Uskon asia: Nuorisobarometri 2006

Kirjoittajat

Terhi-Anna Wilska (toim.)

Tiivistelmä

Nuorisobarometri 2006 Uskon asia käsittelee nimenomaan nuorten suhdetta uskontoon. Uskonto, uskonnollisuus, hengellisyys sekä eri uskontokuntien väliset erot ja jännitteet ovat historiallisesti ikiaikaisia ja voimakkaita intohimoja herättäviä kysymyksiä. Nuorten suhde uskontoon ja hengellisyyteen sekä ennen kaikkea omaan uskonnolliseen yhteisöön on ajankohtainen myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä, sillä edelleen suurin osa 15–29-vuotiaista nuorista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kuitenkin harva nuori on mukana vaikuttamassa kirkon toimintaan.

Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien 15-29-vuotiaille nuorille toteutettu kyselytutkimus, jota julkaisevat Valtion nuorisoneuvosto (ent. Nuorisoasiain neuvottelukunta), Nuorisotutkimusseura (ent. Nuorisotutkimusverkosto) ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Osa kysymyksistä toistuu samoina, osa on vaihtuvien teemojen mukaisia.

Tiedostolataukset

Julkaistu

toukokuu 8, 2006

Verkkokirjan ISSN

1799-9227

Tietoja tästä kirjasta

ISBN-10 (02)

952-485-222-5