä, joista he olisivat voineet jäädä paitsi ilman harrastamistaan. He pääsivät myös mukaan sellaisiin sosiaalisiin verkostoihin, jotka estivät varmasti yksinäisyyden kokemuksia ja mahdollistivat sosiaalisen pääoman hyödyntämisen myös harrastamisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan nuoret urheilijat osasivat ratkaista hyvin monia sellaisia ristiriitoja, joita nuoren urheilijan urapolkuun kuului. Jääkiekkoilijanuoret eivät tutkimuksen mukaan esimerkiksi eläneet kovinkaan epätavallista nuoruutta. Myös valmentajat sallivat pelaajille suhteellisen normaaliin nuoruuteen kuuluvia ilotteluja, jotka katkoivat kurinalaisempia harjoittelu- ja ottelujaksoja.

Keskittyminen urheilemiseen ja jääkiekkokulttuurissa vallitseva kulttuuri ei ollut useinkaan otollinen yhdistelmä siihen, että jääkiekkoilijapojat olisivat hoitaneet koulunkäyntiään kovinkaan intohimoisesti. Lisäksi rahapelaamisen ja nuuskankäytön yleisyys aiheuttivat riskin, mikä on huomioitava pohdittaessa jääkiekkoharrastusta investointina. Jääkiekkokulttuuri tuki myös suhteellisen perinteisen mieskuvan säilymistä, mikä tekee jääkiekosta myös tietynlaisiin sukupuolirooleihin liittyvän investoinnin. Lisäksi on huomionarvoista, että kunkin joukkueen panostus kohdistuu ennen muuta joukkueessa kulloinkin pelaaviin urheilijoihin. Joukkueista syystä tai toisesta sivuun siirtyneet eivät saaneet minkäänlaista organisoitua tukea uusien elämänpolkujensa suunnitteluun tai aloittamiseen. Tämän tuen monet pelaajat ostivat yksityisiltä urheiluagenteilta.

Koska ammattiurheilijan urapolku on jääkiekossakin epätodennäköinen ja tulevaisuus monella tavoin epävarma, vaadittiin nuorilta ja heidän perheiltään joustavuutta ja epävarmuuden sietokykyä, ja silti epävarmuus aiheutti monenlaista kipuilua. Toiveet ammattilaisuudesta ja kehittymisestä kuljettivat nuoria myös suhteellisen nuorella iällä pois lapsuudenkodeistaan, jolloin vaadittiin myös kykyä itsenäistymiseen ja vanhemmilta suostumusta itsenäistymisen rahoittamiseen ja tukemiseen. Jääkiekkoileminen ei ole tämän tutkimuksen perusteella vain jääkiekkoilijanuoren harrastus, vaan harrastamisen mahdollistavat kustantavat, kuljettavat, kannustavat ja talkoilevat perheet, jotka elävät lapsen jääkiekkoharrastusta yhdessä. Kaikkiaan jääkiekkoilijanuoret kokivat saavansa harrastamisestaan sellaisia sisältöjä ja rakenteita elämäänsä, että harrastamisen anti nousi selvästi sen hintaa suuremmaksi.

Nuorisopolitiikka ja poliittinen nuoriso: objekteista subjekteiksi?

Kari Paakkunainen, Juri Mykkänen — ke, 10 helmi 2021 00:00:00 +0200

Onko nuorten ”osallisuus” vapauttavaa politiikkaa ja yhteiskunnallisen osallistumisen uutta tulemista vai kesyttämisen ja alistamisen teknologiaa? Miten nuoria ohjataan konventionaaliseen poliittiseen osallistumiseen ja miten nuorten omat politiikan oikeuttamisen tavat kasvavat totutuissa uomissa? Miksi urheileva nuori ei sovi politiikkaan ja miksi taiteilijalta yhä odotetaan yhteiskunnallista tiedostamista? Mistä nousevat ne urheilijat ja taiteilijat, jotka haastavat nämä sovinnaiset roolitukset? Miten nuoret Euroopan eri maissa ovat vastanneet kasvavaan epävarmuuteen 2000-luvun talouskriisien oloissa? Vieläkö eurooppalaisilla poliittisen kulttuurin suuralueilla, regiimeillä, on selitysvoimaa, kun tarkastellaan nuoren polven poliittisia reaktioita, järjestäytymistä ja vaihtoehtopolitiikkaa? Voidaanko 1980- ja 90-luvuilla syntynyttä, nuorten aikuisten sukupolvea luonnehtia sukupolvikokemusten termein? Mitä tällaiset kokemukset voisivat olla ja mitä ne kertovat tämän sukupolven yhteiskuntasuhteesta? Onko näkyvissä merkkejä nuorten uudenlaisesta politisoitumisesta? Ovatko nuorten dominoivat yhteiskunnalliset liikkeet oleellisesti erilaisia kuin aikaisemmat vaihtoehtoliikkeet?

Tämä kirja pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin teoreettisesti, empiirisesti ja – spekulatiivisesti. Kokonaiskuva sekä Suomen että muun Euroopan nuorista on moniselitteinen. Talousahdinko, kilpailullisuus, pettymys ja erottautumisen ja kokemuksellisuuden paineet ovat tosia, ahdistavia ja lamauttavia. Yhteiskunnallinen aktivismi tai edes konventionaalinen politiikka eivät suurinta osaa kovin paljon liikuta. Sovinnaisuuden ja passiivisuuden taustalta löytyy elämän ankaruuden ja näköalattomuuden lisäksi myös sopeuttavaa nuorisopolitiikkaa, jossa elämänhallinta ja menestys voidaan saavuttaa vain tuttuja polkuja pitkin. Mutta toisaalta osa nuorista seuraa maailmaa valppaasti ja tiedostavat oman poliittisuutensa ja elämänsä yhteiskunnallisuuden syvällisesti. Heidän aktivisminsa ei jää keskisormen näyttämiseen etabloituneelle valtakoneistolle. Varsinkin Välimeren nuoriso on herännyt toimintaan 2000-luvun alun talouskriisien aikoihin. Näillä aktiiveilla on joidenkin empiiristen havaintojen perusteella institutionaalista politiikkaa uudistavia ajattelu- ja toimintatapoja. Toisaalta on myös niitä nuoria, joille ilon löytäminen vaihtoehtoisesta toiminnasta riittää ilman ohjelmallista aktivismia.

Suomi seuraavan sukupolven kasvuympäristönä

to, 26 marras 2020 00:00:00 +0200

Suomi seuraavan sukupolven kasvuympäristönä -raportissa kuvataan Suomessa vuonna 1997 syntyneen ikäluokan lapsia, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat syntyneet ulkomailla. Lasten elämänkulkua seurataan syntymästä täysi-ikäisyyteen asti ryhmissä, jotka perustuvat vanhempien syntymävaltioon. Raportissa tarkastellaan lasten vanhempien sosioekonomista asemaa, terveyttä ja perhesuhteita. Lasten hyvinvointia tutkitaan usealla ulottuvuudella: koulutus, somaattinen ja psyykkinen terveys, lastensuojelu ja rikollisuus. Lisäksi tutkitaan lasten asuinpaikkojen alueellista jakautumista kaupunki–maaseutu-ulottuvuudella ja maakunnittain sekä lasten asuinalueiden piirteitä.

Tutkimusaineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1997 -tutkimusaineistoa, johon on kerätty useita eri rekisteritietoja kaikista Suomessa vuonna 1997 syntyneistä henkilöistä sikiöajalta täysi-ikäisyyteen. Raportti on jatkoa aiemmalle samaan aineistoon perustuvalle seurantatutkimukselle, jonka tutkimuskohteena oli muutoin koko vuonna 1997 syntynyt ikäluokka mutta eivät erikseen ulkomailla syntyneiden vanhempien lapset.

Suomessa vuonna 1997 syntyneistä lapsista 5,2 prosentilla toinen vanhemmista ja 1,7 prosentilla molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Tulosten mukaan suurin osa ikäluokan lapsista voi hyvin riippumatta siitä, ovatko heidän vanhempansa syntyneet Suomessa vai ulkomailla. Kaikki ikäluokan lapset eivät kuitenkaan nauttineet samassa määrin ikäluokalle tavanomaisesta myönteisestä kasvuympäristöstä ja kehityksestä. Tulos koskee sekä Suomessa syntyneiden vanhempien lapsia että lapsia, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat syntyneet ulkomailla. Osalla vanhemmista arkea kuormittivat vanhempien matala koulutustaso, toimeentulo-ongelmat sekä terveysongelmat. Joillain nuorista peruskoulu sujui heikosti ja koulutuspolku katkesi peruskoulun jälkeen. Osalla lapsista mielenterveyden ja käyttäytymisen ongelmia tai kasvuympäristön ja kehityksen vaarantavia tekijöitä pyrittiin hoitamaan erikoissairaanhoidon ja lastensuojelupalveluiden avulla.

Ulkomailla syntyneiden vanhempien lapset kuitenkin erosivat jossain määrin Suomessa syntyneiden vanhempien lapsista, kun tarkasteltavana olivat edellä kuvatut asiat ja palvelut. Eroja oli sen mukaan, onko vanhemmista toinen vai molemmat syntyneet ulkomailla, sekä sen mukaan, missä maassa vanhemmat ovat syntyneet. Yhteistä koko ikäluokalle oli, että vanhemmuutta kuormittavat tekijät, kuten vanhempien toimeentulovaikeudet, olivat yhteydessä lapselle haitallisiin kehityskulkuihin. Lapset, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat syntyneet ulkomailla, asuivat tyypillisemmin kaupunkialueella ja maakunnista Uudellamaalla kuin Suomessa syntyneiden vanhempien lapset. Raportin johtopäätöksissä pohditaan hyvinvointipoliittisia toimia, joilla voidaan edistää ulkomailla syntyneiden vanhempien ja heidän lastensa sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia ja koulutusta sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuutta.

Syrjäytymisen lasku

Teemu Vauhkonen, Tommi Hoikkala — to, 17 syys 2020 00:00:00 +0300

Käsittelemme tutkimuksessa NEET-nuoria (Not in Education, Employment, or Training) eli työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria. Käsittelemme nuorten taustaan liittyvien tekijöiden sekä perusasteen koulutuksen varaan jäämisen yhteyttä NEETstatukselle jäämiseen, NEET-statukselle jäämisen yhteiskunnallisia kustannuksia sekä kohdennetun nuorisotyön mahdollisuuksia ja vaikuttavuutta. Kohdennettu nuorisotyö on tässä yhteydessä työpajavalmennusta ja etsivää nuorisotyötä.

Tulostemme mukaan sekä perusasteen koulutuksen varaan jääminen että huonoosaisempi tausta ovat usein yhteydessä NEET-statukselle jäämiseen. Mittasimme huono-osaista taustaa vanhempien toimeentulotuen saannon kestolla sekä sillä, oliko nuori ollut sijaishuollossa. Vaikka perusasteen tutkinnon varaan jääminen on yhteydessä NEET-statukselle jäämiseen, vanhempien pitkäaikainen toimeentulotuen saanti ja sijaishuollossa olo lisäsivät nuorilla riskiä jäädä NEET-statukselle silloinkin, kun he olivat suorittaneet toisen asteen tutkinnon.

Työpajavalmennukseen osallistui vuoden 2017 aikana yhteensä 14 400 alle 29-vuotiasta. Koulutustaustojen tarkastelu osoitti työpajavalmennuksen kohdentuvan tarkoitetusti. Valmentautujista puolella ei ollut perusasteen jälkeistä tutkintoa (46 %:lla vain peruskoulututkinto, 5 %:lla ei peruskoulututkintoa). 35 prosentilla oli toisen asteen ammatillinen tutkinto, 9 prosentilla ylioppilastutkinto korkeimpana tutkintonaan ja 5 prosentilla korkeakoulututkinto. Vuonna 2017 työpajavalmennuksessa olleista nuorista 46 prosenttia oli kuntouttavassa työtoiminnassa ja 37 prosenttia työkokeilussa. Suurin osa työpajajakson päättäneistä nuorista siirtyi suoraan koulutukseen (32 %), ja toiseksi suurin osa työpajan ulkopuolisiin ohjattuihin toimenpiteisiin (22 %). Työhön (18 %) ja työttömäksi (19 %) siirtyi likipitäen yhtä paljon nuoria. Nuorten koulutustausta selittää valmentautujien siirtymiä koulutukseen ja työhön.

Mittasimme työpajavalmennuksen pitkän aikavälin vaikuttavuutta pitkittäisaineistosta käyttämällä menetelmänä osallistumistodennäköisyyksiin perustuvaa kaltaistamista. Vertasimme vuonna 2015 työpajajakson päättäneiden nuorten opiskelua ja työssäoloa 2015–2017 niihin nuoriin, joilla taustaominaisuuksiltaan oli mahdollisimman samankaltainen todennäköisyys osallistua työpajavalmennukseen. Tulosten mukaan vuoden 2015 lopulla kyseisenä vuonna työpajajakson päättäneistä tutkimushenkilöistä korkeintaan perusasteen suorittaneet nuoret olivat 22 prosenttiyksikköä useammin opiskelemassa kuin korkeintaan peruskoulututkinnon suorittaneet vertailuryhmän nuoret. Vuoden 2016 lopulla he puolestaan olivat 16 prosenttiyksikköä vertailuryhmän nuoria useammin työssä (4 prosenttiyksikköä useammin opiskelemassa). Vuoden 2017 lopulla työllisyys oli enää vain 6 prosenttiyksikköä työpajajakson vuonna 2015 lopettaneiden eduksi.

Vuonna 2015 työpajajakson päättäneet ammatillisen tutkinnon suorittaneet olivat saman vuoden lopulla vain hieman ammatillisen tutkinnon suorittaneita vertailuryhmän nuoria useammin työssä ja koulutuksessa, ja seuraavien vuosien lopulla heidän työssäolonsa oli selvästi vertailuryhmän nuoria vähäisempää. Sen sijaan vuoden 2017 lopulla työpajajakson päättäneet ammatillisen tutkinnon suorittaneet olivat 16 prosenttiyksikköä useammin opiskelemassa kuin vertailuryhmän nuoret.

Vuonna 2015 työpajajaksonsa päättäneiden työpajanuorten keskimääräiset nettotulonsiirrot henkilöä kohden vuosina 2015–2017 vertailuryhmään nähden esitetään erikseen korkeintaan perusasteen suorittaneilla ja ammatillisen tutkinnon suorittaneilla. Vuonna 2015 työpajavalmennuksessa olleiden, korkeintaan perusasteen suorittaneiden nuorten nettotulonsiirrot olivat keskimäärin 1764 euroa ja vuonna 2017 keskimäärin 4180 euroa positiivisemmat kuin vertailuryhmän nuorilla. Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työpajanuorten osalta vastaavat luvut ovat -972 ja -1746 euroa. Työpajavalmennus näyttää siis tuottavan julkisen talouden kustannussäästöjä korkeintaan perusasteen tutkinnon suorittaneiden valmentautujien keskuudessa.

Työpajavalmennuksen psykososiaalisista hyödyistä kertonee rekisteriaineistossa se, että mielenterveyden diagnoosin saaneet nuoret näyttävät hyötyvän siitä erityisen paljon. Analyysiemme mukaan ero koulutukseen ja työhön siirtymisessä oli työpajavalmennukseen osallistuneilla ja siihen osallistumattomilla mielenterveyden diagnoosin saaneilla NEET-nuorilla tilastollisesti merkitsevä työpajavalmennukseen osallistuneiden eduksi silloinkin, kun taustatekijöiden vaikutus on kontrolloitu.

Mittasimme etsivän nuorisotyön vaikuttavuutta tarkastelemalla NEET-statuksella olon pitkittymisen todennäköisyyttä etsivän nuorisotyön eri aikoina aloittaneissa kunnissa. Vertasimme vuoden 2007 lopulla NEET-statuksella olleiden 16–19-vuotiaiden (ikäryhmä, jonka etsivä nuorisotyö tavoittaa hyvin) nuorten todennäköisyyttä olla yhä samassa tilanteessa vuoden 2009 lopussa yhtäältä kunnissa, joissa etsivä nuorisotyö käynnistettiin vuonna 2008, ja toisaalta kunnissa, joissa se käynnistyi aikaisintaan vuonna 2011. Vertasimme nuorten NEET-statuksen pysyvyyttä myös näissä kunnissa ennen etsivän nuorisotyön aloittamista (vuoden 2005 lopulla NEET-statuksella olleiden NEET-statuksella olo vuoden 2007 lopulla). Ennen etsivän nuorisotyön aloittamista kontrolloiduissa malleissa ei ole kuntien välillä tilastollisesti merkitsevää eroa NEETstatusten pysyvyydessä. Etsivän nuorisotyön aloittamisen jälkeen kunnissa, joissa etsivä nuorisotyö aloitettiin jo vuonna 2008, NEET-statuksella olon pitkittymisen todennäköisyys oli tilastollisesti merkitsevästi pienempi kuin niissä kunnissa, joissa etsivä nuorisotyö on käynnistynyt vasta vuonna 2011 tai sen jälkeen.

Tutkittu ja tulkittu Ohjaamo

Mirja Määttä, Anne-Mari Souto — ke, 10 kesä 2020 00:00:00 +0300

Kirjan tutkimusartikkelit ja puheenvuorot kertovat monialaisesta Ohjaamo-toiminnasta, joka on kehittynyt 2010-luvulla merkittäväksi osaksi aikuistuvien nuorten palvelujärjestelmää. Ohjaamo pyrkii integroimaan palveluja yhteen, saman katon alle, hyödyntäen julkisten palvelujen lisäksi järjestökentän ja yritysten palveluja. Eri puolilla Suomea toimivat Ohjaamot palvelevat alle 30-vuotiaita pääasiassa kasvokkain, mutta ne toimivat myös virtuaalisesti. Tuomalla nuorten tarvitsemia palveluja yhteen pyritään saamaan niitä aiempaa helpommin saavutettaviksi ja saumattomiksi.

Nuorten toistuvasti antama positiivinen palaute kertoo siitä, että Ohjaamot ovat tarjonneet tietoa ja ohjausta tavoilla, jotka tukevat nuorten toimijuutta heidän elämänkulussaan. Kirjassa pohditaan, missä määrin ja millä tavoilla ohjaus voi olla nuorilähtöistä, kun taustalla ovat yhteiskunnan normatiiviset odotukset koulutus- ja työmarkkinakansalaisuudesta. Ammattilaiset ovat enemmän tai vähemmän sidoksissa näihin normatiivisiin odotuksiin.

Julkinen huoli työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäävistä nuorista sekä palvelujen väliin putoamiset perustelevat Ohjaamo-toiminnan tarvetta ja palvelujen integraatiota, mutta kehystävät vahvasti myös tulosodotuksia, joita Ohjaamojen hartioille asetetaan niin kunnissa kuin valtakunnallisestikin. Ohjauksen vaikuttavuuden tarkasteluissa tulisi mitata ohjauksen hyötyä sekä institutionaalisesti määrittyvinä tuotosodotuksina että yksilöllisesti merkityksellisenä toimijuuden vahvistumisena.

Palvelun tasalaatuisuuden, systematisoinnin ja arvioinnin tavoitteet saattavat edistää palvelun osuvuutta, mutta niillä voidaan myös vähentää Ohjaamon mahdollisuutta tarjota ennakoivaa, kokonaisvaltaista ja joustavaa palvelua nuorille. Rakenteelliset ja yhteisölliset puitteet tunnistava palvelu voi vastata paremmin nuorten tarpeisiin kuin vain yksilön kykyjen, taitojen ja persoonan kehittämiseen keskittyvä palvelu. Ohjaamoissa on tärkeää vahvistaa pohdinnan tilaa antavaa ja nuorten vertaissuhteet huomioivaa ohjausta sekä Ohjaamojen yhteiskunnallista tehtävää, jossa tuotetaan tietoa nuorten tarpeista sekä palvelujen pullonkauloista ja tarjotaan vastavoimia nuoria ulostyöntäville rakenteille.

Nuorten taidevierailukokemukset ja kulttuurinen osallisuus Taidetestaajat-hankkeessa

Sofia Laine, Maaria Hartman — pe, 24 tammi 2020 00:00:00 +0200

Tässä Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa tutkimuksessa Nuorisotutkimusverkoston erikoistutkija Sofa Laine ja tutkija Maaria Hartman selvittivät nuorten taidevierailukokemuksia sekä kulttuurista osallisuutta Taidetestaajat-hankkeessa. Taidetestaajat-hanke tarjoaa vuosina 2017–2020 kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille kaksi taidevierailua: luokat tekevät yhden vierailun lähialueellaan ja toisen pääkaupunkiseudulle tai pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen. Toiminnan ovat käynnistäneet ja rahoittaneet Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden, ja hanketta on koordinoinut Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto.

Tutkimus käynnistyi pilottitutkimuksella keväällä 2018 ja varsinainen tutkimusaineisto kerättiin lukuvuoden 2018–2019 aikana valtakunnallisesti valikoituneissa 10 koulussa: tutkimuksessa ovat mukana Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pohjois-Karjalan, KeskiSuomen ja Lapin suurimmat kaupungit sekä jokaiselta alueelta pienempi paikkakunta, jolla on selvästi niukemmin kulttuuripalvelujen tarjontaa kuin alueen suurimmissa kaupungeissa. Jokaisessa tutkimuskoulussa toteutettiin alku- ja seurantahaastattelut samoille, tutkimukseen suostuneille oppilaille. Haastateltavien kokonaismäärä tutkimuksessa on 116. Haastattelujen lisäksi tutkijat toteuttivat etnografsta havainnointia matkustamalla kahden tutkimuskoulun kanssa Taidetestaajat-hankkeen taidevierailukohteisiin sekä havainnoimalla tutkimukseen sisältyneissä muissa pääkaupunkiseudun taidekohteissa paikan päällä tutkimusluokkien vieraillessa niissä. Lisäksi Jyväskylän tutkimuskoulun kanssa havainnoitiin Hair-musikaalivierailu Jyväskylässä. Helsingin aineiston osalta tutkimuksen tekoon osallistui myös kolme Helsingin yliopiston järjestämän Johdatus etnografseen arviointitutkimukseen -kurssin opiskelijaa.

Tutkimuksessa nuorten taidevierailukokemukset Taidetestaajat-hankkeessa osoittautuivat hyvin monenkirjaviksi. Kokemusten tutkimisessa onkin tärkeää holistisuus: se mitä tapahtuu ennen taidekohdevierailua, paikan päällä sekä vierailun jälkeen määrittää nuoren taidekokemusta. Lisäksi on huomioitava yksilölliset ja sosiaaliset tekijät, varsinkin se, että hanke toteutetaan koulu- ja luokkakontekstissa. Tutkimusjulkaisussa nuorten kulttuurista osallisuutta tarkastellaan neliportaisen tasomallin avulla. Tutkimustuloksista selviää, että Taidetestaajat-hankkeessa toteutuu osallisuuden kaksi ensimmäistä tasoa: taiteen saatavuus ja saavutettavuus sekä taiteen ja kulttuurin vastaanotto. Joidenkin nuorten kohdalla toteutuu Taidetestaajat-hankkeessa myös pääseminen mukaan taiteen suunnitteluun, toteutukseen, kehittämiseen tai taiteesta päättämiseen. Näitä nuoria on kuitenkin vain pieni vähemmistö.

Taidekokemusten purkamisen heikkous näyttäytyi tutkimuksessa suurimpana esteenä nuorten taidekokemuksien vahvistumiselle. Taidelaitokset ovat suurelta osin tuottaneet laadukasta materiaalia kouluille, mutta syystä tai toisesta koulut eivät kuitenkaan varsinkaan vierailun jälkeistä jatko- ja purkutyöskentelyä juurikaan toteuta. Nuorten taidevierailukokemuksien erillinen purkutilaisuus olisi tarpeellinen kohteessa mahdollisesti järjestettävän yleisökeskustelun lisäksi. Vierailukokemuksen pohdinta ja purku syventäisivät taidekokemusta. Nyt toteutetun tutkimuksen seurantahaastattelutilanteet mahdollistivat kokemusten purun tutkimukseen osallistuneille: nuoret kirjasivat ensin itsenäisesti kokemuksiaan, jonka jälkeen niistä keskusteltiin yhdessä.

"Siitä on pikemminkin vaiettu"

Päivi Berg, Kati Lehtonen, Mikko Salasuo — ma, 20 tammi 2020 00:00:00 +0200

Takakansiteksti

Tutkimuksissa on läpi 2010-luvun raportoitu syrjinnästä, kiusaamisesta ja epäasiallisesta kohtelusta lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa. Lisäksi mediassa on viime aikoina kerrottu huippu-urheilijoiden kokemasta seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta.

Kirjoituskokoelmassa ”Siitä on pikemminkin vaiettu” käsitellään laajalla asiantuntijajoukolla syrjintää, epäasiallista kohtelua ja seksuaalista häirintää lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa. Keskustelunavaus tarttuu vakavaan ilmiökokonaisuuteen, joka koskee suurta määrää lapsia ja nuoria ja josta on aiemmin vaiettu.

Teoksessa kirjoittavat liikunnan ja urheilun keskeiset toimijat sekä lapsuuden, nuoruuden ja yhdenvertaisuuden asiantuntijat. Kirjoituskokoelma koostuu ilmiötä taustoittavasta johdannosta ja yhdeksästätoista tekstistä. Niissä syrjintää, epäasiallista kohtelua ja seksuaalista häirintää lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa käsitellään niin yksilöiden, rakenteiden kuin lainsäädännön ja kansainvälisten sopimustenkin näkökulmista.

Lasten ja nuorten hyvinvointia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta pyritään edistämään kansainvälisillä sopimuksilla ja kansallisella lainsäädännöllä. Suomessa liikunnan ja urheilun toimialaa ohjaa myös vuonna 2015 voimaan tullut liikuntalaki. Sopimusten ja säädösten lisäksi lasten ja nuorten harrastamista ohjaavat epäviralliset kasvatusnormit ja yleisinhimilliset periaatteet. Näistä vankoista raameista huolimatta lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa kaikki ei ole kunnossa – ei lähimainkaan.

Youth Work Education in Finland

Tomi Kiilakoski — to, 19 joulu 2019 00:00:00 +0200

This book offers an overview of Finnish youth work education to a wider international audience interested in promoting youth work education. Youth work education in Finland as part of the formal education system began in 1945, when the first course on the subject was established in an institution that is now part of Tampere University. Since then, the youth work education system has been expanding and currently covers all levels of the formal education system. Finland also has a well-developed non-formal education system. To understand this development, the basic features of Finnish youth work education are described. Based on the existing research literature, youth work education is located within the tradition of Finnish youth work and within the wider context of educational policy and tradition in Finland.

The book presents the basic features and core values of the Finnish pedagogical tradition, which manifest themselves in the way educational policy is organised in Finland. The Finnish youth work education system that ranges from vocational education to doctoral studies is described in detail. Finland has adopted a dual sector model in higher education, and most youth work students in higher education study at universities of applied sciences. Compared with many European countries, the Finnish youth work education system is well-financed and developed.

The book analyses the tradition of Finnish youth work using the theory of practice architectures. According to this perspective, youth work education aims at initiating the new youth workers to the features of the community and helping the more experienced ones to learn new skills. The books argues that to understand the way Finnish youth work education has developed, one must understand the wider context of how the field’s community of practice has developed. The cultural-discursive, material-economic and social-political arrangements of Finnish youth work are studied. The Finnish youth work community has successfully convinced the general public that working with youth requires a specialised body of knowledge and skills. Moreover, the value and worth of this work have received public acknowledgement. Recognising youth work means also recognising that youth workers are entitled to be supported in seeking education.

The development of Finnish youth work education has been influenced by the role of youth work in Finnish society and by the developments in the educational policy as a whole. The book analyses three features in greater depth. In Finland, the belief in education has created a favourable social attitude towards formal education and has enabled various professions to develop educational courses for their field. Educational policy has been based on national narratives. Youth work has managed to fit into these narratives and has thus been able to secure a place in the educational system. The expansion of education and the consequent credential inflation mean that youth work has needed to adapt to the developments outside its own field.

Jälkikuvia, kuvan jälkiä

Päivi Venäläinen, Jemina Lindholm, Seija Kairavuori, Tiina Pusa, Susanne Ylönen — to, 31 loka 2019 00:00:00 +0200

Jälkikuvia, kuvan jälkiä – Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkiminen -kirja on keskustelun avaus lasten ja nuorten tuottaman kulttuuriperinnön tallentamisesta ja tutkimisesta. Kirjan taustalla on Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön, Nuorisotutkimusseuran sekä viiden yliopiston hanke, jonka tavoitteena oli lisätä lasten ja nuorten taiteen aineistojen tunnettuutta sekä tarkastella tallentamiseen liittyviä kysymyksiä. Hanke julkaisuineen pyrkii osoittamaan lasten ja nuorten kulttuuriperinnön arvon ja ainutlaatuisuuden. Lasten ja nuorten tekemä taide sisältää asioita, joita ei sisälly mihinkään muihin kulttuurin tuotteisiin.

Taidekasvatuksen ja lapsuuden- ja nuorisotutkimuksen asiantuntijoiden ja tutkijoiden sekä opinnäytetyön tekijöiden kirjoittamat artikkelit on jaettu kolmeksi kokonaisuudeksi: Tallennetut kuvat, Tekijyys ja toimijuus sekä Luennat ja tulkinnat. Ensimmäisessä osassa käydään läpi teoksen lähtökohtia sekä pohditaan lasten ja nuorten taiteen arkistojen syntyyn vaikuttavia yhteiskunnallisia ja institutionaalisia valtasuhteita.

Toisessa osassa paneudutaan lasten ja nuorten tekemän taiteen arvostukseen ja merkitykseen yhteiskunnassa sekä toiminnan taustalla vaikuttavaan taidekäsitykseen, jolla on mahdollista haastaa ja uudelleen määritellä taiteeseen sekä lasten ja aikuisten väliseen suhteeseen liittyviä hierarkioita. Lasten ja nuorten taidetta ja taiteen tekemistä käsitellään ihmisoikeuksien, tekijänoikeuksien, lasten oikeuksien sekä omaehtoisen taiteen tekemisen näkökulmista. Artikkelit argumentoivat sen puolesta, että jokaisella on oikeus taiteeseen, tekijyyteen ja osallisuuteen.

Kolmannessa osassa tutkijat ovat tallennettujen aineistojen äärellä. Lasten ja nuorten taidetta ja taiteen tietoa lähestytään kehityspsykologian, visuaalisen kulttuurintutkimuksen, lapsuudentutkimuksen sekä historiantutkimuksen näkökulmista. Tutkimuksen kohteena ovat nuorten tulkinnat nuorten ja lasten teoksista, yksittäiset lasten tekemät kuvat sekä arkistoidut kokonaisuudet. Kirja päättyy toimituskunnan kriittiseen pohdintaan kirjan toimittamisen prosessista sekä kirjan sisällöistä ja esittää uusia tutkimuskysymyksiä tulevaisuuden lasten ja nuorten taiteen tallennus- ja tutkimustyölle.

Harrastustakuu: yhdenvertaisuuden asialla

Leena Haanpää — ti, 29 loka 2019 00:00:00 +0200

Tutkimuksen tarkoituksena on esittää vuosina 2018–2019 toteutetun kuntakyselyn keskeiset tulokset sekä kerryttää tietopohjaa lasten ja nuorten harrastamisesta. Tutkimuksessa selvitetään 1) harrastustakuun ja sen mukaisen toiminnan tämän hetkistä tilannetta Suomen kunnissa ja 2) tuotetaan tietoa harrastustakuun ydinajatusten – yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja hyvinvoinnin edistäminen – toteutumisesta ja toteuttamisesta lasten ja nuorten harrastamisessa.

Tässä raportissa tarkastellaan harrastustakuun toteutumista kunnallisten vapaaaikapalveluiden ja harrastamisen edistämistyön näkökulmasta. Raportin sisältö pohjautuu syksyllä 2018 kunnille osoitettuun tiedonkeruuseen, jossa sekä määrällisen että laadullisen aineiston avulla selvitetään kuntien keinoja toteuttaa harrastustakuuta. Tutkimusta ohjaavat harrastustakuun tavoitteet, sellaisina kuin ne ilmenivät jo vuonna 2017 hallituksen puoliväliriihessä tehdyssä kirjauksessa: vähintään yhden mieluisan harrastuksen takaaminen jokaiselle lapselle ja nuorelle pyrkimyksenä lasten ja nuorten syrjäytymisen vähentäminen sekä yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen.

Lasten ja nuorten harrastamattomuuden syiden perkaaminen ei ole yksiselitteinen asia. Kunnilla on oma, lakisääteinen roolinsa vapaa-aikapalveluiden tuottajina sekä mahdollisuudet edistää ja koordinoida harrastamista niin kuntasektorit ja kuntarajat ylittävällä yhteistyöllä kuin yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Tässä asetelmassa harrastustakuu näyttää kuitenkin jäävän hallitusvetoiseksi, vaikka kunnilla on keskeinen rooli sen toteuttajina. Raportin kyselyosioon osallistuneiden 180 kunnan vastausten perusteella kolmessa kunnassa neljästä (77%) ei harrastustakuu toteutunut.

Raportissa käsitellään kuntien tapoja toteuttaa harrastustakuuta konkreettisesti, niiden yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa sekä harrastustakuun sisältöjä. Lisäksi raportti selvittää harrastustakuun mukaisen toiminnan resursseja ja rahoitusta sekä kuntien panosta toimenpiteiden arvioimiseen muun muassa harrastustakuun arvopohjan toteutumisen kannalta.

Tutkimustulosten perusteella raportissa esitetään neljästä eri osa-alueesta koostuva malli harrastustakuun edistämistyön strategiasta. Osa-alueet ovat tahto, resurssit, viestintä ja koordinointi. Ensinnäkin kunnan tahdon tulee olla myönteinen, jotta harrastustakuun toimeenpano on mahdollista. Kuntapäättäjien ja viranhaltijoiden yhteinen tahto vie hanketta eteenpäin. Toinen harrastustakuun kannalta oleellinen osatekijä muodostuu resursseista. Taloudellisten resurssien ohella tärkeitä resursseja ovat ymmärrys kunnan omaleimaisuudesta resurssien kohdentamisen taustalla sekä eri toimijoiden välinen poikkihallinnollinen yhteistyö.

Viestintä muodostaa mallin kolmannen osa-alueen. Sekä kansallista että kuntatason viestintää tulee tarkastella kriittisesti, sillä harrastustakuu on käsitteenä tällä hetkellä vielä melko tuntematon. Harrastustakuun tavoitteista ja päämääristä tulee viestiä määrätietoisesti. Koordinointi muodostaa mallin viimeisen osa-alueen. Systemaattinen koordinointi ja avaintoimijoiden yhteistyö on onnistumisen edellytys. Tavoitteet tarvitsevat toteutuakseen konkreettisen etenemissuunnitelman.

Itsenäistyvä nuori, vahvistuva toimija

Karla Malm — la, 12 loka 2019 00:00:00 +0300

Punaisen Ristin Nuorten turvatalolla Espoossa tuetaan itsenäistyviä nuoria perhe-, verkosto- ja yksilötuen sekä vapaaehtoisen tukikummitoiminnan keinoin. Tukitoimintaan osallistuu täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevia nuoria, joiden itsenäistymisen sysäyksenä voivat toimia lukuisat erilaiset tekijät. Yhteistä siirtymille on, että ulkoisen tekijän vuoksi itsenäistyminen on edessä nopeammin kuin nuori tai hänen läheisensä ovat mahdollisesti osanneet ennakoida.

Tutkimusaineiston muodostavat kahdeksan haastattelua (ITU-toiminnan ammattilaistahoja n=5 ja siihen osallistuneen/osallistuvan nuoren sosiaaliseen verkostoon kuuluvia henkilöitä n=3). Ammattilaistahoja edustavat ITU-hanketta koordinoiva Punainen Risti, Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden lastensuojelu ja Espoon asuntojen asumisneuvonta.

Tutkimusaineisto ohjasi sitä, mitkä käsitteet nousivat tärkeiksi; tutkimuksen edetessä kävi ilmeiseksi, että haastateltavat palasivat usein tiettyihin teemoihin, kuten läheisten merkitykseen ja perhetyöhön. Toistuvasti esiintyneet aihepiirit eriteltiin teemoittain, ja niitä luettiin suhteessa tutkimuskirjallisuuteen. Keskeiseksi tutkimuksessa muodostuivatkin toimijuuden, sosiaalinen verkoston, siirtymän ja itsenäistymisen käsitteet. Sosiaaliset suhteet, itsenäisyys ja autonomisuus ja niiden keskinäinen suhde tarjosivat hedelmällisen lähtökohdan tulkita ITU-toiminnan sisältöä ja tavoitteita.

Toimijuudella tarkoitetaan yksinkertaisimmillaan ihmisen kykyä tehdä päätöksiä ja valintoja omassa elämässään. Toimijuuden voi ymmärtää paikantuneena ja tilannekohtaisena. Näin tulee näkyviin toimijuuden relationaalinen ulottuvuus: toimijuus – autonomisenakin – kiinnittyy suhteisiin ja vuorovaikutukseen (Juvonen 2015, 164; Emirbayer & Mische, 973–974). Relationaalinen toimijuus määrittyy pikemminkin ihmisten keskinäisen riippuvuuden kuin riippumattomuuden kautta (Juvonen 2015, 42).

Tutkimuksessa esiin nousivat nuoren toimijuus ja sosiaalisen verkoston merkitys tukitoiminnassa, sekä itsenäistymiselle asetetut tavoitteet. Millaiseksi itsenäistyminen muotoutuu? Millainen on elämänvaihe, jota leimaa odottaminen – nuori on syystä tai toisesta muutoksen edessä, mutta uuden elämänvaiheen arki, suunta ja tavoitteet ovat vasta muotoutumassa. Voiko itsenäistymistä tavoitellessa koskaan tulla valmista?

ITU-toiminnan lähestymistapa kaihtaa itsenäistymisen määrittelemistä yksiselitteiseksi lineaariseksi siirtymäksi, jossa nuori irtaantuu lapsuudenkodista ja tuen tarpeista suuntautuen kohti itsenäistä elämää. Siirtymä ei johda vääjäämättä tuen tarpeista irtautumiseen. Kyse ei siis ole siirtymästä kohti ennalta tiedossa olevaa päätepistettä. Siirtymän jälkeisenä vaiheena voi häämöttää edessä itsenäinen asuminen, kotiinpaluu tai jokin muu vaihtoehto, eikä mikään näistä välttämättä näyttäydy epäonnistuneena itsenäistymisenä. Lineaarisesti etenevä elämänkulku ei välttämättä kuvasta kovin hyvin nuorten elämäntilanteita – tai edes toiveita.

Itsenäistyminen ei ole siirtymä kohti riippumattomuutta, vaan merkitsee ihmisten keskinäisten riippuvuussuhteiden muovautumista uudenlaisiksi (Cameron ym. 2018). Inhimillisen tarvitsevuuden ja sosiaalisten suhteiden merkityksen painottaminen on ITU-toiminnassa huomattavan keskeisellä sijalla. Tämä on havaittavissa siinä, millaiseksi itsenäistymisen käsite määrittyy; itsenäistymisen tukeminen tarkoittaa hankkeessa ensisijaisesti toimijuuden vahvistumista. Toimijuus ei rakennu irrallaan sosiaalisesta todellisuudesta, vaan se kiinnittyy ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin ja ilmenee niissä (Juvonen 2015, 41–42, 164; Emirbayer & Mische 1998, 973–974). Tärkeässä roolissa on siis nuoren sosiaalinen verkosto. Toimivat ihmissuhteet ovat erityisen olennaisia yhteiskuntaan kiinnittymisessä tilanteessa, jossa työn tai koulutuksen kautta rakentuvat sidokset puuttuvat (Suutari 2002, 106–107). Nuori määrittelee ITU-toiminnassa perheensä lähtökohtaisesti itse, ja vanhempien lisäksi siihen voi kuulua esimerkiksi sisaruksia, kummitäti tai kummisetä, muita sukulaisia tai nuorelle läheisiä aikuisia.

Tutkimuksen mukaan toimijuuden vahvistumisen yksi osa-alue on 1) nuoren sosiaalisten suhteiden vahvistuminen ja parantunut kommunikaatio. Näin toiminnassa huomioidaan ihmisyyteen väistämättä kuuluvat keskinäiset riippuvuudet ja sosiaaliset suhteet.

Toinen osa-alue on 2) arjenhallinta. Arjenhallintaa voidaan tarkastella konkreettisten toimien, kuten vuorokausirytmin, rahankäytön ja byrokratian hallitsemisen avulla. Ammattilaiset olivat kuitenkin yhtä mieltä, että vaikka arkirutiinien hallitseminen on tärkeää ja jossakin määrin suojaa välivaiheeseen sisältyviltä vaaroilta, se ei yksinään ole riittävä tavoite.

Kolmas osa-alue on 3) nuoren oma kokemus toimijuutensa vahvistumisesta. Vaikka mikä tahansa toimijuus ei missä tahansa tilanteessa ole välttämättä toivottavaa, kokemuksen korostamiseen kiteytyy monia ITU-toiminnalle olennaisia ominaispiirteitä: joustavuus, ulkokohtaisten kriteerien karttaminen ja tietoisuus odotusten normatiivisesta luonteesta.

Nuoren sosiaalisten suhteiden vahvistuminen ja kommunikaation parantuminen, arjenhallinta ja nuoren oma kokemus toimijuutensa vahvistumisesta muodostavat yhdessä tilanteen, johon itsenäistymisen tuki tähtää. Yhden osatavoitteen täyttyminen ei riitä yksin ratkaisemaan sitä, onko tuen päättäminen ajankohtaista, vaan kyse on niiden muodostamasta kokonaisuudesta. Kun tuki päätetään lopettaa, se tehdään kaikkien osallisten kesken yksissä tuumin. Selvää on, että nuoren näkemys omasta elämäntilanteestaan on vapaaehtoisuuteen perustuvassa toiminnassa keskeinen. Itsenäistyväksi nuoreksi määrittyykin ITU-toiminnassa ennen kaikkea vahvistuva toimija.

Hiphop Suomessa

Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Elina Westinen, Dragana Cvetanović — to, 16 touko 2019 00:00:00 +0300

Hiphopiksi nimitetään New Yorkissa Yhdysvalloissa 1970-luvulla samanaikaisesti kehittyneitä musiikillisen, sanallisen, kehollisen ja kuvataiteellisen ilmaisun ja kommunikaation muotoja: rap-musiikkia ja -lyriikkaa, DJ-toimintaa, breikkausta ja graffitia. Näitä nuorison katukulttuurina syntyneitä lajeja yhdistää erityisesti performatiivisuus, vuorovaikutteisuus sekä usein myös kilpailuhenkisyys. 1980-luvun alusta alkaen hiphop kasvoi maailmanlaajuiseksi nuorisokulttuuriksi. Suomeen ensimmäiset vaikutteet saapuivat vuosien 1983–1984 aikoihin, jonka jälkeen etenkin pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla maassa, hiphopin harrastajista alkoi muodostua omaleimaisia paikallisia vertaisyhteisöjä. Kulttuurin muodot vakiintuivat 1990-luvun kuluessa. Vaikka rap-musiikki on tänä päivänä hiphopin näkyvin ilmentymä populaarikulttuurissa, ovat kaikki hiphopin elementit edelleen myös nuorten omaehtoista toimintaa. Kuten Yhdysvalloissa ja monessa Euroopan maassa, myös Suomessa hiphop-kulttuurin tarjoamat keinot luovuuteen ja itseilmaisuun ovat löytäneet tiensä myös kouluopetukseen ja valtiollisesti tuettuun nuorten harrastetoimintaan.

Hiphop-kulttuurin tutkimuksesta on samalla kasvanut kansainvälinen, monitieteinen akateeminen tutkimusalue. Hiphop-tutkimus on yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta, joka tarkastelee kulttuurin ilmiöitä ja merkityksiä muuttuvassa maailmassa. Suomessa hiphop-kulttuurin tutkimuksen tueksi perustettiin vuonna 2014 Nuorisotutkimusseuran yhteyteen itsenäinen Hiphop Suomessa: suuntauksia ja sukupolvia -tutkimusverkosto. Verkoston tarkoituksena on koota yhteen Suomessa tehtävää hiphop-tutkimusta akateemisesta oppialasta ja tutkijanuran vaiheesta riippumatta sekä edistää tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja vuoropuhelua tutkimuskentän kanssa. Käsillä oleva teos on syntynyt tutkimusverkoston piirissä osana Koneen säätiön rahoittamaa kaksivuotista Hiphop Suomessa -hanketta (2016–2018).

Hiphop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä on kirja, jossa tutkijat ja kulttuurin toimijat kohtaavat: se sisältää sekä vertaisarvioituja tieteellisiä että taiteen ja taustojen tekijöiden kokemusasiantuntemukseen perustuvia ääniä. Samalla kun kirja valottaa hiphop-kulttuurin vaiheita ja ilmaisumuotoja, sen tavoitteena on rakentaa siltoja akateemisen ja tutkimuskentän oman analyysin välille sekä edistää hiphopille ominaisen suullisen ja toiminnallisen kulttuurin kirjallista dokumentointia.

Kirja jakautuu temaattisesti kolmeen osioon, joissa tieteelliset ja kulttuurin tekijöiden artikkelit ovat lomittain. Kirjan ensimmäinen osa luo katsauksia hiphopin varhaisiin vaiheisiin ja vertaiskulttuureihin graffitin, breikin sekä improvisoidun räpin osalta. Kirjan toinen osa keskittyy räppäämiseen ja räppiin. Kirjoittajat käsittelevät ensin suomenkieliseen räppiin liittyviä aitouden ja autenttisuuden diskursseja. Sen jälkeen analyysin kohteena ovat yhteiskunnalliset teemat alkaen rap-kappaleiden sisältämistä sosiaalipoliittisista ja ekokriittisistä kannonotoista aina uskontoon, rotuun ja sukupuoleen. Kirjan kolmannessa osassa kulttuurin välittäjät ja taustan tekijät, kuten DJ:t, toimittajat, tuottajat sekä hiphop-työpajojen vetäjät, valottavat niitä osia hiphop-kulttuurista, jotka eivät suoraan näy yleisölle taiteellisen tuotannon tai performanssin muodossa. Kirjan yhteensä 18 tekstiä sisältävät myös kaksi nuoren sukupolven harrastajan henkilökuvaa, mikä kertoo siitä, että hiphop-kulttuuri on elävä ja jatkuvasti uusiutuva osa nykykulttuuria Suomessa.

Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen

Niina Rutanen, Kaisa Vehkalahti — pe, 10 touko 2019 00:00:00 +0300

Takakansiteksti

Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II -teoksessa käsitellään lasten ja nuorten tutkimuksen etiikkaan liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Teoksessa selvitetään tutkimuseettisen sääntelyn alueella tapahtuneita viimeaikaisia muutoksia, kuten EU:n tietosuoja-asetuksen seurauksia käytännön tutkimustyölle sekä ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin kysymyksiä. Teoksen pääpaino on näiden tutkimustyön reunaehtojen tunnistamisen ja käsittelyn rinnalla erityisesti kohtaamisen etiikassa ja käytännön tutkimusesimerkeistä nousevissa pohdinnoissa. Siinä avataan muun muassa lasten suostumukseen liittyviä kysymyksiä, sensitiivisten aiheiden ja läheisten tutkimussuhteiden haasteita, erilaisten portinvartijoiden rooleja tutkimusprosesseissa sekä aineistojen rajoihin ja rajoituksiin liittyviä näkökulmia. Kirjan luvuissa tarkastellaan myös erilaisia kasvokkaisen kohtaamisen konteksteja, kuten kotia, sekä näissä kohtaamisen tilanteissa käytettäviä teknisiä välineitä. Teoksessa käsitellään perehtyneesti ajankohtaista keskustelua lasten ja nuorten oikeuksista tutkittavina sekä kasvokkaisissa kohtaamisissa että sosiaalisen median tutkimusympäristössä. Kokonaisuutena se täydentää Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka -teoksen (2010) teemoja, ajankohtaistaen erityisesti tutkimuseettiseen sääntelyyn liittyvää keskustelua.

Lukujen tiivistelmät

Luku 2

Johanna Kiili & Johanna Moilanen: Lapset kansainvälisissä lastensuojelututkimuksissa – tutkimuseettinen näkökulma

Luvussa tarkastellaan lastensuojeluun liittyvää kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta tutkimuseettisestä näkökulmasta. Tarkastelu kohdentuu vuosina 2007–2017 julkaistuihin vertaisarvioituihin tutkimusartikkeleihin, joissa kohteena ovat lastensuojelun ammattikäytännöt ja tutkimusaineistoa on kerätty suoraan lapsilta. Luvussa käytetään tutkimusmenetelmänä integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tavoitteena on selvittää, kuinka kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa kerrotaan lastensuojelututkimuksen tutkimuseettisistä ratkaisuista ja miten niitä perustellaan. Tutkimuseettisiä ratkaisuja tarkastellaan seuraavista näkökulmista: ammattilaisten asema ja tutkittavien rekrytointi; tutkimusaineiston edustavuus; lasten valinnanmahdollisuus; tietoon perustuva suostumus ja vanhempien asema sekä valinnat. Tutkimusaineiston eettisissä ratkaisuissa painotus on vahingon välttämisessä ja yksityisyyden suojassa. Itsemääräämisoikeus, oikeus päättää osallistumisesta ja osallisuuden tavoista on problemaattisin eettinen periaate. Lastensuojelun ammattilaiset toimivat vahvoina portinvartijoina ja tutkijoiden on luotettava ammattilaisiin ja siihen, että he toimivat oman ammattietiikkansa mukaisesti arvioidessaan lasten osallisuutta. Tutkimusartikkeleissa ei juurikaan pohdita vaihtoehtoja suojelupainotukselle, sillä viranomaisyhteistyön todetaan olevan tutkimustoiminnan perusedellytys. Analysoitujen tutkimusartikkeleiden perusteella voi todeta, että kysymykset tutkimusaineiston valikoitumisesta ja edustavuus asettavat lastensuojelututkimukselle ja tutkijoille erityisiä haasteita.

Luku 3

Liisa Nieminen: Biopankkitoiminta lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä – oikeudellinen tarkastelu

Luku käsittelee lasten oikeuksia potilaina, lääketieteellisessä tutkimuksessa ja biopankkitoiminnassa. Eri laeissa on omaksuttu eri vähimmäisikärajoja, jolloin lapsi saa päättää osallistumisestaan itsenäisesti. Lääketieteellistä tutkimusta koskevan lain mukaan 15 vuoden iällä on ratkaiseva merkitys, kun taas potilaslaki antaa tuolta osin merkitystä lapsen kehitystasolle, jonka arvioimisessa lääkärillä on ratkaiseva merkitys. Biopankkilain mukaan huoltaja antaa lapsen puolesta biopankkisuostumuksen. Sen tulee olla alaikäisen oletetun tahdon mukainen. Tämä kohta vaatinee täsmentämistä vireillä olevassa biopankkilakiuudistuksessa; ero edellä mainittuihin lakeihin verrattuna on silmiin pistävä.

Vaikka lasten oikeuksille annetaan jo enemmän merkitystä kuin 1980- tai 1990-luvulla, on siinä yhä parantamisen varaa. Lapsia tulee suojella, mutta tämä ei tarkoita sitä, että muut tietäisivät paremmin, mikä on lapsen etu yksittäisessä asiassa. Kriitikoiden mielestä lääkäreille on annettu liian suuri valta päättää lapsen kehitysasteesta. Lapsen suojeleminen ei saa tarkoittaa hänen osallistumisoikeuksiensa rajoittamista.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa tunnustetaan myös vanhempien oikeudet ja vastuu lapsen oikeuksien käyttämisen ohjaamisessa. Tärkeintä onkin, että lapsen, vanhempien, tutkijoitten ja lääkärien välinen yhteistyö toimii kaikkien pyrkiessä toteuttamaan lapsen etua.

Luku 4

Mervi Kaukko, Riikka Korkiamäki ja Anna-Kaisa Kuusisto: Normatiivisesta etiikasta elettyyn kohtaamiseen – tutkimuksellista hengailua yksin tulleiden maahanmuuttajanuorten kanssa

Tässä luvussa tarkastelemme normatiivisten eettisten periaatteiden ja tutkimuskäytännöissä todentuvan suhteellisen etiikan kohtaamisia. Pohdimme, miten haavoittuvassa asemassa olevia yksin maahan tulleita nuoria turvapaikanhakijoita on mahdollista kohdata siten, että tutkimuksen tiedontarpeet täyttyvät eettisesti kestävällä tavalla. Olemme viettäneet tutkimuksiimme osallistuneiden nuorten kanssa pitkiä aikoja “tutkimuksellisesti hengaillen”, vastavuoroisuutta rakentaen ja yhteiseen ymmärrykseen pyrkien. Tässä luvussa esitämme, että vuorovaikutuskontekstin ymmärtäminen on keskeinen osa tutkimuksellista hengailua. Tällöin luottamuksen rakentaminen ja osallisuuden mahdollistaminen vaativat eettistä neuvottelua koko tutkimusprosessin ajan.

Luku 5

Johanna Olli: Pienten ja muuten kuin sanoilla kommunikoivien lasten oma suostumus eli hyväksyntä havainnointi- tai videointitutkimukseen osallistumiseen

Pieniltä ja muuten kuin sanoilla kommunikoivilta lapsilta ei ole usein pyydetty suostumusta tutkimukseen osallistumiseen. Lapsen huoltajilta pyydettävän tietoisen eli tietoon perustuvan suostumuksen (informed consent) lisäksi on kuitenkin tarpeen selvittää lapsen oma hyväksyntä (assent) osallistumiselle, sillä osallistumisen vapaaehtoisuus on tutkimusetiikan keskeisimpiä periaatteita eikä ole mitään syytä, miksei se havainnointi- tai videointitutkimuksissa koskisi myös lapsia. Suomen lainsäädännöstä tai tutkimuseettisistä ohjeista ei löydy tähän asiaan selkeitä ohjeita pienten ja puhumattomien lasten osalta, mutta lapsen lailliset oikeudet sekä tulla suojelluksi että vaikuttaa oman elämänsä asioihin pätevät myös tutkimuksissa. Lapsen hyväksynnän pyytämiseen vaikuttavat tutkijan eettiset, ontologiset ja epistemologiset lähtökohdat kuten käsitykset lasten ja aikuisten erilaisuudesta tai samanlaisuudesta. Lapsen hyväksyntää voidaan pyytää eettisesti tiedottamalla tutkimuksesta huoltajille niin hyvin, etteivät he turhien huolten takia estä lapsen osallistumista, sekä olemalla sensitiivisiä lapsen kohtaamisessa ja käyttämällä kullekin lapselle sopivia monenlaisia kommunikaatiomenetelmiä. Tärkeää on myös hyväksynnän näkeminen jatkuvana prosessina ja keskeyttämisen tai lopettamisen tekeminen lapselle helpoksi. Lapsen hyväksynnän pyytäminen vaikuttaa lasta kunnioittavan tutkimussuhteen kautta koko tutkimusprosessiin suunnitteluvaiheista tulosten julkaisuun asti. Tarkastelen lasten tutkimushyväksyntää aiemman kirjallisuuden ja oman meneillään olevan väitöskirjatutkimukseni kautta.

Luku 6

Marleena Mustola & Johanna Kiili: Lähikuvassa itkevä, räkäinen lapsi – voiko blogeissa esitettyjä lapsuuksia tutkia eettisesti kestävällä tavalla?

Sosiaalisessa mediassa on yhä tyypillisempää, että aikuiset jakavat tekstien, kuvien ja videoiden muodossa tietoa vanhemmuudestaan ja lapsistaan. Tällainen sharenting-toiminta (share + parenting) on kuitenkin eettisesti mutkikas ilmiö, sillä siinä risteävät lasten ja vanhempien edut ja oikeudet. Niin ikään sharenting-ilmiön tutkiminen on hankalaa eettistesti risteävien jännitteiden vuoksi. Tässä luvussa pohditaan, voiko blogeissa esitettyjä lapsuuksia tutkia eettisesti kestävällä tavalla. Käytämme esimerkkinä tutkimusprosessia, jossa tarkasteltiin itkeviä lapsia käsittelevää blogia. Vaikka blogiaineistoon liittyy eettisiä ongelmia, kuten että lapsilta ei ole saatu julkaisuun suostumusta ja että lasten yksityisyyttä ei siinä suojata, olisi asiassa punnittava myös tutkimuksesta seuraavia hyötyjä. Niin sosiaalisessa mediassa esiintyville lapsille kuin yhteiskunnalle voi olla hyödyksi ilmiön tutkimuksellinen tarkastelu sen sijaan, että eettisten haasteiden vuoksi lapsuudet sosiaalisessa mediassa sivuutettaisiin tutkimuksen piiristä.

Luku 7

Saija Benjamin, Pia-Maria Niemi, Arniika Kuusisto & Arto Kallioniemi: Lasten ja nuorten katsomusten tutkimisen eettisiä kysymyksiä

Luvussa tarkastellaan lasten ja nuorten katsomusten tutkimukseen liittyviä eettisiä näkökulmia moninaistuvassa suomalaisessa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Pohdimme perinteisen katsomustutkimuksen kehitystä yhteiskunnallisten muutosten siivittämänä ja pureudumme uskontoihin, katsomuksiin ja arvoihin liittyvän tutkimuksen erityishaasteisiin käytännön esimerkkien kautta. Keskittyen erityisesti lasten ja nuorten sekä vähemmistöyhteisöjen tutkimiseen tarkastelemme tässä luvussa tutkimusprosessin osaalueisiin liittyviä erityiskysymyksiä ja nostamme esiin tutkijan positioon, tutkimuksen menetelmällisiin valintoihin sekä tutkimuksen analysoimiseen ja raportointiin kytkeytyviä eettisiä valintoja. Pohdimme myös tutkimusraportin julkaisun mahdollisia vaikutuksia yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla. Katsomusten tutkimus ja sillä tuotettu tieto on aina sidonnaista yhteiskunnalliseen kontekstiin, aikaan ja tutkijan positioon. Uskonto- ja katsomussensitiivisyydestä suhteessa lasten ja nuorten elämänkysymyksiin ja merkityksenantoihin on tullut olennainen osa kasvatusalan toimijoiden ammatillisuutta. Tässä luvussa painotamme tämän sensitiivisyyden tärkeyttä myös suomalaisen lapsuuden- ja nuorisotutkimuksen kentillä.

Luku 8

Matilda Wrede-Jäntti: Tutkijan suhde nuoreen tutkittavaan kasvokkain toteutetussa laadullisessa pitkittäistutkimuksessa

Tämä luku käsittelee kvalitatiivista pitkittäistutkimusta sekä tutkijan moraalisia valintoja suhteessa tutkittaviin haastattelututkimuksessa, jossa osapuolet tapaavat kasvoikkain useamman kerran ja tutkittavana on nuori haastavassa elämäntilanteessa. Keskeiseen asemaan nousee kohtaaminen ja sen aikana syntynyt suhde tutkijan ja tutkittavan välillä. Tarkastelen tutkimussuhteen neljä keskeistä näkökulmaa; miten ymmärtää tutkijan ja tutkittavan rooleja, miten valita haastattelupaikka, miten nähdä kohderyhmän asema ja miten vaikuttaa haastattelun ilmapiiriin?

Esitetyt näkökulmat ovat vahvasti sidoksissa tutkijan ja tutkittavan suhteeseen, joka puolestaan heijastuu kvalitatiivisessa pitkittäistutkimuksessa keskeiseen seikkaan; tutkimussuhteen kestoon.

Tavatessa useita kertoja osapuolten roolit muokkautuvat epävirallisemmiksi, sillä korkeatasoisen aineiston tuottaminen edellyttää tutkijalta kykyä luoda turvallinen ilmapiiri ja saada tutkittava kokemaan itsensä nähdyksi ja ymmärretyksi. Luottamus puolestaan johtaa persoonallisempaan suhteeseen, joka kuitenkin tutkittavassa voi herättää epärealistisia toiveita esimerkiksi avun saamisesta. Esimerkin avulla kuvaan tutkijassa esiinnousseita eettisiä kysymyksiä: Mihin luottamuksellinen suhde tutkijaa velvoittaa? Tulisiko hänen esimerkkitapauksessa antaa tutkittavalle neuvoja - tai kenties tehdä lastensuojeluilmoitus, vaikka hänen ei juridisesti tarvitsisikaan näin toimia? Toivon asettamani kysymysten herättävän tiedeyhteisössä keskustelua.

Luku 9

Anu Alanko ja Jaana Juutinen: Eettisten jälkien jäljillä – tutkimusvälineiden ja -tilojen toimijaverkostoteoreettinen luenta

Tarkastelemme luvussa tutkimusvälineiden ja -tilojen kietoumia eettisiin kysymyksiin lasten parissa tehtävässä tutkimuksessa. Paikannamme työmme lapsuudentutkimuksen kentälle, jossa lapset ymmärretään aktiivisina toimijoina myös tutkimustilanteissa. Teoreettisesti luku on saanut virikkeitä toimijaverkostoteoriasta, jossa huomioidaan inhimillisen toiminnan sidoksellisuus materiaalisen maailman kanssa. Tieteen- ja teknologiantutkimuksen parissa kehitetty toimijaverkostoteoria on kiinnostunut tieteen tekemisen käytännöistä ja tieteellisen tiedon tuottamisesta inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden yhteistoimintana. Luvussa esittelemme tutkimusaineistoistamme kaksi aineisto-otetta, joiden avulla avaamme aineiston koostamista moniaineksisena prosessina ja siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Tarkemman tarkastelun kohteeksi nostamme aineiston tallennusvälineet eli nauhurin ja videokameran sekä tutkimustilat. Tutkimusvälineet ja -tilat eivät ole suinkaan neutraaleja, vaan aineiston koostamista sekä mahdollistavia että haastavia elementtejä. Aineisto tuottuu tutkijan ja lasten sekä tutkimusvälineiden ja -tilojen yhteistoiminnan tuloksena. Lapsen oikeuksien näkökulmasta keskeinen eettinen lähtökohta on lapsen osallistumisoikeuden turvaaminen ja siten myös lapsen ymmärtäminen aktiivisena toimijana tutkimusprosessissa.

Luku 10

Elina Viljamaa & Susanna Kinnunen: Äidit tutkijoina omien lasten parissa – ihmettelyä, hämmennystä ja iloa

Kun teimme äiteinä tutkimusta kotona omien lastemme parissa, kohtasimme monenlaisia eettisiä kysymyksiä. Saimme osaksemme ihmettelyä ulkopuolisten taholta, mutta ennen kaikkea tutkimuksen ja arjen yhdistäminen pakotti meidät itsemme kysymään ja ihmettelemään. Osa kysymyksistä oli samoja, joita yleensäkin lasten parissa tutkimusta tekevä kohtaa, osa nimenomaan läheiseen ihmissuhteeseen liittyviä. Äidin positio antoi meille osittain ulkopuolisenkin näköalan tutkimuksen tekemisen käytänteisiin ja eettisiin kysymyksiin. Tutkijan positiotamme puolestaan jouduimme muokkaamaan läheisissä ihmissuhteissa tehtävään tutkimukseen mahdolliseksi. Huomiomme eivät rajoitu vain omien lastemme kanssa tehtävän tutkimuksen eettisiin kysymyksiin, vaan laajennamme keskustelua yleisemmin lasten parissa tehtävään tutkimukseen ja vieläkin yleisemmin lasten kanssa elämässä kohdattaviin kysymyksiin. Ajattelemme, että eettiset ja metodologiset kysymykset kietoutuvat tiiviisti yhteen ja konkretisoituvat tekoina. Kaikkiin tekoihin puolestaan heijastuu näköala, jossa tutkimus ei ole muusta elämästä irrallinen saareke, vaan osa lasten kanssa elettyä elämää, joka jatkuu, vaikka tutkimus päättyy.

Suhteisia elämänpolkuja – yksilöllistä elämänhallintaa?

Sanna Toiviainen, Sanna Toiviainen — ma, 29 huhti 2019 00:00:00 +0300

Väitöskirjan keskiössä on nuorten toimijuuden rakentuminen, jota lähestytään koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevan seitsemäntoista 18–24-vuotiaan nuoren aikuisen kerronnan kautta. Tutkimuksen erityisenä kontekstina on toiminut Pohjois-Karjalan Ohjaamo ja Avoin ammattiopisto.

Toimijuus määritellään tässä tutkimuksessa relationaaliseksi ja kerronnalliseksi toimijuudeksi, jota lähestytään sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä. Relationaalisuuden käsite korostaa toimijuuden intersubjektiivisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia ja sitä, miten nämä osallistuvat toimijuuden rakentumiseen. Nuoria lähestytään aktiivisina, sosiaalisesti konstruoituina toimijoina, jotka elävät ja suuntaavat elämäänsä tarinallisina olentoina. Lisäksi tutkimus käsittelee toimijuuden rakentumisen suhdetta nuorten kanssa tehtävään ammatilliseen ohjaustyöhön. Kerronnallista ja relationaalista toimijuutta on lähestytty tarkastelemalla nuorten elämänkerrontaa ja kerronnallisia positioitumisia, sekä institutionaalisten ympäristöjen, kuten Ohjaamon ja Avoimen ammattiopiston, kerronnallista ympäristöä kuin myös laajempia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia tarinamalleja, joita nuoret käyttävät kerronnassaan.

Väitöskirjan yhteenvedossa pyritään vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen: miten nuoren toimijuuden relationaalisuus tulee esiin nuorten elämänkerronnassa sekä toisaalta, miten nuorten elämää kehystävät instituutiot ja ohjaustyön kontekstit asemoivat toimijuutta. Ohjaustyön konteksteilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa paitsi PohjoisKarjalan Ohjaamoa ja Avointa ammattiopistoa myös nuorten elämässä läsnä olevia tai siinä vierailleita eri ammattilaisia, jotka ovat osa nuorten julkista tuki- ja palveluverkostoa.

Tutkimusaineisto koostuu 17 nuoren puolistrukturoiduista elämäkerrallisista haastatteluista sekä 12 nuoren seurantahaastatteluista, jotka on kerätty kahdessa aallossa vuosina 2014–2016 Pohjois-Karjalan Nuorten tuki -hankkeen (ESR-kausi 2010–2014) kehittämän Ohjaamon sekä valmentavaa koulutusta tarjoavan Avoimen ammattiopiston kontekstissa. Haastatteluaineistoa täydentävät Ohjaamossa ja Avoimessa ammattiopistossa vietetty kolmen kuukauden pituinen havainnointijakso maalis–toukokuussa 2014 ja Nuorten tuki-hankkeen yhteistyöverkostoon kuuluvien ammattilaisten ryhmähaastattelut. Aineistonkeruussa ja analyysissa on sovellettu etnografisen ja narratiivisen tutkimuksen lähestymistapoja.

Tutkimuksen tulosten valossa nuorten toimijuuden relationaalisuus ilmenee heidän mahdollisuuksissaan paitsi tavoittaa myös tunnistaa ja saada tunnustusta erilaisista resursseistaan. Nuoren itsensä tunnistamien resurssien arvo (tai arvottomuus) näytti määrittyvän tiiviisti ja vastavuoroisesti niissä sosiaalisissa yhteisöissä, joiden osa nuori oli. Nuoret tunnistivat resursseilleen käyttöarvoa usein muilta elämänalueilta kuin koulukontekstista, kuten perheen, ystävien tai palkkatyön piiristä. Koulutushistoriassa korostuivat negatiiviset kokemukset koulusta yhteisönä ja oppimisympäristönä. Ohjaamoa koskevassa kerronnassa nousi puolestaan esiin Ohjaamon yhteisöllisyys ja sosiaalinen tuki.

Vaikka nuoret nojautuivat kerronnassaan kulttuurisesti hallitseviin diskursseihin norminuoruudesta sekä aktiivisesta, itsenäisestä ja vastuuta ottavasta yksilötoimijasta, tarjosi Ohjaamo yhteisönä mahdollisuuksia myös toisenlaisten tarinoiden kuulemiseen ja kertomiseen. Erityisesti vertaisten kohtaaminen Ohjaamossa ja heidän elämäntarinoidensa ja kokemustensa kuuleminen antoivat nuorille arvokkaita tilaisuuksia purkaa norminuoruuden diskursseja, rakentaa vastakertomuksia kulttuurisesti hallitseville tarinamalleille ja tuottaa siten myös omille elämänkokemuksilleen vaihtoehtoisia merkityksiä. Tämän tutkimuksen havainnot tuovat siten esiin toimijuuden narratiivisen rakentamisen (ja purkamisen) mahdollisuuksia suhteissa ja yhteisöissä.

Tuloksista kävi myös ilmi, kuinka Ohjaamon jälkeen nuorten toimijuus ja pärjäämistä tukevat resurssit olivat tiiviisti kietoutuneet paitsi erilaisiin suhteisiin nuoren arjessa, myös institutionaalisissa ympäristöissä avautuviin vaikutusmahdollisuuksiin ja vastavuoroisten luottamussuhteiden syntymiseen koulun aikuisiin. Eräs tutkimuksen päähavainnoista on, että mitä marginaalisempaan asemaan nuori yhteiskunnallisesti joutuu, sitä keskeisemmäksi nousee tietynlainen sosiaalinen sitkeys ja toiveikkaana pysyminen vastoinkäymistenkin edessä. Tämä sinnikkyys on puolestaan yhteydessä nuoren sosiaaliseen tukiverkostoon, joka voi olla vahva tai hyvinkin hauras. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan nykytilasta havainto puhuu tylyä kieltä: koulujen ja oppilaitosten tukirakenteiden ja palveluverkostojen toimintatavat eivät tavoita riittävän hyvin heikommissa ja haavoittuvimmissa asemissa olevia nuoria, vaan nämä nuoret jäävät usein omien tukiverkostojensa varaan.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat myös havaintoa, että instituutioiden puitteissa tapahtuva ohjaus sisältää virallisia ja epävirallisia kulttuurisia vaatimuksia nuoren toimijuudesta ja odotuksia tietynlaisesta käytöksestä. Haastateltujen nuorten ohjauskokemukset erosivat keskeisesti siinä, etenikö ohjausprosessi ”nuorentahtisesti” – nuoren omilla ehdoilla ja vapaaehtoisuuteen pohjautuen – vai kokivatko nuoret ohjaustyön tavoitteet ammattilaisten tai instituutioiden sanelemiksi ilman, että heillä oli vaikutusmahdollisuuksia niiden muotoilemiseen. Ammattilaisten apuun tottuneiden ja tuetuksi tulleiden nuorten oli myös helpompi hallita institutionaalisia käytänteitä ja diskursseja.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että nuorten kokemus onnistuneesta ohjaussuhteesta rakentui kokonaisvaltaiselle ja tilaa antavalle kohtaamiselle. Tämä saattaa edellyttää nuorta auttavalta ammattilaiselta verrattain tiivistäkin rinnalla kulkemista ja nuoreen tutustumista elämänkontekstissaan. Ohjaustyön organisoinnin kannalta tämä edellyttää jalkautuvaa, pitkäaikaista ja myös havainnoivaa ja osallistuvaa työotetta. Tämä on haastava toteuttaa, jos ohjaus on vahvasti instituutioihin ja niiden järjestelmiin, ympäristöihin, toimintatapoihin ja tavoitteisiin sidottua. Ohjaamoiden kaltaisissa ympäristöissä ammattilaisten kiinnittymättömyys tietyn instituution toimintaraameihin sekä mahdollisuus osallistuvampaan ja yhteisössä tapahtuvaan ohjaustyöhön tarjoaa sinänsä hyviä lähtökohtia ohjausprosessille. Nuoren itsessään kantamat ja ohjausprosessinkin kannalta keskeiset voimavarat voivat tulla näkyväksi nuorilähtöisessä, tilaa antavassa, rinnalla kulkevassa ja yhteisöllisessä kohtaamisessa.

Tutkimuksen relationaalinen ja kerronnallinen näkökulma ja sen avaamat tulokset tekevät mahdolliseksi lähestyä nuorten toimijuuden rakentumisen haasteita uudella tavalla koulutus-, sosiaali- ja nuorisopoliitiikassa. Tutkimuksen tulokset ohjaavat keskustelua enemmän nuoren toimintakykyä heikentäviin rakenteellisiin ongelmiin, ohjaussuhteen rakentumista vaikeuttaviin palvelukäytäntöihin, koulujärjestelmän ongelmiin tunnistaa ja tukea nuorten osaamista ja oppimista, koulun sosiaalisen yhteisön merkitykseen nuoren toimijuudelle ja marginaaliin ajautumiselle sekä suhteiden ja yhteisön merkitykseen nuorten toimijuuden rakentumisessa.

Media in everyday life

Heta Mulari — to, 11 huhti 2019 00:00:00 +0300

Back cover text

In public debate, children’s and young people’s media cultures are often addressed through a binary perspective of haopes and fears. On the one hand, children’s and young people’s digital media competences are celebrated, while on the other hand we witness many concerns about changes in children’s and young people’s everyday lives due to digital media.

This selection of articles examines the media cultures of children and young people and their mediatised daily lives. The texts are based on a collection of articles published in Finnish in 2016 called Solmukohtia: Näkökulmia lasten mediakulttuurien tutkimusmenetelmiin ja mediakasvatukseen [Turning points: Perspectives on methodologies of researching children’s media cultures and on media education, ed. Heta Mulari] and on an Opinion essay (2017) on the mediatised leisure time of children and young people writ ten by Jani Merikivi, Heta Mulari and Fanny Vilmilä.

The texts have a shared methodological perspective, and ask: How are media images and devices woven into children’s and young people’s everyday lives? What types of questions and methods can be used to approach the theme in a research-based way, together with children and young people? What types of power relations are unavoidable? Multi-method research designs that aim at children’s and young people’s experiential knowledge and participation have an important place in research of the rapidly changing world of media.

”Naiseni on oma itsensä.”

Matleena Frisk — pe, 25 tammi 2019 00:00:00 +0200

Tutkimus tarkastelee sukupuolten ajallista muuttumista 1960–1970-luvuilla kulutustuotteiden ja ruumista koskevien ideaalien näkökulmasta. Tutkimuksen kontekstina on kyseisenä aikana tapahtunut voimakas kulutuksen kasvu ja seksuaalisuuteen liittyvien käsitysten murros. Se edustaa talous- ja sosiaalihistorian tieteenalaa. Tutkimus tuo kulutuksen jäsentämän arjen historian tarkasteluun sukupuolen näkökulman: se käsittelee kulutustuotteiden yhteyksiä nuoren naiseuden ja mieheyden normien muuttumiseen. Tutkimuksessa analysoidaan näitä yhteyksiä mainonnassa.

Tutkimuskohdetta rajataan muotoilemalla käsite intiimin ruumiilliset kulutustuotteet, jolla viitataan niin kutsuttuihin hygieniatuotteisiin, kuukautissuojiin, alusvaatteisiin ja ehkäisyvälineisiin sekä vastaaviin tuotteisiin, joilla muokataan ruumista intiimillä tasolla. Tuotteiden käytön syyt, kuten henkilökohtaiseen puhtauteen liittyvät käsitykset, kytkeytyivät sukupuolitettua ruumista koskeviin normeihin. Näin tuotteiden kulutuksen kasvu ja normit liittyivät yhteen. Tutkimus kysyy, millaisia kytköksiä intiimin ruumiillisten kulutustuotteiden käytön ja ruumiillisen nuoren naiseuden ja mieheyden normien välillä oli 1960-luvun ja 1970-luvun alun suomalaisessa nuorille suunnatussa kaupallisessa populaarikulttuurissa. Tutkimuksen keskeisenä lähteenä on laajalevikkinen nuorten musiikkilehti Suosikki. Tarkastelua on täydennetty kotitaloustiedustelujen ja muistitietoaineiston avulla muodostetulla kuvalla tuotteiden käyttöympäristöstä.

Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Koska seksuaalisuuden ymmärretään tutkimuksessa normittavan sukupuolia, myös heteroseksuaalisuuden normien muuttumista aineistossa analysoidaan. Tutkimuksen lähdeaineistoon on valittu intiimin ruumiillisiksi ymmärrettyjen kulutustuotteiden mainokset tutkittavalta ajalta sekä mainokset, joissa mainostamisen teemana käytettiin parisuhteita ja seksuaalisuutta. Näin aikaansaadussa tutkimusasetelmassa tarkasteltavia mainostyyppejä on kolme: mainokset joissa seksuaalisuus ja seurustelu liitettiin intiimin ruumiilliseen tuotteeseen, mainokset joissa intiimin ruumiillisia tuotteita mainostettiin muilla keinoilla, ja mainokset joissa muita tuotteita mainostettiin vastaavilla seksuaalisuuteen ja seurusteluun kytkeytyvillä keinoilla.

Työn alkuosa analysoi Suosikki-lehdessä asetettuja normeja, jotka koskevat nuorten seurustelua ja seksuaalisuutta, tyttöjen ja poikien olemusta, ulkonäköä ja käytöstä. Seurustelusuhteissa korostunutta samankaltaisuuden tai yhteenkuuluvuuden ideaalia, johon liittyi usein parin me-muotoinen puhe itsestään, luonnehditaan käsitteellä meisyys. Vaikka lehti esitti 1960-luvun lopulta lähtien suhtautuvansa seksuaalisuuteen uudenaikaisesti ja moralisoimatta, kysymys tytön seksuaalisesta maineesta esiintyi yhä Suosikeissa. Pikemminkin tila tytön seksuaaliselle toimijuudelle syntyi meisyys-ideaalin mukaisen parisuhteen sisään.

Tutkimuksen loppuosassa tuotteiden ja sukupuolten normien suhdetta lähestytään tarkemmin kahden tapauksen kautta, joiksi on valittu nuorten miesten deodorantin käytön vakiintuminen ja nuorten naisten käyttämien kuukautissuojien muuttuminen. Tapaukset avaavat kaksi erilaista tulokulmaa siihen, miten tuotteet ja niiden käyttö kutoutuivat osaksi sukupuolta koskevaa ymmärrystä. Deodorantti oli mielletty feminiiniseksi hajusteeksi ja yleistyi laajamittaisesti käyttöön vasta kun sekä nuoren mieheyden ymmärtäminen että deodoranttiin tuotteena liitetyt merkitykset alkoivat muuttua. Kertakäyttöisten kuukautissiteiden tarkastelu taas keskittää huomion tuotteiden saatavuuteen ja elintason nousuun. Tamponien käytön yleistymisen tapauksessa keskeistä oli sen sijaan miesten deodoranttien tavoin sukupuolta koskevien normien muutos. Esiaviollista seksuaalisuutta koskevien käsitysten murros heijastui mainontaan siten, että erityisesti tyttöjen ruumiiseen liittyvien tuotteiden yhteydessä viitattiin usein seurusteluun ja seksuaaliseen suhteeseen. Mainosten tapa yhdistää tuotteita aiempaa avoimempaan seksuaalisuuden esittämiseen tuotti ideaalia paljastettavasta ruumiista, joka rakennettiin mainostettujen tuotteiden avulla, mutta ymmärrettiin luonnolliseksi.

Youth in the media city

Johanna Sumiala , Annaliina Niitamo — ke, 23 tammi 2019 00:00:00 +0200

Back cover text

Welcome to the journey of two media cities, Helsinki and Saint Petersburg, to explore young people’s lives and cultures on the move in these environments and landscapes! As a reader, you may dive into partly hidden urban youth subcultures: encounters in an urban circus, active Pokémon Go player communities, sticker artists redefning the city, or debating gender in grafti subculture.

Take a look at just one essay or read them all. Or you may want to focus solely on the ponderable photos, or drift away by listening to the mesmerizing metro sounds in the digital version of this book, available here: www.youth-in-the-mediacity.org.

Väkivallattomuuden sanomaa yläkouluihin hiphop-kulttuurin keinoin

Sofia Laine — ma, 05 marras 2018 00:00:00 +0200

Break the Fight® on Arja Tiili Dance Companyn vuonna 2014 käynnistämä taidetoimintamalli, jossa koulukiusaamista ja syrjäytymistä ehkäistään katukulttuurin ja esittävän taiteen keinoin. Tässä tutkimuksessa seurattiin ja arvioitiin Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa Break the Fight! Kiertue- ja mallinnushanketta, joka toteutettiin vuosina 2017–2018 neljässä kunnassa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Lisäksi kahdessa kunnassa toteutettiin osallisuustyöpajat nuorille sekä päättäjäkeskustelutilaisuudet osana kehittävää toimintatutkimusta. Tutkimuksessa seurattiin ja arvioitiin breikkityöpajoja, Break the Fight – I was here! -ammattitanssiteosta, osallisuustyöpajoja ja päättäjäkeskustelutilaisuuksia kokonaisuutena sekä yksittäisinä toimintoina. Keskeisinä tutkimuskysymyksinä oli, kuinka hyvin nämä yksittäiset toiminnot tai niiden yhdistelmät pystyvät vähentämään koulukiusaamista, ja lisäävätkö toiminnot joillakin tavoin nuorten hyvinvointia.

Aineiston keruussa on hyödynnetty osallistuvaa havainnointia, palautelomakkeita (pelkästään breikkityöpajoista saatiin 833 kirjallista palautetta), toimintatutkimusta ja haastatteluja. Seurannan, arvioinnin ja toimintatutkimuksellisten osioiden pohjalta esitetään toiminnoille erilaisia kehittämisehdotuksia sekä mallinnuksia lyhyille ja pidemmille työskentelyprosesseille jatkossa.

Arviointitutkimuksen keskeisimpänä tuloksena vahvistuu ajatus pitkäkestoisen työskentelyn tekemisen tärkeydestä samojen oppilaiden kanssa pistemäisten interventioiden sijaan. Pidemmillä prosesseilla on jatkossa mahdollisuus tukea myönteisesti koulun yhteishenkeä ja sitä kautta vähentää koulukiusaamista. Jatkossa osallisuustyöpajojen toiminnot olisi syytä integroida osaksi taidetyöpajojen prosessinomaista työskentelyä. Näin nuorten näkemykset siitä, miten koulun yhteishenkeä voisi parantaa ja koulukiusaamista vähentää, pääsisivät moniäänisesti ja mahdollisesti myös heidän itse rakentamaansa taide-esitystä hyödyntäen päättäjille esille. Nuoret kannattaisi ottaa mukaan myös ammattitanssiteoksien harjoittelu- ja rakennusvaiheeseen – näyttää heille keskeneräisyyttä, epäonnistumisia, virheitä – myös huipputaiteilijoiden työskentelyprosesseissa. Kaikki tekevät virheitä, mutta virheiden kautta voi myös löytyä jotain aivan uutta ja uniikkia, jota voi hyödyntää taiteessa ja ilmaisussa.

Tyttöenergialla kasvaneet

Aino Tormulainen — ma, 20 elo 2018 00:00:00 +0300

Tutkimuksessa tarkastellaan populaarikulttuurin tyttöenergiaa osana aikansa suomalaista yhteiskuntaa. Tutkimus tuo tyttöenergiaa ja postfeminismiä käsittelevään keskusteluun historiallista perspektiiviä analysoimalla 1990–2000-lukujen vaihteen populaarikulttuurista ilmiötä muistelu- ja aikalaisaineistojen valossa. Tarkastelu keskittyy siihen, millainen ilmiö tyttöenergia oli Suomessa, millaisia muotoja se sai ja miten ilmiön kohderyhmän tytöt, nyt jo aikuiset naiset, sitä muistelevat ja tulkitsevat tämän päivän näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto muodostuu tätä tutkimusta varten kootusta, ryhmämuotoisesti tuotetusta muisteluaineistosta, johon osallistui 30 muistelijaa. Lisäksi aineistoa täydentää aikalaisaineisto: tyttöenergiaa käsittelevät media-aineistot, arkistoaineistot ja tutkijan henkilökohtaiset dokumentit.

Tutkimuksen laajempana viitekehyksenä on 1990-luku ja vuosituhannen vaihde Suomessa. Kyseisenä aikana tapahtui monia nuorten elämään arjen tasolla vaikuttaneita muutoksia, kuten internetin valtavirtaistuminen ja mediakentän laajentuminen, mutta myös yhteiskunnallisia muutoksia useista sukupuolten tasa-arvon edistysaskeleista esimerkiksi maan ensimmäisen naispresidentin valintaan vuonna 2000. Samaan aikaan kansainvälinen feminismiä popularisoiva tyttöenergia nosti tyttöjä aktiivisiksi toimijoiksi populaarikulttuurin kuvastoissa. Tutkimus analysoi muisteluaineiston perusteella sitä, millaista oli kasvaa tytöstä nuoreksi naiseksi tyttöenergian rinnalla. Lisäksi tutkimus selittää millainen ilmiö tyttöenergia oli Suomessa.

Sisällöllisesti tarkastelu painottuu kolmeen tyttöenergiailmiön ulottuvuuteen. Ensinnäkin tutkimuksessa tarkastellaan ilmiön määrittelyä ja sen kansallista kokemista moniaineistoisesta näkökulmasta käsin. Toiseksi keskitytään muisteluaineiston niihin tyttöenergiailmiötä koskeviin kertomuksiin, jotka nähdään nyt aikuisena osana oman elämän siirtymäkausia, sosiaalisten suhteiden, ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden kehittymistä sekä roolimallien asettumista. Kolmanneksi tarkastellaan ilmiötä ja siihen liitettäviä muistoja suomalaisen yhteiskunnan ja postfeminismin kontekstissa. Eri ulottuvuuksien tarkastelu tuo esille Suomessa koetun tyttöenergian kytkeytymisen osaksi sukupolvikokemuksia, sukupuolen rakentumista ja feminismin nykykeskusteluja.

Tutkimus osoittaa, että tarkasteltuna aikana tyttöenergia oli populaarikulttuurinen sukupolvikokemus, joka oli sukupuolittunut ja kokemuksellinen. Tyttöenergia oli kaupallinen ja tietoisesti melko nuorille, jopa lapsille suunnattu. Sen keskeisiksi piirteiksi aineistossa määrittyivät tyttö- ja naistoimijuus, yhteisöllisyys, feminiinisyys, rohkea asenne ja sukupuolten tasa-arvo, joiden myötä tyttöenergia asettuu osaksi laajempaa postfeminististä kulttuuri-ilmiötä. Tutkimus näyttää, että tyttöenergiailmiö teki näkyviksi monia sukupuoleen liittyvien määritysten muutoksia, mikä suomalaisessa kontekstissa asettui sopivasti yhteiskunnallisten tasa-arvon edistysaskeleiden rinnalle. Yhteiskunnallinen muutos taas heijastui ja näkyi populaarikulttuurin muutoksissa ja sitä kautta vaikutti myös tyttöjen elämän, asenteiden ja mallien uudistumiseen. Tyttöenergia rikkoi monin tavoin sukupuolijärjestystä ja uudisti totuttuja ajattelutapoja toimien tarpeellisena sukupuolivallan horjuttajana.

”Kadulla me ollaan niiden nuorten paikoilla”

Karla Malm — ma, 11 kesä 2018 00:00:00 +0300

Nuorille liikkumisen helpottuminen tarkoittaa pieneneviä etäisyyksiä ja samalla uusia tapoja käyttää kaupunkitilaa. Tämä heijastuu nuorten elämään ja voi muuttaa liikkumisen ja hengailun ohella kaveripiirien rakentumista ja jopa identiteettejä. Nuorten lisääntyneet liikkumis- ja kokoontumismahdollisuudet vaikuttavat nuorisokulttuuria määrittäviin paikallisiin ja maantieteellisiin ehtoihin. Nuorisokulttuurinen maantiede asettaa myös nuorisotyölle kulttuuriset, sosiaaliset ja maantieteelliset ehdot, joiden puitteissa se toimii (Salasuo 2008, 209–223; Kiilakoski ym. 2011, 62). Vantaalla kehäradan valmistumisen lähestyessä ryhdyttiin pohtimaan, millaisia muutoksia kehärata toisi mukanaan nuorten maailmaan. Nuorisotyö raiteilla -hanke on yksi vastaus siihen, miltä nuorisotyön toimintamuodot uudenlaisessa ympäristössä voivat näyttää.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke sai alkunsa syksyllä 2015. Tarkoituksena on viedä nuorisotyö sinne, missä nuoret liikkuvat ja viettävät vapaa-aikaansa. Toiminnan toteutuksesta ja organisoinnista vastaa Vantaan kaupungin nuorisopalvelut. Vantaalla raidenuorisotyöntekijöiden työskentely keskittyy erityisesti kehäradan varrelle. Tärkeä osa Nuorisotyö raiteilla -hanketta on yhteistyöverkosto, johon nuorisotyöllisten tahojen lisäksi kuuluu muun muassa Itä-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitokset, vartiointiliikkeitä ja joukkoliikenteestä vastaavia yhtiöitä.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Nuorisotyö raiteilla -hankkeen työmuotoa uudenlaisessa nuorisokulttuurisessa maisemassa ja arvioida menetelmien vaikutuksia niin nuorten kuin nuorisotyöntekijöiden ja yhteistyökumppanien näkökulmasta. Tutkimusaineisto on koottu etnografisia menetelmiä ja haastatteluita yhdistelemällä ja soveltamalla. Aineisto sisältää tutkijan kenttäpäiväkirjan ja 34 haastattelua (nuoret n=24, nuorisotyöntekijät n=5 ja yhteistyökumppanit n=5).

Ennaltaehkäisevä toiminta on saanut paljon painoarvoa raidenuorisotyössä, ja sillä viitataan moniin erilaisiin lähestymistapoihin ja tilanteisiin. Tässä tutkimuksessa raidenuorisotyön lähestymistavat ja kohtaamiset jaetaan kolmeen ulottuvuuteen, jotka ovat 1) arkiset kohtaamiset, 2) kohdennettu ennaltaehkäisy ja 3) puuttuminen. Yhdessä ulottuvuudet muodostavat pyramidin, jonka kaikki ulottuvuudet toimivat osana ennaltaehkäisevää toimintaa.

Arkiset kohtaamiset ovat perusta, jossa nuorten ja nuorisotyöntekijöiden väliset sosiaaliset suhteet rakentuvat. Tutustumisen ja myönteisen tunnistamisen kokemukset luovat pohjaa luottamukselle. Kohdennettu ennaltaehkäisy pyrkii havainnoinnin ja kasvatuksellisen auktoriteetin keinoin katkaisemaan orastavien ongelmien kärjistymisen konflikteiksi. Puuttuminen on toimintaa tilanteissa, joissa konflikti on jo olemassa. Konflikti useimmiten vaatii nuorisotyöntekijöiden ohella muiden ammattiryhmien, kuten poliisin tai vartijoiden, osallistumista. Konfliktitilanteessa nuorisotyöntekijöiden tehtävänä on nuoren tukeminen. Tukeen turvautuminen edellyttää nuorten luottamuksen saavuttamista. Näin ollen arkisissa kohtaamisissa rakentuva luottamus on pohja, jolle kohdennettu ennaltaehkäisy ja puuttuminen ovat rakennettu.

Nuorilla oli monenlaisia kokemuksia erilaisista raidenuorisotyön ulottuvuuksista. Pääsääntöisesti nuoret keskittyivät kertomaan positiivisia kokemuksia arkisista kohtaamisista ja jokapäiväisestä tuesta. Lisäksi kasvatuksellisen auktoriteetin käyttämistä pidettiin yleensä hyvänä tai neutraalina asiana. Joillakin nuorilla oli kokemuksia kärjistyneistä konfliktitilanteista, joissa nuorisotyöntekijät olivat tarjonneet heille tukea ja turvaa.

Osa nuorista kritisoi nuorisotyöntekijöiden jalkautumista julkisiin ja puolijulkisiin tiloihin, kuten kauppakeskuksiin. Heidän toiveensa on viettää aikaa toistensa kanssa ilman aikuisia. Nuorisotyöntekijä ei välttämättä ole tervetullut kaikkiin tilanteisiin, ja huolimatta nuorisotyöntekijöiden toiveesta kunnioittaa tätä, nuoret kertoivat kokemuksista, joissa tämän toiveen ei koettu toteutuneen. Kritiikistä huolimatta useimpien nuorten suhtautuminen raidenuorisotyöhön on kuitenkin positiivinen tai neutraali. Luottamusta työmuodon toimivuuteen herättää, että se on tuttu nuorten enemmistölle erityisesti niiden nuorten joukossa, jotka liikkuvat kaupunkitilassa aktiivisesti ja hengailevat paljon. Olennaisin raidenuorisotyön vaikutus onkin, että raidenuorisotyöntekijät vaikuttavat monille nuorille olevan juuri sitä mitä ovat toivoneet: turvallisia aikuisia, joiden tukeen nuoret uskaltavat luottaa.

Kohtaamisia retkillä

Jenni Moisio — ti, 08 touko 2018 00:00:00 +0300

Tutkimus käsittelee retkihanketta, joka toteutettiin kahdessa Pelastakaa Lasten erityislastenkodissa vuonna 2017. Hankkeessa pyrittiin yhteisöllisen harrastus- ja retkitoiminnan kautta tukemaan lastenkodissa asuvien lasten ja nuorten yksilöllistä kasvua ja kehitystä sekä hoitavan yhteisön rakentumista. Tutkimuksessa on tarkasteltu, miten retkihanke ilmenee lastenkodin aikuisten ja nuorten sekä vertaisten välisissä suhteissa. Tutkimusaineisto on tuotettu kahdessa erityislastenkodissa, joissa tutkija on osallistunut lastenkotien arkeen sekä syysretkille. Nuorten ja aikuisten sekä vertaisten välisiä kohtaamisia retkillä on havainnoitu etnografisella otteella, ja tutkimukseen on haastateltu seitsemää nuorta ja kolmea aikuista. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat osallisuus ja yhteisöllisyys sekä kohtaaminen ja vuorovaikutus.

Raportissa kuvaillaan retkihankkeen toteutusta sekä syysretkien rakennetta ja ympäristöä. Retkien aikaisia kohtaamisia ja vuorovaikutusta analysoidaan neljän käsitteen kautta, jotka ovat yhteensointuva (Lunabba 2013), epävireinen (Lunabba 2013), monitulkintainen ja mutkaton vuorovaikutus. Retkien arjesta poikkeavat sosiaaliset ja materiaaliset olosuhteet luovat erityisen areenan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevalle vuorovaikutukselle, mutta poikkeavat olosuhteet saattavat myös estää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevia kohtaamisia.

Yhteensointuvassa vuorovaikutussuhteessa osapuolet pyrkivät neuvottelevan position kautta toisen kokemusmaailman ymmärtämiseen. Retkiolosuhteissa nuorten ja ohjaajien väliset roolit saattavat muuttua, sillä yhteisten ohjattujen ohjelmien kautta nuorten ja ohjaajien on mahdollista asemoitua valtasuhteiltaan tasavertaisempiin asemiin, mikä luo pohjaa yhteensointuvalle vuorovaikutukselle. Epävireinen vuorovaikutus on kireää ja konfliktiherkkää, ja tilanteista puuttuu toisen kokemusmaailman ymmärrykseen pyrkiminen. Ennakoitavuuden ja rakenteiden niukkuus voi johtaa väärinymmärryksiin ja tilanteisiin, joissa ohjaajien valta- ja auktoriteettiasema korostuvat. Valta-asemien korostuminen voi ilmetä konfliktisena,epävireisenä vuorovaikutuksena nuorten ja aikuisten välillä.

Tutkimuksessa havaitaan, että ohjaajien ja nuorten välinen vuorovaikutus on myös monitulkintaista. Tällaisissa tilanteissa osapuolet kokevat vuorovaikutuksen eri tavoin tai tutkija tulkitsee tilanteet toisin kuin tilanteen osapuolet. Vuorovaikutuksen kokemuksellisuudesta johtuen toisen aseman ymmärtäminen vaatii dialogisuutta, sillä kohtaamisten merkitysten toisin tulkitsemisen mahdollisuus on suuri. Lisäksi retkien aikaisen vuorovaikutuksen havaitaan olevan mutkatonta. Mutkattomat vuorovaikutustilanteet eivät rakennu aktiivisen toiminnan ympärille, vaan kiireettömyyden ja ohjelmattomuuden kautta. Mutkattomissa kohtaamisissa nuorilla on mahdollisuus ottaa tilanne haltuun valitsemalla vuorovaikutuksen muoto ja määrä, ja ohjaajien tehtäväksi jää antaa nuorille tämä tila.

Tutkimuksessa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tarkastellaan käytännön tasolla retkien aikaisissa kohtaamisissa muotoutuvina. Tutkimuksen näkökulman kautta osallisuus on mahdollista tulkita laajemmin kuin vain hallinnollisena, mielipiteen selvittämiseen typistyvänä velvoitteena, jossa lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksella ei ole merkitystä. Raportin lopuksi esitetään retkitoimintamalli, jossa retkien toteutusta kuvataan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevat sekä estävät kohtaamiset huomioiden.

Kamppailua kunnioituksesta

Anni Rannikko — ti, 10 huhti 2018 00:00:00 +0300

Tämä on tutkimus nuorten vaihtoehtoliikunnan alakulttuureihin paikantuvasta liikuntakulttuurin muutoksesta. Tarkastelen kymmentä verrattain uutta liikuntalajia, joiden harrastajayhteisöt käsitteellistän vaihtoehtoliikunnan alakulttuureiksi. Analysoin, millaisia moraalisia järjestyksiä vaihtoehtoliikunnan kentillä käytävissä peleissä tuotetaan ja millaisia hierarkioita järjestykset synnyttävät. Tutkimus on etnografinen, ja sen tutkimusaineisto muodostuu osallistuvasta havainnoinnista, haastatteluista ja verkkokyselystä. Olen analysoinut aineistoja risteävien erojen näkökulmasta keskittyen erityisesti sukupuoleen.

Vaihtoehtoliikuntalajeja keskeisimmällä tavalla määrittävät moraaliset järjestykset ovat vaatimus kaikkien yhtäläisestä oikeudesta julkiseen tilaan sekä pyrkimys kohti keskinäisen kunnioituksen kulttuuria, jossa kaikki lajiharrastajat ovat yhdenvertaisesti arvostettuja. Näiden järjestysten avulla rajataan sitä, kenellä on mahdollisuus kuulua vaihtoehtolajien alakulttuureihin; toisaalta niiden avulla rakennetaan alakulttuurien sisäisiä hierarkioita. Moraalisten järjestysten kautta vaihtoehtolajialakulttuurit osoittavat liikuntakulttuuriin liittyviä epätoivotuiksi määrittelemiään ilmiöitä. Näitä ovat esimerkiksi mukaan pääsemisen vaikeus, liikuntakulttuuria moniulotteisesti läpileikkaava kilpailullisuus, syrjintä ja legitiimin aseman saavuttanut hierarkkisuus. Kunnioituksen vaatimus paljastaa myös julkiseen tilaan liittyvää ulossulkemista ja epätasa-arvoa. Vaihtoehtoliikuntaa harrastavat nuoret rakentavat moraalista järjestyskoodistoaan yhteiskunnassa, jossa kunnioitukselle perustuvat sosiaaliset suhteet eivät ole itsestään selviä.

Monialainen verkostotyö ja koulukiusaaminen

Noora Hästbacka — ke, 04 huhti 2018 00:00:00 +0300

Koulu on yksi keskeisin lasten ja nuorten sosiaalisista toimintaympäristöistä. Kouluissa tapahtuu paljon lasten ja nuorten kehityksen kannalta myönteistä vuorovaikutusta, mutta myös kiusaamista ja jopa väkivaltaa. Aseman Lapset ry käynnisti vuonna 2017 K-0 -hankkeen, jossa selvitetään Helsingin alueen peruskouluissa tapahtuneita pitkittyneitä kiusaamistilanteita. Tilanteita yhdistävä piirre on ollut rikosilmoitus tai virka-apupyyntö poliisille.

K-0 -hankkeessa on hyödynnetty työmenetelmiä, jotka on havaittu hyviksi nuorten rikolliseen ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen puuttumisessa. Lisäksi on hyödynnetty aiempaa yhteistyötä poliisin ja sovittelutoimiston kanssa. Tapausten selvittelyn jälkityössä on tehty yhteistyötä nuorisotyön toimijoiden sekä sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa. Tavoitteena on ollut tukea koko kouluyhteisön hyvinvointia ja turvallisuutta sekä räätälöidä kaikille osapuolille tarvittava yksilöllinen tuki. Hankkeen tavoite on ollut niin ikään kehittää ammattilaisten työvälineitä ja verkostojen toimintaa koulukiusaamisen vähentämiseksi.

Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi kiusaamistapauksia, tapahtumien taustoja ja niiden selvittämistä sekä kiusaamiseen puuttumisen kehittämistä eri osapuolten näkökulmista. Tutkimus on toteutettu toiminta- ja tapaustutkimuksen menetelmiä soveltaen. Tutkimukseen on valittu lähempään tarkasteluun kaksi K-0 -hankkeen työn kohteeksi tullutta kiusaamistapausta, joiden kautta tutkimuskysymyksiä tarkastellaan. Tutkimus perustuu kentällä kerättyyn haastattelu- ja havainnointiaineistoon. Tutkimuksessa haastateltiin neljä koulun edustajaa, kolme nuorisotyön edustajaa, kaksi poliisia, kaksi hankkeen työntekijää, kaksi vanhempaa ja yksi nuori. Haastatteluiden ohella tutkija osallistui hankkeen sidosryhmätapaamisiin ja kiusaamistapauksiin liittyviin neuvotteluihin. Lisäksi tutkijan käytössä on ollut K-0 -hankkeen työntekijöiden tuottamat raportit vuoden 2017 kiusaamistapauksista.

Tapaukset tekevät näkyviksi, millaisia osapuolia ja tekijöitä kiusaamistilanteisiin liittyy, ja miten tilanteet ovat päässeet eskaloitumaan. Tapausten avulla kuvataan koulun toimintatapoja, eri osapuolten kertomuksia tapahtumista sekä K-0 -hankkeen mukaan tuloa ja työskentelytapaa. Tutkimusaineiston kautta avautuu näköala kiusaamistilanteiden monimutkaiseen todellisuuteen ja kokemusten sekä tulkintojen ristiriitoihin. Eri osapuolten näkemykset tilanteen luonteesta ja taustoista voivat olla etäällä toisistaan, jolloin ei päästä yhteisymmärrykseen myöskään ratkaisukeinoista. Tapausten selvittämistä vaikeuttaa luottamuksen puute kodin ja koulun välillä.

Tutkimus osoittaa, että pitkittyneissä kiusaamistilanteissa, tarvitaan monialaista yhteistyötä ja tukea myös koulun ulkopuolelta. Viranomaisilla ei ole yhdenmukaisia toimintakäytäntöjä vakavia kiusaamistilanteita varten, eikä myöskään linjausta siitä, kenen vastuulla on kouluväkivallan selvittäminen erityisesti alle 15-vuotiaiden kohdalla. Koulun oppilashuoltoryhmän, opettajien, poliisin, lastensuojelun, nuorisotyön ja perheiden välisen yhteistyön kehittämisellä voidaan vastata tutkimuksen esiin nostamiin haasteisiin ja puuttua rakentavammin vakaviin kiusaamistilanteisiin.

Nuorten turvapaikanhakijoiden elämää vastaanottovaiheessa

Veronika Honkasalo, Karim Maiche, Henri Onodera, Marja Peltola, Leena Suurpää — pe, 22 joulu 2017 00:00:00 +0200

Maailmanlaajuinen muuttoliike koskee ennen kaikkea lapsia ja nuoria. Myös Suomeen syksyllä 2015 saapuneista turvapaikanhakijoista reilusti yli 80 prosenttia on alle 35-vuotiaita. Tästä huolimatta globaalia muuttoliikettä ja sen vaikutuksia lapsiin ja nuoriin tarkastellaan harvoin nuorisopoliittisesta ja nuorisotutkimuksellisesta näkökulmasta. Kirjoitussarja Nuorten turvapaikanhakijoiden elämää vastaanottovaiheessa pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen.

Kirjoitussarja keskittyy etupäässä yksin Suomeen tulleiden alaikäisten ja heidän parissaan toimivien ammattilaisten kokemuksiin. Kirjoituksissa tarkastellaan sitä, millä tavalla juridiset linjaukset ja maahanmuuttopoliittiset käytännöt vaikuttavat nuorten elämäntapoihin, sosiaalisiin suhteisiin, vapaa-aikaan ja arkeen, kun sitä leimaa loputon odottaminen ja epävarmuus omasta tulevaisuudesta. Moniäänisessä kirjoitussarjassa tutkijat, nuorten parissa toimivat ammattilaiset, asiantuntijat ja kansalaisjärjestöjen edustajat esittävät myös konkreettisia ehdotuksia siitä, miten yksin tulleiden alaikäisten asemaa voitaisiin parantaa.

Kirjoitussarja pohjautuu tutkimus- ja vapaaehtoishankkeeseen, jonka Nuorisotutkimusverkosto toteutti yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n ja Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan kanssa.

Young People in Reception Centres

Veronika Honkasalo, Karim Maiche, Henri Onodera, Marja Peltola, Leena Suurpää — pe, 22 joulu 2017 00:00:00 +0200

Global migration poses particular concerns for children and young people. Eighty per cent of asylum seekers moving to Finland in autumn 2015 were under the age of 35. In spite of statistics like these, the consequences of global migration on children and young people are seldom mentioned in policy and youth research.

Young People in Reception Centres aims to address this research gap by drawing on the work of youth researchers and specialists working with young asylum seekers. In particular, authors concentrate on unaccompanied minors and professionals working with them. Many of the personal accounts included in this collection illustrate everyday life, social networks and leisure time of young asylum seekers, and emphasise certain constraints that judicial and immigration policies have on these groups of people.

All of the essays included in this collection have been written as part of a project initiated jointly by the Finnish Youth Research Network, Save the Children (Finland) and the Youth Council of the Finnish State, in order to document the viewpoints of young people, professionals, NGO representatives, with the aim of improving the lives of young asylum seekers in Finland.

Sammuuko savuke, nouseeko nuuska?

Mikko Piispa — ma, 11 joulu 2017 00:00:00 +0200

Tässä tutkimuksessa on haastatteluiden kautta selvitetty yläkouluikäisten nuorten mielikuvia, asenteita ja käsityksiä tupakkatuotteista ja niiden käytöstä. Lisäksi tutkittiin tupakkatuotteiden käytön sosiaalisia ja nuorisokulttuurisia kytköksiä. Tutkimushaastattelut kerättiin nuorisotaloilla Oulussa, Kouvolassa ja Espoossa. Haastattelut tehtiin pääosin ryhmähaastatteluina, ja niihin osallistui yhteensä 33 nuorta. Nuorissa oli niin tupakoimattomia, tupakoivia kuin muita tupakkatuotteita käyttäviä ja kokeilleita.

Tupakkakokeilujen keskeisiksi syiksi nuoret näkivät kaveriporukan ja kokeilunhalun. Terveyshaitat vaikuttivat olevan nuorilla varsin hyvin tiedossa, myös tupakoitsijoilla. He eivät puolustelleet käyttöään, vaan kertoivat koetuista haitoista ja pohtivat lopettamista tai vähentämistä. Tupakoimattomille keskeisiä syitä savuttomuuteen olivat muun muassa tupakan paha haju, vaikutus urheilusuorituksiin sekä vakavammat terveyshaitat. Yleisesti he näkivät tupakan turhana, tyhmänä tapana. Tupakoiville keskeisiä syitä vähentää tai lopettaa olivat niin ikään tupakan heikentävä vaikutus urheilusuoritukseen, paha haju, riippuvuus ja vaikutus ulkonäköön, kuten hampaiden kellertymiseen. He olivat myös hyvin yksimielisiä siinä, että tupakoimattomat eivät putoa kaveriporukasta, vaikka olisivat itse pelänneet sitä aiemmin. Tupakoinnin ”hyödyksi” mainittiin lisäksi stressin lievitys. Etenkin yhdeksäs luokka vaikutti olevan stressaava ajankohta nuorten elämässä.

Osa haastatelluista, etenkin pojista, näki nuuskan ja sähkösavukkeet vähemmän haitallisina aineina kuin savukkeet. Osa olikin siirtynyt näihin. Keskeinen perustelu oli, että nämä eivät haitanneet urheilusuoritusta siinä missä savukemuotoinen tupakka. Etenkin tytöt, mutta myös osa pojista, näkivät kuitenkin nuuskan vähintään yhtä haitallisena, ja myös ”ällöttävämpänä” kuin savukkeet. Varsinkin savuttomilla nuorilla vaikutti olevan hyvin vähän tietoa sähkösavukkeista. Monet, etenkin käyttäjät, kokivat ne kuitenkin suhteellisen harmittomina, varsinkin, jos niissä ei käytetty nikotiinia. Sähkösavukkeet nähtiin osin myös muoti-ilmiönä, joka useiden arvioiden mukaan olisi menossa ohitse.

Nuoret eivät yhdistäneet tupakkaa selkeästi mihinkään ryhmäilmiöihin tai nuorisokulttuureihin. Yleinen oli kuitenkin näkemys, että sellaiset nuoret, joilla menee muutoinkin huonommin ja jotka käyttävät muitakin päihteitä, herkemmin myös tupakoivat. Toisaalta tupakan nähtiin liittyvän jossain määrin myös yleiseen, ehkä epämääräiseenkin ”hengailuun”. Vastaavasti tavoitteellisemmin elämään suhtautuvien nähtiin olevan paremmin suojassa tupakoinnilta. Tupakoitsijat saattoivat kutsua heitä ”hikareiksi”. Tupakassa ei kuitenkaan nähty mitään ”coolia” tai suosiota lisäävää, vaikka ”näyttäminen” tai ”piireihin pääsy” voi olla syy ainakin kokeiluihin.

Myöskään nuuskaan tai sähkösavukkeisiin ei yhdistetty ”cooliutta”. Molemmat vaikuttaisivat kuitenkin olevan tietyissä, yleensä poikien porukoissa suhteellisen suosittuja ja yleisiä. On kuitenkin epäselvää, liittyykö niihin samanlaista statusarvoa kuin tupakkaan on varsinkin aikaisemmin liittynyt. Tätä vastaan puhuu ainakin se, että tytöt pääsääntöisesti vierastavat näitä tuotteita. Nuuska on silti statukseltaan neutraalimpi tuote kuin savukkeet: ei erityisen ”cool”, mutta ei kovin pahakaan. Nuuskan suhteen tyypilliseksi käyttäjäryhmäksi määrittyivät jääkiekkoilijat ja osin myös muut urheilijat. Jääkiekon ja nuuskan suhde on voimakas ja ilmeinen. Lisäksi aineistosta nousi selvästi esille tupakan ja eräänlaisen ”raksa-amiskulttuurin” yhteys, vaikka nuoret eivät tätä eksplisiittisesti määritelleetkään. Kyseisessä kulttuurissa tupakointi alkaa usein jo kauan ennen ammattikoulua tai työelämää. ”Isien tavoille” opitaan asuinympäristön, kaveriporukan ja myös kotoa saatujen vaikutteiden kautta, vaikka vanhemmat pyrkisivät kieltämään lastensa tupakoinnin.

Tutkimus osoittaa, kuinka tärkeää terveys on tämän päivän nuorille. Hekin, jotka käyttivät nikotiinituotteita, usein jäsensivät käyttöään ja siihen liittyviä pohdintojaan terveysnäkökulmasta käsin. Tähän yhdistyvät kiinteästi urheilu ja liikunta hyväksi koettuina elämäntapoina, joita etenkin tupakointi haittaa. Terveys, liikunta ja päihteet nähdään toisaalta myös yksilöllisiksi valinnoiksi, jokaisen ”omaksi asiaksi”. Siten toisten nikotiinituotteiden käyttöön ei kovin helposti puututa, tai sitä ei tuomita, vaikka pidettäisiinkin tyhmänä tapana. Yhtä kaikki liikunnalliset elämäntavat ja voimakkaana elävä terveyseetos tarjonnevat tarttumapintoja ehkäisevään työhön. Jälleen on muistettava, että etenkin pojat näkevät nuuskan ja sähkösavukkeet vähemmän haitallisina niin terveyden kuin liikunnan näkökulmasta. Nuuska vaikuttaa olevan varsin helposti nuorten saatavilla, ja vieläpä savukkeita halvemmalla. Tämä saattaa olla merkittävä ja ehkä aliarvioitukin syy nuuskan käytön lisääntymisen taustalla.

Savukemuotoinen tupakka vaikuttaisi joka tapauksessa olevan marginalisoitumassa. On mahdollista, että tupakan kohdalla ollaan tulossa sellaisen rajan yli, jossa polttajia ei enää ole riittävän monia, jotta tupakointi tarjoaisi nuorten keskuudessa sosiaalista pääomaa ja statusta. Toisaalta edelleen on paikannettavissa eräänlaisia kulttuurisia taskuja, joissa tupakan käytöllä on ryhmästatusta tuottavaa arvoa. Myös alueelliset erot saattavat olla huomattavia. Tupakan käytön vähentyminen kytkeytynee myös siihen, että alaikäiset juovat alkoholia yhä vähemmän. Vaikka juominen saattaa alkaa täysi-ikäisenä, tupakka ei välttämättä siinä iässä tule enää yhtä herkästi mukaan. Alkoholi ja tupakkatuotteet kytkeytyvät myös monilla muilla kiinnostavilla tavoilla nuorten elämismaailmaan, kuten sen teknologisoitumiseen. Tämän hahmottaminen on vaativaa, mutta tärkeää myös ehkäisevän työn kannalta. Se tarjoaa myös lukuisia kiinnostavia jatkotutkimusmahdollisuuksia.

Nuoret aikuiset hyvinvointipalvelujen käyttäjinä ja kohteina

Sanna Aaltonen, Antti Kivijärvi — pe, 27 loka 2017 00:00:00 +0300

Nuoret aikuiset hyvinvointipalvelujen käyttäjinä ja kohteina -kokoomateos valottaa nimensä mukaisesti nuorten aikuisten, pääosin 16–30-vuotiaiden suhteita erilaisiin hyvinvointipalveluihin. Nuoruuden, palvelujärjestelmän ja työmarkkinoiden muutokset ovat lisänneet nuoria aikuisia ja palveluja koskevia tiedontarpeita. Teos kokoaakin aiheesta virinnyttä suomalaista tutkimusta yksiin kansiin tarjoten tutkittua tietoa siitä, miten sosiaalija nuorisopoliittiset linjaukset vaikuttavat nuorten aikuisten elämään ja arjen valintoihin.

Teos koostuu johdantoluvusta ja kymmenestä artikkelista, joita yhdistää pyrkimys tarkastella palveluja nuorisoerityisesti. Tätä kautta kirja osallistuu keskusteluun palveluiden käyttäjälähtöisyydestä ja nuorten aikuisten osallisuudesta. Palveluja katsotaan paljolti nuorten asiakkaiden näkökulmista, mutta kuvaa täydennetään myös ammattilaisten ja vanhempien näkemyksillä. Kirjassa lähdetään ajatuksesta, jonka mukaan tieto nuorten aikuisten palvelukokemuksista ja asemista palveluissa on arvokasta uudistettaessa hyvinvointipalveluja. Artikkeleissa tarkastellaan sosiaali- ja terveyspalveluja, työllisyyspalveluja, varhaiskasvatus- ja koulutuspalveluja, nuorisopalveluja, asuntopalveluja sekä jonkin verran myös kaupallisia ja vapaa-ajan palveluja.

Valtaosa artikkeleista perustuu laadullisiin ja paikallisiin aineistoihin, jotka tarjoavat arjen tasolla liikkuvia ja kompastuskohtia paljastavia lähikuvia palveluista. Tämä selittää osaltaan artikkeleiden jakamaa kriittistä sävyä, mutta niissä tulee esille myös onnistumisia ja esimerkkejä palvelujen myönteisestä merkityksestä nuorten aikuisten elämässä. Muutamissa artikkeleissa tulevat esille myös tutkijoiden omat kokemukset osana palvelujen kehittämiseen ja arviointiin tähtääviä hankkeita.

Artikkelien moninaisuuden voi kiteyttää kahdeksi teemaksi. Ensimmäinen teema on nuorten aikuisten tarpeiden ja palvelutarjonnan kohtaaminen, jota valtaosassa kirjan artikkeleista vähintäänkin sivuaa. Toinen läpi kirjan toistuva teema liittyy nuorten aikuisten marginaalisiin asemiin palveluiden käyttäjinä. Monissa artikkeleissa on elementtejä kummastakin teemasta.

Kirjan tarjoama tieto perustuu kirjoittajina toimineiden tutkijoiden asemaan nuorten ja palveluiden välissä tai sivussa olevina tarkkailijoina. Se tarjoaa vastauksia siihen, miten palvelut vastaavat nuorten aikuisten kokemia tarpeita, minkälaisia asemia heille on tarjolla palveluissa ja millä tavoin nuorten tieto ja näkemykset tulevat näkyviksi palveluiden tarjoajien toiminnassa. Kirja tarjoaa pohdittavaa nuoruudesta ja palveluista kiinnostuneille tutkijoille sekä nuoria aikuisia kohtaaville työntekijöille ja palveluja suunnitteleville tahoille.

Puolustuslinjalla

Teemu Tallberg, Anni Ojajärvi, Tiia Laukkanen — ke, 25 loka 2017 00:00:00 +0300

Sotahistoria ja aseellinen puolustus ovat monin tavoin punoutuneet osaksi kansallista identiteettiämme ja kulttuuriamme sekä tarinaa suomalaisuudesta. Puolustuslinjalla on raikas kattaus yhteiskuntatieteellisiä ja historiallisia maanpuolustukseen liittyviä tutkimuksia. Sen tavoitteena on antaa monipuolinen ja rikas kuva siitä, miten asevelvollisuutta, maanpuolustusta ja suomalaisten suhdetta puolustukseen voidaan yhteiskuntatieteiden näkökulmasta tarkastella ja tutkia. Kirjoittajat edustavat laajasti eri tutkimusaloja sosiologian, sotilassosiologian, kansainvälisen politiikan, nuorisotutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen sekä historian ja strategisen tutkimuksen aloilta.

Eri näkökulmista ja tutkimustraditioista aihetta lähestyvät tutkijat valottavat sitä, miten suomalainen asevelvollisuus ja maanpuolustus ovat jäsentämässä suomalaisuuden tarinaa, kokemuksia ja esimerkiksi toisen maailmansodan muistokulttuuria. Myös nykyhetki on tämän diskurssin jäsentämä – hävittäjähankkeista tuskin kehkeytyisi koko kansan lentonäytös-perhetapahtumaa ilman kansallista maanpuolustukseen liittyvää puhetapaa ja historiaa.

Kirja nostaa esiin kiinnostavia teemoja, jotka kytkeytyvät maanpuolustukseen ja asevelvollisuuteen. Yhteiskuntatieteellisellä ja historiallisella tutkimuksella on erityinen näkökulma, joka tuo keskusteluun oivaltavia huomioita, uusia ajattelutapoja ja ääniä. Kirjoitukset toimivat johdantona maanpuolustusaiheisiin tutkimuksiin ja samalla avaavat keskustelua niin yleisesti aiheesta kiinnostuneille kuin opiskelijoille ja tutkijoille.

Liikkumattomuuden jäljillä

Markku Vanttaja, Juhani Tähtinen, Tuomas Zacheus, Pasi Koski — ma, 28 elo 2017 00:00:00 +0300

Tutkimuksessa tarkastellaan kahtena eri ajanjaksona (vuosina 2003 ja 2013) samoille turkulaisille lapsille ja nuorille tehtyjen kyselyjen sekä vähän liikuntaa harrastaville nuorille (8 nuorta) tehtyjen elämäkerrallisten haastattelujen avulla liikunta-aktiivisuuden ja liikuntasuhteen muutosta sekä liikuntaan liittyviä yksilöllisiä kokemuksia ja merkityksiä. Kiinnostuksen keskipisteessä ovat erityisesti vähän liikuntaa harrastavat nuoret, mutta sen lisäksi tarkastellaan myös liikunnallisesti aktiivisempien nuorten liikuntasuhteeseen ja -aktiivisuuteen liittyviä kysymyksiä ja tekijöitä. Vuoden 2003 kyselyyn vastasi yhteensä 2032 turkulaista lasta ja nuorta, joista 689 (vastausprosentti 35) vastasi vuoden 2013 seurantakyselyyn. Tutkimuksessa kysytään muun muassa, miten nuoret jakautuvat eri liikunta-aktiivisuusryhmiin, millaisia muutoksia heidän liikunta-aktiivisuudessaan on tapahtunut vuosikymmenen aikana, mitkä tekijät ovat heikentäneet tai vahvistaneet kiinnostusta liikuntaa kohtaan sekä millaisia liikuntakokemuksia vähän liikuntaa harrastavilla nuorilla on ollut elämän eri vaiheissa ja miten kokemukset ovat muokanneet heidän liikuntasuhdettaan.

Vastoin aiempia liikunnan sosialisaatioon liittyviä tulkintoja tutkimus nostaa esiin lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden ominaispiirteenä pikemminkin muutosalttiuden kuin pysyvyyden. Liikunta-aktiivisuuden muutokset elämänkulun aikana koskivat niin vähän liikkuvia kuin heitä liikunnallisempiakin. Vuonna 2003 vähän liikkuneista alle kouluikäisistä vain viidennes ja kouluikäisistä neljännes sijoittui tutkimuksessa käytettyyn vähän liikkuvien ryhmään vuonna 2013. Vähäinen liikunnan harrastaminen lapsena ja nuoruuden varhaisvuosina ei siis saatujen tulosten mukaan ole myöhemmän liikunta-aktiivisuuden kannalta niin kohtalokasta kuin aiempien tutkimusten perusteella voisi olettaa. Tulosten yleistämisen suhteen on kuitenkin syytä olla varovainen, sillä vähän liikkuvien osuus etenkin vanhemmassa ikäryhmässä oli tässä tutkimuksessa melko pieni.

Lasten ja nuorten yleisen liikuntakiinnostuksen heräämisen kannalta avainasemassa olivat olleet yleisimmin ystävät, urheiluseurat ja vanhemmat. Vähän liikkuvilla eri tahojen merkitys oli kuitenkin ollut selvästi vähäisempi kuin liikunnallisemmilla nuorilla. Vaikka valtaosa nuorista suhtautui koululiikuntaan myönteisesti, ei monikaan silti nähnyt koululla ja liikunnanopettajilla olleen kovin merkittävää vaikutusta omaan liikuntakiinnostukseen. Koululiikuntaan suhtautumisessa oli myös selviä eroja eri liikunta-aktiivisuusryhmien välillä siten, että vähän liikkuvista huomattavasti suurempi osa kuin aktiivisemmista liikkujista suhtautui koululiikuntaan kielteisesti. Vähän liikkuvista nuorista aikuisista noin neljänneksellä oli ollut niin huonoja kokemuksia koulusta ja liikunnanopettajista, että he kokivat niiden etäännyttäneen heitä liikunnasta. Myös elämäkerta-aineistossa negatiiviset koululiikuntamuistot olivat monilla nuorilla vahvasti esillä. Merkille pantavaa silti on, että vuoden 2013 teini-ikäisten kokemukset koululiikunnasta ja asennoituminen koululiikuntaan olivat selvästi myönteisempiä kuin vastaavan ikäisten nuorten vuonna 2003. Koululiikunnan viimeaikaiset kehittämistoimet saattavat olla yhtenä selityksenä sille, miksi kahden eri ikäryhmän välillä ilmeni huomattavia eroja koululiikuntaan suhtautumisessa.

Liikunnan harrastamisen keskeiset merkitykset liittyivät kummassakin ikäluokassa ja kaikissa liikunta-aktiivisuusryhmissä terveyteen ja kuntoon, rentoutumiseen ja nautintoon sekä sosiaalisiin tekijöihin. Vähän liikkuville niillä ei kuitenkaan ollut niin suurta painoarvoa kuin aktiivisemmin liikkuville. Liikunnan harrastamisen merkitystekijöille näyttäisi tutkimuksen perusteella olevan tyypillistä, että samat tekijät ovat keskeisiä aina lapsuusiästä myöhemmälle iälle saakka. Kyselyn mukaan vähän liikkuvat teini-ikäiset ja nuoret aikuiset harrastivat liikuntaa vain harvoin, koska he kokivat olevansa liikunnan suhteen laiskoja, eivät pitäneet liikuntaan liittyvästä kilpailemisesta, eivätkä olleet löytäneet itselle sopivaa liikuntalajia. Lajin löytämisen vaikeus oli ennen kaikkea teini-ikäisillä yksi tyypillisimpiä syitä siihen, etteivät he liikkuneet enempää. Nuoret aikuiset puolestaan nimesivät vähäisen liikkumisen syyksi ajanpuutteen selvästi useammin kuin teini-ikäiset. Edellä mainittujen neljän tärkeimmän liikunnan esteen lisäksi molemmissa ikäluokissa usein mainittuja vähäisen liikkumisen syitä olivat epämiellyttävät liikuntakokemukset sekä liikunnasta ja harjoittelemisesta nauttimisen puute. Sekä liikunnan harrastamiseen kannustavilla tekijöillä että liikunnan estetekijöillä oli myös taipumus kasaantua. Mitä aktiivisempi liikkuja oli kyseessä, sitä todennäköisemmin hänellä oli useita liikuntaan kannustavia tekijöitä. Vastaavasti vähän liikkuville kasautui useita erilaisia liikunnan harrastamista hankaloittavia ja estäviä tekijöitä. Liikunnan esteiden kasautuminen oli yhteydessä muun muassa heikkoon liikuntaminäkuvaan, vähäiseen liikuntakiinnostukseen ja yleensäkin liikunnan arvostuksen vähäisyyteen.

Vähän liikuntaa harrastavien nuorten elämäkerralliset haastattelut toivat esiin pitkälti samanlaisia syitä oman liikkumisen vähäisyydelle kuin kyselyaineistokin. Lisäksi nuorten kertomukset osoittivat liikuntaharrastuksen päättymisen ja liikuntasuhteen muutosten ajoittuvan eri yksilöillä eri ikävaiheisiin ja elämänkulun käännekohtiin. Liikuntaharrastuksen loppumiseen tai liikunnan vähenemiseen liittyvät tekijät ovat eri yksilöillä myös usein hyvin erilaisia, ja samoillakin henkilöillä saattaa olla elämänhistoriassaan useita asiaan vaikuttavia seikkoja. Nuorten kertomusten perusteella myönteisen liikuntasuhteen ja vahvan liikunnallisen identiteetin kehittymisen kannalta erityisen merkityksellisiä olivat olleet varhaislapsuuden jälkeiset liikuntakokemukset koulussa ja urheiluseuroissa. Esimerkiksi urheiluseurassa liikuntaa harrastaneet nuoret kertoivat haastatteluissa liiallisen kilpailun heikentäneen heidän liikuntaintoaan, ja monen kohdalla se oli ollut yhtenä keskeisenä syynä harrastuksen lopettamiseen. Lisäksi kertomukset osoittivat, että samankaltaisetkin liikuntaan liittyvät tilanteet voidaan kokea hyvin eri tavoin ja erilaiset kokemukset puolestaan muokkaavat liikunnallista identiteettiä ja suhtautumista liikuntaan. Jos vähän liikkuvien ihmisten fyysistä aktiivisuutta halutaan lisätä, pitäisi aktivointitoimia suunniteltaessa pystyä ottamaan huomioon näiden ihmisten erilaiset elämänhistoriat ja muuttuvat elämäntilanteet.

Den sökandes blick

Anne Puuronen — la, 01 heinä 2017 00:00:00 +0300

I verket Den sökandes blick (Etsivän katse) redogörs för det uppsökande ungdomsarbetets väsen med utgångspunkt i de professionella tillvägagångssätten i arbetet. Vad betyder uppsökande ungdomsarbete som arbetssätt? Boken studerar ur de anställdas perspektiv målen, målgrupperna och metoderna för uppsökande ungdomsarbete, de professionella kraven och nätverkssamarbetet samt styrpolitiska åtgärder på området. Därutöver för boken fram vilka utvecklingsförväntningar de anställda har på sin bransch.

Materialet i undersökningen består å ena sidan av intervjuer med anställda på fältet och med samarbetsparter i branschen och å andra sidan av fortbildningsmaterial som reflekterar över det uppsökande ungdomsarbetet som process. Under aktionsforskningen samlade man in forskarobservationer om det uppsökande ungdomsarbetets professionella vardag, som också har inkluderats i undersökningsmaterialet.

Om man ser på branschen ur synvinkeln för det uppsökande ungdomsarbetets etos karakteriseras den på ett väsentligt sätt av arbetet i kontakterna som sker med och tillsammans med ungdomarna. I det här arbetet betonas ofta sådana delområden för kvalitativt arbete som att ge tid och vara närvarande så att man lyssnar på den ungas frågor, behov och önskemål. Undersökningen visar att de här kvalitetsfaktorerna hänger samman med det uppsökande ungdomsarbetets effektivitet och relevans. De utgör grunden för ungdomsarbetsidentiteten på området.

Undersökningen visar att det uppsökande ungdomsarbetet ständigt utövas i marginalerna för dess grunduppgift, det vill säga ungdomsarbete på fältet. Gränsdragningen har störst betydelse i samarbetet med skolor och läroinrättningar. Undersökningen för fram som utvecklingsobjekt att bevara ungdomsarbetsidentiteten på yrkesområdet i övergången till en ny verksamhetsmiljö. Enligt undersökningen är arbetet i marginalen för den egna grunduppgiften också förknippat med svårigheterna med att avgränsa det egna arbetet. Det här uppfattas som en belastande faktor med tanke arbetshälsan.

Att arbeta i marginalerna aktualiserar också frågan om gränserna för det uppsökande ungdomsarbetets uppgiftsområden. Hur ska arbetet avgränsas ur ett ungdomsarbets perspektiv som tar sikte på att på ett övergripande sätt stärka den unga socialt? I det här sammanhanget är stärkandet av kompetensbehoven i arbetet relaterat med uppgiftsområdena för familjearbete, arbetet med föräldrarna och ungdomshälsoarbetet.

Enligt undersökningen har de som arbetar med uppsökande ungdomarbete mycket olika bakgrund i fråga om utbildning och arbetserfarenhet. Det här är både en professionell styrka och en utmaning när det gäller en utveckling av branschen samt fortbildningen. Viktiga inriktningar i utvecklandet av fortbildningen är att bevara och berika yrkesmänniskornas mångskiftande kompetensbakgrund samt att genom mentormodellen främja att anställda med olika arbetserfarenhet delar med sig av sin kompetens.

I undersökningen berättas också vad ungdomsarbetare på fältet anser om den samhälleliga erkänslan av multibranschkunnandet i det uppsökande ungdomsarbetet och om löneutvecklingen på området.

"Ehkä ne on senkin takia ollu hiljaa"

Noora Hästbacka, Inka Sirén — ti, 13 kesä 2017 00:00:00 +0300

Tutkimusraportti pohjautuu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan Nuorisotutkimusseura ry:n, Seta ry:n ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n yhteiseen hankkeeseen Sateenkaarinuoret päihde- ja mielenterveyspalveluissa (2015–2017). Tutkimuksessa on selvitetty mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaisten valmiuksia kohdata seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria.

Päihde- ja mielenterveyspalvelujen toimintaa, ongelmakohtia ja hyviä käytäntöjä tarkastelevan tutkimuksen aineistona on käytetty palveluissa työskentelevien ammattilaisten kertomuksia. Tavoitteena on kehittää sateenkaarinuorten asemaa päihde- ja mielenterveyspalveluiden käyttäjinä ja edistää palveluiden yhdenvertaisuutta. Tutkimuksen toteutti Nuorisotutkimusverkosto.

Tutkimukseen on haastateltu 29 päihde- ja mielenterveyspalveluissa työskentelevää ammattilaista; esimerkiksi sairaanhoitajia, psykologeja ja sosionomeja. Aineistoa kerättiin myös anonyymilla verkkokyselyllä, johon vastasi 113 ammattilaista ympäri Suomen. Lisäksi järjestettiin kolme työpajaa, joissa sekä ammattilaiset että sateenkaarinuoret esittivät kehittämisehdotuksia ja hyviä käytäntöjä palveluihin.

Päihde- ja mielenterveyspalvelut määrittyvät tutkimuksessa laajasti: ne sisältävät monenlaisia työmuotoja ennaltaehkäisevistä palveluista erikoissairaanhoidon psykiatriaan ja päihdehuoltoon. Palvelun luonteesta riippumatta ammattilaiset pitävät yleisesti tärkeänä, että sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus huomioidaan palveluissa. Tutkimusaineiston perusteella on kuitenkin selvää, että tässä on vielä kehitettävää. Moninaisuuden huomioimisen tapojen välillä on runsaasti vaihtelua, eikä palveluissa ole juurikaan yleisiä linjauksia tai käytäntöjä yhdenvertaisen kohtaamisen varmistamiseksi.

Tutkimuksessa osoitetaan, että ammattilaisten osaamisessa on moninaisuuteen liittyen paikoin puutteita, jotka voivat olla esteenä sateenkaarinuoren kohtaamiselle ja nuoren kokemuksen ymmärtämiselle. Ammattilaisilla ei ole riittävästi tietoa siitä, mikä merkitys seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisella voi olla nuoren elämän kannalta. Aiheen luonteva puheeksi ottaminen koetaan usein haastavaksi tai sitä ei pidetä työskentelyn kannalta merkittävänä.

Monet ammattilaiset korostavat nuorten yksilöllisyyttä ja samanlaisuutta kohtaamisen lähtökohtana. Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvät kysymykset jäävät kuitenkin työskentelyssä usein kokonaan huomiotta. Sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät normit, oletukset ja syrjintä sekä niiden vaikutukset mielenterveyteen ja päihteidenkäyttöön jäävät palveluissa usein tunnistamatta.

Ammattitaidon kehittäminen, tietämyksen lisääminen ja hyvien käytäntöjen luominen yhdenvertaisuuden edistämiseksi vaativat aktiivisia toimia koulutuksessa, työyhteisöissä ja ammattikunnissa sekä palvelujen järjestämisessä.

Mikä sinusta tulee isona?

Sinikka Selin — to, 30 maalis 2017 00:00:00 +0300

Nuorten koulutusta koskevat valinnat ja sijoittuminen työmarkkinoille, joiden tulevasta kehityksestä voi esittää vain valistuneita arvauksia, herättävät jatkuvasti keskustelua. Koulutukseen ja ammattiin liittyvät valinnat vaikuttavat kauaskantoisesti ja monin tavoin yksilön elämänkulkuun. Yksilöiden valinnat muokkaavat yhteiskunnallista kehitystä merkittävällä tavalla, samalla kun yhteiskunnalliset rakenteet rajoittavat yksilöiden valintoja ja käsityksiä mahdollisuuksistaan.

Tämä tutkimus käsittelee kouluaan päättävien, noin 15–17-vuotiaiden helsinkiläisnuorten koulutus- ja ammattisuunnitelmia 1950–1960-luvun nopeasti modernisoituvassa yhteiskunnassa. Tutkimuksessa esitellään ja analysoidaan, miten nuorten sukupuoli, perhetausta ja siihenastinen koulutus vaikuttivat tällä noin kahdenkymmenen vuoden tutkimusajanjaksolla siihen, mitä he pitivät itselleen mahdollisena, toivottavana ja/tai todennäköisenä tulevaisuutena.

Pääasiallinen lähdeaineisto muodostuu nuorille annetun henkilökohtaisen ammatinvalinnanohjauksen asiakirjoista, joista on poimittu yhteensä 1350 henkilön tiedot sisältävät otokset vuosilta 1950, 1960 ja 1968–71. Aineistoa analysoidaan kuvailevin tilastollisin menetelmin muodostamaan kokonaiskuvaa ilmiöstä. Lisäksi tutkimuksessa pureudutaan pienempiin ryhmiin ja yksittäisiin henkilöihin lähiluvun keinoin.

Vaikka Helsingin monipuolinen elinkeinorakenne ja runsas koulutustarjonta avasivat paljon vaihtoehtoja, nuorten mahdollisuuksia ja halukkuutta tarttua niihin rajoittivat monet tekijät. Rinnakkaiskoulujärjestelmän aikaan perheen yhteiskuntaluokka oli keskeinen taustatekijä sille, suorittiko nuori oppivelvollisuuttaan kansakoulussa vai oliko hän pyrkinyt ja päässyt laajemmat työ- ja koulutusmahdollisuudet avaavaan keskikouluun. Sukupuoli jäsensi nuorten suunnitelmia etenkin alavalinnan suhteen noudatellen ammattirakenteen sukupuolittunutta jakoa ”miesten ja naisten töihin”.

Elinkeino- ja ammattirakenteiden muutokset, kehittyvä teknologia, paraneva elintaso, kohoava koulutustaso ja lisääntyvät ammattitaitovaatimukset, sosiaalipoliittiset edistysaskeleet sekä perheellisten naisten lisääntyvä ansiotyö mullistivat ympäristön, jossa nuoret pohtivat tulevaisuuttaan. Työnteon keskeisyys, joka hallitsi nuorten suunnitelmia 1950-luvun alussa, antoi tilaa koulutukselle. Sen merkitys ja kysyntä kasvoivat huomattavasti 1950–60-luvulla, jolloin sekä oppikouluopinnot että ammatillinen koulutus lisäsivät nopeasti suosiotaan.

Myös nuorille annettu ammatinvalinnanohjaus muuttui. Nuoren oman mielipiteen painoarvo kasvoi: hän tuli entistä selkeämmin toimijaksi ja yksilöksi sen sijaan, että olisi tehnyt suunnitelmansa täysin perheestään ja muusta lähipiiristään riippuvaisena. Nopea ja voimakas yhteiskunnallinen muutos kasvatti nuorten koulutus- ja ammattisuunnitelmien kirjoa sekä laadullisesti että määrällisesti. Mahdollisuuksien lisääntymisen seurauksena kuitenkin nuorten epävarmuus tulevaisuudestaan yleistyi.

Ääniä ja äänettömyyttä palvelukentillä

Marja Peltola, Jenni Moisio — ti, 28 maalis 2017 00:00:00 +0300

Tämän katsauksen tarkoituksena on kerätä yhteen olemassa olevaa, pääosin suomenkielistä ja elektronisesti saatavilla olevaa tutkimusperustaista tietoa lasten ja nuorten palvelukokemuksista vuosilta 2000–2016. Katsauksen aineistoksi on elektronisten hakujen kautta valikoitu 224 tutkimuksellista julkaisua, joiden joukossa tieteelliset artikkelit ja selvitykset muodostavat yleisimmät julkaisutyypit.

Yleisimmät julkaisuissa käsitellyt palvelusektorit olivat perusasteen ja toisen asteen koulutus, lastensuojelu, harrastuspalvelut sekä nuorisotyö, mutta katsauksen piiriin on pyritty tavoittamaan laaja-alaisesti tutkimustietoa koskien sekä lapsille ja nuorille suunnattuja palveluita että kaikille ikäryhmille kohdistettuja palveluita, joita lapset ja nuoret käyttävät. Lisäksi tietoa on koottu kokemuksista erityisryhmille kohdennetuista palveluista ja erityisryhmien kokemuksista palveluiden piirissä. Monikulttuurisuus, lastensuojelun asiakkuus ja vammaisuus olivat julkaisuissa useimmin esillä olleita erityisteemoja. Lasten ja nuorten palvelukokemusten tutkimuksen kentältä on myös tunnistettavissa joitakin aukkokohtia, joita koskevaa tutkimusta katsaukseen tavoitettiin vain vähän. Näitä olivat perusterveydenhuollon palvelut, mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä joidenkin erityisryhmien palvelut ja palvelukokemukset.

Katsauksen keskeisiksi käsitteiksi on nostettu osallisuus, yhdenvertaisuus ja kohtaaminen. Nämä teemat kulkevat poikkileikkaavalla tavalla läpi eri palvelusektoreita koskevissa julkaisuissa. Vaikka osallisuuden haaste on yhä useammin tunnistettu palvelukentällä, lasten ja nuorten kokemukset osattomuudesta, ohipuhumisesta ja mielipiteiden sivuuttamisesta palveluiden piirissä ovat edelleen hälyttävän yleisiä. Osallisuuden toteutumiseen palvelujen käytännöissä näyttää olevan vielä pitkä matka. Palveluiden yhdenvertainen saatavuus, lasten ja nuorten yhdenvertainen kohtelu palveluiden piirissä sekä heidän toimijuuttaan arvostava kohtaaminen ovat osallisuuden toteutumisen edellytyksiä. Palvelukohtaamisissa tulisi nykyistä paremmin mahdollistaa vaihtoehtoisia toiminnan, vuorovaikutuksen ja kohtaamisen tapoja sekä tunnistaa myös lasten ja nuorten vertaissuhteiden merkitys.

Studying the impact of international youth work

ti, 28 maalis 2017 00:00:00 +0300

This publication presents the expertise and knowledge youth centres have gained by organising international youth work processes. To uncover this knowledge, a research module was included in the Erasmus+ funded project: Boost Your Possibilities! – Youth Centres for Youth Mobility and Intercultural Learning: Impact of Internationality (2015–2017). The project was implemented in three countries: Finland, Estonia and Slovenia.

During the research process, various methods of inquiry were used to investigate the scale of impact of international youth work conducted by the youth centres. The young people, youth centre personnel and decision makers’ experiences concerning this impact and perceived development needs were gathered using a variety of methods: story-telling, a pilot survey, interviews and interactive evaluation. These methods were tested and fine-tuned during this study and were found to be working well for the youth centres and would continue to do so in the future.

Three forms of impact were found: youth work results, promotion of expertise in youth work and the economic impact of youth centres – the latter impact in the context of national youth centres in Finland. It was also suggested that if three forms of impact emanate from international youth work then all three forms of impact must be included in the evaluation process. As a result, youth centre partners in cooperation from local and international networks could also be asked, among other questions, how successfully youth centres have promoted international youth work expertise. In such an inquiry, the use of a similar survey and interactive evaluation method employed here to reveal the impact of youth work results, is implicated.

Yet, there were two youth service features missing from the research procedure that should be included in the future: accessibility and equality mapping. The process of mapping will generate more knowledge on why some young people, though keen to participate, cannot gain access to youth work services.

Savuton tuki

Anne Puuronen — ma, 23 tammi 2017 00:00:00 +0200

Raportin tavoitteena on selvittää työntekijöiden arvioita kohdennetussa nuorisotyössä kohdattavien nuorten tupakkatuotteiden ja päihteiden käytöstä sekä asenteita ja suhdetta nuorten tupakkatyöhön etsivässä nuorisotyössä ja nuorten työpajoilla. Selvitettävänä ovat myös nuorten tarpeet ja toiveet osallistavan tupakkatyön edistämiseksi. Lisäksi tavoitteena on kuvata hankeyhteistyömallintamisessa syntyneiden ehkäisevän päihdetyön mallien kehittämistyötä ja arvioida niiden hyödynnettävyyttä järjestötoimijalle ja kohdennetulle nuorisotyölle nuorten, työntekijöiden ja hanketoimijan näkökulmasta.

Aineisto ja menetelmät: Kehittämistyössä on sovellettu dialogista tutkimuslähestymistapaa, toimintatutkimusta ja sosiaalipedagogista kasvatusnäkemystä. Tutkimus- ja kehittämistyön tueksi hankkeessa toteutettiin työntekijöiden ehkäisevän päihdetyön kehittämisajatuksia selvittävä valtakunnallinen kysely sekä haastateltiin toiminnassa mukana olevia nuoria. Tutkimusaineistojen analyysiin on käytetty laadullista sisällönanalyysiä.

Tulokset: Kohdennetussa nuorisotyössä kohdattava nuori yleisesti sekä tupakoi että käyttää alkoholia. Sähkösavukkeen käyttö näkyy uutena, mutta vähäisenä käyttönä. Nuuskan käyttö on vähäistä. Nuorten myönteisen suhtautumisen kannabiksen käyttöä kohtaan arvioidaan lisääntyneen. Tupakoimattomat ja päihteitä käyttämättömät nuoret ovat vähemmistönä. Työntekijöiden mukaan nuoret miehet/ pojat tuovat useimmin esille halun keskustella alkoholin käytöstä, tupakoinnista ja tietokonepelien pelaamisesta. Nuorten naisten/ tyttöjen arvioidaan tuovan useimmin esille halun keskustella alkoholin käytöstä, tupakoinnista ja lääkkeiden väärinkäytöstä. Asenne nuorten parissa työskentelevien aikuisten tupakointia kohtaan kohdennetussa nuorisotyössä on pääsääntöisesti kielteinen. Kuitenkin toimintaympäristö vaikuttaa jossain määrin tukevan nuoren tupakkatuotteiden käyttöä ja tupakointitapoja. Samalla työntekijät arvioivat tupakkatuotteiden käyttöön liittyvien kysymysten tärkeyden vähäiseksi. Osallistava tupakkatyö soveltuu hyvin nuorten työpajalla toteutettavaan yhteisölliseen työskentelyyn, tekemällä oppimiseen ja nuorten työelämätaitojen vahvistamiseen. Osallistava tupakkatyö tarjoaa nuorelle toiminnallisen tavan käsitellä suhdettaan tupakoimattomuuteen ja tupakointiin.

Kehittämisehdotukset: 1) Räätälöidyn tupakkatyön painopisteiksi nousevat lopettamisen tuki ja toisaalta tupakkatuotteita käyttämättömien nuorten savuttomuuden tukeminen. On tärkeää vahvistaa savuttomuustyötä, jolla edistetään kohdennettua nuorisotyötä nikotiinittomana työ- ja toimintaympäristönä asenteiden ja käytäntöjen tasolla. Erityisesti tulisi vahvistaa työntekijöiden työorientaatiota, jonka mukaan tupakkatyö nähdään tärkeänä osana sosiaalista vahvistamista. Työntekijöille suunnattavassa koulutuksessa tulisi lisätä puheeksi ottoon, motivointiin, vähentämiseen ja vieroitukseen liittyvää osaamista. Kokonaisvaltaisen terveyden edistämisen näkökulmasta nikotiiniriippuvuus tulisi nähdä yhtä tärkeäksi kuin nuoren muut riskiehkäisyn tasolle kuuluvat tuen tarpeet. Nuorten toiveina riskiehkäisyn tasolla on saada tukea haittojen vähentämiseen ja kuulla kokemusasiantuntijoita. Alan opinnoissa ja täydennyskoulutuksessa tulisi vahvistaa ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön osaamista käytännössä sekä työntekijöiden valmiuksia toteuttaa tupakka- ja päihdetyötä nuorilähtöisesti osallistavia menetelmiä hyödyntäen.

Koulukoti muutoksessa

Elina Pekkarinen — pe, 13 tammi 2017 00:00:00 +0200

Raportti perustuu Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) käynnistämään selvitykseen koulukotien asemasta ja tehtävästä uudistuvalla vaativien lastensuojelupalveluiden kentällä. Selvityksen on toteuttanut Nuorisotutkimusverkosto.

Koulukodit tarjoavat huolenpitoa ja perus- sekä lisäopetusta vaikeasti oireileville lapsille ja nuorille, joiden elämäntilanne edellyttää erityisen vankkaa tukea. Koulukodit toimivat paitsi erityisopetuksen piirissä myös psykiatrian sekä päihde- ja kriminaalihuollon palveluiden rajapinnoilla tarjoten tukea koko perheelle. Raportissa tarkastellaan viiden Valtion koulukodin sekä kahden yksityisen koulukodin toimintaa, tehtävää ja asemaa nykyisessä ja tulevassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteessa.

Selvitys perustuu runsaaseen asiakirjamateriaaliin sekä kahdeksan koulukotijohtajan, kuuden erityistyöntekijän ja kolmen rehtorin haastatteluihin. Selvityksessä kootaan yhteen tietoa koulukotien historiasta ja nykyrakenteesta, koulukoteihin sijoitetuista nuorista ja heidän tuen tarpeistaan, koulukotien tarjoamasta hoidosta, kasvatuksesta ja kuntoutuksesta sekä koulukotien alueellisesta jakautumisesta ja niveltymisestä vaativimpien palveluiden kokonaisuuteen. Erikseen tarkastellaan koulukotien koulujen asemaa, tehtävää ja tulevaisuuden näkymiä. Selvityksessä luodaan katsaus siihen, miten koulukotien palvelut olisi tarkoituksenmukaista asemoida tulevalla sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden kentällä, sekä otetaan kantaa siihen, miten niiden toimintaa tulisi kehittää.

Selvitys osoittaa, että koulukoteihin sijoitetaan lapsia ja nuoria, joiden tuen tarpeisiin ei ole muualla pystytty vastaamaan. Lasten tukeminen edellyttää selkeätä arjen rakennetta, kykyä ammattitaitoiseen vuorovaikutukseen, monialaista osaamista ja koko perheen huomioimista. Koulukotihoidon ja -opetuksen tulisi olla oikea-aikaista ja riittävän pitkäkestoista. Koulukodeilla on halua kehittää verkostoyhteistyötä. Tulevaisuudessa ne niveltyvät luontevasti osaksi vaativaa erityisosaamista edellyttävien lasten ja perheiden palveluiden osaamis- ja tukirakenteita.

Onnistunut monialainen nuorten kohtaamisen malli

Anu Gretschel, Noora Hästbacka — pe, 16 joulu 2016 00:00:00 +0200

Kaikki käy koulua -hanke on Helsingissä vuonna 2009 käynnistynyt monihallintokuntainen koulupudokkuuden ja syrjäytymisen ehkäisymalli. Toiminnan näkyvin toiminta-areena ovat tyttö- ja poikaryhmät, jotka nuorisotyön ja koulun yhteistyömuodoille epätyypillisesti ovat osa virallista koulua: kahdeksannella ja yhdeksännellä tarjottava valinnaisaine. Ohjaajana ovat opettaja ja nuoriso-ohjaaja, joissakin kolmantena myös sosiaaliohjaaja, koulun kuraattori tai psykologi. Kasvatuskumppanuus (ks. Kiilakoski 2014) on viety tasolle, jossa työn suunnittelu, toteutus ja vastuu onnistumisesta ovat kaikilla osapuolilla. Toiminta on levinnyt jo useisiin kaupunkeihin.

Toiminnassa on vuosien varrella ollut ongelmana, että kaikki tykkäävät siitä, mutta vaikutuksia on ollut vaikea saada todennettua. Nyt toteutetussa arviointitutkimuksessa haastateltiin parisenkymmentä toiminnassa mukana ollutta nuorta. Ohjaajat ja mallin kehittäjät peilasivat nuorten kokemuksia omiinsa ja pohtivat toiminnan merkitystä laajemmin myös kouluyhteisölle ja yhteiskunnalle. Johdon keskustelussa keskityttiin tulevaisuuteen: kuinka saada moniammatillisen ryhmämuotoisen tuen rakenteet resursoitua myös jatkossa. Arviointitutkimus suoritettiin kehittävällä otteella. Näin sen aikana huomioitiin toiminnan laatua ja tekijöitä, jotka sitä mahdollistavat.

Toiminnan perusteet ovat ajattelumallissa, jota nykyisin kutsutaan myönteiseksi tunnistamiseksi (ks. esim. Kallio ym. 2015). Arvioinnin mukaan ryhmät tarjoavat nuorille tasa-arvoisesti keskustelevan ympäristön, jossa apua saadaan ja annetaan. Nuoret eivät ole vain autettavana, he auttavat itse muita. Nuoret ovat saaneet pärjäämiskykyä (ks. Rimpelä 2015), erilaisia valmiuksia, verkostoja, luottamusta itseen ja toisiin sekä konkreettista apua monien ongelmien ratkaisemisessa ja erilaisten mahdollisuuksien näkemisessä. Muutosta tai kasvua ei kuitenkaan tavoitella vain nuorissa: aikuisten taito kohdata nuoria on toiminnan myötä kehittynyt.

Monialainen, pitkäkestoinen ja kouluun kytketty ryhmämuotoinen toiminta on sinänsä jo harvinaisuus. Toiminta on tuonut aikuisia uuteen rooliin nuoren rinnalle ja kasvattanut nuorten lisäksi myös ohjaajia. Ryhmän vetäminen on lisännyt ymmärrystä nuoria ja toisten ammattikuntien työtä kohtaan. Ohjaajien moniammatilliset verkostot ovat ryhmän myötä laajentuneet ja yhteistyö lähitoimijoiden kanssa lisääntynyt. Vakiintunut toimintamalli on merkittävä lisäarvo: aikaa ei kulu kokeiluihin. Toiminta tekee nuorten elämäntilanteet näkyväksi ja samalla pakottaa pohtimaan, mikseivät arjen peruskäytänteet tarjoa jokaisen huomioimista jo itsessään.

Arvioinnin myötä esille tulleet keskeisimmät kehittämistarpeet liittyvät ryhmien kokoamiseen, kuten toiminnan esittelyyn laajasti nuorille ja nuorten tuentarpeiden tunnistamiseen sekä ryhmiä kootessa että toiminnan aikana. Toisaalta ryhmien saamisessa vastavuoroisesti keskusteleviksi on monia haasteita, joista tulisi puhua enemmän ääneen niin ohjaajien kuin nuortenkin kesken. Yhtenä tuloksena tutkimuksessa syntyi arviointimalli, jota voidaan tulevaisuudessa käyttää ryhmän toiminnan laadun seurantaan ja toiminnan synnyttämien vaikutusten dokumentoimiseen. Arviointimallin luomisen pohjana oli aiemmin käytettyjen kyselyjen kriittinen läpiluenta nyt saatujen tulosten valossa sekä arvioinnin moniäänisyyden korostaminen.

Elämäntaitojen äärellä

Fanny Vilmilä — ke, 23 marras 2016 00:00:00 +0200

”Perjantaina koin valaistumisen, että voin omalla asenteellani vaikuttaa asioihin.”

Elämäntaitojen äärellä -raportissa avataan taidetoiminnan ja elämäntaitojen rajapintoja Lasten ja nuorten säätiön vuosina 2013–2016 toteuttamaan Taidot elämään -hankkeeseen kohdistuneen kehittävän tutkimuksen pohjalta. Taidot elämään -hankkeen kohderyhmänä ovat kymppiluokilla, ammattistarteissa ja VALMA-ryhmissä opiskelevat nuoret. Tavoitteena on vahvistaa nuorten identiteettiä ja avata nuorille näkymiä heidän oman elämänsä mahdollisuuksiin. Hankkeen keskeinen toimintaosuus on taiteilijaohjaajien toteuttama työpajamuotoinen taideprojektiviikko. Tässä tutkimusraportissa tarkastellaan taideviikon suhdetta elämäntaitoihin sekä nuorten kokemuksia taidetoiminnan merkityksistä. Lisäksi pohditaan nivelvaiheen koulutusta taideviikon toteuttamisympäristönä.

Taiteen ja taidetoiminnan hyvinvointivaikutuksista on viime vuosina keskusteltu paljon. Hyvinvointivaikutusten ohella taide voi synnyttää myös yksilön kasvuun niin myönteisesti kuin kielteisestikin vaikuttavia prosesseja. Taidot elämään -hankkeessa kasvun ympäristönä toimii nivelvaiheen koulutus. Nivelvaihetta käsitellään yleisessä keskustelussa usein syrjäytymisuhan ja nuorten ohjaus- ja palvelurakenteiden kautta. Tämä määrittää puhetta omaa polkuaan etsivistä nuorista, ja keskustelussa luodaan helposti valta-asetelma, jossa koulutus nähdään aikuisuuden kynnyksellä olevaan nuoreen kohdistuvana toimenpiteenä. Tässä tutkimuksessa nivelvaiheen koulutuksen yhteydessä toteutettavaa taideperustaista toimintaa pyritään sen sijaan lähestymään ”orgaanisena tilana”, jossa tärkeää osaa näyttelevät nuorten omat tiedot ja taidot sekä mahdolliset tulevaisuudet.

Tutkimus pohjautuu kahdentoista ammattistarttiluokilla toteutetun taideviikon havainnointiin sekä toiminnan jälkeen nuorten kanssa käytyihin pohdintoihin. Osana nivelvaiheen koulutusta ja toisaalta nuorten omaa elämänpolkua taidetyöpaja muodosti viikon pituisen jakson, jonka aikana olennaista ei niinkään ollut se, mitkä taidot tänä aikana mahdollisesti vahvistuivat, vaan se, millaiset elämäntaidot aktivoituivat taideviikon eri vaiheissa ja miten niitä voitiin tunnistaa, kokeilla ja harjoitella. Taideviikon elämäntaitoja avaavat, sivuavat ja vahvistavat merkitykset näkyivät nuorten omissa havainnoissa ja pohdinnoissa sekä taideviikon ajalta että sen jälkeen.

Urheilun takapuoli

Päivi Berg, Marja Kokkonen — ti, 18 loka 2016 00:00:00 +0300

Tasa-arvon mallimaana pidetyssä Suomessa oletetaan usein, että liikunnan ja urheilun kentät ovat toimijoilleen ja liikkujilleen tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia. Tässä monitieteisessä teoksessa tarkastellaan yhtäältä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista vapaa-ajan liikunnassa ja urheilussa ja toisaalta näiden elämänalueiden epäkohtia, kuten rasismia ja muita syrjinnän muotoja.

Urheilun takapuoli -teos kattaa ihmisen koko elämänkaaren käsitellessään niin lasten, nuorten, työikäisten kuin ikääntyneidenkin liikuntaa. Liikunnan ja urheilun kentällä ilmenevistä ja vaikuttavista sisäisistä eroista käsitellään sukupuolen lisäksi etnisyyttä, yhteiskuntaluokkaa, ylipainoa, ikää sekä seksuaalivähemmistöjen asemaa liikunnassa ja urheilussa. Aihetta lähestytään sekä laadullisesta että määrällisestä näkökulmasta havainnointiin, haastatteluihin, kyselyihin ja dokumentteihin pohjautuvien aineistojen pohjalta. Tematiikkaan perehdytään sosiaali- ja liikuntatieteiden, nuorisotutkimuksen, sukupuolen- ja tyttötutkimuksen, kasvatustieteiden, psykologian, digitaalisen kulttuurin sekä folkloristiikan näkökulmista.

Teos on suunnattu opetus- ja tutkimuskäyttöön yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa sekä muussa koulutustoiminnassa. Teos soveltuu käytettäväksi yhtä lailla kasvatus- ja koulutusaloilla työskenteleville ammattilaisille varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa, lukiossa ja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa, nuorisotyössä, opettajien täydennyskoulutuksessa, valmentajakoulutuksessa sekä urheiluseurojen ja muiden järjestöjen koulutuksissa.

Nuoruus hallitusohjelmassa

Elina Pekkarinen, Sinikka Aapola-Kari — to, 22 syys 2016 00:00:00 +0300

Nuoruus hallitusohjelmassa -kirjoitussarja analysoi pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategista ohjelmaa ”Ratkaisujen Suomi” erityisesti nuorison näkökulmasta. Kirjoitussarja paitsi tunnistaa ja kuvaa hallitusohjelman nuorisovaikutuksia, myös tarjoaa vaihtoehtoja nuorisoasioiden huomioimiseksi tulevaisuudessa. Mukaan kirjoitussarjaan lähti 31 tutkijaa eri tieteenaloilta, ja tekstit käsittelevät useita nuorten kannalta keskeisiä poliittisia kysymyksiä. Tutkijat tarkastelevat uuden hallitusohjelman koulutus- ja työvoimapolitiikkaa, turvallisuusnäkökohtia ja vaikutuksia nuorten osallistumiseen sekä vapaaaikaan. Hallitusohjelman nuorisovaikutuksia lähestytään niin globaalista kuin alueellisesta näkökulmasta, ja erityiskysymyksinä käsitellään esimerkiksi syrjäytymiskysymysten, kriminaalipolitiikan sekä nuorten liikunnan näkökulmia. Lisäksi pohditaan hallitusohjelman mahdollisia vaikutuksia joidenkin ryhmien, kuten maahanmuuttajataustaisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tai vammaisten nuorten, elämään. Kirjoitussarjassa pureudutaan lisäksi kulttuuripolitiikkaan ja päätöksenteon sukupuolivaikutuksiin.

Nuoruus hallitusohjelmassa -kirjoitussarjan tekstit julkaistiin sähköisesti talvella 2015–2016. Nyt sarjan tekstit on koottu yhteen. Kirjoitusten tarkoituksena on herättää lukijoissa kriittisiä ajatuksia ja rohkaista vilkkaaseen yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun. Seuraavassa on poimintoja tutkijoiden keskeisistä huomioista.

Sukupolvipolitiikka on kirjoitussarjan punainen lanka – onko hallitusohjelmassa huomioitu sukupolvien välisiä suhteita ja nuorten tulevaisuushorisonttia?
Hallitusohjelmaan valitut ja vaietut nuorisoagendat ovat poliittisen priorisoinnin kysymys ja arvovalinta
2010-luku on osoittanut, että yhden Suomen sijaan kansallisvaltion sisällä on useita Suomia: politiikassa ja julkisessa keskustelussa kamppaillaan nyt siitä, kenen arvoja tulevaisuuden Suomi edustaa
Oikeusperustaisuus on välttämätöntä, jos halutaan tehdä radikaaleja muutoksia sukupolvisuhteisiin: nuorelle ikäpolvelle kuuluvat aikuisten tapaan kaikki perusoikeudet äänioikeutta lukuun ottamatta

NUORTEN ASEMA TYÖELÄMÄSSÄ, KOULUTUKSESSA JA PALVELUISSA

Taantuma ja korkea työttömyys jatkuvat Suomessa jo seitsemättä vuotta ja nuorisotyöttömyys tunnetusti pysyy jonkin aikaa korkeana taantuman taittumisen jälkeenkin
Lamasta seuranneet talousvaikeudet ovat yhteydessä vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmiin, ankaraan ja vähemmän ohjaavaan vanhemmuuteen ja sitä kautta lasten lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin
Taloudellinen epätasa-arvo koskettaa laajasti nuorten arkipäivän sosiaalisia suhteita, tekemisen mahdollisuuksia ja ihmisarvon kokemuksia
Mitä epävarmempi nuorten työmarkkina-asema on ja mitä syvemmin työttömyys nakertaa taloudellisen toimeentulon edellytyksiä, sitä todennäköisemmin kapeutuvat myös mahdollisuudet ja motivaatio yhteiskunnalliseen osallistumiseen
Toisen asteen koulutukseen siirtyminen on tärkeä nivelvaihe, jossa nuoret joutuvat ensimmäistä kertaa tekemään koko koulutusuraansa koskevia valintoja
Ilman toisen asteen koulutuspaikkaa jääminen tai koulutuksen kesken jättäminen saattaa lisätä huomattavasti riskiä jäädä kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle
Nuorten tehostunut siirtyminen perusasteelta eteenpäin – lähinnä koulutukseen tai työpajoille – on saanut aikaan pelkän perusasteen tutkinnon varassa olevien nuorten työttömien määrän vähenemisen
Koulutuksen jatkumisen hyödyt eivät rajoitu ainoastaan talouteen, vaan ne näkyvät myös terveyden parantumisena, rikollisuuden vähenemisenä ja onnellisuuden lisääntymisenä
Nuorisotakuuta eri EU-maihin nyt rakentavat tahot eivät tahdo uskoa, että onnistuneeksi kuvailtu nuorisotakuu ollaan käytännössä lähes kuoppaamassa Suomessa
Samanaikaisesti Nuorisotakuun rahoituksen leikkauksien kanssa pyritään yhden luukun malliin, luottohenkilömalliin, panostamaan etsivään nuorisotyöhön ja lisäämään monialaista yhteistyötä
Varsinkin hiljattain maahan muuttaneille nuorille yhdestä paikasta saatava ohjaus olisi sekä hyödyllistä yksilön näkökulmasta että yhteiskunnalle kustannustehokasta
Sosiaalipoliittiset toimenpiteet, jotka tähtäävät sosiaalisten ongelmien, pahoinvoinnin ja epätasa-arvon vähentämiseen, ovat myös tehokasta ehkäisevää kriminaalipolitiikkaa
Vähenevien resurssien ongelma olisi liikkumisen edistämiseksi ylitettävissä, mikäli arjen muutostyötä tehtäisiin tehokkaasti yli hallintorajojen
Taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta tulee parantaa peruskoulun kyljessä ja sen sisällä. Nuorten mahdollisuudet taiteeseen ja kulttuuriin on taattava myös peruskoulun jälkeen ja erilaiset hankkeet on ankkuroitava toimintaympäristöönsä

ERIARVOISTUVA NUORUUS

On nuoria, jotka asuvat kaukana kaapeleista ja valokuiduista, eivätkä kykene opiskelemaan ajanmukaisissa digiympäristöissä. Vaikka sosiaalinen media on madaltanut kynnystä yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen, se myös kärjistää jakoa verkostojen keskiössä ja reunoilla sijaitseviin nuoriin, joilla on keskenään hyvin erityyppiset vaikutusmahdollisuudet
”Koulutuksen päällekkäisyyksien poistaminen” hallituksen reformina herättää huolen siitä, että reunojen nuorten koulutuksellisten valintojen valikoima kapenee entisestään
Toimiva julkinen liikenne sekä turvallinen opiskelijaasuntolakäytäntö olisi syytä nostaa koulutuspoliittiselle keskusteluagendalle
Monet eri tahot ovat huomauttaneet, että Sipilän hallituksen monet toimet ja päätökset vaikuttavat sukupuolten tasa-arvoon liittyviä ongelmia ja epätasa-arvoa sukupuolten välillä lisäävästi
Vaikka hallitusohjelma vaikenee maahanmuuttajataustaisista nuorista, sillä on runsaasti heihin kohdistuvia välillisiä seurauksia
Edellisen hallituksen panostusten avulla esimerkiksi romaninuorten koulutusta on saatu kohennettua. Säästöjen toteuttaminen vaarantaa myönteisen kehityksen jatkumisen
Tarvitaan valtionhallinnon toimintaohjelma seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi
Vammaisia ei huomioida erillisenä ryhmänä hallitusohjelmassa, toimenpide-ehdotukset vammaisten osallisuuden lisäämiseksi puuttuvat ja sitoutuminen YK:n yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista puuttuu
Hallitusohjelman leikkaukset näkyvät kaikkien suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen työssä: suuri osa kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksista iskee globaalin etelän lapsiin ja nuoriin

Solmukohtia

Heta Mulari — ti, 06 syys 2016 00:00:00 +0300

Alle kouluikäisten lasten mediakulttuureista puhutaan julkisessa keskustelussa usein kahtalaiseen sävyyn: yhtäältä painotetaan lasten kompetensseja ja niin sanottua diginatiiviutta ja toisaalta viljellään huolipuhetta lapsuuden perustavanlaatuisesta ja erityisesti mediakulttuuriin liittyvästä muutoksesta. Tämän vuoksi monimenetelmäisillä, lasten kokemustietoa ja osallisuutta tavoittelevilla tutkimusasetelmilla on tärkeä paikkansa lapsuuden ja mediatutkimuksen kentillä. Kouluikäisten lasten mediankäyttöä ja mediakulttuureita on nimittäin useimmiten tutkittu tilastollisin menetelmin ja kysymällä aiheesta pelkästään aikuisilta.

Lasten mediakulttuurit -tutkimushankkeessa testattiin ja kehitettiin laadullisia menetelmiä alle kouluikäisten lasten mediakulttuurien tutkimiseen päiväkodeissa ja kotona. Tämä tutkimusraportti kokoaa yhteen tutkimushankkeen tulokset. Raportti koostuu metodologisesti painottuneista tutkimusartikkeleista ja lapsilähtöiseen mediakasvatukseen pureutuvista näkökulmateksteistä. Hanketta rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö ja se toteutettiin kahdessa pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa päiväkodissa sekä lasten kodeissa vuosien 2015 ja 2016 aikana. Hankkeessa työskentelivät tutkijat Heta Mulari, Elina Paju, Satu Valkonen, Saara Salomaa ja Annukka Lehtikangas.

Raportin tekstejä yhdistää lapsinäkökulmaisuuden ja lasten osallisuuden kriittinen pohtiminen sekä tutkimuksessa että mediakasvatuksessa. Raportin nimi, Solmukohtia, viittaa median moninaisiin merkityksiin lasten arjessa. Ensinnäkin nimi kytkeytyy niihin kohtaamisiin, joita mediakulttuuri mahdollistaa – ja myös rajaa – lasten, päiväkodin henkilöstön, vanhempien ja tutkijoiden välillä. Toiseksi nimi viittaa siihen, kuinka media kietoutuu ja solmiutuu lasten arkeen ja niihin ristiriitaisiin ajatuksiin, joita median läsnäoloon lasten elämässä usein liitetään.

Raportin tekstien yhteisenä kantavana teemana on ensinnäkin nostaa esiin alle kouluikäisten lasten kokemustieto ikkunana siihen, kuinka lapset merkityksellistävät medialaitteita ja -sisältöjä puheessaan, leikissään, vertaissuhteissaan sekä suhteissaan aikuisiin. Lasten kokemustiedon painottaminen kytkeytyy lapsi- ja nuorisopoliittiseen periaatteeseen, että lapsilla on oikeus ilmaista itseään ja osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon omista lähtökohdistaan. Toiseksi teksteissä kiinnitetään huomiota lasten mediakulttuurien tutkimuksen menetelmällisiin kysymyksiin. Millaisin tutkimusmenetelmin voimme tavoittaa lasten medialle antamia merkityksiä? Millaisia mahdollisuuksia lasten osallisuutta lisäämään pyrkivät, lapsinäkökulmaiset menetelmät voivat tarjota? Entä mitä eettisiä erityiskysymyksiä niihin liittyy? Kolmanneksi lapsilähtöistä mediakasvatusta käsittelevissä näkökulmateksteissä kurotetaan lasten omien mediakulttuurien merkityksiin ja mahdollisuuksiin varhaiskasvatuksen piirissä toteutettavassa mediakasvatuksessa.

Raportissa tarkastellaan lasten mediakulttuurien tutkimuksen laadullisia menetelmiä päiväkoti- ja kotiympäristöissä toteutettavan havainnoinnin, haastattelun sekä lasten osallisuutta lisäämään pyrkivien visuaalisten menetelmien, kuten piirtämisen sekä valo- ja videokuvaamisen kautta. Raportissa ehdotetaan, että tilastollisia ja laadullisia menetelmiä yhdistelevät tutkimusasetelmat ovat tärkeitä kehittämiskohteita tutkittaessa lasten mediasuhdetta ja mediankäyttöä. Monimenetelmäiset ja lasten osallisuutta lisäämään pyrkivät tutkimusasetelmat, joissa yhdistyvät tilastolliset kyselyt, lasten haastattelu ja havainnointi sekä erilaiset visuaaliset ja keholliset menetelmät, muodostavat moniulotteisen lähtökohdan lasten mediakulttuurien tutkimukselle.

Musiikkifanius ja modernisoituva nuoruus

Janne Poikolainen — su, 04 syys 2016 00:00:00 +0300

Tutkimus luo faniutta koskevaan keskusteluun historiallista perspektiiviä tarkastelemalla populaarimusiikin fanikulttuurin rakentumista 1950‒1970-lukujen Suomessa. Tarkastelu keskittyy siihen, miten musiikkifaniuden muodot, puitteet ja merkitykset sekä faneihin liitetyt mielikuvat kehittyivät musiikkiteollisuuden, julkisuuden ja yleisön välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen aineisto koostuu muistitietokeruista ja tutkimusajanjakson musiikkilehdistä. Lisäksi aineistoa täydennetään paikoittain muun muassa ihailijakirjeillä ja tilastoilla.

Sodanjälkeisten yhteiskunnallisten murrosten nuoruudessa aiheuttamat voimakkaat muutokset muodostavat tutkimuksen laajemman historiallisen viitekehyksen. Tässä yhteydessä muutosaaltoon viitataan nuoruuden modernisoitumisen käsitteellä. Tutkimus analysoi sitä, millaisten nuoruuden muutokseen liittyvien teknologisten, sosiaalisten ja kulttuuristen murrosten seurauksena ihailijakulttuurin rakentuminen mahdollistui. Toiseksi tutkimus hahmottaa sitä, millaisiin modernisoitumisen luomiin tarpeisiin musiikkifanius ilmiönä vastasi.

Sisällöllisesti tarkastelu painottuu kolmeen fanikulttuurin ulottuvuuteen. Niistä ensimmäinen käsittää faniuden musiikilliset ja materiaaliset puitteet, kuten äänitteet, konsertit ja musiikkilehdet. Toinen koostuu fani-ilmiötä koskevista mediadiskursseista, joiden tuottamia sukupuolittuneita stereotypioita tutkimus samalla purkaa. Kolmanteen ulottuvuuteen kuuluvat faniuden sosiokulttuuriset merkitykset erityisesti identikaation ja erontekojen muodossa tapahtuvan identiteettityön osalta. Eri ulottuvuuksien tarkastelu tuo myös esiin fani-ilmiön kytkeytymisen nuoruuden muutoksen osailmiöihin: esimerkiksi nuorisokulttuurin medioitumiseen, angloamerikanisoitumiseen ja seksualisoitumiseen sekä perinteisten identiteettimallien heikentymiseen.

Tutkimus osoittaa, että fanikulttuurin rakentuminen oli prosessi, jossa mediakulttuurin sisällöt ja faniutta koskevat käsitykset liikkuivat monensuuntaisesti eri toimijoiden välillä. Musiikkiteollisuus, mediajulkisuus ja faniyleisö muodostivat tämän vuorovaikutusverkoston ylätason. Sen puitteissa muotoutuneet faniuden sisällöt saivat käytännön merkityksensä nuorten arjessa. Faniuden arkiset merkitykset puolestaan konkretisoituivat erilaisina kulutuksen ja tuotannon käytäntöinä, joiden kautta ylätason vuorovaikutussuhteet joutuivat jälleen uudelleenmäärittelyn kohteiksi.

Suomi nuorten kasvuympäristönä

ti, 09 elo 2016 00:00:00 +0300

Suomi nuorten kasvuympäristönä -raportissa kuvataan Suomessa vuonna 1987 syntyneiden nuorten aikuisten hyvinvoinnin tilaa kansallisella tasolla sekä tunnistetaan hyvinvointia uhkaavia riskitekijöitä. Raportissa tarkastellaan nuorten koulutukseen ja koulutuksesta työelämään siirtymistä, erilaisten etuuksien käyttöä, fyysistä ja psyykkistä terveyttä, rikollisuutta, toimeentuloa, työllisyyttä, kuntoutusta, työkyvyttömyyttä sekä alueellisia eroja hyvinvoinnissa niin maakunnittain kuin kaupunki-maaseutu akselilla. Raportissa tutkitaan myös kodin ulkopuolelle sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten myöhempää hyvinvointia.

Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1987 - aineistoa. Tutkimuksessa on seurattu useiden eri rekisteritietojen pohjalta kaikkia noin 60 000 Suomessa vuonna 1987 syntynyttä henkilöä sikiöajalta kahteenkymmeneenviiteen ikävuoteen, eli vuoteen 2012 saakka. Raportissa on tutkittu vertaillen myös pidemmän seuranta-ajan tuomia muutoksia edelliseen seurantapisteeseen, vuoden 2008 tilanteeseen nähden.

Kvantitatiivisin menetelmin toteutetun tutkimuksen tuloksena on saatu ensimmäistä kertaa tietoa koko ikäluokan koulutuksesta työelämään siirtymistä sekä muuttoliikkeen vaikutuksesta yksilön elämänkulkuun. Tulosten mukaan suurin osa ikäluokan nuorista aikuisista voi hyvin ja heidän siirtymänsä aikuisuuteen sujuu ilman suuria ongelmia koulutuksen, terveyden, toimeentulon tai työllisyyden näkökulmasta tarkasteltuna. Osalla nuorista aikuisista on kuitenkin runsaasti ongelmia siirtymävaiheessa. Noin 14 % ikäluokasta ei ole suorittanut peruskoulun jälkeen mitään tutkintoa yhdeksän vuotta peruskoulun päättymisen jälkeen. Lähes kolmannes on joutunut turvautumaan jossakin vaiheessa toimeentulotukeen. Joka kolmas on myös saanut joko psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykenlääkkeitä.

Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo vaikuttaa merkittävästi jatkokoulutusmahdollisuuksiin. Tutkimuksessa havaittiin voimakas sukupuolten välinen ero keskiarvoissa siten, että tytöt saivat huomattavasti useammin korkeimpia keskiarvoja kuin pojat. Vanhempien koulutusaste ja hauras taloudellinen tilanne vaikuttaa pitkälle nuorten tulevaisuuteen. Vanhempien matala koulutus ja toimeentulotuen tarve korottaa myös lapsen riskiä jäädä matalasti koulutetuksi ja lisää lapsen toimeentulotukeen turvautumisen tarvetta nuoruudessa. Vanhempien koulutustausta määrittää voimakkaasti nuoren omaa kouluttautumista ja nuoren oma koulutustaso on yhteydessä lähestulkoon kaikkiin tutkimuksessa käsiteltyihin hyvinvoinnin indikaattoreihin; toimeentuloon, terveyteen ja työllisyyteen ja työkyvyttömyyteen. Kodin ulkopuolisessa sijoituksessa olleiden myöhempi hyvinvointi ja yhteiskuntaan kiinnittyminen on koko ikäluokan tilanteeseen nähden huomattavasti heikompi. Nuorten hyvinvoinnissa alueelliset erot ovat paikoitellen voimakkaita ja hyvinvointia haastavat tekijät paikantuivat useammin maaseudulle kuin kaupunkiin. Myös seuranta-aikana tapahtuneiden lukuisten muuttojen havaittiin olevan yhteydessä hyvinvointia vaarantaviin tekijöihin, kuten pelkän perusasteen tutkinnon suorittamiseen.

Raportin johtopäätöksissä tuodaan esiin lapsiperheisiin suunnattujen sosiaalisten investointien merkitys, sekä muiden kasvuympäristöjen, kuten laadukkaan päivähoidon, koulun ja harrastusten rooli varhaisen hyvinvoinnin tukemisessa.

Suomalaiset kansainvälisesti adoptoidut

Heidi Ruohio — ke, 08 kesä 2016 00:00:00 +0300

Tutkimus käsittelee kansainvälisesti adoptoitujen perheeseen ja kansaan kuulumista heidän kahden syntyperänsä – biologisen ja adoption kautta luodun – kehyksessä. Kansainvälinen adoptio, ja tämän tutkimuksen mukaan myös kansainvälisesti adoptoidut itse, haastavat niitä itsestäänselvyyksiä, joita perheeseen, sukuun ja kansaan kuulumiseen liitetään, sekä tekevät näkyviksi kuulumisen kytköksiä, moninaisuutta ja ristiriitaisuuksia. Kansainvälinen adoptio on sekä perheen perustamisen tapa, yksilön siirtolaisuuskokemus että transnationaaliin lastensuojeluun kytkeytyvä prosessi.

Tutkimus osallistuu keskusteluun aikuisiksi kasvaneiden kansainvälisesti adoptoitujen arjesta. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten kansainvälisesti adoptoitujen minuus ja kuuluminen muotoutuvat eri sosiaalisissa ympäristöissä? 2) Miten kansainvälisesti adoptoidut elävät biologiseen syntyperään liittyvän (vähäisen) tiedon kanssa yhteiskunnassa, jossa sen merkitystä pidetään minuuden sekä perheeseen ja kansaan kuulumisen kannalta olennaisena? 3) Miten biologisen syntyperän näkyvyys heijastuu sen saamiin merkityksiin ja kuulumisen kokemuksiin?

Tutkimusaineisto koostuu vuosien 2009 ja 2011 välillä tehdyistä 24 aikuisikäisen kansainvälisesti adoptoidun teemahaastattelusta. Haastateltavista 16 on naisia ja kahdeksan miehiä. Haastateltavat ovat syntyneet yhteensä yhdeksässä eri maassa. Koska aikuisten kansainvälisesti adoptoitujen ryhmä on Suomessa pieni, tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota anonymiteetin suojaamiseen. Tutkimuksen tekijä on ei-adoptoituna haastattelijana ja tutkijana ottanut huomioon myös oman roolinsa keskeisenä tiedon tuotantoon vaikuttavana tekijänä. Aineiston analyysi muodostuu kahdesta osasta, teemoittelusta ja niin kutsutusta aineiston kanssa teoretisoinnista. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat symbolinen interaktionismi sekä minuuden ja kuulumisen käsitteet. Aineiston analyysissä tutkimus tukeutuu erityisesti kahteen lähteeseen. Kuulumisen ja kuulumisen politiikan problematiikassa seurataan Nira Yuval Davisin käsitteellistyksiä. Toinen tärkeä lähde on Erving Goffman ja hänen käsityksensä minuuden esittämisestä arjen näyttämöillä sekä ihmisen tarpeesta kontrolloida itseen liittyvää tietoa eri ihmisten seurassa eri tavoin.

Tutkimuksessa havaittiin, että kansainvälisesti adoptoitujen tieto biologisesta syntyperästään on vähäistä ja pirstaleista. Adoptoitu ja adoptiovanhemmat tekevät toisensa omiksi keskinäisessä suhteessaan. ”Olla adoptoitu” ja samanaikaisesti ”oma” eivät ole adoptioperheessä toisensa poissulkevia, vaikka perheen ulkopuolella ”oikean” lapsi–vanhempi-suhteen oletetaan perustuvan biologiseen sukulaisuussuhteeseen. Kansainvälisesti adoptoidun ja perheenjäsenen tai muun läheisen kanssa ”erot” usein arkipäiväistyvät, jopa niin, että ne voivat unohtua. Eksklusiivinen perhekäsitys ja kansaan kuulumisen kyseenalaistukset ulottuvat kuitenkin myös läheisiin suhteisiin.

Kansainvälisesti adoptoitujen kuuluminen sekä perheeseen että kansaan tulee usein kyseenalaistetuksi läheisten suhteiden ulkopuolella. Tutkimus vahvistaa suomalaisten siirtolaisuustutkimusten tuloksia, joiden mukaan suomalaisen ajatellaan olevan Suomessa syntynyt suomalaisten vanhempiensa biologinen jälkeläinen ja sen seurauksena ulkonäöltään tietynlainen. Kansainvälisesti adoptoidut argumentoivat kuulumistaan arjen kohtaamisissa suhteessa useisiin sosiaalisiin sijainteihin: suhteessa suomalaisuuteen ja ei-suomalaisuuteen, ”maahanmuuttajiin” sekä kansallisuuksiin liittyviin etnisiin ja rodullistettuihin hierarkioihin. Siirtolaisuuden näkyvyys ulkonäössä, puheen aksentissa ja nimeen sidotussa identiteetissä vaikuttaa keskeisesti siihen, millainen mahdollisuus henkilöllä on kontrolloida biologiseen syntyperäänsä liittyvää tietoa arjen kohtaamisissa. Kertomalla adoptiosta eli kuulumisesta suomalaiseen perheeseen erottaudutaan muista maahanmuuttajista. Kansainvälinen adoptio näyttäytyy ihmisten mielissä ennen kaikkea vapaaehtoisena perheen perustamisen tapana eikä yksilön pakotettuna siirtolaisuutena.

Tutkimuksessa tarkastellaan kansainvälisesti adoptoitujen omia biologiselle syntyperälleen antamia merkityksiä heidän yhteyksien luomisensa kautta. Kolme yhteyksien luomisen tapaa valikoitui haastattelujen ja aiemman kirjallisuuden perusteella lähemmän tarkastelun kohteeksi: biologisen suvun etsiminen, ”juurimatkailu” ja yhteyksien luominen adoptioyhteisöön. Biologisen suvun tai siihen liittyvän tiedon etsimisen ensisijainen motivaatio oli halu täydentää tietoa omasta itsestään. Suhteessa omaan lapsuuden perheeseen eli adoptioperheeseen haasteltavat korostivat hoivan ja yhdessä kasvamisen merkitystä yhteen kuulumisen kannalta, kun taas omien lasten kohdalla biogeneettinen sukulaisuus ja siitä johtuva yhdennäköisyys koettiin tärkeiksi. ”Juurimatka” on matka siihen vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, joka jäi omalta kohdalta toteutumatta. Juurimatkalla koetaan usein ulkonäöllistä sulautumista, mutta kulttuuriset eroavaisuudet ja kielitaidon puute tulevat ilmi kohtaamisissa synnyinmaalaisten kanssa. Yhteyksien luominen adoptioyhteisöön tarjoaa joillekin adoptoiduille vertaistuen ja yhteenkuuluvuuden foorumin: kysymykset, jotka yhteisön ulkopuolisen esittäminä tuntuvat henkilökohtaisilta, ovat yhteisön sisäpuolisille sallittuja. Tutkimuksen keskeinen huomio onkin se, että yhteisöön kuuluvilla on jaettu tieto siitä, mihin asioihin adoptoidut ja adoptioperheet joutuvat arjessaan ottamaan kantaa.

Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä

Päivi Armila, Terhi Halonen, Mari Käyhkö — ke, 18 touko 2016 00:00:00 +0300

Nuorisotutkimuksen tiedonintressit ovat perinteisesti kiinnittyneet pitkälti nuorten ryhmiin, yhteisöihin, keskinäisiin suhteisiin ja nuorisokulttuurisiin aikalaisilmiöihin. Tällainen painotus on johtanut tutkijoita sinne, missä nuoria on paljon ja missä nuorisoryhmien on helppo syntyä, pysyä koossa ja pitää yllä tiivistä keskinäistä yhteyttä. Tässä teoksessa on lähdetty toiseen suuntaan. Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä -teoksen tavoitteena on tarkastella ja ymmärtää nuoruutta sellaisissa maantieteellisissä ja yhteiskunnallisissa paikoissa, joista on pitkä matka yhteisiin kokoontumistiloihin: kouluihin, harrastuspaikkoihin ja kavereiden luo. Tutkimusta varten tällaisesta elinympäristöstä on luotu metodologinen tyyppikylä ”Hylkysyrjä”. Nimestään huolimatta tämä paikka ei kuitenkaan ole vain kurjuuden ja poislähtijöiden maisema – tai mielenmaisema.

Kirjan artikkeleiden empiirinen aineisto on koottu Itä-Suomen pienistä, kaukana kuntakeskuksista sijaitsevista kylistä. Kirja rakentuu Hylkysyrjän elinkaarta ja historiallista kehitystä kuvaavista kartoituksista sekä siellä nykyisin asuvien nuorten arkea ja tulevaisuudensuunnitelmia analysoivista tutkimusartikkeleista, joita varten on kuunneltu sekä nuoria että heitä ohjaavia aikuisia. Kokonaisuutta täydentävät yleisemmät syrjäseutunuoruutta ja sen tutkimista pohtivat puheenvuorot.

Hylkysyrjän historia on kasvamisen ja kutistumisen kertomus, jonka juonirakenne koostuu tietoisesta kyliä elähdyttäneestä aluepolitiikasta ja tämän elähdyttämisen systemaattisesta alasajosta. Hylkysyrjän elinvoimaisina vuosina kylällä oli paljon nuoria, koulunkäyntimahdollisuuksia kotien lähellä, harrastusyhteisöjä ja selkeitä tulevaisuudennäkymiä. Yhteiskunnallisten rakennemuutosten myötä Hylkysyrjän kukoistus ja elinvoima hiipuivat, ja 2000-luvulla on päädytty tilanteeseen, jossa kylässä saattaa asua vain yksi nuori, jonka kouluun on matkaa jopa sata kilometriä ja jolle kavereiden tapaaminen onnistuu vain koulussa, koulukyydityksessä tai internetin välityksellä. Yläkouluiän ohittamisen jälkeen tällaisissa olosuhteissa kasvaminen vaatii monelta nuorelta varhaista itsenäistymistä ja kykyä selviytyä koulutusyhteiskunnan vaatimasta koulutukseen osallistumisesta kaukana kotoa sijaitsevissa maakunnallisissa kasvukeskuksissa. Aina selviytyminen ei ole itsestään selvää, mikä askarruttaa nuorten itsensä lisäksi myös nuorten parissa työskenteleviä ammattilaisia.

Hylkysyrjässä asuminen on haastavaa, mutta voi tuoda nuoren elämään myös paljon hyvää: välimatkojen eristämässä elämässä koti pihapiireineen, perhe, isovanhemmat ja sukulaiset nousevat tärkeiksi sekä emotionaalisen että konkreettisen tuen lähteiksi. Läheisten rooli on suuri myös tulevaisuudensuunnitelmien rakentamisessa: jos kaukana sijaitsevalla koulupaikkakunnalla on eno, täti tai isosisko, sinne muuttaminen tuntuu turvalliselta. Nuoret tietävät, että toisen asteen koulutuksen alkaessa heidän on jätettävä Hylkysyrjä, mutta aina joku heistä suunnittelee myös palaavansa juurilleen – joskus jopa siihen samaan pihapiiriin, jossa isä tai äiti syntyi ja jossa isovanhemmatkin joskus elivät.

I am Fire but my Environment is the Lighter

Tomi Kiilakoski — ke, 11 touko 2016 00:00:00 +0300

The purpose of this study is to provide an insight into how the youth of the Barents Region view their lives and to analyse the implications of these experiences for youth policy. The study focuses upon three locations in the very north of the Barents Regions in Inari, Finland, Alta, Norway, and Murmansk, Russia.

The methodology of the research was to examine pieces of artwork done by young people. The data consisted of drawings, photographs, songs, and research interviews. The aim was to use artistic methods to explore the conditions, youth cultures, and daily life situations of the young residents. Accordingly, the research was both qualitative and participatory – the respondents were free to choose the themes they wanted to tackle and the art form with which to do so. The theoretical concepts that were used to analyse the data were space/place, mobility, and engagement.

The youth of the Barents Region emphasise the importance of nature and home. Their relation to nature is multifaceted, such as: traditional livelihoods, human-animal interactions with reindeers, hunting, hiking, jogging, or riding snowmobiles. Nature becomes a meaningful part of everyday life. Additionally, nature is strongly connected to peer activities as it offers opportunities to be outside adult supervision. Furthermore, through media the youth in the Barents region are a part of global youth cultures. These results are in contrast with studies of urban young and youth cultures. A study emphasises when studying young people from outside urban centres, the different relationships to the environment cannot be analysed using the denaturalised categories of urban youth cultures.

Mobility in the Barents region is both a possibility and a social imperative. According to the results, the issue of mobility involves overcoming large geographical distances, facing the youth cultural distances, coming to terms with peers leaving (and thus addressing the temporality of social ties and learning to leave oneself. Furthermore, the this study found that youth should be able to face the temporality of their social ties and even their own living in the region. Due to the mobility imperative they should be able to make a transition to other locations and can live a good life there. There is a dual task of learning to leave and to be mobile, whilst at the same time learning to understand the value of their surroundings and community.

Exceptional Life Courses

Mikko Salasuo, Mikko Piispa, Helena Huhta — ti, 10 touko 2016 00:00:00 +0300

The aim of this book is to understand those complex life course mechanisms and processes that have led 78 athletes and 29 young artists to success in 2000s Finland. Besides the successful athletes, the researchers look into the dropout of 18 particularly promising athletes. Furthermore, the research sheds light on the particular challenges faced by athletes with a multicultural background.

The majority of the interviewed athletes and artists had been born and raised in Finland; hence the study’s perspective is predominantly domestic. Many of the athletes had continued their careers abroad after having reached the top, yet the essential events of their life courses are located in Finland. The vast international literature on career research of athletes, used along with the research data itself, complements the domestic perspective. As to the artists, the researchers have mainly drawn upon domestic research knowledge.

In this study, the life courses of athletes and artists are reviewed in parallel. Consequently, the reader enjoys a broad insight into the growth and development of Finnish elite athletes in the late 20th and early 21st century Finland. The same applies to the young successful artists, whose life phases are studied from childhood until the present. This study is unique in the international context, as the researchers were able to reach an exceptionally large number of the best Finnish athletes and artists of different fields.

Молодежное Участие. Надлежащая практика

pe, 29 huhti 2016 00:00:00 +0300

Анализ в этой публикации основывается на структуре продвижения участия, состоящей из пяти элементов. Представленная надлежащая практика распределена по категориям в различных сферах политической деятельности, включая представительную, прямую, партиципаторную, совещательную, и контрдемократию. Основные доводы публикации говорят о том, что при создании культуры участия необходимо принимать во внимание практику всех вышеприведенных сфер деятельности. Надлежащая практика базируется на ответах опроса, который проводился в период с 31-го января по 18-е февраля 2013 года. В опросе принимали участие респонденты из 22 стран. Кроме того, некоторые примеры надлежащей практики были обнаружены при использовании доступной исследовательской литературы и текущих исследований авторов на тему молодежного участия. Использование социальных сетей представлено отдельной главой, как и обзор действующих политических документов и нормативно-правовой базы молодежного участия. В этом документе отстаивается применение более широкого охвата демократии в политическом планировании, и в нем фиксируются примеры действующей практики из всей Европы. Примеры надлежащей практики анализируются с точки зрения взрослых людей, но в то же время не проводится оценка фактического воздействия такой практики на молодых людей. Представленные в начале отчета рекомендации основаны на анализе, изложенном во всех главах публикации.

Suuntaviivoja nuorisotoimialan määrittelyyn ja arviointiin

Anu Gretschel, Pirjo Junttila-Vitikka, Anne Puuronen — ti, 12 huhti 2016 00:00:00 +0300

Tutkimuksen tavoitteena oli luoda kokonaiskuva nuorisotyön ja -toimialan arviointi- ja raportointikäytänteiden toimivuudesta sekä osoittaa kehittämissuuntia niiden uudistamiseksi. Tämä edellytti samalla koko nuorisotoimialan toimintaympäristön kokonaisuuden uudelleen hahmottamista ja uudelleenmäärittelyä.

Tutkimus on tehty verkostomaisessa yhteistyössä nuorten, nuorisoalan toimijoiden ja päätöksentekijöiden sekä rahoittajia edustavien tahojen kanssa. Verkostomaisessa yhteistyössä painottuivat toisaalta tulosohjausympäristössä toimimisen, toisaalta nuorisotyön prosessien moninaisuuden huomioiminen sekä ymmärrys siitä, että toimivammat arviointikäytänteet hyödyttäisivät kaikkia osapuolia. Ehdotetuista uusista arviointimalleista pyrittiin luomaan sellaisia, että ne vastaisivat yllä mainittuihin arvioinnin kehittämistarpeisiin laaja-alaisesti. Tutkimuksen aikana rakentui nuorisotyön arviointimalleja, jossa yhdistetään arvioinnin tavoite tuottaa: a) toimijoille tietoa toiminnan kehittämisen pohjaksi, b) päättäjille ja rahoittajille dokumentaatiota nuorisotyöhön käytetyn rahoituksen vastineeksi, c) koko toimialalle tietoa palveluiden käytöstä ja palvelukentän toimivuudesta sekä d) tavoite tarjota nuorelle mahdollisuuksia osallistua palvelujen suuntaamiseen kanssa-arvioijan roolissa.

Käytännössä tutkimus jakautui neljäksi osakokonaisuudeksi. Nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskuksia koskevassa tutkimusosiossa tarkasteltiin opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksen piiriin kuuluvien keskusten tehtäviä ja kokonaisolemusta sekä rakenteeseen liittyvän arvioinnin haasteita. Tutkimus toteutettiin verkostomaisena prosessina yhteistyössä palvelu- ja kehittämiskeskusten sekä ministeriön edustajien kanssa. Tutkimuksessa tuodaan näkyväksi verkoston laaja tehtäväkenttä niin asiantuntija- ja kehittämispalveluja kuin nuorten palvelujakin tuottavana rakenteena. Keskeisimpinä kehittämiskohteina esitetään palvelu- ja kehittämiskeskukseksi nimeämisen kriteeristön uudelleen määrittelemistä ja näkyväksi tekemistä sekä ministeriön arviointityökalun kehittämistä. Osatutkimuksessa toteutettiin myös yhden palvelu- ja kehittämiskeskuksen toiminnan arviointi deliberatiivista keskustelupäivämenetelmää hyödyntäen. Arviointiprosessi toi näkyväksi asiantuntijapalveluihin liittyviä laadun kriteereitä. Samalla se vahvisti hankkeen ennakko-oletusta siitä, että nuoret ja yhteistyökumppanit mukaan ottava, osallistava arviointitapa tuottaa hyötyjä kaikille prosessiin osallistuneille.

Verkko- ja lähipalveluja koskevassa osuudessa arvioitiin kuuden verkkopalvelun sekä yhden kaupunginosan lähipalvelujen vastaavuutta nuorten tarpeisiin. Arvioijina toimivat niin nuoret, palvelujen tarjoajat kuin myös palveluja rahoittavien tahojen edustajat. Palvelujen tarjoajille ja rahoittajille arviointi tuotti pitkälle yhteisesti neuvoteltuja palvelukohtaisia kehittämisaihioita. Tutkija sai tehdystä arvioinnista peilauspohjan, johon verrata palveluissa aiemmin käytettyjä arvioinnin ja raportoinnin tapoja ja niissä esille nostettuja tuloksia. Osatutkimuksen tuloksissa korostuivat nykyisin käytössä olevien tunnuslukujen täydentämistarpeet avoimen nuorisotyön luonnetta korostavilla elementeillä. Kävijämäärien rinnalla tulisi raportoida tietoa palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta ja esteettömyydestä, palvelujen laadun seurannan systemaattisuudesta, asiakastyytyväisyydestä sekä tuloksista koskien arviointeja palvelujen vastaavuudesta nuorten tarpeisiin. Lisäksi esille tuli tarve jatkokehittää avoimen nuorisotyön vaikutuksia ja vaikuttavuutta dokumentoivia menetelmiä, joissa huomioitaisiin työn merkitys yksilötason lisäksi myös ryhmille, yhteisöille ja yhteiskunnalle.

Kohdennetuissa palveluissa (etsivä nuorisotyö, nuorten työpajatoiminta ja Nuottapalvelut) tutkittiin työmuodon määrittelyä ja monitahoarviointimallin kehittämistä. Menetelminä käytettiin toimijoille suunnattua kyselyä ja dialogista kehittämisprosessia. Työmuodon sisäisessä määrittelyssä tulevaisuuden suuntana nähdään perus- ja erityisnuorisotyön yhteistyömahdollisuuksien uudelleenajattelu ja -organisoiminen. Se nostetaan koko alaa yhdistäväksi nuorisotyölliseksi tavoitteeksi työmuotojen erillään pitämisen sijaan. Kohdennettujen palveluiden vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointia voidaan edistää soveltamalla nuoren prosessin arvioimiseen monitahoarvioinnin menetelmää. Sen mukaan prosessin arviointikriteereissä tulee huomioida nuorilähtöisyys, prosessin suhde nuorten määrään ja nuorille suunnattujen palveluiden paikalliseen saatavuuteen sekä monialaisen yhteistyön rooli osana kohdennetun nuorisotyön oppimis- ja toimintaympäristöjä. Prosessin arvioinnin rinnalla kohdennettujen palveluiden monitahoarvioinnissa tulee huomioida nuoren edeltävät palvelukokemukset ja -tarpeiden toteutuminen sekä prosessin jälkiarviointi.

Nuorisotoimialan määrittelyä koskevassa osiossa nostetaan esiin toimialan nykymäärittelyiden kipupisteitä ja esitellään tutkijoiden yhdessä työstämä uudenlainen toimialajäsennys. Ehdotus uudeksi toimialajäsennykseksi ammentaa aineksia verkostomaisessa prosessissa kerätystä laajasta aineistosta sekä nuorisotyön tutkimuksista. Uutta jäsennysmallia ehdotetaan teoksessa käytettäväksi nuorisotoimialan arvioinnin pohjana laajemminkin.

Visuaaliset menetelmät lapsuuden- ja nuorisotutkimuksessa

Marleena Mustola, Johanna Mykkänen, Marja Leena Böök, Antti-Ville Kärjä — ke, 21 loka 2015 00:00:00 +0300

Kuvat ja visuaalisuus ovat aina olleet osa tutkimusta. Digitalisoitumisen myötä visuaalisesta kulttuurista on tullut keskeinen osa arkea, ja myös kiinnostus visuaalista metodologiaa kohtaan on lisääntynyt. Etenkin lapsuuden- ja nuorisotutkimuksen piirissä käytetään visuaalisia menetelmiä, sillä niiden avulla on mahdollista osallistaa lapsia ja nuoria tutkimusprosessiin. Visuaalisen metodologian avulla tuotetulla tiedolla on omat erityispiirteensä. Tässä artikkelikokoelmassa esitellään empiiristen esimerkkien avulla, kuinka visuaaliset menetelmät voivat olla osa tutkimusasetelmaa. Visuaalista metodologiaa tarkastellaan monesta eri näkökulmasta.

Visuaalinen kuvasto on ollut osa taidehistorian tutkimusta jo vuosisatojen ajan, mutta nykyään se on validi osa monenkin tieteenalan tutkimusta, kun tarkoituksena on havainnoida, analysoida ja teoretisoida yhteiskuntaa. Usein käytetään joko valmista tai tutkijan ja osallistujien tuottamaa visuaalista aineistoa. Visuaalisen aineiston analyysi voi keskittyä sisältöön, muotoon, tyyliin, aineiston tuottamisprosessiin tai visuaalisen aineksen tulkintaan. Tässä artikkelikokoelmassa tarkastellaan erilaisia visuaalisia menetelmiä, kuten visuaalista etnografiaa, verkostokarttoja ja kollaasitekniikkaa.

Visuaalisuus ei ole erillään muusta aistimaailmasta: usein monet symbolijärjestelmät näyttäytyvät rinnakkain, ja tätä kutsutaan multimodaalisuudeksi. Lasten- ja nuorisokulttuuri sisältää monenlaisia multimodaalisia lajeja, kuten tietokonepelejä, parkouria, elokuvia, leikkikenttiä ja teatteriesityksiä. Tässä artikkelikokoelmassa esitellään ja tutkitaan kaikkia edellä mainittuja kulttuurisia ilmiöitä. Keskeinen lapsuuden- ja nuorisotutkimusta yhdistävä tavoite on lasten ja nuorten aktiivisen toimijan roolin ymmärtäminen, niin suhteessa tutkimusprosessiin kuin lasten- ja nuorisokulttuurin tuottamiseen. Osallistujan, tuottajan ja toimijan positiot ovat esillä tässä kokoelmassa, kun tutkijat pohtivat visuaalisen metodologian mahdollisuuksia ja rajoituksia.

Visuaalisiin menetelmiin liittyvät eettiset kysymykset ovat pääasiassa samoja kuin muihinkin tutkimusmenetelmiin liittyvät kysymykset. Tutkimukseen osallistuvien anonymiteetin turvaamisen problematiikka korostuu, sillä videot ja kuvat, joissa osallistujat ovat tunnistettavia, ovat visuaalisina aineistoina hyvin yleisiä. Visuaaliset menetelmät eivät ole yksiselitteisesti parempia kuin muut menetelmät, eikä niitä pitäisi käyttää naiivisti tai kritiikittömästi. Niillä voi katsoa olevan tiettyjä etuja, kuten se, että ne mahdollistavat toisenlaisen tiedontuottamisen ja -välittämisen sekä sallivat tutkimukseen osallistujien ilmaista itseään muutenkin kuin kirjallisesti. Visuaalista metodologiaa tulisi kehittää monitieteisessä kontekstissa, ja juuri tällaiselle keskustelulle lapsuuden- ja nuorisotutkimuksen kenttä tarjoaa erinomaiset puitteet. Tässä artikkelikokoelmassa ovat edustettuina sosiologian, kasvatustieteen, taiteiden- ja kulttuurintutkimuksen, maantieteen, liikuntatieteen, uskontotieteen ja perhetutkimuksen tieteenalat.

Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen

Tarja Juvonen — ke, 13 touko 2015 00:00:00 +0300

Tutkimus tarkastelee syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten toimijuuden rakentumista aikuisuuden kynnyksellä. Tutkimuksen lähtökohtana on, että nuoruus on elämänvaihe, johon kytkeytyy monia myöhempään elämänkulkuun vaikuttavia valintoja ja ratkaisuja, kuten irrottautuminen lapsuudenkodista ja itsenäisen asumisen aloittaminen, taloudellisen riippumattomuuden hankkiminen, koulutus- ja työurasta päättäminen sekä perheen perustaminen. Nuoruuteen kuuluu olennaisesti autonomian ja paikan löytäminen aikuisten maailmasta ja sen sosiaalisesta järjestyksestä. Tätä tutkimusta motivoi huomio siitä, että mikäli nuori epäonnistuu näissä tavoitteissa, hänet helposti luokitellaan ei-aikuiseksi, ja hän samalla pettää yhteiskunnan ikä- ja elämänvaiheisiin liittyvät odotukset. Nuori jää täysivaltaisen kansalaisuuden ulkopuolelle. Erityisen haastavaksi aikuistuminen muodostuu haavoittavissa oloissa eläville nuorille, jotka eivät koe olevansa valmiita tai kykeneviä tekemään elämäänsä koskevia päätöksiä. Valinnat saattavat myös kohdistua vaihtoehtoihin, jotka ovat nuoren kannalta epätyydyttäviä tai vaikeasti hahmotettavia.

Tutkimus lähestyy nuoren toimijuutta relationaalisesta näkökulmasta korostaen näin toimijuuden sosiaalista ja kontekstuaalista lähtökohtaa yksilökeskeisen sijaan. Relationaalisuuden näkökulmasta käsin nähtynä autonominen toimijuus rakentuu ihmisten välisissä suhteissa ja syvissä keskinäisissä riippuvuuksissa. Yksilöllisyyden ja riippumattomuuden painottaminen voikin johtaa itse toimijan kannalta yksinäisyyden ja epävarmuuden kokemuksiin sekä elämän suorittamiseen ilman todellista sisältöä. Myös auttamistyössä on tärkeää huomioida, että ihmisten ja erityisesti nuorten hyvinvointi riippuu merkittävässä määrin yksilöiden kyvystä liittyä toisiin ihmisiin. Suhteiden puuttuminen ja yksinäisyys leimaavat monen syrjäytyneen ja vähäosaisen elämää. Relationaalisuus on erityisen ilmeistä silloin, kun suhteita ei ole.

Tämän konstruktionistiseen tieteenfilosofiaan sekä narratiiviseen tutkimusperinteeseen kytkeytyvän tutkimuksen kontekstina on etsivä työ sekä laajemmin käsitettynä se palveluverkosto, jossa nuoria pyritään auttamaan. Tutkimusaineisto koostuu vuonna 2001 kerätyistä katutyöhön liittyvistä asiakirjoista ja työryhmän kehittämispäivien taltioinneista sekä vuosina 2010–2011 tehdyistä etsivässä työssä kohdattujen nuorten haastatteluista, työryhmän fokusryhmäkeskusteluista sekä asiointikäyntien nauhoituksista. Tutkimukseen kuuluvissa neljässä tieteellisessä artikkelissa on hyödynnetty sisällönanalyysia sekä narratiivista metodia (voicecentered relational method), joiden avulla on analysoitu kontrollin, autonomisen toimijuuden rakentumisen sekä nuorten täytymisen teemoja. Artikkeleista ensimmäinen käsittelee etsivään työhön liittyviä kontrollin elementtejä. Toimijuuden teema ja siihen kytkeytyvä relationaalisuus läpäisevät kolmea seuraavaa artikkelia. Toisessa ja kolmannessa artikkelissa tutkitaan nuorten autonomisen toimijuuden rakentumista, ensiksi jännitteisissä auttamis- ja viranomaistyön kohtaamisissa ja sen jälkeen itsenäisen asumisen haasteiden näkökulmasta. Neljännessä artikkelissa jäsennetään nuorten toimijuuden rakentumista kulttuuristen odotusten ja erityisesti nuorten täytymisen näkökulmasta.

Tutkimuksen yhteenvetoluvussa on artikkeleiden tulosten pohjalta vastattu kahteen tutkimuskysymykseen: miten nuorten autonominen toimijuus rakentuu sosiaalisen kontrollin, ammatillisen tukemisen ja nuorten täytymisen jännitteissä sekä miten relationaalisuus kytkeytyy osaksi nuorten autonomisen toimijuuden rakentumista? Tutkimustuloksista ilmenee, että erityisesti syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten toimijuuden rakentumista kehystävät erilaiset yhteiskunnalliset rakenteet ja palvelujärjestelmät. Autonomisimmankin yksilön ”täytyy” ja häneen kohdistetaan niin yhteiskunnallista kuin sosiaalisten suhteiden mukanaan tuomaa kontrollia. Niin kontrolli kuin kulttuurisesti määrittynyt täytyminenkin voidaan määritellä tekijöiksi, jotka ilmaisevat vapaudesta ja valinnoista muodostuvan toimijuuden rajat. Syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret joutuvat auttamistyön piirissä ollessaan neuvottelemaan useiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa oman autonomiansa ja valinnanmahdollisuuksiensa rajoista sekä vastaamaan vahvemman toimijuuden odotukseen.

Nuorten kokemus toimijuudestaan sekä paikastaan maailmassa riippuu osaltaan sosiaalisista kiinnikkeistä, suhteista sekä erilaisista resursseista, joita heillä on käytössään. Etsivässä työssä kohdattavien nuorten toimijuuden vahvistamisessa tarvitaan pitkäaikaista kumppanuutta ja tukea, jotta haastava ja täytymisen raamittama siirtymä aikuisuuteen onnistuisi. Etsivän työn vuorovaikutus, osapuolten kohtaaminen tai kohtaamattomuus on merkityksellistä. Auttamistyön toimijoilla on valtaa ulottua syvälle nuorten elämään, vaikuttaa heidän käsityksiinsä omasta itsestään ja merkityksestään. Ulkoapäin tulevat pakot tai ilman nuoren osallisuutta tehdyt ratkaisut eivät lisää nuoren itseymmärrystä tai autonomista toimijuutta, jotka kuitenkin ovat merkittäviä hyvän elämän määrityksiä, käsitettiinpä hyvä elämä sitten miten tahansa.

TERVE SOTILAS!

Anni Ojajärvi — ti, 21 huhti 2015 00:00:00 +0300

Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten miesten terveyskäyttäytymistä varusmiespalveluksen aikana. Yksilöllisten terveysvalintojen lisäksi tutkimuksessa analysoidaan sitä, miten armeijainstituution käytännöt, varusmiesyhteisö sekä mielikuvat ja odotukset varusmiehen roolista ohjaavat ja rajaavat nuorten terveyteen liittyviä valintoja. Tavoitteena on selvittää, millaiseksi terveyskäyttäytyminen muodostuu erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja totaalilaitoksen käskyjen keskellä. Työ sijoittuu laadullisen terveystutkimuksen kentälle.

Aineistona on vuonna 2008 Parolannummen Panssariprikaatissa toteutettu etnografinen kenttätyö. Tutkija osallistui kahdeksan viikon ajan ympärivuorokautisesti alokaskauden koulutukseen, asui varusmiesten kanssa ja havainnoi armeijan arkea. Lisäksi tutkija haastatteli varusmiehiä. Yksilöhaastatteluja tehtiin 39 (15 miestä, 8 naista), joista osa kahteen otteeseen.

Tulosten perusteella varusmiesten terveyskäyttäytymisen voidaan sanoa olevan instituution rajaama yhteisöllinen prosessi. Yksittäinen varusmies tekee valintoja totaalilaitoksen tiukkaan määritellyn arjen ja varusmiesyhteisön sosiaalisen maailman keskellä. Mikäli nuorella itsellään ei ole aktiivista terveysvalintoja ohjaavaa motiivia, hän seuraa instituution käytäntöjä ja varusmiesyhteisöä. Sotilaskoulutuksen logiikka ja tavoitteet sen paremmin kuin varusmiesyhteisön käytännötkään eivät aina tue terveyskasvatuksen tavoitteita, vaan armeijan arki on usein ristiriidassa terveysnäkökulman kanssa.

Tutkimuksen analyysiluvuissa tarkastellaan sairauden ja terveyden rajoja, ruokailua, tupakointia ja alkoholin käyttöä. Niistä käy ilmi muun muassa se, miksi tupakointi voi varusmiehen näkökulmasta olla järkevä valinta, miten kollektiiviset armeijatarinat liittyvät varusmiesten alkoholin käyttöön ja miten sairastelu on yhteydessä varusmiehen sosiaaliseen identiteettiin sekä miten ruokailu jakautuu armeijassa kahtia tankkaamiseen ja nautiskeluun. Samalla tulee esiin se, miten 2000-luvun nuori mies uusintaa kestämisen eetosta, mutta yksin pärjäämisen eetoksesta poiketen keskustelee henkisesti vaikeista elämäntilanteistaan muiden kanssa. Analyysiluvuissa esitellään lisäksi aineiston perusteella konstruoidut varusmiesideaalit, jotka määrittivät sosiaalisesti hyväksytyn varusmiehen roolin rajat. Jos varusmiesten terveyskäyttäytymiseen halutaan vaikuttaa, on syytä kiinnittää huomiota instituution arjen käytäntöihin ja varusmiesyhteisön toimintatapoihin.

Myönteinen tunnistaminen

Vesa Häkli, Kirsi Pauliina Kallio, Riikka Korkiamäki — ti, 14 huhti 2015 00:00:00 +0300

Onko ongelmien varhainen havaitseminen ja niihin nopeasti puuttuminen aina hyvästä? Myönteinen tunnistaminen esittää ongelma- ja yksilökeskeisyydelle vaihtoehtoisen näkökulman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, syrjäytymisen ehkäisemiseen ja heille tarjottavan tuen suuntaamiseen. Teoksessa valotetaan yhteisölähtöisiä arkisen tuen muotoja ja pyritään edistämään niiden aktiivista hyödyntämistä ammatillisissa käytännöissä. Kirja perustuu laajamittaiseen tutkimustyöhön ja nuoriso-, sosiaali- ja kasvatusalan toimijoiden kokemukselliseen asiantuntijuuteen. Se on suunnattu erityisesti nykyisille ja tuleville lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille ja julkishallinnon toimijoille, mutta näkökulma on sovellettavissa myös muihin toimintaympäristöihin.

Media + lapsi + kasvatus

Fanny Vilmilä — ti, 24 maalis 2015 00:00:00 +0200

The project Development of research on media education surveyed research on children’s media education and, in cooperation with professionals in media education and media education research, outlined guidelines for future research on media education for children and young people. The project also explored the possibilities associated with the applicability and popularization of knowledge.

In this project, media education research is understood as a broad entity comprising content themes significant for media education. Research refers to both scientific research and less academic surveys and reports. The project results take concrete shape in the future vision for research on children’s and young people’s media education which, through future orientation, presents the needs for research on children’s and young people’s media education particularly from the perspective of the development of research. The project is divided into four parts: 1) a survey of research that has been done; 2) discussions held with experts of the cooperating bodies; 3) a questionnaire targeted at actors; and 4) work on the future vision for research on children’s and young people’s media education.

In all, 515 studies, surveys and reports linked with 0–12 year-old children’s media education done in Finland in 2000–2014 were selected for the survey. Of these, 65% were theses and 35% were other studies, reports and surveys. Two-thirds of the theses are linked with education sciences. A relatively greater share of the theses are qualitative case studies, observation and studies utilizing action research methods. In other studies, reports and surveys, the data often comprise questionnaires, interviews, and listings. The theses concentrate in particular on media relations, media use and media education methods. The other studies, surveys and reports most often provide support for the choice of media education methods, for conceptualization of the media environment and media relations, and for justification of the need for media education.

In the discussions held with experts in media education and media education research, one of the central issues that came up was: what types of issues in relation to the media do children encounter in society, and how. In connection with adults, emphasis was placed on the need to examine how the guardians of children and young people relate to the media and, through this, their media education skills. Some demands for research on media education terminology and concepts surfaced in the discussions. The development of media education research should focus in particular on multidisciplinary, qualitative research and longitudinal research.

On the questionnaire, media education research was characterized as an important element in describing and understanding phenomena of the media and media education. It was hoped that the focus of research would be on qualitative research, but the importance of quantitative research to the whole was also recognized. The utilization of research findings in the planning and targeting of education was an often repeated theme.

In the future vision for research on children’s and young people’s media education, children’s and young people’s media education is conceived as a broad phenomenon which combines themes of the media, childhood and youth, and education. The role of research in children’s and young people’s media education is not only the production of a conceptual grip but is also strongly linked with the development of practices. It is pivotal to create the preconditions for utilizing studies in many fields so that the processes and results of academic basic research, applied research as well as surveys and reports would complement each other.

The vision outlines three priorities that overlap in both research and media education work:

Priority 1. Media-driven media education research examines the media as the environment where children and young people live, function, experience emotions and grow. What does living in a media society and culture mean for children and young people?

Priority 2. Media education research focusing on children and young people concentrates on what happens in children’s and young people’s relation to the media and the significance of this. Aside from the relation to the media, media education is taken into account from the perspectives of media use, media-related emotions and mental images, as well as child and youth cultures.

Priority 3. The focal point of education-driven media education research is research supporting media skills and meta skills, the development of critical thinking, and the shaping of courses of action and thought models. Thoughts about the learning and growth environment can be examined from the perspectives of institutions, the home, culture and peer relations, taking education phenomena into account.

Implementation of the priorities of the future vision for research on children’s and young people’s media education requires a research approach tackling the production and publication of knowledge at various stages and cooperation possibilities transcending borders. As a critical success factor, the research-based development of media education can be conceived from three perspectives: the generation of new openings; knowledge closely linked with activities; and a knowledge-based approach. These three perspectives are connected by dialogue and multi-method research as the preconditions for research-based development.

Interaction at the levels of both activities and knowledge involves the idea that not only professionals in media education and media education research but also, for example, children and young people, guardians and administrative staff serve as active players. Professional coordination and the testing of familiar working methods promote a dialogic operating and research culture. Concrete encounters and joint action at various stages of the research open up possibilities for both new and proven multi-method research forms. Careful resource allocation and investment in entities support the qualitative development of research on children’s and young people’s media education.

Nuoret luukulla

Sanna Aaltonen, Päivi Berg, Salla Ikäheimo — ma, 23 helmi 2015 00:00:00 +0200

Nuoret luukulla -teos perustuu THL:n ja Nuorisotutkimusverkoston yhteiseen tutkimushankkeeseen, jossa tarkasteltiin syrjäytymisen kustannuksia sekä sitä, miten nuoriso-, sosiaali- ja työvoimapalvelut kohtaavat 18–29-vuotiaat nuoret ja heidän tarpeensa. Kirja jakautuu kahteen osioon, joista ensimmäinen käsittelee syrjäytyneiksi luokiteltujen nuorten terveyspalvelujen käyttöä ja kustannuksia ja toinen nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamisia.

Ensimmäinen osio perustuu analyysiin THL:n peruspalveluaineistosta, johon on yhdistetty tietoja toimeentulotukirekisteristä, Eläketurvakeskuksen ansaintarekisteristä ja eläkerekisteristä, Tilastokeskuksen rekistereistä, Kelan rekistereistä sekä AvoHILMOSTA vuosilta 2006–2011. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia eroja syrjäytymisvaarassa olevien vuosina 1982–1984 syntyneiden helsinkiläisten nuorten (N=7579, 62 % miehiä) terveyspalvelujen ja lääkkeiden käytössä on verrattuna vastaavan ikäiseen väestöön. Aineiston perusteella tutkitaan erilaisia syrjäytyneiden polkuja, ja analyysia varten ”syrjäytyneet” nuoret on luokiteltu kolmeen ryhmään syrjäytymisen keston mukaan: kroonisesti syrjäytyneisiin, syrjäytyneisiin ja syrjäytymisvaarassa oleviin. Lisäksi aineistosta on eroteltu ”piipahtelijoiden” ja ”kiinnittyneiden” ryhmät, joiden avulla päästään tarkastelemaan myös syrjäytymisriskin ja muiden tilanteiden vaihtelua nuorten elämässä.

Toinen osio perustuu Espoossa ja Kouvolassa kerättyyn laadulliseen haastatteluaineistoon (N=29). Haastatelluista 19 on 18–29-vuotiaita eri palveluissa asioivia nuoria ja kymmenen asiakastyötä tekeviä ammattilaisia TE-toimistoista, työvoiman palvelukeskuksista, sosiaalityöstä, etsivästä nuorisotyöstä, Vamoksesta ja nuorten tieto- ja neuvontapisteestä. Haastatellut nuoret olivat pääosin tyytyväisiä palveluihin. Ongelmia tuottivat kuitenkin nuorten näkökulmasta pitkät odotusajat, työntekijöiden näkökulmasta puolestaan käyttämättömät ajat. Erityisesti mielenterveyspalveluissa akuutin hoidon piiriin pääseminen oli hankalaa. Työntekijät korostivat luottamuksen syntymistä nuoren ja työntekijän välille palveluiden vaikuttavuuden ehtona. Yhden luukun palveluiden sijasta sekä nuorten että työntekijöiden haastatteluissa korostui tarve yhdelle henkilölle, joka koordinoisi nuoren tilannetta ja asiakkuuksia.

Kokonaisuudessaan hanke vahvistaa aiemmissa tutkimuksissa tehdyn havainnon siitä, että syrjään joutuvat nuoret eivät ole yhtenäinen ryhmä. Lisäksi nuorten tilat ja tilanteet eivät ole stabiileja, vaan he liikkuvat työttömyyden, työllisyyden, opiskelun ja erilaisten asiakkuuksien välillä. Palvelut eivät kohtaa niiden nuorten tarpeita, joilla on alentunut toimintakyky ja jotka eivät ole työ- tai opiskelukykyisiä eivätkä näin ollen myöskään nuorisotakuun piirissä. Nämä nuoret myös käyttävät paljon terveyspalveluita: esimerkiksi kroonisesti syrjäytyneiksi luokiteltujen nuorten käyttämät terveyspalvelut olivat rahassa mitattuna vertailuryhmään nähden seitsenkertaiset.

Olis siistiä, jos ei tarvis määritellä

Riikka Taavetti — to, 29 tammi 2015 00:00:00 +0200

Nuoruudessa seksuaalisuus ja sukupuoli ovat ajankohtaisia asioita. Ympäristö alkaa nähdä nuoret seksuaalisina toimijoina samalla, kun nuoret itse pohtivat tapaansa olla sukupuolinen ja seksuaalinen. Miten nuoruuden seksuaalisuuteen ja sukupuoleen kasvaminen näyttäytyy niille nuorille, joiden seksuaalisuus ja sukupuoli eivät sovi yhteiskunnan, koulun ja myös useimpiin lähiympäristön tarjoamiin malleihin?

Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushanke on Nuorisotutkimusseuran ja Setan yhteishanke. Hanke on Suomessa ensimmäinen laatuaan siinä, miten laajasti siinä on selvitetty seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten hyvinvointia eri näkökulmista. Tämä tutkimus on hankkeen laadullinen osa, joka täydentää määrällisen tutkimuksen tuottamaa kuvaa sateenkaarinuoruudesta.

Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushanke

Riikka Taavetti, Katarina Alanko, Lotte Heikkinen — to, 29 tammi 2015 00:00:00 +0200

Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushanke on Nuorisotutkimusseuran ja Setan yhteishanke. Hanke on Suomessa ensimmäinen laatuaan siinä, miten laajasti hankkeessa on selvitetty seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten hyvinvointia eri näkökulmista.

Tutkimus mittasi hyvinvointia monella eri tasolla nuorten fyysisen ja psyykkisen terveydentilan, sosiaalisten suhteiden, turvallisuuden- ja yhteenkuuluvuudentunteen, väkivaltakokemusten, ahdistelun ja syrjinnän osalta.

Koulu on enemmän

Tomi Kiilakoski — to, 13 marras 2014 00:00:00 +0200

Teoksessa tarkastellaan viidessä kaupungissa toteutettuun tutkimus- ja kehittämishankkeeseen perustuen koulun ja nuorisotyön tekemää yhteistyötä. Tutkimuskysymyksinä ovat yhtäältä millaista hyötyä toiminta tuottaa sekä miten nuorisotyön edustama toimintatapa kohtaa koulun edustaman formaalin kasvatuksen. Niiden taustalla laajempana kysymyksenä on, millainen toimintaympäristö koulu on ja miten koulua kehitetään. Tutkimus kohdentuu lähinnä yläkouluun ja yleisopetukseen. Tutkimus on monimenetelmäinen ja käytäntöperusteinen. Tietoa on tuotettu ja analysoitu dialogissa tutkittavien kanssa.

Tutkimuksen mukaan koulun ja nuorisotyön yhteistyön motiivit kumpuavat halusta tarjota nuorille koulussa turvallisia aikuisia, edistää nuorten ryhmäsuhteita sekä vaikuttaa kouluyhteisöön. Motiivit ovat sekä koulun nykyisellään säilyttäviä että koulun toimintakulttuuria uudistavia. Nuorisotyön työmuodot koulussa ulottuvat yksilöstä ryhmään ja ryhmästä koulujen väliseen toimintaan. Teoksessa analysoidaan yhteistyön onnistumisen edellytyksiä ja osoitetaan, että kouluilla vallitseva toimintakulttuuri asettaa rajoja sille, miten nuorisotyön on mahdollista toimia koululla. Nuorisotyön suurimmat hyödyt koulussa liittyvät sukupolvisuhteiden vahvistamiseen, ryhmädynamiikan tukeen ja osallisuuden edistämiseen. Suurimpina kehittämisen kohteina nähdään nuorisotyön kytkeminen myös koulun opetussuunnitelmaan, nuorten omien kulttuurien huomioiminen koulussa sekä nuorten aseman edistäminen koulussa. Teoksessa osoitetaan, että kouluilla on kehittämisen kohteita sekä ryhmä- että yhteisötason edistämisessä.

Teos tuottaa perustietoa koulun ja nuorisotyön välisestä suhteesta. Lisäksi se kuvaa, millainen moniammatillinen toimintayhteisö koulu on ja millaisia tarpeita nuorilla koulussa on. Laajaan käytännön seurantaan ja yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa perustuva teos kuvaa koulua kasvuyhteisönä ja osoittaa, mitä on otettava huomioon, kun kouluviihtyvyyttä tai kasvatuskumppanuutta halutaan lähteä edistämään nuorisotyöllisiä keinoja käyttäen.

Nuorisotakuun arki ja politiikka

Anu Gretschel, Kari Paakkunainen, Anne-Mari Souto, Leena Suurpää — ti, 15 huhti 2014 00:00:00 +0300

Nuorisotakuu on yksi Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman suurista lupauksista. Sen on tarkoitus taata nuorille työttömille ja vastavalmistuneille työtä ja koulutusta. Takuu tuli voimaan vuoden 2013 alussa. Nyt on pohdiskelun ja väittelyn aika.

Nuorisotakuun arki ja politiikka on 46 kirjoituksen poleeminen, ristiriitainen ja virkistävän vaihteleva kokonaisuus. Kirjoittajat lähestyvät nuorisotakuuta eri näkökulmista: yrittäjien, kunnan, virkamiesten, nuorisotyöntekijöiden, kansanedustajien ja nuorten.

Kirja toimii kaleidoskooppina paitsi nuorisotakuun arkeen ja politiikkaan, myös yleisesti suomalaiseen nuorisopolitiikkaan. Se tarjoaa pohdiskeltavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita esimerkiksi nuorten syrjäytymisestä, nuorisotyöttömyydestä, nuorten työmarkkinoista tai nuorisotyöstä.

Kunnollisia perheitä

Marja Peltola — pe, 04 huhti 2014 00:00:00 +0300

Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisena ja miten asemoituna yhteisönä perhe näyttäytyy kahden maahanmuuttajataustaisen sukupolven puheessa. Kysyn, millainen on yhtäältä perheiden asema etnisyyden ja yhteiskuntaluokan hierarkkisten järjestysten risteyksessä, ja miten toisaalta sukupolven ja sukupuolen mukaiset hierarkkiset erot perheen sisällä tulkitaan ja miten niistä neuvotellaan.

Teoreettisesti tutkimus kiinnittyy etnisyyden ja maahanmuuton tutkimuksen, bourdieulaisen yhteiskuntaluokkaa ja sosiaalisten erojen intersektionaalisuutta koskevan tutkimuksen, sosiologisen perhetutkimuksen ja nuorisotutkimuksen kentille. Näistä muodostuvan viitekehyksen avulla tarkastelen maahanmuuttajataustaisten perheiden elämää tulokulmasta, joka haastaa ongelmakeskeisiä, ”kulttuurin” ja ”integraation” kysymyksiä painottavia tulkintoja.

Tutkimuksen aineiston ytimen muodostavat 45 luonteeltaan etnografista haastattelua, joita olen tehnyt 16 perheen vanhempien ja heidän lastensa kanssa. Haastatellut vanhemmat ovat muuttaneet Suomeen läntisten hyvinvointivaltioiden ulkopuolelta aikuisiällä, nuoren sukupolven edustajat ovat heidän Suomessa syntyneitä ja tänne lapsuudessaan muuttaneita lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia. Havainnoinnit haastateltavien kodeissa toimivat haastatteluja taustoittavana materiaalina.

Tutkimuksen empiirisissä luvuissa tartun seuraaviin teemoihin: sosioekonominen asema, perhettä koskevat puhetavat, sukupolvien väliset suhteet, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä nuoren sukupolven tulevaisuus. Kantavana yläteemana on ajatus siitä, että oman elämäntavan ja perheen esittäminen kunnollisena ja hyvänä on tärkeä osa haastateltavien tekemää yhteiskunnallista asemointia. Haastateltavien yhteiskunnallista asemaa koskevat tulkinnat eivät rakentuneet vain suhteessa suomalaiseen yhteiskuntaan – jossa heidän sosioekonominen ja diskursiivisesti tuotettu asemansa oli heikohko – vaan perustui myös heidän keskiluokkaisiin taustoihinsa entisessä kotimaassaan.

Sukupolvien ja sukupuolten välisten suhteiden järjestäminen tapahtuu neuvotellen ja tilannekohtaisten vaatimusten muokkaamalla tavalla. Ne järjestyvät myös suhteessa entisen kotimaan ja suomalaisen yhteiskunnan (luokka)rakenteisiin ja hierarkioihin. Vaikka sukupolvet erosivat toisistaan suhteissaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja entiseen kotimaahan, niiden välillä oli myös merkittävää jatkuvuutta, joka näkyi muun muassa pyrkimyksissä kääntää olemassa olevia sosiaalisia ja kulttuurisia resursseja suomalaisessa yhteiskunnassa legitiimiksi pääomaksi, sekä diskursiivisissa keinoissa esittää oma perhe kunnollisena ja ottaa etäisyyttä ongelmakeskeisestä ”maahanmuuttajan” kategoriasta.

Rasisminvastaisuus periaatteina ja toimintana

Antti Kivijärvi — pe, 21 maalis 2014 00:00:00 +0200

Rasismin ja rasisminvastaisuuden käsitteet ovat viimeisten vuosien aikana tulleet osaksi virallista järjestökieltä Suomessa. Aikaisemmin on puhuttu lähinnä ennakkoluuloisuuden ja monikulttuurisuuden periaatteista suomalaisessa järjestötoiminnassa. Tutkimus kytkeytyy Suomen Punaisen Ristin Ei rasismille! -hankkeeseen. Tutkimustehtävät ovat: 1) Miten rasisminvastaisuus uudenlaisena käsitteenä otetaan vastaan SPR:n kaltaisessa järjestössä? 2) Miten rasismi ilmenee järjestötoiminnassa? 3) Miten ja minkälaisiin periaatteisiin nojautuen rasisminvastaista järjestötyötä tehdään?

Kysely lähetettiin sähköpostitse SPR:n luottamushenkilöille ja työntekijöille. Tutkimuksen perusjoukko koostuu siten SPR:n ”ydintoimijoista”. Tutkimuksen ulkopuolelle rajautuu huomattavasti laajempi kaikkien jäsenten ja vapaaehtoisten joukko. Kyselyyn vastasi 450 luottamushenkilöä ja 110 työntekijää. Kokonaisuudessaan kyselyn vastausprosentti on noin 16. Saatavilla olleiden rekisteritietojen mukaan kyselyn otos vastaa varsin hyvin perusjoukkoa luottamushenkilöiden osalta. Työntekijöistä vastaavia tietoja ei ollut käytettävissä. Näin ollen tutkimustuloksia voi pitää lähinnä suuntaa antavina.

Vastaajat ovat asenteiltaan maahanmuuttoa ja arkista monikulttuurisuutta kohtaan varsin suopeita verrattuna Suomen koko väestöön. Suurin osa korostaa humanistisia arvoja ja ihmisten tasapuolista kohtelua. Asenteellista myönteisyyttä selittää lähinnä vastaajien korkea koulutustaso ja heidän lukuisat henkilökohtaiset kontaktinsa ulkomaalaistaustaisiin ihmisiin.

Myönteisistä asenteista huolimatta rasismin ja rasisminvastaisuuden käsitteet herättävät vastaajissa varautuneisuutta ja paikoin jopa närkästystä. Valtaosa vastaajista käyttäisi mieluummin neutraaleiksi, puolueettomiksi ja myönteisiksi koettuja suvaitsevaisuuden, monikulttuurisuuden ja yhdenvertaisuuden käsitteitä. Etenkin rasismin yhdistämistä SPR:ään pidetään tarpeettomana. Moni vastaaja paikantaa rasismin ja siihen liittyvät ongelmat SPR:n ulkopuolelle.

Kyselyn tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa, että SPR ei ole rasismista tai syrjinnästä vapaa vyöhyke. Noin viidesosa kaikista vastaajista ja valtaosa lähinnä ruotsinkielisistä sekä muiden vähemmistöjen edustajista tunnistaa monenlaista rasismia SPR:n toiminnassa. Suurimmaksi osaksi kyse on piiloisemmasta arjen rasismista ja institutionaalisesta rasismista, ei niinkään avoimesta syrjinnästä. Toisin sanoen rasismissa on ensisijaisesti kyse vitseistä, syrjivien näkemysten ja käytäntöjen hiljaisesta hyväksynnästä, etenkin turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten uhriuttamisesta sekä vakiintuneista tiedotus- ja rekrytoimiskäytännöistä, jotka johtavat ulkomaalaistaustaisten henkilöiden jäämiseen järjestötoiminnan ulkopuolelle.

Ulkomaalaistaustaiset henkilöt jäävät SPR:n toiminnassa varsin marginaaliseen asemaan. Lähes puolet vastaajista ilmoittaa osastojensa tai työyhteisöjensä toiminnassa olevan mukana ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Tästä huolimatta heitä on valikoitunut kyselyn otokseen niukasti. Ristiriita selittyy sillä, että ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat ennemminkin toiminnan kohteita, eivät niinkään toimintaa suunnittelevia tai toteuttavia SPR:n ydintoimijoita. Valtaosa SPR:n toiminnassa mukana olevista ulkomaalaistaustaisista osallistuu heille erikseen kohdennettuun toimintaan. Kaikille suunnatuista SPR:n toimintamuodoista ystävätoiminta ja rahakeräykset tavoittavat vastaajien mukaan parhaiten ulkomaalaistaustaisia henkilöitä.

Tutkimuksen keskeisin johtopäätös on, että rasisminvastaisuus periaatteena ja toimintana asettuu kankeasti universaalisuutta ja neutraaliutta tavoittelevaan järjestötoimintaan. Rasisminvastaisuus tarkoittaa järjestötoiminnan kriittistä tarkastelua etenkin etnisten, kulttuuristen ja uskonnollisten vähemmistöjen näkökulmista. Moni vastaaja karsastaa tämänkaltaista ryhmälähtöistä ajattelua vedoten Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun toimintaa ohjaaviin, varsin universalistisiin periaatteisiin. Lähtökohtana on kaikkien tasapuolinen tai samanlainen kohtelu taustoista riippumatta. Tutkimustulosten perusteella voi kuitenkin väittää, että tästä lähtökodasta käsin etnisiin, kulttuurisiin tai uskonnollisiin taustoihin perustuvien eriarvoisuuksien käsittely ja purkaminen on vaikeaa.

Tutkimustuloksia voi pitää odotettuina. Ensinnäkin ne ovat samansuuntaiset aikaisempien rasisminvastaista tai monikulttuurista työtä Suomessa käsitelleiden tutkimusten tulosten kanssa. Toisekseen neutraaliuden ja puolueettomuuden ideaaleja voi pitää tyypillisinä laajemminkin suomalaisessa kansalaistoiminnassa. Valtiota ja sen intressejä lähellä olevassa ja pitkälti yhdistysmuotoon organisoituneessa suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa tasa-arvon, yhtenäisyyden ja konsensuksen painottaminen on ollut yleistä. Eriarvoisuuksien, erojen ja konfliktien korostaminen on puolestaan ollut harvinaisempaa. Tässä kehyksessä rasismin käsitteleminen ja rasisminvastainen toiminta tarkoittavat melko radikaalia muutosta, joka herättää myös vastustusta.

Kokemuksia nuorten Suunta-ohjauksesta verkossa

Anu Gretschel, Pirjo Junttila-Vitikka — ke, 19 maalis 2014 00:00:00 +0200

Tässä selvityksessä arvioidaan tieteellisin menetelmin nuorille verkossa tarjotun Suunta-ohjauksen toimivuutta ja tarpeellisuutta syksyllä 2013 toteutetun kokeiluvaiheen perusteella. Suunta-ohjauksessa oli tarkoituksena tukea 15–25-vuotiaita nuoria tulevaisuuden suunnittelussa ja ohjata heitä koulutukseen, työuralle sekä niitä tukeviin palveluihin. Palvelun käytännön toteuttamisesta vastasi Pelastakaa Lapset ry ja arvioinnista Nuorisotutkimusseura ry. Nuorille tarkoitettu Suunta ohjaus- ja neuvontapalvelu liittyi Ylen syksyllä 2013 toteuttamaan Nuorille. Nyt! -kampanjaan. Kokeiluhanke toteutettiin osana Sitran Nuoren tilannekuva -kokonaisuutta. Pelastakaa Lapset ry ylläpitää palvelua edelleen.

Tutkimusta varten neljänkymmenen nuoren ohjaustilanne tallennettiin nuorten luvalla. Suunta-ohjaajat ja hankkeen ohjausryhmä arvioivat palvelun laatua omien kokemustensa ja tutkijoiden koostamien näytteiden avulla. Lisäksi tutkimukseen haastateltiin Ammattistartin opiskelijoita sekä nuoria kasvokkain ohjaavia tahoja. Haastattelut koskivat nuorten ohjauksen tarpeita yleensä. Lisäksi nuoria kasvokkain ohjaavilta tahoilta kysyttiin verkko-ohjauksen eroavaisuuksista kasvokkain ohjaamiseen.

Kokeilujakson aikana palvelua käytti lähes 500 nuorta chatin, sähköpostin ja Skypen välityksellä. Nuoria ohjasi viitisenkymmentä palkattua tai vapaaehtoista ohjaajaa, joista melkein kaikki olivat nuorisolain mukaisesti nuoria eli alle 29-vuotiaita. Ohjauksessa käsiteltyjä teemoja ei rajattu liikaa, vaan nuorille tarjottiin tukea kunkin nuoren henkilökohtaisia tarpeita kunnioittaen. Ohjaustilanteet olivat pitkiä: chatissa niiden kesto oli useampia tunteja ja sähköpostitse jopa kuukauden sisältäen lähes parikymmentä viestiä. Palvelutilanteissa kohtaamisten laatu oli hyvää. Osa nuorista kiitteli ohjauksen tasoa. Ohjaajat olivat ammattitaitoisia, heillä oli tukena jatkuvasti päivittyvä linkkitietokanta, ja he saivat tukea myös muulta työyhteisöltä. Palvelusta hyötyivät erityisesti nuoret, jotka olivat kiinnittyneinä usealle paikkakunnalle tai asuivat etäällä palveluista. Lisäksi siitä oli erityistä hyötyä nuorille, jotka eivät olleet tietoisia heille sopivista palveluista tai jotka eivät mielestään tulleet kuulluiksi esimerkiksi oppilaanohjauksessa, TE-toimistossa tai terveyspalveluissa. Suuntapalvelun anonyymius ja asema viranomaispalvelujen ulkopuolisena toimijana näytti madaltavan nuorten kynnystä kertoa asioista, joista he eivät olleet kertoneet muille.

Verkkomuotoinen, anonyymi, kaikille nuorille avoin, ammattitaitoinen ja valtakunnallinen matalan kynnyksen ohjaus- ja neuvontapalvelu osoitti kokeilun myötä tarpeellisuutensa. Palvelulla oli merkitystä niin pistemäisenä, laadukkaana ohjaushetkenä kuin myös mahdollisena siltana muiden palveluiden piiriin. Jatkossa on syytä kehittää Suunta-palvelun yhteistyöpintaa muiden nuoria ohjaavien tahojen kanssa. Tällöin ohjauksessa käytettävät tiedot ajantasaistuvat. Lisäksi tietyn nuoren tukitarpeista on nuoren luvalla mahdollista tiedottaa esimerkiksi nuoren lähellä olevaa etsivää nuorisotyöntekijää, jos nuoren omat voimat eivät riitä hakeutumaan tarvittavien jatkopalvelujen piiriin. Palvelua käyttävien nuorten näkemyksiä voidaan jatkossa hyödyntää entistä enemmän myös silloin, kun palvelun yksityiskohtia kehitetään. Näin palvelu voi entistä enemmän tavoittaa niitä marginaalissa olevia nuoria, joita ei monin nykypalveluin vielä osata tavoittaa.

Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa?

Katarina Alanko — to, 06 maalis 2014 00:00:00 +0200

Keväällä 2013 nuorten hlbtiq-ihmisten hyvinvointia Suomessa kartoitettiin laajalla verkkokyselyllä (hlbtiq viittaa homoihin, lesboihin, biseksuaaleihin, transihmisiin, intersukupuolisiin ja queer-ihmisiin). Tutkimus on osa Setan ja Nuorisotutkimusverkoston yhteistyöprojektia ”Hyvinvoiva sateenkaarinuori”. Projekti toteutetaan avustuksella, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt hallituksen Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toteuttamista varten.

Kyselyyn osallistui 1619 nuorta, joiden ikä oli 15–25 vuotta. Osanottajia oli maan kaikista osista, mutta useimmat asuivat suuressa tai keskisuuressa kaupungissa EteläSuomessa. Enemmistö osanottajista (1499) ilmoitti kuuluvansa seksuaalivähemmistöön ja määritteli itsensä termeillä homo, lesbo, bi, pan tai queer. Analyysissä tätä ryhmää on verrattu vastaajiin, jotka ovat ilmoittaneet olevansa heteroja. 369 vastaajaa ilmoitti omaavansa transidentiteetin (transihminen, transsukupuolinen, transmies, transnainen, transgender, transvestiitti). Seitsemän osanottajaa ilmoitti olevansa intersukupuolisia. Ne, jotka ovat ilmoittaneet olevansa transgendereitä, transsukupuolisia, transmiehiä tai transnaisia, ovat analyyseissä muodostaneet ryhmän trans.

Tämä tutkimus on mitannut hyvinvointia monella eri tasolla nuorten fyysisen ja psyykkisen terveydentilan, sosiaalisten suhteiden, turvallisuuden- ja yhteenkuuluvuudentunteen, väkivaltakokemusten, ahdistelun ja syrjinnän osalta. Kuva siitä, millaista on kasvaa aikuiseksi hlbtiq-ihmisenä Suomessa vuonna 2013, ei ole yksiselitteisesti kielteinen eikä myönteinen, vaan sille on ominaista moninaisuus ja vaihtelevuus kaikilla tasoilla: tämä koskee sekä tapaa, jolla nuori ylipäänsä ymmärtää ja määrittelee (tai jättää määrittelemättä) sukupuolensa ja seksuaalisen suuntautumisensa että hänen kokemuksiaan sosiaalisista ympäristöistä ja läheisistä suhteista sekä terveydestä.

Tutkimus osoittaa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin nuoriin kohdistuu Suomessa erimuotoista syrjintää, joka vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa. Kyselyn mukaan sateenkaarinuoret voivat keskimäärin huonommin kuin heteroseksuaaliset ja cissukupuoliset nuoret. Vaikka jotkin ongelmat ovat tavallisempia sateenkaarinuorten kuin muiden nuorten keskuudessa, se ei merkitse sitä, että kaikki hlbtiq-identiteetin omaavat nuoret voivat ikätovereitaan huonommin. Kaikki kokemukset, sekä myönteiset että kielteiset, ovat henkilökohtaisia myös silloin kun niitä on monilla. Useimmat sateenkaarinuoret voivat hyvin, vaikkakin suurimmalla osalla heistä on kokemuksia vaikeuksista ja haasteista, jotka aiheutuvat yhteiskunnan sukupuolta ja seksuaalista suuntautumista koskevista normatiivisista käsityksistä.

Kyselyyn vastanneista sateenkaarinuorista monet ovat avoimia seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sukupuoli-identiteetistään ainakin joillekin perheenjäsenilleen, ystävilleen ja koulussa. Monet kokevat kuitenkin tarpeelliseksi pitää asian salassa. Nuoret eivät halua tuoda asiaa julki muun muassa siksi, että pelkäävät tulla ajetuiksi pois kotoa tai jätetyiksi kaveripiirin ulkopuolelle koulussa tai vapaa-aikana. Avoimuus lisääntyy iän myötä – 20–25-vuotiaat vastaajat olivat seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä suhteen avoimempia kuin 15–19-vuotiaat nuoret.

Kokemukset ympäristön suhtautumisesta hlbtiq-ihmisiin näkyvät esimerkiksi nuorten opintoja ja harrastuksia koskevissa elämänvalinnoissa.

Aiempiin sateenkaarinuorista tehtyihin tutkimuksiin verrattuna tämän tutkimuksen osanottajat kertovat huomattavasti suuremmassa määrin kokeneensa ahdistelua ja syrjintää (noin 70 % tässä tutkimuksessa verrattuna 36 %:iin Huotarin et al. v. 2010 tekemässä tutkimuksessa). Myös kokemukset väkivallasta olivat tämän tutkimuksen osanottajilla huomattavasti tavallisempia kuin suomalaisnuorilla yleensä.

Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä kaikille nuorille. Tämä tutkimus osoittaa kuitenkin, että erityisesti transnuoret arvioivat ystävyyssuhteensa sekä määrällisesti että laadullisesti huonommiksi kuin muut nuoret. Homot ja biseksuaalit vastaajat ovat yleisesti ottaen tyytyväisempiä ystävyyssuhteisiinsa; useimmilla on ystäviä, joille he voivat olla avoimia seksuaalisesta suuntautumisestaan ja joilta he saavat tukea ja kannustusta. Seksuaalivähemmistöt ovat yhteiskunnassamme huomattavasti lukuisampia, näkyvämpiä ja suurelle yleisölle tutumpia kuin sukupuolivähemmistöt. Tulokset voivat johtua osaksi tästä näkyvyydestä ja osaksi siitä, että seksuaalivähemmistöille on enemmän kohtaamispaikkoja kuin sukupuolivähemmistöille.

Sateenkaarinuorille on olennaisen tärkeää löytää ympäristöjä, joissa he voivat olla avoimia ja löytää toisia nuoria, joiden kanssa kommunikoida. Internetistä on tullut monille sateenkaarinuorille foorumi, josta he voivat löytää tietoa ja vertaisia, vaikka verkko toisaalta tuo mukanaan omat ongelmansa. Virtuaaliset ja fyysiset ympäristöt, joissa nuoriso liikkuu, eivät aina suhtaudu myönteisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin.

Koulu näyttäytyy sekä tämän että aikaisempien tutkimusten valossa turvattomana ympäristönä hlbtiq-ihmisille, vaikka heidän kokemuksensa vuosien myötä käyvätkin myönteisemmiksi. Huolestuttava tulos on se, että enemmistö niistä, jotka ovat kertoneet koulukiusaamisesta opettajalle, on kokenut, että mitään ei ole tapahtunut tai että tilanteesta on syytetty heitä itseään. Vielä suurempi osa näistä nuorista vastaa, etteivät he ole kertoneet ahdistelusta, koska ovat kokeneet, ettei se olisi johtanut mihinkään tai että heidän sen takia olisi ollut tuotava esiin hlbtiq-identiteettinsä. Tämä on ongelmallista – varsinkin jos nämä sukupuolen ilmaisunsa tai seksuaalisen suuntautumisensa takia kiusatut sateenkaarinuoret salaavat identiteettinsä myös kotona.

Koulun lisäksi urheilu, armeija ja työpaikka ovat ympäristöjä, joissa läheskään kaikki sateenkaarinuoret eivät koe voivansa turvallisesti olla oma itsensä. Kyse voi olla osallistumisesta jokapäiväisiin keskusteluihin samoilla ehdoilla kuin kaikki muutkin, niin että oma seksuaalinen suuntautuminen tai todellinen sukupuoli-identiteetti tulevat esiin, tai mahdollisuudesta ilmaista sukupuoltaan, esimerkiksi vaatetuksella, sillä tavoin kuin itsestä tuntuu oikealta.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että huonompi terveys ja epäterveellisemmät elämäntavat ovat sateenkaarinuorten parissa keskimääräistä yleisempiä. Samankaltaisia tuloksia näkyy myös tässä tutkimuksessa. Transidentiteetin omaavien nuorten subjektiivinen arvio terveydentilastaan on huomattavasti kielteisempi kuin muiden vastaajien. Tämä on erityisen selvää niiden nuorten kohdalla, jotka eivät voi ilmaista sukupuoltaan sillä tavoin kuin heistä itsestään tuntuu oikealta. Transnuoret arvioivat kuitenkin tupakan ja alkoholin käyttönsä terveellisemmäksi kuin cissukupuoliset vastaajat.

Homo- ja binaisilla näyttää tutkimuksen mukaan olevan epäterveellisemmät alkoholinkäyttötottumukset kuin heteronaisilla, kun taas homo- ja bimiehet pitivät tupakointitottumuksiaan hyvin epäterveellisinä kaksi kertaa useammassa tapauksessa kuin heteromiehet.

Sateenkaarinuoret kertoivat huomattavasti useammin tyytymättömyydestä psyykkiseen terveydentilaansa kuin heteronuoret ja nuoret, jotka eivät koe sukupuoliristiriitaa. Muihin nuoriin verrattuna sateenkaarinuorilla on enemmän masennus- ja ahdistusoireita, enemmän itsetuhoajatuksia ja itsetuhoista käyttäytymistä.

Niin sanotun vähemmistöstressin esiintyminen ei johdu pelkästään siitä, että itse on joutunut kokemaan syrjintää, vaan osittain myös omista sisäistetyistä normatiivisista käsityksistä, jotka vaikuttavat näkemykseen omasta itsestä ja omista mahdollisuuksista. Tutkimuksemme osoittaa myös, että monet niistä, jotka nykyään ovat avoimia hlbtiq-identiteetistään, löytävät tukea lähipiiristään ja ystävyyssuhteistaan, vaikka he aiemmin epäröivät tuoda asiaa julki. Luottamus ympäristöön näyttää siis monissa tapauksissa olleen vähäisempää kuin mihin todellisuudessa olisi ollut aihetta. On hyvin tärkeää, että aikuiset viestittäisivät, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta voi keskustella – ja että keskusteluun suhtaudutaan vakavasti. Tämä edellyttää asiallista tietoa moninaisuudesta ja tukea nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille – sekä myös nuorten vanhemmille.

Etsivän katse

Anne Puuronen — ti, 21 tammi 2014 00:00:00 +0200

Etsivän katse -teoksessa selvitetään etsivän nuorisotyön olemusta työn ammatillisista käytännöistä käsin. Mitä etsivän nuorisotyön työote tarkoittaa? Kirjassa tarkastellaan työntekijälähtöisesti etsivän nuorisotyön tavoitteita, kohderyhmiä ja menetelmiä, työn ammatillisia vaatimuksia ja verkostoyhteistyötä sekä alaa koskevia ohjauspoliittisia toimenpiteitä. Tämän lisäksi kirja tuo esille työntekijöiden alaa koskevia kehittämisodotuksia.

Tutkimuksen aineisto koostuu yhtäältä kentän työntekijöiden ja toimialan yhteistyökumppaneiden haastatteluista ja toisaalta etsivän nuorisotyön prosessia reflektoivista alan täydennyskoulutuksen materiaalista. Tutkimusaineistoon kuuluu myös toimintatutkimuksen aikana kerättyjä tutkijahavaintoja etsivän nuorisotyön ammatillisesta arjesta.

Etsivän nuorisotyön eetoksen näkökulmasta katsoen toimialaa luonnehtii oleellisesti nuorten kanssa yhdessä tehtävä kohtaamistyö. Kohtaamistyössä korostuvat usein sellaiset laadullisen työn osa-alueet kuin ajan antaminen ja läsnä oleminen siten, että nuorta ja nuoren kysymyksiä, tarpeita ja toiveita kuunnellaan. Tutkimus osoittaa, että etsivän nuorisotyön tuloksellisuus ja vaikuttavuus on yhteydessä näihin työn laadullisiin tekijöihin. Niiden varaan rakentuu alan nuorisotyöllinen identiteetti. Etsivän nuorisotyön vaikuttavuuden suhteen tämä tutkimus esittää, että työn laadullisten ulottuvuuksien dokumentointia tulee kehittää nykyistä systemaattisemmin.

Tutkimus osoittaa, että etsivässä nuorisotyössä työskennellään jatkuvasti sen perustehtävän, jalkautuvan nuorisotyön, reuna-alueilla. Rajankäynti on merkittävintä koulu- ja oppilaitosyhteistyön yhteydessä. Kehittämiskohteeksi tutkimus nostaa ammattialan nuorisotyöllisen identiteetin säilyttämisen uuteen toimintaympäristöön mentäessä. Oman perustehtävän reuna-alueilla työskentelemiseen liittyy tutkimuksen mukaan myös oman työn rajaamisen haasteellisuus. Tämä koetaan työhyvinvoinnin kannalta kuormittavaksi tekijäksi.

Reuna-alueilla työskentely nostaa esille myös kysymyksen etsivän nuorisotyön tehtäväalueiden rajoista. Miten työn rajaus nuoren kokonaisvaltaiseen sosiaaliseen vahvistamiseen tähtäävän nuorisotyön näkökulmasta tulisi vetää? Työn osaamistarpeiden vahvistaminen liittyy tässä yhteydessä perhetyöhön, vanhempien kanssa tehtävään työhön ja nuorisoterveystyön tehtäväaluille.

Tutkimuksen mukaan etsivä nuorisotyön tekijöillä on keskenään hyvin erilaisia koulutus- ja työkokemustaustoja. Tämä on sekä ammatillinen vahvuus että haaste alan kehittämisen ja täydennyskoulutuksen kannalta. Täydennyskoulutuksen kehittämisessä tärkeitä suuntia ovat ammattilaisten moninaisen osaamistaustan säilyttäminen, rikastuttaminen sekä sen jaettavuuden mentorimallinen lisääminen työkokemustaustoiltaan erilaisten työntekijöiden kesken. Tutkimuksessa esitellään myös sitä, mitä mieltä kentän työntekijät ovat etsivän nuorisotyön monialaisen osaamisen yhteiskunnallisesta tunnustamisesta ja alan palkkakehityksestä.

Hur mår HBTIQ-unga i Finland?

Katarina Alanko — to, 07 marras 2013 00:00:00 +0200

Under våren 2013 kartlades välmående bland unga HBTIQ-personer i Finland (HBTIQ står för homosexuell, bisexuell, transperson, interkönad och queer) i en omfattande nätenkät. Undersökningen är en del av Setas och Ungdomsforskningsnätverkets samarbetsprojekt ”Välmående HBTIQ-ungdom”. Projektet genomförs med Undervisnings och kulturministeriets understöd för verkställande av regeringens Barn- och ungdomspolitiska utvecklingsprogram.

I enkäten deltog 1623 ungdomar i åldern 15–25 år. Deltagarna kom från alla delar av landet men de flesta var bosatta i södra Finland och i en större stad. Majoriteten av deltagarna uppgav sig tillhöra en sexuell minoritet (1499) och definierade sig med termer som homosexuell, lesbisk, bisexuell, pansexuell eller queer. I analysen har denna grupp jämförts med respondenter som uppgett sig vara heterosexuella. 369 svarande uppgav en transidentitet (transperson, transkönad, transman, transkvinna, transgender, transvestit) medan sju deltagare uppgav sig vara interkönade. De som uppgett sig vara transgender, transkönade, transmän eller transkvinnor har i analyserna utgjort gruppen trans.

Den föreliggande undersökningen har mätt välmående på flera plan beträffande ungdomarnas fysiska och psykiska hälsa, sociala relationer, känsla av trygghet och tillhörighet, erfarenheter av våld, trakasserier och diskriminering. Bilden av att växa upp som HBTIQ-person i Finland 2013 är varken entydigt negativ eller positiv utan präglas av mångfald och variation på alla plan: från hur man förstår och definierar (eller att låter bli att definiera) sitt kön och sin sexuella läggning till hur man upplever sociala sammanhang, nära relationer och hälsa.

Undersökningen visar att unga som tillhör sexuella minoriteter och könsminoriteter i Finland är utsatta för olika former av negativ särbehandling, vilket inverkar på deras välmående. Enligt enkäten mår HBTIQ-unga i snitt sämre än unga som är heterosexuella och ciskönade. Att vissa problem är vanligare bland HBTIQ-ungdomar än andra betyder emellertid inte att alla HBTIQ-ungdomar mår sämre än andra jämnåriga. Alla erfarenheter, såväl positiva som negativa, är individuella även när de delas av många. De flesta HBTIQ-unga mår bra, också om merparten har upplevt svårigheter och utmaningar när de konfronterats med samhällets normativa föreställningar kring kön och sexuell läggning.

Många HBTIQ-ungdomar i enkäten är öppna om sin sexuella läggning eller könsidentitet åtminstone för en del av sina familjemedlemmar, bland vänner och i skolan. Många upplever också ett behov av att dölja den. Oron inför tanken på att komma ut handlar bland annat om rädsla för att bli utslängd hemifrån eller för att bli lämnad utanför kamratgemenskapen i skolan eller på fritiden. Öppenheten ökar med åldern: svarande i åldersgruppen 20–25 var mer öppna om sin sexuella läggning eller könsidentitet än ungdomar i åldern 15–19.

Erfarenheter av omgivningens attityder gentemot HBTIQ-personer avspeglar sig i ungdomarnas livsval, till exempel när det gäller studier eller fritidsintressen.

Jämfört med tidigare studier bland HBTIQ-ungdomar, uppger deltagarna i den här undersökningen i betydligt högre grad att de upplevt trakasserier och diskriminering (ca 70 % jämfört med 36 % i Huotari m.fl., 2010). Även erfarenheter av våld var betydlig vanligare bland deltagarna i denna undersökning än bland finländska ungdomar i allmänhet.

Sociala relationer är viktiga för alla ungdomar. Föreliggande undersökning visar emellertid att i synnerhet transungdomarna anser att deras nära vänskapsrelationer är både färre och sämre. De homosexuella och bisexuella respondenterna är i allmänhet nöjdare med sina vänskapsrelationer, de flesta kan vara öppna med sin sexuella läggning och har vänner som ger dem stöd och uppmuntran. Sexuella minoriteter är i vårt samhälle avsevärt fler, mer synliga och allmänt kända än könsminoriteter. Denna synlighet och det faktum att det finns fler mötesplatser för sexuella minoriteter än för könsminoriteter kan förklara resultaten.

Det är väsentligt för unga HBTIQ-personer att hitta miljöer där de kan vara öppna och hitta andra unga att kommunicera med. Internet har för många HBTIQ-unga blivit ett forum där de kan hitta information och likasinnade, även om nätet också medför utsatthet. Virtuella och fysiska miljöer där ungdomar rör sig är inte alltid positivt inställda till könsminoriteter och sexuella minoriteter.

Skolan framstår i både denna och tidigare undersökningar som en otrygg miljö för HBTIQ-personer, även om erfarenheterna blir positivare med åren. Ett oroväckande resultat är att en majoritet av dem som berättat om mobbning för sin lärare inte har fått hjälp eller t.o.m själva blivit skuldbelagda. Ännu fler svarar att de inte berättat eftersom de inte tror att det skulle ha lett någonvart eller för att de i så fall skulle tvingas komma ut som HBTIQ-personer. Detta är problematiskt – i synnerhet om de HBTIQ-ungdomar som trakasseras på grund av sitt könsuttryck eller sin sexuella läggning också döljer sin identitet hemma.

Vid sidan av skolan är idrotten, armén och arbetsplatsen sammanhang där långt ifrån alla HBTIQ-ungdomar känner sig trygga med att vara sig själva. Det kan handla om att delta i vardagliga samtal på samma villkor som andra så att den egna sexuella läggningen eller verkliga könsidentiteten framgår eller att kunna ha det könsuttryck, till exempel när det gäller klädsel, som känns rätt för en själv.

I tidigare undersökningar har man påvisat att sämre hälsa och ohälsosammare vanor är vanligare bland HBTIQ-ungdomar än bland andra. Liknande resultat syns även i denna enkät. De transidentifierande ungdomarnas subjektiva bedömning av sin hälsa är betydligt mer negativ än övriga respondenters. Det här är speciellt tydligt bland de transungdomar som inte har möjlighet att uttrycka sitt kön på det sätt som känns rätt för dem. Transungdomarna uppgav dock att de hade ett hälsosammare bruk av tobak och alkohol än vad ciskönade respondenter gjorde.

Homo- och bisexuella kvinnor verkar enligt undersökningen ha ohälsosammare alkoholvanor än heterosexuella kvinnor, medan homo- och bisexuella män bedömde sina tobaksvanor som mycket ohälsosamma i dubbelt fler fall än heterosexuella män.

HBTIQ-unga rapporterade också betydligt oftare missnöje med sin psykiska hälsa än heterounga och unga utan könsrelaterad konflikt. Hbtiq-unga har, jämfört med andra ungdomar, fler symptom av depression och ångest, fler självskadetankar och självskadebeteenden.

S.k. minoritetsstress beror inte enbart på självupplevda erfarenheter av negativ särbehandling, utan bottnar också i egna internaliserade normativa föreställningar som påverkar synen på det egna jaget och de egna möjligheterna. Vår undersökning visar att många av dem som idag är öppna med sin HBTIQ-identitet har funnit stöd i sina nära relationer och vänskapsrelationer trots att de tidigare har oroats av tanken på att komma ut. Förtroendet för omgivningen verkar alltså i många fall ha varit sämre än vad verkligheten nödvändigtvis skulle ha gett anledning till. Det är av högsta vikt att som vuxen signalera att mångfalden i sexuell läggning och kön kan föras på tal – och att samtalet tas på allvar. Detta kräver både kunskap om mångfalden och stöd till dem som i sin yrkesroll arbetar med ungdomar – och till föräldrar.

Tässä seison enkä muuta voi?

Päivi Harinen, Anni Rannikko — to, 29 elo 2013 00:00:00 +0300

Urheilu ja liikunta ovat perinteisesti kuuluneet suomalaiseen näkemykseen hyvästä ja terveellisestä elämästä, ja myös niiden pedagogista merkitystä osana tasapainoista aikuiseksi kasvamista on korostettu. Kysymys ei ole ollut vain moraalisista painotuksista: tutkimukset ja tilastotieto ovat osoittaneet liikunnan harrastamisen merkitsevän yhteyden sekä koettuun että mitattuun fyysiseen ja henkiseen terveyteen.

Liikunnan ympärillä käytyä aikalaiskeskustelua sävyttää kuitenkin tiivistyvä huoli siitä, että sekä teknologian kehittyminen että kulttuuriset arvostusten muutokset ovat tehneet nuoristamme laiskoja liikkujia – jopa siinä määrin, että asiasta on alettu puhua kansanterveydellisenä ongelmana, joka realisoituu viimeistään lähivuosikymmeninä. Huolen laajuus näkyy muun muassa sekä julkisen puheen määränä, valtakunnan tason liikuntatoiminnan hankkeina ja resursointina että liikuntalain muutossuunnitelmina. Vapaaehtoisuuteen perustuvan liikuntatoiminnan resursointi on Suomessa organisoitu lähinnä urheilu- ja liikuntaseurojen kautta, ja koska tämä ei ole näyttänyt tuottavan mainittavia tuloksia, asiaa on syytä pohtia edelleen.

Tämä kirjoituskokoelma on yksi tapa osallistua nuorten liikunnasta käytävään yleiseen keskusteluun. Kirjoitukset ovat nuorten parissa tutkimusta tehneiden kannanottoja muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Onko nuoruuden ja liikunnan suhde todellakin niin ongelmainen kuin uskotaan? Miten nuorten suhtautumista liikuntaan voidaan oikaista ja yhdenvertaistaa? Mitä tahoja asiassa on syytä vastuuttaa? Mitä voidaan oppia niistä kokemuksista, joita erilaisissa liikuntahankkeissa on hankittu? Mitä pitää muuttaa ja miksi?

Tutkijoiden vastaukset edellä lueteltuihin kysymyksiin kiteytyvät lähinnä ajatuksiin urheilun, liikunnan ja liikuntatilojen määritelmien muutoksista, nuorisokulttuuristen elementtien merkityksestä liikuntaan houkuttajina, nuorten arjen ja taustojen ymmärtämisestä liikuntaharrastuksen rajaajina sekä liikuntamahdollisuuksia tarjoavien instituutioiden (koulut, seurat) tuulettamisen tarpeesta.

Sosiaalinen albumi

Antti Häkkinen, Anne Puuronen, Mikko Salasuo, Anni Ojajärvi — ti, 07 touko 2013 00:00:00 +0300

Todellisuus saa muotonsa ajan, yksilön ja rakenteiden leikkauspisteessä. Sukupolvitutkimuksessa ollaan oltu erityisen kiinnostuneita yhteiskunnallisten murrosten tuottamista horisontaalisista vaikutuksista, mutta saman suvun eri polvien välinen dynamiikka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Sosiaalinen albumi – elämäntavat sukupolvien murroksissa on tutkimus siitä, kuinka vertikaalisen sukupolvikatsannon kautta voi saada esiin sekä ylisukupolvisen periytymisen että yhteiskunnallisten murrosten perusluonteen.

Teoksessa tarkastellaan sitä, kuinka elämäntavat ja yhteiskunnalliset käytännöt muotoutuvat biologisen sukupolven ja yhteiskunnallisen sukupolven välisenä jännitteenä. Onko perhe tässä erityisessä asemassa? Perheen piirissä pidetään kiinni pysyvistä käytännöistä vasten yhteiskunnan ajamia muutoksia. Perheen kautta myös koetaan sukupolvien väliset ristiriidat, jotka voivat olla yhteiskunnallistenkin muutosten alkuna. Tässä roolissa perheen metaforana on ruokapöytä, jonka ääressä sukupolvet ja eri elämänalueisiin liittyvät arvostukset ja käsitykset kohtaavat. Kirjassa näitä elämänalueita ovat ruokailu, liikunta ja työ.

Tutkimuksen pääaineistona on Päijät-Hämeen alueelta kerätyt kolme eri sukupolvea kattavat teemahaastattelut. Niiden antamaa kuvaa on täydennetty muilla aineistoilla, jotka laajentavat tarkastelun kattamaan ajanjakson 1700-luvun alusta nykynuoriin. Yksilö paikantuu ajallisesti osaksi biologisen suvun ketjua ja asettuu vallitseviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Teos on kuvaus yksilöistä, elämänkuluista, suvuista, murroksista, sukupolvien kohtaamisista ja elämästä Päijät-Hämeessä viimeisen sadan vuoden aikana.

Epätavallisia elämänkulkuja

Mikko Piispa, Helena Huhta — ti, 12 helmi 2013 00:00:00 +0200

Epätavallisia elämänkulkuja -teoksessa tarkastellaan huippu-urheilijoiden ja menestyneiden taiteilijoiden elämää lapsuudesta nykypäivään. Tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa sitä, miten elämänkulut rakentuvat ja millaisissa puitteissa menestys syntyy. Näitä tarkastellaan suhteessa nykyajan yhteiskunnallisiin ehtoihin. Epätavallisten elämänkulkujen taustojen valottaminen auttaa näkemään, miten menestyksen saavuttaminen on monimutkainen ja usean toisiinsa lomittuvan tekijän summa.

Mikko Piispa raportoi teoksessa huomioita sekä huippu-urheilijoiden että -taiteilijoiden haastattelujen pohjalta. Urheilijoiden kohdalla tärkeiksi teemoiksi nousevat lapsuuden liikunnallinen monipuolisuus, vanhempien taloudellinen ja ennen kaikkea henkinen tuki, urheilusta saatava nautinto, itsensä kehittäminen ja kilpailullisuus. Lopettaneiden urheilijoiden haastattelujen kautta huippu-urheilijan elämänkulku hahmottuu erilaisesta perspektiivistä. Suomalaisen huippu-urheilun rahoituksen ja olosuhteiden tarkastelun kautta huomataan, että tärkein tuki huippu-urheilulle ei useinkaan ole suoraa tukea, vaan tasa-arvoisten ja monipuolisten liikuntamahdollisuuksien luomista.

Myös taiteilijoiden elämänkuluissa korostuu perheen tuki, varsinkin erilaisten kulttuuriharrastusten tukeminen ja niiden pariin kannustaminen. Taiteilijoiden urat ovat pitkiä ja mutkikkaita, joille on tyypillistä alituinen oman työn kehittäminen ja rehellisyys omalle työtavalle, useilla jopa kutsumus. Itse määritellyt menestymisen mittarit muodostuvat tunnustusta, rahaa tai mainetta tärkeämmiksi.

Mikko Salasuo ja Tommi Hoikkala luovat katsauksen nykyajan nuoruuden kannattelupintoihin, joiden puitteissa niin huippu-urheilijoiden kuin muidenkin ihmisten elämänkulut toteutuvat. Salasuo ja Hoikkala nostavat Piispan havainnot yleisempään yhteiskunnalliseen kontekstiin ja tarkastelevat niitä osana nykyaikaa ja -nuoruutta.

Helena Huhta tarkastelee monikulttuuristen huippu-urheilijoiden elämänkulkuja ja niiden erityispiirteitä. Artikkelissa pohditaan haastateltavien urheilu-uran tukipilareita ja haasteita. Erityishuomio on monikulttuurisuuden mukanaan tuomissa käänteissä ja merkityksissä. Perheen taloudellinen priorisointi ja kilpaurheilun moninainen tukeminen osoittautuvat tärkeiksi. Merkittävää on myös turvaverkko, johon kuuluu urheilijasta riippuen valmentajia, sukulaisia ja muita yksittäisiä henkilöitä. Urheilijoiden rasismikokemukset vaihtelivat keskenään suuresti. Tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä siitä, että liikunnalla ja urheilulla on enimmäkseen myönteisiä ja kotouttaviakin vaikutuksia monikulttuuristen lasten ja nuorten elämään, vaikka yhtä lailla urheilu saattaa toimia myös nöyryyttämisen ja ulossulkemisen alueena.

Kuntalaisten kokemustieto liikuntapaikkojen laadun arvioinnissa

Anu Gretschel, Sofia Laine, Pirjo Junttila-Vitikka — ma, 04 helmi 2013 00:00:00 +0200

Päätöksenteko liikuntahallinnossa on kautta aikojen perustunut tietoon ja tutkimuksiin, mutta myös havaintoihin ja kokemusperäiseen tietoon. Liikuntalain mukaisesti kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa, tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät.

Suomen kunnissa kerätään olemattoman vähän kuntalaisten näkemyksiä liikuntapaikkojen kehittämiseen. Tutkimukseen valittujen kolmen erilaisen kunnan, Mikkelin, Oulaisten ja Vantaan asukkaat osallistuivat kuntiensa liikuntapaikkojen laadun arviointiin. Kuulemis- ja keskustelutilaisuuksiin osallistui yhteensä parisataa kuntalaista lapsista ikäihmisiin.

Tutkimuksen johtopäätöksinä esitetään, että liikuntapoliittista päätöksentekoa ja sen tietopohjaa tulee vahvistaa jatkossa sekä määrällisin että laadullisin tapaustutkimuksin. Tutkimuksessa esitetään kunnille malli, kuinka eri-ikäisiä kuntalaisia sekä erityisliikuntaryhmiä on mahdollisuus hyödyntää kokemusasiantuntijoina liikuntapaikkoja arvioitaessa ja kehitettäessä.

Aktiivisten havainnoinnista ulkopuolisten kuuntelemiseen?

Ville Pöysä — su, 20 tammi 2013 00:00:00 +0200

Nuorisotyön tutkimuksen yksi keskeinen ongelma on ollut se, että tutkimustieto on ollut pistemäistä ja hajautunutta. Tämä laaja-alainen katsaus nuorisotyön tutkimukseen ja sen katvealueisiin pyrkii osaltaan korjaamaan tätä ongelmaa. Katsauksessa selvitetään, millaiset teemat ja tutkimuskohteet nuorisotyön tutkimuskentällä korostuvat ja mitkä aihealueet ovat olleet vähemmällä huomiolla.

Katsauksen aineistona on käytetty noin 60 sivun mittaista listausta, jossa on esitelty jokaisesta rajauksen sisään mahtuneesta tutkimuksesta tutkimuskysymys, aineistoluonnehdinta, tutkimusmenetelmät ja keskeiset johtopäätökset. Tarkasteluun otettiin mukaan vain kunnallisen nuorisotyön tutkimus, koska järjestöjen toteuttamasta nuorisotyöstä on niukasti tietoa ja koska kunnallinen ja kirkollinen nuorisotyö keskustelevat yhä niukasti keskenään. Taka-alalle on siirretty myös oppikirjamaiset teokset ja hankeraportit, jos ne eivät ole tietoisesti pyrkineet osallistumaan nuorisotyön tutkimuksen kehittämiseen. Erityishuomio tarkastelussa on kiinnitetty aineiston luonteeseen ja laatuun.

Analyysin tuloksena nuorisotyön tutkimuksesta on kiteytetty viisi keskeistä katvealuetta: 1) Nuorisotyön tutkimuksesta, samoin kuin nuorisotyöstä itsestäänkin, puuttuu aikuisten nuorten läsnäolo. Nuorisolaki määrittää nuorisotyön piiriin kaikki alle 29-vuotiaat, mutta nuorten aikuisten tarpeita ei ole nuorisotyössä kuunneltu eikä tutkittu. 2) Nuorisotyön tutkimus ei ole selvillä siitä, millaisia palveluja nuorisotyön ulkopuolelle jääneet tai jätetyt nuoret haluaisivat. 3) Nuorisotyön tutkimus on rajautunut alueellisesti enimmäkseen pääkaupunkiseudun ja suurten kuntien toiminnan tutkimiseen. 4) Nuorisotyön tutkimusmetodit ovat kapea-alaisia: kvantitatiivista ja etenkin pitkittäisaineistoja käyttävien tutkimusten tarjoamaa tietoa tarvittaisiin. 5) Nuorisotyön vaikutuksista nuorten elämänkulkuihin tiedetään edelleen hyvin niukasti, vaikka tämä tieto olisi etenkin nuorisotyön toiminnan perustelujen kannalta tärkeä aspekti.

Analyysin tuloksena on perusteltua kysyä, pitäisikö nuorisotyön tutkimuksen suunnata huomiotaan aktiivisten nuorten havainnoinnista myös hiljaisten, toiminnasta puuttuvien ja sen jo taakseen jättäneiden nuorten kuuntelemiseen, vaikka tämä olisikin tutkimuksellisesti haastavampi valinta.

Hyvä, paha koulu

Päivi Harinen, Juha Halme — ma, 19 marras 2012 00:00:00 +0200

Tämän tutkimuksen lähtökohtana on ollut kansainvälisissä vertailuissa esille tullut suomalaisten peruskoululaisten huono viihtyminen koulussa. Kyseessä on ensimmäinen suomalaisten peruskoululaisten kouluhyvinvointia tarkasteleva kokonaisanalyysi, jossa kehyksenä ovat YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen yleisperiaatteet: oikeus yhdenvertaisuuteen, lapsen edun ensisijaisuus, oikeus kehittyä ja oikeus tulla kuulluksi.

Tutkimuksessa on koottu yhteen, analysoitu ja asetettu keskinäiseen keskusteluun olemassa oleva tutkimustieto sekä nuoriso- ja koulutuspoliittinen ohjanta, jotka koskevat suomalaisten peruskoululaisten kouluhyvinvointia ja kouluviihtyvyyttä. Tutkimuksen pääaineisto koostuu kansainvälisistä vertailututkimuksista, kansallisista tilastollisista analyyseista ja selvityksistä, koululaisten haastatteluihin pohjautuvista tutkimuksista sekä kouluarkea ja sen vuorovaikutussuhteita analysoivista tutkimuksista. Pyrkimyksenä on ollut laajentaa sitä melko yksipuolista ja taipumatonta kuvaa, joka suomalaisten lasten huonosta kouluhyvinvoinnista on syntynyt erilaisten kansainvälisten vertailutulosten myötä, samoin kuin ymmärtää niitä sosiaalisia ja kulttuurisia prosesseja, jotka raamittavat lasten ja nuorten koettua kouluviihtyvyyttä. Tutkimuksessa on oltu kiinnostuneita myös siitä, mistä arkeen liittyvistä asioista hyvinvointi koulussa lasten ja nuorten mielestä syntyy ja mitkä asiat sitä heikentävät.

Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että suomalaisissa kouluissa on paljon pyrkimystä turvata lapsen keskeiset oikeudet, mutta koulujen toimintaan ja toimintaympäristöön liittyy myös asioita, jotka vaikeuttavat oikeuksien täyttä toteutumista. Suomalaisen peruskoululaisen koulupäivän turvallisuutta rapistavat sekä ulkokohtaiset haitat (esimerkiksi epäterveet rakennukset) että omakohtaiset harmit (esimerkiksi pelon tunteet ja kiusaaminen). Koulujen toimiviksi ja helppohoitoisiksi suunnitellut, mutta käyttäjien mielestä ankeat ja epäesteettiset sisustusratkaisut ja piharakenteet luovat kouluihin viihtymättömyyden ilmapiiriä. Uusin kouluarkkitehtuuri on onneksi jo tunnistanut tämän ongelman, ja parempaa on näkyvissä.

Vertaissuhteiden areenana koulu on merkityksellinen arjen ympäristö, sekä hyvässä että pahassa. Ystävyyksien mahdollistaminen on koulun näkökulmasta arvokas ja tuettava lapsen oikeus ja viihtyvyyselementti. Asiasta muodostuu kuitenkin usein kasvatuksellinen ongelma siksi, että oppilasyhteisöjä näyttää liimaavan yhteen erityinen suomalainen koulunvastustuskulttuuri, jonka puitteissa törmätään helposti työrauhaongelmiin.

Osallisuusoikeuden toteutumisen kohdalla suomalainen peruskoulu on erityisissä vaikeuksissa. Lasten äänen kantavuus on ohut silloin, kun koulussa keskustellaan esimerkiksi opetuksen sisällöistä tai menetelmistä. Lapset eivät myöskään pääse päättämään työjärjestyksiin, työpäivän pituuksiin ja jaksottamisiin tai koulun varusteluun liittyvistä asioista. Tämä saattaa olla syy siihen, että peruskoulumme aikuisten ja lasten välille aukeaa tunneperäinen kuilu, mikä näkyy usein hyvin kielteisenä suhtautumisena opettajiin. Käynnissä olevassa perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksessa on kuitenkin jo kuunneltu myös lasten toiveita ja visioita.

Lapsen oikeuksien sopimus määrittää myös koulutuksen päämäärät siten, että koulutuksen tulee pyrkiä lapsen persoonallisuuden, lahjojen sekä henkisten ja ruumiillisten valmiuksien mahdollisimman täyteen kehittämiseen. Kouluhyvinvointitutkimuksissa tätä oikeutta on lähestytty itsensä toteuttamisen kysymyksenä, ja näyttää siltä, että se on jäänyt kansainvälisestikin huomioidun menestyksekkään tieto-taidollisen osaamisen jalkoihin. Näin suomalaisten koululaisten aktiivisuus tässä suhteessa suuntautuu usein opetustilanteiden ulkopuolelle – kenties siksi, että heillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa itseään ja tulla kuulluiksi koulutyön virallisessa ytimessä. Tällöin myös koulussa viihtymisen kriteerit siirtyvät lasten todellisuudessa opetuksen ulkopuolisiin toimintoihin ja suhteisiin.

Koulu nuorten näkemänä ja kokemana

Tomi Kiilakoski — to, 01 marras 2012 00:00:00 +0200

Tässä inventaarissa on otettu kysymisen ja inventoinnin kohteeksi se, minkälaista tietoa koulusta on olemassa nuorten näkökulmasta. Kun kaikki tämä tieto kerätään yhteen, osoittautuu, että nuorista ja koulusta tiedetään melko paljon ja tutkimusta on tehty verrattain hyvin, vaikka tiedonaukkojakin löytyy.

Inventaari alkaa tutkimalla sitä, millainen on koulussa nuorten suhde toisiinsa sekä millaisia nuorten asioita tämä tila tuottaa. Toisessa osiossa siirrytään tarkemmin katsomaan, millainen toiminnan tila koulu on sekä millaisia ominaisuuksia siihen liittyy toimintakenttänä ja demokraattisena pienoisyhteisönä. Kolmannessa luvussa tarkastellaan koulua työskentely-ympäristönä. Neljäs luku kuvaa koulua kasvuyhteisönä. Ennen näitä varsinaisia lukuja on kuitenkin katsaus niihin tekijöihin, jotka koulusta rakentavat erityisen, muista poikkeavan toimintaympäristön nuorten maailmassa.

Muistiinpanoja demokratiaoppitunnista

Tomi Kiilakoski, Anu Gretschel — su, 20 touko 2012 00:00:00 +0300

Nuorisotutkimusseura ry on aktiivisesti seurannut ja tutkinut nuorisopolitiikkaan liittyviä kysymyksiä. Lasten ja nuorten osallisuus, erityisesti siitä näkökulmasta, miten he itse asian kokevat, on ollut yksi pitkäkestoisista tutkimusaiheista. Osallisuutta kuntanäkökulmasta tutkiva Lasten ja nuorten kunta- tutkijaryhmä on julkaissut, kouluttanut sekä osallistunut aihealuetta koskevaan kehittämiseen 2000-luvun puolivälistä eteenpäin.

Julkaisussa Demokratiaoppitunti – lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa tehdään kokoava arviointi siitä, millainen on lasten ja nuorten osallisuuden tila tämän hetken Suomessa. Kirja on 24 asiantuntijan yhteisteos. Kirja perustuu pääosin lapsilta ja nuorilta itseltään kerättyyn aineistoon. Kirja on poikkitieteellinen. Sen valmistumista rahoitti Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma 2007–2011.

Kirjassa esitellään osallisuuden teoriaa, sen yhteyttä kansalaisuuteen ja hyvinvointiin sekä käsitellään osallisuuden ulottuvuuksia poliittisessa päätöksenteossa, palvelujen saajina sekä kansalaisyhteiskunnassa. Kirjan mukaan osallisuuden edistäminen edellyttää toimia useilla tasoilla sekä lasten ja nuorten monenlaisten tarpeiden, kulttuurien ja toimijuuksien tunnistamista.

Erityisesti kuntanäkökulma osallisuuteen on tärkeä, sillä kunta tuottaa lähipalvelut ja vaikuttaa lapsen ja nuoren lähiympäristön muovautumiseen. Kirjan kokonaisarvion mukaan lasten ja nuorten osallisuuden mahdollisuudet vaihtelevat kuntakohtaisesti. Suomalainen osallisuustyö on nojannut ryhmämuotoiseen toimintaan ja siinä on painottunut päätöksentekoon osallistuminen kansalaistoimintaa enemmän. Kirjan evaluaation mukaan olisi yhtäältä kehitettävä kaikkia ja lapsia nuoria koskevia laajempia mekanismeja sekä niiden vaikuttavuutta, vahvistettava erityisryhmien asemaa sekä tuettava yksilötason ratkaisuja.

Nuoret ja ääni

Jussi Ronkainen — ti, 17 huhti 2012 00:00:00 +0300

Miten nuoret äänestivät? Mistä nuoret äänestäjät tulevat? Miten media käsitteli nuoria eduskuntavaalien yhteydessä?

Artikkelikokoelma Nuoret ja ääni – nuoret eduskuntavaaleissa 2011 pureutuu esimerkiksi näihin ajankohtaisiin kysymyksiin.

Eduskuntavaalit 2011 muistetaan erityisesti Perussuomalaisten historiallisesta kannatuksen noususta. Kirjan artikkeleissa tarkastellaan nuorten äänestämistä valtakunnallisesti ja Helsingin alueella, nuorten äänestysvalintoja sekä suosikki- ja inhokkipuolueita.

Lisäksi kirjassa pohditaan, millainen on perheen ja kodin merkitys alle 18-vuotiaiden poliittisen sosialisaation ja yhteiskunnallisen aktiivisuuden taustalla.

Kirjassa tutkitaan myös, miten nuoria käsiteltiin vaaleihin liittyvässä mediakirjoittelussa. Vaaleja ja nuoria koskevan mediapuheen analyysissa otetaan laaja ja kriittinen ote nuorten kansalaistamisprojektiin sekä pohditaan, millä perusteilla nuori rajataan täysivaltaisen kansalaisuuden ulkopuolelle.

Teoksessa otetaan kantaa sukupolvisopimukseen tai sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen erityisesti eläkejärjestelmään liittyvissä kysymyksissä. Nuorten poliittista toimintaa tarkastelevissa jatkotutkimuksissa olisi syytä tarkemmin tutkia esimerkiksi sitä, miten nuorten eläkeasenteet kanavoituvat poliittiseksi toiminnaksi ja millä tavalla toiminta tarkalleen ottaen kiinnittyy eläkeinstituutioihin.

Perspectives to Doping Substance Use outside Elite Sports in Finland

Mikko Salasuo, Mikko Piispa — pe, 02 maalis 2012 00:00:00 +0200

The debate on doping use outside professional sports in Finland got in full swing in September 2007, when the then Minister of Culture and Sports Stefan Wallin expressed his concern about doping use becoming more common outside professional sports. He even questioned whether doping use was becoming a national disease. Wallin’s question has remained unanswered, and the debate on doping outside professional sports has mostly relied on stereotypes and false information.

The use of doping outside professional sports cannot be regarded as deceit or breaking the moral values of sports. The international and sport-related anti-doping rules are made to regulate various sport events, not individual drug use. This distinction is further emphasized by noncriminalization of the use and possession of doping substances in Finland.

Kuntodoping

Mikko Piispa, Mikko Salasuo — ti, 10 tammi 2012 00:00:00 +0200

Keskustelu dopingaineiden käytöstä sai Suomessa vauhtia, kun syyskuussa 2007 silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin esitti huolensa dopingin käytön yleistymisestä huippu-urheilun ulkopuolella. Hän kysyi, onko dopingista tulossa kansantauti. Vastauksia Wallinin kysymykseen ei ole saatu, ja puhe ilmiöstä on ollut lähinnä stereotypioiden ja virheellisen tiedon varassa.

Tässä tutkimuksessa otetaan käyttöön käsite kuntodoping. Keskeisintä kuntodopingissa on se, että käyttö tapahtuu huippu-urheilun ulkopuolella. Tärkeä kuntodopingia määrittävä tekijä on käytön motiivi. Kuntodoping viittaa sellaiseen dopingaineiden käyttöön, jonka ensisijaisena motiivina ei ole urheilumenestyksen saavuttaminen. Aineista saatava hyöty toki hankitaan pääosin kuntosaleilla ja sikäli kyse on urheilullisesta suorittamisesta, mutta doping on vain väline kehollisten ja voimaan liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa.

Huippu-urheilun ulkopuolella tapahtuvassa dopingaineiden käytössä ei voi katsoa olevan kyse vilpistä tai urheilun moraalisten arvojen rikkomisesta. Kansainväliset ja lajikohtaiset dopingsäädökset on luotu säätelemään erilaisia kilpailuja, ei yksittäisten ihmisten lääkeaineiden käyttöä. Tätä erontekoa alleviivaa myös se, ettei dopingaineiden käyttöä ja hallussapitoa ole Suomessa kriminalisoitu.

Kun dopingia ei enää käsitelläkään huippu-urheilun kehyksessä, tutkimuskohde laajenee aineiden vaikutuksista käytön sosiokulttuurisiin kehyksiin. Erilaisia valintoja tekevillä, keskenään kommunikoivilla ja toimivilla yksilöillä on monenlaisia motiiveja, positioita ja rooleja. Tutkimuksessa on huomioitava erilaiset tietoiset suunnitelmat ja päämäärien tavoittelu, joita ohjaavat esimerkiksi järki, tunteet, tottumus, perinteet, muiden esimerkki sekä kuvitelma tai tieto siitä, mitä ihmisiltä odotetaan. Täten on tarkasteltava, millaisia seurauksia toiminnalla on ja minkälaisiin mielikuviin käyttäytyminen nojaa. Miten muut ihmiset suhtautuvat käyttöön? Olennaista on myös, mitkä ovat tutkittavien omat motiivit ja miten ihmisillä on yleensä tapana toimia.

Tässä tutkimuksessa suunnataan katse pois suomalaisen dopingtutkimuksen lääketieteellisestä perinteestä. Jotta keskustelua dopingista huippu-urheilun ulkopuolella voitaisiin tulevaisuudessa käydä laajemmalta tietopohjalta, tässä tutkimuksessa pyrittiin etsimään vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mistä on kyse, kun puhutaan dopingin käytöstä muuhun tarkoitukseen kuin huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseen? Millaisiin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin kehyksiin doping kytkeytyy, mikä on käytön ja käyttäjien suhde muuhun yhteiskuntaan, kuinka yleistä käyttö on, millaiset ovat käyttäjien motiivit ja miten erilaiset terveyskysymykset kytkeytyvät ilmiöön? Kaiken kaikkiaan tutkitaan sitä, mikä on kuntodopingin yhteiskunnallinen paikka.

Tutkimuksessa dopingilmiötä ristivalotetaan mahdollisimman monien eri toimijoiden perspektiiveistä. Tutkimuksen primaariaineistona käytettiin kahdeksaa eri perspektiiveistä aukeavaa ikkunaa:

1. avaininformantit
2. asiantuntijahaastattelut
3. käyttäjähaastattelut
4. poliisin sähköiset aineistot
5. Dopinglinkki-internetpalveluun tulleet kysymykset
6. internetin kuntodopingia käsittelevät keskustelupalstat ja keskustelut
7. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Nuorisotutkimusverkoston
vuonna 2010 toteuttaman väestökyselyn sekä vuoden 2009 Nuorisobarometrin aineisto
8. erilaiset mikroaineistot, kuten tullihallitukselta, poliisilta ja muilta dopingilmiön liepeillä eri tavoin toimivilta henkilöiltä saadut aineistot ja
tiedoksiannot.

KESKEISIÄ TULOKSIA

Dopingin käytön elinikäisprevalenssi Suomessa tarkentui tutkimuksen myötä huomattavasti. Tätä tutkimusta varten tehtyjen kyselyiden sekä aiemman tutkimuksen pohjalta voidaan melko tarkasti arvioida, että noin yksi prosentti suomalaisista aikuisista on joskus kokeillut dopingaineita. Näiltä osin voidaan kasvavaan dopinghuoleen vastata, että Suomessa kyse on toistaiseksi pienestä ilmiöstä, eikä missään nimessä kansantaudista tai epidemiasta.

Nykyaika luo otollisen maaperän erilaisten kemiallisten teknologioiden leviämiselle. Niin kutsuttu erinomaisuuden eetos saa ihmiset kehittämään itseään ja tavoittelemaan maksimia. Tämä koskee niin työelämää kuin omaa kehoa. Menestymiseen pyritään keinoja ja riskejä kaihtamatta. Samanaikaisesti myös terveyskäyttäytyminen on yksilöllistynyt. Tämän seurauksena on siirrytty aikaan, jossa erilaisia terveyteen liittyviä valintoja tehdään individualistisin tavoittein.

Tietoa kuntodopingin terveysriskeistä ja -haitoista on internetin aikakaudella saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Käyttöön ja sen mahdollisiin haittoihin liittyvä riskianalyysi tehdäänkin käyttäjän terveystajun puitteissa. Aikalaiseetos saa monet sivuttamaan mahdollisia terveysriskejä ja tarttumaan menestystä nopeuttaviin ja helpottaviin menetelmiin.

Doping on ennen muuta väline. Erilaisissa käyttäjäryhmissä sitä hyödynnetään erilaisten pääomien saavuttamiseen. Joillakin käyttöä motivoi voiman ja lihasten hankinta työelämää varten, kun taas toiset tavoittelevat menestystä vastakkaisen sukupuolen silmissä. Motiivit vaihtelevat, mutta niiden takaa löytyy kehollisen pääoman tavoittelu, joka tuottaa sosiaalista, kulttuurista ja ammatillista pääomaa – hieman eri painoarvoin. Tämä on eräs tutkimuksen keskeisiä tuloksia. Dopingia ei käytetä aineiden itsensä vuoksi.

Kuntourheilussa dopingin paikka on ollut vahvasti rähmällään lääketieteen suuntaan – kuntodoping on nähty ensisijaisesti terveysongelmana. Taustalla on aihetta käsittelevien tutkimusten lääketieteellinen perusta. Muut näkökulmat ovat jääneet terveysparadigman varjoon. Terveysnäkökulmaa ei ole syytä väheksyä, mutta tämä tutkimus tarjoaa aineksia myös muihin tulokulmiin. Olisikin perusteltua kysyä, ovatko esimerkiksi erinomaisuuden eetokseen liittyvät epäkohdat ja vinoumat unohtuneet ja peittyneet terveysparadigman alle? Käyttäjänäkökulmasta kyse on usein terveysongelmien sijaan elämänhallinnasta ja itsekurista.

And yet it works!

Markku Soikkeli, Mikko Salasuo, Anne Puuronen, Matti Piispa — ti, 20 joulu 2011 00:00:00 +0200

The purpose of this book is to help the reader understand the significance of public education in alcohol and drug prevention and to encourage those involved in alcohol and drug prevention to leverage communications means and to develop their media savvy. Our main point is that public education does work and that research criticising public education is wrong.

We also seek to encourage exploration of new methods for evaluating and studying public education so as to consider how the importance and impact of communications in public alcohol and drug education could be enhanced.

Se toimii sittenkin

Markku Soikkeli, Mikko Salasuo, Anne Puuronen, Matti Piispa — ti, 20 joulu 2011 00:00:00 +0200

Tämän monitieteisen kirjan tarkoituksena on valaista viestinnän merkitystä ehkäisevässä päihdetyössä ja rohkaista lukijoita hyödyntämään viestinnän keinoja työssään ja kehittämään niiden osaamista. Teoksessa selvitetään, millä tavoin ajankohtaista tietoa päihteistä voi tulkita, arvioida ja hyödyntää nykyisessä tietoyhteiskunnassa. Se antaa virikkeitä nuorten ja aikuisten välisen dialogin kehittämiseksi sekä väittelytaitojen vahvistamiseksi erilaisissa kasvatusinstituutioissa.

Yli kaksi vuosikymmentä on väitelty päihdehaittojen ehkäisyssä valistuksen hyödyllisyydestä. Valistuksen merkitystä ei voida mitätöidä sen perusteella, ettei tutkimustieto tue toivetta vähentää päihteiden käyttöä valistusiskuin tai kampanjoin. Valistuksen ensisijainen tavoite onkin vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, epävirallisiin normeihin sekä poliittiseen päätöksentekoon, sillä pitkällä aikavälillä se vaikuttaa näin myös päihteiden käyttöön ja haittoihin. Näkemys nojaa Suomessa 1980-luvulla kehitettyyn virittävän valistuksen teoriaan, jota kirjoittajat pitävät edelleen hedelmällisimpänä lähtökohtana päihdeviestinnälle sekä sen arvioinnille ja tutkimiselle.

Kirja käsittelee myös koulun päihdeopetusta ja sen mahdollisuuksia ehkäistä päihdehaittoja. Euroopassa suositaan kouluun ulkopuolelta tuotuja päihdekasvatusohjelmia. Markku Soikkeli puolustaa koulun omiin voimavaroihin nojaavaa suomalaista mallia, johon kuuluu päihdekasvatus osana kaikille yhteistä terveystiedon opetusta sekä koko kouluyhteisön kehittäminen suojaavaksi ympäristöksi.

Alkusanoissa Matti Piispa esittää valistuksen eettisen perustelun länsimaisen liberalismin näkökulmasta. Mikko Salasuo purkaa väärän vastakkainasettelun valistuksen ja kontrollin väliltä ja osoittaa, miksi molempia tarvitaan. Anne Puuronen erittelee tupakkavalistuksen ongelmia kriittisen tapaustutkimuksen avulla.

Markku Soikkeli perustelee uudenlaisten menetelmien tarpeen valistuksessa sekä tutkimisessa ja arvioinnissa. Vallitseva tapa tarkastella valistusta perustuu Soikkelin mukaan vanhentuneisiin teorioihin tai niiltä puuttuu teoriapohja kokonaan. Viestinnän teoriat voivat tarjota pätevän näkökulman myös päihdevalistukseen. Kirjan päättää kaksi käytännönläheistä lukua tärkeistä päihdevalistajan taidoista: tutkimustiedon tulkinnasta, väärinkäytön paljastamisesta sekä vaikuttamisesta medioiden välityksellä.

Teos on suunnattu opettajille, nuorisotyöntekijöille, päihdetyön ammattilaisille, virkamiehille, tutkijoille ja kaikille aikuisille. Kirjahanke on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama ja Nuorisotutkimusseuran hallinnoima. Kirjaa levitetään laajalti opetus-, nuoriso- ja päihdetyön ammattilaisille.

Och ändå fungerar den

Markku Soikkeli, Mikko Salasuo, Anne Puuronen, Matti Piispa — ti, 20 joulu 2011 00:00:00 +0200

Denna bok riktar sig till såväl yrkesutbildade personer inom alkohol- och drogförebyggande arbetet, tjänstemän och forskare som lärare, ungdomsarbetare och alla vuxna. Bokens primära syfte är att hjälpa läsaren att förstå kommunikationens och upplysningens plats i samhället och betydelse i det alkohol- och drogförebyggande arbetet.

Ett annat viktigt mål är att uppmuntra personer som ger alkohol- och drogupplysning att utnyttja olika kommunikationsmetoder och förbättra sina kunskaper om dessa.

Ei nuorille, vaan nuorten kanssa

Päivi Berg, Anu Gretschel, Laura Humppila — to, 15 joulu 2011 00:00:00 +0200

Tavoitteena tässä arviointitutkimuksessa oli selvittää, millaisia vaikutuksia Your Move -kampanjalla oli nuorten (13–19-vuotiaiden) liikuntaharrastuneisuuden ja osallisuuden (toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksien) edistämiseen. Kampanjan päätoimintamuotona olivat nuorilta nuorille järjestetyt tapahtumat: alueelliset tapahtumat, nuorten omat tapahtumat kouluissa sekä Suurtapahtuma Helsingissä. Aineistona tutkimuksessa käytettiin sekä kampanjan dokumentti- että tutkimustiimin keräämää monipuolista kenttäaineistoa. Kampanjan saavutukset ovat lukumäärällisesti tarkasteltuna merkittäviä: yhteensä 141 tapahtumaan osallistui 114 100 nuorta ja niitä järjestämässä oli 4280 nuorta. Tapahtumien laatu sai nuorilta, opettajilta sekä lajiliittojen ja alueellisten liikuntaorganisaatioiden edustajilta pääosin hyvää palautetta. Tarkasteltaessa liikuntaharrastuneisuuden edistämistä, nuorten raportoimat mahdollisuudet ja koetut esteet liikunnan harrastamiselle ulottuvat omiin vanhempiin ja kavereihin liittyvistä tekijöistä oman elinympäristön estäviin ja mahdollistaviin seikkoihin. Nuorten omilla tapahtumilla kouluissa oli vaikutusta kenties enemmän nuorille annettujen vastuuroolien monipuolistumiseen (osallisuusnäkökulma) kuin välttämättä suoraan nuorten liikunta-aktiivisuuteen, sillä lajivalikoima tapahtumissa oli suhteellisen suppean nuorten joukon valitsema ja kytkökset mahdolliseen nuoria lähellä olevaan harrastustoimintaan vasta orastavia. Alueellisissa tapahtumissa ja Suurtapahtumissa laaja lajivalikoima tarjosi mahdollisuuksia kokeilla sekä itselle tuttuja että uusia lajeja. Kampanjassa aikaansaatiin isoja nuorten liikuntatapahtumia, joita nuoret olivat toteuttamassa. Tulevaisuudessa tapahtumiin voitaisiin lisätä entistä enemmän kytköksiä nuoria lähellä olevaan harrasteliikuntatarjontaan tai sen kehittämiseen heidän toiveensa huomioiden. Nuorten roolia tapahtuman järjestämisen eri vaiheissa voitaisiin myös entisestään lisätä. Yourmove.fi-sivusto saavutti vuoden 2011 tammi-kesäkuussa 147 415 kävijää, joista uniikkeja kävijöitä oli 100 702. Suurtapahtuman aikaan Your Moven Facebook-yhteisössä aktiivisia käyttäjiä kuukauden aikana oli yli 54 000. Kumpikin osa-alue saavutti tavoitteensa. Your Moven tuotteistamisessa tai brändäämisessä onnistuttiin, ja sosiaalisella medialla on ollut tässä merkittävä rooli. Kampanjan monipuoliset satsaukset mediaan ja sosiaaliseen mediaan tulevat oikeutetuksi kampanjan toimintojen jatkuessa myös tulevaisuudessa. Arvioimme, että Your Move -kampanjan ansiosta Nuori Suomi ja SLU ottivat merkittävän askeleen nuorten liikuntaharrastuneisuuden ja osallisuuden tukemisessa. Kampanjan teemojen toivotaan tulevaisuudessa korostuvan Nuoren Suomen ja SLU:n sekä jäsenorganisaatioiden strategisessa suunnittelussa.

Digital Pioneers

Sonja Kangas — ke, 09 marras 2011 00:00:00 +0200

Digital media are central in youngster’s lives, both time-wise and culturally – creating meanings, strengthening relationships and pondering values. Digital activities are gaining a bigger share of youth’s everyday life. The Internet provides several ways for them to express themselves, find friends or dating partners and likeminded people. It is a mass medium for everyone, providing the possibility of becoming a celebrity, being politically active, joining international networks, watching television, chatting with friends or just spending time online. It is a channel for expressing where I am, what I plan to do and what type of information or contacts I am looking for.

Ten years ago young communication acrobatics in Japan, South Korea and Finland were sovereign, fearless and experimental pioneers of mobile phones and the Internet. Currently youngster’s use of digital media has globally been described as snack size or remix culture in that they combine pieces from here and there, follow several information and communication channels simultaneously and utilize social networks.

This book will provide an overview of the online life and values of 15-25 year olds in countries that were pioneers of digital services at the end of 1990’s and describe the change that has happened within the past 10 years. Digital Pioneers book looks at social networking among the youngsters, covering a wide spectrum of topics from media use, social networking, trust, and friendships to motivational factors. The book also looks at the development of so-called gaming lifestyle. Japan, South Korea and Finland are no longer far ahead of the rest of the world. But do these pioneer countries of the 1990’s still have some special qualities that can generate novel digital cultures in the 21^st century? Where will the next generation of online brands develop?

Lastensuojelun tieto ja tutkimus

Elina Pekkarinen — ke, 26 loka 2011 00:00:00 +0300

Selvitys perustuu Lastensuojelun tieto ja tutkimus -hankkeessa tehtyyn valtakunnalliseen haastattelukierrokseen, jonka avulla selvitettiin lastensuojelun asiantuntijoiden näkemyksiä lastensuojelututkimuksen tilasta, kriittisimmistä tutkimustarpeista sekä tavoista, joilla eri toimijoiden välistä yhteistyötä voitaisiin parantaa. Fokusryhmähaastatteluita järjestettiin 23 ja niihin osallistui 87 lastensuojelun asiantuntijaa 44 eri instituutiosta. Haastattelut nauhoitettiin ja näiden pohjalta kirjoitetut muistiot analysoitiin temaattisesti Atlas.ti -ohjelman avulla. Analyysin viitekehyksenä on Jürgen Habermasin tiedonintressin teoria.

Asiantuntijoiden haastattelukierros vahvisti käsitystä lastensuojelua koskevan ja siinä tarvittavan tutkimustiedon vaikeasta saatavuudesta ja fragmentaarisuudesta. Tieto perusasioista, kuten lastensuojelun tarpeen syistä, asiakkaiden taustoista ja asiakaspoluista, on riittämätöntä. Myös perustieto käytännöistä on vähäistä. Perustiedon puute vaikeuttaa lastensuojelutyön ja -tutkimuksen toteuttamista. Käytäntöjen vaikuttavuutta ei tunneta ja vaikuttavuuden tarkastelemiseksi tarvitaan pitkäaikaista, laaja-alaista ja riittävän isoon otantaan perustuvaa seurantatietoa. Myös laadullista tietoa esimerkiksi lastensuojelun taustalla vaikuttavista ideologioista, politiikasta ja historiasta sekä ymmärrystä lasten oikeuksista, hyvinvoinnista ja eriarvoisuudesta kaivataan. Emansipoivaa tietoa - tietoa osapuolten kokemuksista, edunvalvonnasta, osallisuudesta ja oikeuksista - tarvitaan.

Haastatteluissa tarkasteltiin erikseen huostaanottotutkimuksen tilaa. Huostaanottotutkimus on vähäistä ja perustieto aiheesta puuttuu. Tutkimusta tulee kohdistaa paitsi huostaanottoprosessiin, huostaan otettuihin lapsiin ja heidän taustoihinsa myös huostaanottoa seuraavaan sijais- ja jälkihuoltoon. Tutkimustieto huostaan otettujen lasten arjesta ja läheissuhteista on riittämätöntä.

Asiantuntijoiden haastattelut osoittavat, että lastensuojelun kentällä vallitsee vakava tiedon vajaus ja tiedon koordinaation puute, mikä vaikeuttaa lastensuojelun suunnittelua, toteuttamista, tiedottamista ja ennakointia. Haastatteluissa esitettiin, että Suomessa on ryhdyttävä toimiin lastensuojelututkimuksen pysyvän koordinaatio- ja tutkimusrakenteen luomiseksi.

Koulua on käytävä

Petri Paju — ke, 19 loka 2011 00:00:00 +0300

Tutkija palasi yli 40-vuotiaana peruskoulun yhdeksännelle luokalle. Tässä etnografisessa koulututkimuksessa kuvataan ja analysoidaan eteläsuomalaisen Härkälän kaupungin yhtenäiskoulun 9C-luokan elämää ja toimintaa sosiaalisena tilana lukuvuonna 2009–2010. Tutkimus on osa Nuorisotutkimusverkoston organisoimaa Suomen ihanuus ja kurjuus – miten kasvatamme lapsiamme ja nuoriamme -tutkimushanketta, jossa tarkastellaan suomalaisten kasvuyhteisöjen toimintaa.

Koulu jakaantuu viralliseen, epäviralliseen ja fyysiseen kouluun. Virallinen koulu arvioi oppilaat arvosanoin ja määrittää, mitä koulussa opetetaan. Epävirallisen koulun palaute on monimuotoista: joskus äänekästä, joskus hiljaista, joskus selkeätä ja joskus vaikeasti avautuvaa. Peruskoulun jälkeen lähes kaikki oppilaat hakevat opiskelupaikkoja toisen asteen oppilaitoksista. Epävirallisella koululla näyttää olevan kyky saada osan oppilaista unohtamaan viimeisen peruskouluvuoden tärkeyden. Koululuokka on siitä erityinen tiivis ryhmä, että se kootaan hallinnollisesti määräajaksi ja sen jäseniä kuulematta. Koululuokassa kaikki jollain tasolla tuntevat toisensa, mutta saattavat viettää samoissa tiloissa vuosia puhumatta kertaakaan keskenään.

Jokaisen oppilaan on kohdattava ja omalta osaltaan ratkaistava koulun keskeinen jännite yksilöllisen arvioinnin ja yksinjäämisen pelon välillä. Tarkastellun koululuokan sosiaalinen tila jakaantui sen mukaan, millaista etäisyyttä oppilaat pitivät viralliseen kouluun. Ne, jotka pitivät pitkää etäisyyttä viralliseen kouluun, eivät arvostaneet yleensä koulua, mutta arvostivat juuri omaa kouluaan kavereiden tapaamispaikkana. Ne, joiden etäisyys viralliseen kouluun oli lyhyt, arvostivat koulua yleensä, mutteivät välttämättä juuri omaa kouluaan.

Luokan sosiaalinen tila tarjoaa tytöille ja pojille erilaiset mahdollisuudet toimia ja liittyä ryhmiin ratkoen samalla yksinjäämisen uhkaa. Poikien ja tyttöjen tavoissa toimia ryhmässä on myös paljon yhteistä: kiintymyksen, kilpailun ja väkivallan puheet sekä teot hakevat tasapainoa hyvin yhdenmukaisella tavalla.

Askelmerkkejä lasten ja nuorten nykyaikaiseen kilpaurheiluun

Helena Huhta, Suvi Nipuli — ma, 26 syys 2011 00:00:00 +0300

Tänä päivänä eri maiden urheilujärjestelmistä löytyy lukuisia yhtenäisiä piirteitä. Erilaiset valtiot ovat omaksuneet samankaltaisia menettelytapoja, ja järjestelmät ainakin näyttäytyvät osittain samankaltaisina. Yhtäläisyyksistä huolimatta valtiot kuitenkin pyrkivät löytämään maansa kulttuuriseen ja poliittiseen ilmastoon sopivia yksilöllisiäkin tapoja saavuttaakseen urheilumenestystä.

Tämä tutkimus selvittää, millaisin toimin lasten ja nuorten kilpaurheilua on organisoitu muissa länsimaissa. Tutkimuksen kysymyksenasettelu oli lavea ja jakaantui kahteen osaan. Ensimmäinen tutkimuskysymys oli se, millaista kotimaista ja kansainvälistä kasvatus- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimustietoa löytyy lasten ja nuorten kilpaurheilun organisoinnista. Toinen tutkimuskysymys liittyi nykynuoruuden kilpaurheilulle asettamiin ehtoihin. Tutkimuksen painopiste on siis lasten ja nuorten liikunnan ja kilpaurheilupolkujen organisoinnissa etenkin kansainvälisten tutkimusten valossa, niistä tehdyissä tutkimuksissa ja selvityksissä sekä erilaisten toteutusmallien arvioinneissa.

Pohdittua urheilun organisointia?

Suvi Nipuli — ma, 26 syys 2011 00:00:00 +0300

Urheiluvalmennusta on perinteisesti leimannut kokemusperäisyys, valmentajan omiin hyviin käytäntöihin perustaminen. Tämän tuloksena valmennusmenetelmät ja -kulttuuri ovat voineet vaihdella merkittävästi samankin lajin sisällä. Yhteisen liikunta- ja urheilumallin käyttöönoton odotettiin Kanadassa maanlaajuisesti yhtenäistävän eri lajien lisäksi myös saman lajin sisällä käytäntöjä ja toimintatapoja.

Long-Term Athlete Development (LTAD) -malli pyrkii olemaan kokonaisvaltainen lasten ja nuorten liikunta- ja urheilumalli, jonka opit pohjautuvat tutkimustietoon. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa selvitetään LTAD-mallin taustaa ja periaatteita. Mallin suosituksia peilataan tutkimustietoon ja katsotaan, miltä osin ne sopivat yhteen. Erityisesti huomiota kiinnitetään varhaisen erikoistumisen ja monipuolisen, usean lajin harrastamisen tematiikkaan sekä lahjakkuuden käsitteeseen. Tutkimuksen toisessa osassa käsitellään mallin käyttöönottoa.

YAD Street Team -kampanjan arviointi 2007–2010

Mikko Piispa — ma, 06 kesä 2011 00:00:00 +0300

Street Team pyrkii vaikuttamaan ruohonjuuritasolla nuorten asenteisiin huumeita kohtaan. Street Teamiin hakeutuu enimmäkseen nuoria, jotka lähtökohtaisesti ovat huumekriittisiä, ja toimintaan mukaan tulemalla he ovat valmiita tuomaan mielipiteensä julki omissa vertaisverkostoissaan.

Tämä arviointiraportti koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä käsitellään Street Teamin pilottihankkeen vaiheita. Arviointi valmistui elokuussa 2010 ja toimi apuna myös uuden Street Teamin suunnittelussa. Jälkimmäinen osa käsittelee syksyllä 2010 käynnistyneen uuden Street Teamin kolmea ensimmäistä toimintakuukautta.

Iloa ja voimaa elämään

Katriina Siivonen, Sirkku Kotilainen, Annikka Suoninen — ti, 17 touko 2011 00:00:00 +0300

Suomen Kulttuurirahasto mahdollisti Myrsky-suurhankkeen rahoittamalla vuosina 2008–2011 nuorille suunnattuja taideprojekteja eri puolilla Suomea. Hankkeet suunnattiin ensisijaisesti 13–17-vuotiaille nuorille, joita olisi vaikea tavoittaa perinteisin keinoin. Kaikkiaan noin 14 000 nuorta osallistui eri puolilla maata 63 taideprojektiin ammattitaiteilijoiden ohjauksessa.

Hankkeita tutkittiin nuorten osallistujien näkökulmasta monipuolisin metodein. Tutkimusraportissa kuvataan taiteellisen toiminnan merkityksiä nuorten identiteeteille sekä hankkeita dialogisen kohtaamisen tiloina. Lisäksi pohditaan nuorten taidetoimintaa yhteiskunnallisessa kontekstissa, muun muassa sosiokulttuurisen vallan ja vallattomuuden näkökulmista.

Tutkimuksen kvantitatiivisten kyselyaineistojen, yksilöhaastattelujen ja osallistujapalautteiden perusteella voidaan päätellä, että taiteen tekeminen lisäsi nuorten tyytyväisyyttä, elämäniloa, yhteisöllisiä valmiuksia sekä taitoja. Nuorten mahdollisuuksia taiteelliseen toimintaan kannattaa yhteiskunnassa lisätä, sillä taide vahvisti nuorten yhteiskunnallista osallisuutta. Hyvinvointi ja osallisuus näyttivät Myrsky-hankkeissa lisääntyneen, koska taiteen avulla voitiin avata uusia ja arvaamattomia näkymiä ihmisyyteen ja maailmaan. Identiteettien vahvistamisessa tarvittiin yhtä aikaa sekä taiteen dynaamisuutta että sen käsittelyn ja hallinnan taitoja. Sitä itseisarvoisen taiteen tekeminen turvallisissa pedagogisissa puitteissa pystyi antamaan. Lisäksi nuorille oli tärkeätä, että heillä oli mahdollisuus saada heidän omaa tekijyyttään kunnioittava vastaanotto. Yhdessä tekeminen ja oppiminen vahvistivat nuorten yhteisöllisiä taitoja ja laajensivat heidän kaveripiiriään. Omaa Myrsky-ryhmää laajempien yhteisöjen positiiviset palautteet, esimerkiksi medioissa ilmestyneet arviot nuorten tekemästä työstä tukivat yhteiskuntaan kiinnittymistä.

Tutkimus on Suomen Kulttuurirahaston tilaustutkimus, jota koordinoi Nuorisotutkimusverkosto. Tutkijoina hankkeessa olivat dosentit Sirkku Kotilainen ja Katriina Siivonen. FT, YTL Annikka Suoninen vastasi hankkeen tilastollisesta osuudesta.

Lapsi- ja nuorisopolitiikan neuvotteleva ohjaus valtionhallinnossa

Mirja Määttä, Pauli Komonen — to, 24 maalis 2011 00:00:00 +0200

Loppuvuodesta 2007 valtioneuvosto hyväksyi ensimmäisen nuorisolakiin (72/2006, 4§) perustuvan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman (Lanuke-ohjelman), jossa esitetään hallituskauden tavoitteet ja toimenpiteet 0–29-vuotiaiden kasvu- ja elinolojen parantamiseksi. Tässä raportissa esitellään ohjelman valmisteluun osallistuneiden näkemyksiä ja kokemuksia ohjelman alkuvaiheilta.

Nuorten poliittinen ohjaus

Leena Suurpää, Kari Paakkunainen — to, 24 maalis 2011 00:00:00 +0200

Muistiossa puntaroidaan lasten ja nuorten poliittisen ohjauksen kiperää teemaa. Muistion tekstit puhuttelevat lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjauksen teemaa neljästä näkökulmasta. Ensiksi ohjelmayhteiskunta joutuu tarkastelun kohteeksi – niin periaatteena kuin käytäntönä. Toiseksi tartutaan lasten ja nuorten poliittisen ohjauksen ydinteemaan. Kolmanneksi arvioidaan, mitä tekemistä poliittisella ohjauksella on nuorten oman politiikan ja osallistumisen kannalta. Neljänneksi käännetään katse nuorisotyöhön, jonka suhdetta ohjauskysymykseen aprikoidaan.

Hampaat irvessä?

Mikko Salasuo, Manu Kangaspunta — ma, 31 tammi 2011 00:00:00 +0200

Kehitettäessä huippu-urheilua vaikutetaan väistämättä lasten ja nuorten elämään. He ovat niitä, joista valikoituu tulevaisuudessa huippu-urheilijan polulla rehkivät kansakunnan toivot. Tulevina vuosina tehtävät päätökset, linjaukset, rakennemuutokset ja ratkaisut koskettavat siis välillisesti tai suoraan tulevia liikunta- ja urheilijasukupolvia. Siksi onkin tärkeää käydä keskustelua arvopohjasta ja malleista, joiden puitteissa lasten ja nuoret urheilijapolkua rakennetaan.

Tämän julkaisun puheenvuoroissa nousee eri painotuksin esiin sekä huippu-urheilua tukevia että siinä hankaustekijöinä olevia teemoja. Huolimatta yhteiskunnallisen muutoksen haasteista siintää teksteissä hyvin positiivinen usko ja lupaus paremmasta.

Youth participation in Finland and in Germany

ke, 01 syys 2010 00:00:00 +0300

There is extensive legislation that calls for the participation of young people. However the frameworks vary greatly from state to state. Also, the legal texts are frequently open to interpretation. For instance, what exactly does it mean if children and young people are to be involved in all decisions that concern them, in a manner appropriate to their level of maturity? Answering that question is frequently left up to the adults in charge.

In its report to the EU Commission the Federal Government confirms its commitment to greater participation, which it considers a “long-standing tradition” and for which it has developed a “solid legal framework” (BMFSFJ 2006b, 4). Citing low voter turnout and a lack of confidence in parliament, it claims to recognise an “alienation from the established political system” that is impacting negatively on a fundamental willingness to participate. “Efforts to motivate children and young people to engage in political action are evidently not succeeding. In addition, they are still too rarely involved in planning and decisionmaking processes that directly affect them. They are frequently unaware of their rights and opportunities to participate” (BMFSFJ 2006b, 5f.).

Youth participation in Germany is still not at a satisfactory level. While children and young people have relatively strong decision-making powers in the family and can decide on a large number of issues, they have less opportunity to do so at school. Finally, on average young people participate hardly at all in decision-making at the local level.

The relatively high level of participation among young people in the family confirms what other surveys have found, namely that the family culture has become one of negotiation, where decisions are negotiated with the involvement of children and young people. It increases as children grow older, regardless of their gender. The level of participation is also higher among children without siblings and with a higher level of education, and when both parents are German. However, participation levels are higher in those areas that do not directly affect the parents. Where decisions are concerned whose outcome does affect the parents strongly, young people have far fewer opportunities to influence them.

School is another area where opposing interests have to be negotiated. Here, too, when decisions are taken concerning the curriculum and the role of the educator or teacher, young people have far less opportunity to influence them than if the subject at hand is less controversial. The variables age and school type do have an influence on this, albeit not a very large one.

At the local level, the place of residence, children and young people have least opportunity to influence decisions. Overall participation levels are very low. There are a very small number of topics where children and young people can influence decisions; the opportunities offered by the municipal authorities are relatively infrequently used. Asked why they do not participate, the young respondents most frequently cite a lack of interest in the subject at hand and a lack of confidence in the politicians. In addition, over half of all respondents feel insufficiently informed of the opportunities they have to influence decisions in their place of residence.

In all three areas (family, school and place of residence) youth participation is strongly influenced by the experiences that the youngsters have previously made with participation. Influential variables include their level of satisfaction with the outcome and the personal benefit they expect to gain from participating, regardless of the actual outcome.

These results, which were gathered by the Bertelsmann Stiftung’s youth participation study, are evidently universally valid – a 2009 study paints an almost identical picture for the 8 to 12 age group. Here, opportunities to influence decisions are most frequent inside the family. 60% of younger children claimed to be able to influence most decisions in the family, yet only 15% claim the same with regard to school; the figure drops to 11% for decisions at the local level. In other words, where participation levels among children and among young people in the family, at school and at the local level are concerned the results are entirely comparable.

The lack of involvement among young people in the public domain is due to the lack of an institutionalised children’s policy at the federal level. Germany was very late to discover children’s policy at a political field in its own right, and it remains largely uninstitutionalised to this day. Since 1998 the parliament has had a Children’s Commission, which is a subcommittee of the Committee for Family Affairs, Senior Citizens, Women and Youth. Owing to its modus operandi (resolutions based on consensus, consultations and discussions with experts) and a lack of communication with children’s associations and representative bodies, the Children’s Commission is largely symbolic and as such hardly able to act on behalf of the interests of children. Some recent and current topics of debate include the withdrawal of Germany’s concerns over the ratification of the Convention on the Rights of the Child, the transposition of the Convention into Germany’s Basic Law, combating child poverty and voting rights for children and young people. On all of these issues the Children’s Commission has been unsuccessful in taking a courageous stance on behalf of children. Finally, the weak institutionalisation of children’s policy at the federal level, too, is hampering the transposition of the Convention into German law.

When considering what next steps to take, Germany will have to consider three things above all. First, the highly heterogeneous participation regime in Germany, which is also due to the federal system and the strong respect given to the subsidiarity principle, is making it difficult to develop a coherent policy strategy. Second, the reluctance of the older generation to devolve power to children and young people is an obstacle to youth participation that should not be underestimated. A good example of this is the debate concerning lowering the voting age to 16, a move that its proponents despite repeated efforts have not been able to enforce at the federal and state level. Third, all actors will have to develop participation instruments specifically for children and young people from less educated and disadvantaged backgrounds – which is still not done often enough in Germany.

Ungdomsarbete är nödvändigt

Tommi Hoikkala, Anna Sell — su, 15 elo 2010 00:00:00 +0300

Artiklarna beskriver några av de mest centrala perspektiven och metoderna inom finländskt ungdomsarbete i början av 2000-talet. Publikationen inleds med en reflektion kring ungdomsarbetets uppgift och mål. Ungas delaktighet är ett tema som återkommer i flera artiklar. Delaktighet, mångkulturalism och kritisk pedagogik lyfts fram som aktuella perspektiv inom ungdomsarbetet. Även de möjligheter och utmaningar som ungdomsföreningarna står inför beskrivs i en av artiklarna. Som exempel på metoder behandlas kulturell ungdomsverksamhet, äventyrspedagogik och ungdomsverkstäder, samt uppsökande ungdomsarbete.

Suomalainen huumekuolema 2007

Mikko Salasuo; Erkki Vuori, Mikko Piispa, Pekka Hakkarainen — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Tutkimuksen kohteena ovat huumeisiin liittyvät kuolemat (drug related deaths) sellaisina kuin ne esiintyvät suomalaisissa oikeuslääketieteellisissä asiakirjoissa. Tutkimusaineisto käsittää kaikki (N = 234) tapaukset, jotka kirjattiin vuonna 2007 Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen asiakirjoihin positiivisiksi humausainelöydöksiksi vainajista. Tutkimusote yhdistää yhteiskuntatieteellisen ja oikeuslääketieteellisen tarkastelun. Tämänkaltaista, tietyn vuoden kaikki kuolintapaukset kokoavaa tutkimusta, ei ole aiemmin tehty Suomessa tai kansainvälisesti. Suomessa tämä on mahdollista, koska kaikki huumeisiin liittyvien kuolemien oikeustoksikologiset tutkimukset tehdään samassa paikassa.

Tutkimus kuvaa, millaisia ovat suomalaiset huumeisiin liittyvät kuolemat ja mihin aineisiin kuollaan. Analyysissa tehdään jaotteluja kuolemantapauksiin liittyneiden aineiden, olosuhteiden sekä erilaisten taustatekijöiden mukaan. Lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää aiempaa hienosyisemmin huumeisiin liittyviä kuolemia. Tätä kautta etsitään vihjeitä erityiskysymykseen siitä, miksi kuolemantapausten lukumäärä vuonna 2007 lisääntyi selvästi aikaisemmista vuosista, vaikka lähes kaikki huumeiden käytön yleisyyttä ja muut käytön haittoja osoittavat indikaattorit osoittivat samaan aikaan laskua.

Tuloksissa oli yllättävää opioidien käyttöön liittyvien yliannoskuolemien suuri osuus. Metadonin aiheuttamat kuolemantapaukset olivat lisääntyneet selvästi aikaisemmasta ja lisäksi tapauksista paljastui laaja kirjo erilaisia lääkkeinä käytettäviä opioideja. Tämä saattaa heijastaa myös kansainvälistä trendiä, sillä tämän aineryhmän merkityksen kasvu huumeisiin liittyvissä kuolemantapauksissa on havaittu esimerkiksi myös Yhdysvalloissa. Suomessa lääkkeiden huumekäytöstä ei ole käyty laajempaa keskustelua viime vuosina. Tämän tutkimuksen mukaan syytä olisi käydä. Samalla olisi selvitettävä opioidipohjaisten lääkeaineiden kulku katukauppaan ja huumekäyttöön. Huolimatta amfetamiinien laajasta ongelmakäytöstä, niihin liittyi selvästi opioideja vähemmän tapaturmaisia yliannoskuolemia.

Eri aineiden sekakäytön osuus kuolemantapauksissa on silmiinpistävää. Erityisesti bentsodiatsepiineillä ja alkoholilla on merkittävä rooli useissa kuolemantapauksissa. Tältä osin kuolemantapausten lisääntymistä voisi selittää myös bentsodiatsepiinien tai alkoholin käytön lisääntymisellä. Tämän tutkimuksen perusteella sitä on kuitenkin mahdotonta todeta, koska aikaisemmilta vuosilta ei ole käytettävissä vastaavalla tavalla tehtyä analyysia. Joka tapauksessa niin kansalaiskeskustelussa kuin ehkäisevässä päihdetyössäkin kannattaisi kiinnittää erityishuomiota alkoholin, bentsodiatsepiinien ja muiden aineiden, sekä laittomien että laillisten, sekakäytön riskeihin. Tietoa tappavista yhdistelmävaikutuksista tulisi levittää mahdollisimman tehokkaasti huumeita käyttävien keskuuteen. Tulokset herättävät myös pohtimaan bentsodiatsepiinien lääkemääräyskäytäntöjä ja alkoholipolitiikan ohjauskeinoja. Niitä kiristämällä olisi mahdollista vaikuttaa merkittävällä tavalla sekakäytön koostumukseen.

Tutkimusaineiston systemaattinen läpikäynti mahdollistaa joidenkin suositusten tekemisen huumeisiin liittyvien kuolemien kirjaamiskäytännön kehittämiseksi ja tutkimuksen helpottamiseksi.

Stadilaispojat, rikokset ja lastensuojelu

Elina Pekkarinen — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Lapsen syyllistyessä rikokseen paljastuvat käsityksemme lapsuudesta, sukupolvien välisistä suhteista ja yhteisön suvaitsevaisuuden rajoista. Suomessa rikoksia uusivat lapset on lastensuojelulain nojalla ohjattu sosiaalihuollon asiakkaiksi. Helsingissä toimi 1980-luvulle asti pahantapaisten lasten asioihin keskittynyt suojelukasvatustoimisto, jonka jälkeen rikoksiin syyllistyneet lapset ovat olleet yhdennetyn lastensuojelutyön piirissä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää viiden helsinkiläispojan lastensuojeluprosessia tarkastelemalla, millaisiksi muodostuvat toistuvasti rikoksiin syyllistyvän lapsen positio, sosiaaliset suhteet ja arjen rakenteet lähi- ja viranomaisyhteisöjen reaktioiden dynamiikassa. Tapaukset asettuvat eri vuosikymmenille 1940-luvulta nykyaikaan. Samalla tapaukset kuvaavat oman aikansa lastensuojelua ja yhteiskunnallisia käytäntöjä sekä sitä, miten yhteisöt ovat eri aikoina osallistuneet poikkeavuuden tuottamiseen.

Tutkimuksen metateoria perustuu kriittisen realismiin ja erityisesti Roy Bhaskarin transformatiivisen sosiaalisen toiminnan malliin. Aihetta analysoidaan Edwin M. Lemertin yhteisöreaktion teorian viitekehyksestä, jolloin tarkastelun kohteena ovat poikkeavuuden institutionaaliset ja yhteisölliset määrittelykäytännöt laajassa rakenteellisessa kontekstissa. Tutkimus toteutetaan laadullisena monitapaustutkimuksena, ja sen primaariaineisto koostuu Helsingin suojelukasvatus- ja lastensuojelutyössä tuotetuista salassa pidettävistä asiakasasiakirjoista. Instituutiotason aineistona on käytetty suojelukasvatustoimiston ja sosiaaliviraston toimintakertomuksia vuosilta 1943–2004 sekä kunnallisia asetuskokoelmia vuodesta 1907 alkaen ja lainsäädäntötason aineistona 1900-luvulla julkaistuja lapsi-, nuoriso- ja rikosaiheisia komiteamietintöjä sekä valmista lainsäädäntöä. Empiirisiä tutkimustuloksia tarkastellaan aiempia historian- ja lastensuojelututkimuksia, aikalaiskirjallisuutta ja kaupunkiyhteisöä käsitteleviä tutkimuksia vasten. Aineiston analyysi perustuu Derek Layderin adaptiivisen teorian malliin.

Tutkimuksessa luodaan lastensuojelun historialliseen tarkasteluun näkökulma, jossa historiallista aikaa, sen jäseniä ja niiden keskinäisten suhteiden dynamiikkaa tarkastellaan yksilötasolla kulkevan, yhteisöreaktion teoriasta käsin tulkitun rekonstruktion pohjalta. Tapausanalyysit paljastavat, miten lapsen positiot rakentuvat sosiaalityön käytännöissä erilaisiksi eri aikoina. 1940-luvulla lapsi asemoituu psykopaatiksi ja rikollistyypiksi. Suojelu suuntautuu yhteisöön, jota tulee varjella häiriintyneeltä lapselta, ja mukauttaminen yksilöön, joka tulee eristää. 1960-luvulta 1980-luvulle sosiaalityön käytännöissä muodostuu autettavan ja tuettavan lapsen positio, jolloin lapsesta tulee olosuhteiden uhri, oikeuksia omaava subjekti ja suojelun kohde. Vuosituhannen taitteessa normeja rikkova lapsi asemoituu vaaralliseksi yksilöksi, jolle tulee asettaa rajoja yhteisön turvallisuuden nimissä. Tapausanalyysien yhteydessä näkyviksi tulevat myös lastensuojelussa kulloinkin vallalla olleet opin ja käytännön paradigmat.

Ungdomsfostrans teori

Elina Nivala, Mikko Saastamoinen — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Ungdomsfostran är ett pedagogiskt område som har hamnat i skymundan om man jämför med t.ex. småbarnsfostran och vuxenpedagogiken. Den här publikationen syftar till att ge ungdomsfostran större uppmärksamhet.

I artiklarna behandlas den unga människans lärande och bildning på alla livsområden. Publikationen strävar efter att samla olika perspektiv på ungas lärande, utveckling och fostran, samt samhället som kontext för lärande och uppväxt. En del av artiklarna belyser ungdomsfostran ur ett socialpedagogiskt perspektiv, medan andra artiklar fokuserar på de utmaningar som unga och fostrare står inför i det postmoderna samhället.

Youth Participation Good Practices

pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

The analysis in this publication is based on a five-fold frame for promoting participation. The good practices presented are categorized within different fields of political action, including representative, direct, participatory, deliberative, and counter-democracy. The general argumentation of the publication states that in creating a participatory culture, the practices in all of the above fields should be taken into account. The good practices are based on answers to a questionnaire which was open from 31st January to 18th of February 2013. Respondents from 22 countries answered the questionnaire. In addition to the questionnaire, some good practices are identified using existing research literature and the authors’ ongoing research data on youth participation. The use of social media is presented in a separate chapter, as well as an overview of existing policy documents and the legal framework of youth participation. The paper advocates using a broad scope of democracy in policy planning, and it documents existing practices all over Europe. The good practices are analysed from the adult perspective and the actual impact of these practices on young people is not assessed. The recommendations presented at the beginning of the report are based on the analysis set out in all the chapters of the publication.

Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka

Hanna Lagström, Tarja Pösö, Niina Rutanen, Kaisa Vehkalahti — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Millaisia tutkimuseettisiä erityiskysymyksiä tulee ottaa huomioon, kun tutkimuskohteena ovat lapset ja nuoret? Mitä saa tutkia, mitä ei, ja millaisia lupamenettelyjä tarvitaan? Lapsuudentutkimuksen seuran ja Nuorisotutkimusseuran yhteishankkeena syntynyt artikkelikokoelma on ensimmäinen lapsiin ja nuoriin kohdistuvan tutkimuksen eettisiä kysymyksiä pohtiva yleisteos. Kokoelma tarjoaa ajankohtaista tietoa ja kriittisiä näkökulmia kaikille lapsi- ja nuorisotutkimuksen parissa toimiville tutkijoille ja soveltuu oppikirjakäyttöön eri alojen menetelmäopintoihin.

Isyyden ihanteet, arki ja kokemukset

Johanna Mykkänen, Ilana Aalto — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Tämä tutkimusinventaari kartoittaa viimeisten parin vuosikymmenen aikana Suomessa eri aloilla tehtyä isyyttä käsittelevää tutkimusta. Raporttia varten on käyty läpi runsaasti suomalaisia ja jonkin verran ulkomaisia isyyteen, perheisiin, lapsuuteen, vanhemmuuteen ja perhehistoriaan liittyviä tutkimuksia. Niiden pohjalta inventaarissa hahmotellaan tutkimuksen suuntauksia ja rakennetaan isyydelle historiallista taustaa.

Ensimmäinen osa keskittyy isyyden historiallisten kehityskulkujen selvittämiseen ja rakentaa näin pohjaa tämänhetkisen tilanteen ymmärtämiselle. Toisessa osassa käsitellään isyystutkimuksen suuntauksia ja sisältöjä kahdenkymmenen viime vuoden ajalta.

Raportti lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka -verkkokyselystä

Jenni Nurmenniemi — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

Tämä raportti on yhteenveto keväällä 2009 toteutetusta verkkokyselystä lasten ja nuorten tutkimuksen etiikasta. Kyselyllä kartoitettiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvan tutkimuksen eettisiin normeihin ja lupamenettelyihin liittyviä kysymyksiä, tutkijoiden kohtaamia ongelmatilanteita ja tutkimuseettisen tuen ja koulutuksen tarvetta nuoriso- ja lapsuudentutkijoiden parissa. Raportissa esitellään kyselyn satoa ja vedetään yhteen vastauksista hahmottuvia keskeisiä teemoja.

Raportti rakentuu siten, että ensimmäisessä luvussa esitellään verkkokyselyn vastaajia luonnehtivat jakaumat, kakkosluvussa pureudutaan tutkimuseettisiin normeihin ja lupiin liittyviin kysymyksiin, kolmosluvussa käydään läpi vastaajien esiintuomia tutkimuseettisiä ongelmatilanteita ja nelosluvussa tarkastellaan vastaajien saamaa tutkimusetiikkaan liittyvää tukea ja koulutusta sekä kyselyn herättämiä ajatuksia.

Missä lapsuutta tehdään?

Kirsi Pauliina Kallio, Aino Ritala-Koskinen, Niina Rutanen — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

This book follows the theme of the Second Finnish Childhood Studies Conference, held in 2009 in Tampere. Situated in the field of childhood studies, the book engages in a discussion of the concepts of space and place within this multidisciplinary field. The chapters (peer-reviewed), written on the basis of key note lectures and conference papers, approach the construction of childhood spaces and children’s places from two directions. In the first part of the book the spaces offered and produced for children and childhood are taken as a starting point. In the latter chapters, the analysis is build from children’s places’ points of views – places that children themselves produce within the institutional, historical and socio-economic constraints of their everyday lives. In addition to presenting empirical findings, many of the chapters engage in critical discussion of methodologies in the area of multidisciplinary childhood studies, addressing space and place as the main theme.

The book is divided into three sections. The first section includes two translated keynote lectures presented in the conference. Michel Vandenbroeck and Maria BouverneDe Bie investigate how ‘children as social actors’ and ‘children’s participation’ as key concepts in the paradigm shift for the educational sciences, inspired by sociology of childhood, are spoken into practice in the everyday life of the families. The research identifies negotiation among children and parents as a new educational norm. Their critical comments are based on historical analysis into 150 years of governing children and families in Belgium. Similarly, Robert M. Vanderbeck focuses on children as competent social actors and, particularly, how issues of adulthood have been approached in childhood studies. He discusses critically the child/adult binary opposition, addressing how childhood studies should not view adult and adulthood as single, homogeneous categories. The empirical and analytical focus of the chapter is on the author’s political involvement with youth activists in the city of Leeds.

In the second section, the discussion focuses on the spaces produced for children. Anu Alanko investigates children’s spaces for participation in the upper level of Finnish comprehensive school. Her findings indicate how children’s notions of participation vary from direct participation, such as voting, to participation in the everyday events and presence in the classes. In the following chapter, Mira Roine describes the supportive, virtual platform offered to children who suffer from their parents’ extensive use of alcohol. Her analysis reveals how children can make use of Internet-based peer-support systems for handling their difficult familial situations. In Chapter II Marja Leena Böök focuses on children’s responsibilities at home. Her discursive analysis of parents’ talk about children’s responsibilities shows how responsibilities are constructed along two main lines. For some parents, children’s responsibilities are constructed on the basis of their present participation in the family life (children as beings), whereas others approach children’s responsibilities from their futuriority (children as becomings). Eero Suoninen and Jukka Partanen analyze the interview process as a space for interaction by applying the notions of George Herbert Mead. Their analysis shows the detailed interaction dynamics that take place in an interview setting with children, and opens floor for critically analyzing the role of the interviewer in the process.

Children’s places are investigated with an emphasis on children’s perspectives on their production of place. Children’s agency and participation is emphasized from different perspectives and with a variety of empirical data.

Liisa Karlsson begins the section by presenting her approach to childhood and child studies: ‘studies of child perspective’, emphasizing children’s own perspectives and agency in the production of knowledge. She analyses some of the new methods that have been developed to engage in a more equal interaction with children. Narrative and other orientations that focus on listening to children are at the centre of this approach. In Chapter III Marleena Stolp develops an analysis of a theatre play with children. During the process of the theatre production, children engaged in creative ‘doubling’. Namely, they engage in the movement between being ‘themselves’ and the role characters in the play. This phenomenon is also visible in children’s play. Stolp’s analysis shows how children’s play-worlds, the world of theatre and their everyday realities mix together on the stage. Next, Helena Oikarinen-Jabai builds her chapter on the basis of art and cultural studies. She discusses the borders between ‘us’ and ‘them’ critically by analyzing the trans-national spaces that children produce. The discussion is based on her trans-disciplinary, arts-based research that produced a children’s book as one of its end products. The method differs from traditional approaches, drawing on reflexive ethnography and performative writing.

The UN Convention on the Rights of the Child, and particularly child’s right to access to information and material from a diversity of sources, creates the starting point for Suvi Pennanen’s analysis. Her empirical material includes interviews with children and observation data from a day care centre. She examines children’s intertextually constructed play cultures and their use of materials from different media sources. Her analysis leads to the critical question of the concept of knowledge in terms of the knowledge and practices that are valuable among children in their peer cultural communities. Taina Kyrönlampi-Kylmänen finishes the section by applying a holistic concept of a human and phenomenological approach to the study human behaviour and experiences. Her empirical work is based on interviews and discussions with children about their experiences and feelings concerning home and their day-care centre. Her analysis shows that children are able to create imaginary spaces (spacein-between) in their play. In play, children are liberated from the physical restrictions of space and place.

Kirsi Pauliina Kallio discusses the content of the book from selected spatial perspectives. First, she highlights the idea of the two-directional construction of children’s worlds by considering how the childhood institutions introduced in this book are produced in social space through representations of space, spatial practices and representational acts. Both children’s and adults’ agencies are seen as relevant in these social, cultural and political processes. Secondly, Kallio ponders how the body acts as a place where childhood is made and re-made. By shedding ‘sidelight’ on some of the analyses presented in the book, she shows how children’s bodies act as intermediaries, shippers and assemblages that both mobilize and alter the meanings of childhood.

This book is aimed at readers interested in multidisciplinary childhood studies. The writers represent various fields such as geography, sociology, arts, education, psychology, social work, social psychology, and media studies. The book is published by the Finnish Youth Research Network (NTV), the Finnish Society for Childhood Studies (LaTu) and the Childhood and Family Research Unit of the University of Tampere (PerLa).

Youth Work in Finland

Marja Peltola — pe, 01 tammi 2010 00:00:00 +0200

As a part of public youth services, youth work activities should be equally open for every young individual living in Finland. As one of the spheres for young people’s peer contacts, it may ideally provide an arena for increased contacts with young people with different (ethnic) backgrounds and possibilities for educational purposes, such as advancing tolerance and anti-racism and encouraging encounters and friendships across cultural and ethnic boundaries.

A previous study (Harinen 2005) has shown that youth work activities are important especially for those young people with migrant background, who have arrived in Finland rather recently. In this sense, youth work activities are far from being insignificant for the intercultural opening of the Finnish society as a whole. It is therefore of great importance to examine the degree the youth work system as an institution is capable of opening up culturally in order to allow young people with different backgrounds to enter it and to provide them services that suit their needs.

"Parempihan se on että sovitellaan ku että ei sovitella.” Vertaissovittelu, konfliktit ja koulukulttuuri

Tomi Kiilakoski — ti, 15 joulu 2009 00:00:00 +0200

Erilaisessa ja moniarvoisessa yhteisessä maailmassa eläminen tömäyttää eri kokemushorisontteja toisiinsa synnyttäen välillä eripuraa. Konfliktien kanssa pitää oppia elämään. Viimeaikaisten kouluväkivaltatapahtumien seurauksena on alettu pohtia, millä tavoin koulu hoitaa konfliktinsa, luo turvallista ilmapiiriä sekä auttaa ennaltaehkäisemään ikäviä tapahtumia. Yhtenä ratkaisuna ongelmiin on kouluissa ryhdytty käyttämään vertaissovittelua. Menetelmä perustuu siihen, että oppilaat itse ratkovat ongelmia.

Kyseessä oleva tutkimus pyrkii arvioimaan vertaissovitteluhankkeen vaikuttavuutta. Arvioinnin tavoitteena on tuottaa laadullisin menetelmin tietoa siitä, minkälaisia koulukulttuurisia vaikutuksia vertaissovittelulla on, minkälaisia yhteisöllisiä ja yksilöllisiä oppimisia sovittelu tuottaa sekä millä tavoin se paikantuu olemassaolevaan koulukulttuuriin.

Riskillä merkityt

Timo Harrikari — ti, 01 joulu 2009 00:00:00 +0200

Riskillä merkityt -teoksessa Timo Harrikari analysoi suomalaisen lapsuuden ja nuoruuden hallinnassa 1970-luvulta lähtien tapahtunutta muutosta. Kirja hahmottaa lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevan yhteiskunnallisen ilmapiirin vaiheittaista muutosta, suvaitsemattomuuden lisääntymistä ja kontrollipyrkimysten tehostumista. 1990-luvun lama asettuu vedenjakajaksi: sen jälkeisen lapsi- ja nuorisopolitiikan keskeisiä käsitteitä ovat olleet huoli, riski ja puuttuminen.

Teoksessa on laaja empiirinen osuus, jossa käydään läpi muun muassa lapsiin ja nuoriin liittyviä eduskuntakeskusteluja, iltapäivälehtikirjoittelua ja turvallisuusohjelmia. Niissä näkyvä muutos kytkeytyy uudentyyppisen poliittisen hallinnan tavan — riskipolitiikan — nousuun 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Riskipolitiikassa lapsia ja nuoria ympäröivä todellisuus näyttäytyy ennakoimattomana ja arvaamattomana. Nuoret nähdään potentiaalisina riskeinä, ja riskien hallintaan on otettu mallia angloamerikkalaisesta kriminaalipolitiikasta. Laman jälkeisessä politiikassa kalkyloidaan sitä, kuinka paljon julkisen sektorin tulonsiirtoja ja palveluita voi kaventaa suhteessa ilmenneiden ongelmien tason muutoksiin.

"Asiakkaan kanssa raivataan heti aika, uusi tila ja haetaan uusia elämänkortteja"

Kari Paakkunainen — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen hallinnoima Suunta Elämään -hanke on monessa suhteessa ainutlaatuinen ja dynaaminen. Sen tarkoituksena on auttaa työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääviä nuoria puuttumalla heidän elämänhallintaongelmiinsa. Hankkeen resursointi kirkon Yhteisvastuukeräyksen varoista mahdollistaa tuen suuntaamiseen sellaiseen toiminta-apuun ja -muotoihin, jotka eivät ole mahdollisia nykyisten rahoitusnormien ja toimintakäytäntöjen mukaan.

Tämä loppuraportti antaa testattuja tuloksia hankkeesta, esimerkkejä sen menestystarinoista sekä arvion sen yleismerkityksestä. Se antaa uusia eväitä mediajulkisuudelle ja yhteiskuntapolitiikalle. Mediadramaturgian ja mallin propagoinnin sekä jatkosovellusten lisäksi projektin tuloksia tulee käyttää politiikan ja hallinnon establishmentin luovaan lobbaamiseen, heidän infrastruktuuriinsa ja heidän tuleviin toimenpideratkaisuihinsa ja projekteihinsa.

Nuoria koskeva syrjäytymistieto

Leena Suurpää — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Syrjäytyminen on kiistanalainen – moniarvoinen, tulkinnanvarainen ja normatiivinen – käsite, johon liittyy paitsi hallinnollisia ja empiirisiä, myös metodologisia ja eettisiä haasteita. Lasten ja nuorten syrjäytymisvaaraa selvitettäessä ja hyvinvoinnin seuranta- ja vaikuttavuuden arviointijärjestelmiä kehitettäessä on jouduttu vuosikausien ajan kysymään, mihin ilmiötä koskeva tietäminen perustuu ja mitä voidaan lukea indikaattoreista, mitä rekisteriaineistoista, mitä tilastoista, ja milloin on syytä kuulla ja nähdä nuorten arkea laadullisin keinoin.

Tässä raportissa käsitellään erityisesti seuraavia kysymyksiä:

Mitkä ovat ne vallitsevat tavat, joiden avulla nuorten syrjäytymistä ja sen ehkäisyä otetaan tiedonpoliittisesti haltuun tänä päivänä? Mitkä näkökulmat hallitsevat, mitkä äänet ja teemat jäävät katveeseen?
Mitä nuorisotutkimuksen tulokset ja päätelmät kertovat nuorten syrjäytymisen taustatekijöistä, syistä ja seurauksista?
Mihin nuorisotutkimusten perusteella pitäisi nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä erityisesti panostaa, nimenomaan tiedonpoliittisesta näkökulmasta katsottuna?

Intergenerational Relations in Families with an Immigrant Background

Marja Peltola — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Immigration is a huge transition that requires reassessment of several central questions of identity and belonging. On one hand, family can be considered representing continuity in this process, a point of reference through which life in the new society is lived and assessed. On the other hand, family relations come to be under reassessment as well, and have to be rearranged according to new demands.

While a vast amount of research on integration of immigrants exists, it is mostly concentrated on individual immigrants and their integration in separate fields, such as in employment and school. Recently, the growing need for knowledge on issues of family and intergenerational relations of immigrants has been brought up in Finnish research as well.

Sukupuolten tasa-arvo valtion resurssiohjaamalla nuorisotoimialalla

Milla Paumo — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Nuorisotoimintaa kuvaa useimmiten osallistumisen vapaa-ehtoisuus. Tästä huolimatta kaikki lapset ja nuoret eivät kuitenkaan ole samassa asemassa vapaa-ajanvieton ja harrastamisen suhteen. Tässä raportissa selvitetään resurssien sukupuolittaista jakautumisen palveluiden käyttäjien eli tyttöjen ja poikien kesken. Selvityksen toisena tavoitteena on tarkastella nuorisotoimialan työntekijäkunnan sukupuolijakaumaa.

Kauhajoen jälkipaini

Tommi Hoikkala, Leena Suurpää — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Mistä Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisissa on kyse? Millä käsitteillä asia pitäisi ottaa haltuun? Mitä on ilmiön analyysissa relevantti tieto?

Kauhajoen surmien julkisessa jälkipuinnissa löyhät viittaukset yhteisöllisyyteen ovat saaneet jatkoa, ja kytköksiä on haettu myös kasvatuksen ja kasvamisen käsitteistöstä. On ihmetelty, millaisia kasvuyhteisöjä (mukaan lukien netti kasvamisen ja kasvattamisen paikkana) vauras Suomi lapsilleen tarjoaa.

Tämä julkaisu sisältää 21 asiantuntijan puheenvuoroa Kauhajoen tapahtumien virittäminä. Pyysimme lokakuussa 2008 kirjoittajia erityisesti esittämään päätelmiä siitä, mitä on opittu ja mitä nyt olisi tehtävä, jotta koulumurhat eivät toistuisi.

Viiltoja

Tomi Kiilakoski — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa tarkastellaan Jokelan 7.11.2007 ampumatapauksia kouluväkivallan ilmentymänä. Kouluväkivallalla tutkimuksessa tarkoitetaan erityisesti koulussa ilmenevää itseen tai toisiin kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa. Kouluväkivalta on koululaitoksen historian ja nykyisyyden koulukulttuurinen piirre. Kouluampumiset sijoittuvat kouluväkivallan traditioon, mutta uudistavat tätä perinnettä uhrien suurella määrällä sekä näiden satunnaisella valikoitumisella.

Sen selittäminen, miksi kouluväkivallan traditio muuntuu kouluampumisiksi, vaatii useiden taustatekijöiden tarkastelua. Tutkimuksessa pyritään osoittamaan, että kouluampumisten ymmärtäminen vaatii monitieteistä tutkimusotetta sekä useiden vaikuttavien syiden etsimistä. Erityistä huomiota tutkimuksessa kiinnitetään kulttuuriseen käsikirjoitukseen, joka toimii koulusurmien taustatekijänä. Tämän osa-alueina analysoidaan tarkemmin maskuliinista väkivaltaa, aiempia koulusurmia ja väkivaltaa kuvan kulttuurissa. Maailmanlaajuisesti valtaosa kouluampujista on poikia, mikä tekee kouluampumisesta voimakkaan sukupuolittunutta kouluväkivaltaa. Aiemmat koulusurmat muodostavat viitekohteen, jonka myötä kouluampuja saa paitsi ongelmanratkaisukeinon väkivallasta, myös muodon teolleen. Erityistä huomiota kiinnitetään Columbinen kouluampumiseen vuodelta 1999, jonka jälkeen kouluampumiset muuttivat muotoaan. Columbinen kouluampumiset vaikuttivat myös Jokelan tekijään. Yhtenä tekijänä esitellään väkivaltaa kuvan kulttuurissa, jossa väkivallan spektaakkeli voi alkaa ohjata koulusurmia aiempaa verisempään suuntaan.

Koulusurmaajat jättävät vihjeitä suunnitelmistaan ennen tekoa. Koulusurmien ehkäisyssä keskeistä on saada murrettua nuorten hiljaisuuden koodi, minkä myötä nuorten tieto tulee luotettavien aikuisten tietoon. Tutkimuksessa otetaan kantaa siihen, miksi koulun valvontajärjestelmät epäonnistuvat sekä esitetään, että koulusurmien ehkäisyssä koulukulttuurin muuntaminen koulun nuorten ja aikuisten välistä vuoropuhelua lisäämällä on keskeinen turvallisuustekijä.

Jokelan kouluväkivallan jälkihoidosta kiinnitetään huomiota nuorisotyön asemaan sekä tarkastellaan, millä tavoin kahden eriytetyn kriisikeskuksen malli toimi Jokelassa. Tutkimuksen mukaan nuorisotyön aiempi toimintakulttuuri, tutut aikuiset ja nuorisotila nuorisotyön välineenä mahdollistavat nuorten vertaisryhmäsidonnaisen suremisen ja akuutin tilanteen hoidon.

Tutkimusta on rahoittanut opetusministeriön nuorisoyksikkö. Tutkimus on toteutettu Nuorisotutkimusverkoston kautta. Tutkimus sisältää tuusulalaisten nuorisotyön ammattilaisten kuvauksia omasta työstään Jokelan kriisin jälkihoidossa.

Muistio nuorten työelämäasenteista ja -arvoista sekä toimenpiteistä nuorten työllisyyden edistämiseksi

Simo Tuppurainen — to, 01 tammi 2009 00:00:00 +0200

Nuorisotutkimusverkoston tutkija Simo Tuppuraisen ja valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan tekemässä muistiossa tarkastellaan nuorten pätkätyöläisyyttä, syrjäytymistä, kestävää kulutusta, tietoyhteiskuntaa ja nuorten työelämän sukupuolittuneita rakenteita sekä tehdään toimenpide-ehdotuksia nuorten työllisyyden edistämiseksi. Muistio on tehty valtioneuvoston kanslian asettaman maamme talouskasvun edellytyksiä tarkastelevan työryhmän käyttöön.

"Tärkeäähän se olisi, mutta..."

Antti Kivijärvi, Päivi Harinen — su, 25 touko 2008 00:00:00 +0300

Tämä raportti on osa Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaisyhteiskuntaan osallistuminen -tutkimushanketta. Raportissa tarkastellaan kunnallista nuorisotyötä monikulttuurisuuden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat kunnissa tehtävän nuorisotyön monikulttuuriset valmiudet, sisällöt ja käytännöt. Raportissa esitellään tuloksia, jotka perustuvat kunnallisesta nuorisotyöstä vastaaville viranhaltijoille lähetettyyn kyselylomakkeeseen ja siihen pohjautuvaan kvantitatiiviseen analyysiin. Kyselyyn osallistui yli puolet Suomen kunnista, yhteensä 226.

Kyselyyn vastanneiden hallinnon viranhaltijoiden näkemyksen mukaan Suomen kuntien nuorisotoimintaan osallistuu varsin vähän monikulttuurisiksi määriteltyjä nuoria. Tämän lisäksi yli puolet vastaajista katsoo, että heidän edustamissaan kunnissa ei tehdä monikulttuurista nuorisotyötä. Monikulttuurisuuden poissaolo näkyy myös kuntien hallinnon tasolla: ainoastaan yhdeksässä kunnassa on laadittu monikulttuurisuusstrategia, ja vain kuudessa kunnassa on palkattu monikulttuurisesta nuorisotyöstä vastaava työntekijä. Monikulttuurisuus näyttäytyykin nuorisotyön kentällä jäsentymättömänä ja epämääräisenä käsitteenä, mikä näkyy myös hankkeen aikaisemmissa, nuorilta koottuihin aineistoihin perustuneissa analyyseissa. Kenties tästä johtuen monikulttuurisuuden huomioon ottaminen konkreettisessa nuorisotyössä on harvinaista ja saatetaan kokea hankalaksi.

Raportin perusteella näyttää siltä, että kyselyyn vastanneet viranhaltijat ovat usein varsin kaukana siitä kentästä, jolla kohdataan nuoria ja tehdään nuorisotyötä. Tämän tutkimuksen aineistossa tämä ilmenee monenlaisena tietämättömyytenä ja kantaa ottamattomuutena. Onkin myönnettävä, että raportin analyysit mittaavat monessa suhteessa enemmän vastaajien asenteita ja uskomuksia kuin heidän kokemuksiinsa perustuvia arvioita.

Nuorisotyöstä vastaavien viranhaltijoiden asenteet monikulttuurisuutta kohtaan ovat melko myönteisiä. Heidän mielestään monikulttuuristen nuorten toimintaan osallistumista pitää tukea, eikä monikulttuurisuuteen suhtauduta ennakkoluuloisesti. Toisaalta vastaajien asenteiden ja toiminnan välillä on nähtävissä ristiriitoja: myönteinen suhtautuminen ei ole ”valunut” toimintaan ja käytäntöihin. Monikulttuuristen käytäntöjen puuttumista perustellaan lähinnä resurssipulalla ja monikulttuuristen nuorten poissaololla.

Monikulttuurisuus näyttäisi tutkimukseen osallistuneiden nuorisotoimen viranhaltijoiden mielestä olevan jotain sellaista, joka tulee nuorisotyöhön vasta kulttuurisen erilaisuuden ja toiseuden mukana. Monikulttuurisuutta ja rasisminvastaisuutta ei juurikaan huomioida kunnallisessa nuorisotyössä, ennen kuin tällainen tarve syntyy esimerkiksi maahanmuuttajan ilmaantuessa nuorisotalolle. Tämä saakin meidät kysymään: ”loppuuko” monikulttuurisuus siihen, kun tämä maahanmuuttaja siirtyy toiseen tilaan?

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan suomenkielisten 9.-luokkalaisten nuorten kulttuuriharrastukset ja harrastuksiin liittyvät toiveet

Jaana Lähteenmaa, Teija Strand — ma, 05 touko 2008 00:00:00 +0300

Nuorten harrastuksia ja niihin liittyviä toiveita on tutkittu yllättävän vähän siihen nähden, miten paljon Suomessa muutoin tehdään nuorisotutkimusta. Tämän selvityksen tilaajat ovat olleet kiinnostuneita saamaan tietoa ennen kaikkea nuorten kulttuuriharrastuksista. Tutkimus selvittää kulttuuriharrastusten ja kulttuuritapahtumissa käynnin yleisyyttä, niihin liittyviä toiveita sekä niiden yhteyksiä sukupuoleen ja asuinpaikkatyyppiin Etelä- ja Keski-Pohjanmaan 9. luokkalaisten nuorten parissa.

Jokela-ilmiö

Tommi Hoikkala, Leena Suurpää — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

Jokelan marraskuinen ampumavälikohtaus puristi mediayhteiskunnan keskustelijat ja toimijat eräänlaiseen yhteiskuntaopin kokeeseen. Mikä selittäisi käsittämättömän tapahtuman? Tommi Hoikkala esittää hypoteesina, että selitysmalleja tiedotusjulkisuuden eri tahoilla on tapahtuman virittämänä haettu ainakin yhdeksältä suunnalta.

Tämä nettiantologia sisältää 22 tiivistä nuorisotutkimuksen kirjoitusta, jotka ovat kirvonneet Jokelan traagisista tapahtumista. Kirjoitukset mahtuvat Hoikkalan esittämiin selitysmallien koosteisiin sekä niiden yli.

Talonvaltaus liikkeenä - miksi squat ei antaudu?

Leo Stranius, Mikko Salasuo — ti, 01 tammi 2008 00:00:00 +0200

Talonvaltauksia Suomessa voidaan pitää nuorten ja nuorten aikuisten kansalaistoimintana. Ne ovat olleet viime vuosina myös näkyvästi esillä julkisuudessa. Toiminnan versot löytyvät jo kolmen vuosikymmenen takaa, mutta 2000-luvun jälkeen noussut nuori sukupolvi on puhaltanut liikehdintään uutta tuulta.

Tämä julkaisu on sikermä erilaisia talonvaltausta käsitteleviä puheenvuoroja. Kirjoitusten sisällöt käsittelevät moninaisia teemoja: talonvaltausten historiaa Suomessa, sen vertailua ulkomaiseen toimintaan, vuorovaikutusta ja dialogia hallinnon ja talonvaltaajien välillä sekä autonomiaa ja nuorten omaehtoista toimintaa.

Yhdessä vai yksin erilaisina?

Veronika Honkasalo, Päivi Harinen, Reetta Anttila — to, 18 loka 2007 00:00:00 +0300

Tämä raportti on yksi etappi opetusministeriön ja Nuorisotutkimusverkoston yhteisessä tutkimushankkeessa Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen, jossa tarkastellaan laajasti Suomessa asuvien monikulttuuristen 13–25-vuotiaiden nuorten osallistumista nuorille järjestettyihin vapaa-ajan toimintoihin. Raportti pohjautuu 38 nuoren kanssa käytyihin haastatteluihin, jotka suoritettiin vuosina 2005–2006 ympäri Suomea. Haastatteluihin osallistui erilaisista monikulttuurisista taustoista tulevia nuoria: maahanmuuttajia, paluumuuttajia, pakolaisia ja niin sanotuissa ”seka-avioliittoperheissä” syntyneitä.

Haastatteluissa lähdettiin liikkeelle hankkeessa aiemmin toteutetun kyselyn tuloksista. Haastattelujen pyrkimyksenä oli päästä tilastollisen kuvailun taakse, lähemmäksi monikulttuuristen nuorten kokemusmaailmaa ja kiinni erityisesti vapaa-aikaan liittyviin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Vapaa-ajanvieton lisäksi nuorten kanssa keskusteltiin laajemmin arvomaailmaan ja esimerkiksi uskontoon liittyvistä seikoista. Tämä raportti on alustava katsaus haastatteluaineistoon, jota analysoidaan jatkossa tässä kuvattua tarkastelua monipuolisemmin ja perusteellisemmin.

Tässä esitellyn analyysin perusteella voi havaita, että ilmiönä ja käsitteenä monikulttuurisuus – samoin kuin monikulttuurinen nuorisotoiminta – avautuu haastatteluissa hankalasti varsinkin sellaisten nuorten kohdalla, jotka ovat asuneet Suomessa vasta vähän aikaa. Samoin tapahtuu sellaisten nuorten kohdalla, jotka eivät oikeastaan pidä itseään tutkimuksen kohderyhmänä (esimerkiksi sellaiset kaksikulttuuriset nuoret, joiden vanhemmista toinen on suomalainen ja toinen jonkun muun EU-maan kansalainen). Ne nuoret, jotka pohtivat monikulttuurisuutta laajemmin, pitävät mielekkäänä erityisesti sellaista monikulttuurista toimintaa, jossa huomioidaan nuorten omat toiveet ja vaikutusmahdollisuudet.

Monikulttuurisen nuorisotyön näkökulmasta suureksi haasteeksi nousee se, että haastatteluissa kuva nuorisotoiminnasta piirtyy yhä tiukasti yhdenmukaista suomalaisuutta vaativana tilana. Monikulttuuristuvassa Suomessa vapaa-ajan harrastukset ja ystävyyssuhteet antavat vielä vain harvoin tilaa erilaisuudelle tai suomalaisuudesta poikkeavalle kansallisuudelle. Kenties osittain tämänkin vuoksi haastateltujen nuorten elämäs sä transnationaaliset perhe- ja ystävyyssiteet nousevat merkittäviksi vapaa-aikaa jäsentäviksi sosiaalisiksi tekijöiksi ja suhteiksi. Joidenkin nuorten kohdalla myös tulevaisuudensuunnitelmat saattavat linkittyä johonkin toiseen maahan kuin omaan kotimaahan tai Suomeen. Monikulttuuristen nuorten innokkuus ja suunnitelmat osallistua kansainväliseen ihmisoikeus- ja humanismitoimintaan ovat huomion arvoisia.

Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että nuoret rikkovat näkemystä siitä kontrolloivasta otteesta, joka julkisessa keskustelussa usein liitetään monikulttuurisiin perheisiin ja vanhempiin. Haastatteluissa nuoret korostavat omaa aktiivista rooliaan rajojen, sääntöjen, vapauksien ja vastuiden maailmassa. Suomalainen elämäntapa ja nuoruus sen sijaan asettavat monelle nuorelle haasteita aikuiseksi kasvamisessa ja vertaisten joukkoon sosiaalistumisessa.

Haastatteluissa nuoret puhuivat myös rasismista ja puivat sen eri ilmenemismuotoja. Nuorisotoiminnan kannalta rasismista kuvastuu tässä analyysissa jokseenkin lohduton näkemys: haastateltujen nuorten mielestä rasismin kitkemistä hankaloittavat ohjaajien, aikuisten ja muiden nuorten ennakkoluuloisuus sekä haluttomuus luovuttaa ja antaa periksi suomalaisista tavoista ja normeista, samoin kuin monikulttuuristen nuorten vetäytyminen ”kulttuurisiin poteroihin”. Rasisminvastainen nuorisotoiminta edellyttäisi näiden nuorten näkemyksen mukaan sitä, että sekä nuoret että aikuiset ovat valmiita kyseenalaistamaan nuorisotoiminnan arvomaailman ja perinteet sekä niitä rakentavat kansalliset, kulttuuriset ja paikalliset ideologiat.

Ylisukupolvinen työttömyys nuorten työpajoilla

Ismo Pohjantammi — la, 18 elo 2007 00:00:00 +0300

Opetusministeriö päätti toukokuussa 2006 tehdä selvityksen nuorten työpajoilla tavatusta ylisukupolvisesta työttömyydestä, sen laajuudesta ja merkityksestä pajatoiminnan kannalta. Selvitys perustuu pajanuorille ja valmentajille tehtyihin kyselyihin (N= 507 ja 77) ja teemahaastatteluihin (N= 22 ja 17). Työpajoja Suomessa on 230 ja nuoria niillä noin 7 000, joten otos kattaa noin 7–8 % pajatoiminnasta.

Pajoille tulevat nuoret ovat itse olleet ainakin lyhyesti työttöminä. Yli vuoden työttömänä on juuri ennen pajajaksoa ollut 21 % alle 30-vuotiaista. Pajanuorista 70 % on kokenut vanhempien työttömyyden (vähintään 3 kk), ja jo tämä kriteeri erottelee pajanuoria keskenään. 1990-luvun laman seuraukset läpäisivät myös perhe-elämän arjen, ja työttömyydestä tuli merkittävä syrjäytymisriski. Työttömyyteen oli sopeutuminen, ja sen jonkinasteinen kulttuurinen välitys on ilmeinen. Vanhempien työttömyys näyttää pitkittävän nuoren omaa työttömyyttä. Yleisesti koulun ja työelämän ulkopuolisten nuorten taustalta löytyy yli kaksi kertaa useammin samaan aikaan työttömänä oleva vanhempi kuin keskimäärin nuorten kotoa. Pajanuorten ryhmässä kerroin on arviolta korkeampi (laskentaperuste eri, tässä: ollut nuoren mukaan työttömänä).

Vanhempien häiritsevää alkoholinkäyttöä, eroa ja ajan riittämättömyyttä kuvaavat muuttujat eivät erotu yhtä selvästi kuin vanhempien työttömyys yli vuoden työttömänä olleiden nuorten ryhmässä. Muuttujien suhde on sama nuoren työnhaun ja pajalle tulon osalta. Usean riskitekijän yhteisvaikutus korostaa työttömyyden merkitystä. Sen sijaan toisissa perheissä, joissa vanhemmat avoimesti puhuvat työnhausta ja ylläpitävät vanhat sosiaaliset suhteensa, ei työttömyys yhtä selvästi näy nuoren elämässä passivoivana tekijänä. Työläisammattitausta näyttäisi vakauttavan nuoren ammattikoulun käyntiä, vaikka sosiaalisia riskitekijöitä olisi, lukiossa erot näkyvät.

Paja tavoittaa nuoria ja heidän vanhempiaan koskevien tietojen perusteella kohderyhmänsä. Pajatoiminta katkaisee kaikkien nuorten osalta ainakin kuukausiksi ylisukupolvisen työttömyyden tilanteen ja mahdollistaa toisenlaisen uran haun. Yksinkertainen laskelma kertoo, että panostus kannattaa, jos tulokset saadaan pysymään hyvinä. Seurantaan panostaminen kannattaa.

Yksilövalmentajien saanti pajoille on mahdollistanut entistä ongelmaisempien nuorten ottamisen asiakkaiksi. Usein on kyse pitkäaikaistyöttömistä. Täten yksilövalmennus on keino katkaista ylisukupolvista työttömyyttä. Myös työvalmennuksen vakinaistaminen on tärkeää, koska yksilö- ja työvalmentajat muodostavat tiimin, ja työvalmentajan roolin kehittämiseen olisi tilaisuus vastuiden selkiytyessä. Tarkasteltavana ovat myös verkottumisen keinot pajan ammatillisen osaamispohjan laajentamisen ja tilaamisen yhteistyön tiivistämisen osalta.

Ylisukupolvista suhdetta kuvataan sosiaalisena perintönä, joka edellyttää nuoren toimintaa. Sosiaalinen piirre ei siirry sellaisenaan, mutta sosiaaliset valmiudet näkyvät kouluvalmiuksissa. Ero pajanuorten ja muiden nuorten välillä tuo esille sen, että osa nuorista osaa käyttää koulua identiteettityönsä välineenä ja osa ei. Esteenä voivat olla oppimishäiriöt, mutta myös tekemällä oppimisen yleinen taipumus. Miten koulua tulisi kehittää, jottei tekemällä oppimisesta muodostuisi kansalaiseksi kasvun este?

Alkaisitko yrittäjäksi?

Kari Paakkunainen — la, 05 touko 2007 00:00:00 +0300

Julkisuudessa ja yrityskirjallisuudessa toistellaan itsenäisen, yritteliään, itseensä luottavan, aktiivisen, luovan, joustavan, riskinottokykyisen ja suorituksiin motivoituneen nuoren kehitystä ja mallia. Tutkimukset korostavat yhtäältä vahvaa yksilöllistymiskehitystä, toisaalta kasvatus perustuu ajatukseen yritteliäistä oman onnensa sepistä. Itsenäisyys ja omakohtaiset ongelmanratkaisu- ja riskinottokyvyt nähdään usein samoina asioina kuin yrittäjyys ja yritteliäisyys. Silti Suomen nuori sukupolvi, jolla on aiempia edeltäjiään parempi koulutusaste ja joka on kotonaan tietoyhteiskunnassa, perustaa kansainvälisesti vertaillen niukasti yrityksiä.

Yrittäjyyden taloudellisten ja elämäntapaehtojen sekä yrittäjyyttä koskevan nuorten yhteiskunnallisen perspektiivin ja kokemuksen täytyykin sisältää ennakkoajatuksia ja merkityksiä, jotka estävät yrittäjäksi ryhtymistä. On siis tarkennettava ja analysoitava uudelleen yrittäjyyttä koskevaa tietoa ja asenteita nuorten omista kokemuksista ja maailmasta käsin. Tämä onkin tutkimusraportin yleinen tavoite.

Monikulttuurisuus suomalaisten nuorisojärjestöjen toiminnassa

Miikka Pyykkönen — la, 27 tammi 2007 00:00:00 +0200

Tämä raportti on osa Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen - tutkimushanketta. Sen tavoitteena on selvittää Suomessa asuvien monikulttuuristen nuorten (esim. maahanmuuttajien, kaksoiskansalaisten, Suomeen ulkomailta adoptoitujen ja kansallisten vähemmistöjen) vapaa-ajan harrastustoimintaa ja osallistumista kuntien ja järjestöjen tarjoamaan nuorisotoimintaan. Raportissa esitellään tuloksia, jotka perustuvat opetusministeriön tukea saaville, nuorisotoimintaa tekeville keskusjärjestöille ja niiden piiri- ja paikallisyhdistyksille tehtyihin kyselyihin. Tutkimukseen osallistui 57 keskusjärjestöä ja 89 piiri- ja paikallisyhdistystä.

Tutkimustulosten perusteella nuorisotoimintaa tekevät keskusjärjestöt sekä piiri- ja paikallisyhdistykset antavat monikulttuurisuudelle tärkeän merkityksen suomalaisen nuorisotoiminnan kentällä. Erityisen keskeisenä tehtävänä ne pitävät sitä, että monikulttuurinen nuorisotoiminta edistää monikulttuuristen nuorten kansalaisvalmiuksia. Ne järjestöt ja yhdistykset, joiden toimintaan on osallistunut monikulttuurisia ja maahanmuuttajanuoria, katsovat onnistuneensa vähentämään nuorten ennakkoluuloja vieraita kulttuureja kohtaan ja lisäämään maahanmuuttajien tietämystä suomalaisesta yhteiskunnasta.

Nuorisotoimintaa tekevissä järjestöissä ja yhdistyksissä katsotaan, että monikulttuuristen nuorten saaminen mukaan järjestötoimintaan vaatii erityistoimenpiteitä. Ne eivät kuitenkaan halua järjestää erikseen tarkoitettua toimintaa maahanmuuttajille tai tietystä kulttuuritaustasta tuleville nuorille, ja erityisesti monikulttuurisille nuorille suunnattu tiedottaminen on nuorisotoimintaa tekevien järjestöjen ja yhdistysten keskuudessa vähäistä. Järjestötoimijat haluaisivat, että monikulttuuriset nuoret tulisivat mukaan perustoimintaan, joka on tarkoitettu kaikille nuorille. Vaikka monikulttuurisia nuoria osallistuu noin joka toisen järjestön ja yhdistyksen toimintaan, niin heidän mahdollisuutensa osallistua toiminnan suunnitteluun ovat rajalliset. Monikulttuuriset periaatteet ja käytäntö eivät siis tältä osin kohtaa järjestötoiminnassa.

Monet nuorisotoimintaa tekevistä keskusjärjestöistä ja piiri- ja paikallisyhdistyksistä mieltävät monikulttuurisuuden osaksi laajempaa kansainvälisyystyötä. Monikulttuurisuusasioiden katsotaan tulevan huomioiduiksi kansainvälisten kontaktien ja kansainvälisyyskasvatuksen kautta. Useimmat tutkimukseen osallistuneista järjestöistä ja yhdistyksistä haluaisivat nuorisotoiminnan yhteydessä puhua rasismin sijaan suvaitsevaisuudesta. Rasismi kuitenkin tunnustetaan yleiseksi ongelmaksi nuorisotoiminnan kentällä, ja suurin osa järjestöistä ja yhdistyksistä joutuu kamppailemaan sen kanssa jatkuvasti. Niillä järjestöillä ja yhdistyksillä, joilla on antirasistista toimintaa, tämä tarkoittaa aktiivista vaikuttamista nuorten ennakkoluuloihin.

Tutkimuksen perusteella nuorisotoimintaa tekevillä järjestöillä ja yhdistyksillä on periaatteellista kiinnostusta monikulttuurisuustyöhön, ja niissä haluttaisiin lisätä monikulttuuristen nuorten panosta järjestötoiminnassa. Vähäisten resurssien ja valmiuksien vuoksi tavoitteeseen ei kuitenkaan päästä. Lähitulevaisuuden keskeisin haaste on kasvattaa järjestöjen ja yhdistysten sitoutumista monikulttuuriseen nuorisotoimintaan myös käytännön tasolla lisäämällä ja kohdentamalla uudelleen niiden resursseja, lisäämällä monikulttuurisuusasioista vastaavaa henkilöstöä sekä kehittämällä järjestöjen ja yhdistysten yhteistyötä muiden monikulttuurista nuorisotoimintaa järjestävien tahojen kanssa.

Kerhotiloista toimintakeskuksiin

Merja Kylmäkoski — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Nuorisotilat ovat tärkeä kunnan palvelumuoto alueellisuutensa vuoksi: se on viety nuorten ulottuville heidän omille asuinalueilleen. Kunnissa, joissa eri taajamien väliset etäisyydet ovat suuret, nuorten on vaikea käyttää esimerkiksi kaupungin tai kunnan keskustaan keskitettyjä heille tarkoitettuja palveluita jo liikkumiseen liittyvien ongelmien vuoksi. Tästä syystä nuorille suunnatut palvelut onkin tuotu heidän luokseen. Tutussa paikassa tuttuun aikaan avoinna oleva nuorisotalo on mainio tapa viedä palvelut nuorten lähelle.

Suomesta puuttuu kiteytynyt, ajantasainen nuorisotilatutkimus. Tämä on valtaisa haaste suomalaiselle nuorisotutkimukselle etenkin, kun nuorisotilatoiminta niin kuin nuorisotyökin, pitää sisällään hyvin monenlaisia alueellisia ja tilakohtaisia variaatioita. Tässä raportoitava tutkimushanke on tehty tilaustyönä Jyväskylän seudulla toimivalle Humanistisen ammattikorkeakoulun hallinnoiman nuorisotyön ja kansalaistoiminnan osaamisverkosto Kannusteelle. Hanke on osa Kannusteen tuottamaa alueen nuorisotyön selvitys- ja kehittämistoimintaa.

Palveluiden väliinputoamisesta yhtenäisiin palvelupolkuihin?

Reetta Pietikäinen — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Nuoruudesta aikuisuuteen -siirtymävaiheen katsotaan pitkittyneen ja mutkistuneen. Sitä leimaavat nykyisin epävarmuus, katkoksellisuus ja erilaiset riskit. Tämä näkyy esimerkiksi tulevaisuuden suunnittelun ja ammatinvalinnan vaikeutumisena, koulutusaikojen pidentymisinä, koulutusten keskeyttämisinä, työttömyysjaksoina, määräaikaisina ja osa-aikaisina työsuhteina, kotoa muuttamisen ja perheen perustamisen lykkääntymisenä sekä riippuvuutena hyvinvointivaltion tuista tai vanhempien avustuksista. Koulutuksesta työelämään siirtymisen vaikeuduttua nuorille on myös kehitetty vaihtoehtoisia keinoja kiinnittyä koulutus- ja työmarkkinoille – esimerkiksi työpajatoiminnan sekä erilaisten projektien ja hankkeiden muodossa.

Tämän tutkimusinventaarin kohteena ovat nuorille suunnatuista palveluista tehdyt tutkimukset. Tavoitteena on tarkastella, mitä ja miten nuorille nivelvaiheissa tarjolla olevia palveluja on tutkittu ja millaisia tuloksia nämä tutkimukset ovat tuottaneet. Inventaarissa esitellään nuorten palveluja käsitteleviä ja niitä kontekstoivia keskeisiä tutkimuksia sekä kootaan yhteen niissä esitettyjä palveluiden kehittämisehdotuksia ja jatkotutkimustarpeita.

Netari.fi – nuorisotyön arvo

Jani Merikivi — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Nuorisotyö on siirtynyt nuorten mukana kaupunkien lähiöiden nuorisotaloista keskustaan, ja kun nuorten on todettu alkaneen käyttää internetissä tarjolla olevia virtuaaliyhteisöjä omana toimintaympäristönään, nuorisotyö on seurannut perässä.

Vuonna 2004 Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus aloitti yhdessä kolmen muun pääkaupunkiseudun kunnan, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan, kanssa kolmivuotisen Netari.fi-projektin, jonka tarkoituksena on ollut kehittää ja toteuttaa verkossa tehtävää kohtaamistyötä – nuorisotyötä. Poikkeukselliseksi nuorisotyön tekee uusi ympäristö, hankkeeseen mukaan osallistuneen Sulakkeen ylläpitämä, vuonna 2000 perustettu Habbo-virtuaaliyhteisö.

Habbossa tehdään kunnallista nuorisotyötä, koska siellä kohdataan varsinkin nuoria, joita ei muilla keinoilla pystytä tavoittamaan. Yhteistyön avulla nuorisotyö tavoittaa jopa 45 % suomalaisista 10–14- vuotiaista nuorista. Se on perinteiseen nuorisotyöhön verrattuna edullista. Myös nuoret hyötyvät. Heidän ei tarvitse erikseen etsiä tai muistaa useampaa osoitetta, Habboon kirjautuminen riittää.

Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen?

Veronika Honkasalo, Anne-Mari Souto, Leena Suurpää — ma, 01 tammi 2007 00:00:00 +0200

Vaikka monikulttuurisuus on sosiaalisen vahvistamisen ja aktiivisen kansalaisuuden rinnalla kirjattu nuorisolain (2006) tavoitteiksi, sitä on tapana käsitellä lähinnä maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaan liittyvänä asiana. Nuoren sukupolven ja sen elinympäristöjen monikulttuuristuminen ei siis ole vielä haastanut pohtimaan sosiaaliseen vahvistamiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen sisältyviä yhteiskunnallisia muutospaineita nimenomaan eritaustaisten nuorten ja nuorisotoiminnan näkökulmista.

Tässä raportissa tarkastellaan monikulttuurisuuden haasteita nuorisotyössä keskusteluttaen nuorisolain sisältöjä yhdenvertaisuuslain ja sen kautta avautuvien lähtökohtien kanssa. Raportti pyrkii tarjoamaan konkreettisia välineitä nuorisotyön monikulttuuristen haasteiden tunnistamiseksi sekä tekemään ehdotuksia, millä keinoin niihin voidaan vastata hallinnossa ja käytännön toiminnoissa.

Prekaariruoska? Portfoliopolvi, perustulo ja kansalaistoiminta

Tommi Hoikkala, Mikko Salasuo — ma, 09 tammi 2006 00:00:00 +0200

Julkaisussa tarkastellaan nuorten yhteiskunnallista protestia perustuen vuoden 2006 vappuyön tapahtumiin, sekä prekariaattiliikkeen ja viranomaisten väliseen yhteenottoon. Julkaisussa kirjoittavat prekaariliikkeisiin ja niiden liepeille osallistuneita nuoria toimijoita, mutta myös muita eri sukupolvien ja yhteiskunnallisten asemien haltijoita tutkijoista poliittiseen eliittiin.

Terveystaju

Anne Puuronen — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Terveystaju. Nuoret, politiikka ja käytäntö -teoksessa käydään ajankohtaista keskustelua siitä, kuinka nuoret määrittelevät terveyskäyttäytymistään omista lähtökohdistaan. Lisäksi artikkeleissa pohditaan, kuinka nuoria opastetaan terveyteen, ja millaista nuoria koskeva suomalainen terveyspolitiikka on luonteeltaan – sekä mitä mutkakohtia siihen liittyy. Eri tieteenalojen tutkijat tarkastelevat suomalaisen terveyskasvatuksen kehittämishaasteita käyttäen esimerkkeinä yhtäältä nykynuorten tekemiä terveysvalintoja ja toisaalta heihin kohdistuvaa terveysvalistusta ja terveyspalveluita. Puheenaiheiksi nousevat nuorten liikuntakulttuurit ja urheiluseuratoiminta, nuorten salattu masennus, ekstaasinkäyttö, päihdevalistus ja -kasvatus sekä kansallinen huumepolitiikka, nuorisotyön ammattilaisten työetiikka ja vallitseva lihavuuskeskustelu.

Teos tarjoaa välineitä nuorille suunnattavan terveystyön kehittämistoimintaan nuoriso- ja sosiaalitoimen kentillä. Se tarjoaa virikkeitä nuorten terveyskäyttäytymisen muutosten ja kokonaisuuksien jäsentämiseen nuorten kanssa toimiville ammattilaisille sosiaali- ja terveystoimessa, terveydenhuollossa ja kouluissa. Teos sopii hyvin myös oppikirjaksi terveyttä koskeviin opintoihin sekä alan tutkijoiden käyttöön.

Pääosa kirjan kirjoittajista on toiminut Suomen Akatemian terveyden edistämisen tutkimusohjelmaan (TERVE, 2001–2004 ) kuuluvassa Nuorisokulttuurit terveydenlukutaitona -tutkimushankkeessa, jota koordinoi Nuorisotutkimusverkosto yhdessä Stakesin kanssa.

Smash ASEM

Mikko Salasuo — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

Tämän julkaisun sisältö kumpuaa 9.9.2006 Kiasman aukiolla Smash ASEM -mielenosoituksen tapahtumista. Mielenilmaus kytkeytyi 10.–11. syyskuuta 2006 Helsingissä järjestettyyn kuudenteen ASEM-huippukokoukseen.

Tavanomaisen mielenilmauksen sijaan Kiasman aukiolla nähtiin Suomen oloissa poikkeuksellinen tapahtumasarja, johon osallistuivat eri tavoin – kuka omasta tahdosta, kuka tahtomattaan – kaikki paikalla olleet. Erityisesti poliisin massiivisesti toteuttama piiritysoperaatio aiheutti laajaa hämmennystä. Tapahtumien jälkipyykkiä käydään edelleen oikeuselimissä, erilaisissa selvityksissä ja Internet-keskusteluissa. Tämä julkaisu uppoaa tähän keskusteluketjuun.

Kultainen nuoruus

Terhi-Anna Wilska, Jaana Lähteenmaa — su, 01 tammi 2006 00:00:00 +0200

This collection of articles is based on the Finnish Youth Research Network’s research project, 15-19- year-old young people in Finnish Society, which was conducted during the years 2003–2005. In this project different dimensions of the lives of 15-19-year-old Finnish young people were analysed in terms of young people’s own social environment on the one hand, and in terms of the space defined by structural aspects of society on the other. The project included a wide variety of subject areas: the culturally defined age structure and overcoming it, multiculturalism and racism in young people’s everyday life, the significance of youth projects in social work, the effects of residential areas and family background on young people’s academic careers, the effects of parents’ work on young people’s well-being, and changes in young people’s consumption cultures in the information society. New sub-projects were also attached to this project, continuing into 2006.

The academic fields of sociology, pedagogy and psychology were represented within the project, with research methods including evaluation and action research, participant observation, individual and group interviews, media analyses, textual analyses, and survey and statistical analyses. Because of the diversity of fields and methods involved, the articles in this publication concentrate on presenting the methodology used in each study.

The collection includes four articles which are based on qualitative research. The applied research methods, their foundations and the associated theoretical considerations, however, diverge from one another in such a way that the articles open many different perspectives regarding qualitative research. The articles here take into consideration the multiple phases of concrete research processes, ethical questions associated with the research and its subject area, and possibilities to draw conclusions on the basis of the data that has been collected and analysed.

Sinikka Aapola-Kari’s research approach is discourse analysis with a particular object: public images of successful young people, smoothed down for research. In her article, Young Heroes and Heroines? Successful Young People in the Media Spotlight, Aapola-Kari notes that discourse analysis is not a method which can be automatically and uniformly applied; it must rather be sensitive to the subject area in question and it always bears something of a resemblance to the researcher applying it. She presents her own application with its grounds and nuances in a precise and enlightening manner. Particularly interesting within the analysis is the way in which Aapola-Kari tracks the image of “the average young person” implicitly given in contrast to the media image of young success stories. In addition to age, gender is taken in here as a particular element of analysis.

Anne-Mari Souto’s research project, which her article is based on, has its roots in the study of the racist youth culture in the city of Joensuu, and in Exit – a recent intervention project there conducted by youth workers and researchers. Souto has continued the study of racism and everyday multiculturalism at school in Joensuu. In her article, Everyday Racism and Participatory Youth Research in the Everyday Life of a Multicultural School, she describes the demands ethnographic research in a school places on a researcher. Souto justifies her approach with a ethically challenging emphasis on interventionist action research being the only morally acceptable, and methodologically possible, approach for this sort of research target – at least for her personally. Her descriptions of the field work phases in the study – conflicts, provocations, cries for help, being challenged in two multicultural schools – open a living, even intervening picture of everyday racism at school and the anti-racist researcher’s encounters and conceptual pressure conflicts there.

In her article, Young People in a Racist Culture – Using Ethnographic Interviews as a Research Tool, Sini Perho describes, considers and weighs her methodological choice of using an ethnographic interview technique – and the field work that goes with it in terms of being with the interview subjects and getting to know them – in relation to her object of research: the racist youth culture in Joensuu. In her article, Perho brings out important themes regarding the production of interview data. She considers, among other things, how ethnographic interviews mean the production of information together with the young people being interviewed, respecting the young people’s own expertise, but also challenging their viewpoints at times. Many concrete examples from her research diary and quotes from interviews shed light on Perho’s careful considerations. In her article Perho also presents her research findings regarding young people’s different ways of relating to the racist sub-culture and its – rather surprising – core element: ”ordinariness”. According to Perho, ”ordinariness” for these young people in particular means placing immeasurable value on not being different from others.

Jaana Lähteenmaa’s subject is more marginal than mainstream in Finnish youth research, but her method, superficially speaking, is quite a common one. In her article, A Home in the Countryside – Young People’s Perspectives on East, West and South, Lähteenmaa broadly considers the limits of the data acquired using her choice of methods. Lähteenmaa has studied the images young people have of the different sorts of rural areas they come from around Finland – isolated regions, traditional agricultural areas and areas which are effectively satellites of Helsinki. The primary data for this study comes from essays written by young people on the subject, with the research background coming from the author’s previous study involving extended participant observation in a particular municipal youth center. The themes of the essays were formulated by Lähteenmaa herself, based on initial hypotheses which arose out of her observation experience. In this article she progresses from considering ethical problems towards an actual analysis, and then to a presentation of is problem areas. What ultimately is at issue in essays about a sensitive subject written to order for a researcher by school children? What conclusions can and cannot be drawn from them? Lähteenmaa also presents her research findings, i.e. the key elements of young people’s images of and ways of relating to their home towns.

In terms of research based on quantitative methods there are three articles in this publication. Timo Kauppinen has studied the educational career choices of young people living in different districts of Helsinki based on registry statistics, i.e. Statistics Finland’s longitudinal data file of employment statistics. In his article, Analysing the Influence of Districts through Multilevel Analysis, Kauppinen has analysed educational choices according to residential district on the one hand, and according to family background on the other. As a method of statistical analysis he uses multilevel analysis. Using multilevel analysis enables one to relate variations between districts to variations between individuals. Kauppinen’s results show that although there seem to be regional differences in young people’s average level of academic accomplishment, the region itself is not a significant factor in explaining these differences. Family background has a far greater value than the educational structure of one’s residential area in predicting the academic careers of individual young people in Helsinki. On the other hand, the local educational structure provided a nearly complete explanation for regional differences in educational accomplishment which remained after factoring for family background in Kauppinen’s study. This shows that families which have risen above a certain level of education tend to choose to live in particular parts of the city, at least to some extent.

In her article from the field of psychology, Young People in the Family: A Diary Study of Everyday Family Life as Experienced by Working Parents and their School-age Children, Marjukka Sallinen analyses young people’s and parents’ relationships as seen within the family. This article looks at the everyday life of working parents and their school-age children by studying their diaries. Special items of interest in this article are integrating work and family life, emotional transfer and family well-being. These matters are investigated using both quantitative and qualitative materials and methods. In addition to matters of content, Sallinen describes the diary method, which uses mobile communications technology, considering its suitability for youth and family studies. On the basis of quantitative analysis, families appear to be quite functional and healthy. Qualitative analysis (content analysis), for its part, gives a more complicated picture of families’ everyday life. The primary factor in the dynamics of everyday life, especially where mothers are concerned, was seen to be time and especially the lack thereof. Sallinen states, however, that work alone does not seem to cause stress to such an extent that it can be seen in the children’s fundamental well-being. On the basis of Sallinen’s research, everyday life seems rather to be a challenging matter of strategically dividing one’s time between work, family and leisure.

In the final article here, Young People, Mobile Phones and Consumer Cultures – Comparing Finland and Rio de Janeiro, Terhi-Anna Wilska has analysed the significance of mobile phones in young people’s consumer cultures in two very different environments: Finland and Rio de Janeiro, Brazil. The research method used here is quantitative comparative research; the analytical methods, factor analysis and multi-variable variance analysis. Important questions in this article include how much the social structure and developmental level of the society influence young people in adopting new technology. The research results show that young people give mobile phones remarkably similar meaning in both cultures. Furthermore, especially in Finland, the mobile phone is not so much a significant individual part of young people’s consumer style but it is rather clearly linked to other forms of consumption. In Rio de Janeiro the most significant explanatory factor in telephone use turned out to be the type of school being attended, which in turn is strongly connected with one’s family’s socio-economic status. However the explanatory value of socio-economic status in Rio was surprisingly low considering the radical class differences which exist there. Using new technological products then, young people on opposite sides of the world create very similar consumer identities. While the social and cultural background factors are different, they do not necessarily limit the lifestyles of the digital age as they did those of previous generations.

The articles in this publication reveal the diversity of young people’s life circles: in a changing society family, environment, school, consumer cultures, new technology, membership groups, reference groups, differences between cultures and ethnic groups, as well as working life and hobbies present continually growing challenges in the lives of young people these days. As the pace of life gets faster and faster, many traditional structures are in a state of change. Young people end up continuously repositioning themselves in relation to their immediate circles and various institutions. Live paths are no longer as straight as before. On the one hand, diversity is indeed an asset and a possibility. Young people these days have more open doors before them than any previous generation has had. On the other hand, contemporary society also expects more of young people, on the individual level in particular. At the same time, differences between individuals in terms of social and economic starting points have grown. In spite of its numerous opportunities, youth is no longer a ”golden” interim period of waiting for adulthood with its responsibilities to arrive. One of the greatest challenges for youth research these days is to map out young people’s ever diversifying life circles as broadly as possible, using a variety of different methods. That has been the goal of our research project and also of this publication.

Voitto kotiin

Marko Raitanen — la, 01 tammi 2005 00:00:00 +0200

Voitto kotiin – projekti on kokeiluhanke, jossa kehitetään ehkäisevän päihdetoiminnan menetelmiä sekä yhteistyökäytäntöjä koko perheen parissa tehtävään työhön. Tavoitteena on ennalta ehkäistä lasten ja nuorten päihteiden käyttöä sekä tukea vanhemmuutta. Toiminta rakentuu pääasiallisesti kolmesta viiteen päivään kestäville perhetapaamisille, joita on muutaman kuukauden välein. Perhetapaamisiin osallistutaan kahden vuoden ajan.

Pitkäkestoinen toiminta on ollut yksi projektin peruspiirteistä projektin alkuvaiheista saakka. Toiminnan odotetaan johtavan pysyviin asennemuutoksiin perheen sisäisessä vuorovaikutuksessa ja päihteiden käytössä. Perheen sisäistä vuorovaikutusta tuetaan yhdessä tekemisen ja läsnäolon merkitystä korostaen. Päihteettömiä asenteita viritetään kouluikäisten lasten vanhempien ryhmäohjauksella.

Ensisijaisena kohderyhmänä on Ensi- ja turvakotiyhdistysten ja perhekeskusten asiakkaat sekä heidän perheensä. Perheryhmän koko on viidestä seitsemään perheeseen, jotka ovat valittu alueellisesti: Kymi, Pohjois-Karjala ja Varsinais-Suomi. Yhteensä toimintaan on osallistunut 22 perhettä, 89 henkilöä. Toimintaa on rahoittanut Raha-automaattiyhdistys kolmivuotisella avustuksella 2002–2004, yhteensä 459 000 eurolla.

Tässä tutkimuksessa Voitto kotiin – projektia on tarkasteltu palvelun laatumallin avulla. Tyytyväisin ryhmä muodostuu lapsista, poikkeuksena murrosikäiset. Tyytyväisyys perustuu yhdessä olemiseen, kavereihin ja erilaisiin leikkeihin. Vanhempien tyytyväisyys jakautuu odotusten mukaan. Mikäli odotuksia ei ole, on tyytyväisyys todennäköisempää kuin korkeilla odotuksilla varustautuneiden kohdalla. Ohjaajat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä, sillä odotukset ja kokemukset ammattitaidon kehittymisestä vastaavat toisiaan. Ajoittaista tyytymättömyyttä aiheuttavat toiminnan suunnitteluun liittyvät seikat, kuten tavoitteiden suurpiirteisyys ja perhetapaamisen ohjelman keskeneräisyys. Projektin johtotason tyytyväisyys perustuu tärkeänä pidetyn toiminnan toteutumiseen, tyytymättömyys kohdistuu hitaaseen käynnistymiseen ja vähäiseksi jääneeseen perheiden määrään.

Se osa yhteistyötahojen edustajista, joka odottaa uutta toimintamallia perhetyön kentälle, toivoo tiiviimpää yhteydenpipoa ja positiivista kokemuksista kuulemista. Toisaalta valtaosa yhteistyörahojen edustajista on odottanut panoksensa liittyvän vain perheiden valintatilanteeseen. Rahoittajan edustaja arvostaa haastavien perheiden valitsemista toimintaan, mutta pitää toimintamallia liian kalliina. Tästä syystä projektin jatkohakemus on muovautunut perheleireistä perhekerhojen suuntaan.

Eri osapuolten näkemyksiä (lapset pois lukien) yhdistävät perheiden valintaan liittyvät haasteet. Odotusten ja motivaation selvittämisen lisäksi tärkeänä pidetään nykyistä yhtenäisempien perhetyhmien luomista sekä ennakkoon jaettavan tiedon totuudenmukaisuutta. Jatkossa on korostettava arjessa jaksamista tukevan loman sijasta haastavaa prosessia, joka vaatii muutakin kuin paikalle saapumisen ja retkiohjelmaan osallistumisen. Valtaosa vanhemmista arvostaa selkein sanoin annettua valistusta ja osa yhteistyötahojen edustajista pitää erittäin hyvänä, että sanomaa tuetaan niillä kontrollitoimenpiteillä, jotka viranomaisille ovat mahdollisia.

Valintatilanteen ohella nähdään tarvetta osallistamisen kehittämiseen. Asennemuutokset merkitsevät vanhojen toimintatapojen kyseenalaistamista ja uhkaavat ainakin jossain määrin vanhemman itsetuntoa. Kuunteleminen ja yhdessä laaditun suunnitelman tarkistaminen lisäävät prosessin herkkyyttä ja antavat tietoa mahdollisista hankauskohdista.

Mitähän tekis?

Päivi Harinen — la, 01 tammi 2005 00:00:00 +0200

Tämä raportti on osa ’Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen’ -tutkimushanketta, jonka keskeisenä tavoitteena on selvittää Suomessa asuvien monikulttuuristen nuorten (esimerkiksi maahanmuuttajien, kaksoiskansalaisten, ulkomailta adoptoitujen jne.) osallistumista erilaiseen nuorille järjestettyyn vapaa-ajan toimintaan, sekä kunnallisen nuorisotyön että järjestötoiminnan areenoilla. Raportissa esitetään tulokset hankkeen ensimmäisen vaiheen muodostaneesta kyselystä, johon osallistui 1380 13–25-vuotiasta nuorta eri puolilta Suomea. Tutkimukseen osallistuneet nuoret edustavat noin 50 erilaista kansallisuutta.

Tutkimustulosten perusteella niin sanottujen ”hengailupaikkojen” (baarit, kahvilat, ostarit, pikaruokaravintolat) merkitys myös monikulttuuristen nuorten vapaa-ajan ympäristöinä on tärkeä. Kulttuuriperinteitä vaalivaan toimintaan osallistuminen sen sijaan on yllättävän vähäistä. Nuorisotalojen toiminta näyttää kokoavan piiriinsä erityisesti vastikään maahan tulleita ja suomen kieltä taitamattomia nuoria. Monikulttuurisissa kohtaamispaikoissa ei käydä erityisen paljon, mutta ne tulevat kuitenkin vahvasti esiin paikkoina, joissa tutkimukseen osallistuneet nuoret mielellään kävisivät, jos heillä olisi siihen mahdollisuus.

Järjestötoimintaan osallistumisesta tutkimuksessa saatiin samansuuntainen kuva kuin muissakin nuorten osallistumista mitanneissa kartoituksissa: urheiluseurat ”nielevät” valtaosan harrastavista nuorista. Tässä tutkimuksessa tuli kuitenkin mielenkiintoisena tuloksena esiin se, että urheilutoimintaa lukuun ottamatta monikulttuuristen nuorten järjestöosallistuminen ja -kiinnostus on aktiivisempaa kuin tutkimukseen osallistuneiden suomalaistaustaisten nuorten. Heitä kiinnostavat erityisesti luonnon ja ihmisoikeuksien suojeluun liittyvä toiminta sekä monikulttuurinen nuorisotoiminta. Myös rasismin vastustaminen toimintaan osallistumisen perusteluna tulee vahvasti esille.

Keskeiseksi nuorisotoimintaan osallistumisen esteeksi tutkimukseen osallistuneet nuoret nostavat ohjaajien ja toisten nuorten ennakkoluulot. Toiminnasta tiedottamiseen suuri osa heistä sen sijaan on tyytyväisiä. Monikulttuuriset nuoret ilmaisevat tutkimuksessa myös kiinnostuksensa politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin, joka ei kuitenkaan käänny esimerkiksi äänestysaktiivisuudeksi tai puolueisiin liittymiseksi.

Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että monikulttuuristen nuorten keskuudessa on paljon potentiaalia ja kiinnostusta aktiiviseen nuorisotoimintaan ja yhteiskuntakriittisyyteen. Nuorisopolitiikan ja -toiminnan haasteeksi muodostuukin tilan ja mahdollisuuksien raivaaminen tälle nuorissa ”asuvalle” valmiudelle.

Markkinaekspansiosta pedagogian henkeen ja refleksiiviseen asiantuntijuuteen

Kari Paakkunainen — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Tämän arviointi- eli evaluaatiotutkimuksen tarkoituksena on tuottaa monipuolisen aineiston avulla perusarvio ja -viestit Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) kansalaistoimintaa ja nuorisotyötä koskevan yhteisen opetussuunnitelman (OPS) toimivuudesta, ongelmista ja kehittämisestä. Aineisto koostuu toimijahaastatteluista ja laajahkoa haastattelututkimusta täydentävät tutkijan osallistumiset Humakin kehittämistilaisuuksiin.

Arviointitutkimus osana nuorisotutkimuksen työkenttää

Merja Kylmäkoski — ke, 01 tammi 2003 00:00:00 +0200

Arviointitutkimus on nuoresta iästään johtuen edelleen voimakkaasti kehittyvä tieteenala. Suomalaisen nuorisotutkimuksen piirissä tehtävän arviointitutkimuksen kannalta hedelmällisin lähtökohta olisi koostaa nuorisoprojekteja arvioiville tutkijoille jonkinlainen yhteinen perusohjeisto, jossa luonnosteltaisiin arviointitutkijan paikka, velvollisuudet ja vastuu suhteessa arvioinnin kohteisiin ja toiminnan rahoittajiin. Lisäksi suomalaisen nuorisotutkimuksen piirissä tehtävässä arviointitutkimuksessa olisi tilaa kiinteämmälle yhteistyölle arviointitutkimuksen sisältökysymysten pohdinnan osalta. Nuorisotutkimuksen osana harjoitettavan arviointitutkimuksen pitkäjänteisen kehittämisen ja yksittäisen arviointitutkijan kannalta olisi eduksi, jos Nuorisotutkimusverkosto ottaisi entistä voimakkaammin kattojärjestön roolin.

Kaiken kaikkiaan arviointitutkimuksen moniulotteisesta luonteesta seuraa paineita yhtäältä sen systemaattisempaan jäsentämiseen ja organisoitumiseen nuorisotutkimuksen sisällä, toisaalta professionalismin asteen nostamiseen. Nuorisotutkimuksen piirissä tehtävällä arviointitutkimuksella on edessään monia haasteita, mutta myös loistavia kehitysmahdollisuuksia.

Vallattomat marginaalit

Minna Suutari — ma, 01 tammi 2001 00:00:00 +0200

Tämän kirjan artikkeleita voidaan tulkita vastineena sille toivottomuuden, kurjuuden tai vaihtoehdottomuuden diskurssille, jota yhteiskunnan reunalla elävien ja toimivien nuorten ympärillä on viime vuosina käyty. Keskustelua on hallinnut puhe syrjäytymisestä, osattomuudesta ja elämähallinnan puutteista, ja keskustelijoina ovat olleet pääosin muut kuin nuoret.

Epämääräiseksi ja tuntemattomaksi jääneen marginaalin näkyväksi tekeminen on kirjan artikkeleiden polttopisteessä. Epäluottamuksen sävyttämä syrjäytymispuhe haastetaan artikkeleissa yhtäältä konkreettisten, empiiristen tapausten kautta ja toisaalta syrjäytymiseen keskittyvää ”surkutteludiskurssia” purkavissa käsitteellisissä tarkasteluissa.