Oikeustieteen tieteenteoria
Tiedostolataukset
Avainsanat:
oikeusfilosofia, tieteenteoria, oikeustiede, lainoppi, oikeushistoria, oikeussosiologia, oikeustapaukset, lakikieliTiivistelmä
Oikeustieteen tieteenteoria on ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisen oikeustieteen ja etenkin lainopin tieteenteoreettisista sitoumuksista. Sen teoreettisena lähtökohtana on yhtäältä Alf Rossin analyyttinen oikeusrealismi, joka tarkastelee oikeutta yhteiskunnallisena tosiasiana eli toteutuneiden ja myös tulevaisuudessa toteutettavissa olevien, yksittäisille oikeussubjekteille kohdennettujen oikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuutena, ja toisaalta Neil MacCormickin ja Ota Weinbergerin institutionaalinen oikeuspositivismi, jonka mukaan voimassa olevan oikeuden säännöt ovat luotavissa, muutettavissa, pantavissa täytäntöön ja kumottavissa vain lainsäätäjän ja tuomioistuinten määrämuotoisten kielellisten ilmausten eli institutionaalisten puhetekojen avulla. Oikeusperiaatteiden osalta on ratkaisevaa niiden rakenteistuminen Suomen oikeuden institutionaaliseen ja yhteisölliseen arvoperustaan.
Oikeustiedettä tarkastellaan teoksessa monialaisena tieteenä, johon kuuluvat lainopin ohella oikeushistorian, oikeussosiologian, oikeustaloustieteen, oikeuslingvistiikan ja oikeusfilosofian kaltaiset tutkimusalat. Oikeustieteen tutkijan itseymmärrys määritellään oikeustieteen tieteenalan, tutkimuskohteen, tiedonintressin, tutkimusmetodin, tutkijanideologian, tieteenkuvan ja tutkimustulosten avulla. Suomalaisen tuomarin ja tutkijan oikeuslähdeoppi on ajantasaistettu vastaamaan 2000-luvun oikeustilaa, jolloin myös eurooppaoikeudellinen normisto ja etenkin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista ilmenevät yleiset oikeusohjeet on liitetty sen osaksi. Lainopin metodi määritellään oikeussääntöjen tulkintaa ja systematisointia sekä oikeusperiaatteiden punnintaa ohjaavien argumentaatiosääntöjen avulla. Sovellettava tulkintakehys määrittää oikeuden tulkinnan avulla tavoiteltavat oikeudelliset ja yhteiskunnalliset päämäärät.
Lainopin tieteenkuva määritellään tutkimuksen oikeuslähdeopillisten, käsitteellisten, konstitutiivisten ja metodiopillisten sitoumusten avulla. Tutkimus esittelee 1900-luvun ja 2000-luvun suomalaisen lainopin keskeiset opilliset suuntaukset eli tulkintamatriisit. Näitä ovat käsitelainoppi, analyyttinen oikeustiede, vaihtoehtoinen lainoppi, sosiaalinen siviilioikeus, pragmaattinen instrumentalismi eli reella överväganden -juridiikka ja oikeustaloustieteellinen laintulkintaoppi, oikeusperiaatteiden punnintamalli, kriittinen oikeuspositivismi, naisoikeus- ja oikeudellinen tasa-arvotutkimus sekä perusoikeuskeskeinen laintulkintaoppi. Luvussa oikeudellisista metodifragmenteista arvioidaan kriittisen lähiluvun avulla suomalaisen oikeustieteen keskeiskirjoituksia sekä filosofi Ludwig Wittgensteinin ja oikeus filosofi H.L.A. Hartin tuotantoa. Kirjan liitteenä on sanasto, joka käsittää joukon teoksessa käytettyjä tieteenteorian avaintermejä selityksineen