Universaaliperiaate kansainvälisessä rikosoikeudessa

Tiedostolataukset

Kirjoittajat

Minna Kimpimäki

Avainsanat:

kansainvälinen rikosoikeus, oikeuspaikka, tuomioistuimet, tuomiovalta, lainkäyttö

Tiivistelmä

Kansainvälistyvän rikollisuuden vastustaminen puhtaasti kansalliselta pohjalta on viimeisten vuosikymmenten aikana käynyt mahdottomaksi. Rikosteoilla on entistä useammin yhteyksiä moniin eri valtioihin, ja rikosten torjuminen ja rankaiseminen edellyttävät valtioiden rikosoikeudellista yhteistyötä ja mahdollisuutta laajaan toimivallan käyttöön. Kansainvälinen yhteistyö on tarpeen esimerkiksi diplomaattisuhteiden ylläpitämiseksi, ilma- ja meriliikenteen toimivuuden ja turvallisuuden takaamiseksi, kansainvälisen rahaliikenteen luotettavuuden varmistamiseksi sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Universaaliperiaafteen perusteella valtio voi ulottaa toimivaltansa eräisiin rikoksiin riippumatta tekopaikasta, tekijästä ja tekopaikan lainsäädännöstä. Toimivallan käyttö ei tällöin edellytä, että teko olisi kohdistunut kyseisen valtion omiin intresseihin, vaan toimivallan perusteena on teon kansainvälinen tai ylikansallinen luonne. Universaaliperiaate onkin liitetty vakavimpiin rikoksiin. joiden torjumiseen valtiot ovat kansainvälisellä tasolla sitoutuneet. Universaalitoimivallan käyttö liittyy esimerkiksi humanitaarisen oikeuden loukkauksiin, vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, terroristisiin tekoihin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan universaaliperiaatteen kehittymistä omaksi toimivaltaperiaat­teekseen ja tämän toimivaltaperiaatteen sisältöä ja merkitystä kansainvälisessä rikosoikeudessa. Tutkimuksen kohteena on siis valtioiden rikostoimivallan käyttö. Kansainvälisten rikostuomioistuinten toiminta kuuluu tutkimuksen alaan vain siltä osin kuin sillä on ollut vaikutusta universaaliperiaatteen muotoutumisessa. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat oikeuskirjallisuuden lisäksi kansainväliset sopimukset sekä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla annetut tuomioistuinratkaisut.

Tutkimus sijoittuu rikosoikeuden ja kansainvälisen oikeuden välimaastoon. Teos on suunnattu kansainvälisen rikosoikeuden parissa työskenteleville ja muille tästä oikeudenalasta kiinnostuneille.

Väitöskirja: Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta, 2005.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2005-01-01

Verkkokirjan ISSN

2814-8053

Painetun kirjan ISSN

0356-7206