Kirjoittajakutsu – Hymnologian ja liturgiikan seuran 30-vuotisjuhlakirja Hymnos 2026
Hymnologian ja liturgiikan seura täyttää ensi vuonna 30 vuotta ja julkaisee sen kunniaksi Hymnos 2026 -juhlakirjan. Kirjan teemana on ”Hymnologian ja liturgiikan tutkimus tänään”.
Toimituskunta toivoo käsikirjoituksia, jotka lähestyvät virsiä, hengellisiä lauluja ja seurakuntalaulun käytäntöjä sekä jumalanpalveluksia, kirkkovuotta ja jumalanpalveluselämää monipuolisesti eri tieteenalojen, kirkkokuntien, ihmisryhmien, maiden ja kulttuurien näkökulmista. Artikkelien aiheet voivat olla historiallisia tai edustaa nykypäivää, kunhan itse tutkimus on tuoretta. Tutkimuskohteena voivat olla harrastajat, riviseurakuntalaiset tai ammattilaiset, vähemmistöt tai enemmistöt, julkaistut tai painamattomat aineistot, kirkkojen viralliset käytännöt tai kansan keskuudessa vapaasti elävät ilmiöt jne. Toivomme monipuolisesti niin tieteellistä kuin taiteellista tutkimusta sekä erilaisten tutkimusmenetelmien ja -kysymysten käyttöä. Tutkimusasetelma saa olla perinteinen, mutta kannustamme myös rohkeisiin ja kokeileviin avauksiin, kunhan ne noudattavat tieteelliselle tekstille asetettuja kriteerejä.
Käsikirjoitukset voivat olla joko suomen- tai ruotsinkielisiä, ja niiden toivottu pituus on noin 40 000–60 000 merkkiä. Tekstit käyvät läpi tieteellisen vertaisarvioinnin. Alustavaksi julkaisuajankohdaksi on suunniteltu elokuuta 2026. Kirja julkaistaan avoimena julkaisuna Edition.fi-palvelussa ja mahdollisesti myös painetussa muodossa.
Tarjottavat käsikirjoitukset ladataan Edition.fi-palveluun osoitteessa https://edition.fi/hymnos/about/submissions 16.11.2025 mennessä. Kirjoittajia pyydetään tutustumaan huolella annettuihin kirjoitusohjeisiin, jotka löytyvät edellä mainitusta osoitteesta, ja muokkaamaan tekstinsä niiden mukaisesti.
Lisätietoja: sihteeri@hymn.fi.
Hymnos 2026 toimituskunta,
Leena Lampinen, Samuli Korkalainen ja Anna Pulli-Huomo