Kohtaamisia retkillä: Osallisuus ja yhteisöllisyys lastenkotien retkitoiminnassa

Kansi: Kohtaamisia retkillä. Osallisuus ja yhteisöllisyys lastenkotien retkitoiminnassa.

Authors

Jenni Moisio

Keywords:

retket, lastenkodit, sijaishuolto, osallisuus, yhteisöllisyys, vuorovaikutus, sosiaalinen vuorovaikutus, aikuiset, lapset, nuoret, lastensuojelu, projektit

Synopsis

Tutkimus käsittelee retkihanketta, joka toteutettiin kahdessa Pelastakaa Lasten erityislastenkodissa vuonna 2017. Hankkeessa pyrittiin yhteisöllisen harrastus- ja retkitoiminnan kautta tukemaan lastenkodissa asuvien lasten ja nuorten yksilöllistä kasvua ja kehitystä sekä hoitavan yhteisön rakentumista. Tutkimuksessa on tarkasteltu, miten retkihanke ilmenee lastenkodin aikuisten ja nuorten sekä vertaisten välisissä suhteissa. Tutkimusaineisto on tuotettu kahdessa erityislastenkodissa, joissa tutkija on osallistunut lastenkotien arkeen sekä syysretkille. Nuorten ja aikuisten sekä vertaisten välisiä kohtaamisia retkillä on havainnoitu etnografisella otteella, ja tutkimukseen on haastateltu seitsemää nuorta ja kolmea aikuista. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat osallisuus ja yhteisöllisyys sekä kohtaaminen ja vuorovaikutus.

Raportissa kuvaillaan retkihankkeen toteutusta sekä syysretkien rakennetta ja ympäristöä. Retkien aikaisia kohtaamisia ja vuorovaikutusta analysoidaan neljän käsitteen kautta, jotka ovat yhteensointuva (Lunabba 2013), epävireinen (Lunabba 2013), monitulkintainen ja mutkaton vuorovaikutus. Retkien arjesta poikkeavat sosiaaliset ja materiaaliset olosuhteet luovat erityisen areenan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevalle vuorovaikutukselle, mutta poikkeavat olosuhteet saattavat myös estää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevia kohtaamisia.

Yhteensointuvassa vuorovaikutussuhteessa osapuolet pyrkivät neuvottelevan position kautta toisen kokemusmaailman ymmärtämiseen. Retkiolosuhteissa nuorten ja ohjaajien väliset roolit saattavat muuttua, sillä yhteisten ohjattujen ohjelmien kautta nuorten ja ohjaajien on mahdollista asemoitua valtasuhteiltaan tasavertaisempiin asemiin, mikä luo pohjaa yhteensointuvalle vuorovaikutukselle. Epävireinen vuorovaikutus on kireää ja konfliktiherkkää, ja tilanteista puuttuu toisen kokemusmaailman ymmärrykseen pyrkiminen. Ennakoitavuuden ja rakenteiden niukkuus voi johtaa väärinymmärryksiin ja tilanteisiin, joissa ohjaajien valta- ja auktoriteettiasema korostuvat. Valta-asemien korostuminen voi ilmetä konfliktisena,epävireisenä vuorovaikutuksena nuorten ja aikuisten välillä.

Tutkimuksessa havaitaan, että ohjaajien ja nuorten välinen vuorovaikutus on myös monitulkintaista. Tällaisissa tilanteissa osapuolet kokevat vuorovaikutuksen eri tavoin tai tutkija tulkitsee tilanteet toisin kuin tilanteen osapuolet. Vuorovaikutuksen kokemuksellisuudesta johtuen toisen aseman ymmärtäminen vaatii dialogisuutta, sillä kohtaamisten merkitysten toisin tulkitsemisen mahdollisuus on suuri. Lisäksi retkien aikaisen vuorovaikutuksen havaitaan olevan mutkatonta. Mutkattomat vuorovaikutustilanteet eivät rakennu aktiivisen toiminnan ympärille, vaan kiireettömyyden ja ohjelmattomuuden kautta. Mutkattomissa kohtaamisissa nuorilla on mahdollisuus ottaa tilanne haltuun valitsemalla vuorovaikutuksen muoto ja määrä, ja ohjaajien tehtäväksi jää antaa nuorille tämä tila.

Tutkimuksessa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tarkastellaan käytännön tasolla retkien aikaisissa kohtaamisissa muotoutuvina. Tutkimuksen näkökulman kautta osallisuus on mahdollista tulkita laajemmin kuin vain hallinnollisena, mielipiteen selvittämiseen typistyvänä velvoitteena, jossa lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksella ei ole merkitystä. Raportin lopuksi esitetään retkitoimintamalli, jossa retkien toteutusta kuvataan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevat sekä estävät kohtaamiset huomioiden.

Kansi: Kohtaamisia retkillä. Osallisuus ja yhteisöllisyys lastenkotien retkitoiminnassa.

Published

2018-05-08

Online ISSN

1799-9227

Categories