Katse tulevaisuudessa: Nuorisobarometri 2016

Kirjoittajat

Sami Myllyniemi (toim.)
Nuorisotutkimusseura

Tiivistelmä

Suhtautuvatko nuoret tulevaisuuteen valoisasti vai synkästi? Mistä on unelmat tehty? Entä mikä tulevaisuudessa huolestuttaa? Muun muassa näihin kysymyksiin antaa vastauksia tulevaisuuteen tähyävä Nuorisobarometri 2016.

Nuorten tulevaisuuden toiveet eivät ole suuresti muuttuneet vuosien aikana, vaan hyvät ihmissuhteet ja työpaikka ovat edelleen toivelistan kärjessä. Työ herättää nuorissa myös pelkoja: riittääkö tulevaisuudessa työpaikkoja ja jaksavatko he yhä vaativammaksi muuttuvassa työelämässä? Suomalainen hyvinvointivaltio saa nuorilta vankan kannatuksen, mutta toisaalta sen säilymiseen tulevaisuudessa suhtaudutaan epäilevästi. Samoin nuoret toivovat tasa-arvon ja ympäristön tilan paranevan tulevina vuosina, mutta eivät jaksa täysin uskoa siihen. Kyynisyyden ja epäluottamuksen nopea lisääntyminen nuorten keskuudessa onkin yksi tutkimuksen keskeisiä havaintoja.

Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien 15-29-vuotiaille nuorille toteutettu kyselytutkimus, jota julkaisevat Valtion nuorisoneuvosto (ent. Nuorisoasiain neuvottelukunta), Nuorisotutkimusseura (ent. Nuorisotutkimusverkosto) ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Osa kysymyksistä toistuu samoina, osa on vaihtuvien teemojen mukaisia

kansikuva Nuorisobarometri 2016

Tiedostolataukset

Julkaistu

maaliskuu 7, 2017

Verkkokirjan ISSN

1799-9227

Tietoja saatavilla olevasta julkaisumuodosta: PDF

PDF

ISBN-13 (15)

978-952-7175-28-6