Mitä kuuluu? Nuorisobarometri 2008

Kirjoittajat

Sami Myllyniemi
Nuorisotutkimusseura

Tiivistelmä

Nuorisobarometri 2008:n pääteemana on ajankohtaisesti nuorten suhde kuntaan ja paikalliseen vaikuttamiseen. Mitä kuuluu? pureutuu kuulemisen, kuuntelemisen ja kuulumisen kysymyksiin kunnissa: 1933 nuorta kertoo kuulumisia omasta arjestaan, arvoistaan ja asenteistaan.

Mitä kuntaan kuuluu? Nuoret purkavat käsityksiään siitä, millä tolalla nuorten asiat kunnassa ovat, missä nuoret viettävät arkista aikaansa, ja miten tyytyväisiä he ovat paikallisiin palveluihin – olipa kyse kunnan ja järjestöjen tai nuorten omaehtoisesta toiminnasta. Miten vaikuttaminen kuuluu? Mihin nuorten huuto kuuluu kunnissa, ja vastaako siihen kukaan. Mihin kuulut? Nuoret kertovat lisäksi siitä, mihin he tuntevat yhteenkuuluvuutta ja mistä he näkevät jäävänsä syrjään.

Kunta-teeman lisäksi barometri tarjoaa tietoa pysyvistä perusteemoista, kuten työ ja koulutus, tulevaisuus, turvattomuuden kokemukset ja sosiaalinen elämä. Uutuutena mukana on nuorisoalan toimijoiden puheenvuoroja erikoisteemoista, jotka raottavat nuorten arkisen vaikuttamisen käytäntöjä ja haasteita.

kansikuva Nuorisobarometri 2008

Tiedostolataukset

Julkaistu

toukokuu 7, 2008

Verkkokirjan ISSN

1799-9227

Tietoja saatavilla olevasta julkaisumuodosta: PDF

PDF

ISBN-13 (15)

978-952-485-585-3