Pesänjako, vastike ja lahjansaajan palautusvastuu : lesken antamien lahjojen oikeusvaikutukset PK 3 luvun 3 §:n mukaan

Tiedostolataukset

Kirjoittajat

Tapani Lohi

Avainsanat:

lesket, lahjat, pesänjako, perinnönjako

Tiivistelmä

Puolisonsa perinyt leski saa oikeutemme mukaan perimäänsä omaisuuteen täyden määräämisvallan. Hän voi ryhtyä vapaasti sitä koskeviin oikeustoimiin, ja myös lahjoitukset ovat sallittuja. Lainsäädännössämme on kuitenkin haluttu suojata myös ensin kuolleelta puolisolta jääneiden toissijaisten perillisten oikeutta lesken kuoltua toteutettavaan perintöön. Tarkoituksena on ollut, ettei leski voisi lahjoituksillaan tehdä tyhjäksi tätä oikeutta. Toissijaisten perillisten käyttöön on siksi annettu kaksi suojakeinoa. He voivat vaatia lesken kuoltua toimitettavassa jaossa vastiketta, ja jos tämä ei riitä, lahjojen tai niiden arvon palauttamista.

Teoksen pääaiheena ovat nämä perillisille annetut suojakeinot. Kirjan alkuosassa käsitellään ongelmia, joita lesken tekemät lahjoitukset voivat aiheuttaa lesken kuoltua toimitettavan pesänjaon kannalta. Millä edellytyksin toissijaisille perillisille syntyy oikeus vaatia jaossa vastiketta, ja millä tavoin lahjan johdosta ehkä määrättävä vastike vaikuttaa pesänjaon lopputulokseen? Kirjan loppuosassa keskitytään lahjansaajalle syntyvään palautusvastuuseen. Keskeisiä kysymyksiä ovat palautusvastuun syntyedellytykset ja vastuun laajuus. Näistä erityisesti viimeksi mainittuun liittyy monia ongelmia, jotka ovat jääneet oikeuskirjallisuudessamme yksityiskohtaista tarkastelua vaille.

Vastike- ja palautusvastuuongelmien ohella teoksessa tarkastellaan useita muitakin jäämistöoikeuden kannalta merkittäviä kysymyksiä. Koska teoksen pääteemana olevan eturistiriidan ymmärtäminen edellyttää perintökaaren 3 luvun järjestelmän tuntemista, kirjan alkuosassa annetaan laajahko yleiskuva tästä normistosta, erityisesti lesken pesän jakamista koskevista säännöksistä. Myös lesken toteuttamien lahjoitusten synnyttämät ennakkoperintö- ja lakiosaprobleemat ovat toistuvasti esillä. Teos on siten tarpeellinen kaikille jäämistöoikeudellisista asioista kiinnostuneille lakimiehille.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2006-01-01

Verkkokirjan ISSN

2814-8053

Painetun kirjan ISSN

0356-7206