Nuoruuden kolme vuosikymmentä: Nuorisobarometri 2024
Tiivistelmä
Vuoden 2024 Nuorisobarometri on 30-vuotisjuhlabarometri, joka tutkii nuorten asenteiden muutoksia 1990-luvulta nykypäivään.
Totutusta poiketen barometrissa tarkastellaan tietyn teeman sijaan nuorten vastausten muutoksia tiedonkeruun keskeisiin kysymyksiin 30 vuoden aikana. Osa kysymyksistä on esitetty jo ensimmäisissä Nuorisobarometreissa. Asetelma kertoo toisaalta suomalaisen nuorisopolitiikan pysyvyydestä, mutta toisaalta välillisesti myös siitä, miten suomalainen yhteiskunta on muuttunut vuodesta 1994, jolloin ensimmäinen Nuorisobarometri julkaistiin.
Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien 15-29-vuotiaille nuorille toteutettu kyselytutkimus, jota julkaisevat Valtion nuorisoneuvosto (ent. Nuorisoasiain neuvottelukunta), Nuorisotutkimusseura (ent. Nuorisotutkimusverkosto) ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Osa kysymyksistä toistuu samoina, osa on vaihtuvien teemojen mukaisia.